Otan riskin ja yritän selittää kysymystäni, vaikka jos oikein arvaan saan niskoilleni kuitenkin monen haukut ja kirouksen siitä kuinka kammottava ihminen ja äiti olen. Olen tällä hetkellä nuorimmaiseni (5vkoa) kanssa kotona äitiyslomalla, ja kuten varmasti kaikki äidit tietävät, ei näillä tuilla liikoja ylimääräisiä ostella. Eikä kyse olekaan siitä, vaan uhkaavasti jo vinoon nojaavasta laskupinosta, ja sopivasti hajonneesta autosta jonka korjaukseen pitäisi saada jostain taiottua useampi tuhat euroa. Minulla olisi mahdollisuus käydä viikonloppuisin lauantaina ja sunnuntaina töissä, muutaman tunnin keikkoja, mutta niistä saisi mukavasti lisätuloja joilla ehkä hieman talous tasapainottuisi. Toinen vaihtoehto tietysti olisi se että mieheni joka tekee 4päiväistä työviikkoa (10h/pvä), venyttäisi päiviään entisestään, joka tuntuu minusta taas todella kurjalta ajatukselta koska nytkin hän lähtee töihin 4ltä aamulla, ja kotiutuu illalla 17-19 välillä. Onko kukaan muu tehnyt töitä äitiyslomansa aikana? Kokemuksia kuulisin mielelläni. Ja oikeasti, kaikki te jotka nyt aiotte hyökätä kimppuuni ja paasata kuinka kamala olen kun edes harkitsen moista, ja kuinka sillä tuella nyt vain täytyy tulla toimeen kun me kaikki muutkin tullaan jnejne...Antakaa olla, jooko?
Kukaan tehnyt keikkaluontoisesti
töitä äitiysloman aikana?
3453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minun siskoni teki melkein koko vanhempainvapaansa ajan sunnuntaisin töitä ja hänen miehensä hoiti silloin vauvaa kotona.
Sunnuntai on ainoa päivä viikossa, jona tehty työ ei vaikuta äitiys- tai vanhempainpäivärahaan. Nehän maksetaan kuudelta päivältä viikossa.
Kannattaa käydä Kelalla keskustelemassa asiasta, ettei tule myöhemkin sanomista, etkä joudu maksamaan maksettuja päivärahoja takaisin.
sukkia ja villapaitoja, ja joskus paukuttelin mattoja alakerrassa ja ompelin verhoja tai lasten vaatteita vapaa-ajallani. Sitten myin niitä tuttavien tutuille ja kyselijöille sekä oli kirpputoripöytä.
Kyllä siinä jonkunverran tienasi, ihan verottoman. pientähän se on tulot äitiyslomalla ym työttömänäkin, että jotain tuloja pitää olla. Jotkut kampaajat tekee permiksiä ja leikkaa hiuksia kotona korvausta vastaan lomillaan ym. Täytyyhän sitä jotenkin tienata, ettei nälkään kuole. Näitä on paljon jotka niin tekee.
ja teen yhä samalla mallilla satunnaisia viikonloppuja, noin 5-6 tuntia keikka. yleensä aina pe-la-su putkeen. Muiden päivien työssäkäynti pitää ilmoittaa kelalle (vaikka sillä työttömyyslomakkeella tai ihan vapaamuotoisesti, varmista miten teidän paikkakunnalla on tapana tehdä, käytännöt eroavat) jolloin siltä päivältä saa aina sen minimipäivärahan (korkeammalla verolla myös) paitsi sunnuntai jota ei tarvitse ilmoittaa.
Paitsi rahallisesti, tekee hyvää myös muuten pitää itseään "kunnossa" töitä tekemällä silloin tällöin, etenkin jos uhkaa hautautua sinne kotiin tykkänään :D ei haukkuja täältä.
***