Tällä palstalla näkyy siellä täällä arvosteltavan Australian aborigeneiden, Amerikan intiaanien, Papua-Uusi-Guinean ja Afrikan alkuperäisperäisheimojen kulttuurien tuhoamisia. Mitä mieltä olette siitä kuka on oikea henkilö arvostelemaan onko toimittu oikein vai väärin? Oletan, että harva tällä palstalla kirjoitteleva kuuluu noihin edellä mainittuihin alkuperäiskansoihin. Mistä tiedämme miten he asian kokevat tai ovat kokeneet? Voiko yleistää tai voiko muutaman tapauksen perusteella tehdä johtopäätöksiä? Mitä niissä oikeasti on tapahtunut? Onko jollain lähempää kosketuspintaa asiaan kuin ennakkoluulot, asenteet, uskomukset jne… lähetystyötä kohtaan tai jostain saatu päähänpinttymä?
Olen aika paljon tekemisissä eri maista ja kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, ja kieltämättä he joskus ääneen ihmettelevät jotain meille suomalaisille normaalia tapaa toimia. Kun uskomme jonkun asian olevan näin ja just näin oikein, niin kuinka vaikea onkaan muuttaa mielipidettä tai tapaa toimia.
Moni afrikkalainen pitää tyttöjen ympärileikkausta tarpeellisena ja terveellisenä toimenpiteenä eikä voi ymmärtää miksi ei saisi ympärileikkauttaa. Kumpi meistä on silloin oikeassa? Kumpaa pitää kunnioittaa, ihmisen tai heimon omaa tahtoa vai meidän terveysnäkemystä asiasta? Suvaitsisimmeko me sen, että afrikkalaiset tulisivat julistamaan meille ympärileikkauksen puolesta?
Koska en pysty todistamaan Jumalaa olevaksi tai olemattomaksi, annan olla olematta. Tehköön lähetystyötä he, jotka sen katsovat tarpeelliseksi.
Kenen näkökulmasta asioita pitäisi tarkastella, tuhoaako lähetystyö kulttuureja, mikä uskonto on se oikea, jota saa levittää eteenpäin? Mitä mieltä olette?
kuka on oikeassa
8
459
Vastaukset
- tutkija007
Kaikenlainen lähetystyö VOI tuhota kulttuureja. Esimerkiksi kommunistinen lähetystyö Afrikassa tuhosi kokonaisia kansankultuureja ja sai ihmiset aseisiin toisiaan vastaan. Sen seurauksena vieläkin Afrikka on Aasian ohella sotaisimpia maanosia.
Toisaalta kristillinen lähetystyön varhaishistoria tuntee samanlaisia rakenteita kulttuurinsa muutoksissa, kun kansat kääntyivät pois harrastamasta mm. ihmissyöntiä Papua-uusi-Guienalla tai kun inkat lopettivat julmat ihmisuhrinsa ja muitakin julmia tapoja siirtyi historiaan.
Toisaalta Afrikkaan ja Aasiaan viety kristinusko muutti muotoaan niin paljon, että emme usein tunnistakaan muotomenoista samaksi uskoksi, mikä meillä esiintyy. Tämä kristinusko on nyt tulossa palautuspostissa afrikkalaisten ja aasialaisten maahanmuuttajien toimesta takaisin meille ja muuttaa nyt meidän kultuuriamme ja uskoamme.
Toisaalta ollaan hyvin huolissaan Afrikan tai Aasian alkuperäiskansojen kultuurin muutoksista, mutta ei osata nähdä omaperäistä tragediaamme, saamelaisten kohtaamaa maitten ja asutusten ryöstöä ja kulttuurin tuhoamista samojen ihmisten taholta.
Kuka on oikeassa ja missä asiassa? Siinäpä kysymys.
Usein on syytä kysyä myös, minkälaisena hahmotat lähetystyön, mitä lähetysjärjestömme nykyisin tekevät. Yllättävän paljon esiintyy täydellistä tietämättömyyttä tai kantojen pohjana on liki 200 v vanhat lähetysmuodot.- ei pidä
yrittää muuttaa lähetystyön takia, eikä kristillistä lähetystyötä tekevät yritäkään muuttaa mitään siinä suhteessa. Tietenkin lähetystyön yhteydessä voi opettaa terveeellisen elämän asioita ja monien projektien kautta köyhille maille , kuivuudesta kärsiville, tehdään esim. kaivoja, jotta saavat puhdasta vettä, tuo nyt oli vain yksi esimerkki .
Evankeliumin saarnaaminen humanitäärisen avun kansssa on mielestäni erinomainen yhdistelmä, siihen Raamattukin opettaa;
Jaakob 2:
15. Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
16. ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
17. Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
- Siirtomaaherra
Jätetään lähetystyö siksiaikaa kun saadaan selvitettyä onko Jumala tai jumalat olemassa. Eikä näin sitten selviäisi ketä on oikeassa :)
- mutta
Minkälaista todistusta Jumalan olemassaolosta tarvitset? Eikö jo pelkästään olemassaolon (maailmakaikkeuden)ihmettely anna perusteluita jumala mielikuviin? Onko ihmisellä olemassaoloon mitään järjellä selitettävää syytä? Kuitenkin me olemme olemassa, vaikka emme pysty tätä rationaalisesti perustelemaankaan. Miksei siis Jumalakin? Monet ainakin ovat vakuuttuneita.
- humanoideihin?
mutta kirjoitti:
Minkälaista todistusta Jumalan olemassaolosta tarvitset? Eikö jo pelkästään olemassaolon (maailmakaikkeuden)ihmettely anna perusteluita jumala mielikuviin? Onko ihmisellä olemassaoloon mitään järjellä selitettävää syytä? Kuitenkin me olemme olemassa, vaikka emme pysty tätä rationaalisesti perustelemaankaan. Miksei siis Jumalakin? Monet ainakin ovat vakuuttuneita.
Kyllä humanoidejakin sitten varmaan on muilla planeetoilla äärettömän suuressa universumissa. Siis vihreitä pieniä miehiä. Uskovatkohan nämäkin Jumalaan?
Kaikkea mitä ei tajua ei kannata yrittää arvailla. Ennenmuinoin ukkostakin pidettiin jonkun Jumalan vankkurien äänenä ja nykyisin kyllä tiedetään tällekin parempi selitys. - mutta
humanoideihin? kirjoitti:
Kyllä humanoidejakin sitten varmaan on muilla planeetoilla äärettömän suuressa universumissa. Siis vihreitä pieniä miehiä. Uskovatkohan nämäkin Jumalaan?
Kaikkea mitä ei tajua ei kannata yrittää arvailla. Ennenmuinoin ukkostakin pidettiin jonkun Jumalan vankkurien äänenä ja nykyisin kyllä tiedetään tällekin parempi selitys.Pointti on siinä, että ihminen on täysi paradoksi siinä kuin havaittava todellisuus kaikkineen. Mitään "järkevää" selitysmallia olemassaololle ei ole. Iät ajat ihmisellä on ollut sisäänrakennettu "jumalakuva", jolla järjenvastaista huom. näkyvää todellisuutta on pyritty vaihtelevasti selittämään. Jumalan todellisuus ei ole riippuvainen hahmottamiskyvystämme. Me joko hyväksymme tämän tai sitten kiellämme. Selittävänä tekijänä olemassaolollemme (ajasta ja paikasta riippumaton) Jumala vaihtoehto on varsin luonteva.
- Normi ihminen
mutta kirjoitti:
Pointti on siinä, että ihminen on täysi paradoksi siinä kuin havaittava todellisuus kaikkineen. Mitään "järkevää" selitysmallia olemassaololle ei ole. Iät ajat ihmisellä on ollut sisäänrakennettu "jumalakuva", jolla järjenvastaista huom. näkyvää todellisuutta on pyritty vaihtelevasti selittämään. Jumalan todellisuus ei ole riippuvainen hahmottamiskyvystämme. Me joko hyväksymme tämän tai sitten kiellämme. Selittävänä tekijänä olemassaolollemme (ajasta ja paikasta riippumaton) Jumala vaihtoehto on varsin luonteva.
Minun ja monien muiden mielestä olemme humanoidien koe. Meidät tehtiin tälläisiksi. Ennemmin uskon ufoihin mistä on kuvia lentämässä taivaalla kun siivekkäisiin miehiin (heitä taasen ei ole kuvattu).
Sisäänrakennetun jumalkuvamme voi täyttää mikä tahansa uskomus. Vaikkapa että ilkeälle Baalille on uhrattava lapsia polttamalla. Jos näin ei tee niin Baal vetää herneet nenään ja tuhoaa kaupunkimme.
