Miksi Kainin kasvisuhri ei kelvannut Jumalalle, mutta Abelin eläinuhri kelpasi?
Ainakin kolme vaihtoehtoa tuli mieleen:
1. Jumala piti eläinten verenvuodatuksesta ja tuskasta.
2. Jumala aavisti että hänen pappinsa haluavat tulevaisuudessa syödä mieluummin pihviä kuin juureksia.
3. Jumala halusi jostain syystä että maailman ensimmäinen murha johtui uskonnollista syistä.
Keksitkö lisää?
Ainakin kolme vaihtoehtoa tuli mieleen:
1. Jumala piti eläinten verenvuodatuksesta ja tuskasta.
2. Jumala aavisti että hänen pappinsa haluavat tulevaisuudessa syödä mieluummin pihviä kuin juureksia.
3. Jumala halusi jostain syystä että maailman ensimmäinen murha johtui uskonnollista syistä.
Keksitkö lisää?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Keksitkö lisää?
-En keksi. Tuo juttusi oli hauska :-)
äitinsä ylpeys. Lukenut lukion biologiaa muutaman kerran ja heti syntyi suuri ajattelija.
Onko noin?
liian vaikea. Tässähän nyt olisi joutunut pohtimaan vähän laajemmin, millaisesta Jumalasta Vanha Testamentti puhuu.
en uhrimenoja.
"Miksi Kainin kasvisuhri ei kelvannut Jumalalle, mutta Abelin eläinuhri kelpasi? "
Koska Jumala katsoo ihmisen sydämeen, häneltä mikään ei ole salassa. Kainin ja Abelin uhrissa ei ollut vikaa, toisen uhraajan sisimmässä sen sijaan oli.
Sananlaskut 26:5 "Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi."
Ehdotus, mutta sille tuskin löytyy tukea raamatusta, enkä usko että Jahven papitkaan olisivat olleet sitä mieltä että; ei uhrilla ole väliä vaan, hyvällä tarkoituksella.
Kyllä minusta asiallinen vaustaus on paljon parempi kuin hullunkurinen.
Sananlaskut 26:4 Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.
Ja Jumalakin näyttää olevan samaa mieltä kanssani.
jota Jumala haluaa meiltä, se ei ole mitään uhreja, tai uhrimenoja. Jumala haluaa sitä henkeään jonka hän on pannut asumaan meissä.
"Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
Jumala on ensisijaisesti kiinnostunut ihmisestä, ei hänen uhrilahjoistaan, tai uhrauksistaan.
Ps. Jumala on harvoin ollut tyytyväinen pappeihinsa -> " enkä usko että Jahven papitkaan olisivat olleet sitä mieltä että; ei uhrilla ole väliä vaan, hyvällä tarkoituksella. "
Papit helposti kiillottaa maljan ulkopuolelta, että se näyttää kauniilta, mutta Jumala katsoo ensin maljan sisälle, nähdäkseen millainen se on.
Minä voin olla kanssasi samaa mieltä, mutta näkemyksesi, että Jumalakin pitää sinua tyhmänä on oma hieman erikoinen tulkintasi noista Raamatun kohdista. Tuskin Jumalalle meidän kenenkään tyhmyydellä tai viisaudella on mitään merkitystä.
Kun et voi mitään aloitukseni logiikalle?
Mutta olisi kiva jos pysyttäisiin aiheessa eli raamatun Jumalassa eikä mentäisi ihmisten henkilökohtaisiin mielikuvitusolentoihin, koska ne voivat olla ihan mitä vain ja muuttua tarpeen mukaan.
Mitä muuten olet mieltä kolmesta aloitukseni pointista, päteekö logiikkani?
heh heh
mutta totean, että vanhatestamentillisista aiheista pitäisi viritellä täällä keskustelua useamminkin. Tuntuu, että uskovaiset vierastavat Vanhan Testamentin tekstejä ja sivuuttavat ne parilla huomautuksella siitä, ettei sen määräykset heitä koske. Sen sisältöä voisi kuitenkin ruotia juuri esille ottamastasi näkökulmasta miettien sitä, millaisen kuvan Jumalasta Vanha Testamentti antaa. Uskovaiset kuitenkin mieluummin napsivat rusinat pullasta ja jättävät suurimman osan nielemättä.