Saksalaistuomarin mukaan muslimi sai kurittaa vaimoaan
9.4.2007 7:49
Saksalaiset pelkäävät islamin vaikutuksen kasvua oikeuskäytäntöön tuomarin evättyä avioerohakemuksen vetoamalla Koraaniin.
Tuomarin päätös jättää käsittelemättä marokkolaisen miehensä moneen kertaan pahoinpitelemän saksanmarokkolaisen naisen avioerohakemus kiihdyttää saksalaisia.
Frankfurtilaisen naistuomari perusteli päätöstään sillä, että muslimiperheessä Koraani sallii aviomiehen rangaista vaimoaan. Naisen olisi pitänyt ottaa tämä mahdollisuus huomioon avioituessaan muslimin kanssa.
Pikaista avioeroa hakeneen 26-vuotiaan naisen kohdalla mies oli tarttunut tähän "kuritusoikeuteensa" moneen otteeseen vakavin seurauksin.
Tuomarin päätös perustui Koraanin kohtaan, jossa todetaan, että "miehet olkoot naisten esimiehiä sillä oikeudella, jonka Jumala on antanut toisille ennen toisia ja sen perusteella, mitä he ovat antaneet omaisuudestaan"
Islam-oppineiden mukaan miehen esimiesvalta perustuu siihen, että hän elättää vaimonsa ja siksi hänen sallitaan kurittaa vaimoaan saadakseen tämän tottelemaan Allahia.
Tuomariliitto puolustaa
Naistuomarin päätös joutui siksi ankaran arvosteluryöpyn kohteeksi, että tuomioistuin siirsi asian jatkokäsittelyn toiselle tuomarille.
Saksan tuomariliitto kuitenkin puolustaa jäsentään. Se pitää uskonnon edustamien arvojen huomioonottamista tärkeänä osana oikeudenkäyttöä. Tuomari ei ylittänyt liiton mukaan harkintavaltaansa.
- Jos Koraani asetetaan Saksan perustuslain yläpuolelle, niin hyvää yötä, ryöpyttää puolestaan kristillisdemokraattisen puolueen pääsihteeri Ronald Pofalla.
Euroislamilaisuutta edustavan Saksan muslimien keskusneuvoston mukaan saksalaistuomari syyllistyi karkeaan virheeseen.
- Pahoinpitely kumman aviopuolison puolelta tahansa on myös islamilaisessa uskonnossa pätevä syy avioeroon, sanoo keskusneuvoston tiedottaja Nurhan Soykan.
Vieraita arvoja
Monet saksalaiset poliitikot kiistävät oikeusministeri Britgitte Zyprieksen näkemyksen siitä, että kyseessä olisi ollut yksittäistapaus.
- Vastaavia tapauksia on useita, paljasti kristillisdemokraattien liittopäiväryhmän varapuheenjohtaja Wolfgang Bosbach asiasta käydyssä keskustelussa.
Hän uumoili, että saksalaiseen oikeuskäytäntöön ollaan ujuttamassa vieraita arvoja.
Samaa pelätään Saksan naisneuvostossa ja monissa ihmisoikeusjärjestöissä.
- Islamilaiset voimat ovat muuttamassa järjestelmällisesti oikeuskäytäntöämme, arvioi tunnettu naisten oikeuksien puolustaja, kirjailija ja päätoimittaja Alice Schwarzer.
Hän viittaa muun muassa musliminaisten kunniamurhista veljille ja aviomiehille langetettuihin lieviin tuomioihin.
Saksassa elävien muslimien, puhumattakaan tuomareista, on Schwarzerin mielestä kunnioitettava ihmisten koskemattomuutta sanoopa Koraani asiasta mitä tahansa.
- Ei yhdelläkään uskonnolla, ei kristinuskolla eikä islamilla, voida puolustaa tekoja, jotka sotivat perustuslakia vastaan, julistaa Saksan sosialidemokraattinen sosiaali- ja työministeri Franz Müntefering.
Islamin vastustajat saavat lisää vettä myllyyn
Hän saa tukea islam-neuvostolta, jonka puheenjohtajan Ali Kizilkayan mukaan todellinen islamilaisuus ei salli aviomiehelle kuritusoikeutta.
- En tunne ainoatakaan muslimia, joka perustelee perheväkivaltaa uskonnolla, muslimijohtaja vakuuttaa.
Kizilkayan pelkää, että islamin vastustajat saavat tapauksesta vain lisää vettä myllyynsä.
Saksassa 82 miljoonan asukkaan joukossa elää kolme ja puoli miljoonaa muslimia. Suurin osa heistä on turkkilaisia.
Maassa ihmisten ilmoille putkahtavista lapsista joka kolmas syntyy pääosin islamilaisista maista kotoisin oleviin maahanmuuttajaperheisiin. Muslimivauvojen osuus nousee nykyisellä väestönkehityksellä vuoteen 2025 mennessä 75 prosenttiin kaikista vastasyntyneistä.
STT

Vastaukset 6
Vanhimmat
pohjoismaisen naisen asema oli vain pikkuinen historian luukku
"miehet olkoot naisten esimiehiä sillä oikeudella, jonka Jumala on antanut toisille ennen toisia ja sen perusteella, mitä he ovat antaneet omaisuudestaan"
- Tuollainen on naisen velvoittamista.
Tiedä sitten mistä tuo lainaus on.
Jos on esimiessuhde, niin siinä aina velvoittaa toisen tekemään.
Jos miehen ja naisen välillä on esimiessuhde ... Kyllä parisuhteessa pitää karttaa kaikkea tuollaista joutavaa höpötystä.
ja saksalainen tuomari on suoraan käyttänyt sitä tuomionsa perusteluissa
että se siitä
islam ei anna miehelle allistua naisia millään tavallaa.. alku viesti on vain propaganda islaamia vastaa .. .muslimi nainen on minun mielestäni kunnon nainen ei juo viina eikä poltaa tupakkaa eikä huorettelee muu miehiä kansa eikä jättää lapsia yksiin kotona ja lähtee pakapassa juopottelemassa ja makamassa toisen miehen luona . islam on realistinen ja sopiva elämäntapa ihmiseille ... moneen suomalaisia miehiä ovat tappaneet omia vaimoa eikä ovatkiin christittyjä ?
Vai ei anna. Eihän se pidä paikkaansa, tiedät hyvin.
jotka ovat samaa mieltä, ettei lain pidä puuttuman uskontoon, j.pukkila, nari säre mm.
"- Jos Koraani asetetaan Saksan perustuslain yläpuolelle, niin hyvää yötä, ryöpyttää puolestaan kristillisdemokraattisen puolueen pääsihteeri Ronald Pofalla."