- sunnyriver
Olen kasvanut kylässä, jossa oli vielä reilusti
noituutta jäljellä ollessani nuori. Pääsiäisenä saattoi naapurin lehmältä hävitä häntä tai paloja kyljestä, sitten niitä löydeyttiin
uunin päältä piilosta jonkun mummon kuoltua.
Kyse ei ollut yksittäisestä herttaisesta (?)
mummosta, vaan useamman ihmisen harjoittamasta
mustasta magiasta. Joku oli kylään muuttaessaan tuonut taikakalunsa edellseltä paikalta ja
haudannut ikkunansa alle. Mielenterveyshän siinä lopulta meni.
Naapurikylän noidan kuolemasta äitini kertoi, että nainen oli huutanut kolme vuorokautta suoraa huutoa tajuttuaan että on kuolemassa ja että
hän onkin tehnyt matkaliiton vain pirun kanssa.
Se ei kuoleman portilla paljon lohduta.
Myöhemmin asuin Kihniöllä ja kävin kotiseutumuseossa. Noustessani toiseen kerrokseen tunsin jo portaissa niin voimakkaan pahan ja vastustavan voiman läsnäolon, että
häijyä teki. Toiseen kerrokseen päästyäni huomasin, että heti oven pielessä olivat paikalliset noitakalut, joita ei ollut Uuden testamentin ohjeiden mukaan poltettu vaan laitettu kaiken kansan nähtäväksi.
Kolarissa Lapissa asuessamme naapurinamme oli mies, joka kyllä paransi ihmisiä, mutta jonka suvusta Paulaharju kirjassaan totesi, että suvussa on "mustaa verta", siis noituutta. Isoisä oli ollut voimakas noita. Kun mieheltä kysyi Jumalasta, hän kyllä kertoi uskovansa
luojaan ja jumalaan (pienellä kirjaimella), mutta
ei pystynyt sanomaan Jeesuksen Kristuksen nimeä. Toinen ystävämme, jota autoimme irti alkoholista rukoilemalla, oli paikallisen lentonoidan jälkeläinen, eri sijaiskoteihin joutunut ja jo nuorena hoitajiensa seksuaalisesti hyväksikäyttämä. Samoin hän oli menettänyt osan toisen käden sormiaan nuorena huimapäisyyttään. Mennessämme
Venäjän Karjalaan oli Herra antanut sanat:
"Noita toivottaa teidät tevetulleeksi", oli myös ilmoittanut, että apukin on lähellä. Pääsimme
Nuasjärvelle ja pysäköimme paikallisen kaupan eteen, jotta lapset saavat jäätelöä (eivät olisi niin nälkäisen oloisia kylään mennessään) Söimme jäätelöt ja menimme autoon. Se ei startannut. Koko kivisen ja kuoppaisen matkan Suomesta sinne se oli kulkenut kuin enkeli. Ei auttanut muu kuin mennä majapaikkaamme ja pyytää miehiä hinaamaan auto. Vedettiin ja pian löytyi myös
yksi tunnetusti kätevä venäläinen, joka pysytyy korjaamaan vaikka peltipurkin kulkevaksi.
Apu siis oli lähellä, vaikka noidan terveiset saimmekin.
Helsingissä asuessamme seurakunnan nuoret päättivät tehdä öisen fikkariretken Suomenlinnaan, kertoivat palatessaan, että olivat törmänneet siellä noitaryhmään, jotka olivat pitäneet pimeää messuaan linnoituksen onkaloissa. Jne jne jne. Eli kyllä Jumalan sanaa tarvitaan vielä Suomessakin saati sitten Afrikassa tai muualla.
Vain Jumalan sana, vain Jeesuksen veren voima pelastaa, synnyttää ihmisen uudesti ylhäältä ja vapauttaa noituuden siteistä avaa tien iäiseen elämään.
En minä ainakaan halua noitien
pimeyden enkeleiden kanssa iäisyyttäni viettää.
Mieluummin lähden taivaaseen Jumalan, Jeesuksen ja kirkkauden enkeleiden luo. Ja rukoilen mahdollisimman paljon, niin että moni afrikkalainen tai papualainen on myös kerran kirkkaudessa Isän luona!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992