Viime yö

Moikka kaikki viisaat ateistit!

Kerronpa teille jotain mielenkiintoista. Olin viime yönä järvenpäässä sellaisessa 14 tunnin kristillisessä ylistystapahtumassa. Siellä oli eräs mukava ruotsalainen pastori puhumassa ja hän sitten jossain vaiheessa rukoili sairaiden puolesta. Minulla on ollu pari vuotta niska ja hartiat pahasti kipeänä. Hieronta ja lääkkeet eivät ole auttaneet. Menin rukoiltavaksi ja kappas kappas eivätpä olleet enää kipeänä. Pyhä henki täytti minut ja paranin täysin.

En ala sen tarkemmin kertomaan mikä minua vaivasi, mutta asioilla on selvä yhteys. Olin kipeä, menin rukoiltavaksi, kipu lähti pois rukouksen aikana. Lääkärillä en ole vielä käyny, joten lääkärintodistusta minulla ei ole näyttää.

Kertokaapa nyt joku hyvä teoria siitä miksei näin oikeasti tapahtunut ja että kuvittelen koko asian tms.. Niin ja muuten. Siskoni käytti aikaisemmin silmälaseja. Hän rukoili pitkään Jeesukselta että hänen näkönsä paranisi. Eräänä päivänä kun hän rukoili, hän ei pystynyt enää käyttämään silmälaseja vaan näki selvästi ilman niitä.

Nämä eivät nyt olleet mitään "tapahtuipa kerran afrikassa juttuja", vaan omakohtaisia kokemuksia sairauksien parantumisesta. Kertokaapa miksi tällaista tapahtuu jos Jumalaa ei ole? Onko meillä siskoni kanssa vain niin vahva usko että saamme omat ruumiinosamme paranemaan?? Halleluja :D
1082816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat
  • Oon jo lukenut tuon. Tulostin sen vieläpä itselleni paperille.

    En pysty kuvittelemaan sitä että kipu lähtisi pois niskasta ja hartioistani. Todella moni uskovainen kuvittelee parantuneensa, mutta en puhunutkaan nyt jostain tutun tutusta vaan itsestäni ja siskostani.
    Ihmiset haluavat parantua ja uskovat niin vahvasti parantuneensa että väittävät olevansa terveitä vaikkeivat olisi. Se ei kumminkaan liity siihen mitä minä ja siskoni olemme kokeneet. Tarkoitukseni oli sanoa että on olemassa myös aitoja paranemisia.

    Keskustellaan vaan ;)

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    Oon jo lukenut tuon. Tulostin sen vieläpä itselleni paperille.

    Mullakin oli n.kuukausi takaperin selkä kipeänä salibandymatsissa sattuneesta "kolarista" johtuen. Varsinkin aamuisin jopa kävely oli tuskaista puhumattakaan totutusta juoksulenkistä.
    Jo pelkkä pitempi seisominen aiheutti kipua, ja jouduin istumaan vähän väliä, kuin vanha ukko.

    Kerran kaupungilla ollessa taas istahdin kauppakeskuksen penkille kivun takia ja manaisin itsekseni kirjaimellisesti näin: "Voihan VITTU JEESUS MAARIAN PERSE kaikkiaan, minkä helevetin takia tuon vitun ruodonkin pitää noin kipee olla!"

    Ja arvaas mitä!?
    Seuraavana päivänä työmatkan jälkeen ei kipuja ollut, eikä niitä ole ollut sen jälkeen.
    Tämä on myös ihan tosi juttu...usko tai älä!
    Itse pidin sitä pienenä ihmeenä.

    Mietin nyt vain jälkeenpäin, että auttoiko minua (paatunutta ateistia) Jumala vai vittu jeesus maarian perse?

    Äänestä

  • Isti Ate kirjoitti:

    Ei hitsi oon hyvä. Arvasin että alat heittämään läppää tuosta minun ja siskoni paranemisesta :D
    Oon huomannu että kun alkaa puhumaan tällaisista yliluonnollisista tapahtumista niin yleensä ateistit alkavat heittää jotain tämänkaltaista juttua.

    Se ei kumminkaan muuta totuutta vaikka tekisi sen kuinka naurunalaiseksi tahansa. Eikö ole hienoa kun teillä on oikein tällainen oma palsta missä voitte nauraa tällaisille ihmeparantumisjutuille. Täällä voitte tuntea yhteenkuuluvuutta pönkittää toistenne itsetuntoa ja uskomuksia. Mutta niinhän se on toisaalta meillä uskovaisillakin. Sitä vartenhan seurakunnat ovat. Tämähän on vähän niin kuin ateistien "seurakunta".

    Tuossa sinun parantumisessa ei välttämättä ollut mistään yliluonnollisesta kyse ;) Mutta voithan testata asiaa ja rukoilla taas maarian persettä kun sinulla on seuraavan kerran kipuja.

    ..heittänyt mitään läppää!

    Kerroin asiat niinkuin ne tapahtuivat!
    Sattui vaan niin sopivasti tähän asiayhteyteen.

    Mutta tietyst ateistin jutut on aina kaikki valhetta, uskovien juttuihin vain pitää heti uskoa!

    Näinhän se menee... Olen tottunut jo siihen.

    Herralle parantumisestasi ja siskosi myös. Meillä on elävä Jeesus Kristus, joka on ylösnoussut ja auttaa meitä. Lisäksi meillä on koti taivaassa, sitten kun Jeesus noutaa meidät luokseen. Halleluja! Voimia ja siunausta sinulle ja rakkaillesi. Meidän ei tule lannistua näistä mm. tämän palstan pilkkaajista. He eivät ole Herralle Jeesukselle mahdottomia tapauksia. Ketään ei tietenkään väkisin pakoteta taivaaseen. Kerranhan heidänkin kohdallaan loppuu sitten se mahdollisuus, jos eivät halua nöyrtyä Jeesuksen eteen. Moni ateisti on tosin antanutkin elämänsä Jeesukselle. Mm. Venäjällä ei ole oikeastaan enää ateismia kuin jotkut vanhukset ovat siinä mukana, monesti hekin jo ovat löytäneet Jeesuksen. Ateismi on siis menneen talven lumia. Mutta meikäläiset ateistit ilmeisesti sitä ole vielä huomanneet. No, rukoillaan heidän puolesta edelleen. Ja, kuten sanottu, Jeesus on ylösnoussut ja voi pelastaa kenet tahtoo, vaikka ihminen ei sitä aina omalle kohdallensa olisikaan ikinä uskonut käydä. Onnittelut tuleville uskoville. Herra Jeesus teitä rakastaa!

    Äänestä

  • Isti Ate kirjoitti:

    ..heittänyt mitään läppää!

    Kerroin asiat niinkuin ne tapahtuivat!
    Sattui vaan niin sopivasti tähän asiayhteyteen.

    Mutta tietyst ateistin jutut on aina kaikki valhetta, uskovien juttuihin vain pitää heti uskoa!

    Näinhän se menee... Olen tottunut jo siihen.

    Syvimmät anteeksipyyntöni!

    Uskon että asiat oikeasti tapahtuivat näin. Sanoit nuo sanat ja olit seuraavana päivänä terve. I can see clearly now!

    Väärin! Uskovien jutut on monesti pelkkää paskaa niin kuin ateistienkin. Minulla ei tietenkään ole oikeutta sanoa kenen jutut ovat paskaa ja kenen eivät, koska en ole tämän palstan sheriffi tai Jumala ;) Tarkoitus oli vain kertoa että oikeita paranemisia tapahtuu.

    >Tarkoitus oli vain kertoa että oikeita paranemisia tapahtuu. <

    Niin näköjään tapahtuu.
    itse asiassa en omalla kohdallani usko, että mitään pysyvää selässä on muuttunut, yhtä huonossa kunnossa nivelet on edelleen. Välilevyt pullistelee silloin tällöin kuin Tony Halme parempina päivinään... Pitempi istuminen lentokoneessa ja junassa vain jotenkin laukaisi nivelet/lihakset.. tai jotain.

    Onkin vain kysymys siitä, mihin itse kukin tapahtuman haluaa liittää. Uskooko sen olevan merkin jostain, vai vain sattumaa...

    Ja toisaalta en kyllä usko, että siskosi silmissä mitään fysiologista muutosta rukoilun vaikutuksesta olisi tapahtunut.

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    Oon jo lukenut tuon. Tulostin sen vieläpä itselleni paperille.

    En pysty kuvittelemaan sitä että kipu lähtisi pois niskasta ja hartioistani. Todella moni uskovainen kuvittelee parantuneensa, mutta en puhunutkaan nyt jostain tutun tutusta vaan itsestäni ja siskostani.
    Ihmiset haluavat parantua ja uskovat niin vahvasti parantuneensa että väittävät olevansa terveitä vaikkeivat olisi. Se ei kumminkaan liity siihen mitä minä ja siskoni olemme kokeneet. Tarkoitukseni oli sanoa että on olemassa myös aitoja paranemisia.

    Keskustellaan vaan ;)

    Miksi jumala parantaa aina silloin tällöin syöpäpotilaita ja huononäköisiä jne. muttei koskaan amputaatiopotilaita?

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    Ei hitsi oon hyvä. Arvasin että alat heittämään läppää tuosta minun ja siskoni paranemisesta :D
    Oon huomannu että kun alkaa puhumaan tällaisista yliluonnollisista tapahtumista niin yleensä ateistit alkavat heittää jotain tämänkaltaista juttua.

    Se ei kumminkaan muuta totuutta vaikka tekisi sen kuinka naurunalaiseksi tahansa. Eikö ole hienoa kun teillä on oikein tällainen oma palsta missä voitte nauraa tällaisille ihmeparantumisjutuille. Täällä voitte tuntea yhteenkuuluvuutta pönkittää toistenne itsetuntoa ja uskomuksia. Mutta niinhän se on toisaalta meillä uskovaisillakin. Sitä vartenhan seurakunnat ovat. Tämähän on vähän niin kuin ateistien "seurakunta".

    Tuossa sinun parantumisessa ei välttämättä ollut mistään yliluonnollisesta kyse ;) Mutta voithan testata asiaa ja rukoilla taas maarian persettä kun sinulla on seuraavan kerran kipuja.

    "Oon huomannu että kun alkaa puhumaan tällaisista yliluonnollisista tapahtumista niin yleensä ateistit alkavat heittää jotain tämänkaltaista juttua."
    -Johtuisiko siitä, että ateistit eivät usko näihin yliluonnollisuuksiin?

    "Eikö ole hienoa kun teillä on oikein tällainen oma palsta missä voitte nauraa tällaisille ihmeparantumisjutuille."
    -Mitä h***************ä?? Kukakohan tän ketjunavauksen tänne oikein kirjoitti?

    "Täällä voitte tuntea yhteenkuuluvuutta pönkittää toistenne itsetuntoa ja uskomuksia."
    -Niin, lähinnähän tämä on keskustelupalsta, jossa todellakin pönkitetään toisten uskomuksia rationaalisella keskustelulla. Joskus se menee tappeluksi eräiden "jeesustelijoiden" kanssa.

    Kiitos

    Äänestä

  • tai sitten ei kirjoitti:

    Miksi jumala parantaa aina silloin tällöin syöpäpotilaita ja huononäköisiä jne. muttei koskaan amputaatiopotilaita?

    Siksi, että amputaatio on ihmisen tekemä. Sellaista ei jumala voi korjata.

    Syöpä taas on negatiivinen ihme. Se on perisynnin ruumiillinen ilmenemismuoto. Syövän parantuminen on jumalan todistus siitä, että perisynti on anteeksi annettu.

    Samoin kipeät hartiat parantuvat ihmeellä siksi, että työ on jumalan ihmiselle sälyttämä rangaistua "otsanne hiessä jne.". Siis hartiakivun väliaikainen parantaminen on osoitus herramme säälistä kärsimyksiämme kohtaan. Väliaikainen tosin vain, sillä eiköhän ne kivut tule taas kohta takaisin.

