Kysymys

Jotkut ammuskelevat ympäriinsä, harjoittelevat tappamista ja vieläpä sanovat sen vaikuttavan jollain hyvällä tavalla minun elämääni.

Oikeuttaako se heidät pakottamaan minut sukupuoleni perusteella tulemaan mukaan tappamaan (viimeistään jonkin sotansa aikana) tai vähintäänkin harjoittelemaan sitä tai korvaamaan se jollain muulla toiminnalla, ja jos en suostu, tappamaan minut?


Jos minä pidän lakritsista, saanko pakottaa jotkut muut ihmiset syömään sitä? Syömään sitä kanssani? Tunkea sitä heidän suuhunsa? Heittää heidät vankilaan jos he eivät sitä syö?
5396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Et saa pakottaa ketään syömään lakritsaa. Minäkään en saa pakottaa tai yllyttää ketään tappamaan toista.

Valtiolla sen sijaan on oikeus laatia lakeja ja valvoa rangaistuksen uhalla, että kaikki niitä noudattavat.

Toisin kuin luulet, Suomessa ei ole kuolemanrangaistusta käytössä.

Äänestä
  • "Valtiolla sen sijaan on oikeus laatia lakeja ja valvoa rangaistuksen uhalla, että kaikki niitä noudattavat. "

    Kukas ne oikeudet sille valtiolle antoi?

    Jos olisin syntynyt johonkin muuhun maahan ja siellä pakotettaisiin harjoittelemaan (käytännössä suomalaisten) tappamista, niin pitäisikö minun niin tehdä? Eikö valtion jutuilla ole mitään rajoja? Jos suomen valtio päättäisikin, että suomenruotsalaiset hukutetaan aurajokeen, niin pitäisikö minun mennä tekemään sitä?

    Itse asiassa suomessa ei kait ole vielä poistettu sodanaikaista kuolemanrangaistusta. Rauhan aikana kylläkin.

    Äänestä

  • rthreht kirjoitti:

    "Valtiolla sen sijaan on oikeus laatia lakeja ja valvoa rangaistuksen uhalla, että kaikki niitä noudattavat. "

    Kukas ne oikeudet sille valtiolle antoi?

    Jos olisin syntynyt johonkin muuhun maahan ja siellä pakotettaisiin harjoittelemaan (käytännössä suomalaisten) tappamista, niin pitäisikö minun niin tehdä? Eikö valtion jutuilla ole mitään rajoja? Jos suomen valtio päättäisikin, että suomenruotsalaiset hukutetaan aurajokeen, niin pitäisikö minun mennä tekemään sitä?

    Itse asiassa suomessa ei kait ole vielä poistettu sodanaikaista kuolemanrangaistusta. Rauhan aikana kylläkin.

    ..on poistettu myös sodanaikainen kuoleman rangaistus. Valitettavasti!

    Äänestä

  • suomessa.... kirjoitti:

    ..on poistettu myös sodanaikainen kuoleman rangaistus. Valitettavasti!

    Sitä ulkomaan apua on turha odottaa, jos sitä väkisin tappamisen uhalla siirretään vain miespuolisia rintamalle. Venäjä ehkä voi auttaa, Länsi-Eurooppa tuskin katsoisi hyvällä tällaista menettelyä...

    Äänestä

  • Kyse onkin moraalietiikasta eikä laista. Lakeja puolustellaan käsityksillä moraalietiikasta, ja se onkin ensisijainen.

    Kenelläkään ei tule olla oikeutta pakottaa toista syömään lakritsaa, eikä kenelläkään tule olla oikeutta pakottaa toista armeijaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joillekin kirjoitti:

Jotkut ammuskelevat ympäriinsä, harjoittelevat tappamista ja vieläpä sanovat sen vaikuttavan jollain hyvällä tavalla minun elämääni.

Oikeuttaako se heidät pakottamaan minut sukupuoleni perusteella tulemaan mukaan tappamaan (viimeistään jonkin sotansa aikana) tai vähintäänkin harjoittelemaan sitä tai korvaamaan se jollain muulla toiminnalla, ja jos en suostu, tappamaan minut?


Jos minä pidän lakritsista, saanko pakottaa jotkut muut ihmiset syömään sitä? Syömään sitä kanssani? Tunkea sitä heidän suuhunsa? Heittää heidät vankilaan jos he eivät sitä syö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu