Mitä on Adventismi?

27411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Amerikkalainen maanviljelijä William Miller (1782-1849) tuli 1800-luvun alkupuolella Raamattua tutkiessaan siihen käsitykseen, että Kristuksen toinen tuleminen ja seurakunnan ylöstempaaminen tapahtuisi 1843-1844. Tätä koskevissa laskelmissaan hän otti lähtökohdakseen Dan. 8:14 olevat sanat: ’Kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö puhdistetaan.’ Hänen käyttämänsä engl. Raamatussa sanat olivat näin. Suom. Raamatussa tässä on: ’Asetetaan jälleen oikeuteensa.’ Miller ymmärsi tässä mainitut 2300 iltaa ja aamua näin moneksi vuodeksi. Hän selitti niiden alkaneen v. 457 eKr., jolloin Esra sai valtuudet järjestää Jerusalemin pyhäkön ja seurakunnan asiat. Tästä ajankohdasta 2300 vuotta eteenpäin vei aikaan 1843-44. Miller odotti Kristuksen tulevan silloin maan päälle puhdistamaan seurakunnan (kirkon) pyhäkköä ja saattamaan sen yleismaailmalliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Milleriin ja häneen liittyneiden suullinen ja kirjallinen julistus sai aikaan suuren kansanliikkeen. Kun Kristus ei tullutkaan odotettuna aikana, Hiram Edson –nimiselle Millerin ystävälle juolahti mieleen (hän itse piti sitä Jumalan ilmoituksena), että odotuksessa oli tapahtunut erehdys: pyhäkkö olikin taivaassa eikä maan päällä. Kristus meni laskettuna aikana 22.10.1844 taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan siellä ’tutkivaa tuomiota’, jossa hän määrää kunkin kohtalon ja palkan, ja tulee tämän työnsä suoritettuaan toisen kerran maan päälle panemaan tuomion täytäntöön ja antamaan omilleen taivaassa sen kirkkauden, mikä kullekin kuuluu.

Pian tämän jälkeen ent. merikapteeni Joseph Bates julkaisi pari kirjaa, joissa hän selitti, että Ilm. 14:9-12 ennustetut kolmen enkelin julistukset olivat alkaneet toteutua. Niistä ensimmäinen, ’peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut’, oli alkanut täyttyä milleriläisessä liikkeessä. Siinä oli alkanut toteutua myös toisen enkelin julistus ’suuren Babylonin kukistumisesta’ ja käskystä lähteä siitä ulos. Kolmannen enkelin julistus sisälsi Batesin mukaan sapattikäskyn. Se on Ilm. 7. luvussa mainittu elävän Jumalan sinetti, joka erottaa Hänelle uskollisen kansan niistä, jotka eivät ole Hänen todellista kansaansa."

Pastori James White ja hänen puolisonsa Ellen G. White omaksuivat nämä Edsonin ja Batesin tulkinnat. Ellen G. White sai niille tukea ”profetioiden” ja ”ilmestysten” kautta, joiden hän uskoi olevan Jumalalta, ja hänestä tuli liikkeen huomattavin johtaja. Se otti itselleen v. 1860 Battle Creekissä, Michiganissa, pitämässään kokouksessa nimen ”Seitsemännen päivän adventistit”. E. G. Whiten mukaan tämä nimi on ”jatkuva syyte protestanttiselle maailmalle; se julistaa erotusta toisaalta Jumalan palvelijain ja toisaalta pedon palvelijain ja sen merkin ottavien (=sunnuntain viettäjien) välillä.” Kirkkokunnaksi seitsemännen päivän adventismi järjestäytyi v. 1863. Sen päämaja oli aluksi Battle Creekissä, mutta muutettiin v. 1903 USA:n pääkaupunkiin Washingtoniin, D.C., jossa sen Takoma Park-nimiseen kaupunginosaa, jossa on myös sen suuri kustannusliike. Suomessa seitsemännen päivän adventismi aloitti työnsä 1891.

Uuras Saarnivaara, Adventismi Raamatun ja historian valossa

Äänestä
  • enpä hänen kommenteistaan anna punaista puupenniä.

    Äänestä

  • oli satusetä kirjoitti:

    enpä hänen kommenteistaan anna punaista puupenniä.

    Toki nykyinen Suomen Adventtikirkko on kaukana entisistä ihanteistaan tai edes periaatteistaan?

    Olisiko kirkkokunnan ja jäsentemme aika palata juurillemme oikeasti arjessa ja käytännössä, samalla muuttaen epäkohtia, joiden takia olemme "lamassa ja penseässä tilassa"?!

    Maallikkoveli Turun saaristo

    Äänestä

Olisiko järkevää juhlia Suomen Adventtikirkon historiaa siten, että muuttaisimme kirkkomme nimeksi 2006 Suomen 7.päivän Adventistit ja ottaisimme etäisyyttä USA:ssa olevasta pääkonferenssista uuden valon vastaanottamisen mahdollistamiseksi, mutta olisimme edelleen heidän eräs Pohjoisen ulottuvuuden alaosastoista?

Samalla luopuisimme nykyisestä palkkapappeudesta ja pastoraalikoulutus siirrettäisiin seurakuntien vanhimpien vastuulle, kuten Jehovan todistajien keskuudessa on Raamatullisesti Apostolisessa hengessä. Luopuisimme "Kolminaisuusopin hapatuksesta" ja eroaisimme ekumeenisesta liikkeestä, joka on "Kolmen enkelin sanomaa" loukkaava ja vastustavaa toimintaa.

Emme silti luopuisi vuorovaikutuksesta muiden kanssa emmekä keskinäisestä kunnioittamisesta ja rakakudesta muita ihmisiä kohtaan, jotka ovat kaikki mahdollisia uuden Valtakunnan jäseniä ja Kristuksen Kuninkuuden kansalaisia?

Olisiko teillä muuta mielessä, keinoja joilla voisimme elvyttää kirkkomme hengiin tästä rappion ja Jumalan tuomion alaisuudesta..joihin olemme itse syyllisiä, koska olemme pettäneet alkuperäisen tarkoituksemme pyhyyden ja aiheuttaneet sekä ihmisille että Jumalalle häpeää ja tuskaa toimillamme?!

Ehdotuksia, ...ja jos olette eri mieltä ehdotuksestani --- antakaa parempia tilalle?!

Miten voisimme saada PYHÄN HENGEN takaisin ja viihtymään srk:ssamme?

ystävällisesti Johan von Bro; Suomen 7. Päivän Adventisti

Äänestä
  • Näin pienessä porukassa "Katolinen hallitusmuoto" on ylikorostunut...vai lieneekö se ollut aikoinaan sellainen siksi, että EGW olisi halunnut Jameksen kanssa Paaviksi ja Paavittareksi Katolisen Paavin tilalle?!
    Onhan Ellenin "arkkivihollinen" ollut aina Katolinen kirkko...joka muuten on moniss akohdin terveempi kirkko tänä päivänä kuin Adventtikirkko tai Seitsemänne Päivän Adventistit maailmalla?!

    14 miljoonaa adventistia ja enemmän tai vähemmän pinnallisia uudestisyntymättömiä on pieni joukko Luterilaisiin, Katolisiin tai Helluntailaisiin nähden...mutta senkin he selittävät aina siten, että vain "JÄÄNNÖS" pelastuu..eli vain he itse?!

    Tämä on todella tekopyh ja farisealainen ajatus nykymaailmassa; sekin dogmi 28.pykälässä pitäisi muuttaa?!

    Mitä dogmeja jättäisit jäljelle 28.pykälästä Suomen Adventtikirkossa ja miksi?

    Mitä lisäisit samalla argumentaatio-idealla?!

    JVB.

    Äänestä

  • Adventismi ei vastaa uskomuksianne eikä toimintaanne. Ette ole erityisen kunnostuneita Jeesuksen tulemuksen odotuksessa ettekä sen julistamisessa. Enimmäkseen profiloidutte sapattisatuiluillanne, kuten tämänkin palstan keskusteluista ilmenee.

    Äänestä

  • Ei uskossa tehdä opin sopimisia! Uskominen ei ole yhteiseen oppiin tunnustautumista yhdessä muiden sopijoiden kanssa. Koko periaate, jota esittelet on uskonelämälle vierasta. Usko on henkilökohtaista, Oikea usko monessa uskovassa tekee näistä veljiä Herrassa, ei sitä sopimuksin tehdä. Kirkkokunnilla on tehtävänsä, jota ne toteuttavat tietämättään. Tietoisesti sopimusten teko uskoville ei tule kysymykseen. Sanan tulee olla puhtaana, ja sen ympärillä kokoontuu ne, jotka rakastavat puhdassydämisyyttä,. Se kokoaa luonnostaan yhteen ne, jotka pyrkivät samaan päämäärään. Siihen ei tarvita eri sopimista. Meiltähän on kielletty lupaamiset ja valojen vannomiset. Emme saisi edes suunnitella etukäteen ja ilmoitella suunnitemistamme, jos noudattaisimme Herran opetusta. Ihmisnimet kokousten vetonauloina silloin ja siinä kohteessa ovat vastoin noita opetettuja periaatteita, vaikka juuri niitä näemmekin viljeltävän.

    Äänestä

  • Sapatisteiksi kirjoitti:

    Adventismi ei vastaa uskomuksianne eikä toimintaanne. Ette ole erityisen kunnostuneita Jeesuksen tulemuksen odotuksessa ettekä sen julistamisessa. Enimmäkseen profiloidutte sapattisatuiluillanne, kuten tämänkin palstan keskusteluista ilmenee.

    ..pääsi opin muuttamisella korvasyyhyyn radioon ja televisioon ja SVKN:oon (Suomen Vapaaseurakuntien Neuvostoliitoon)..kirjoitusvirhe tarkoituksellinen...jne.

    Toivonlinann "Markka Toivonlinnalle..vääristelty Sympatiakeräys---Valtiontuki" jne...vei sieltä hengellisyyden, seminaarin, uskottavuuden, Uskon, Toivon, ja lähimmäisen Rakkauden?!

    Tästä on omakohtaisia kokemuksia vuosien varrelta...ja niin Kirkottuneesta Adventtikirkosta tuli yhtä heikko ja epäuskottava kuin Valtion kirkostamme, mutta vielä heikompi...kunnes valheet, synnit ja säätiön-sammonjryöstö ja pedofilia-tapaukset "räjäyttivät pankin" eli tuli PÖRSSIROMAHDUS"..joka kestää vielä vuosia?!

    Tätä EI AIHEUTTANEET MAALLIKOT TAI RIVIJÄSENET---VAAN KIRKON PALKKALISTOILLA OLEVAT PASTORIT JA OPETATJAT--SYYLLISTYMÄLLÄ RIKOKSIIN!!

    Jos olisi asioissa oleet syyllisiä maallikkosisaret ja -velöjet, jotka olivat uhreja lähinnä...heidät olisi aikaa sitten NYKYAIKA-lehdessä nimin ja kuvin paljastettu...nyt UHREISTA on yritetty kokoajan tehdä syyllisiä...MUTTA ONNEKSI LUOJA ITSE ON PUUTTUNUT TILANTEESEEN!!!

    Nyt voimme luottavaisemmin katsoa maallikoiden päättävään tulevaisuuteen!?

    Tosiasioiden tunnustaminen on viisautta---TOTUUS VAPAUTTAA!!!

    EIKÖ?!

    Paavo Pesusieni

    Äänestä

  • Otti Valtiontukea kirjoitti:

    ..aina tähän päivään asti?!

    Kokoomuslaiset Adevntistit menivät ulkomaille ja demaritaustaiset tasitolaiset valtasivat Adventtikirkon?!

    Siinä olisi jollekin kyvykkäälle nuorelle väitöskirjan aihe; kuinka politiikka vaikutti kirkkoihimme?!

    Suosittelen lämpimästi..kylmääkö sisuskaluissa?!

    J.

    Äänestä

  • Johan on Brovo kirjoitti:

    Ei uskossa tehdä opin sopimisia! Uskominen ei ole yhteiseen oppiin tunnustautumista yhdessä muiden sopijoiden kanssa. Koko periaate, jota esittelet on uskonelämälle vierasta. Usko on henkilökohtaista, Oikea usko monessa uskovassa tekee näistä veljiä Herrassa, ei sitä sopimuksin tehdä. Kirkkokunnilla on tehtävänsä, jota ne toteuttavat tietämättään. Tietoisesti sopimusten teko uskoville ei tule kysymykseen. Sanan tulee olla puhtaana, ja sen ympärillä kokoontuu ne, jotka rakastavat puhdassydämisyyttä,. Se kokoaa luonnostaan yhteen ne, jotka pyrkivät samaan päämäärään. Siihen ei tarvita eri sopimista. Meiltähän on kielletty lupaamiset ja valojen vannomiset. Emme saisi edes suunnitella etukäteen ja ilmoitella suunnitemistamme, jos noudattaisimme Herran opetusta. Ihmisnimet kokousten vetonauloina silloin ja siinä kohteessa ovat vastoin noita opetettuja periaatteita, vaikka juuri niitä näemmekin viljeltävän.

    omasta mielstäni jonkun ideasta...kehittyvät yhteisissä kokouksissa ja sopimuksissa tai dogmatisoiden pönkittävät omaa kivikautista pysähtyneisyyttään institutioimalla oppinsa ja yläluokkansa muihin toimijoihin nähden hyötytarkoituksessa..jne....jos yhteinen hyöty on enemmistön kirkko tai valtio, puolue tai srk ei hajoa itsensä kanssa , mutta jos johto jää kiinni jäsentensä kusettamisesta liian räikeästi tai johtohenkilöt riitautuvat oppikysymyksissä tai periaatteissa..voi tapahtua myös positiivinen jakautuminen ja solun kahtiajako ja kierto sekä kehitys edelliseen nähden, jota kutsumme soiaalievoluutioksi..?!

    Tätä siis ehdotin ja kannatan...niin Vanhan Testamentin Jahvekin kehittyi aikuiseksi vasta UT:n Pojassaan Jeesus Nsaretilaisessa tai sitten puuseppä pelasti juutalaisuuden maineen hirtoriallisesti luoden itse uuden uskonnon ja normin ihmisyyteen ja jumaluuteen nähden?!

    Kai meillä olla silti terveessä yhteisössä lupa ajatella ja kirjoittaa yksityisesti ja omaleimaisesti kehittäen koko ympäristöä , jossa elämme ja joudumme tulemaan toimeen eri oppien ja uskomusten varassa olevien ihmsten varassa, kenteis pelossa tai alsituneina enemmistön päätksiin, kuten nyt demokratiassa... ?!

    Ytsävällisesti Johan von Bro

    ..vaan Katoliseen käsitykseen ihmisen lähestymisestä Jumalaan ja Jumalan lähestymiseen ihmisen suuntaan...silti Adbventtikirkko luulee olevansa lähempänä Luterilaisuutta ja vihaavansa Katolisuutta..vaikka nämä ristiriidat opissaan ovat ilmeiset?!

    Mutta SDA onkin perustettu nuoren naisen kehittymättömän logiikan varaan?!

    Miksi emme kasva valossa ja logiikassa eteenpäin...kuten James White toivoi..?!

    Johan von Bro

    Äänestä

  • predestinaatioon kirjoitti:

    edustaa wesleyläis-arminiolaista ihmiskäsitystä. Olemme evankelisia synergistejä, emme katolisia synergistejä.

    Äänestä

  • Kirkkokunnat syntyvät kirjoitti:

    omasta mielstäni jonkun ideasta...kehittyvät yhteisissä kokouksissa ja sopimuksissa tai dogmatisoiden pönkittävät omaa kivikautista pysähtyneisyyttään institutioimalla oppinsa ja yläluokkansa muihin toimijoihin nähden hyötytarkoituksessa..jne....jos yhteinen hyöty on enemmistön kirkko tai valtio, puolue tai srk ei hajoa itsensä kanssa , mutta jos johto jää kiinni jäsentensä kusettamisesta liian räikeästi tai johtohenkilöt riitautuvat oppikysymyksissä tai periaatteissa..voi tapahtua myös positiivinen jakautuminen ja solun kahtiajako ja kierto sekä kehitys edelliseen nähden, jota kutsumme soiaalievoluutioksi..?!

    Tätä siis ehdotin ja kannatan...niin Vanhan Testamentin Jahvekin kehittyi aikuiseksi vasta UT:n Pojassaan Jeesus Nsaretilaisessa tai sitten puuseppä pelasti juutalaisuuden maineen hirtoriallisesti luoden itse uuden uskonnon ja normin ihmisyyteen ja jumaluuteen nähden?!

    Kai meillä olla silti terveessä yhteisössä lupa ajatella ja kirjoittaa yksityisesti ja omaleimaisesti kehittäen koko ympäristöä , jossa elämme ja joudumme tulemaan toimeen eri oppien ja uskomusten varassa olevien ihmsten varassa, kenteis pelossa tai alsituneina enemmistön päätksiin, kuten nyt demokratiassa... ?!

    Ytsävällisesti Johan von Bro

    Tietenkin teillä on jopa Paavalin lupa silpoa itsenne. Kyse onkin siitä ,että esittämilläsi asioilla ei ole vähäistäkään yhteyttä hengellisen uskonkäsitteen kanssa.
          
    1.Timoteuksen kirje:
    5:22 Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
       
    Tuo kohta sopii tähänkin siten, että kaikki yhteisöt ovat sellaisia, joissa niiden päätösten teko on jo niin kaukana, ettei voi olla enää varma siitä, mihin kaikkiin on joutunut mukaan. Siten voi väkisinkin joutua tuohon tilanteeseen, jonka välttämistä Paavali Timoteukselle opetti. Muitakaamme vaikka adventtikirkon liiketoimet joissa on käytetty kyseenalaisiakin menetelmiä ja liittouduttu mammonan kanssa yhteisiin velvoitteisiin. Jopa a-kirkon oikeudenkäynteihin sotkeentumiset asianajopalkkioiden maksamisineen oli täysin seurakuntalaisten selän takana toimintaa. Erilaiset salaiset sopimiset eivät kuulu krisdtllisiin periaatteisiin muutenkaan. Ellen G. White ® Estate on erityisen vierasta menettelyä mikäli olisi kyse Raamatullisuudesta.
       
    2.Korinttolaiskirje:
    2:17 Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme. ------- Adventistina koeta erityisesti pinnistellä, jotta tavoittaisit sen tärkeän pointin, jota tavoittelen osoittaa! Yleensähän te ohitatte järkevätkin huomautukset kuin "vesi hanhen selästä". Tehän näette vain itseenne kohdentuvaa arvostelua, mutta ette huomaa asiaa.

    Äänestä

  • Johan oli Brovo kirjoitti:

    et osaa muuta kuin urputtaa

    Äänestä

  • urputi urputi kirjoitti:

    et osaa muuta kuin urputtaa

    Olipa tuhti paketti Raamatullista Evankeliumia taas adventistin tarjottimella! Oikein niskat hytkähtivät sen painavuuden alla!

    Äänestä

  • Johan oli Brovo kirjoitti:

    Tietenkin teillä on jopa Paavalin lupa silpoa itsenne. Kyse onkin siitä ,että esittämilläsi asioilla ei ole vähäistäkään yhteyttä hengellisen uskonkäsitteen kanssa.
          
    1.Timoteuksen kirje:
    5:22 Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
       
    Tuo kohta sopii tähänkin siten, että kaikki yhteisöt ovat sellaisia, joissa niiden päätösten teko on jo niin kaukana, ettei voi olla enää varma siitä, mihin kaikkiin on joutunut mukaan. Siten voi väkisinkin joutua tuohon tilanteeseen, jonka välttämistä Paavali Timoteukselle opetti. Muitakaamme vaikka adventtikirkon liiketoimet joissa on käytetty kyseenalaisiakin menetelmiä ja liittouduttu mammonan kanssa yhteisiin velvoitteisiin. Jopa a-kirkon oikeudenkäynteihin sotkeentumiset asianajopalkkioiden maksamisineen oli täysin seurakuntalaisten selän takana toimintaa. Erilaiset salaiset sopimiset eivät kuulu krisdtllisiin periaatteisiin muutenkaan. Ellen G. White ® Estate on erityisen vierasta menettelyä mikäli olisi kyse Raamatullisuudesta.
       
    2.Korinttolaiskirje:
    2:17 Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme. ------- Adventistina koeta erityisesti pinnistellä, jotta tavoittaisit sen tärkeän pointin, jota tavoittelen osoittaa! Yleensähän te ohitatte järkevätkin huomautukset kuin "vesi hanhen selästä". Tehän näette vain itseenne kohdentuvaa arvostelua, mutta ette huomaa asiaa.

    ..mahdollisuuden ja tilaa väärinkäytöksille...edelleen!

    Se on osallistumista heidän synteihinsä...?

    Äänestä

  • Adventtikirkko kirjoitti:

    edustaa wesleyläis-arminiolaista ihmiskäsitystä. Olemme evankelisia synergistejä, emme katolisia synergistejä.

    ..tuon...mutta toki kirkkomme sisällä on kaikenlaista....sekulaaria toimintaa ..?

    Äänestä

  • allekirjoitan lähes kirjoitti:

    ..tuon...mutta toki kirkkomme sisällä on kaikenlaista....sekulaaria toimintaa ..?

    Mitäs ihmeen puhetta tuollainen oikein on? Toiset puhuu kuin muiden puolesta yhtä ja toiset jakaa kilvan joukkoa osiin. Eihän teidän advarien puheenne olekaan on, on, vaan sekä "on" että "ei"!

    Äänestä

Profetaalinen asema= profeetan asema on kiusallinen Suomen Adventtikirkollekin tänä armon vuonna 2007...miten me siihen oikeasti ja rehellisesti vastaamme tänään Unionin johtaja Atte Helminen ja Piirikunnan johtaja Onni Rytkönen?

Voisiko "kätyrit" tai avustajat vaatia srk:n johtajiamme vastaamaan avoimelle ja julkiselle fooruimille"..?!

Opetelkaamme porvarilliseen vastuuseen vapaudestamme eli avoimuuteen Kirkon mihet ja - naiset?!

Emme elä enää SDP:n ja Kepun talutusnuorassa yksin...oletteko huomanneet...Yleisradiokaan ei saa enää valehdella...koskapa HS ja TS ja muut tuensaaja lehdistöt laitetaan koville...ehkä Hallituksen muodostuksen jälkeen?!

Mekin tarvitsisimme uudet johtajat ja hallitsutunnustelut...ehkäpä jo tänä kesänä?!

Paavo Pesusieni

Äänestä

Toki Oskar Salosen-säätiön rahat kulutettiin pappiskokelaiden ja muutamien perheiden eriolaisiin hankkeisiin, mutta muuten tuo "korostus" ei ole juuri näkynyt asrk:ssamme viimeisen 40 -vuoden aikana, varsinkaan n.25-vuotta sitten seminaarien lopettamisen jälkeen!

Miten maallikkotyötä halutaan ja aiotaan vahvistaa Adv.srk:ssa lähitulevaisuudessa...Atte Helminen ja Onni Rytkönen?

Eräs asiasta kiinnostunut

Äänestä

..tässä luvussa on kuolleita, eroinneita, tietämättömiä jäsenyydestään, (kauniisti sanottu kirjallisista rikkomuksista pastorien raporteissa), erotettuja, mustilla listoilla olevia, ulkomailla asuvia, kaksois-ja kolmoisjäsenyyksiä eri maissa ja srk:ssa....jne..., jotenkin vuosijuhlilla ja erilaisissa tilaisuuksissa käyneenä luku tuntuu "suurennetulta"..?!

Esim. Turun Betel-srk:sdsa, joka on ollut lähes 20-vuotta pastori Aimo Helmisen johtama, on kirjoilla yli 350 jäsentä, mutta srk:ssa käy Sapattisin n.50 ihmsistä...?!

Väitöskirjankin Aimo Helminen siitä aiheesta teki, mutta se on kuten Presidentti T. Halosen Stasin listat...ja työilmapiirikysely---kuinkads ollakaan salainen?!

Voisiko Aimo-veli laittaa työnsä esille vaikkapa kuukaudeksi kirjastoon tai ilmoitustaululle, niin siitä on luettavissa myös hänen omat ansionsa ja suoritteensa joita voi verrata vaikkapa eläkkeellä olevan pastorin ja fil.maisterin Onni Halmisen "tuloksiin" ja "suoritteisiin" , jotka ovat oikeasti mitattavissa NYKYAIKA-lehden kirjoituksessa olleesta pääkirjoituksesta, kun veli Halminen kertoi ennen auto-onnettomuuttaan 1972 jo tuoneensa yli 1000 jäsentä seurakuntaan kokoussarjojensa kautta?

Milloin viimeksi muuten veli Pastori Aimo Helminen on pitänyt Turussa betelissä ULKOPUOLISILLE tarkoitetun kokoussarjan?

Ei kai veljen laiskuus ole veljensä Atten suosiossa?

Aimo-velihän siirtyi vasta hiljattain seurakuntaistutus-hommista Media7-Raamattuopiston johtajaksi...johtaa saa näköjään huonoista tuloksista huolimatta?!

Voisiko joku maallikoista saada samaa palkaa samoilla tuloksilla?

Niin, eipä Kallioniemen hallinnointi tai kiinteistöjen hallinnoinnin myymisestäkään kirkolle hyötyä ole ollut, mutta maallikkotalonmies kurssin käyneet henkilöt jatkavat, vaikka tulos on ollut pakkasella koko ajan ja oikeasti mitään huoltoa, vuokraustoimintaa tai muuta srk:aa hyödyttävää toimintaa ei ole tapahtunut vuosikymmeniin?!

Olisiko kesäkokouksen paikka jo näistäkin kahdesta syystä paikallaan?!

Onko liian pieni sisäpiiri ja sukulaisuussuhiden hyödyntäminen väärällä tavalla rikkonut srk:n jäsenten välejä ja aiheuttanut suorannaista henkistä, hengellsitä, fyysistä ja taloudellista vahinkoa kirkollemme ja seurakunnan jäsenille?!

Osataanko meillä olla avstuullisesti avoimia mm.näissä kysymyksissä ?

Mikä on Suomen Adventtikirkon johdon trateginen 5-vuotis tavoite ja budjetti seuraavissa kohteissa ja toiminnoissa vuosina 2007-2012?!

Kysyy epätietoinen kiinnostunut kymmenystenmaksaja maallikko

Äänestä
  • Erittäin hyviä huomioita...se lisääntyköön srk:ssa , ettemme havahtuisi asioissa vasta viimeisellä tuomiolla Matteuksen 24 ja 25 lukujen tapaan?!

    Pena-veli

    Äänestä

  • Asiallisiin kysymyksiin asiallisesti...jo tänään..?!

    Vai onko johto kevätkokouksessa Loma Lindassa Californiassa kun alkukevätretki Islannin vaatekassin sisältö on tullut pestyä?

    Hupia vai oikeaa vastuullista työtä sielujen havahduttamiseksi Jeesuksen 2. tulolle?

    ..vai leipää EULta ja sirkushuveta kansalle...kuten SDA:ssa ja SDP:ssä tähän asti?!

    Kansa alkaa herätä pitkästä 40-vuotisesta talviunestaan..miten johto vastaa kansan haasteisiin?

    Yhäkö sekä johto että lampaat ilman Paimenta!?

    Äänestä

  • Olipa tuhti paketti Raamatullista Evankeliumia taas adventistin tarjottimella! Oikein niskat hytkähtivät sen painavuuden alla!

    Äänestä

  • tänne palstalle laitat????? Kirjoita piirikuntaan tai soita Tampereelle. Ei tämä palsta ole mikään kirkon virallinen keskustelukanava ...

    Äänestä

  • sinä noita kirjoitti:

    tänne palstalle laitat????? Kirjoita piirikuntaan tai soita Tampereelle. Ei tämä palsta ole mikään kirkon virallinen keskustelukanava ...

    Muillakin lienee oikeus tietää, miten terve tai sairas yhteisö tällä hetkellä on?

    Voidaan jopa saada apua muiltakin kuin lääkäreiltä..joita käyttävät kymmenysvaroin ehkä liiankin kanssa?

    Olisi syytä myös laittaa "työkyvyttömyyden tai tuotannollistaloudellisista syistä" jengiä työntekijöiden keskuudesta sivuunkin?

    Ota sinäkin kantaa, siellä ollaan tuuliajolla ja pahasti...oltu jo vuosia?!

    Äänestä

  • Onhan Adv.kirkko avoin yhte... kirjoitti:

    Muillakin lienee oikeus tietää, miten terve tai sairas yhteisö tällä hetkellä on?

    Voidaan jopa saada apua muiltakin kuin lääkäreiltä..joita käyttävät kymmenysvaroin ehkä liiankin kanssa?

    Olisi syytä myös laittaa "työkyvyttömyyden tai tuotannollistaloudellisista syistä" jengiä työntekijöiden keskuudesta sivuunkin?

    Ota sinäkin kantaa, siellä ollaan tuuliajolla ja pahasti...oltu jo vuosia?!

    ...olisi syytä tehostaa?!

    Se kai olisi edullisinta tukea ja menestystekijöiden avain tuylevaisuudessa monenmuunkin kuin EGW:n mukaan?!

    Kai Ellen G Whiten kokemuksistakin voi päätellä, ettei pääkonferenssin ja pastoreiden kanssa aina mennyt yksiin ja monesta asiasta joutui profeetta moittimaan mm. pastoreitaan?!

    Muutama maallikkokin sai hyviä neuvoja...mihin se "kulttuuri" on hävinnyt seurakunnasta?!

    Pitääkö kaikki synti antaa anteeksi, nekin joita ei aiotakaan tunnustaa ja hylätä?

    Ei Raamattu niin kyllä opeta..?!

    Paavo Pesusieni

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katso täältä: kirjoitti:

http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=27

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu