En mitenkään voi käsittää näitä Arista tehtyjä täydellisen negatiivisia arvioita, joita en edes alennu toistamaan.
Seurasin hyvin tarkkaan Arin esiintymistä,
Hänen silmistään näki, että oli keskittynyt kuuntelemaan mitä häneltä kysyttiin vastaillen selkeästi ja rennosti ollen asiallinen, mutta kuitenkin omalle tyylilleen uskollinen heittäen huumoria oman päänsä sisällöstä kun kysyttiin ”meneekö pissa päähän”.
Arista näki sen, että hän harkitsi ensin ennen kuin vastasi, mikä kertoo siitä, että hän on oppinut kovan läksyn siitä, mitä kannattaa sanoa ja mitä ei. Tyhmä ihminen ei opi näin nopeassa ajassa.
Kun katsoo Ari kehonkieltä hänen istuma asentonsa kertoo rauhallisuudesta, terveellä tavalla itseensä luottamisesta ja rentoudesta. ADHD omaava kaveri ei pysty istumaan kuvaamallani tavalla, joten ihmettelen mistähän tuokin väitös tulee.
Ari näyttää nuorelta ehkä nuoremmaltakin kuin 22-vuotiaalta, mutta hän vaikutti olemukseltaan niin kypsältä kuin 22-vuotias nyt vain voi olla.
Missä oli se sekopääksi parjattu kakara???

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kiva, että kirjoitit ajatukseni...Itse olen seurannut Arin haastatteluja aikaisemminkin ja huomannut tuon rauhallisuuden, rentouden ja myös aitouden joka kerta. Mielestäni (huom minun mielipiteeni)Ari huokuu se, että hänen elämäänsä on "löytynyt" rauha vaikka vastoinkäymisiä on ollut...
Monella valitettavasti väärä kuva ADHD:sta...
Jep, hyvin asiallisesti ja fiksusti Ari vastaili maikkarilla juontajien kysymyksiin. Ja wau, miten hyvältä kehtasi vielä näyttää!!! Oikea rokkienkeli ja sydäntenmurskaaja. Ei ihme että täälläkin kateelliset jankuttaa niin paljon paskaa Arista.
kysyttiin,ku meni kokonaa ohi toi ohjelma..? :(
maikkarilta, uutisten nettitv:ssä on ainakin eka osa Arin haastattelua. Tossa ylempänä on samanlainen topikki ja siellä suora linkki.
kiitoksia!! :)
Oli Ari tosi sympaattisen ja mukavan oloinen haastattelussa. Huomasitteko, kun alussa näytettiin pätkä finaalista, niin liikuttui ihan ilmiselvästi.
Kaikkea ihanaa Arille, hän on sen ansainnut.
''En mitenkään voi käsittää näitä Arista tehtyjä täydellisen negatiivisia arvioita, joita en edes alennu toistamaan.''
Tänne kirjoittaa moni keskenkasvuinen - joko iällä tai henkisellä kypsyydellä mitattuna.
Samanlaista on muillakin Suomi24-palstoilla.
Osa hakee huomiota kirjoittamalla, mitä sylki suuhun tuo. Osa 'pitää hauskaa' (omituinen hauskanpitotyyli).
Jäi tuo haastattelu näkemättä, toivottavasti tulee uusintana.
Tämän aamun kaksi haastattelua näkyvät ilmaiseksi 7 vrk täällä:
http://nettitv.mtv3.fi/nettitv_uutiset/index.shtml/nettitv_uutiset/ajankohtaisohjelmat/huomentasuomi?97790#97790
Olipa mukavan tuntuinen Ari siinä !!! Tykkään !!
paitsi:
(katkelma kirjoituksestasi)
"...Kun katsoo Ari kehonkieltä hänen istuma asentonsa kertoo rauhallisuudesta, terveellä tavalla itseensä luottamisesta ja rentoudesta. ADHD omaava kaveri ei pysty istumaan kuvaamallani tavalla, joten ihmettelen mistähän tuokin väitös tulee."
Mulla on ADHD ja yleensä sanotaa, että olen rento tyyppi ja pystyn kyllä situmaan pidempäänkin kun tuon haastattelun ajan paikallani. ADHD:tä kun on monenlaista; on keskittymishäiriötä tai ylivilkkautta tai... ei me ADHD-diagnosoidut olla kuin "tanssitautisia tarantelloja".
Ja vielä Arista. Mun mielestä myös Ari on fiksu kaveri ja ennen kaikkea aito tyyppi. Hän ei kenties "osaa" käsitellä julkisuutta eikä ole oppinut vielä tietyjä sääntöjä, joita pitäisi noudattaa ettei tulisi väärinymmärretyksi, mutta sehän Arissa onkin juuri yksi hänen persoonansa viehättävimmistä puolista; hän tiedostaa kyllä julkisuuden kirot ja miten sanomisia väännellään, mutta siitä huolimatta ei anna asian vaikuttaa omaan käytökseensä ja miksi pitäisikään.
Harva uskaltaa julkisesti tehdä itsestään satiiria kuten Ari tämän aamun maikkari-haastattelussa. Hänellä on siihen varaa!
En mitenkään halunnut tuoda esille sellaista mielikuvaa sinulle tai kenellekään muulle, että ADHD-diagnoosin saanut ihminen olisi eriarvoinen muihin verrattuna.
Enkä myöskään halunnut luoda näkemystä, että kyseisen diagnoosiin saaneet olisivat "tanssitautisia tarantelloja", kuten humoristisesti asian ilmaiset.
Tarkoitukseni oli kyseenalaistaa Arin mahdollista ADHD-diagnoosia.
Loppu viimein, oli tai ei hänellä ADHD, ei se minun käsitystäni Arin kyvyistä muuta suuntaan tai toiseen.
Ari on poikkeuksellisen lahjakasääninen laulaja ja hänen potentiaaliset kykynsä pääsevät nyt jatkossa kunnolla esille.
Alleviivaan loppukaneettisi tussilla:"Harva uskaltaa julkisesti tehdä itsestään satiiria kuten Ari tämän aamun maikkari-haastattelussa. Hänellä on siihen varaa!":D
T: aloituksen kirjoittaja