    Jee, miustahan tulis tosi hieno helluntaisaarnaaja!

    Äänestä

aika kova juttu

Äänestä

Luultavasti et pidä tästä, mutta sanon nyt kuitenkin.

Syy on positiivisten ja voimakkaiden ajatusten voima. Tuollaisiin kokouksiin tulevat ihmiset haluavat kaikki hyvää (vaikka tavallisessa elämässä voivatkin olla tosi ikäviä). Siihen saliin kertyy valtava voima. Ja jos haluat ja kykenet, voit käyttää voimaa hyväksesi tervehtymiseen. Tottakai voit kutsua voimaa myös jumalan voimaksi, mutta totta se on. Ja mitäpä väliä sillä on, mitä muut ajattelevat. Sinä tiedät.

Äänestä

..sinä heität parantumislegendan ja lukijoiden pitäisi osoittaa se vääräksi? Heh heh, on sulla jutut.

Äänestä
  • ketään uskomaan. Kaikken vähiten luulen tämän palstan ihmisten uskovan. Olen vain niin innoissani siitä että paranin!! En voinut olla kirjoittamatta

    Äänestä

Eikö olekin perin sopivasti sattunutta, että kaikki nämä ihmeparantumiset ovat vaikeasti mitattavia ja diagnosoitavia sekä yleensä myös itsestään paranevia? Kas kummaa, jeesus paransi flunssani vain kahdessa viikossa!

Milloin olet viimeksi kuullut rukouksen spesifistä tehosta? Jeesus surkastutti kasvainta 57%? Pyhä henki regeneroi selkänikaman T9 ilman mitään lääkärien osanottoa?

Äänestä

tapaturmaisesti sormeni. Voisitko neuvoa, miten saisin sen takaisin?

Äänestä
  • Et sie saa sormea takasin, koska uskovaiset sanoo että pitää rukoilla parannusta. Milläs rukoilet ku puuttuu sormi!

    Äänestä

niin fakiirithan säätelee vaikka autonomista hermostoaan, että tahdollakin jokin vaikutus on...

Mutta jos ajatellaan että esim mitit tai japanin labrassa oltaisiin tutkimus tulos saatu ihmisen ajatuksesta, eli jos toinen ihminen ajattelee toista ihmistä tapahtuma hetkellä mittattavissa oleva tulos. Luulisitteko että se tulisi poliitikkojen pää puheen aiheeksi (tai mediaan lain) "...että hei te pystytte ajatuksellanne vaikuttamaan toiseen ihmiseen riippumatta siitä miten kaukana, kulkeutuen 8 hertsin värähtely taajuutta pitkin..."

(hitto minkälaisia äänestys käytäntöjä tuo vois tuoda jos patenttiin menis)

sitä paitsi japanissahan tuon kaltainen ajattelu käsittääkseni on hyvin voimissaaan, ja siel oli 3g kännyt kun täällä vielä puhuttiin siitä. (zen)

mutta tuo parantuminen voi olla myös paholaisen työtä sillä hänhän ilmestyy ns valkeuden sankarina varsinkin näin lopunaikojen lähestyessä.

miten muuten japani joka on kaikin puolin valovuosia edellä tiedepuolella muita kansoja jotka vielä opettelee kävelemään on niin spiritualistinen? Jokaisessa ***** hotellissa on henkitalot, vai mitkä spirit jutut olikaan?
eikö luulis että siellä varsinkin oltaisiin tämmöiset henkiparannus uskin hömpät ekana roskiksessa?

Äänestä

*Kertokaapa miksi tällaista tapahtuu jos Jumalaa ei ole?*

-Paljon yksinkertaisempaa olisi jos sinä kertoisit mikä saa ihmisen kirjoillelemaan moisia valheita tosijuttuina?

Äänestä

Vähän vaan kummastuttaa, kun tuolla on sairaalat pullollaan syöpää sairastavia lapsia joista monet kuolee ja Afrikassa miljoonat nääntyy nälkään, mutta tämä herrasi ei katso aiheelliseksi mitenkään puuttua niihin asioihin vaikka tietysti voisi, mutta katsoo kuitenkin aiheelliseksi parantaa hartiasärkysi?
Hmmm...

No ymmärtäähän sen, asiat täytyy tietysti laittaa tärkeysjärjestykseen ja mitäpä niistä miljoonista kuolevista afrikkalaistista kun niitä on muutenkin liikaa, tärkeintähän on että sinun niskasärkysi on poissa, eikö niin?

Äänestä

Tulee mieleen nuo idän jutut kans mistä meiksä kirjotti:
"niin fakiirithan säätelee vaikka autonomista hermostoaan, että tahdollakin jokin vaikutus on... "
Jotain on jäänyt mullekin mieleen, että ne jotenkin tahdolla edesauttaa ruumiinosien parantamista tai jotain.. Plasebo-systeemit tulee kans mieleen. Joku kirjotti itsesuggestiosta, wikipedia kertoo:
"Tyypillisin esimerkki itsesuggestiosta on uskonnolliset kulttimenot joissa henkilö pyrkii autuaallisiin tunnekokemuksiin tai omiin mielipiteisiin vaikuttaminen toistamalla jatkuvasti jotakin asiaa.
Ihminen valmistautuu itsesuggestion avulla selviämään tehtävistä, jotka ovat hänelle normaalisti mahdottomia. Esimerkiksi karateiskuun valmistautuva suggeroi itsensä siten, että käsi ei tunne kipua ja halkaisee esineen."

Muuten, "Menin rukoiltavaksi", ihana sanamuoto :)

"Kertokaapa miksi tällaista tapahtuu jos Jumalaa ei ole?"
Mulla on sitten todistus Allahista jos aletaan tällai pelaamaan: kaverini isä on muslimi, ja hän ei ollut saanut nukuttua pitkiin aikoihin. Siis todella todella pitkään aikaan. Hän sitten rukoili epätoivoissaan Allahia ja heti se auttoi, unettomuus parani. Aika ihmeellistä, kilpaileeko Jumala ja Allah, molemmat parantelee melko hyvänosasia ihmisiä aina kun on aikaa, eikä kumpikaa jaksa kiinnittää huomiota pakanalliseen Afrikkaan?(niinkuin edellä joku teki hyvän pointin Afrikasta)

Ihmismieli on aika outo kapine,tuottaa parannusta ja jopa jumalia

Äänestä
  • joiden kautta tapahtuu valtavia ihmeitä. Sokeat saavat näkönsä, kuurot saavat kuulonsa, kuolleita herätetään jne.

    Missä maankolkassa ja ajassa te elätte, kun ette saa tai ota selvää asioista?

    Äänestä

  • tuhansia lähetyssaarnaajia kirjoitti:

    joiden kautta tapahtuu valtavia ihmeitä. Sokeat saavat näkönsä, kuurot saavat kuulonsa, kuolleita herätetään jne.

    Missä maankolkassa ja ajassa te elätte, kun ette saa tai ota selvää asioista?

    Kuolleita herätetään? En enpä ole kuullut, onko kenties joku nettisivu tai lehti mistä voisi lukea asiasta?
    Jos tollasta tapahtuu niin aika kumma kun tavalliset lehdet ei kirjoita, ehkä en ole vain törmännyt. Jos tollasta tapahtuu niin aika kovasti Vatikaanissa varmaan meluttas asiasta?
    Ei tule luettua mitään uskovaisten lehtiä.. Yritän ottaa asioista selvää, niin jos sulla kerran on tarjota joku artikkeli tai jotain niin näytä pois.

    Hmm, ois kiva saada ne kuolleiden herättäjät vaikka sairaaloihin töihin..

    Äänestä

"Olin viime yönä järvenpäässä sellaisessa 14 tunnin kristillisessä ylistystapahtumassa. Siellä oli eräs mukava ruotsalainen pastori puhumassa ja hän sitten jossain vaiheessa rukoili sairaiden puolesta. Minulla on ollu pari vuotta niska ja hartiat pahasti kipeänä. Hieronta ja lääkkeet eivät ole auttaneet. Menin rukoiltavaksi ja kappas kappas eivätpä olleet enää kipeänä. Pyhä henki täytti minut ja paranin täysin."

Ei, endorfiinit täyttivät sinut. Luota minuun, kun endorfiinipöllysi laantuu ja häviää, niin niska- ja hartiakipusi tulevat takaisin.

Äänestä
  • Minen hekotukseltani pystynyt kirjoittamaan vastausta, piti sulkea kone kokonaan.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Minen hekotukseltani pystynyt kirjoittamaan vastausta, piti sulkea kone kokonaan.

    ***

    heko

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    heko

    Joko kivut palasivat?

    Tiedätkö muuten mikä muu tuntuu ihmeeltä ja parantaa kivut välittömästi vähäksi aikaa? Orgasmi.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Joko kivut palasivat?

    Tiedätkö muuten mikä muu tuntuu ihmeeltä ja parantaa kivut välittömästi vähäksi aikaa? Orgasmi.

    ***

    Hassua. Olet itse ihme, muttet usko sitä.

    (Ihmi)nen

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    Hassua. Olet itse ihme, muttet usko sitä.

    (Ihmi)nen

    juoksemalla jossain ihme 14 tunnin herätyskokouksissa lihaskipuja parantamassa.

    Resepti rentoihin ja kivuttomiin hartioihin on seuraava:

    Yksi sarja raskasta lihasrasitusta päivässä. Esimerkiksi sarja leuanvetoja, tai muutama nosto raskaalla käsipainolla. Ei väliä, vaikka olisitkin niin huonokuntoinen ettet jaksa nostaa yhtäkään leuanvetoa loppuun asti, ponnistuksen rasitus on avain aineenvaihdunnan liikkeellesaamiseen. Painotus sanalla raskas. Muista lämmitellä lihakset ennnen raskasta ponnistusta!

    Hieronnat, muutaman kilon painot tai mitätön hartioiden pyörittely eivät saa aineenvaihduntaa liikkeelle riittävän tehokkaasti, paitsi jos niitä tekee tuntitolkulla päivässä.

    Väitän, että tämä käytännön ohje toimii paremmin kuin mikään "ihme" :)

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    tein 28 leukaa sen jälkeen kun olin parantunut. Paransin vanhaa ennätystäni jopa 1:llä leualla :D
    Oli pakko kokeilla.

    Ei mun niska ja hartiat mitenkään älyttömän pahasti olleet kipeänä, mutta olivatpa kumminkin kiukutelleet jo pari vuotta. Johtuu varmaan ahkerasta punttiksella käynnistä. En vaan raaskinut lopettaa sitä.

    Enää en käytännön ohjeitasi valitettavsti tarvitse.

    niihin uskonnollisiin fantasioisihi, vaan muista ehdottomasti huolehtia terveydestäsi myös meidän armosta osattomien käyttämillä keinoilla.

    Ennustan, että kipusi palaavat, tosin selityksesi varmaan lienee että sitten tarvitset lisää hihhuli-kaatumiskokous-huumetta.

    Äänestä

"Siskoni käytti aikaisemmin silmälaseja. Hän rukoili pitkään Jeesukselta että hänen näkönsä paranisi. Eräänä päivänä kun hän rukoili, hän ei pystynyt enää käyttämään silmälaseja vaan näki selvästi ilman niitä."

En usko.

Ovatko niska ja hartiasi tulleet uudestaan kipeiksi?

Äänestä
  • Eipä ole kenenkään pakko uskoa. Kannattaa tutustua myös muihin palstoihin joissa ihmiset kertovat yliluonnollisista kokemuksistaan. Maailma on täynnä yliluonnollisia asioita, mutta täällä te ateistit vain nauratte sille kaikelle. Mikä yliluonnollisessa on niin vastenmielistä???

    Kuka sanoo että "fiksu" ihminen ei usko yliluonnolliseen? Tiede?? Minä paranin ja ihmisiä ärsyttää. Jeesus paransi ja fariseuksia ärsytti.

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    Eipä ole kenenkään pakko uskoa. Kannattaa tutustua myös muihin palstoihin joissa ihmiset kertovat yliluonnollisista kokemuksistaan. Maailma on täynnä yliluonnollisia asioita, mutta täällä te ateistit vain nauratte sille kaikelle. Mikä yliluonnollisessa on niin vastenmielistä???

    Kuka sanoo että "fiksu" ihminen ei usko yliluonnolliseen? Tiede?? Minä paranin ja ihmisiä ärsyttää. Jeesus paransi ja fariseuksia ärsytti.

    "Maailma on täynnä yliluonnollisia asioita"

    Tai ainkin monet luulevat niin.

    "Mikä yliluonnollisessa on niin vastenmielistä???"

    Ei kyse ole siitä, onko jokin vastenmielistä vai ei vaan onko jokin totta vai ei.

    "Kuka sanoo että "fiksu" ihminen ei usko yliluonnolliseen?"

    Skeptisyys kuuluu mielestäni fiksun ihmisen ominaisuuksiin.

    "Minä paranin ja ihmisiä ärsyttää."

    Miten niin ärsyttää? Minä vain en usko tuohon kertomukseesi. Maailma on täynnä humpuukikertomuksia. Ei niistä tule totta vaikka kuinka niitä jankuttaa netin keskustelupalstoilla, tarvitaan jotain vähän konkreettisempia todisteita. Periaatteessa on kaksi vaihtoehtoa sille, että kertomuksesi "parantumisen" lähde ei ole totta. Itsesuggestio eli plasebovaikutus tai sitten valehtelu.

    Kerrohan, miksi minun pitäisi uskoa sinua, kun sinulla ei ole mitään todisteita esittää?

    Äänestä

  • ertert kirjoitti:

    Kenenkään ei PIDÄ uskoa yhtään mihinkään. Saa uskoa jos haluaa.

    Minun on kieltämättä erittäin vaikea esittää mitään todisteita. Siskoni pystyy todistamaan että hänellä on ollut silmälasit ja huono näkö, mutta tuskinpa alan näkemään vaivaa ja tekemään esim. jotain sivustoa minne laitan kaikki todisteet. Samanlainen naurun aihe siitä tulisi täällä kuin muistakin vastaavanlaisista sivuista.

    Mitä siskosi lääkäri on sanonut siskosi tapauksesta? Kai hänen silmälasinsa olivat lääkärin määräämät.

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    Mitä siskosi lääkäri on sanonut siskosi tapauksesta? Kai hänen silmälasinsa olivat lääkärin määräämät.

    lääkärin määräämät. En tiedä mitä lääkäri sanoi kun en ole kysynyt, mutta siskollani on kyllä todistukset siitä että hänen näkönsä oli huono. Nyt hän näkee hyvin ilman laseja ja on käynyt terveystarkastuksissa jne..

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    lääkärin määräämät. En tiedä mitä lääkäri sanoi kun en ole kysynyt, mutta siskollani on kyllä todistukset siitä että hänen näkönsä oli huono. Nyt hän näkee hyvin ilman laseja ja on käynyt terveystarkastuksissa jne..

    millaisista voimakkuuksista tässä puhutaan? Viitsitkö kysyä millainen vahvuus oli ennen ja millainen nyt?

    Pakollisena sivuhuomautuksena, kyllä tuo rukoilu tulisi halvemmaksi kuin laserleikkaus minullekin, mahtaneeko Jesse ottaa vastaan anomuksia kääntymyshaluiselta pakanalta? :D

    Pyydän anteeksi äskeistä. Koiranleuka ei vaikene silloinkaan kun syytä olisi. Toivon silti että ymmärrät skeptisyyteni ja vastaat kysymykseen.

    Enpä oo muuten kysyny että mikä vahvuus sillä oli aikasemmin ja mikä on nyt.

    Oon minäki uskovainen. En selvitä tällasia tärkeitä juttuja jotka (ehkä) edesauttaisivat ateistien uskoontuloa ;) Sinuna rukoilisin Jeesusta että hän parantaisi sun silmät. Asia vaan on niin että siihen pitää ihan tosissaan uskoa että paranee jos haluaa parantua. Jeesuskin aina kysyi että "uskotko sinä että voin sinut parantaa?" ja paransi vasta sitten kun ihminen uskoi.

    Kaikki on kiinni uskosta ja usko tulee kuulemisesta. Kuuleminen tulee halusta kuulla. Mutta mistä tulee halu kuulla?

    "paransi vasta sitten kun ihminen uskoi"

    Ja yhtäkään tällaista ihmettä ei ole todistetavasti tapahtunut, mikä todistaa jumalat suureksi valheeksi.

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    Enpä oo muuten kysyny että mikä vahvuus sillä oli aikasemmin ja mikä on nyt.

    Oon minäki uskovainen. En selvitä tällasia tärkeitä juttuja jotka (ehkä) edesauttaisivat ateistien uskoontuloa ;) Sinuna rukoilisin Jeesusta että hän parantaisi sun silmät. Asia vaan on niin että siihen pitää ihan tosissaan uskoa että paranee jos haluaa parantua. Jeesuskin aina kysyi että "uskotko sinä että voin sinut parantaa?" ja paransi vasta sitten kun ihminen uskoi.

    Kaikki on kiinni uskosta ja usko tulee kuulemisesta. Kuuleminen tulee halusta kuulla. Mutta mistä tulee halu kuulla?

    On se kumma, kun tuollaisia parantumiskertomuksia aletaan jäljittää, niin lääkärien todistukset häviävät kuin tuhka tuuleen.

    Mitä siitä voimme päätellä? Voimme päätellä sen, että nuo kertomukset ovat ansalankoja hyväuskoisten ansaan saamiseksi.

    "Mutta mistä tulee halu kuulla?"

    Kun toiveajattelu ja hyväuskoisuus lyödään yhteen, niin saadaan aikaiseksi todella tehokas manipulaatioväline, jolla sitten voidaan kontrolloida tuota manipulaation kohdetta. Ei kiitos, ei kiinnosta tulla höynäytetyksi. Mieluummin otan maailman sellaisenaan kuin höyrähdän uskomuksiin kaikkine positiivisine ja negatiivisine puolineen.

    kyllä löytyy jos jonkinlaista lääkärintodistusta ihmeparantumisiin liittyen. Kyse on vain siitä haluatko kuulla. Ei tietenkään kaikkiin kannata uskoa, mutta uskovathan ateistitkin yleensä evoluutiota kannattavia sivustoja. (Halu kuulla)

    Tässä tapauksessa halu lukea ja uskoa.

    "kyllä löytyy jos jonkinlaista lääkärintodistusta ihmeparantumisiin liittyen."

    Missä? Miksi näitä asioita selvittävät ihmiset eivät ole niitä löytäneet?

    "Kyse on vain siitä haluatko kuulla."

    Turhaa selittelyä. Tietysti haluan. Jos vaadit ensin uskoa, niin sitten etenet väärässä järjestyksessä.

    "Ei tietenkään kaikkiin kannata uskoa, mutta uskovathan ateistitkin yleensä evoluutiota kannattavia sivustoja."

    Kyse on kuitenkin tieteestä, jossa metodit ovat tietoteoreettisesti hyvät ja erittäin tarkka kontrolli sekä kritiikki takaavat paljon paremman luotettavuuden. Ei ihmekertomuksia ja tiedettä voi verrata tiedon luotettavuudessa mitenkään. Tiede on siinä paljon korkeammalla tasolla. Sivustojen väittämiä en ota pelkän uskon varassa vaan tiedot ovat jäljitettävissä tieteellisiin julkaisuihin, joissa kriteerit ovat korkealla.

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    kyllä löytyy jos jonkinlaista lääkärintodistusta ihmeparantumisiin liittyen. Kyse on vain siitä haluatko kuulla. Ei tietenkään kaikkiin kannata uskoa, mutta uskovathan ateistitkin yleensä evoluutiota kannattavia sivustoja. (Halu kuulla)

    Tässä tapauksessa halu lukea ja uskoa.

    "kyllä löytyy jos jonkinlaista lääkärintodistusta ihmeparantumisiin liittyen"

    Sinun mielisairauttasi ei kuitenkaan paranna edes ihme, halu eikä usko.

    Äänestä

  • örsön öylät kirjoitti:

    ku pullosta tullu.

    Jos näkisit mut niin et varmaan sentään mielisairaaks sanois.

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    kyllä löytyy jos jonkinlaista lääkärintodistusta ihmeparantumisiin liittyen. Kyse on vain siitä haluatko kuulla. Ei tietenkään kaikkiin kannata uskoa, mutta uskovathan ateistitkin yleensä evoluutiota kannattavia sivustoja. (Halu kuulla)

    Tässä tapauksessa halu lukea ja uskoa.

    ...löytyy vaikka meidän mummon kuolintodistus (on siis hengissä) kun tarpeeksi kaivaa. Sehän se todistaakin NAURETTAVAN satusi ja tarinasi todeksi! Herää jo...

    Äänestä

  • ..netistähän.... kirjoitti:

    ...löytyy vaikka meidän mummon kuolintodistus (on siis hengissä) kun tarpeeksi kaivaa. Sehän se todistaakin NAURETTAVAN satusi ja tarinasi todeksi! Herää jo...

    te ateistitkin netistä vahvistusta omiin fantasioihinne Jumalan olemattomuudesta.

    Sitten vielä roikutte täällä keskustelupalstalla ja vahvistatte toinen toisenne uskoa. Olette niin kuin uskovaiset kerrassaan.

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    ku pullosta tullu.

    Jos näkisit mut niin et varmaan sentään mielisairaaks sanois.

    "Jos näkisit mut niin et varmaan sentään mielisairaaks sanois."

    Juttujasi luettuaan ei voi muuta sanoa. Sitä paitsi mielenterveyden tilasta ei tehdä päätelmiä ulkonäön perusteella.

    Uskovaiset ovat täysiä hulluja, koska väittävät jopa parantumattomasti sairaille, että nämä voivat parantua, kunhan vain uskovat. Se on todella sairasta, mielisairasta. Sellaiset ihmiset pitää taluttaa saunan taakse...

    Haluatko taluttaa mut saunan taakse? Tuu käymään.

    Mä oon täällä Jakomäessä leikkimässä mun mielikuvituskavereiden kanssa piilosta. Sitä on vaan vähän hankala leikkiä kun pyhät korvailliäiset ja kyrpä kaapo osaa lukea mun ajatukset niin ne tietää missä mä oon! Tuu tänne leikkimään kerron sulle miten saa tehtyä hyvää hallusinaatio sienisoppaa!

    Minähän sanoin, että käytä niiden kipujen lievittämiseen meidän muiden armosta osattomien käyttämiä keinoja! Hallusienten syöminen ei ole meidän käyttämä keino!

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    te ateistitkin netistä vahvistusta omiin fantasioihinne Jumalan olemattomuudesta.

    Sitten vielä roikutte täällä keskustelupalstalla ja vahvistatte toinen toisenne uskoa. Olette niin kuin uskovaiset kerrassaan.

    "te ateistitkin netistä vahvistusta omiin fantasioihinne Jumalan olemattomuudesta."

    Ei sellaiselle ole tarvetta. Jumalan olemattomuus ei tarvitse vahvistusta. Kyllä se todistusvelvollisuus on olemassaoloväitteen tekijällä.

    "Sitten vielä roikutte täällä keskustelupalstalla ja vahvistatte toinen toisenne uskoa."

    Ei ole mitään uskoa, jota pitäisi vahvistaa. Kerrohan, vaikka esimerkein, missä täällä on tapahtunut uskon vahvistusta. Hellarithan täällä käyvät täällä todistelemassa ilman todisteita ja yrittämässä epätoivoista naljailua, sinä olet siitä hyvä esimerkki.

    "Olette niin kuin uskovaiset kerrassaan."

    Väärin. Uskovaiset ovat aina uskontonsa kahleissa. Ateisteilla ei ole uskontoa, yleinsä.

    Äänestä

  • titio kirjoitti:

    Haluatko taluttaa mut saunan taakse? Tuu käymään.

    Mä oon täällä Jakomäessä leikkimässä mun mielikuvituskavereiden kanssa piilosta. Sitä on vaan vähän hankala leikkiä kun pyhät korvailliäiset ja kyrpä kaapo osaa lukea mun ajatukset niin ne tietää missä mä oon! Tuu tänne leikkimään kerron sulle miten saa tehtyä hyvää hallusinaatio sienisoppaa!

    Tunnen monta uskovaa, jotka ovat seonneet uskonsa kanssa aivan ilman mitään sienikeittojakin. Ei se Jumala tunnu olevan muutenkaan uskovien turvana terveysasioissa, niin hyväksi kuin onkin kehuttu ja vielä kaikkivoipaksi.

    Jumala on syytä haudata. Hän on yhtä kuollut kuin kuollut uskovainen. Vai mites mielikuvitusolento haudataan?

    Kun palvonta loppuu, jumalaa ei enää ole.

    Äänestä

Kyllä on jutut, ettei vaan sulla ja siskollas ois enemmänkin tolla psyykkisellä puolella parannettavaa... Kykeneekö Herrasi siihenkin? Vai mikä siihen auttaisi, 9 mm...??

Äänestä

Tuollaisia mahtavia ihmeparantumisia tapahtuu nyt kuten jo Jeesuksen aikana, niissä käytetään armolahjoja, jotka apostolit saivat ensimmäisenä helluntaina, eräs niistä on terveeksi tekemisen armolahja. Kirjoitin asiaan liittyen tänäänkin keskustelussamme nimimerkki M-Ilianin kanssa tuolla toisella tämän palstan sivulla siinä ketjussa, jossa ihmetellään voiko fiksuja uskovia olla :D Epäilijöiden kannattaisi lukea parantumiskertomuksia netistä, esim.
www.rukousystavat.fi tai
www.nokiamissio.fi ja sieltä klikkaamalla Media ja artikkelit - Todistuspalsta. Siellä on parantumistodistuksia eri sairauksista.
Myös asiasta on kirja kyseisellä sivustolla tilattavissa, jossa lääkärikin todistaa.
Myös Benny Hinnin kirjassa 'Tänään Jumala parantaa sinut' on mission uskovan lääkärijäsenen sanoin 'tiukatkin kriteerit täyttäviä todistettuja ihmeitä', ja hänen mukaansa tämä myönnetään myös Hirsilän ja Maanselän selvityksessä.

Iloitsen puolestasi ja sisaresi puolesta, kiitos parantumisestanne kuuluu yksin Jumalalle!

Äänestä
  • olisi myös sairauksien luoja.

    Eikö hyvyyttä pääse esittelemään kuin sairastuttamalla miljoonia ja parantamalla vain pieni osa?

    Äänestä

  • nyt kun Suomessa on nuo pitkät jonot lääkärille, niin voisivatko helluntailaiset yms. siirtyä jonosta sinne helluntaitelttaan vastaanotolle.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    olisi myös sairauksien luoja.

    Eikö hyvyyttä pääse esittelemään kuin sairastuttamalla miljoonia ja parantamalla vain pieni osa?

    Lähes kaikille kansoille on evankeliumi tarjolla. Ihmisten enemmistö on sen hylännyt. Miksi on niin paljon sairautta, osin ainakin siksi että synti hallitsee maailmaa. Jumala kuitenkin haluaa parantaa sairaita ja auttaa ihmistä monin tavoin, mutta tälläkin palstalla näkee, miten vaikea ihmisten on uskoa Jumalaan ja turvautua hänen apuunsa. Luoja loi maailman alussa hyväksi, ihminen on sitä paljon vahingoittanut toimimalla Jumalan tahtoa vastaan.

    Äänestä

  • epäilijä.. kirjoitti:

    nyt kun Suomessa on nuo pitkät jonot lääkärille, niin voisivatko helluntailaiset yms. siirtyä jonosta sinne helluntaitelttaan vastaanotolle.

    kuuluipa johonkin seurakuntaan tai ei. Sinäkin voit saada avun, jos tarvitset, nyt tai myöhemmin.

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    vaikka kyllä lääketiedekin on ihan hieno juttu!

    käytkö sinä vielä lääkärin vastaanotolla, vai onko uskosi todellista ja saat terveydenhuoltosi helluntaiteltasta?

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    vaikka kyllä lääketiedekin on ihan hieno juttu!

    on tarpeetonta. Jeesus parantaa taittoviat ja suonikohjut ja vaikka mitä. Lääkärissä käyvä helluntailainen ei usko omiin juttuihinsa.

    Äänestä

  • epäilemättä.. kirjoitti:

    käytkö sinä vielä lääkärin vastaanotolla, vai onko uskosi todellista ja saat terveydenhuoltosi helluntaiteltasta?

    kohtalainen terveys ja voin toki mennä lääkäriin jos tarvis vaatii. Olen kuullut ja lukenut ihmeparantumisista elämän varrella ja uskon niihin myös. Olen itsekin kerran ollut Jalovaaran rukousillassa ja paranin, kaikki kivut hävisivät, ja löysin itseni lattialta kuten sadat muut siellä. Hyvin miellyttävä kokemus!

    Äänestä

  • epäilemättä... kirjoitti:

    on tarpeetonta. Jeesus parantaa taittoviat ja suonikohjut ja vaikka mitä. Lääkärissä käyvä helluntailainen ei usko omiin juttuihinsa.

    Jumala parantaa kenet tahtoo, ja silloin kun tahtoo.

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    Jumala parantaa kenet tahtoo, ja silloin kun tahtoo.

    luottaa. Voi tuota uskon puutetta, melkein ateisti. Tervetuloa klubiin.

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    kohtalainen terveys ja voin toki mennä lääkäriin jos tarvis vaatii. Olen kuullut ja lukenut ihmeparantumisista elämän varrella ja uskon niihin myös. Olen itsekin kerran ollut Jalovaaran rukousillassa ja paranin, kaikki kivut hävisivät, ja löysin itseni lattialta kuten sadat muut siellä. Hyvin miellyttävä kokemus!

    siellä sitä ollaan taas ateistin kanssa samassa jonossa, kun tuntuu siltä, ettei asiaa voi tällä kertaa jättää ihan Herran haltuunkaan.

    Äänestä

  • epäilemättä.. kirjoitti:

    siellä sitä ollaan taas ateistin kanssa samassa jonossa, kun tuntuu siltä, ettei asiaa voi tällä kertaa jättää ihan Herran haltuunkaan.

    Ajattelen vaan että lääkärien ja hoitohenkilökunnankin toiminta on Jumalan mielen mukaista toimintaa, heidän keskuudessaan on paljon myös uskovia. Jumala toimii eri tavoin, ja siunaa tällaista palvelutyötä. Voi sitä mennä rukouksen hengessäkin myös tavalliseen terveydenhuoltoon.

    että vastoin puheita, usko lääketieteeseen on hellareillakin vahvempaa kuin usko Herraan.
    Ateistejahan pilkataan tiedeuskosta. Pata kattilaa jne..

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    Lähes kaikille kansoille on evankeliumi tarjolla. Ihmisten enemmistö on sen hylännyt. Miksi on niin paljon sairautta, osin ainakin siksi että synti hallitsee maailmaa. Jumala kuitenkin haluaa parantaa sairaita ja auttaa ihmistä monin tavoin, mutta tälläkin palstalla näkee, miten vaikea ihmisten on uskoa Jumalaan ja turvautua hänen apuunsa. Luoja loi maailman alussa hyväksi, ihminen on sitä paljon vahingoittanut toimimalla Jumalan tahtoa vastaan.

    Ei minulta ainakaan kukaan jumala ole kysynyt, mitä sairauksia valitsen luotavaksi maailmaan.

    Luulenkin että Jumala on suunnitellut ihan itse jokaikisen pöpön ja sen aiheuttamat taudinoireet, lempeän rakastava ilme isänkasvoillaan.

    Ihmisten keskimääräinen elinikä, terveys varsinkin nuorella iällä, sivistystaso, elintaso ovat kaikki nousseet jyrkästi viime satana vuotena.

    Samaan aikaan hassu uskontosi on menettänyt valtaansa ja miljoonat ihmiset ovat hylänneet uskontosi.

    Tilanne on siis päinvastainen kuin yrität panetella, uskonto on heikompi ja ihmiskunnalla menee paremmin kuin koskaan!

    Joo ja älä viitsi vouhkata siitä että "oikeasti ihmisillä on paha olo". Monilla on erittäin hyvä olo ja huonostivoivia on ollut aina.

    Äänestä

  • epäilemättä... kirjoitti:

    että vastoin puheita, usko lääketieteeseen on hellareillakin vahvempaa kuin usko Herraan.
    Ateistejahan pilkataan tiedeuskosta. Pata kattilaa jne..

    En kuulu helluntaiseurakuntaan enkä siellä juuri käy, mutta toki heidän seurakunnassaan ollaan monessa asiassa lähellä alkuseurakunta-tyyppistä toimintaa. Uskon vahvasti siihen, että Jumala parantaa myös rukouksen kautta, ne jotka tahtoo ja ajankohtana jonka hän valitsee. Parantumiskertomuksissa näkee usein että henkilö on rukoillut vuosiakin sairautensa takia. Jos Jumala parantaisi ihmeen omaisesti jokaisen pikkuvaivankin, olisiko hän enää Jumala?
    Jumalan tekojen suuruus näkyy siinä, että henkilö joka on ollut vaikka 20 vuotta sairas ja kaikki maalliset keinot on käyty läpi, ilman että apua on tullut, ja sitten rukousvastauksena tulee humaus taivaasta ja parantaa tuon ihmisen! Siinä Jumala näyttää mahtinsa ja suuruutensa, jotta häntä kunnioitettaisiin Jumalana todella!

    Äänestä

  • Tässä olikin oiva esimerkki kuinka kritiikittömästi jotkut uskovat parantumiskertomukset ottaa totena.

    Sitten pitäisi vielä ottaa heidän kertomuksensa totena. Naurettavaa.

    "hänen mukaansa tämä myönnetään myös Hirsilän ja Maanselän selvityksessä."

    Vielä naurettavampaa. Benny Hinn on omaan pussiin rahaa keräävä huijari. Tietysti Hinn voi kertoa ihmeparantumisista. Kuka tahansa siihen pystyy, mutta todeksi ne eivät kertomisella muutu.

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    En kuulu helluntaiseurakuntaan enkä siellä juuri käy, mutta toki heidän seurakunnassaan ollaan monessa asiassa lähellä alkuseurakunta-tyyppistä toimintaa. Uskon vahvasti siihen, että Jumala parantaa myös rukouksen kautta, ne jotka tahtoo ja ajankohtana jonka hän valitsee. Parantumiskertomuksissa näkee usein että henkilö on rukoillut vuosiakin sairautensa takia. Jos Jumala parantaisi ihmeen omaisesti jokaisen pikkuvaivankin, olisiko hän enää Jumala?
    Jumalan tekojen suuruus näkyy siinä, että henkilö joka on ollut vaikka 20 vuotta sairas ja kaikki maalliset keinot on käyty läpi, ilman että apua on tullut, ja sitten rukousvastauksena tulee humaus taivaasta ja parantaa tuon ihmisen! Siinä Jumala näyttää mahtinsa ja suuruutensa, jotta häntä kunnioitettaisiin Jumalana todella!

    Sinun uskollasi ei ole mitään merkitystä siihen, mikä on todellisuutta. Ihmeparantumiset on huuhaata niin kauan kuin toisin todistetaan. Eikä uskovien anekdootit ole mitään todistamista.

    niin pikkuvaiva, että sen parantamisessa suuruus ei näy samalla tavoin kuin taittovirheen korjaamisessa.
    Ja mikä ihme se on parantaa yksi leukemia jossain, minkä ulkopuolelle ei leviä muita kuin tarinoita ja huhuja. Jos olisi suuruudesta kiinni, niin poistaisi koko taudin maailmasta, kuten suuri lääketiede on pyrkimässä tekemään. Polion kanssa melkein jo onnistuttiinkin. Siinä olisi tilaisuus osoittaa mahtinsa ja suuruutensa, mutta tämäkin on jo Raamatussa eliminoitu siten, että Jumalaa ei testata eikä Jeesus alistu kiusaajalle temppuja tekemään.
    Raamattu on ihmeellinen kirja, ikään kuin sen kirjoittajat olisivat etukäteen tienneet, mitä kysymyksiä epäilijät, nuo Saatanan apurit, tulevat esittämään, ja miten ne voidaan kiertää.
    Mutta selvästi on uskovaisten reaktioista käynyt ilmi suurempi usko tieteeseen kuin yliluonnolliseen. Suu puhuu yhtä, teot toista.

    Tässäkin ketjussa ihmiset kertovat omista kokemuksistaan, laitoin linkkejä jossa useat ihmiset kertovat parantumisistaan. Luuletko tosiaan että ihmiset ovat ihan hölmöjä kaikki, ja valehtelevat kokemuksistaan ja lähettävät suurta kiitollisuutta ilmaisevia viestejä, jos kerran mitään ei tapahtunutkaan. He ovat todistajia, mutta joillekin ei näköjään riitä mikään todistelu. Lääkärikö tietää paremmin kuin hän, jossa on kipua, miltä tuntuu. Eivät kivut ja vaivat aina näy rtg-kuvissakaan. Silti myös lääkärin todistuksia on, esim. kirjassa josta mainitsin. Lue kirja, siinä todistuksia vaikka kuinka paljon. Sinun todellisuutesi on yhden epäilijän todellisuus. Lääkärintodistukset ovat ei-julkisia asiakirjoja, joissa on muitakin henkilökohtaisia tietoja kuin viimeisimmät sairaustiedot. Ihmiset eivät niitä ehkä eri syistä halua julkisuuteen, tai lähde parantumisensa takia helposti lääkäriin vain ostaakseen paperin, jolla todistella kokemuksensa aitoutta. Silti myös lääkärintodistuksia on niistä parantumisista alan kirjallisuuden mukaan. Kuitenkin esim. mission lääkäri kerää lääkärintodistuksia parantumisista, sillä tosi parantumiset kestävät lääkärien arviot, ja moni lääkärikin uskoo noihin ihmeisiin. Anekdootti on muuten vain vitsi, eikös :)

    että käydessäni hiljattain hammastarkastuksessa ei taaskaan ollut reikiä.
    Jumala parantaa ne jo aivan alkuvaiheessaan, ennenkuin kukaan ehtii huomata niitä (hallelujaa).

    Onhan toki leukemia vakava sairaus, mutta mikäpä Jumalalle olisi mahdotonta, lue vaikka noita parantumistodistuksia netistä. Tiede on hyvä asia, mutta osoittanut myös erehtyvyytensä historiassa, ja lääketiedekään ei tehoa kaikissa tapauksissa. Netissä oli jokin viikko sitten kertomus, jossa kuolemaan tuomittu hengityskonepotilas, jonka luokse kutsuttiin omaiset 24 tunnin varoitusajalla, paranikin rukouksen avulla, Jeesuksen nimessä, ja jälleen lääkäritkin olivat aivan ymmällään, sillä useampi erikoislääkäri oli antanut jo kuolemantuomion tuolle potilaalle.

    kahden pienen lapsen äiti, ihmekuoli syöpään muutama vuosi sitten. Hän oli hiukan yli 30 ja muuten terve, joten hänen sairastumisensakin tuntui Jumalan ihmeeltä.

    Minusta hänen kuolemansa oli ihme, koska Jumala tahtoo lasten kasvavan perheessä, jossa on sekä äiti että isä. Vai mitä mieltä olet?

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    Ei minulta ainakaan kukaan jumala ole kysynyt, mitä sairauksia valitsen luotavaksi maailmaan.

    Luulenkin että Jumala on suunnitellut ihan itse jokaikisen pöpön ja sen aiheuttamat taudinoireet, lempeän rakastava ilme isänkasvoillaan.

    Ei Jumala tahdo sairauksia ihmisille. Miksi hän muuten parantaisi? Hän loi maailman hyväksi, paratiisin aikaan tuskin oli sairauksia. Ihmisen oma toiminta on ilmeisesti tuonut sairauksia maailmaan, synnin seurauksena. Esim. ahneuden takia on maailmassa saasteita, kaikenlaista kuonaa, joka aiheuttaa sairauksien lisääntymistä.
    Jumala on korkein Hyvä, ei hän tahdo huonoa elämää kenellekään eikä millekään luodulle. Ihmiset jotka ovat hylänneet hänet lisäävät ongelmia maailmaan.

    Jos Jumalasi on luonut kaiken elävän, niin hän on luonut myös tartuntatauteja aiheuttavat bakteerit ja loiset.

    Hän on suunnitellut tarkkaan esimerkiksi, miten kurkkumädässä nieluun muodostuu mätäisiä peitteitä, jotka voivat tukehduttaa pienen lapsen, samalla erittäen myrkkyä, joka vammauttaa toisinaan pysyvästikin, jos lapsi muuten paranee.

    Et taida oikein käsittää, mitä kaikkivaltiaana luojana oleminen tarkoittaa.

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    Ihmisten keskimääräinen elinikä, terveys varsinkin nuorella iällä, sivistystaso, elintaso ovat kaikki nousseet jyrkästi viime satana vuotena.

    Samaan aikaan hassu uskontosi on menettänyt valtaansa ja miljoonat ihmiset ovat hylänneet uskontosi.

    Tilanne on siis päinvastainen kuin yrität panetella, uskonto on heikompi ja ihmiskunnalla menee paremmin kuin koskaan!

    Joo ja älä viitsi vouhkata siitä että "oikeasti ihmisillä on paha olo". Monilla on erittäin hyvä olo ja huonostivoivia on ollut aina.

    Tosi on, että elintaso on noussut monissa maissa ja elinikä myös. Koska tiede pyrkii totuuteen omalla tavallaan, se on positiivinen asia, mutta tieteeseenkään ei pidä uskoa kuin hullu puuroon.
    Miljoonia kristittyjä on silti yhä. Mielestäni vähemmistö kristityistä on ns. uudestisyntyneitä uskovia, loput ovat enemmän tai vähemmän uskonnollisia, tai vain nimikristittyjä kirkkojen jäseniä. Kristinusko onkin vähemmistön asia, maallisuus vallitsee syntisessä maailmassa, ja jos ei kristittyjä olisi, se olisi jo varmaan tuhoutunut synteihinsä.
    Tokihan ihmisillä voi olla ihan hyväkin olo, täällä Suomessakin on turvallinen yhteiskunta, joka perustuu lainsäädäntöön joka kunnioittaa Raamatun etiikkaa ja moraalia. Joskus kuitenkin elämässä tulee aika, jolloin Jumala kutsuu ihmistä, antaa etsikkoajan. Ateismipalstallakin lähes kaikki keskustelut pyörivät Jumala-teeman ympärillä, sillä ihminen on luotu elämään luojansa yhteydessä, hengellinen kaipaus kuuluu ihmisen perusolemukseen, ja peruskysymykset, joihin ei tiedekään voi vastata.
    Kyllä uskonnon merkitys on suuri, jos ajattelee vaikka USA:ta, jossa 9 10:stä uskoo Jumalaan.
    Suomessakin useimmat ihmiset rukoilevat, vaikka käyvätkin harvoin kirkoissa ja seurakunnissa.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    kahden pienen lapsen äiti, ihmekuoli syöpään muutama vuosi sitten. Hän oli hiukan yli 30 ja muuten terve, joten hänen sairastumisensakin tuntui Jumalan ihmeeltä.

    Minusta hänen kuolemansa oli ihme, koska Jumala tahtoo lasten kasvavan perheessä, jossa on sekä äiti että isä. Vai mitä mieltä olet?

    kun noinkin nuori äiti menehtyy ja lapset jäävät orvoiksi. Mitä sanoi kuningas Daavid kun menetti lapsensa: "Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi". Hän otti senkin tragedian nöyränä vastaan taipuen siihen ajatukseen, että Jumalan tahto oli sittenkin oikea. Häntähän siunattiin seuraavan lapsen kohdalla suuresti.
    Lapsille jää se toivo, että saavat uuden äidin, jos leski avioituu. Myös kaikki heistä välittävät omaiset, ystävät ja tuttavat voivat toimia "äiteinä ja isinä". Surullakin on aikansa.

    menetteli siis oikein ottaessaan lapsilta äidin pois.
    Selvä.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    että käydessäni hiljattain hammastarkastuksessa ei taaskaan ollut reikiä.
    Jumala parantaa ne jo aivan alkuvaiheessaan, ennenkuin kukaan ehtii huomata niitä (hallelujaa).

    Mutta tällä palstalla on niitä, varsinkin ateisteja, jotka eivät usko tuotakaan, koska 'todistat' ilman lääkärintodistusta!
    Jos noudatat terveellisiä elämäntapoja, olet lähempänä Jumalan tahtoa kuin se, joka vaikkapa ahmii karkkia liikaa eikä pese riittävästi hampaitaan, sillä ihmisen keho on tarkoitettu pyhän hengen temppeliksi ja kuka nyt temppeliä vahingoittaisi tahallaan.

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    Tässäkin ketjussa ihmiset kertovat omista kokemuksistaan, laitoin linkkejä jossa useat ihmiset kertovat parantumisistaan. Luuletko tosiaan että ihmiset ovat ihan hölmöjä kaikki, ja valehtelevat kokemuksistaan ja lähettävät suurta kiitollisuutta ilmaisevia viestejä, jos kerran mitään ei tapahtunutkaan. He ovat todistajia, mutta joillekin ei näköjään riitä mikään todistelu. Lääkärikö tietää paremmin kuin hän, jossa on kipua, miltä tuntuu. Eivät kivut ja vaivat aina näy rtg-kuvissakaan. Silti myös lääkärin todistuksia on, esim. kirjassa josta mainitsin. Lue kirja, siinä todistuksia vaikka kuinka paljon. Sinun todellisuutesi on yhden epäilijän todellisuus. Lääkärintodistukset ovat ei-julkisia asiakirjoja, joissa on muitakin henkilökohtaisia tietoja kuin viimeisimmät sairaustiedot. Ihmiset eivät niitä ehkä eri syistä halua julkisuuteen, tai lähde parantumisensa takia helposti lääkäriin vain ostaakseen paperin, jolla todistella kokemuksensa aitoutta. Silti myös lääkärintodistuksia on niistä parantumisista alan kirjallisuuden mukaan. Kuitenkin esim. mission lääkäri kerää lääkärintodistuksia parantumisista, sillä tosi parantumiset kestävät lääkärien arviot, ja moni lääkärikin uskoo noihin ihmeisiin. Anekdootti on muuten vain vitsi, eikös :)

    "Luuletko tosiaan että ihmiset ovat ihan hölmöjä kaikki, ja valehtelevat kokemuksistaan ja lähettävät suurta kiitollisuutta ilmaisevia viestejä, jos kerran mitään ei tapahtunutkaan."

    Monesti kyse voi olla tietämättömyydestä, liioittelusta, valehtelusta tai siitäkin, että sellaisia ihmisiä ei ole olemassakaan (keksittyjä kertomuksia).

    Jos uskovainen ihminen lähtee etsimään selkeitä (lääkärin dokumentoimia) ihmeparantumisia ja ei kykene niitä löytämään vaikka niitä todistusten mukaan tapahtuu paljonkin, niin voimme siitä päätellä, että kertomukset eivät läheskään aina pidä paikkaansa. Löytyisi edes yksi, joka pitäisi paikkansa, niin ilmiöllä olisi jotain uskottavuutta.

    "He ovat todistajia, mutta joillekin ei näköjään riitä mikään todistelu."

    Riittää. Ei kuitenkaan kertomukset, joita ei voi todentaa. Jos kelpaisi, niin voisi yhtä hyvin alkaa uskoa maassa vieraileviin ufo-miehiin, tonttuihin jne.

    "Lääkärikö tietää paremmin kuin hän, jossa on kipua, miltä tuntuu."

    Kipu ei ole mikään hyvä mittari. Sen esiintymiselle ja poistumiselle on olemassa ihan luonnolliset selitykset.

    "Lue kirja, siinä todistuksia vaikka kuinka paljon."

    Todistukset eivät ole luetettavia. Jos parantumisia todella tapahtuisi niin paljon kuin tapahtuu, niin luulisi edes yhdestä niistä saavan lääkärien dokumentit.

    "Sinun todellisuutesi on yhden epäilijän todellisuus."

    Ei ole olamssakaan mitään minun todellisuutta. On havaittava todellisuus ja ihmisten kokema todellisuus. Toinen on hyvin epäluotettava. Ensimmäisen luotettavuus riippuu tutkimusmenetelmistä.

    "Lääkärintodistukset ovat ei-julkisia asiakirjoja, joissa on muitakin henkilökohtaisia tietoja kuin viimeisimmät sairaustiedot. Ihmiset eivät niitä ehkä eri syistä halua julkisuuteen, tai lähde parantumisensa takia helposti lääkäriin vain ostaakseen paperin, jolla todistella kokemuksensa aitoutta."

    Selittelyä. Jos he ovat valmiita niin kovasti kuuluttamaan parantumistaan, niin luulisi heidän olevan valmiita paljastamaan ne osat tiedoista, joista tuo paraneminen ilmenee. Ei siihen tarvita koko terveyshistoriaa tuoda esille. Eikä noiden ihmisten olisi ollut tarve mitään ostella vaan asian tutkijoiden. Miksi ihminen haluaisi pimittää selkeät todisteet? Kenties sen takia, että kertomukset ovat kertomuksia eikä ne vastaa todellisuutta.

    "Silti myös lääkärintodistuksia on niistä parantumisista alan kirjallisuuden mukaan."

    Kyllä, niin väitetään, mutta kun asiaa on tutkittu tarkemmin, niin niitä ei ole löytynytkään. Tämä saa saarnaajien puheet aika kyseenalaiseen valoon.

    "Kuitenkin esim. mission lääkäri kerää lääkärintodistuksia parantumisista, sillä tosi parantumiset kestävät lääkärien arviot, ja moni lääkärikin uskoo noihin ihmeisiin."

    Niinhän sinä väität, mutta miksi nuo asiat eivät tule päivänvaloon? Johtuisiko siitä, että sellaisia todistuksia ei ole.

    "Anekdootti on muuten vain vitsi, eikös :)"

    Ei.

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    Onhan toki leukemia vakava sairaus, mutta mikäpä Jumalalle olisi mahdotonta, lue vaikka noita parantumistodistuksia netistä. Tiede on hyvä asia, mutta osoittanut myös erehtyvyytensä historiassa, ja lääketiedekään ei tehoa kaikissa tapauksissa. Netissä oli jokin viikko sitten kertomus, jossa kuolemaan tuomittu hengityskonepotilas, jonka luokse kutsuttiin omaiset 24 tunnin varoitusajalla, paranikin rukouksen avulla, Jeesuksen nimessä, ja jälleen lääkäritkin olivat aivan ymmällään, sillä useampi erikoislääkäri oli antanut jo kuolemantuomion tuolle potilaalle.

    jotka eivät parane rukouksen avulla. Eivätkö ne todista mitään?
    Jos heität arpakuutiota ja rukoilet kuutosta, saat viisi kertaa jotain muuta, ja kerran sitten sen kuutosen, niin sekö nyt todisti, että rukous toimii?

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    Mutta tällä palstalla on niitä, varsinkin ateisteja, jotka eivät usko tuotakaan, koska 'todistat' ilman lääkärintodistusta!
    Jos noudatat terveellisiä elämäntapoja, olet lähempänä Jumalan tahtoa kuin se, joka vaikkapa ahmii karkkia liikaa eikä pese riittävästi hampaitaan, sillä ihmisen keho on tarkoitettu pyhän hengen temppeliksi ja kuka nyt temppeliä vahingoittaisi tahallaan.

    "Mutta tällä palstalla on niitä, varsinkin ateisteja, jotka eivät usko tuotakaan, koska 'todistat' ilman lääkärintodistusta!"

    Minä kyllä luotan Elwenin kertomukseen.

    Epäuskottavat tarinat ja ihmeet vaativat kuitenkin tuekseen hyvät todisteet sillä ne ovat paljon todennäköisemmin vain kertomuksia eikä todellisuutta.

    Jos ihmeparantuminen olisi todellisuutta, niin se olisi jotain ennekuulumatonta. Se, että ihmisellä ei ole reikiä ei ole mikään ihme.

    Ja nythän on kyse myös siitä, että noilla kertomuksilla yritetään todistella Jumalan olemassaoloa. Taustalla on siis varsin erilaiset motiivit kuin Elwenin kertomuksen taustalla.

    Äänestä

  • epäilemättä.. kirjoitti:

    luottaa. Voi tuota uskon puutetta, melkein ateisti. Tervetuloa klubiin.

    kyllä uskovakin voi horjua uskossaan ja epäillä sekä olla kriittinen, totta kai. Ateistia minusta ei kyllä tule vaikka kuinka yritätte vakuuttaa, kyllä niin paljon on perusteita olla Jumalan puolella. Tervetuloa vain Ikuiseen Valtakuntaan täältä epäluuloisten kerhosta.

    Äänestä

  • ertert kirjoitti:

    "Luuletko tosiaan että ihmiset ovat ihan hölmöjä kaikki, ja valehtelevat kokemuksistaan ja lähettävät suurta kiitollisuutta ilmaisevia viestejä, jos kerran mitään ei tapahtunutkaan."

    Monesti kyse voi olla tietämättömyydestä, liioittelusta, valehtelusta tai siitäkin, että sellaisia ihmisiä ei ole olemassakaan (keksittyjä kertomuksia).

    Jos uskovainen ihminen lähtee etsimään selkeitä (lääkärin dokumentoimia) ihmeparantumisia ja ei kykene niitä löytämään vaikka niitä todistusten mukaan tapahtuu paljonkin, niin voimme siitä päätellä, että kertomukset eivät läheskään aina pidä paikkaansa. Löytyisi edes yksi, joka pitäisi paikkansa, niin ilmiöllä olisi jotain uskottavuutta.

    "He ovat todistajia, mutta joillekin ei näköjään riitä mikään todistelu."

    Riittää. Ei kuitenkaan kertomukset, joita ei voi todentaa. Jos kelpaisi, niin voisi yhtä hyvin alkaa uskoa maassa vieraileviin ufo-miehiin, tonttuihin jne.

    "Lääkärikö tietää paremmin kuin hän, jossa on kipua, miltä tuntuu."

    Kipu ei ole mikään hyvä mittari. Sen esiintymiselle ja poistumiselle on olemassa ihan luonnolliset selitykset.

    "Lue kirja, siinä todistuksia vaikka kuinka paljon."

    Todistukset eivät ole luetettavia. Jos parantumisia todella tapahtuisi niin paljon kuin tapahtuu, niin luulisi edes yhdestä niistä saavan lääkärien dokumentit.

    "Sinun todellisuutesi on yhden epäilijän todellisuus."

    Ei ole olamssakaan mitään minun todellisuutta. On havaittava todellisuus ja ihmisten kokema todellisuus. Toinen on hyvin epäluotettava. Ensimmäisen luotettavuus riippuu tutkimusmenetelmistä.

    "Lääkärintodistukset ovat ei-julkisia asiakirjoja, joissa on muitakin henkilökohtaisia tietoja kuin viimeisimmät sairaustiedot. Ihmiset eivät niitä ehkä eri syistä halua julkisuuteen, tai lähde parantumisensa takia helposti lääkäriin vain ostaakseen paperin, jolla todistella kokemuksensa aitoutta."

    Selittelyä. Jos he ovat valmiita niin kovasti kuuluttamaan parantumistaan, niin luulisi heidän olevan valmiita paljastamaan ne osat tiedoista, joista tuo paraneminen ilmenee. Ei siihen tarvita koko terveyshistoriaa tuoda esille. Eikä noiden ihmisten olisi ollut tarve mitään ostella vaan asian tutkijoiden. Miksi ihminen haluaisi pimittää selkeät todisteet? Kenties sen takia, että kertomukset ovat kertomuksia eikä ne vastaa todellisuutta.

    "Silti myös lääkärintodistuksia on niistä parantumisista alan kirjallisuuden mukaan."

    Kyllä, niin väitetään, mutta kun asiaa on tutkittu tarkemmin, niin niitä ei ole löytynytkään. Tämä saa saarnaajien puheet aika kyseenalaiseen valoon.

    "Kuitenkin esim. mission lääkäri kerää lääkärintodistuksia parantumisista, sillä tosi parantumiset kestävät lääkärien arviot, ja moni lääkärikin uskoo noihin ihmeisiin."

    Niinhän sinä väität, mutta miksi nuo asiat eivät tule päivänvaloon? Johtuisiko siitä, että sellaisia todistuksia ei ole.

    "Anekdootti on muuten vain vitsi, eikös :)"

    Ei.

    En voi muuta sanoa kuin että hanki dokumentiksi se kirja mission sivuilta tilaamalla ja lue se. Jos et usko parantuneita, et seurakunnan paimenia, et Raamatun tuntijoita, et meitä nettikirjoittelijoita, jo on ihme jos ei mikään riitä.Uskoisit edes lääkärin kirjoituksia tuosta kirjasta. Olet ylikriittinen ja fiksoitunut ateistisiin ajatusrakennelmiisi. Tai kävele parantumisiltaan, jos pääset. Jos satoja täysjärkisiä ihmisiä kaatuu maahan Pyhän Hengen voimasta, jonka voit omin silmin havaita, jo on ihme ja kumma, että yhä vaan vastustat tosiasioita. Taidat pelätä totuuden tuntemista. Älä pelkää, Jumala on hyvä, pyhä ja oikeamielinen, ihmistä rakastava Henki.

    Oletko lukenut esim. tästä linkistä ateistin parantumiskokemuksen:

    www.rukousystavat.fi

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    menetteli siis oikein ottaessaan lapsilta äidin pois.
    Selvä.

    kärsimyksen ongelma on vaikea, ja Jumalan tahto on käsittääkseni myös se, että kukaan ei joutuisi esim. äkkikuoleman omaksi. Syöpätauditkin lisääntyvät ja ovat jotenkin suhteessa syntiin joka maailmassa rehottaa. Kaikki ihmiset ovat syntisiä, kaikki tarvitsisivat Jumalaa, harvempi pyrkii elämään hänen tahtonsa mukaan. Siksi niin paljon vaikeuksia maailmassa.
    Käsittääkseni jokaisen ihmisen elinpäivät ovat korkeammassa kädessä, siihen meidän on tyytyminen. Jälkeenpäin voimme joskus ymmärtää, miksi tämänkin asian täytyi tapahtua näin, vaikka ei se mukavalta tuntunutkaan.
    Tunnen erään naisen, joka menetti 3-vuotiaan lapsen, se oli kova paikka, mutta hän sai neljä muuta. Hän on siitä huolimatta ollut aktiivinen kristitty ja siunattu monin tavoin.

    Äänestä

  • epäilemättä.. kirjoitti:

    jotka eivät parane rukouksen avulla. Eivätkö ne todista mitään?
    Jos heität arpakuutiota ja rukoilet kuutosta, saat viisi kertaa jotain muuta, ja kerran sitten sen kuutosen, niin sekö nyt todisti, että rukous toimii?

    ne miljoonat ovat ihmiskunnan enemmistö, joka ei piittaa kristinuskosta tuon taivaallista, tai he ovat ehkä kirkkojen jäseniä, mutta tuskin tuntevat edes yhtä evankeliumikertomusta. Kristinuskossa Jumala voi parantaa vain sellaisen, joka uskoo häneen Kristuksessa Jeesuksessa. Näitä on suhteellisen vähän kristikunnassakin, ehkäpä kymmenesosa tai jotain sinnepäin. Se että useimmat jäävät uskon siunauksista osattomiksi, kertoo vain siitä, että synti hallitsee maailmaa.
    Tuo arpavertaus on kyllä aika nokkela, mutta ei päde siihen, jos joku paranee tavalla, joka perustuu evankeliumin opetuksiin.

    olivat ainakin muutama vuosi sitten lehtitietojen mukaan maailman pitkäikäisintä ja ilmeisesti myös tavallista terveempää väkeä. Eivät yleensä ole kristittyjä.

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    En voi muuta sanoa kuin että hanki dokumentiksi se kirja mission sivuilta tilaamalla ja lue se. Jos et usko parantuneita, et seurakunnan paimenia, et Raamatun tuntijoita, et meitä nettikirjoittelijoita, jo on ihme jos ei mikään riitä.Uskoisit edes lääkärin kirjoituksia tuosta kirjasta. Olet ylikriittinen ja fiksoitunut ateistisiin ajatusrakennelmiisi. Tai kävele parantumisiltaan, jos pääset. Jos satoja täysjärkisiä ihmisiä kaatuu maahan Pyhän Hengen voimasta, jonka voit omin silmin havaita, jo on ihme ja kumma, että yhä vaan vastustat tosiasioita. Taidat pelätä totuuden tuntemista. Älä pelkää, Jumala on hyvä, pyhä ja oikeamielinen, ihmistä rakastava Henki.

    Oletko lukenut esim. tästä linkistä ateistin parantumiskokemuksen:

    www.rukousystavat.fi

    "En voi muuta sanoa kuin että hanki dokumentiksi se kirja mission sivuilta tilaamalla ja lue se."

    Älä naurata. Hankkisin porhoevankelistan rahan ja tekisin hänet vielä rikkaammaksi, siinäpä vasta idioottimainen idea. Minä puhuin nyt lääkärien dokumenteista, en hihhulien huijauksista.

    "Jos et usko parantuneita, et seurakunnan paimenia, et Raamatun tuntijoita, et meitä nettikirjoittelijoita, jo on ihme jos ei mikään riitä."

    Toistetaan: lääkärien dokumentit. Muut ihmiset (uskovat) ovat tutkineet noita "parantuneiden" ja seurakunnan paimenten kertomuksia. Eipä ole mitään ihmeeksi luokiteltavaa tullut vastaan. Sitäkin enemmän salailua ja venkoilua. Nettikirjoittelijoiden lausunnat ovat yhtä tyhjän kanssa. Nettiin voi kirjoitella kuka tahansa ihan mitä tahansa. Raamatun tuntemuksella ei ole tämän asian kanssa mitään yhteyttä.

    "Olet ylikriittinen ja fiksoitunut ateistisiin ajatusrakennelmiisi."

    En ole helppouskoinen, toisin kuin sinä näytät olevan. Se on tietysti ymmärettävissä, koska sinä katsot asiaa uskontosi (uskosi) kautta ja mahdollisesti näet sitä, mitä haluat tunteittesi kautta nähdä.

    Kerrotko, mitkä ovat ne ateistiset ajatusrakennelmat, joihin olen fiksoitunut?

    "Jos satoja täysjärkisiä ihmisiä kaatuu maahan Pyhän Hengen voimasta, jonka voit omin silmin havaita, jo on ihme ja kumma, että yhä vaan vastustat tosiasioita."

    Miten kaatumiset parantumisiin liittyy? Mitäpä sanot siihen, että jos olen ollut sellaisessa tilaisuudessa enkä kaatunut? Joukkosuggestiota ja ryhmäkäyttäytymistä. Ei siihen mitään pyhää henkeä tarvita.

    "Taidat pelätä totuuden tuntemista."

    Miksi pelkäisin?

    "Oletko lukenut esim. tästä linkistä ateistin parantumiskokemuksen"

    Ne eivät todista mitään. Sellaisia kertomuksia voi vehtailla kuka tahansa ilman mitään yhteyttä todellisuuteen.

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    kärsimyksen ongelma on vaikea, ja Jumalan tahto on käsittääkseni myös se, että kukaan ei joutuisi esim. äkkikuoleman omaksi. Syöpätauditkin lisääntyvät ja ovat jotenkin suhteessa syntiin joka maailmassa rehottaa. Kaikki ihmiset ovat syntisiä, kaikki tarvitsisivat Jumalaa, harvempi pyrkii elämään hänen tahtonsa mukaan. Siksi niin paljon vaikeuksia maailmassa.
    Käsittääkseni jokaisen ihmisen elinpäivät ovat korkeammassa kädessä, siihen meidän on tyytyminen. Jälkeenpäin voimme joskus ymmärtää, miksi tämänkin asian täytyi tapahtua näin, vaikka ei se mukavalta tuntunutkaan.
    Tunnen erään naisen, joka menetti 3-vuotiaan lapsen, se oli kova paikka, mutta hän sai neljä muuta. Hän on siitä huolimatta ollut aktiivinen kristitty ja siunattu monin tavoin.

    "Tunnen erään naisen, joka menetti 3-vuotiaan lapsen, se oli kova paikka, mutta hän sai neljä muuta."

    No, ne neljähän sitten varmaan korvaavat tuon kuoleman ja tekee Jumalasta hyvän. Ihmisille tuollaista toimintaa ei hyväksyttäisi, mutta Jumala on palvomisen arvoinen.

    Minusta alkaa tuntua siltä, että uskovat ovatkin niitä oman hyvän perässä juoksijoita, josta ateisteja usein syytetään uskovien piireissä. Varsinkin se taivaspaikan kilvoittelu. Jumala ennen ihan todistettavasti elollisia ihmisiä ja taivas lopullisena palkkiona.

    Äänestä

  • ertert kirjoitti:

    "En voi muuta sanoa kuin että hanki dokumentiksi se kirja mission sivuilta tilaamalla ja lue se."

    Älä naurata. Hankkisin porhoevankelistan rahan ja tekisin hänet vielä rikkaammaksi, siinäpä vasta idioottimainen idea. Minä puhuin nyt lääkärien dokumenteista, en hihhulien huijauksista.

    "Jos et usko parantuneita, et seurakunnan paimenia, et Raamatun tuntijoita, et meitä nettikirjoittelijoita, jo on ihme jos ei mikään riitä."

    Toistetaan: lääkärien dokumentit. Muut ihmiset (uskovat) ovat tutkineet noita "parantuneiden" ja seurakunnan paimenten kertomuksia. Eipä ole mitään ihmeeksi luokiteltavaa tullut vastaan. Sitäkin enemmän salailua ja venkoilua. Nettikirjoittelijoiden lausunnat ovat yhtä tyhjän kanssa. Nettiin voi kirjoitella kuka tahansa ihan mitä tahansa. Raamatun tuntemuksella ei ole tämän asian kanssa mitään yhteyttä.

    "Olet ylikriittinen ja fiksoitunut ateistisiin ajatusrakennelmiisi."

    En ole helppouskoinen, toisin kuin sinä näytät olevan. Se on tietysti ymmärettävissä, koska sinä katsot asiaa uskontosi (uskosi) kautta ja mahdollisesti näet sitä, mitä haluat tunteittesi kautta nähdä.

    Kerrotko, mitkä ovat ne ateistiset ajatusrakennelmat, joihin olen fiksoitunut?

    "Jos satoja täysjärkisiä ihmisiä kaatuu maahan Pyhän Hengen voimasta, jonka voit omin silmin havaita, jo on ihme ja kumma, että yhä vaan vastustat tosiasioita."

    Miten kaatumiset parantumisiin liittyy? Mitäpä sanot siihen, että jos olen ollut sellaisessa tilaisuudessa enkä kaatunut? Joukkosuggestiota ja ryhmäkäyttäytymistä. Ei siihen mitään pyhää henkeä tarvita.

    "Taidat pelätä totuuden tuntemista."

    Miksi pelkäisin?

    "Oletko lukenut esim. tästä linkistä ateistin parantumiskokemuksen"

    Ne eivät todista mitään. Sellaisia kertomuksia voi vehtailla kuka tahansa ilman mitään yhteyttä todellisuuteen.

    Tuossa kirjassa kun on lääkärin kirjoittamia sivuja, ja siinä on tapauskohtaisia kertomuksia eri ihmisten parantumiskokemuksista. Aika loukkaavaa sanoa ihmisiä huijaaviksi hihhuleiksi.Näköjään sinuun on tarttunut tämä pilkkaamismentaliteetti tällä ateismisivustolla. Luuletko että esim. lääkäri tai teol.tri menettävät järkensä, kun tulevat uskoon? Ja höpsistä. Kovin olet asenteittesi vanki.

    En minäkään ole helppouskoinen. Olen aina ollut myös kriittinen eikä minua helposti huijata.
    Raamatulla on tässä merkitystä, koska se kuvaa asioita jotka liittyvät kristillisiin parantumisihmeisiin, antaa ohjeita miten rukoilla, toimia jne.
    Mihin olet fiksoitunut, no tuohon hieman ylimieliseen skeptisyyteen. Tiedätkö, Jumala ei ehkä tahdokaan, että on pitkä rivi lääkäreitä todistamassa hänestä. Silti lääkärintodisteitakin kerrotaan olevan myös esim. Benny Hinnin kirjassa. Koska Raamatun mukaan ihminen ei viisauden kautta oppinut tuntemaan Jumalaa, näki Jumala hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, ts. Jeesuksen sovitustyö on se juttu. Se vaatii hieman nöyrtymistä, lähestyä asiaa evankeliumin ohjeiden mukaan. Sitten Jumala näyttää todeksi asioita, kun ihminen ensin ottaa uskon askelen.

    Kyseessä ei ole joukkosuggestio, sillä tuonkaltaisissa tilaisuuksissa on ollut aina myös hyvin epäileviä ja kriittisiä ihmisiä mukana.

    Linkissä oleva esimerkki parantumiskokemuksesta todistaa nimenomaan. Tuskin kukaan täysjärkinen lähtisi tekemään itseään pelkästään pehmeitä puhuvaksi pelleksi jollei hänen kokemuksensa ole aito.

    Ajattele nyt vähän!

    Äänestä

  • ertert kirjoitti:

    "Tunnen erään naisen, joka menetti 3-vuotiaan lapsen, se oli kova paikka, mutta hän sai neljä muuta."

    No, ne neljähän sitten varmaan korvaavat tuon kuoleman ja tekee Jumalasta hyvän. Ihmisille tuollaista toimintaa ei hyväksyttäisi, mutta Jumala on palvomisen arvoinen.

    Minusta alkaa tuntua siltä, että uskovat ovatkin niitä oman hyvän perässä juoksijoita, josta ateisteja usein syytetään uskovien piireissä. Varsinkin se taivaspaikan kilvoittelu. Jumala ennen ihan todistettavasti elollisia ihmisiä ja taivas lopullisena palkkiona.

    Näin ajattelen kuten otsikossa lukee. Mitä fyysisen kuoleman jälkeen tulee, se on hämärän peitossa. Helvetti on ero Jumalasta, ihminen itse valitsee tiensä, jos ei noudata Jumalan käskyjä ja ohjeita, iankaikkisen elämän tilalle tulee silloin kuoleman tie, kaikenlainen rappio, jo tässä elämässä.
    Voisi kysyä, onko se Jumalan syy, jos maailmassa tapahtuu pahaa? Ihmiskunta on turmeltunut ajatustensa ja tekojensa, valintojensa takia, mutta eihän se Jumalan vika ole, että vallitsee kaikenlaista ikävää, kuten se, että vakavat sairaudet lisääntyvät. Jos ihmiskunta olisi toiminut Jumalan tahdon mukaan, maailma olisi paljon parempi paikka elää. Se että itse kukin yrittää "kilvoitella", tuottaa parempaa elämää myös muille eikä vain itselle, myös jälkipolvillemme.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    olivat ainakin muutama vuosi sitten lehtitietojen mukaan maailman pitkäikäisintä ja ilmeisesti myös tavallista terveempää väkeä. Eivät yleensä ole kristittyjä.

    luin kerran jostain tutkimuksesta jonka mukaan kristityt papit ovat ammattiryhmävertailussa pitkäikäisimpiä ja terveimpiä. Kristinusko antaa hyvän perusvireen ja positiivisen mielen, jonka avulla selviää monenlaisista vaikeuksistakin kevyemmin :)

    ne on ne ehtoollisviinin flavonoidit mitkä pitää papiston terveenä.

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    Näin ajattelen kuten otsikossa lukee. Mitä fyysisen kuoleman jälkeen tulee, se on hämärän peitossa. Helvetti on ero Jumalasta, ihminen itse valitsee tiensä, jos ei noudata Jumalan käskyjä ja ohjeita, iankaikkisen elämän tilalle tulee silloin kuoleman tie, kaikenlainen rappio, jo tässä elämässä.
    Voisi kysyä, onko se Jumalan syy, jos maailmassa tapahtuu pahaa? Ihmiskunta on turmeltunut ajatustensa ja tekojensa, valintojensa takia, mutta eihän se Jumalan vika ole, että vallitsee kaikenlaista ikävää, kuten se, että vakavat sairaudet lisääntyvät. Jos ihmiskunta olisi toiminut Jumalan tahdon mukaan, maailma olisi paljon parempi paikka elää. Se että itse kukin yrittää "kilvoitella", tuottaa parempaa elämää myös muille eikä vain itselle, myös jälkipolvillemme.

    "..eihän se Jumalan vika ole, että vallitsee kaikenlaista ikävää, kuten se, että vakavat sairaudet lisääntyvät."

    Kuka on luonut esim. malarian ja tuberkuloosin aiheuttajat?

    Äänestä

  • Elena kirjoitti:

    ne miljoonat ovat ihmiskunnan enemmistö, joka ei piittaa kristinuskosta tuon taivaallista, tai he ovat ehkä kirkkojen jäseniä, mutta tuskin tuntevat edes yhtä evankeliumikertomusta. Kristinuskossa Jumala voi parantaa vain sellaisen, joka uskoo häneen Kristuksessa Jeesuksessa. Näitä on suhteellisen vähän kristikunnassakin, ehkäpä kymmenesosa tai jotain sinnepäin. Se että useimmat jäävät uskon siunauksista osattomiksi, kertoo vain siitä, että synti hallitsee maailmaa.
    Tuo arpavertaus on kyllä aika nokkela, mutta ei päde siihen, jos joku paranee tavalla, joka perustuu evankeliumin opetuksiin.

    Kaikkivoipa ja kaikkihyvä sekä voi että haluaa parantaa kaikki sairaat riippumatta siitä uskooko potilas vai ei.
    Lääkärikin auttaa kaikkia ihmisiä maailmassa riippumatta kansallisuudesta uskonnosta tai mistä tahansa. Pakana Hippokrateen vala velvoittaa.
    Mutta mitä tekee Elenan Herra?

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    ne on ne ehtoollisviinin flavonoidit mitkä pitää papiston terveenä.

    Niin, flavonoidit on ihan OK. Tilkka viiniä joskus voi olla ihan terveellistäkin. Mutta Daavid joi vain vettä ja söi vain vihannesruokia ja oli silti terveemmän ja vahvemman oloinen kuin muut.

    Äänestä

  • epäilemättä.. kirjoitti:

    Kaikkivoipa ja kaikkihyvä sekä voi että haluaa parantaa kaikki sairaat riippumatta siitä uskooko potilas vai ei.
    Lääkärikin auttaa kaikkia ihmisiä maailmassa riippumatta kansallisuudesta uskonnosta tai mistä tahansa. Pakana Hippokrateen vala velvoittaa.
    Mutta mitä tekee Elenan Herra?

    Kristinuskon mukaan kyllä Jumala edellyttää ihmiseltä uskoa Kristukseen, voi parantaa ja haluaa parantaa, mutta omilla ehdoillaan. Hän ei tuputa voimallista ihmeparantumista esim. pilkkaajille ja niille jotka eivät vähääkään usko, niinkuin kristityltä edellytetään. Luonnon lakien mukaan kuitenkin osa sairauksista paranee itsestään, sillä lailla Jumalan hyvyys vaikuttaa myös niihin, jotka eivät usko.

    Äänestä

  • ertert kirjoitti:

    Tässä olikin oiva esimerkki kuinka kritiikittömästi jotkut uskovat parantumiskertomukset ottaa totena.

    Sitten pitäisi vielä ottaa heidän kertomuksensa totena. Naurettavaa.

    "hänen mukaansa tämä myönnetään myös Hirsilän ja Maanselän selvityksessä."

    Vielä naurettavampaa. Benny Hinn on omaan pussiin rahaa keräävä huijari. Tietysti Hinn voi kertoa ihmeparantumisista. Kuka tahansa siihen pystyy, mutta todeksi ne eivät kertomisella muutu.

    katselin jokin aika sitten lähetystä mission illasta,
    siinä kaiken kansan edessä eräs pastoritiimiläinenkin oli langennut lavalle, koska Jumalan voima oli tullut häneen. Missioillassa jotkut siellä lavalla saivat ns. tiedon sanoja, eli Pyhä Henki ilmaisi heille, minkälaisia sairaustapauksia yleisön joukossa oli, ja kuinka he paranevat sinä iltana. Vrt. Apostolien teot, 2 luku.
    Kuuntele ja katsele vaikka huomenna la klo 17.15
    alkavaa missiolähetystä PC:ltäsi.
    www.nokiamissio.fi Ohjelma kestänee noin klo 21 saakka. Kannattaa muidenkin seurata ohjelmaa.
    Tilaisuudet päättyvät rukouspalveluun, josta osa näkyy netissä tai TV7:ssa. Niitä ns. kaatumistilanteita ei näytetä enää, mutta niitä tapahtuu niissä illoissa, voit itse mennä toteamaan ja kokemaan itsekin hengellisen herätyksen ja Jumalan läsnäolon ja voiman!
    Jotkut ovat parantuneet netin ääressä, ja ohjelmassa luetaan kiitosaiheita, joita heille tulee koko ajan.
    Tämä on herätyksen aikaa Suomen kansalle, Jumala haluaa siunata kansaamme ja ilmestyä voimallisesti.
    Mistään huijauksesta ei ole kyse, näitä asioita on tapahtunut ja tapahtuu muissakin kristillisissä piireissä, jossa Jeesusta korotetaan. Tuollaisten suurten tilaisuuksien järjestäminen ei ole ilmaista ja siksi he joutuvat keräämään rahaakin, monet kristityt tukevat mielellään hyvää tervehenkistä toimintaa. Kolehtia ei kuitenkaan ole kenenkään pakko antaa, ihan ilmaiseksi pääsee sisään, kun taas huonostakin elokuvasta joutuu maksamaan. Esim. Hartwall Areenan vuokra ei varmaan ole kuitenkaan ihan pikkuraha.
    Tuskin olet koskaan käynyt paikan päällä tämän tyyppisissä tilaisuuksissa, jos olisit, et nimittelisi noin. Saulus Tarsolainenkin mollasi kristittyjä, kunnes Herra ilmestyi hänelle Damaskoksen tiellä, jossa hänetkin langetettiin maahan, ja hänestä tuli apostoli Paavali!

    Äänestä

Mulla paloi kerran sormi silitysraudasta. Näytin sormea nyt jo edesmenneelle kissalleni, ja sanoin:"Auta". Kissa nuoli kipeätä kohtaa, ja kuinka ollakaan, sormesta hävisi kaikki kirvely. Tämä on omakohtainen kokemukseni kissojen ihmeellisistä taikavoimista.

Äänestä

tosiaan joka päivä auttaa omiaan. Kaikille palstan uskoville onkin jo tämä tiedossaja etenkin rakkaille ateisteille tämä kerrottakoon: kukaan ei ole Jeesukselle toivoton tapaus. Tämä on hyvä muistaa ainakin sillä hetkellä, kun kohdallesi lähtö tulee tästä ajasta (jos kerkiät enää silloin pyytämään Jeesusta sydämeesi). Lähtö voi nimittäin tulla yhtäkkiäkin. Mutta: Jeesus on voittaja ja voimallinen auttamaan kaikissa sinun ahdistuksissasi. Sellaista asiaa ei ole edes olemassa, jossa Hän ei olisi auttamassa. Siunausta sinulle, lukijani.

Äänestä
  • Olipa taas oiva opetus siitä, miten uskovaiset hokevat matrojaan. Paljon sanoja, sisältö samaa samaa vanhaa, ulkoaopeteltua tyhjänjauhamista.

    Äänestä

"Moikka kaikki viisaat ateistit! "

Etkö moikkaa tyhmiä ateisteja?

"Menin rukoiltavaksi " -miten mennään rukoiltavaksi?

"En ala sen tarkemmin kertomaan mikä minua vaivasi,"

Vastaan kertomallasi:"Minulla on ollu pari vuotta niska ja hartiat pahasti kipeänä."

" Lääkärillä en ole vielä käyny, joten lääkärintodistusta minulla ei ole näyttää. "

Millälailla edes lääkäri pystyy kertomaan, onko jollakulla kipuja vai ei? Kaikkihan perustuu potilaan kertomukseen. Mulla on kipuja....ja simbsalabim, ne parani!

"Kertokaapa nyt joku hyvä teoria siitä miksei näin oikeasti tapahtunut "

Mihin tarvitaan teoriaa siitä, että mitään ei tapahtunut?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

titio kirjoitti:

Moikka kaikki viisaat ateistit!

Kerronpa teille jotain mielenkiintoista. Olin viime yönä järvenpäässä sellaisessa 14 tunnin kristillisessä ylistystapahtumassa. Siellä oli eräs mukava ruotsalainen pastori puhumassa ja hän sitten jossain vaiheessa rukoili sairaiden puolesta. Minulla on ollu pari vuotta niska ja hartiat pahasti kipeänä. Hieronta ja lääkkeet eivät ole auttaneet. Menin rukoiltavaksi ja kappas kappas eivätpä olleet enää kipeänä. Pyhä henki täytti minut ja paranin täysin.

En ala sen tarkemmin kertomaan mikä minua vaivasi, mutta asioilla on selvä yhteys. Olin kipeä, menin rukoiltavaksi, kipu lähti pois rukouksen aikana. Lääkärillä en ole vielä käyny, joten lääkärintodistusta minulla ei ole näyttää.

Kertokaapa nyt joku hyvä teoria siitä miksei näin oikeasti tapahtunut ja että kuvittelen koko asian tms.. Niin ja muuten. Siskoni käytti aikaisemmin silmälaseja. Hän rukoili pitkään Jeesukselta että hänen näkönsä paranisi. Eräänä päivänä kun hän rukoili, hän ei pystynyt enää käyttämään silmälaseja vaan näki selvästi ilman niitä.

Nämä eivät nyt olleet mitään "tapahtuipa kerran afrikassa juttuja", vaan omakohtaisia kokemuksia sairauksien parantumisesta. Kertokaapa miksi tällaista tapahtuu jos Jumalaa ei ole? Onko meillä siskoni kanssa vain niin vahva usko että saamme omat ruumiinosamme paranemaan?? Halleluja :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu