"Jos Teuvo olisi oikeassa, niin silloin olisivat kaikki vanhat rovastitkin
olleet väärässä, ja se on täysin mahdotonta!"
Tällaisella viimehetken hätähuudollaan Saatana veti takaisin omaan
maailmaansa juuri ahtaasta portista sisälle menossa olleen sukulaisiini
lukeutuvan pariskunnan viisitoista vuotta sitten.
Ja samankaltaisilla huudoilla se on näistäkin keskusteluista saanut
vedettyä pois ahtaan portin edestä varmasti monta ihmistä:
"Teuvo valehtelee, että muka Pyhä Henki olisi poistunut maailmasta
jo aikoja sitten, vaikka se ei ole mihinkään poistunut!"
Näin harhaanjohdetut uskovat, vaikka ensimmäisenä helluntainakaan tämä
Henki ei tullut maailmaan, vaan ainoastaan niiden sydämiin, jotka
ennalta tiesivät sitä odottaa ja joille se oli luvattu:
"Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä.
Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä."
"Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta."
"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on
antanut niille, jotka häntä tottelevat."
"Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.
Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä
omikseni valinnut ja siksi maailma vihaa teitä."
Täysin tuntematon on tämän maailman jumalan vallassa oleville ihmisille
ollut tuo ahdas porttikin, ennen kuin Pyhä Henki sen tänne nettikirjoitteluunkin
käski tuoda. Jos Pyhä Henki olisi tässäkin maassa vaikuttanut ja pappeja
totuudessa kuljettanut, ei heistä yksikään olisi sanonut:
"Ahdas portti on hautausmaan portti, koska virressäkin veisataan:
'Tiet kaikki kerran kulkee porteista kirkkomaan', ja ahdas ovi on kirkon ovi,
kun sen kynnyskin on monelle ihmiselle liian korkea."
Siksi Saatanan on ollut helppo saada kaikki omansa, Pyhää Henkeä
pilkaten tekemään Jeesuksen selvästä käskystä:
"Menkää sisään ahtaasta portista", vain saatanallisen suniportin.
olleet väärässä, ja se on täysin mahdotonta!"
Tällaisella viimehetken hätähuudollaan Saatana veti takaisin omaan
maailmaansa juuri ahtaasta portista sisälle menossa olleen sukulaisiini
lukeutuvan pariskunnan viisitoista vuotta sitten.
Ja samankaltaisilla huudoilla se on näistäkin keskusteluista saanut
vedettyä pois ahtaan portin edestä varmasti monta ihmistä:
"Teuvo valehtelee, että muka Pyhä Henki olisi poistunut maailmasta
jo aikoja sitten, vaikka se ei ole mihinkään poistunut!"
Näin harhaanjohdetut uskovat, vaikka ensimmäisenä helluntainakaan tämä
Henki ei tullut maailmaan, vaan ainoastaan niiden sydämiin, jotka
ennalta tiesivät sitä odottaa ja joille se oli luvattu:
"Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä.
Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä."
"Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta."
"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on
antanut niille, jotka häntä tottelevat."
"Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.
Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä
omikseni valinnut ja siksi maailma vihaa teitä."
Täysin tuntematon on tämän maailman jumalan vallassa oleville ihmisille
ollut tuo ahdas porttikin, ennen kuin Pyhä Henki sen tänne nettikirjoitteluunkin
käski tuoda. Jos Pyhä Henki olisi tässäkin maassa vaikuttanut ja pappeja
totuudessa kuljettanut, ei heistä yksikään olisi sanonut:
"Ahdas portti on hautausmaan portti, koska virressäkin veisataan:
'Tiet kaikki kerran kulkee porteista kirkkomaan', ja ahdas ovi on kirkon ovi,
kun sen kynnyskin on monelle ihmiselle liian korkea."
Siksi Saatanan on ollut helppo saada kaikki omansa, Pyhää Henkeä
pilkaten tekemään Jeesuksen selvästä käskystä:
"Menkää sisään ahtaasta portista", vain saatanallisen suniportin.
Vastaukset 61
Vanhimmat
selvä ja selkeä sanoma.
Sanon sinä joka tämänkin tekstin kohdalla näet
punaista niin pysähdy. Aivan niikuin liikennevaloissa punaisen kohdalla on pysähdyttävä.
Sillä ainainen punaisia päin meno saattaa koitua
todella turmioksi.
Siis pysähdy. Sillä se on merkki Jumalalta olet
väärään suuntaan menossa.
Siis pysähdy ja käänny.
seuraa eksyttäjän puheita ja toimia.
Niistäkin joudut kerran tilille.
15 ja panee jokaisen tuomiolle. Hän rankaisee kaikkia jumalattomia jokaisesta teosta, jonka he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikista julkeista puheista, joita nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet."
näitä valheen tilipussin kantajia riittää!
Vaan älä siitä huoli, vaan yritä sinäkin hankkiutua Vapahtajamme armoon.
tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen.
8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Mutta jatka vaan raakkumistasi, jos siltä tuntuu.
kun tietää miten vahva tämän maailman jumalan kannattajien joukko
vastassa on. Siksi Pyhä Henki antoi kirjan nimeksikin: ÄLÄ HEITÄ PELKÄÄ.
niin auliisti heti eksyttäjää lähtenyt seuraamaan, olisi Vapahtajamme rukoillut sinullekin ehkä Puolustajan.
16 Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. [Joh. 15:26, 16:7; Ap. t. 2:33]
17 Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. [Joh.
Sillä Saatanan tahtoa sinäkin puolustajat, kun pidät häntä vapahtajanasi.
Ja hänen valheen henkensä on todella sinussa.
"Pitäkää varanne. Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta." [1. Kor. 5:6,7]
7 Mutta he vain puhelivat keskenään: "Meiltä unohtui leipä."
8 Jeesus huomasi sen ja sanoi heille: "Te vähäuskoiset! Te puhutte vain siitä, että teillä ei ole leipää.
9 Ettekö te vieläkään ymmärrä? Ettekö muista niitä viittä leipää, joista riitti viidelletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te vielä keräsitte? [Matt. 14:17-21]
10 Entä ne seitsemän leipää, joista riitti neljälletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te keräsitte? [Matt. 15:34-38]
11 Kuinka te ette ymmärrä, etten minä puhunut teille leivistä? Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta."
12 Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt varoa leipätaikinan hapatetta, vaan fariseusten ja saddukeusten opetusta.
Minä en sinun raamatunjäljentämistaitoasi yhtään epäile, mutta jos ei
todellinen usko ahtaassa portissa pääse sydämeesi sulautumaan,
niin sinun raamatunjäljentämisesi on yhtä turhaa kuin Voitto Ramunkin
mahtavat raamatunlausekokoelmat, sillä kirjoitettu on:
"Mehän olemme kuulleet hyvä sanoman aivan kuin nuo entisajan ihmiset.
Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat,
koska he eivät sitä uskoneet EIKÄ SE NÄIN SULAUTUNUT HEIHIN."
olla ainutkertainen Jumalan Profeetta ja olet katkera jos näet muita, joita Jeesus on armahtanut. Älä ole katkera äläkä ylpeä. Jeesus pelastaa kenet tahtoo.
15 Hän sanoo Moosekselle: "Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon." [2. Moos. 33:19]
16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. [Ef. 2:8,9]
17 Kirjoituksissa sanotaan faraolle: "Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa." [2. Moos. 9:16]
18 Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. [2. Moos. 4:21]
Sillä todella tahtoisin, kuten "Jumalakin tahtoo, että kaikki ihmiset
pelastuisivat ja oppisivat tuntemaan totuuden."
Sinun raamatunjäljentämisesi ei suinkaan ole Jumalasta vaan Saatanasta,
joka tälläkin halulla pystyy sinunkin halujasi tyydyttämään.
Älä hurskastele, sillä Saatanan valheen henki on sinutkin omakseen armahtanut.
Olenko mielestäsi katkera Armista ja Growupista, jotka täällä kaikkein
ahkerammin ovat kanssani totuutta puolustamassa?
Kysy itseltäsi: Miksi Jeesus ei ole tahtonut minua armahtaa muuten
kuin vain raamatunlehdillä?
eksytetyt ilmoittaa. Vaikka eksyneiden tila kalvaa ja minulle ilmoitetaan:
Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan."
Silti tuntuu, että jotakin ehkä voisi tehdä auttaakseen.
"Teuvo Suni on Stalinin jälkeen ihmiskunnan suurin antikristus,
jonka perässä miljoonat ihmiset kulkevat kohti kadotusta."
ylpeyden henki haluaa sinua johdattaa. Pyri siitä eroon. Mutta vähäisintäkään et silti saa eksyttää.
Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. [18:6-9: Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2]
6 Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? [Jaak. 4:16 | Matt. 13:33; Gal. 5:9]
ehkäpä jostakin löytyy se myllynkivi, jonka voit tulla kaulaani ripustamaan,
ja minut tuonne yli 30 kilometrin päähän meren rantaan kuskaamaan.
Se hyöty tästä taannoisesta kuntaliitoksesta oli, että tällä uudella
kunnalla on omaa merenrantaa, ettei tarvitse naapurikunnalta
lupaa pyytää. Kai siihen kuitenkin täytyy ympäristöviranomaisten lupa olla.
...
kaikki se on ongelmajätettä, josta vain vähänkin pilkistää totuutta,
joten hoida lupa-asiasi kuntoon. Ja sen minkä aiot tehdä, tee se pian.
Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.
sinusta kovin kummoista esimerkkiä saanut
Tyhjästä on mahdotonta totuutta nyhjästä.
kai ihmisiä kopioi. Saatana eksyttää. Ja pahasti. Kuten kohdallasi olemme saaneet huomata.
vikinöitäsi luin ja nyt sanon isästä perkeleestä
olet.
Mitään ei hyödytä sinun vikistä Raamatun lauseita
tänne niinkuin piru niitä tuo et todella niistä
kostu.
Tuot todella pirun sanelemana niitä. Olet
taas sama joka ennenkin on käynyt vikisemässä.
Sanon tämän suoraan en kiertele enkä kaartele
jos vielä ihminenkin noiden vikinöiden takaa
paljastuisi.
Olet kyllä todella syvällä mutta Jumala on voimallinen ylösnostamaan jos pysähdyt ja
käännyt.
Sinä ajat punaisia päin ja lujaa. Haloo! ymmärrätkö
yhtään mitään enää miten silloin voi käydä.
ei mikään ihme...
että jollakin olisi levy jäänyt kiertämään samaa raitaa.
saarnat voi horjuttaa niitä, jotka Herra on Jeesuksen Kristuksen armoon kutsunut. Mutta tehtävä on sinellekin kai annettu. Valitettavasti otit sen vastaan.
3 (1:1b) Apostolina olen saanut tehtäväkseni auttaa Jumalan valittuja uskomaan, tuntemaan pyhän totuuden (1:2) ja toivoen odottamaan ikuista elämää. Tämän on Jumala luvannut ennen aikojen alkua, ja hän pysyy sanassaan. [1. Tim. 2:7]
4 (1:3) Kun oikea aika oli tullut, hän ilmoitti sanansa siinä evankeliumissa, joka uskottiin minulle Jumalan, meidän pelastajamme, käskystä.
silloin jo eskaloitunut äärimmilleen, kun jopa SINÄ päätät lopulta ottaa ohjakset käsiisi.
...
että paljastettu on:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000025304089
jo tuumailit.
vaan Kristus sydämessäni tuumailee, mitä milloinkin on sanottava:
"Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän.
Sinun tulee sanoa heille: 'Näin sanoo Herra Jumala'. Kuulkoot tai olkoot
kuulematta - he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta."
joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. [7:21-23: Luuk. 6:46, 13:25-27 : Hoos. 8:2; Matt. 25:11]
22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'
"Herra, Herra! Sinun nimessäsihän minä sitä Suniakin vainosin,
ja sinun nimessäsi toivon, että joku olisi minulle totuuden
kertonut, sillä toisin olisin elänyt, jos olisin saanut sen tietää!"
ja haluan tuntea edelleenkin. En missään tapauksessa Vapahtajaamme halua kehenkään suniin tai muuhunkaan eksyttäjään vaihtaa. Niin kauan kuin Pulustaja minulle kaikki eksyttäjät paljastaa.
Sillä niin monta kuin erihenkistä porttoseurakuntaa maailmassa on,
niin yhtä monta erilaista jeesusta heillä on,
ja kukapa omista haluistaan
pelkän totuuden tähden haluaisi luopua.
etsiä sitä yhtä ainoaa Jeesusta, josta olet vielä paitsi jäänyt. Ei se ole myöhäistä ennenkuin viimeisen hengenvedon jälkeen.
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. [Room. 8:9]
13 Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla. [1. Kor. 1:17]
14 Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. [Joh. 14:17; Room. 8:5; 1. Kor. 1:24]
15 Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia. [1. Tess. 5:21; 1. Joh. 2:20, 5:20]
16 -- Kuka tuntee Herran mielen, niin että voi neuvoa häntä? Mutta meillä on Kristuksen mieli. [Room. 11:34 ]
niin sydämessäni asuva Jeesuksen Kristuksen Totuuden Henki
ei päästä minua tulemaan sinun saatanallisen jeesuksesi jalkojen juureen,
sillä en ole "sika joka puhtaaksi pestynä pian kiiruhtaa samaan saastaan."
"Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle."
että kun Jeesuksen Henki ei minua takaisin Saatanan helmaan päästä,
niin Jumalan Henki toimii toisin. Etsi jostakin pienet neuvoa antavat!
Tämäkö on keskustelun taso?
Itse ryvet vielä samoissa lähtökuopissa kuin lähes pari vuotta sitten. Autat ihmisiä tuhlaamaan armonaikaansa joutaviin hiekkalaatikko väittelyihin, "mutta minunpa äiti tekee teidän äidille ruuan".
Miksi et muistuttanut noita raamatunjäljentäjiä?
Asian itse pistit alulle.
ei sinua miellyttänyt?
en halua eksytykseen sortua.
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.
Sydämessäni tunnen että tässä on kyse täysin hedelmättömästä väittelystä joka ei johda tai hyödytä ketään mihinkään.
Totuuden Hengen eksyttäneen?
Paljonko Saarioinen sinulle maksaa jokaisesta kerrasta,
kun sen firman nimellä jotakin kirjoitat?
Seitsemän kanankoipeako vaiko kilon verran rintapaloja?
No täytyy myöntää että siellä on aivan samantasoista sakkia.
toit sanomaa itsellesi.
Miksi et siis pysähdy kun sana sanoo noin?
et ole koskaan Jeesuksen luo tahtonut käydä
ja puhut tunnet Jeesuksen.
Sen uskon saatanan jeesuksen tunnet mutta et
sitä Jeesusta joka ihmisen iankaikkiseen elämään
voi johtaa.
Jos Jeesuksen tuntisit pitäisit Hänen sanansa,
etkä todellakaan enää Jeesusta vastaan olisi.
Siis pysähdy, tee käännös Jumalaan päin.
kone pyörii...
aamusta iltaan ja illasta aamuun täällä palstalla huutelemassa. Eksytksen sanoja suollat kurkustasi joka hetki kun sen suusi avaat. Ja rakas papukaija miss armikin on liittynyt pimeyden kerhoosi näin pääsiäisenä...
sinä täällä roikut.
Kun punaista näit tuossakin Teuvon aloituksessa
jossa oli Jumalan sanaa, niin miksi et voinut
pysähtyä, sillä se on Jumalan merkkivalo, että
oikealla tiellä et kulje, vaan oman uskon
tietä taivallat ja lujaa.
on Teuvon vääräoppista jauhantaa, siksi sanon mielipiteeni. Etkö osaa lukea vai mikä mättää! Kyllä tuosta ensimmäisestä viestistä pitäisi jo tajuta miksi " punaista näit" No siksi, juuri kun sinä ja Teuvo olette vääräoppisia eksyttäjiä. Ei muuta.
harry potteria seuraamaan kun jätti viestittelyn.. tai sitten on iltalääkkeiden jako menossa...
miten luulet olevasi oikeaoppinen kun et Jeesuksen sanoista ole ottanut vaarin ja näin et ole koskaan
Hänen luoksensa käynyt.
Valheessa elät. Mutta totta se on meidän sanomamme
ei ole sama kuin ihmisopin, että ihmisopista katsottuna sanomamme on väärä.
Mutta se mikä on Jumalasta niin se onkin toinen
asia se nimittäin ei ole VÄÄRÄÄ.
Että kannattais miettiä ja todella pysähtyä
ja pyytää jospa Jumala vielä saisi sinutkin
Totuutensa tielle johtaa.
Sillä tie jolla kuljet on valheen ja vääryyden tie.
todistamaan yhtään mitään mistään.
Olet totaalisesti ekytetty.
Ja tämä on T o t u u s.
kissa, hiiri hippaan kanssasi rupia, mutta sen
minkä olen sanonut niin se on aivan TOTTA sitä ei
saatana valheeksi saa muutettua.
Että näin on.
Sen vielä sanon jos tahdot Totuuden tulla tuntemaan
täyskäännös sinun on tehtävä.
Ja sanon tämän TOTUUDESSA.
mikä totuus on. Sinä teidät vain valheen. Näin on ja tämä on TOTUUS!
joka voi johtaa Totuuteen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000025328329
anteeksi! Vielä ei ole myöhäistä.
niin saat saman vastauksen kuin avaukseni alussa mainittu pariskunta.
Tai oikeastaan, sinähän olet jo jumalaltasi, Saatanalta,
hänen henkensä sydämesi täytteeksi saanut.