Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä

työstä.
Määrää perustuslain 18 § .

Valitessaan kokemattoman ansioituneen tilalle
koululautakunta erotti laittomasti opettajan työstä.
Eli rikkoi perustuslakia.
Hallinto-oikeus on siitä päätöksen tehnyt.

Laittomasta erottamisesta ja sen oikaisun viivästymisestä seuraa hurjat korvaukset.
Koululautakunnan kannattas olla nyt sukkela oikaisutoimissaan .
151623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

laittoman syrjinnän vahingonkorvauksia,
niin
suuruuteen vaikuttaa syrjinnän kesto.

Äänestä

Määräaikaisia työsuhteita on tehty iankaiken, niin julkisilla kuin myös yksityisillä sektoreilla. Eikös tässä ole ollut siitä kysymys, eikä erottamisesta? Toinen asia on sitten, onko niitä määräaikaisia tehty liikaa sekä missä on raja, mikä on liikaa.

Valtio on itse puuttumassa valtion viroissa tehtyihin määräaikaisiin työsuhteisiin. Tätä voisi myös kunnallinen ja yksityinenkin sektori harkita ja vakavasti.

Jos vielä ko. opettajan paikkaan saisi sanottavansa sanoa, niin olisi vallan mainio, jos kaikilta hänen oppilailtaan pääsisi anonyymisti kysymään mielipidettä, niin tulisi ainakin totuus julki. Niin monenlaista juorua kansan suussa liikkuu...

Äänestä
  • monta kertaa, kun olisi pitänyt
    vakinaistaa.
    Kokemattoman valinta hänen tilalleen tarkoitti
    hänen työsuhteensa loppumista eli
    erottamista.
    Ei ansiotunut opettaja vapaaehtoisesti
    eronut.
    Kyllä hänet erotettiin laittomalla
    syrjinnällä.

    Äänestä

  • mielipidettä pitäisi kuulla.

    Äänestä

  • kyllä asikkaankin kirjoitti:

    mielipidettä pitäisi kuulla.

    eli paras "asiakas " .

    Äänestä

  • hänen puolellaan kirjoitti:

    eli paras "asiakas " .

    on paras asiakas, ei mun mielestä.

    Äänestä

  • että esimies kirjoitti:

    on paras asiakas, ei mun mielestä.

    johtaja, joka on kaikessa mukana.
    Eli tietää ja tuntee asiat.
    Ei hän kokematonta halunnut kouluunsa , kun
    ammattilainen oli saatavilla.

    Äänestä

  • ketjutettiin kirjoitti:

    monta kertaa, kun olisi pitänyt
    vakinaistaa.
    Kokemattoman valinta hänen tilalleen tarkoitti
    hänen työsuhteensa loppumista eli
    erottamista.
    Ei ansiotunut opettaja vapaaehtoisesti
    eronut.
    Kyllä hänet erotettiin laittomalla
    syrjinnällä.

    Ei työsuhteen "ketjuttaminen" ole erottamista. Jos tehdään määräaikainen työsuhde, niin se kestää määräajan. Jos sitten tätä samaa paikkaa hakeekin toinen henkilö tai se laitetaan julkiseen hakuun ja tehtävään valitaan toinen henkilö, EI se ole erottamista. Tätähän on tapahtunut vuosikaudet, eikä yksistään Haapavedellä. Onko se sitten moraalisesti oikein vai ei, on aivan toinen juttu.

    Äänestä

on niin, että määräaikaisessa suhteessa olevaa ei ole pakko valita vakinaisesti, mutta pitkään määräaikaisena työskenneelleelle tulee tällaisessa tapauksessa maksaa joltakin ajalta palkka. Näinhän se näytti hallinto-oikeuskin todenneen tuolla alla olevassa jutussaan. Kunta velvoitetaan nyt maksamaan se palkka, mutta ei edelleenkään velvoiteta valitsemaan vakinaiseen virkaan häntä.

Äänestä
  • keskustelija. Näinhän se on.

    Äänestä

  • asiallinenkin kirjoitti:

    keskustelija. Näinhän se on.

    Oman pesän jutut pois, kiitos!
    Jaksamista omillaan!

    Äänestä

  • asiallinenkin kirjoitti:

    keskustelija. Näinhän se on.

    näköjään tuomioita tippuu tasaseen tahtiin. Melekonen mehtäperä kun eivät osaa asioitaan hoitaa.

    Äänestä

  • syrjäytetään kokemattomalla rikotaan virkasuhdelakia.
    Ja siitä seuraa isot vahingonkorvaukset tekijöilleen.

    Äänestä

  • koskee myös laitonta irtisanomista. Eli jos esim. käräjäoikeudessa todetaan, että työntekijä on laittomasti irtisanottu, niin työnantaja tuomitaan maksamaan rahakorvaus, mutta ko työntekijää ei ole pakko ottaa uuudelleen töihin.

    Äänestä

  • ja sama kirjoitti:

    koskee myös laitonta irtisanomista. Eli jos esim. käräjäoikeudessa todetaan, että työntekijä on laittomasti irtisanottu, niin työnantaja tuomitaan maksamaan rahakorvaus, mutta ko työntekijää ei ole pakko ottaa uuudelleen töihin.

    paremman firman.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erottaa kirjoitti:

työstä.
Määrää perustuslain 18 § .

Valitessaan kokemattoman ansioituneen tilalle
koululautakunta erotti laittomasti opettajan työstä.
Eli rikkoi perustuslakia.
Hallinto-oikeus on siitä päätöksen tehnyt.

Laittomasta erottamisesta ja sen oikaisun viivästymisestä seuraa hurjat korvaukset.
Koululautakunnan kannattas olla nyt sukkela oikaisutoimissaan .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu