Taivas?

Jos ja kun ihminen kuolee ja menee sitten taivaaseen,niin ovatko kristityt miettineet, mitä nämä oikein siellä tekevät?? Missä tilassa he siellä tulevat olemaan?
39818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

On tietenkin mietitty, mutta ei tuokaan asia selviä liiallisella miettimisellä ja tuumailulla, vaan odottamalla sitä, siis "taivasta" nähtäväksi, sittenhän se selviää jota se on. Kärsivällisyys on edelleen kuitenkin kristillinen hyve, joka kuuluu jokaisen kristityn arvomaailmaan ja varustukseen.

Sanassa muuten sanotaan, jotta "henki" palajaa Antajansa tykö. Joten, jos antaja on tyytyväinen omistamaansa ja kaikkeuteensa, niin eiköhän silloin tälläisen yksinkertaisen hengenkin sovi olla tyytyminen siihen, jota saa osakseen.

Äänestä
  • Eli taas kristikunta lyö salaisella mysteerillä päähän niin että kumahtaa, odotetaan odottamatonta.

    >> Sanassa muuten sanotaan, jotta "henki" palajaa Antajansa tykö.

    Äänestä

  • JahJah_Blow_JoB kirjoitti:

    Eli taas kristikunta lyö salaisella mysteerillä päähän niin että kumahtaa, odotetaan odottamatonta.

    >> Sanassa muuten sanotaan, jotta "henki" palajaa Antajansa tykö.

    Eihän toki sinua koko kristikunta lyö yhdelläkään mysteriolla päähän, joten äläpäs taas liiottele!
    Eikä totuus sinänsä ole kenenkään teologiaa, vaan voi se kyllä siihenkin sisältyä.

    Mutta kyllä ihmisen Pojalla, Kristuksella on jotakin asiasta vielä myös sanottavanaan, siitä tuossa muutaman rivin jälkeen lisää.

    Omasta puolesta sanon: Kyllä henki on erittäin monimutkainen käsite ja ikivanha sellainen, tuo sana pitää sisällään niin monia merkityksiä jottei niitä edes kannata yhdellä kertaa yrittää selittää tyhjentävästi kenellekkään, sillä jo yksistään Raamatun tekstien ja sanoman kokonaisvaltainen sisäistäminen vie keltä tahansa useita vuosia.

    On siis tyytyminen tähän nyt, jotta elävä ihminen sattuu olemaan nyt vaan yhdestä tietystä syystä ns. henkiolento, luotu kun on semmoiseksi, ja se siitä. Tuon joko nielee sellaisenaan tai sitten ei, sillä ihmisellä on täysi valinnan vapaus monen asian suhteen, ja sen rinnalla harkinnallisen valitsemisen vapauskin. Ei siis tarvitse aivan heti, oitis, suinpäin päättää jota halua, tahtoo
    tietää ja uskoa todeksi. Sitten itse ko. asiaan:
    Minäkin annan sinulle muutaman erityisen hyvänn, ihmisen Pojan, Kristuksen itsensä, näkemyksen ko. asiasta ja muutaman muun.

    Ensiksi Hesekiel sanoo sanasen.
    Hes. 43:5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
    Hebrew Transliterated
    43:5 VThSh'aNY UrVCh VThBY'aNY 'aL-HChTShUr HPhNYMY VHNH ML'a KBVD-YHVH HBYTh.
    Latin Vulgate
    43:5 et levavit me spiritus et introduxit me in atrium interius et ecce repleta erat gloria Domini domus

    Henki siis voi nostaa ylös, jopa kunniaan!

    Sitten Jesaja.
    Jes. 11:2 Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki.

    Hebrew Transliterated
    11:2 VNChH 'yLYV UrVCh YHVH UrVCh ChKMH VBYNH UrVCh 'yTShH VGBVUrH UrVCh D'yTh VYUr'aTh YHVH.
    Latin Vulgate
    11:2 et requiescet super eum spiritus Domini spiritus sapientiae et intellectus spiritus consilii et fortitudinis spiritus scientiae et pietatis

    Joten, Luojan, taivaallisen Isän Henki onkin erittäin monipuolinen ja ulospäin suuntautunut aina valmiina vain olemaan paikalla kun tarvitaan.

    Ja tuohon aivan lopuksi Kristus, eikä suinkaan vähäsimpänä sekä muutama muu asiantuntija.

    Johannes 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

    Luukas 12:23 Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet

    Johanneksen ensimmäinen kirje. 4:2
    Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

    Matteus 10: 7-20
    7 Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.
    8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
    9 Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne,
    10 Älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut.
    11 Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää hänen luokseen, kunnes sieltä lähdette.
    12 Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä.
    13 Ja jos talo on arvollinen, tulkoon sille teidän rauhanne; mutta jos se ei ole arvollinen, palatkoon teidän rauhanne teille takaisin.
    14 Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.
    15 Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin.
    16 Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.
    17 Kavahtakaa ihmisiä, sillä he vetävät teidät oikeuksiin, ja synagoogissaan he teitä ruoskivat;
    18 ja teidät viedään maaherrain ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja pakanoille.
    19 Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen.
    20 Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.

    Henki siis tekee todellakin meidät ihmiset eläviksi. Ja pitää meidät myös elämän syrjässä tiukasti kiinne, muttei tietenkään yksin. Siis se meidän, meissä oleva henki, joka on kaikkeuden Korkeimmasta, Luojasta lähtöisin ja peräisin.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Kyllähän stä voi uskoa satuja ilman sen kummempia tekstiin perehtymisiä ja käsitteitä, niinhän kristikunta on aina opettanut, ellet vain usko niinkuin sanotaan, ei sinulla ole mahdollisuutta pelastua.

    Mutta....sanoppa Trub, mitä käsite "näky" tarkoittaa sinulle?

    Tämä käsite ilmenee monessakin kohdassa, mistä voi saada johtopäätöksen, että asiat voisivat tapahtua kyseisellä tavalla. Mutta kun ymmärretään tämä käsite "näky", antaa se lopullisen ymmärryksen kokonaisuudessaan.

    Esim.viitteessäsi Hes. 43:5 muutama luku aikasemmin mainitaa;

    "Ja näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se näky, jonka olin nähnyt tullessani hävittämään kaupunkia — samanlaiset olivat näyt kuin se näky, jonka olin nähnyt Kebar-joen varrella. Niin minä lankesin kasvoilleni."

    Koko konteksi käsittelee tuota näkyä ja tässä tapauksessa kun mietitään käsitettä "henki" ei se voi olla mitään konkreettista. Sille yleensä annetaan persoonallinen käsite asiayhteydestä riippuen, aivan kuin samassa konteksissa mainitaan" Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden." Miten Herran kunnia voi kuljeskella ympäriinsä,itsekseen?? Onko tämä kunnia ajateltavissa jonakin Jumalasta erillisenä olemuksena, olentona....vai kuvaako se kenties jotain muuta? Miksi siis tämä "henkikään" pitäisi käsittää konkreettisesti?

    >>Sitten Jesaja.
    Jes. 11:2 Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. >Johannes 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

    Mutta jos sinulle nämä juutalaisten kirjoitukset Raamatussa ovat vain satua, niin miksi sitten niin ahkerasti haet niistä tukea itsellesi ja lainailet niitä omia käsityksiäsi, mielipiteitäsi varten? Eikä henki kyllä olematon ole, vaikkeit sinä selitystä siitä nyt itsellesi hyväksykkään!

    Mitä kirjoituksia olen pitänyt satuina? Muuta kuin sitä millä tavalla kristikunta on antanut uskotella näitä kirjoituksia. Siinä on suuri ero. Ei kristikunta tiedä juutalaisuudesta mitään ja silti se yrittää opettaa sitä meille, omana muunneltuna versionaan, kristinuskona

    Juutalaisuudessa henki käsite on ja on ollut melkoisen erilainen kuin minkä kristikunta on siitä kasvattanut.

    Raamatun kirjoituksia, olet tulkinnut saduiksi ja myös sanonut niiden olevan satua. Täsmällisyys
    tosin kyllä auttaa etäämmäksi väärinkäsitysten mahdollisuudesta. Kokeile sitäkin joskus.

    Ei ole jotakin yhtä "kristikuntaa" joka olisi antamassa, jakamassa mielipiteitään juuri sinua varten. Juutalaisilla on monenmonta käsitystä hengestä, joka onkin melko luonnollista, koska onhan heitäkin eenemmän kuin yksi. Tosin nuo muinaiset profeetat eivät olleet juutalaisia, eikä heprealaisia, eikä israelin heimon jäseniä,
    jotka tuottivat suurimman osan Tanakin teksteistä,
    joten kyllä juutalaiset ovat lainanneet todella paljon joistakin toisista uskonnoista, kuten uskon Kristukseen, Messiakseen siis kuninkaaseen ja vapahtajaan, vapauttajaan. Aikaimoisia
    velikultia siis.

    on olemassa raamattukritiikkiä, mikä on kovasti enemmänkin yleistä uskovienkin keskellä kuin pelkästään ulkopuoliselta puolueettonalta kannalta. Ei se välttämättä poista koko totuutta, pohjaa itse uskosta.

    >> Tosin nuo muinaiset profeetat eivät olleet juutalaisia, eikä heprealaisia, eikä israelin heimon jäseniä,

    joten kyllä juutalaiset ovat lainanneet todella paljon joistakin toisista uskonnoista

    Sinun tietämättömyytesi on hämmästyttävän suurta tämän ko. asian suhteen, jo varsinkin senkin takia voi nuin sanoa, koska kun sinä alinomaan kyselet juutalaisilta tosiasioiden perään, etkä edes usko sitäkään joka he sinulle vastaavat ja kertovat, plus tietenkin nuiden monien tyhjää tarkoittavien kommenttejesi takia. On edelleenkin muunmuassa olemassa muutamia todella hyviä kirjoittamattomia lakeja ja sääntöjä voimassa, yksi niistä parhaimmista on, ettei kukaan, ettei yksikään ihminen voi olla oikea Profeetta omalla maallaan ja profetoida kansalle jonka kanssa on varttunut sekä viettänyt aikansa. Ja toinen faktoihin liittyvä seikka on, kyllä juutalaisuus on muuttunut aikojen saatossa monen monta kertaa, vihonviimeisin painos siitä on nyt meneillään! Ja kolmas on, juutalaiset ovat lainanneet uskontoonsa kaiken mahdollisen irti otettavan lähi-idän alueen kansoilta. Muunmuassa Jesrusalemin kaupungin nimen jolla nyt viitataan muinaiseen Saalemin kuningaskuntaan, jolla ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden, eikä myöskään israelilaisuuden kanssa. Sen kuningas oli aikoinaan samalla kertaa kansansa ylin pappi ja kuningas aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi menneissä Maya/Inka kulttuureissa.
    Tälläisen ko. kuninkaan sana oli muinoin laki ja hänelle kuului kansan verot/maksut/tullit maksaa sekä maan käytön vuokra, samoin luvat lähes kaikkeen anottiin häneltä, muunmuassa alkuperäiset heprelalaiset olivat tämän ko. kuninkaan kanssa tekemisissä, sen paljastaa heidän (heprl.) omat kirjoitukset, joita löytyy myöskin Tanakista kasapäin, kas kummaa siis.

    Immanuel nasaretista, voideltu ja kirkastettu ihmisen Poika, Kristus kyllä täytti kaikki hänelle asetetut tehtävät, ja siitä todisteena on hänen korkea asemansa taivaissa, kaikkeuden Korkeimman, Luojamme, taivaallisen Isän tykönä. Jo hänen monet tittelinsä ja arvonimensä täällä maan päällä puhuvat korutonta kieltä hänen puolestaan. Hän on siis se, joka voi vieläkin antamilla opetuksillaan ja neuvoillaan *Pelastaa kenet hyvänsä ihmisen.
    Mutta jumala hänkään ei ole, sillä vain yksi on!
    Ja Hän on luomakunnan Luoja, taivaallinen Isä.

    Voi hyvänen aika nyt ei olekkaan kysymys mistään talojen rakennusprosesseista tai kaupunkien nimeämisperusteista tai muustakaan toiminnallisista malleista.

    Juutalaisuus uskoo että Jumala itse on ilmoittanut ja määrännyt tiettyjä asioita ja tämä on juutalaisuuden perusta.
    Väitteesi että juutalaisuus on lainannut vaikutteita muiden alueiden kansoilta on siinä oikeassa, että tavat, käytännöt ja suullinen perinnetieto on haettua mutta usko itsessään on kuitenkin oma. Esim. dualismi ei kuulu perusjuutalaisuuteen uskoon, vaikkakin sitä esiintyi enemmän tai vähemmän esselaisuudessa ja sitä kautta kristinuskossa.Kabbalassakin on joitakin piirteitä dualismista.

    Juutalaisuus ei ole kenenkään perustama, vaan etninen uskonto, joka syntyi siinä yhteisössä, josta tuli juutalainen kulttuuri.

    Eli suomenenttuna juutalaisuuden "uskonopista" ei voida sanoa että se pohjautuisi mistään muusta uskonnosta. Sen voi käydä kysymässä vaikka juutalaisilta itseltään.

    Ennen hellenististä aikakautta ja babyloninan pakkosiirtolaisuutta juutalaisuus oli monia tuhansia vuosia aivan samallainen uskonto
    , vasta helleenisenä aikakautena ja babylonian siirtolaisuusajan sen jälkeen juutalaisuus on saanut erinäisiä koulukuntia, joilla oli voimakkaasti eri suuntiin lähteviä käsityksiä ja tulkintoja. Sen takia perusjuutalaisuudessa näitä muista sanotaankin "luopiouskonnoiksi"

    Ja sitten Jeesus....mitkä olivat hänelle asetetut messiaaniset tehtävät?

    VT sanoo että 1) tulevan messiaan aikana rakennettaisiin Jerusalemin temppeli (kolmannen kerran) uudestaan ja tämä temppeli pysyisi ikuisesti...

    2) Messias tekisi Israelin Jumalan tunnetuksi kaikille ja opettaisi Tooran täydellisen tuntemuksen

    3) Maailmaan tulisi rauha

    4) Juutalaisten kokoaminen maailmanääristä takaisin Israelin maahan

    ...ja moniko näistä toteutui Jeesuksessa? Laskeakseni ei yksikään.

    Katsos juutalaisille ei ole uskon asia, onko joku Messias vai ei, häntä ei palvota kuin jumalaa koska on vain olemassa yksi Israelin Jumala jota palvotaan ja palvellaan, vaan juutalaisille Messias tekee tehtävänsä, osoittaaksensa ollakseen Luvattu Messias.

    Juutalaisuus on yhden tietyn kansan keskinäisen valtaltaistelun tulosta, seuraamusta siitä. Ja tuon voi kuka hyvänsä lukutaitoinen itse saada selville historian kirjoituksista. Joita myös Tanak pitää sisällään. Ja sen, juut. perusteita ovat muunmuassa Mooses ja Aaron ja Jaakob(Israel), ynnä kaksitoista poikaa eli kaksitoista Israelin sukukuntaa, ja kuningas Daavid sekä
    kuningas Salomo, ynnä muut lähi-idän alueen vaikuttajat ja vaikutukset, mm. Egypti ja Persia, sekä ne kaikki muinaiset uskonnot jumalineen jotka siellä olivat vallalla aikojen saatossa.

    Kansalliset jumalat ovat maailman vaarallisinpia jumalia, ja siksi ihmisen Poika, Kristus tekikin selvän heistä. Siis kaiken maan ja taivaiden Herran, Luojan, Taivaallisen Isän voideltu teki selvän tekojumalista ja epäjumalista. Ja nyt näillä ei olekkaan enää valtaa ihmisiin! Kuten voi itse kukin omin silmin nähdä ja omin korvin kuulla, sekä sen myös havaita ajatustenkin tasolla
    , siis älytä sen. Kaikki on siis käynyt toteen juuri niiden lupausten mukaan, joista Ut:eessa muunmuassa kirjoitetaan. Vain yhtä enää puuttuu, ja se on tuo vihonviimeinen tuomio ihmiskunnan kaikkien jäsenien osalle. Mutta tulossa se on!

    En näe kristinuskossakaan juurikaan eroja ns. valtataistelujen suhteen,mitä aikojen saatossa on ollut. Itseasiassa paljon enemmän on kristinusko ollut muutoksien keskellä oppinäkökulmien suhteen, sisäisten sortojen ja harhaoppien sekamelskassa, uskoon pakottamisien suhteen ja muitten uskontojen translitioinneissa.

    Eli paljon suurempi käänteinen vaikutus kristinuskolla on ollut historiansa aikana kuin juutalaisuudella, ja silti juutalaisuus on pysynyt ainoana monoteistisena uskontona, mitä se myös alkujaankin on ollut. Eli uskonto ei ole muuttunut.

    Entä mistä kristinusko on saanut vaikutteita? Kaikissa muissa maailman uskonnoissa, paitsi juutalaisuudessa tunnetaan saatana(fyysinen paha),kuolematonsielu,kolminaisuus,risti,Jumalan Poika-käsite,ehtoollinen yms. Eli voidaan miettiä, millä tavalla juutalaisuus oikeasti eroaa muista uskonnoista ja on muodoltaan ainutlaatuinen.

    Kristinusko on uskoa Kristuksen välittämään
    ilosanomaan ja hänen antamiin opetuksiin, piste!
    Kristinusko on siis saanut vaikutteensa taivaan Isältä ja ihmisen Pojalta, Kristukselta, jotka
    ovatkin olleet suurinpia vaikuttajia jo aikujen alusta lähtien, siis ihmisen aikojen alusta. Eli sen ajanlaskun alusta jolloin ihminen luotiin.

    Jos ihmisen Pojan, Kristuksen kokeman kärsimyksen välineitä on ollut muiden muassa risti ja ruoska sekä orjantappurakruunu, niin eihän suinkaan
    niiden olemassa oloa pidä kieltää! Ja saaatanahan on vain ylesinimike vastustajalla. Ja tottahan
    toki, fyysinen paha on, sillä sehän on melkein jokaisessa ihmisessä yksi vaikuttaja. Senhän voi havaita jo täällä, näillä suomi24.fi palstoilla.

    Juutalaisuus monoistinen! ;) Onpa sinulla huono muisti. Muutamat juutalaiset oppineet ovat jo sinulle vastaneet, ties kuinka monta kertaa, ettei juutalaisuus ole monoistinen. Miksi siis
    intät sitä täällä? Jokainen aito kristitty on Jumalan lapsi, joten toki Kristus on Jumalan poika, sillä poikahan hän oli sukupuoleltaan.

    Ja sitten itse asiasta myös hieman.
    Kristinusko ei ole mikään kansallinen asia, vaan
    totaalisen glopaali ja se ei tietenkään voi olla valtataistelun areena, sillä sehän on uskoa se, meinaan jokaisessa sellaisessa ihmisessä olevaa uskoa, joka tottelee Kristusta ja toteuttaa taivaallisen Isän tahtoa nurkumatta täällä maan päällä. Ja jokainen kristitty kyllä tietää jotta kaikki valtaapitävien paikat on kyllä jaettu jo
    aikoja sitten taivasten valtakunnassa nimenomaan
    heille, jotka ovat todella paikkanssa ansainneet
    uskollisuutensa ja vanhurskautensa sekä hyvien tekojen vuoksi. Joten turha on vallasta taistella jos sitä ei ole enää jaettavana.

    >> Kristinusko on uskoa Kristuksen välittämään
    ilosanomaan ja hänen antamiin opetuksiin, piste!> Jos ihmisen Pojan, Kristuksen kokeman kärsimyksen välineitä on ollut muiden muassa risti ja ruoska sekä orjantappurakruunu, niin eihän suinkaan
    niiden olemassa oloa pidä kieltää!> Ja saaatanahan on vain ylesinimike vastustajalla.> Juutalaisuus monoistinen! ;) Onpa sinulla huono muisti. Muutamat juutalaiset oppineet ovat jo sinulle vastaneet, ties kuinka monta kertaa, ettei juutalaisuus ole monoistinen.> Kristinusko ei ole mikään kansallinen asia, vaan
    totaalisen glopaali ja se ei tietenkään voi olla valtataistelun areena,

    Uskomisessa Kristukseen ei perusteiltaan ole voinut muuttua mikään, sillä hän yhtä ikuisesti taivaallisen Isän kanssa, joka oli eilen yksi ja sama, ja on tänään yksi ja sama, ja joka on oleva vielä huomennakin yksi ja sama, siis Isä omille lapsilleen. Ja kyllä ilosanomakin on edelleenkin se yksi ja sama, eli: "Taivastenvaltakunta on lähellä, (se on jo täällä)". Se jota ihmiset toisilleen opettavat onkin sitten kokonaan toinen juttu, sille ei tosiaankaan voi yksittäinen ihminen muuta kuin arvioida ja kritisoida sitä kristillisessä hengessä, tai sitten ihan muuten vaan.

    Nykyihmiset eivät voi kuin arvioida jälkikäteen vajavaisesti sitä jota alkukristityt olivat tai tekivät aivan oikeasti, mutta se on varmaa jotta heihin kuului ihmisiä kaikista "kansoista ja heimoista" sekä kielistä, että myös köyhistä ja kurjista sekä työtä tekevistä ja raskautetuista.
    Immanuel, ihmisen Poika, Kristus siis veti puoleensa, hän keräsi suorastaan ympärilleen monenlaisia ihmisiä, niin miehiä kuin naisia sekä vanhuksia että lapsia.

    Apostoleita on ikuiseti vain kaksitoista, ja he eivät täällä maan päällä opettaneet Kristuksen antamien opetuksien vastaisesti, eivätkä olleet opiskelleet hellenistisiä oppeja, jotka kuuluivat kreikankielisille väestöille enimmäkseen ja myös joillekkin juutalaisille jotka asuivat silloin noilla ns. hellenistisillä alueilla.

    Sitä tässä vähän ihmettelen yhä, kun sinä et ole juutalainenkaan, niin mitä sinä melua pidät juutalaisuudesta, josta et näytä oikein vielä ymmärtävän juurikaan mitään. Haluatko kenties olla juutalainen, vai kristitty? Israelin heimon kahdelletoista sukukunnan jäsenille annetaan perintöosa taustansa ja eletyn elämän mukaan, sekä osin lakijen mukaan. Ja sinä et voi enää kuulua mitenkään tuohon joukkoon. Sillä heidän etsikkoaikansa kuuluu vain heille. Mutta uskomalla
    ihmisen Poikaan, Kristukseen on mahdollista saada vielä oma paikka paratiisissa, siis ihan kenen hyvänsä.

    Eivätkä suinkaan he kaikki ole ihmisen Pojan, Kristuksen seuraajia, jotka sanovat joko Jumala, Jumala, tai Kristus, Kristus.

    Eikä Kristuksen opetukset ole suinkaan hukkaan menneet, sillä kertoihan hän itsekkin jota tulee tapahtumaan näinä lopunaikoina. Ja toden totta, ehdottomasti suurimman osan ihmiskunnan jäsenien rakkaus on jo aikoja sitten kylmmennyt ja nyt tämä asuttu maailma odottaa henkeä pidätellen ihmisen Pojan uutta tuloa. Tosin hän on jo tullut.
    Eli, käy juuri siten joten annettiin edeltäkäsin kaikkien ihmisten tietää,(nythän ilosanomaa onkin jo julistettu maapallon joka kolkalla) kaikki eivät vain osanneet silloin kuunnella, eivätkä osaa vieläkään.

    Kerroppa mitä sinä meinaat tällä "yhtä Isän kanssa" termillä?

    En ole kysynytkään onko usko Kristukseen muuttunut missään vaiheessa vaan sitä onko käsitykset Jeesuksen antamasta opetuksesta muuttuneet. Jeesuksen pääsanoma oli todistaa juutalaisille heidän oman Jumalansa(JHWH) ilmoittamasta sanasta (Toora) ja sen opetuksista, Jeesus kun juutalaisena omasi samat käsitykset kuin muutkin,ehdoton monoteismi sekä Jumalan ja valitun kansan solmima liitto.

    Jos katsomme nykyään ympärillemme, niin tuskin kukaan tuntee Israelin Jumalaa,juutalaisia lukuunottamatta. Tämän tehtäväkin piti olla Luvatun Messiaan yksi päätehtävistä, saattaa Isrelin Jumala ihmisten tuntemukseen, mutta aika hiljaista näytttää olevan, näemmä. Tai jos niin Jeesus on tehnyt, niin hyvin se on sitten salattu.

    Niin, en ole juutalainen, enkä ole kristitty, ymmärrän kyllä juutalaisuutta paremmin kuin kristinuskoa (uskontoa itseään joka on vallitsevana nykypäivänä)
    Kerro toki sinä jotain juutalaisuudesta,mitä minä en tietäisi. Tai kristinuskosta? Faktoja, ei uskomisen asioita?

    Ja mitä tulee Israelin Jumalan 12 heimolle jaettuun perintöosaan, se on kategoria aivan omassa luokassaan, mutta jos esim Jesajaa luet niin huomaat että ei pelastus ole tarkoitettu pelkästään Israelin kansalle vaan myös "pakanakansoille", jos nämä tekevät Israelin Jumalan tahdon.

    Nykyihmisen on itse asiassa melkoisenkin helppo arvioida ja saada tietoa alkukristityiden touhuista yms. Argeologisia todisteita ja kirjoituksia löytyy jatkuvalla syötöllä.

    Apostolisilla isillä en tarkoittanut 12 opetuslasta vaan ensimmäisiä kristitty nimikkeellä toimineita pappeja yms Augustinus,Ignatios,Klemens ym hörhöt.

    Isän kanssa olla yhtä tarkoittaa tietenkin jotta Kristus jakaa samanlaisen ajatusmaailman ja arvot kuten taivaallinen Isäkin. Jos käsitykset ovat muutttuneeet, kuten ovatkin, niin sehän on juuri Kristuksen esittämien tosiasioiden mukaista se.

    Mooseksen uskoisten jumala oli kyllä Yhwh. Ja tuliko hänestä juutalaisten jumala aikojen saatossa myös, niin sitä täytyy kyllä kysyä juutalaisilta rabeilta ja ns. fariseukseilta.

    Faktoista uskojen suhteen voin vaan sanoa, joko uskoa on tahi sitten ei. Ja uskonnoista faktat saat kyllä selvittää ihan itse ja omin päin.

    Papeista en sano nyt sanaakaan. Sillä vain yksi on oikea ja hyvä Paimen, ja hän on ihmisen Poika, Kristus, meinaan meille kristityille.

    Kun eivät saaneet selvää alkukristityistä nuo silloiset juutalaiset ja roomalaisetkaan, niin miten sitten nykyihmisetkään, sillä alkukristityt tekivät melkein kaiken salassa ihmisten näkeviltä silmiltä! Mutta sen asiasta tiedän, jotta nuo n. seitsemänkymmentä varsinaista opetuslasta jotka Kristus lähetti maailmalle, ehtivät joka paikkaan ennen roomalaisia. Muutenhan ei kristittyjä olisikaan ollenkaan olemassa enää. Osalla aito kristillisyys on näes suvunperintöä ja siksikin sitä vielä maailmassa on, tosin kovin vähän, voisi jopa sanoa, minimaalisesti.

    Mitä sinä mitääntietämätön pyhästä Hengestä mukamas tiedät, et mitään. Joten älä sinä jumalaton ala valehtemaan pyhän Hengen nimissä.

    Äänestä

  • Mitä sinä mitääntietämätön pyhästä Hengestä mukamas tiedät, et mitään. Joten älä sinä jumalaton ala valehtemaan pyhän Hengen nimissä.

    Eikä itsekkään tajua mitä syntisaastaa kirjoittaa. Luopio trumpetti se sielä taas huutelee!

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Eihän toki sinua koko kristikunta lyö yhdelläkään mysteriolla päähän, joten äläpäs taas liiottele!
    Eikä totuus sinänsä ole kenenkään teologiaa, vaan voi se kyllä siihenkin sisältyä.

    Mutta kyllä ihmisen Pojalla, Kristuksella on jotakin asiasta vielä myös sanottavanaan, siitä tuossa muutaman rivin jälkeen lisää.

    Omasta puolesta sanon: Kyllä henki on erittäin monimutkainen käsite ja ikivanha sellainen, tuo sana pitää sisällään niin monia merkityksiä jottei niitä edes kannata yhdellä kertaa yrittää selittää tyhjentävästi kenellekkään, sillä jo yksistään Raamatun tekstien ja sanoman kokonaisvaltainen sisäistäminen vie keltä tahansa useita vuosia.

    On siis tyytyminen tähän nyt, jotta elävä ihminen sattuu olemaan nyt vaan yhdestä tietystä syystä ns. henkiolento, luotu kun on semmoiseksi, ja se siitä. Tuon joko nielee sellaisenaan tai sitten ei, sillä ihmisellä on täysi valinnan vapaus monen asian suhteen, ja sen rinnalla harkinnallisen valitsemisen vapauskin. Ei siis tarvitse aivan heti, oitis, suinpäin päättää jota halua, tahtoo
    tietää ja uskoa todeksi. Sitten itse ko. asiaan:
    Minäkin annan sinulle muutaman erityisen hyvänn, ihmisen Pojan, Kristuksen itsensä, näkemyksen ko. asiasta ja muutaman muun.

    Ensiksi Hesekiel sanoo sanasen.
    Hes. 43:5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
    Hebrew Transliterated
    43:5 VThSh'aNY UrVCh VThBY'aNY 'aL-HChTShUr HPhNYMY VHNH ML'a KBVD-YHVH HBYTh.
    Latin Vulgate
    43:5 et levavit me spiritus et introduxit me in atrium interius et ecce repleta erat gloria Domini domus

    Henki siis voi nostaa ylös, jopa kunniaan!

    Sitten Jesaja.
    Jes. 11:2 Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki.

    Hebrew Transliterated
    11:2 VNChH 'yLYV UrVCh YHVH UrVCh ChKMH VBYNH UrVCh 'yTShH VGBVUrH UrVCh D'yTh VYUr'aTh YHVH.
    Latin Vulgate
    11:2 et requiescet super eum spiritus Domini spiritus sapientiae et intellectus spiritus consilii et fortitudinis spiritus scientiae et pietatis

    Joten, Luojan, taivaallisen Isän Henki onkin erittäin monipuolinen ja ulospäin suuntautunut aina valmiina vain olemaan paikalla kun tarvitaan.

    Ja tuohon aivan lopuksi Kristus, eikä suinkaan vähäsimpänä sekä muutama muu asiantuntija.

    Johannes 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

    Luukas 12:23 Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet

    Johanneksen ensimmäinen kirje. 4:2
    Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

    Matteus 10: 7-20
    7 Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.
    8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
    9 Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne,
    10 Älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut.
    11 Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää hänen luokseen, kunnes sieltä lähdette.
    12 Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä.
    13 Ja jos talo on arvollinen, tulkoon sille teidän rauhanne; mutta jos se ei ole arvollinen, palatkoon teidän rauhanne teille takaisin.
    14 Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.
    15 Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin.
    16 Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.
    17 Kavahtakaa ihmisiä, sillä he vetävät teidät oikeuksiin, ja synagoogissaan he teitä ruoskivat;
    18 ja teidät viedään maaherrain ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja pakanoille.
    19 Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen.
    20 Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.

    Henki siis tekee todellakin meidät ihmiset eläviksi. Ja pitää meidät myös elämän syrjässä tiukasti kiinne, muttei tietenkään yksin. Siis se meidän, meissä oleva henki, joka on kaikkeuden Korkeimmasta, Luojasta lähtöisin ja peräisin.

    Mitä sinä mitääntietämätön pyhästä Hengestä mukamas tiedät, et mitään. Joten älä sinä jumalaton ala valehtemaan pyhän Hengen nimissä.

    Sen tulet vielä kokemaan.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Sinun tietämättömyytesi on hämmästyttävän suurta tämän ko. asian suhteen, jo varsinkin senkin takia voi nuin sanoa, koska kun sinä alinomaan kyselet juutalaisilta tosiasioiden perään, etkä edes usko sitäkään joka he sinulle vastaavat ja kertovat, plus tietenkin nuiden monien tyhjää tarkoittavien kommenttejesi takia. On edelleenkin muunmuassa olemassa muutamia todella hyviä kirjoittamattomia lakeja ja sääntöjä voimassa, yksi niistä parhaimmista on, ettei kukaan, ettei yksikään ihminen voi olla oikea Profeetta omalla maallaan ja profetoida kansalle jonka kanssa on varttunut sekä viettänyt aikansa. Ja toinen faktoihin liittyvä seikka on, kyllä juutalaisuus on muuttunut aikojen saatossa monen monta kertaa, vihonviimeisin painos siitä on nyt meneillään! Ja kolmas on, juutalaiset ovat lainanneet uskontoonsa kaiken mahdollisen irti otettavan lähi-idän alueen kansoilta. Muunmuassa Jesrusalemin kaupungin nimen jolla nyt viitataan muinaiseen Saalemin kuningaskuntaan, jolla ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden, eikä myöskään israelilaisuuden kanssa. Sen kuningas oli aikoinaan samalla kertaa kansansa ylin pappi ja kuningas aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi menneissä Maya/Inka kulttuureissa.
    Tälläisen ko. kuninkaan sana oli muinoin laki ja hänelle kuului kansan verot/maksut/tullit maksaa sekä maan käytön vuokra, samoin luvat lähes kaikkeen anottiin häneltä, muunmuassa alkuperäiset heprelalaiset olivat tämän ko. kuninkaan kanssa tekemisissä, sen paljastaa heidän (heprl.) omat kirjoitukset, joita löytyy myöskin Tanakista kasapäin, kas kummaa siis.

    Immanuel nasaretista, voideltu ja kirkastettu ihmisen Poika, Kristus kyllä täytti kaikki hänelle asetetut tehtävät, ja siitä todisteena on hänen korkea asemansa taivaissa, kaikkeuden Korkeimman, Luojamme, taivaallisen Isän tykönä. Jo hänen monet tittelinsä ja arvonimensä täällä maan päällä puhuvat korutonta kieltä hänen puolestaan. Hän on siis se, joka voi vieläkin antamilla opetuksillaan ja neuvoillaan *Pelastaa kenet hyvänsä ihmisen.
    Mutta jumala hänkään ei ole, sillä vain yksi on!
    Ja Hän on luomakunnan Luoja, taivaallinen Isä.

    lankeamukseksi.

    Mitä sinä mitääntietämätön pyhästä Hengestä mukamas tiedät, et mitään. Joten älä sinä jumalaton ala valehtemaan pyhän Hengen nimissä.

    Etkö pääse missään muualla pätemään kuin tällä palstalla? Voi raasu... Noh, koittaa päivä, jolloin joudut totaaliseen nöyryydeen tilaan. Se heti tulee olemaan sinulle todella vaikea.

    Äänestä

  • sinun.. kirjoitti:

    Tiesitkö. Yleensä pikkulapset käyttäytyvät juuri kuten sinä, näillä suurelle yleisölle avoimena olevilla paikoilla. Ja vain jotenkin henkisesti häiriintyneet käyvät anonyymisti ja henkistä vakivaltaa käyttäen tuikituntemattomien ihmisten kimppuun. Yleensä he myös syyttävät sokealla tavalla näitä ihmisiä omien ongelmiensa vuoksi.

    Ohjeeksi sinulle pienen piene ..,.. terroristi
    hakeudu johonkin asianmukaiseen hoitoon ajoissa.

    kristitty. Mene hoitoon. Sinussa ei ole mitään hyvää. Asia on näin.

    Kirjoitit: "Ja vain jotenkin henkisesti häiriintyneet käyvät anonyymisti ja henkistä vakivaltaa käyttäen tuikituntemattomien ihmisten kimppuun"

    hmm... mielenkiintoista. Kun käytät nimimerkkiä Trubaduuri, niin se siis oikeuttaa sinua solvaamaan muita kirjoittajia ja näin sinä et siis ole henkisesti häiriintynyt.

    Aika mielenkiintoinen ajatusmaailma sinulla.

    Äänestä

  • olevasi, kirjoitti:

    Heh heh. En ole ikinä väittänyt olevani joku, vaan olen. Mutta ethän sinä vakivaltainen skitso edes ymmärrä tätä olemassa olevaa todellisuutta
    oikein, joten mitä sinä voisitkaan tietää toisesta ihmisestä, jota et tule milloinkaan tuntemaankaan. Ohjeeksi sinulle resukka, ota ne lääkkeesi aina ajoissa ja joka päivä.

    skitsoista! Otan osaa traumaasi!

    Äänestä

Tuomaan evankeliumi:
3. Jeesus sanoi, "Jos teidän johtajanne sanovat teille, ’Katso, (Isän) valtakunta on taivaalla,’ silloin taivaan linnut ovat teitä arvokkaampia. Jos he sanovat teille, ’Se on meressä,’ silloin kalat ovat teitä arvokkaampia. Ennemmin valtakunta on teissä ja teidän ulkopuolellanne. Kun te tunnette itsenne, te tulette tunnetuiksi, ja ymmärrätte, että olette elävän Jumalan lapsia. Mutta jos te ette tunne itseänne, silloin te elätte köyhyydessä, ja te olette köyhyys."

Eli jos joku käyttää "taivas" -sanaa viitteenä, hän johtaa sinut harhaan - Pirulla ei ole Sielua ja se viittoilee taivaalle.

Jeesus on kaikkien Sielussa. Oikea nimi on Sielujen Valtakunta.

Äänestä

1.Pietarin kirje:
3:13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

Tämän mukaan vanhurskas asuu tulevassa uudessa maassa. Onko tämä maa konkreettista hiekaa ja kiveä vai onko kristikunta keksinyt sillekkin jonkin taivaallisen selitteen?

Äänestä
  • Jos joku kertoo sinulle että "Jumala loi naisen miehestä" ja uskot, olet "saatananpalvoja". Tai jos uskot että olet syntinen vaikka et ole elämäsi aikana rikkonut IO Käskyä, olet "saatnanpalvoja". Tai jos joku kertoo "Taivasten Valtakunnasta" olet saatananpalvoja jos uskot, koska Apina-Ihmisellä (Saatana, Piru, Peroe, P. Eore) ei ole Sielua, niin se ei voi käsittää Sielujen Valtakuntaa ja osoittaa taivaalle.

    pla pla pla pla

    Äänestä

  • Raamatussa puhutaan uudesta maasta, jossa ei ole lainkaan vettä.

    Tämä veden puuttuminen selittyy sillä, että vesi on eräänlainen välittäjä-aine.
    Taivaassa, jossa uusi maa on, energia on apriorisessa muodossa. Siellä informaatio kulkee välittömästi, eli aisteja ei tarvita.

    Taivaassa on välitön yhteys olioiden välillä. Vesi ei ole olio, se on ainoastaan olioiden välillä oleva informaation välitysaine.

    Äänestä

>Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?" Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole! Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo< 1 Kor 15:35-38

Äänestä
  • "Paavali kirjoitti" on harhaanjohtava koska hän ei osannut kirjoittaa, kirjurina toimi orja.

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    "Paavali kirjoitti" on harhaanjohtava koska hän ei osannut kirjoittaa, kirjurina toimi orja.

    EETU SIMONAHO. älkää kukaan uskoko häntä .

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    "Paavali kirjoitti" on harhaanjohtava koska hän ei osannut kirjoittaa, kirjurina toimi orja.

    "´Paavali kirjoitti´ on harhaanjohtava koska hän ei osannut kirjoittaa,...".

    Väärin meni. Raamattu kertoo muuta. Ks. esim. Gal. 6:11, 1. Kor. 16:21. Syyt kirjurin käyttöön löytyvät muualta, kuin kirjoitustaidottomuudesta.

    Äänestä

tietysti! Mitä luulit?

Äänestä

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko opettaa erityisesti, että miehen ja vaimon välinen avioliitto voi kestää iankaikkisesti. Kirkon temppelissä solmittu avioliitto ei pääty kuolemaan. Sen sijaan avioliitto ja perhesuhteet "sinetöidään" pappeuden valtuudella (Matt. 16:19) ja ne voivat jatkua iankaikkisesti, jos aviopari noudattaa uskollisesti Jeesuksen Kristuksen opetuksia.

Vuonna 1995 Jumalan elävä profeetta ja kahdentoista apostolin koorumi korostivat avioliiton ja perheen tärkeyttä esittämällä julistuksen, joka on nimeltään "Perhe – julistus maailmalle". Kehotamme sinua lukemaan sen.

Tämä on ote sivuilta:
http://www.mormon.org
kohdasta "Usein kysyttyä". Sieltä saat vastauksia moniin muihin kysymyksiin.

Äänestä
  • Livahdit sitten taas tänne kristinuskon kysymyksiä käsittelevälle palstalle julistamaan mormonien oppia. Sen oikea paikka on kuitenkin Uskonnot & uskomukset -sivun otsakkeen "Mormonismi" alla. Jos kristinusko vetää puoleensa, tee oikeat johtopäätökset.

    Äänestä

  • hunajapurkki kirjoitti:

    Livahdit sitten taas tänne kristinuskon kysymyksiä käsittelevälle palstalle julistamaan mormonien oppia. Sen oikea paikka on kuitenkin Uskonnot & uskomukset -sivun otsakkeen "Mormonismi" alla. Jos kristinusko vetää puoleensa, tee oikeat johtopäätökset.

    että olemme kristittyjä! Näiden palstojen ylläpitäjä vain myötäilee yleistä väärinkäsitystä siitä, ettemme olisi kristittyjä.

    Äänestä

Taivaan ja helvetin rakenteet tunnetaan matemaattisesti. Sen perusteella on varsin ymmärrettävää, että uskon taivaaseen ja helvettiin. Jos olet kiinnostunut asiasta enemmän, voin alkaa kertomaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JahJah_Blow_JoB kirjoitti:

Jos ja kun ihminen kuolee ja menee sitten taivaaseen,niin ovatko kristityt miettineet, mitä nämä oikein siellä tekevät?? Missä tilassa he siellä tulevat olemaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu