Kirkon jako on kaiketi väistämätön asia

Kirkon jakautuminen humanistisfilosofisiin ja kristittyihin näyttää olevan väistämätön asia.

Tässä foorumissa olevat kirjoitukset sen selvästi tuo esiin. Naispappeuden puolustavat argumentoivat ei-raamatullisin feministisin äänenpainoin tyyliin, etteivät tule enää tekemään parannusta ja eivätkä palaa Jumalan Sanaan.

Jako tulee esiin myös siinä, että naispappeuden ja homouden puolustajat vetoavat Raamatun tulkintaan kun taas kristityt Raamatun lukemiseen. Tulkitsija on aina rationaalinen ihminen ja lukija on kristitty, jota Pyhä Henki ohjaa. Pyhä Henki ja ihmisjärki ovat myös sovittamattomassa ristiriidassa mitä eka konflikti paratiisissa osoitti.

Olisi eduksi kirkolle, että tämä murrosaika - kirkon hajaantuminen maallisiin ja kristittyihin - tapahtuisi nopeasti. Kristityt pääsisimme evankeliumin työhön ja nämä maalliset pääsevät rakentamaan sitä humanistista ja tasa-arvoista maailmaansa kauniiden asioiden ja kauniiden - mieltä lämmittävien puheidensa kautta. Onhan tälläkin paikkansa yhteiskunnassa ja uskon etteivät he diakonia työtään hylkää kuitenkaan.

Kristityt pääsemme sitten evankeliumin ja lähimmäistyöhön sillä tapaa kuin Herramme Jeesuksen tahto on. Lisäksi olisimme hyvä esirukoilijoiden ryhmä näille humanistisen kirkon edustajille ja koko ajan kutsuisimme heitä myös evankeliumin työhön uskosta ja uskoontulosta Jeesukseen levittämään.

Jos tämä humanistinen kirkko haluasi "tuhota" tämä kristillisen kirkon, niin paras keino siihen olisi että itsekin alkaisivat noudattaa Herramme tahtoa ja saarnata uskosta Jeesukseen *pieni vinkki vaan* :))

Mutta toivottovasti tästä kahtiajakautumisesta tulee selvä ja nopea prosessi. Tämä vaatii nyt vaan rohkeutta ja tosiasioiden tunnustamista piispoilta ja uskoisin, että naispapeilla on suuri intressi myös itsekin päästä hoitamaan niitä virkojaan. Eli käännyn nyt myös naispappien puoleen, että ajatte tätä jakautumista omalla tavallanne - onhan täss teidänkin etu nyt kyseessä.
551847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Myös kristinuskon alkuaikoina vallitsi hajaannus ja oli erilaisia suuntauksia.

Äänestä

kirjoitat että "naispappeuden ja homouden puolustajat vetoavat Raamatun tulkintaan kun taas kristityt Raamatun lukemiseen"

Sitten sinä varmaankin vastustat naispappeuden lisäksi myös naisten diakoniatyötä, rippikouluopettajan työtä, pyhäkouluopetusta jne.

Niissä kaikissa nimittäin nainen joutuu PUHUMAAN SEURAKUNNASSA. Ja Paavalihan käski korintolaiskirjeessä naisia vaikenemaan seurakunnassa.

Jos kerta kerrot uskovaisen lukevan, ei tulkitsevan raamattua, niin miksi et sitten noudata sitä sääntöä.

Kovin, kovin ristiriitaista!

Äänestä
  • "" Sitten sinä varmaankin vastustat naispappeuden lisäksi myös naisten diakoniatyötä, rippikouluopettajan työtä, pyhäkouluopetusta jne. ""

    Ei enää vihanlietsontaa - eiköhän sen aika ole nyt ohi. Jakaannutaan sovussa.

    En vastusta mitään noista - silti uskon, että Jumalan Sana on totta enkä halua tahallani rikkoa Jumalan Sanaa.

    En vastusta mitään - luen vain Raamatusta, että Jumalan Sanan mukaan nainen ei voi olla seurakunnan johtaja ja naispappeus tuli maallisista - feministisistä intresseistä ja pilasi koko asian tunnetuin seurauksin. Sinäkin olet tuossa nyt agressiivinen ja sekin on Jumalan Sanan vastaista. Olet agressiivinen kun joudut puolustamaan lihan ja järjen voimin, kun Jumalan Sana ei sinua tue. Naispappeuden puolustajat kirjoittavat jokapaikassa vihan kautta, mikä on myös Jumalan Sanan vastaista. Viha ei rakenna - rakkaus rakentaa, jos tämä rakkaus heijastaa Jumalan tahtoa.

    ""Jos kerta kerrot uskovaisen lukevan, ei tulkitsevan raamattua, niin miksi et sitten noudata sitä sääntöä.

    Kovin, kovin ristiriitaista! ""

    Totta - kovin ristiriitaista on. Mutta jos rikon jossain kohdin Jumalan Sanaa niin se ei oikeuta käyttämään hyväksi tätä rikkomustani tekemällä uuden rikkomuksen.

    Naispappeuden puolustajat myös tässä suhteessa käyttävät Jumalan Sanaa väärin - he perustelevat uutta rikkomustaan vanhalla rikkomuksella.

    Kaikki mikä liittyy naispappeuteen on hoidettu väärin ja siksi se nyt aiheuttaa kirkon hajaantumisen. Myös homous sitten ehkä hajaannuttaa taas kirkon nopeasti toiseen kertaan.

    Äänestä

  • Ex- lutheran kirjoitti:

    "" Sitten sinä varmaankin vastustat naispappeuden lisäksi myös naisten diakoniatyötä, rippikouluopettajan työtä, pyhäkouluopetusta jne. ""

    Ei enää vihanlietsontaa - eiköhän sen aika ole nyt ohi. Jakaannutaan sovussa.

    En vastusta mitään noista - silti uskon, että Jumalan Sana on totta enkä halua tahallani rikkoa Jumalan Sanaa.

    En vastusta mitään - luen vain Raamatusta, että Jumalan Sanan mukaan nainen ei voi olla seurakunnan johtaja ja naispappeus tuli maallisista - feministisistä intresseistä ja pilasi koko asian tunnetuin seurauksin. Sinäkin olet tuossa nyt agressiivinen ja sekin on Jumalan Sanan vastaista. Olet agressiivinen kun joudut puolustamaan lihan ja järjen voimin, kun Jumalan Sana ei sinua tue. Naispappeuden puolustajat kirjoittavat jokapaikassa vihan kautta, mikä on myös Jumalan Sanan vastaista. Viha ei rakenna - rakkaus rakentaa, jos tämä rakkaus heijastaa Jumalan tahtoa.

    ""Jos kerta kerrot uskovaisen lukevan, ei tulkitsevan raamattua, niin miksi et sitten noudata sitä sääntöä.

    Kovin, kovin ristiriitaista! ""

    Totta - kovin ristiriitaista on. Mutta jos rikon jossain kohdin Jumalan Sanaa niin se ei oikeuta käyttämään hyväksi tätä rikkomustani tekemällä uuden rikkomuksen.

    Naispappeuden puolustajat myös tässä suhteessa käyttävät Jumalan Sanaa väärin - he perustelevat uutta rikkomustaan vanhalla rikkomuksella.

    Kaikki mikä liittyy naispappeuteen on hoidettu väärin ja siksi se nyt aiheuttaa kirkon hajaantumisen. Myös homous sitten ehkä hajaannuttaa taas kirkon nopeasti toiseen kertaan.

    Minä kun luulin, että evankeliumit olisivat ilosanoma.

    Äänestä

jakaantumisesta ei ole hyötyä muille kuin saatanalle jonka oppeja kumminkin molemmissa opetetaan väärennetyn raamatun tuella

Äänestä
  • Ja mainitse samalla, missä on se väärentämätön Raamattu.

    Äänestä

Suomen ev.lut kirkko on jo jakautunut kahteen selkeään ryhmään:
Kristittyihin ja kristittyihin kristittyihin.

Kristityt ottavat Raamatusta sen mikä sopii heille ja uskovat että Jeesus on kuollut. Kristityt kristityt ottavat Raamatun sellaisena kuin se on ja uskovat että Jeesus on ylösnoussut koska hauta on tyhjä.

Äänestä
  • Älä ole enää "umpi"! Kaikki ottavat Raamatusta sen, mikä itselle sopii. Jolleivät ottaisi, näitäkään keskusteluja ei käytäisi.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Älä ole enää "umpi"! Kaikki ottavat Raamatusta sen, mikä itselle sopii. Jolleivät ottaisi, näitäkään keskusteluja ei käytäisi.

    Totuus on että Suomen ev.lut. kirkko on sisältä jakautunut ja näyttää siltä että piispakuntakin on nimikristittyjen kannalla.

    Äänestä

  • Umpiluterilainen kirjoitti:

    Totuus on että Suomen ev.lut. kirkko on sisältä jakautunut ja näyttää siltä että piispakuntakin on nimikristittyjen kannalla.

    Sana on hankala ja käyttäjälleen vastuullinen. Katsoisin, että turvallisimmin sitä voi käyttää vain muodossa: "Olen nimikristitty".

    Sensijaan muodot "Olet nimikristitty", "Hän on nimikristitty" jne. tällaisissa keskusteluissa ovat arveluttavia ja hataraperusteisia.

    Tosin täällä on kyllä paljon selvänäkijöitä ja ajatustenlukijoita ja yleensäkin henkilöitä, jotka toisten henkilöiden tyylinmukaisista hokemisista, litanioista, yhteiskunnallisista mielipiteistä, raamatunymmärtämisestä ja -tulkinnoista ja raamatunlauseiden sirottelusta pystyvät aivan oikein päättelemään, kuka on "nimikristitty", kuka oikea kristitty.

    Siksi tällaiset palstat ovatkin huijareiden suosiossa.

    "Siksi tällaiset palstat ovatkin huijareiden suosiossa."

    Niin näyttää olevan.

    *tuijottaa kohti*

    Äänestä

  • Taivasmatkalainen kirjoitti:

    "Siksi tällaiset palstat ovatkin huijareiden suosiossa."

    Niin näyttää olevan.

    *tuijottaa kohti*

    Tekohurskastelu ja Raamatulla mäiskiminen on helpointa niille, jotka viis veisaavat hurskaudesta ja Raamatusta. Uskontopalstoilla on nyt, ja on ollut aiemmin, nautinnokseen sielunhoitajina ja jumalisina esiintyjiä. Jos eivät muuten tarpeeksi vastakaikua saa, kirjoittelevat itse kokonaisia vuoropuheluita.

    Äänestä

  • Sielä oli Jesus, Mariamagdaleena ja Joosef

    Äänestä

  • niin niin kirjoitti:

    Sielä oli Jesus, Mariamagdaleena ja Joosef

    Honkanummen hautausmaalla on Hilman, Matin ja Väinön haudat, ihan varmasti.

    Äänestä

  • niin niin kirjoitti:

    Sielä oli Jesus, Mariamagdaleena ja Joosef

    Tuo 1980-luvun alussa ollut Jeesuksen hautalöytö oli kai kahdeksas Jeesuksen hauta joka on löydetty pelkästää Herodeksen valtakaudelta.

    Tähän mennessä ainut varmistettu Jeesuksen hautalöytö ei sisällä yhtään mitään - se on typötyhjä.

    Äänestä

Kirkossa lestadiolaispapit lupautuivat työskentelemään yhdessä naispappien kanssa.

Monia hämmästyttäneellä ratkaisulla on taustansa, jota eivät kaikki tunne.

On olemassa uskottavin perustein esitetty tieto, että tämä lestadiolaisten naispappeusratkaisu oli sovittu yhdessä ev.-lut. kirkon korkean edustajan kanssa. SRK:n johto teki sopimuksen silloisen Oulun piispan, vl-myönteisen Olavi Rimpiläisen kanssa.

Piispa Rimpiläinen lupasi kirkon puolesta taata, ettei kirkko tule vaatimaan selvitystä SRK:lta hengellisestä väkivallasta ja ihmisoikeusrikkomuksista, joihin SRK ja rauhanyhdistykset syyllistyivät 1970- ja 1980-luvulla. (Arkkipiispa Mikko Juva oli vielä virassa ollessaan 1980-luvun alussa vaatinut väärinkäytösten selvittämistä.) SRK taas omasta puolestaan lupasi, että lestadiolaispapit eivät asetu kirkossa vastahankaan naispappeusasiassa. Yli sadan lestadiolaispapin kieltäytyminen yhteistyöstä naispappien kanssa olisi repinyt kirkon todella pahasti.

Näin saatiin aikaan kummankin osapuolen intressien mukainen, miellyttävä win-win-ratkaisu.

Äänestä

Aika hauska piirre keskusteluissa: joidenkin kirjoituksista voisi jopa saada sellaisen kuvan, että naispappeuden puoltajat ovat myös homoliittojen kannalla. Toisaalta voi saada vaikutelman, että naispappeus ja homoliitot ovat sama asia. Tarkistahan hieman kannanottojasi. Itse olen ehdottomasti naispappeuden kannalla, mutta en ole homoavioliittoja siunaamassa...

Miksi rinnastat nuo kaksi asiaa toisiinsa?

Maallinen kristitty? Maailmassa sinäkin elät, virheitä teet - ihminen siis sinäkin. Eiköhän jokainen kristitty ole maallinen kristitty ja toisaalta eiköhän tuollaisten stenujen viskominen voida jättää Jumalalle. Omasta uskostaan voi ehkä jotain sanoa, palavasieluisimmat suorastaan toitottavat, mutta toisten uskoa ei pidä lähteä arvioimaan ja arvuuttelemaan. Ylpeys käy lankeemuksen edellä...

Voi olla, että luterilainen kirkko menettää muutaman konservatiivisen papin - valitettavaa. Toivon, että kyseisillä papeilla olisi kanttia kävellä ulos, jos kerran kokevat kirkon loukkaavan Raamatun sanaa. Ihmetyttää, että valitellaan kirkon polkevan Raamatun sanaa, mutta ei olla valmiita kuitenkaan irrottautumaan tällaisesta "väärintulkitsijoiden" kirkosta. Menee hieman uskottavuus tuosta periaatteellisuudesta.

Peace

Äänestä
  • Itse kieltäydyn osallistumasta naispappien toimittamiin jumalanpalveluksiin, mutta kannatan kirkosta eroamista ja uuden kirkon perustamista vasta sitten, kun oikein mitään ei enää ole tehtävissä. Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä saada kirkko hyväksymään myös meidät. Kun kerran kirkkoon kelpuutetaan monenlaisia selvästi kirkon linjasta poikkeavia näkemyksiä kannattavia pappeja, miksei myös naispappeuden vastustajille riittäisi tilaa, jos tahtoa löytyisi?

    Olisiko muuten naispappeuden kannattajien pitänyt erota kirkosta silloin kuin pastorin virka kuului pelkästään miehille, kun he kokivat kyseisen rajoituksen olevan vastoin Raamatun sanaa? Jos sanojasi soveltaa myös naispappeuden kannattajiin, voi hyvin ihmetellä, miksi naispappeuden kannattajat aikoinaan valitteli kirkon väärinkäyttävän Raamatun sanaa, muttei kuitenkaan ollut valmiita irrottautumaan sellaisesta "väärintulkitsijoiden" kirkosta. Eihän nykyistä ongelmaa olisi lainkaan tullut, jos he olisivat suosisti perustaneet oman naispappeuskirkkonsa.

    Ei se kirkosta eroaminen ole niin yksinkertaista, että siihen kannattaisi ryhtyä kovin heppoisin perustein.

    Äänestä

  • R.K. kirjoitti:

    Itse kieltäydyn osallistumasta naispappien toimittamiin jumalanpalveluksiin, mutta kannatan kirkosta eroamista ja uuden kirkon perustamista vasta sitten, kun oikein mitään ei enää ole tehtävissä. Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä saada kirkko hyväksymään myös meidät. Kun kerran kirkkoon kelpuutetaan monenlaisia selvästi kirkon linjasta poikkeavia näkemyksiä kannattavia pappeja, miksei myös naispappeuden vastustajille riittäisi tilaa, jos tahtoa löytyisi?

    Kyllä raamatulla voi hakata päähän jos on itse sellainen että joka kohdassa sen täyttää, ei muuten löydy koko kirkkoakaan sieltä.

    Äänestä

  • R.K. kirjoitti:

    Itse kieltäydyn osallistumasta naispappien toimittamiin jumalanpalveluksiin, mutta kannatan kirkosta eroamista ja uuden kirkon perustamista vasta sitten, kun oikein mitään ei enää ole tehtävissä. Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä saada kirkko hyväksymään myös meidät. Kun kerran kirkkoon kelpuutetaan monenlaisia selvästi kirkon linjasta poikkeavia näkemyksiä kannattavia pappeja, miksei myös naispappeuden vastustajille riittäisi tilaa, jos tahtoa löytyisi?

    Olisiko muuten naispappeuden kannattajien pitänyt erota kirkosta silloin kuin pastorin virka kuului pelkästään miehille, kun he kokivat kyseisen rajoituksen olevan vastoin Raamatun sanaa? Jos sanojasi soveltaa myös naispappeuden kannattajiin, voi hyvin ihmetellä, miksi naispappeuden kannattajat aikoinaan valitteli kirkon väärinkäyttävän Raamatun sanaa, muttei kuitenkaan ollut valmiita irrottautumaan sellaisesta "väärintulkitsijoiden" kirkosta. Eihän nykyistä ongelmaa olisi lainkaan tullut, jos he olisivat suosisti perustaneet oman naispappeuskirkkonsa.

    Ei se kirkosta eroaminen ole niin yksinkertaista, että siihen kannattaisi ryhtyä kovin heppoisin perustein.

    "Kun kerran kirkkoon kelpuutetaan monenlaisia selvästi kirkon linjasta poikkeavia näkemyksiä kannnattavia pappeja, niin miksei myös naispappeuden vastustajille löytyisi tilaa, jos tahtoa löytyisi?"

    Tilaa naispappeutta vastustaville papeille löytyisi varmaankin, jos he hoitaisivat työnsä, josta heille joka tapauksesa maksetaan palkkaa, mutta ongelma onkin siinä, että he eivät hoida, vaan osoittavat mieltään kieltäytymällä toimimasta samaan aikaan kirkossa kuin naispappi, epäävät tältä ehtoollisen jne. Kovin koulupoikamaista käytöstä eikä vastuullisen aikuisen, jonka tulisi tehdä työnsä, sillä sen, että naispapit on hyväksytty jo 20 vuotta sitten, ei pitäisi olla heille mikään uusi asia. Ei missään muussakaan työpaikassa voi tehdä noin. Työpaikka on työpaikka, ja työt, jotka on sitoutunut hoitamaan, on hoidettava. Muuten on viisainta vaihtaa työpaikkaa tai työtä, niin kuin muissakin töissä, jos yrittää samaa.

    Äänestä

  • "Aika hauska piirre keskusteluissa: joidenkin kirjoituksista voisi jopa saada sellaisen kuvan, että naispappeuden puoltajat ovat myös homoliittojen kannalla. Toisaalta voi saada vaikutelman, että naispappeus ja homoliitot ovat sama asia.- Itse olen ehdottomasti naispappeuden kannnalla, mutta en ole homoavioliittoja siunaamassa..."

    Minäkin ihmettelen tuota asiaa. Tuntuu siltä, että joidenkin mielestä on niin, että kun hyväksyy yhden heidän vastustamansa asian, niin sitten ilman muuta hyväksyy kaikki muutkin. Yksi naispappeuden vastustaja taisi pitää ilman muuta selvänä, että jos hyväksytään naispappeus, niin sitten tullaan hyväksymään myös pedofiliakin! Kaikkea sitä kuuleekin! Kannattaisi pitää järki päässä vastustajienkin eikä syyllistyä ylilyönteihin.

    Äänestä

  • R.K. kirjoitti:

    Itse kieltäydyn osallistumasta naispappien toimittamiin jumalanpalveluksiin, mutta kannatan kirkosta eroamista ja uuden kirkon perustamista vasta sitten, kun oikein mitään ei enää ole tehtävissä. Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä saada kirkko hyväksymään myös meidät. Kun kerran kirkkoon kelpuutetaan monenlaisia selvästi kirkon linjasta poikkeavia näkemyksiä kannattavia pappeja, miksei myös naispappeuden vastustajille riittäisi tilaa, jos tahtoa löytyisi?

    Olisiko muuten naispappeuden kannattajien pitänyt erota kirkosta silloin kuin pastorin virka kuului pelkästään miehille, kun he kokivat kyseisen rajoituksen olevan vastoin Raamatun sanaa? Jos sanojasi soveltaa myös naispappeuden kannattajiin, voi hyvin ihmetellä, miksi naispappeuden kannattajat aikoinaan valitteli kirkon väärinkäyttävän Raamatun sanaa, muttei kuitenkaan ollut valmiita irrottautumaan sellaisesta "väärintulkitsijoiden" kirkosta. Eihän nykyistä ongelmaa olisi lainkaan tullut, jos he olisivat suosisti perustaneet oman naispappeuskirkkonsa.

    Ei se kirkosta eroaminen ole niin yksinkertaista, että siihen kannattaisi ryhtyä kovin heppoisin perustein.

    "Olisiko muuten naispappeuden kannattajien pitänyt erota kirkosta silloin kuin pastorin virka kuului pelkästään miehille, kun he kokivat kyseisen rajoituksen olevan vastoin Raamatun sanaa?"

    Mitä järkeä olisi ollut tuolloin erota kirkosta? Parempi oli vain odottaa, että tilanne joskus muuttuu. Kirkko on aina ollut vähän vanhoillinen ja tullut jälkijunassa.

    Ensimmäinen luterilainen naispiispa valittiin 14 vuotta sitten Saksan evankeliseen kirkkoon. Sen jälkeen on naispiispa valittu ainakin Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Grönlannissa ja Kanadassa. Luulisi, että ei kestä enää kovin kauan, kun Suomessakin valitaan nainen piispaksi. Hyvä niin.

    on mielenkiintoista. Sukupuolisuus siis määrittelee sen, mikä on Jumalan sanaa ja mikä ei... Vielä kun lisätään tuohon, että ei käydä ehtoollisella niin onhan tosi kestävällä pohjalla...

    Mikä valikointiperuste tuo on oikein? On se jännää...

    Äänestä

  • Homous ja naispappeus ovat molemmat lanseerauskysymyksiä, joissa on pakko alkaa tulkitsemaan Jumalan Sanaa ja poistamaan jakeita.

    Jos naispappeuden kautta avataan portit, että Jumalan ilmoitusta voi ihminen tulkita,niin tottakai se sitten onnistuu jatkossa myös homouden kohdalla. Jokainen joka on hyväksynyt naispappeuden vastoin Jumalan Sanaa niin tulee hyväksymään myös homouden ja jatkossa myös pedofilian kuten jo Hollannissa ja myös Suomessa tätä varten on jo lanseeraus aloitettu.

    Itse kyllä tiedän historiasta, että käytännössä Jumala ei ole kertaakaan päästänyt rappiota pedofiliaan saakka - rappio on aina pysäytetty homouteen - näin tulee varmaan tänäkin aikana käymään.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    "Kun kerran kirkkoon kelpuutetaan monenlaisia selvästi kirkon linjasta poikkeavia näkemyksiä kannnattavia pappeja, niin miksei myös naispappeuden vastustajille löytyisi tilaa, jos tahtoa löytyisi?"

    Tilaa naispappeutta vastustaville papeille löytyisi varmaankin, jos he hoitaisivat työnsä, josta heille joka tapauksesa maksetaan palkkaa, mutta ongelma onkin siinä, että he eivät hoida, vaan osoittavat mieltään kieltäytymällä toimimasta samaan aikaan kirkossa kuin naispappi, epäävät tältä ehtoollisen jne. Kovin koulupoikamaista käytöstä eikä vastuullisen aikuisen, jonka tulisi tehdä työnsä, sillä sen, että naispapit on hyväksytty jo 20 vuotta sitten, ei pitäisi olla heille mikään uusi asia. Ei missään muussakaan työpaikassa voi tehdä noin. Työpaikka on työpaikka, ja työt, jotka on sitoutunut hoitamaan, on hoidettava. Muuten on viisainta vaihtaa työpaikkaa tai työtä, niin kuin muissakin töissä, jos yrittää samaa.

    Ongelma onkin siinä, että kirkossa ei haluta antaa vanhakantaisille papeille mahdollisuutta työnsä hoitamiseen esim. työvuoroja järjestelemällä. Ymmärrän osittain kirkon kannan niissä tapauksissa, joissa joku osapuolista kokee tulevansa järjestelyjen takia syrjityksi, mutta miksei työvuoroja saisi järjestellä edes silloin kun kenelläkään asianomaisella ei ole mitään sitä vastaan? Mistä siinä on kyse ellei siitä, että kirkko rajoittaa vanhakantaisten pappien mahdollisuuksia työntekoon?

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    "Olisiko muuten naispappeuden kannattajien pitänyt erota kirkosta silloin kuin pastorin virka kuului pelkästään miehille, kun he kokivat kyseisen rajoituksen olevan vastoin Raamatun sanaa?"

    Mitä järkeä olisi ollut tuolloin erota kirkosta? Parempi oli vain odottaa, että tilanne joskus muuttuu. Kirkko on aina ollut vähän vanhoillinen ja tullut jälkijunassa.

    Ensimmäinen luterilainen naispiispa valittiin 14 vuotta sitten Saksan evankeliseen kirkkoon. Sen jälkeen on naispiispa valittu ainakin Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Grönlannissa ja Kanadassa. Luulisi, että ei kestä enää kovin kauan, kun Suomessakin valitaan nainen piispaksi. Hyvä niin.

    Miksi pitäisi erota kirkosta vain sen takia, että osa pastoreista on väärän sukupuolen edustajia? Eikö vanhakantaisilla ole oikeutta odottaa, että tilanne muuttuu joskus paremmaksi ja meille annetaan selvästi oikeus pelkästään miespappien toimittamiin jumalanpalveluksiin?

    Äänestä

  • R.K. kirjoitti:

    Itse kieltäydyn osallistumasta naispappien toimittamiin jumalanpalveluksiin, mutta kannatan kirkosta eroamista ja uuden kirkon perustamista vasta sitten, kun oikein mitään ei enää ole tehtävissä. Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä saada kirkko hyväksymään myös meidät. Kun kerran kirkkoon kelpuutetaan monenlaisia selvästi kirkon linjasta poikkeavia näkemyksiä kannattavia pappeja, miksei myös naispappeuden vastustajille riittäisi tilaa, jos tahtoa löytyisi?

    Olisiko muuten naispappeuden kannattajien pitänyt erota kirkosta silloin kuin pastorin virka kuului pelkästään miehille, kun he kokivat kyseisen rajoituksen olevan vastoin Raamatun sanaa? Jos sanojasi soveltaa myös naispappeuden kannattajiin, voi hyvin ihmetellä, miksi naispappeuden kannattajat aikoinaan valitteli kirkon väärinkäyttävän Raamatun sanaa, muttei kuitenkaan ollut valmiita irrottautumaan sellaisesta "väärintulkitsijoiden" kirkosta. Eihän nykyistä ongelmaa olisi lainkaan tullut, jos he olisivat suosisti perustaneet oman naispappeuskirkkonsa.

    Ei se kirkosta eroaminen ole niin yksinkertaista, että siihen kannattaisi ryhtyä kovin heppoisin perustein.

    perusteli naisten hiljaisena pitoa seurakunnassa sillä, että nainen on luotu miehestä ja miestä varten.
    Peruskoulun oppimäärän suorittaneen ihmisen luulisi nykyään käsittävän, että Paavali erehtyi siinä pahemman kerran.
    Vihje: evoluutio.

    Mutta jos tarvitset taruja perustellaksesi niillä toisten sortoa, niin sitten et tietenkään voi ymmärtää Paavalin erehtyneen.

    Äänestä

  • Teholooki kirjoitti:

    on mielenkiintoista. Sukupuolisuus siis määrittelee sen, mikä on Jumalan sanaa ja mikä ei... Vielä kun lisätään tuohon, että ei käydä ehtoollisella niin onhan tosi kestävällä pohjalla...

    Mikä valikointiperuste tuo on oikein? On se jännää...

    Mitä tarkoitat sillä kun sanot, että sukupuolisuus määrittelee sen mikä on Jumalan sanaa ja mikä ei, ja minkä perusteella vedit sellaisen johtopäätöksen? Olen erityisen ymmälläni ehtoolliseen liittyvästä maininnastasi, koska en kirjoittanut ehtoollisesta mitään. Asun onneksi paikkakunnalla, jolla SLEY järjestää naispapittomia messuja joka viikko, joten en joudu jäämään kotiin silloin kun paikallisseurakuntani jumalanpalvelusta toimittaa nainen.

    Uskon, että naispappien joukossa on monia vilpittömiä uskovia ja myös naispapit voivat pitää hyviä saarnoja. Lisäksi uskon, että Jumala käyttää tällaisia naispappeja myös silloin, kun he tekevät vain miehille kuuluvaa pastorin työtä. Monilla uskovilla - niin naisilla kuin miehillä - saattaa olla kutsumus johonkin sellaiseen työhön, joka ei sovi kansankirkkomme virkarakenteen puitteisiin. Tällaisen kutsumuksen saanut saattaa sukupuolesta riippumatta vilpittömästi kuvitella, että hänen paikkansa on seurakunnan pastorina, vaikka se ei pitäisi paikkaansa.

    Äänestä

  • R.K. kirjoitti:

    Ongelma onkin siinä, että kirkossa ei haluta antaa vanhakantaisille papeille mahdollisuutta työnsä hoitamiseen esim. työvuoroja järjestelemällä. Ymmärrän osittain kirkon kannan niissä tapauksissa, joissa joku osapuolista kokee tulevansa järjestelyjen takia syrjityksi, mutta miksei työvuoroja saisi järjestellä edes silloin kun kenelläkään asianomaisella ei ole mitään sitä vastaan? Mistä siinä on kyse ellei siitä, että kirkko rajoittaa vanhakantaisten pappien mahdollisuuksia työntekoon?

    "Ongelma onkin siinä, että kirkossa ei haluta antaa vanhakantaisille papeille mahdollisuutta työnsä hoitamiseen esim. työvuoroja järjestelmällä."

    Minusta ongelma on siinä, että 20 vuotta on joustettu vanhakantaisten pappien toivomusten mukaan, mutta tilanne ei ole silti yhtään parantunut. Aina vain pitäisi joustaa. Täytyisi jonkun ajatella naispappejakin ja miltä heistä tuntuu, jos työtoveri syrjii sukupuolen vuoksi, sukupuolen, jota kukaan ei voi itse valita.

    En tiedä, kuinka moni nykyisin työssä olevista miespapeista on alkanut opiskella teologiaa sen jälkeen, kun naispappeus oli jo Suomessa hyväksytty. Mutta heidän takiaan ei ainakaan tarvitsisi joustaa. Toisaalta on tietenkin vaikea erotella tuon mukaan pappeja toisistaan. Mutta voi hyvin olettaa, että kaikki miespapit ovat tajunneet, että jos he haluavat toimia luterilaisen kirkon pappeina, niin jossakin vaiheessa tulee raja vastaan eikä syrjintää enää hyväksytä.

    Minusta olisi selvempää, että olisi erikseen seurakunnat kuten Luther-säätlö, joissa on vain miespappeja. Pyrkikööt naispappeuden vastustajat niihin.

    Naisia on syrjitty maailman sivu. Nyt kun ainakin Suomessa naiset ovat muuten tasa-arvoisia miesten kanssa, voivat toimia jopa presidenttinä tai pääministerinä, niin pitääkö vielä olla jokin naisia syrjivä linnake? Eikö tämä naisten syrjiminen koskaan lopu? Löydetäänkö aina jokin perustelu, miksi se voi jatkua?

    Ajatteletko niitäkin naispappeja, jotka hyväksyvät työvuorojen järjestelyn ja jopa toivovat erityisjärjestelyjen jatkamista, vai ajatteletko yksipuolisesti vain niitä jotka kannattavat kovia otteita vanhakantaisia pappia kohtaan? Kuten Maskun kirkkoherra Aino Vesti sanoo: "Monissa seurakunnissa näitten asioitten kanssa on eletty aivan sovussa." Miksi tällaisissa seurakunnissa vallinnut sopu täytyy rikkoa tekemällä työvuorojen järjestely mahdottomaksi?

    Samainen kirkkoherra Aino Vesti, joka siis on nimensä mukaisesti nainen, sanoo näin: "Mielestäni naispappeuskysymys ei ole tasa-arvoasia, eikä kyse ole ollut työstä kieltäytymisestä, Vesti sanoo." (http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=1789&Itemid=38)

    Kirkkoherra Aino Vesti on antanut asian tiimoilta myös tällaisen kommentin: "Olen vihainen siitä, että Suomen kirkossa ei kunnioiteta vakaata sitoutumista siihen, minkä ihminen omassatunnossaan oikeaksi ymmärtää. Kumpi on pahempaa: tönäistä toinen pois alttarilta vai tönäistä kokonaan pois kirkon virasta?"

    Aino Vesti on vain yksi niistä monista naispapeista, joilla riittää ymmärrystä kaltaisilleni. Eikö heidänkin näkemyksensä tule ottaa huomioon?

    Ei tule, nyt on mahdolllisuus lyödä kirkko maahan ja lopettaa kirkollisverotus. On hienoa nähdä, että ateistien ei tarvitse tehdä mitään. Tyhmät kristityt hajottavat itse oman kirkkonsa. HAH HAH HAAAAAAAAAAAA...

    Erotkaa vaan kaikki naispappeuden vastustahat kirkosta, onpahan taas vähemmän kannatusta kirkolla. Kun jäsenmäärä pienennee, kirkolla ei voi olla verotusoikeutta enää. Kun verotusoikeus katoaa, muslimit ostavat kirkkonne rahapulassa ja kirkkoja muutetaan konserttisaleiksi. Muutos on lähellä. Ikävä kyllä, teitte kaiken likaisen työn itse. Minä olisin ollut fiksumpi kristitty.

    Äänestä

  • R.K. kirjoitti:

    Mitä tarkoitat sillä kun sanot, että sukupuolisuus määrittelee sen mikä on Jumalan sanaa ja mikä ei, ja minkä perusteella vedit sellaisen johtopäätöksen? Olen erityisen ymmälläni ehtoolliseen liittyvästä maininnastasi, koska en kirjoittanut ehtoollisesta mitään. Asun onneksi paikkakunnalla, jolla SLEY järjestää naispapittomia messuja joka viikko, joten en joudu jäämään kotiin silloin kun paikallisseurakuntani jumalanpalvelusta toimittaa nainen.

    Uskon, että naispappien joukossa on monia vilpittömiä uskovia ja myös naispapit voivat pitää hyviä saarnoja. Lisäksi uskon, että Jumala käyttää tällaisia naispappeja myös silloin, kun he tekevät vain miehille kuuluvaa pastorin työtä. Monilla uskovilla - niin naisilla kuin miehillä - saattaa olla kutsumus johonkin sellaiseen työhön, joka ei sovi kansankirkkomme virkarakenteen puitteisiin. Tällaisen kutsumuksen saanut saattaa sukupuolesta riippumatta vilpittömästi kuvitella, että hänen paikkansa on seurakunnan pastorina, vaikka se ei pitäisi paikkaansa.

    Anteeksi, jos sain sinusta kuvan, jollaista et tarkoittanut antaa. Kirjoitit kuitenkin selkeästi, että... "Itse kieltäydyn osallistumasta naispappien toimittamiin jumalanpalveluksiin,..."

    Toisin sanoen valikoit sen, miten tai kuka on kelvollinen viljelemään Jumalan sanaa ja toimittamaan sakramentteja kirkossa. Sukupuolisuus siis määrittelee sanan tai sakramentin arvon mielestäsi??

    Minun mielestäni tuollainen tulkinta on aika vaarallinen. Kauaskantoisesti tulkittuna se tarkoittaa sitä, että sakramentin toimittajan täytyy täyttää tietyt kriteerit, että pyhä toimitus olisi pyhä. Kristuksen pyhityksen täydellisyys ei riitä pyhittämään epätäydellistä??

    Äänestä

  • Ex-lutheran kirjoitti:

    Homous ja naispappeus ovat molemmat lanseerauskysymyksiä, joissa on pakko alkaa tulkitsemaan Jumalan Sanaa ja poistamaan jakeita.

    Jos naispappeuden kautta avataan portit, että Jumalan ilmoitusta voi ihminen tulkita,niin tottakai se sitten onnistuu jatkossa myös homouden kohdalla. Jokainen joka on hyväksynyt naispappeuden vastoin Jumalan Sanaa niin tulee hyväksymään myös homouden ja jatkossa myös pedofilian kuten jo Hollannissa ja myös Suomessa tätä varten on jo lanseeraus aloitettu.

    Itse kyllä tiedän historiasta, että käytännössä Jumala ei ole kertaakaan päästänyt rappiota pedofiliaan saakka - rappio on aina pysäytetty homouteen - näin tulee varmaan tänäkin aikana käymään.

    historiastakin voi lukea sen mikä istuu omiin aivoituksiin... Omaa ideologiaansa on aika hyvä puolustaa - oletko samaa mieltä?

    Äänestä

  • Teholooki kirjoitti:

    Anteeksi, jos sain sinusta kuvan, jollaista et tarkoittanut antaa. Kirjoitit kuitenkin selkeästi, että... "Itse kieltäydyn osallistumasta naispappien toimittamiin jumalanpalveluksiin,..."

    Toisin sanoen valikoit sen, miten tai kuka on kelvollinen viljelemään Jumalan sanaa ja toimittamaan sakramentteja kirkossa. Sukupuolisuus siis määrittelee sanan tai sakramentin arvon mielestäsi??

    Minun mielestäni tuollainen tulkinta on aika vaarallinen. Kauaskantoisesti tulkittuna se tarkoittaa sitä, että sakramentin toimittajan täytyy täyttää tietyt kriteerit, että pyhä toimitus olisi pyhä. Kristuksen pyhityksen täydellisyys ei riitä pyhittämään epätäydellistä??

    En valikoi sanan julistajia. Naiset saavat opettaa ja julistaa evankeliumia jumalanpalvelusten ja vastaavien seurakunnan kokousten ulkopuolella. Jumala on kuitenkin säätänyt, että seurakunnan paimenen tehtävä kuuluu vain miehille, joten pitäydyn siinä.

    Pidän Raamatun perusteella erittäin todennäköisenä, ettei naisia edes voida vihkiä pastoreiksi sen enempää kuin akvaariokaloja tai appelsiinejakaan - pastorin virka kuuluu vain miehille, eikä Jumala toimi pappisvihkimyksissä sanaansa vastaan vaikka ihminen kuinka yrittäisi vihkiä naisia pastoreiksi. Uskoakseni naispappi ei siis ole pastori laisinkaan, vaan hänellä ei ole virkaa. Hän on täysin samassa asemassa kuin kuka tahansa maallikko, vaikka hoitaakin virkaan kuuluvia tehtäviä.

    Ehtoollinen on kokonaisuus enkä tiedä, onko naispappien/maallikoiden asettama ehtoollinen oikeasti sitä mitä sen annetaan ymmärtää olevan. Vaikka asetussanat on oikein lausuttu, virka puuttuu. Toki Jumala saattaa armossaan toimia niin, että kyseessä on aito ehtoollinen, mutta en voi luottaa siihen. Pitäisikö minun tai kenenkään muunkaan käydä naispappien ehtoollispyötään epäileväisenä, uskomatta että siinä on Jeesuksen ruumis ja veri?

    "Pidän Raamatun perusteella erittäin todennäköisenä, ettei naisia edes voida vihkiä pastoreiksi sen enempää kuin akvaariokaloja ja appelsiinejakaan..."

    Omituista rinnastamista: naiset, akvaariokalat ja appesiinit. No, tuommoista voi naispappeuden vastustajalta odottaakin, mutta primitiiviseltä se kuitenkin vaikuttaa. Nainen on appelsiinien ja akvaariokalojen veroinen, joopa joo.

    Vuonna 2002 Suomessa oli n. 900 naispappia, mikä oli 33 prosenttia työelämässä olevasta Suomen papistosta. Seurakuntaviroissa naispappeja oli 579 eli 29 prosenttia seurakuntapapeista. Lehtoreita oli 16, naiskirkkoherroja 28. Piispan virka avattiin Suomessa naisille kirkolliskokouksen päätöksellä v. 1990. Luterilaisessa kirkossa on naispiispoja jo Saksassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa Grönlannissa ja Kanadassa. Kohta varmaan Suomessakin.

    Voihan joku pysyä jälkijunassa aataminaikuisine käsityksineen ja yrittää jarruttaa kehitystä, mutta naispappeus ja naispiispuus ovat tullut jäädäkseen siitä huolimatta, vaikka joku ei niitä hyväksyisikään. Ei kehityksen pyörää voi kääntää taaksepäin, ei kirkossakaan.

    On hyvä asia, että naispappeuden vastustajille on omat yhteisönsä.

    sinulle sadun, että nainen luotiin miehelle avuksi, ja että hän johdatti miehenkin lankeamaan syntiin?
    Ja oletko ottanut sen ihan tositarinana?

    "Pitäisikö minun tai kenenkään muunkaan käydä naispappien ehtoollispöytään epäileväisenä, uskomatta että siinä on Jeesuksen ruumis ja veri?"

    Käypäs nyt ensin lukemassa, mitä luterilainen kirkko sanoo ehtoollisesta. Tässä linkki:

    http://www.evl.fi/sanasto/selitysE.htm

    Toivottavasti suhtautumisesi siihen, millä tavalla "rinnastin" naiset kaloihin ja appelsiineihin, johtuu jostain muusta kuin siitä millainen oletat arvomaailmani olevan. Voi olla, että esitin asiani tökerösti, vaikken tältä lukemalta huomaakaan viestissäni mitään erityisen epäonnistunutta.

    Oli miten oli, tarkoitukseni ei missään nimessä ollut vihjata tippaakaan siihen suuntaan, että naiset olisi henkisiltä kyvyiltään tai jotenkin muuten miehiä vähäarvoisempia. Mutta miten voisin ilman väärinkäsitysten vaaraa havainnollistaa sen, ettei pastorin virkaan voi vihkiä mitä tahansa? Mitä muuta voisin ottaa havainnollistavaksi esimerkiksi kuin jotain sellaista, mikä ei ole ihminen?

    Selvyyden vuoksi sanon vielä suoraan: Pidän naisia ja miehiä täsmälleen yhtä suuressa arvossa ja kaikin puolin tasa-arvoisina. Olen muuten itsekin nainen.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    sinulle sadun, että nainen luotiin miehelle avuksi, ja että hän johdatti miehenkin lankeamaan syntiin?
    Ja oletko ottanut sen ihan tositarinana?

    Ilmeisesti viittaat 1 Mooseksen kirjan alkuun. Siinä kuvatut tapahtumat on historiallisia tosiasioita, ei pelkkiä opettavaisia kertomuksia. Mutta toisin kuin moni nykyään kuvittelee, nainen luotiin miehelle samanvertaiseksi avuksi, ei vähempi- eikä enempiarvoiseksi. Ja vaikka Eeva lankesi ensin, se ei tee Aadamin lankeemuksesta yhtään sen vähäpätöisempää.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    "Pitäisikö minun tai kenenkään muunkaan käydä naispappien ehtoollispöytään epäileväisenä, uskomatta että siinä on Jeesuksen ruumis ja veri?"

    Käypäs nyt ensin lukemassa, mitä luterilainen kirkko sanoo ehtoollisesta. Tässä linkki:

    http://www.evl.fi/sanasto/selitysE.htm

    Mitä halusit linkillä sanoa? On vaikea keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kerro ajatuksiaan. Jos tarkoituksenasi oli vastata lainaamaasi kysymykseeni, siihen löytyy linkistä tällainen kohta: "Ehtoollisen yliluonnollisen luonteen vuoksi apostoli Paavali kehottaa erottamaan ehtoollisen kaikesta muusta syömisestä ja juomisesta, jotta kukaan ei nauttisi ehtoollista turmiokseen (1. Kor. 11:27–29)." Sen mukaan saatan siis hyvinkin syödä ja juoda turmiokseni, jos nautin naispapin asettamaa ehtoollista, joten sellaisesta ehtoollisesta on syytä pidättyä.

    Ilmeisesti tarkoitit kuitenkin jotain muuta, joten voitko kertoa mitä ajoit takaa?

    Äänestä

  • R.K. kirjoitti:

    Ilmeisesti viittaat 1 Mooseksen kirjan alkuun. Siinä kuvatut tapahtumat on historiallisia tosiasioita, ei pelkkiä opettavaisia kertomuksia. Mutta toisin kuin moni nykyään kuvittelee, nainen luotiin miehelle samanvertaiseksi avuksi, ei vähempi- eikä enempiarvoiseksi. Ja vaikka Eeva lankesi ensin, se ei tee Aadamin lankeemuksesta yhtään sen vähäpätöisempää.

    olit syytön siihen, että kasvattajasi antoivat sinulle virheellistä tietoa, varmaankin vilpittömästi hyvää tarkoittaen, kun eivät paremmastakaan tienneet.

    Aikuisena on omalla vastuullasi, haluatko sivistää itseäsi, vai edelleen uskoa täysin vailla todellisuuspohjaa olevaan tarinaan.

    Lapsena luulin, että Raamatun kuvaus luomisesta ja syntiinlankeemuksesta oli tositapahtumiin perustuvaa fiktiota, rankasti yksinkertaistettu ja sen myötä pahasti vääristynyt versio siitä mitä todella tapahtui. Silloin pidin myös naispappeutta itsestäänselvänä, ja näkemykseni oli muutenkin aika liberaaleja. Vasta aikuistumisen kynnyksellä aloin ymmärtää paremmin, kun aloin itse ottaa asioista selvää sen sijaan että tyydyin uskomaan sen mitä ympärilläni opetettiin.

    luomiskertomuksen sananmukaisen totuuden puolesta, sitten kun aloit itse ottaa asioista selvää?

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    luomiskertomuksen sananmukaisen totuuden puolesta, sitten kun aloit itse ottaa asioista selvää?

    Niitä todisteita löytyi vaikka millä mitalla. Raamatun mukaan luomiskertomus on selvästi totta, ja joka muuta väittää on joko tietämätön tai ei hyväksy selvää Jumalan sanaa. Myös tieteestä paljastui asioita, jotka antaa aihetta epäillä tieteen nykyään vallalla olevaa käsitystä elämän alkuperästä ja kehityksestä. En nyt kuitenkaan ala selventää asiaa sen enempää, koska ensinnäkin kyseessä on todella monen asian summa ja toisekseen niiden perustelut on yleensä suhteellisen pitkiä ja monimutkaisia. En koe asiaa niin tärkeäksi, että olisin valmis käyttämään aikaani siihen. Nettikeskusteluihin käytettävissäni oleva aika on rajattu, joten selitän ennemmin näkemyksiäni asioista, joita pidän tärkeämpinä.

    Äänestä

  • R.K. kirjoitti:

    Mitä halusit linkillä sanoa? On vaikea keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kerro ajatuksiaan. Jos tarkoituksenasi oli vastata lainaamaasi kysymykseeni, siihen löytyy linkistä tällainen kohta: "Ehtoollisen yliluonnollisen luonteen vuoksi apostoli Paavali kehottaa erottamaan ehtoollisen kaikesta muusta syömisestä ja juomisesta, jotta kukaan ei nauttisi ehtoollista turmiokseen (1. Kor. 11:27–29)." Sen mukaan saatan siis hyvinkin syödä ja juoda turmiokseni, jos nautin naispapin asettamaa ehtoollista, joten sellaisesta ehtoollisesta on syytä pidättyä.

    Ilmeisesti tarkoitit kuitenkin jotain muuta, joten voitko kertoa mitä ajoit takaa?

    "Ehtoollisen yliluonnollisen luonteen vuoksi apostoli Paavali kehottaa erottamaan ehtoollisen kaikesta muusta syömisestä ja juomisesta, jotta kukaan ei nauttisi ehtoollista turmiokseen."- "Sen mukaan saatan siis hyvinkin syödä ja juoda turmiokseni, jos nautin naispapin asettamaa ehtoollista, joten sellaisesta ehtoollisesta on syytä pidättyä."

    Vai noin sinä haluat ymmärtää Paavalin sanat. Jos Paavali kehottaa erottamaan ehtoollisen muusta syömisestä ja juomisesta, niin kyllä hän varmaankin tarkoitti sillä muulla syömisellä aamiaista, päivällistä, illallista yms. ruokailuja eikä ehtoollista kirkossa. Luulisi jokaisen tajuavan sen ilman muuta.

    Paavali meni laidasta laitaan. Ensin hän vastusti kiihkeästi uskontoja, sitten hän puolusti niitä yhtä kiihkeästi. Tosin on hyvä muistaa se, että kaikki Paavalin nimiin pantu, ei ole hänen kirjoittamaansa ( ainakaan useimpien tutkijoiden mielestä ) kuten esim. Kirjeet Timoteukselle ja Kirje Titukselle. Ne on vain pantu hänen nimiinsä, vaikka niiden kreikan kieli poikkeaa huomatattavasti Paavalin käyttämästä kreikan kielestä.

    Linkillä tarkoitin sitä, että voit sen avulla tarkistaa, onko käsityksesi yleensä ehtoollisesta sama kuin luterilaisella kirkolla vai poikkeaako se siitä esim. katolilaisuuteen päin. No, itsepähän sen paremmin tiedät.

    En usko naispapin ehtoollisen olevan aito ehtoollinen. Jos kuitenkin olen väärässä ja kyseessä todela on ehtoollinen sanan raamatullisessa merkityksessä, enkö siis silloin saata syödä ja juoda turmiokseni? Enhän siinä tapauksessa tunnista nauttivani Kristuksen ruumista ja verta.

    Antamassasi linkissä oli selvitetty luterilaista ehtoolliskäsitystä pintapuoleisesti, mikä on tietysti täysin ymmärrettävää ottaen huomioon sivun tarkoituksen. Otan kuitenkin esiin yhden turhan vähälle huomiolle jääneen puolen asiasta ottamalla esimerkiksi Ulrich Zwinglin, joka piti ehtoollista pelkkänä muistoateriana eikä uskonut, että Jeesus oli ruumiillisesti läsnä leivässä ja viinissä. Lutherin itsensä mukaan on parempi olla vaikka koko ikänsä ilman ehtoollista kuin nauttia zwingliläisen ehtoollisnäkemyksen mukaisesti opettavan papin asettamaa ehtoollista.

    Luther meni jopa niin pitkälle, että on parempi kuolla kuin ottaa zwingliläinen ehtoollinen. Väärän ehtoollisen nauttiminen ei siis ole luterilaisuudessa mikään pikkuasia.

    että Luther ja luterilaisuus eivät ole synonyymejä ja että Luther eli viitisensataa vuotta sitten.

    "En usko naispapin ehtoollisen olevan aito ehtoollinen."

    Älä sitten usko. Minä taas uskon niin kuin Suomen luterilaisessa kirkossa, varsinkin kun elän 2000-luvulla enkä 1500-luvulla, että papin sukupuolella ei ole väliä, tärkeintä on se, että kysymyksessä on pappi eikä maallikko. Miksi tätä asiaa joutuu aina toistamaan ja puolustelemaan tällä luterilaisuuspalstalla, vaikka luterilaisessa kirkossa on hyväksytty naispappeus ja naispiispuus jo vuosia sitten? Eikö tuo asia mene millään perille? Vai luulevatko jotkut, että inttämällä asiasta jatkuvasti mennään taaksepäin ja perutaan naispapeus ja naispiispuus? Turha luulo.

    Miksi täällä pitäisi keskustella Zwinglistä?

    Kaipa itsekin tiedät, että luterilainen kirkko ja Suomen ev.lut. kirkko ei ole synonyymejä ja Suomen ev.lut. kirkko ei käytännön tasolla edusta täysin puhdasoppista luterilaisuutta. En aikonut siirtää keskustelua Zwingliin vaan mainitsin hänen ehtoollisnäkemyksensä havainnollistavana esimerkkinä siitä, miten luterilaisuudessa suhtaudutaan väärään ehtoolliseen.

    Minäkään en usko, että pastorin sukupuolella on väliä. Sehän olisi sula mahdottomuus, koska vain miessukupuolen edustaja voi olla pastori. Naispuoliset "pastorit" on pelkkiä maallikkoja, koska ihmiset ei voi vihkiä aidoiksi pastoreiksi sen paremmin hiustenkuivaimia, vesilätäkköjä kuin naisiakaan - enkä edelleenkään sano tätä naisten halventamiseksi vaan vain ja ainoastaan sen havainnollistamiseksi konkreettisin esimerkein, ettei ihmisen kyky pappisvihkimysten antamiseen ole rajaton. Kun kerran Jumala on säätänyt paimenen viran vain miehille, ei yksikään ihminen voi omilla teoillaan tehdä paimeneksi ketään tai mitään muuta.

    Voisin muuten minäkin ihmetellä, miksi näitä asioita joutuu aina toistamaan eikä ne siltikään mene usein perille. Parempi kuitenkin keskittyä itse asiaan, jos keskustelua aiotaan vielä jatkaa.

    Eiköhän riitä sanoa, että paimenen virka on traditionaalisesti ollut vain miehillä.

    Muuten joudutaan siihen tilanteeseen, että monenmonet hylätyt kristinuskon ja juutalaisuuden traditiot palautetaan. Ja niitä on paljon. Mistä aloitetaan?

    Äänestä

  • R.K. kirjoitti:

    Kaipa itsekin tiedät, että luterilainen kirkko ja Suomen ev.lut. kirkko ei ole synonyymejä ja Suomen ev.lut. kirkko ei käytännön tasolla edusta täysin puhdasoppista luterilaisuutta. En aikonut siirtää keskustelua Zwingliin vaan mainitsin hänen ehtoollisnäkemyksensä havainnollistavana esimerkkinä siitä, miten luterilaisuudessa suhtaudutaan väärään ehtoolliseen.

    Minäkään en usko, että pastorin sukupuolella on väliä. Sehän olisi sula mahdottomuus, koska vain miessukupuolen edustaja voi olla pastori. Naispuoliset "pastorit" on pelkkiä maallikkoja, koska ihmiset ei voi vihkiä aidoiksi pastoreiksi sen paremmin hiustenkuivaimia, vesilätäkköjä kuin naisiakaan - enkä edelleenkään sano tätä naisten halventamiseksi vaan vain ja ainoastaan sen havainnollistamiseksi konkreettisin esimerkein, ettei ihmisen kyky pappisvihkimysten antamiseen ole rajaton. Kun kerran Jumala on säätänyt paimenen viran vain miehille, ei yksikään ihminen voi omilla teoillaan tehdä paimeneksi ketään tai mitään muuta.

    Voisin muuten minäkin ihmetellä, miksi näitä asioita joutuu aina toistamaan eikä ne siltikään mene usein perille. Parempi kuitenkin keskittyä itse asiaan, jos keskustelua aiotaan vielä jatkaa.

    "Minäkään en usko, että pastorin sukupuolella on väliä. Sehän on sula mahdottomuus, koska vain miessukupuolen edustaja voi olla pastori."

    Olet väärässä. Pastori on protestanttisista papeista käytetty nimitys, pappi, joka ei ole seurakunnan kirkkoherran virassa. Näin sana selitetään eikä eroa tehdä sukupuolen välillä.

    "Naispuoliset "pastorit" on pelkkiä maallikkoja, koska ihmiset eivät voi vihkiä aidoiksi pastoreiksi sen paremmin hiustenkuivaimia, vesilätäkköjä kuin naisiakaan - enkä edelleenkään sano tätä naisten halventamiseksi vaan vain ja ainoastaan sen havainnollistamiseksi, ettei ihmisen kyky pappisvihkimyksn antamiseen ole rajaton."

    Vaikka sanoisitkin, että tarkoituksesi ei ole halventaa naisia, niin jo sillä, että rinnastat naiset, hiustenkuivaimet ja vesilätäköt, teet sen. Sitä paitsi kielellisesti noin erilaisia asioita ei pitäisi rinnastaa, on tarkoitus sitten mikä hyvänsä.

    "Kun kerran Jumala on säätänyt paimenen viran vain miehille, ei yksikään ihminen voi omilla teoillaan tehdä paimeneksi ketään muuta."

    Noine käsityksinesi kuulut pieneen vähemmistöön luterilaisessaa kirkossa maailmanlaajuisestikin, sillä monissa luterilaisisa maissa on jo naispiispojakin. Luulisi sinun jo 20 vuodessa huomannneen tuon asian.

    "Voisin muuten minäkin ihmetellä, miksi näitä asioita joutuu aina toistamaan eikä ne siltikään mene usein perille."

    Parempi kuin toistaa täällä noita vanhoillisia mielipiteitä aina vain uudestaan olisi etsiä sellainen palsta, jossa vastustetaan naispappeutta, ja keskustella siellä samanhenkisten kanssa.

    ”Olet väärässä. Pastori on protestanttisista papeista käytetty nimitys, pappi, joka ei ole seurakunnan kirkkoherran virassa. Näin sana selitetään eikä eroa tehdä sukupuolen välillä.”

    Tällainen tilanne ei tietenkään ole mahdollinen nyky-Suomessa, joten esimerkkini tapahtuu jossain toisessa maassa tai tulevaisuudessa: Jeesuksen mukaan avioero on syntiä ainakin niissä tapauksissa, jolloin siihen ei liity aviorikos, joten saako avioliittoon vihitty homopari erota hyvällä omallatunnolla? Ymmärtääkseni kysymys ratkeaa yksiselitteisesti sen ymmärtämisellä, ovatko kyseiset miehet todella naimisissa vai eivät. Maallisen lain mukaan he ovat avioliitossa, mutta aidon avioliiton määritelmä ei löydy mistään maallisista lakikirjoista vaan Raamatusta: avioliitto on Jumalan asettama miehen ja naisen välinen liitto, joten ihminen ei voi vihkiä homoparia aitoon avioliittoon, vaikka laki kuinka muuta väittäisi.

    Samalla tavalla nainen voi saada harhaan menneessä kirkossa pastorin tittelin, mutta se ei tee hänestä aitoa pastoria sen enempää kuin maallinen "avioliitto" tekee homoparista aidon avioparin. Ihminen ei voi asettua Jumalan määräysten yläpuolelle, vaikka kuinka yrittäisi.

    ”Vaikka sanoisitkin, että tarkoituksesi ei ole halventaa naisia, niin jo sillä, että rinnastat naiset, hiustenkuivaimet ja vesilätäköt, teet sen.”

    Mies ei voi luonnostaan olla raskaana ja synnyttää lapsia sen enempää kuin hiustenkuivaimet tai vesilätäkötkään. Halvennanko miehiä sanomalla näin? Jos en, mikä teki aiemmista sanoistani naisia halventavan?

    ”Sitä paitsi kielellisesti noin erilaisia asioita ei pitäisi rinnastaa, on tarkoitus sitten mikä hyvänsä.”

    Voisitko perustella näkemyksesi? En nimittäin tajua millään, miksei havainnollistavia esimerkkejä saisi käyttää silloin kun asia on muuten vaikeasti ymmärrettävä.

    ”Noine käsityksinesi kuulut pieneen vähemmistöön luterilaisessaa kirkossa maailmanlaajuisestikin, sillä monissa luterilaisisa maissa on jo naispiispojakin. Luulisi sinun jo 20 vuodessa huomannneen tuon asian.”

    En ymmärrä, miksi viittaat enemmistöön, koska totuus ei määräydy sen perusteella mitä enemmistö mistäkin asiasta ajattelee.

    ”Parempi kuin toistaa täällä noita vanhoillisia mielipiteitä aina vain uudestaan olisi etsiä sellainen palsta, jossa vastustetaan naispappeutta, ja keskustella siellä samanhenkisten kanssa.”

    Pyritkö eristämään naispappeuden vastustajat omiin lokeroihinsa vai miksi moinen kommentti? Tämä on muuten ensimmäinen naispappeutta käsittelevä keskustelu, johon koko Suomi24:llä osallistun.

    "Samalla tavalla nainen voi saada harhaan menneessä kirkossa pastorin tittelin, mutta se ei tee hänestä aitoa "pastoria"..."

    Noinhan se tietysti menee. Jos sinä olet eri mieltä kuin mitä kirkossa ollaan ja on oltu jo pitemmän aikaa, niin ethän sinä tietenkään ole väärässä, vaan tietenkin sinun mielestäsi kirkko on se, joka on väärässä. Perusta oma itsellesi sopiva kirkko, jos kerran olet tuota mieltä ja luulet, että vain sinä ymmärrät Raamattua.

    "Mies ei voi luonnostaan olla raskaana ja synnyttää lapsia sen enempää kuin hiustenkuivaimet tai vesilätäkötkään. Halvennanko miehiä sanomalla näin? Jos en, mikä teki aikaisemmista sanoistani naisia halventavan?"

    Mies ei voi olla raskaana eikä nainen voi siittää lapsia, tuo asia on ainakin jokaisen aikuisen tuntema eikä sitä tarvitse mitenkään eikä millään hiustenkuivaajilla ja vesilätäköillä havainnollistaa. Sitä paitsi siittäminen ja lasten saanti ei ole mahdollista esineille eikä asioille eikä tuo tarvitse mitään selittämistä.

    -"Sitä paitsi kielellisesti noin erilaisia asioita ei pitäisi rinnastaa, on tarkoitus sitten mikä hyvänsä."

    "Voisitko perustella näkemyksesi? En nimittäin tajua millään, miksei havainnollistavia esimerkkejä saisi käyttää silloin kun asia on muuten vaikeasti ymmärrettävä."

    Ainakaan tässä tapauksesa asia ei ole mitenkään vaikeasti ymmärrettävä, niin että sinun ei tarvitse käyttää mitään hölmöjä esimerkkejä. Vai pidätkö palstalaisia hölmöinä? Käytät itse sen verran hyvää suomen kieltä, että tiedät varmaan ilman muuta myös konjunktioita koskevat säännöt.

    "En ymmärrä miksi viittaat enemmistöön, sillä totuus ei määräydy sillä perusteella, mitä enemmistö asiasta ajattelee."

    Pitäisikö totuuden sitten määräytyä sillä perusteella, mitä vähemmistö ajattelee? Joka tapauksessa luterilaisessa kirkossa on hyväksytty jo vuosia sitten naispappeus. Se on tosiasia.

    -"Parempi kuin toistaa täällä noita vanhoillisia mielipiteitä aina vain uudestaan olisi etsiä sellainen palsta, jossa vastustetaan naispappeutta, ja keskustella siellä samanhenkisten kanssa."

    "Pyritkö eristämään naispappeuden vastustajat omiin lokeroihinsa vai miksi moinen kommentti?"

    Moinen kommentti siksi, kun täällä on ollut jatkuvasti samasta aiheesta tehtyjä aloituksia ja esitetty mielipiteitä, joista monissa vastustetaan hyvinkin kiivaasti naispappeutta. Miksi sama asia aina uudestaan ja uudestaan, kun tuskin kellään siihen on mitään uutta sanottavaa? Sitä paitsi nämä naispappeuden vastustajat omivat itselleen kyvyn ymmärtää Raamattua, sillä omasta mielestään vain he ovat oikeassa ja muut väärässä. Mutta mikäpä minä olen täällä ketään määräämään, vaikka mielipiteeni sanonkin. Kukin tekee kuitenkin, kuten tykkää.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    "Pidän Raamatun perusteella erittäin todennäköisenä, ettei naisia edes voida vihkiä pastoreiksi sen enempää kuin akvaariokaloja ja appelsiinejakaan..."

    Omituista rinnastamista: naiset, akvaariokalat ja appesiinit. No, tuommoista voi naispappeuden vastustajalta odottaakin, mutta primitiiviseltä se kuitenkin vaikuttaa. Nainen on appelsiinien ja akvaariokalojen veroinen, joopa joo.

    Vuonna 2002 Suomessa oli n. 900 naispappia, mikä oli 33 prosenttia työelämässä olevasta Suomen papistosta. Seurakuntaviroissa naispappeja oli 579 eli 29 prosenttia seurakuntapapeista. Lehtoreita oli 16, naiskirkkoherroja 28. Piispan virka avattiin Suomessa naisille kirkolliskokouksen päätöksellä v. 1990. Luterilaisessa kirkossa on naispiispoja jo Saksassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa Grönlannissa ja Kanadassa. Kohta varmaan Suomessakin.

    Voihan joku pysyä jälkijunassa aataminaikuisine käsityksineen ja yrittää jarruttaa kehitystä, mutta naispappeus ja naispiispuus ovat tullut jäädäkseen siitä huolimatta, vaikka joku ei niitä hyväksyisikään. Ei kehityksen pyörää voi kääntää taaksepäin, ei kirkossakaan.

    On hyvä asia, että naispappeuden vastustajille on omat yhteisönsä.

    Sellaiseen muotoon, ettei erhdy sukupuolesta,
    Kun naista kutsutaan kirkkoherraksi. Tästä nimestä saa jo hieman vääristyneen kuvan. Miksei
    kutsuta kirkkorouvaksi tai kirkko neidiksi. Pappihan tarkoittaa isää. On hurjan hauska kuulla, kun Nainen on Kirkkoherra. Kyllä Kirkko-rouva olisi parempi sana korville. Latinaksihan
    Se Äiti kai olisi Madre. Kyllä mielestäni tuo.
    Kirkko Mamma nimi olisi ihan paikallaan? Voitaisiin edes eroittaa sukupuoli, ettei kukaan vahingossa erehtyisi. Tämähän on jo vastoin luontoa, että naista kutsutaan Kirkkoherraksi,
    Jos minun pitäisi teititellä arvon mukaan, niin
    minä kyllä sanoisin: Hyvä arvollinen Kirkkorouva. sanokaapa nyt hyvät ystävät mielipiteenne?

    Äänestä

mieltä tämän kirjoitan kanssa, olen itse nainen ja vastustan naispappeutta, minä en ole vanha tietämätön akka, jos jotkut niin ajattelevat. Minä olen lukenut moneen kertaan läpi Raamatun ja tullut siihen lopputulokseen, että nainen ei voi olla pappina kirkossa.
Tämä naispapeus tuli äärifeministien toimesta Suomen ev.lut. kirkkoon ja olisi parasta, että me eroasimme toisistamme. Ne jotka haluavat jäädä tähän naispappi liikkeeseen, niin jääköön, minä en ainakaan jää tähän harhaoppiliikkeeseen.

Äänestä

Mitä hyödyttää eroamiset ja uusien kirkkojen perustamiset, sillä Jumalan Sanan tunnustavia uskovaisia on todellisesti luterilaisen kirkon jäsenistä noin 2 prosenttia. Suurin osa luterilaisen kirkon jäsenistä on Jumalan Sanalle kylmiä muodollisia kirkon jäseniä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ex-lutheran kirjoitti:

Kirkon jakautuminen humanistisfilosofisiin ja kristittyihin näyttää olevan väistämätön asia.

Tässä foorumissa olevat kirjoitukset sen selvästi tuo esiin. Naispappeuden puolustavat argumentoivat ei-raamatullisin feministisin äänenpainoin tyyliin, etteivät tule enää tekemään parannusta ja eivätkä palaa Jumalan Sanaan.

Jako tulee esiin myös siinä, että naispappeuden ja homouden puolustajat vetoavat Raamatun tulkintaan kun taas kristityt Raamatun lukemiseen. Tulkitsija on aina rationaalinen ihminen ja lukija on kristitty, jota Pyhä Henki ohjaa. Pyhä Henki ja ihmisjärki ovat myös sovittamattomassa ristiriidassa mitä eka konflikti paratiisissa osoitti.

Olisi eduksi kirkolle, että tämä murrosaika - kirkon hajaantuminen maallisiin ja kristittyihin - tapahtuisi nopeasti. Kristityt pääsisimme evankeliumin työhön ja nämä maalliset pääsevät rakentamaan sitä humanistista ja tasa-arvoista maailmaansa kauniiden asioiden ja kauniiden - mieltä lämmittävien puheidensa kautta. Onhan tälläkin paikkansa yhteiskunnassa ja uskon etteivät he diakonia työtään hylkää kuitenkaan.

Kristityt pääsemme sitten evankeliumin ja lähimmäistyöhön sillä tapaa kuin Herramme Jeesuksen tahto on. Lisäksi olisimme hyvä esirukoilijoiden ryhmä näille humanistisen kirkon edustajille ja koko ajan kutsuisimme heitä myös evankeliumin työhön uskosta ja uskoontulosta Jeesukseen levittämään.

Jos tämä humanistinen kirkko haluasi "tuhota" tämä kristillisen kirkon, niin paras keino siihen olisi että itsekin alkaisivat noudattaa Herramme tahtoa ja saarnata uskosta Jeesukseen *pieni vinkki vaan* :))

Mutta toivottovasti tästä kahtiajakautumisesta tulee selvä ja nopea prosessi. Tämä vaatii nyt vaan rohkeutta ja tosiasioiden tunnustamista piispoilta ja uskoisin, että naispapeilla on suuri intressi myös itsekin päästä hoitamaan niitä virkojaan. Eli käännyn nyt myös naispappien puoleen, että ajatte tätä jakautumista omalla tavallanne - onhan täss teidänkin etu nyt kyseessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu