Minulla on ollut akvaario pari kuukautta ja siellä asustavat kaksi huntupyrstöistä kultakalaa, Kultsi(oranssi) ja Auvo(musta) kavereinaan kaksi levännuolijaa ja neljä pientä partamonnia. Nyt Auvo on jo toista viikkoa ollut vaisun oloinen ja uinut usein nokka maassa. Tänään myös Kultsi on alkanut kellumaan kyljellään. Kalat piristyvät ainoastaan syömään tullessa, mutta selkeästi tilanne on jatkuvasti pahentumassa. Vettä vaihdoin muutama päivä sitten neljänneksen ja ylimääräistä hapetinta olen pitänyt päällä. Myön veden lämpöä nostin 24asteesta 26:een. Mikä avuksi?! Pikaista apua kaivaten...
APUVA! Pelastakaa Kultsi ja Auvo
Nansku
193434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Pitäisi tietää ainakin pH, nitriitti ja nitraatti ennen kuin voi sanoa mitään. Altaan koko? Litrat ja mitat?
Mulla ei valitettavasti ole hommattuna mitään testijuttuja... Tarkoitus olisi tästä lähteä akvaarioliikkeeseen, mutta olisiko jotain, jota voisin ensiapuna tehdä? Nyt ainakin luin täältä, että kultakalat pitävät huomattavasti viileämmästä vedestä ja vaihdoin taas neljänneksen vedestä ja laskin lämmittimen 22asteeseen. Akvaario on 100litrainen, mitat: 75x38x35cm(lxkxs). Suodatin on Tetratec 400-800l/h ja tarkoitettu 80-150l akvaariolle. Kaloissa, erityisesti mustassa näkyy myös vaalentumaa, mutta johtuisikohan ihan yleisesti huonovointisuudesta..? Eniten huolestuttaa, että kalat hakeutuvat paikkaan, jossa ei vesi virtaa ja kelluvat paikallaan apaattisina. Toinen nokka alaspäin ja toinen kyljellään.
Kovin olet kyllä pieneen akvaarioon nuo kalat ottanut. Ovat täysikasvuisina melkein lentopallon kokoisia! Älä vaihtele sitä veden lämpötilaa noin nopeassa tahdissa, siihen viimeistään kalat kuolevat. Jalostetut kultakalat vaativat lämpimämpää vettä kuin luonnonmuodot, anna olla lämpö vaikka 24 asteessa. Pian ne vesitestit nyt, ennen niiden tuloksia ei voi auttaa enempää kuten edellä sanoin.
http://www.faunatar.fi/fin/index.php?page_id=320
Lukases tuolta nyt lisätietoo..
Akva liian pieni kultakaloille kun vaativat parven ympärilleen ja vettä tuollaiset 500 litraa ;OD
Voi stressata myös tuo lämpötilan heitteleminenkin niitä??
Ovat viileän veden kaloja ...
Nämä kultakalat ovat vielä pieniä, joten 100litrainen akvaario pitäisi vielä hyvinkin riittää. Veden lämpötila ei ollut ehtinyt vielä varmaan juurikaan siitä 24:stä nousta, kunnes huomasin, että viileämpi vesi olisikin parempi. Eli tuskinpa siitä paljoa stressaantuivat ja oireilut alkoivat paljon ennen sitä.
No nyt kävin akvaarioliikkeessä. Veden arvot liuskatestillä olivat seuraavat: NO3 10mg/l, NO2 1mg/l, GH alle 3, vesi pehmeää, nitraatti alhainen, KH 3d, pH 6,4. Eli mitään akuuttia ei pitäisi olla. Korallirakeita sain vettä koventamaan.
Kalat on kyllä tosi huonona... Makaavat suodattimen yläpuolella nenät vastakkain kyljellään ja kidukset tuskin liikkuu. Eli murhetta tuli tähän perheeseen :(
Tuo NO2 nitraatti arvo on tappava!
Nyt heti vettä vaihtoon...!!! puolet heti!!!
Oletko valmis luopumaan kaloistasi ensi vuonna kun ovat neljö kertaa suurempia?
Kultakalat pärjäävät aina 24C lämpöiseen veteen mutta siitä lämpimämmässä ne alkavat kiehua sisältä päin. Koittakaa pitää vesi 22-23 paikkeilla!
Kesä helteilläkin!!!
Vettä ei tarvitse muuten kestäville kultseille kovettaa, eikä se koralli rakeilla kovetukkaan ;(
Mikä liike näitä ohjeita jakelee?
Kerro nyt kaikki ihan alusta...
- miten akvan kypsytitte, millä kemikaaleilla
- kuinka kauan meni että havaitsitte NO2 pitoisuuden nousun todella korkeaksi, kaloille tappavaksi
- mitä teitte kohonneelle NO3 pitoisuudelle
... nämä kaikki tapahtui ennen kalaston ja kasvien hankkimista, no, kultsi akvassa ei kauaa nuo kasvit kyllä muutenkaan kukoista.
- mitä muuta kalastoa akvassanne on, se oli se 100 litrainen?
- suodatin on auttamattomasti kultakaloijen paskalle liian tehoton imuri ja puhtaana pitäjä, siksi kalat nyt kelluu.
- pienessä akvaariossa vettä pitää vaihtaa useasti viikon aikana jos aikoo pitää kultakalat terveinä, eikö tätäkään teille kerrottu kun hankitte tuohon "pikku" akvaanne kultakaloja??
Jos saisin asiaan puuttua niin viimeistään ensi keväänä kalasto vaihtoon!
Vaihdoin jo vettä tänään, uskaltaako sitä vaihtaa enemmän? Akvaarioliikkeestä sanoivat, että vettä ei saisi vaihtaa kuin parin viikon välein ja silloin n. kolmannes (kun sanoin vaihtavani viikottain n. neljänneksen).
Kaloille on olemassa valmiina 800litran akvaario, johon olisivat päässeet jos olisivat selviäisivät hengissä...
Ohjeet antoi Turun Karvakorva. Akvaarion ostin "käytettynä", eli sain mukaan vanhat hiekat, suodattimen jne. Vettä ei käsitelty kemiallisesti, vaan annettiin viikon verran kiertää akvaariossa. Vasta tänään otettiin ensimmäisen kerran noita arvoja ja akvaarioliikkeessä sanoivat niiden olevan ok. Tehtiin sellainen keltaisessa purkissa oleva liuskatesti (oisko ollut Tetratest..?) ja kaikki arvot olivat lähes vasemmassa reunassa.
Kultsit ovat asustaneet akvaariossa pari kuukautta ja ensimmäiset oireet tulivat vasta reilu viikko sitten. Tällöin musta kala alkoi "nukkua" nokka maassa ja oli muutenkin vaisu. Suomuissa hieman vaalentumaa. Punainen alkoi oireilla vasta eilen ja nyt taitavat molemmat olla lähes kuolleita.
Akvaariota pidän puhtaana pohjalapolla. Kaloja oli noiden kahden lisäksi neljä partamonnia ja kaksi levännuolijaa. Ei muita. Kasveja on melko paljon, mutta niiden nimiä en tiedä. Yksi on sellainen porkkanan naatin näköinen ja sen kuulemma pitäisi uudesta akvaariosta poistaa juuri nitraattia (vai nitriittiä?).
Ja taisi tuo kalasto mennä nyt jo vaihtoon...
"Nitriitin syntymistä voidaan ehkäistä ja akvaarion kypsymistä nopeuttaa lisäämällä akvaarioon typpibakteereita sisältävää vettä. Sitä voidaan valmistaa hyvin yksinkertaisesti lisäämällä ämpäriin haaleaan vesijohtoveteen pari kourallista puutarhamultaa ja sekoittamalla. Veden annetaan seistä ja pinnalle kertyneet roskat haavitaan pois. Kirkas vesi kaadetaan sisustettavan akvaarion kosteaan pohjasoraan tai hiekkaan. Akvaariota ruokitaan hieman jollain typpiyhdisteellä (salmiakki, ammoniakki, ammoniumkloridi jne.) ja kalanruoalla, jolloin kehittyvät typpibakteerit saavat ravintoa."
ei se auta enää tähän hätään. homma olisi pitänyt tehdä ennen kalojen tuontia akvaarioon. Jos et ole vielä sitä vettä vaihtanyt niin äkkiä pois kaikki mitä saat otettua. Voi, kun olisit jo alunperin sen nitriittitestin ostanut... Nitriittimyrkytys tukehduttaa kalat sisältäpäin ja nitriitti kun ei millään lailla näy päällepäin. Kerro, miten käy homman kanssa.
...miksi akvaarioliikkeessä sanoivat arvojen olevan ok? Ehkä ymmärsin väärin lukeman.. Onko kellään niitä Tetratest liuskoja, jotta voisi tarkistaa, mikä nitriitin lukema on kahdessa ekassa ruudussa?
No nyt olen kuitenkin vaihtanut puolet vedestä, lisännyt korallirakeita ja aqutan vedenparannusainetta. Huonolta nuo raasut kuitenkin näyttävät... :( Muut kalat voivat kuitenkin hyvin.
arvojen sun muiden kanssa pelleilyä. Itelläni ollu 20 vuotta kaloja, ja altaiden joukossa aina yksi kultakala allas eikä kaloilla ole ollu siarauksia tai muitakaan ongelmia koskaan.
Kovasti vaan olen kuullut noilta jotka säätelee arvojen sun muiden kaa, ja laittelee altaisiin kaikenmaailman parannusaineet ja soossit niin kalat kupsahtelee toisensa perään. Eihän ne kalatkaan ny kaikkia litkuja kestä. Lisäks kultakala ei kestä liian lämmintä vettä... ei ainakaan mineen 26 asteeseen todellakaan kultsien vesiä!
--- se tuppaa olemaan, turha säätäminen saa aikaiseksi vain harmeja ja vatsaa uivia kaloja.
...olen kyllä kanssasi siinä mielessä, etten ole koskaan aikaisemmin veden arvoja mittaillut. Meilläkin aikaisemmin vanhempien luona asuessani ollut akvaario varmaan 10vuotta, eikä sille koskaan mitään ihme toimenpiteitä tehty. Mutta nyt selvittelin arvot, kun niiden perään täällä kuulutettiin ja kultsi-parat kun sairastui niin yllättäen. Ne ovat kuitenkin pienen 2-vuotiaan tyttäreni rakkaat lemmikit, joita hämmästellään pitkiä toveja päivittäin ja siksi olen erityisen huolissani, jos ne nyt kuolevat.
Aamulla näytti tilanne tosi pahalta. Kelluivat molemmat kyljellään suodattimen yläpuolella ja kidukset tuskin liikkuivat. Nyt kun tulimme kerhosta kotiin, molemmat uiskentelivat ja tulivat syömään. Toivottavasti toipuminen jatkuu! :) En kyllä tiedä mikä avun toi. Vedenvaihdot, parannusaineet vai rukoukset, mutta jokin niitä on selvästi nyt piristänyt.
ja p.s. Se vesi ei ehtinyt kyllä sinne 26:een nousta. Olin juuri sen nostanut "ensiavuksi", kunnes aloin täältä lukea, ettei niin korkea lämpötila sovi kultsille. Ok, myönnän: Olisi pitänyt ottaa asioista selvää ennen kuin toimii, mutta hätä oli liian suuri. Ja onneksi vahinkoa ei sen lämpötilan osalta ehtinyt tapahtua.
NYT VAAN SITTEN KALOJA KASVATTELEMAAN JA UUTTA ISOMPAA AKVAA VARTEN SUKAN VARTEEN SETELEITÄ SÄÄSTELEMÄÄN.
En tosiaan mittaile vesi arvoja kun kaloista näkee selvästi miten ne voivat, se vaan tarttee ajan kanssa oppia niin kuin muidenkin lemmikkien kanssa.
Säännolliset hoitorutiinit ei ole tuulesta tempaistuja ja varsinkin sun kohdallasi kun tiedetään kultakalojen elin tavat niin kahdesti viikossa veden vaihto ei ole ollenkaan ylimitoitettu juttu. Se vaan on hoidettava niitä kaloja niin eikä hankkia akvaan kaloja lisää vaikka näyttäis että sinne mahtuisikin. Kultakalat on sellasia läpipaskoja että ne tekee jätettä enemmän mitä kerkee syömään.
Niiden hoitaminen on astetta vaikeampaa kuin tavan seura akvaario kaloiksi luokiteltavien kalojen.
Ei tässä rukoukset auta vaan suora toiminta ;)
Koita nyt vaan pitää se lämpötila alhaisena kesä kuumillakin!!!
..on kyllä erikoinen tapa palata henkiin puolikuolleista.. ystäväni eläinrääkkäysaltaassa(70l) asuvat kultakalat makaavat pohjalla välillä kyljellään vedellen viimeisiään..ja seuraavana päivänä kaikki on taas hyvin! kysellessäni häneltä koska vaihdoit vettä hän ei muista, kun "vettä kuuluu" kuulemma "vaihtaa kun näyttää likaiselta". kaveri kauhisteli miehelleni "kuinka te hullut viikoittain vettä vaihdatte, kaikki hyvät bakteerithan katoaa"..no, kas kas, meidän kalat kyllä pysyvätkin elossa. Älkää nyt siis hyvät ihmiset pihtailko sen vedenvaihdon kanssa,meillä vaihtuu 150l viikossa joka viikko. Ainoa mikä harmittaa on nestemäisen ravinteen hurja menekki.. Kunkku muuten, nyt ne kasvit sit TODELLAKIN kasvaa, saa heitellä jo viikoittain roskiin, kiitos hiilarilannoitteen ja ideaaliksi löydetyn lannoitusrytmin.
Mullekin on tulossa vihdoin toi CO2 sydeemi, on postissa jo mutta fyrkat on loppu... ens tilistä sitten...
Mitä kasvia menee roskiin!???
Olet rohkea ja fiksu ihminen, kun kysyit neuvoa ongelmaasi täältä. Selvästi kalat ovat sinulle ja tytöllesi tärkeitä. Ja hyvinhän tässä kävi,sait tietoa ja tilanne korjaantui. Hyvää kevättä teille ja kaloille!
.roskiin lentää lähinnä pintakasveja eli ricciaa ja pistiaa, tavallista vallisneriaa ja liuskavesitähdikkiä. jälkimmäisen kynin ihan matalaksi kun meinas valloittaa koko altaan. nyt alkaa ruoho- ja heinä- viljelmätkin purra eli tavoiteltu "nurmikkofiilis" alkaa hahmottua. anubiaiden kukkimista odotan kieli vyön alla- minä idiootti kun istutin ne liian syvään alkuun ja se paksu varsi tuppasi mädäntymään..onneks viisas siskoni ehti hätiin.
Aika hiljaista on ollut tässä sun ketjussa, jotenka kuvittelisin että tilanne on korjaantunut. Mutta käyhän kertomassa; meitä uteliaita ja tiedonhaluisia aloittelijoita on täällä paljon, ja kiinnostaisi tietää miten menee! Vaikka meidän akvassa henk. kohtaisesti ei kultakaloja olekaan ;0)