Mitä mieltä olette Kainin ja Abelin uhrilahjoista? Miksi ei Kainin uhri kelvannut?
Mikä on mielestänne Kainin merkki?
Mikä on mielestänne Kainin merkki?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luultavasti Kainin uhri ei kelvannut Jehovalle siksi, että hänen sydämen asenteensa oli väärä. Jotain viitettä tähän voi saada lukemalla seuraavan lainauksen "Raamatun ymmärtämisen oppaasta".
*** it-1 s. 25-26 Abel ***
Abelin ollessa vielä elossa hänellä oli luultavasti sisaria; Raamatussa mainitaan, että hänen vanhemmilleen syntyi tyttäriä, mutta heidän nimiään ei kerrota (1Mo 5:1–4). Aikuisena Abelista tuli lammaspaimen, hänen veljestään maanviljelijä (1Mo 4:2).
Tarkemmin määrittämättömän ajan kuluttua Abel toi uhrin Jehova Jumalalle. Kain teki samoin. Molemmat toivat, mitä heillä oli: Abel katraittensa esikoisista, Kain sadostaan (1Mo 4:3, 4). Molemmat uskoivat Jumalaan. Epäilemättä he saivat tietää Hänestä vanhemmiltaan, ja he olivat varmasti perillä siitä, miksi he kaikki olivat Eedenin puutarhan ulkopuolella ja miksi heiltä oli evätty pääsy sinne. Heidän uhrinsa osoittivat, että he tunnustivat vieraantuneen asemansa ja halusivat päästä Jumalan suosioon. Jumala oli suosiollinen Abelin uhria kohtaan, mutta ei Kainin. Kertomus ei osoita, miten hyväksyminen ja hylkääminen ilmaistiin, mutta epäilemättä se oli ilmeinen molemmille miehille. Myöhemmät kirjoitukset selittävät syyn siihen, että Jumala hyväksyi vain Abelin uhrin. Apostoli Paavali mainitsee Heprealaiskirjeen 11:4:ssä Abelin olleen ensimmäinen uskon mies ja osoittaa, että hänen uhrinsa oli sen vuoksi ”suuriarvoisempi” kuin Kainin uhri. Tämän vastakohtana 1. Johanneksen kirjeen 3:11, 12 osoittaa Kainin sydämen asenteen olleen huono; tämän todisti se, että hän myöhemmin hylkäsi Jumalan neuvon ja varoituksen ja murhasi harkitusti veljensä Abelin.
Vaikka ei voidakaan sanoa, että Abelilla olisi ollut mitään ennakkotietoa siitä, miten Jumalan lupaus 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä luvatusta ”siemenestä” lopullisesti täyttyisi, hän oli todennäköisesti miettinyt paljon tuota lupausta ja uskoi, että verta täytyisi vuodattaa, että joltakulta täytyisi ’murskata kantapää’, jotta ihmiskunta voitaisiin jälleen korottaa samaan täydellisyyden tilaan, josta Aadam ja Eeva olivat nauttineet ennen kapinaansa (Hpr 11:4). Näin ollen Abelin uhri hänen katraansa esikoisista oli varmasti sopiva, ja epäilemättä se oli yksi tekijä, jonka vuoksi Jumala ilmaisi hyväksymyksensä. Abel antoi Elämänantajalle lahjaksi elämän, olkoonkin, että se oli vain hänen katraastaan. (Vrt. Joh 1:36.)
Jeesus osoittaa Abelin olleen ensimmäinen marttyyri ja uskonnollisen vainon kohde, jota hänen suvaitsematon veljensä Kain vastusti. Samassa yhteydessä Jeesus sanoo Abelin eläneen ”maailman perustamisen” aikaan. (Lu 11:48–51.) ”Maailma” on kreikaksi ko′smos, ja tässä raamatunkohdassa se viittaa ihmismaailmaan. Sana ”perustaminen” on käännetty kreikan kielen sanasta ka·ta·bo·lē′, joka kirjaimellisesti merkitsee ’[siemenen] alas heittämistä’ (Hpr 11:11, Int). Ilmauksella ”maailman perustamisesta asti” Jeesus viittasi ilmeisesti Aadamin ja Eevan lasten syntymiseen, jolla tavoin tuotettiin ihmismaailma. Paavali sisällyttää Abelin esi-kristillisten aikojen ”pilveen todistajia” (Hpr 11:4; 12:1).
Mm. voisko joku kertoa miksi Harmagedon ei saa tulla? Tai voiko ihminen estää sen tapahtumisen? Oisko jotain parempaa tarjolla?
Muutama päivämääräkö teidät sekoittaa. Jättääkö joku antamatta lapselle ruokaa vain siksi että lapsi on luullut saavansa sitä aiemmin? En usko markkuun, evoluutioon, ufoihin, enkä myöskään lottovoittoon, mutta uskon Harmagedoniin. Sitä paitsi tä maailma nykyisellään ei tyydytä mun hyvyydenkaipausta.
Jt 100 v. mutta ovat huomanneet iän myötä viimeistään, että hukkaan on odotukset menneet. Oma vanhempani ei puhunut harmagedonin tulosta ikäännyttyään. Realistisesti hän huomioi kuoleman koittavan, tosin ilman katkeruutta.
Onko harmagedonin odotus vain heikosti menevien Jt viimeinen oljenkorsi ja jolla voi torjua oman kuolemanpelkonsa?
Realististako on että Jumala loi meidät kuolemaan? Raamattu on kirjoitettu muuten vaan? sekä ihminen murtaa toisten uskoa aikansa kuluksi? Saatanakin tekee niin tietäessään hänellä olevan lyhyt aika. Vaikka menis toiset 100v , mitä se on ikuisuuden ja täydellisyyden rinnalla?