M@k3 aloitti muutama rivi alempana keskustelun eräästä Vanhan Testamentin kertomuksesta. Uskovaiset eivät ottaneet asiaan kantaa. Vanha Testamentti on täynnä Jumalan käskyjä raakuuksiin ja hirmutöihin, mistä johtuen sen sisällöstä usein vaietaan.
Psalmi 137:9
"Hyvin tekee se, joka tarttuu lapsiisi ja lyö ne murskaksi kallioon!"
Uskovaiset sivuuttavat keskustelut Vanhan Testamentin kiusallisista aiheista toteamalla sen kirjoitetun "vanhan liiton" aikaan ja olevan tarkoitettu pelkästään juutalaisille. Luomiskertomus-myytti sekä tarina Nooan arkista kuitenkin voidaan valita teemoiksi keskustelulle ja uskon kohteiksi. Sekin on kovin ristiriitaista.
Jos Raamattua kerran pidetään Jumalan sanana, pitäisi sitä pystyä käsittelemään kokonaisuutena eikä rajoittuen pelkästään Uuteen Testamenttiin. Tärkeää olisi pohtia, millaisen kuvan Jumalasta Vanha Testamentti antaa.
Psalmi 137:9
"Hyvin tekee se, joka tarttuu lapsiisi ja lyö ne murskaksi kallioon!"
Uskovaiset sivuuttavat keskustelut Vanhan Testamentin kiusallisista aiheista toteamalla sen kirjoitetun "vanhan liiton" aikaan ja olevan tarkoitettu pelkästään juutalaisille. Luomiskertomus-myytti sekä tarina Nooan arkista kuitenkin voidaan valita teemoiksi keskustelulle ja uskon kohteiksi. Sekin on kovin ristiriitaista.
Jos Raamattua kerran pidetään Jumalan sanana, pitäisi sitä pystyä käsittelemään kokonaisuutena eikä rajoittuen pelkästään Uuteen Testamenttiin. Tärkeää olisi pohtia, millaisen kuvan Jumalasta Vanha Testamentti antaa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
>> Tärkeää olisi pohtia, millaisen kuvan Jumalasta Vanha Testamentti antaa. >>
... on ateistille merkitystä, vaikka nyt sattuisi VT'stä jotain tietämäänkin ?
Eikö riitä, että keskittyy siihen, miten uskonnot ja kirkot kannattajiinsa ja varsinkin nyky-yhteiskuntaan ja sen muihin jäseniin vaikuttavat tai yrittävät vaikuttaa ja miten uskovat käyttäytymistään, tekemisiään ja kannanottojaan yhteisissä asioissa perustelevat ?
Ei ateistilla ole lähetyskäskyä !
pitäisi keskustella koska siten voisi yrittää saada uskovaisia näkemään asioita objektiivisemmin ja ymmärtämään, että Raamattu todellakin on pelkästään ihmisten kirjoittama myytti-kokoelma. Ehkä tämän seurauksena kaikenlaisen pahuuden perusteleminen Raamatulla vähenisi. Utopiaahan tämä tietysti yleisellä tasolla on mutta tokihan uskovainenkin saattaa kokea "herätyksen" ja tulla järkiinsä.
Totta kai ateisteilla on lähetyskäsky, nimittäin moraalinen velvollisuus kertoa totuus kusetetuille ja puhua järkeä hulluttelijoille.
>> Totta kai ateisteilla on lähetyskäsky..>>
... ole tuotakaan tiennyt vaikka koko ikäni olen itseäni ateistiksi kutsunut :o).
>> ..velvollisuus kertoa totuus kusetetuille ja puhua järkeä hulluttelijoille. >>
Hulluttelu kuuluu perustuslain takaamiin ihmisoikeuksiin, oikeastaan kusetettuna oleminenkin, kunhan se vain perustuu täysin omaan, vapaaehtoiseen valintaan. Lasten aivopesu- yms jutuissa siihen tietenkin on syytä sivullistenkin puuttua.
'Totuuden' kertominen elämänkatsomuksensa uskoon perustavalle on kinkkinen juttu, luulisin olevan helpompaa ja tehokkaampaa osoittaa missä käytännön asioissa uskonnolliset totuudet ja tulkinnat eivät pidä paikkaansa tai ovat jopa vahingollisia ihmiselle itselleen tai niile joille hän uskoaan tyrkyttää.
>> Ehkä tämän seurauksena kaikenlaisen pahuuden perusteleminen Raamatulla vähenisi. >>
..., onkin vai kysymys siitä mikä olisi tehokkain keino sen saavuttamiseksi.
Itse en pidä uskontoja vahingollisina ilmiöinä, pikemminkin päinvastoin. Ne ovat (kulttuuri)evoluution kehittämiä niinkuin muutkin ismit, ja ilmeisesti olleet jossain kehitysvaiheessa populaatioiden yhteistyökyvykkyyttä lisääviä ja sitä kautta selviytymis- ja lisääntymismahdollisuuksia edistäviä ilmiöitä.
Evoluutio saa ne taas katoamaan, kunhan ovat käyneet tarpeettomiksi (kuten ihmisen häntä) tai muuttuneissa olosuhteissa peräti vahingollisiksi.
Siihen saakka, jos joku niistä lohtua saa ahdistuksiinsa ja kuolemanpelkoonsa niin ei se ateisteilta pois ole millään tavalla.
Fanatismin, epätasa-arvoisuuden ja syrjinnän yms. poiskitkemiseksi luulisin maltillisen mielipiteiden vaihdon ja yhteistyön liberaaliuskovaisten kanssa olevan tehokkaampaa kuin taisteluhautojen kaivaminen ateismin ja kaiken uskonnollisuuden välille.
tämän Raamatun kohdan, en tosin takaa, että ymmärrätkö sittenkään?
-Yksi tärkeä asia mikä pitää oivaltaa Jumalan näkökulmasta, on se, että Jumalalle oli syntiinlankeemusken jälkeen ihminen täysi vihollinen, ihminen petti Jumalan ja lähti omille teilleen, ja Parattiisiin johtavalle portille astettiin "enkelit leimuavine miekkoineen"! Ihmisellä ei ollut paluuta Jumalan yhteyteen, jos ajatellaan avarasti, Jumalalle oli ykshailee mitä ihminen teki tai miten sille kävisi? Ero Jumalaan oli totaalinen ja peruuttamaton.
-Sitten Jumala alkoi totteuttaa pelastussuunitelmaansa, ensmmäiseksi Hän valitsi itselleen kansan, ja tämä kansa oli ja on Israel, eli juutalaiset. Ja he olivat Jumalan silmäterä, ja ovat edelleenkin!
-Ja kaikki jotka vastustivat, tai olivat vihamielisiä juutalaisille, olivat myös Jumalan vihollisia, ja laki vaati viholliset surmattavaksi, olivat he sitten ketä hyvänsä, eläimet, lapset omaisuus, kaikki oli useimmiten vihittävä tuhonomaksi. Ja tämä aiheutti juutailaista sellaisen maineen, että heitä pelättiin jo matkojen takaa, he olivat kunnioitettu ja pelätty kansa, ja se oli Jumalan säätämys, että Israel saisi olla turvassa, siinä mielessä kaikki pakana kansat olivat Israelin vihollisia ja Israelilla oli lupa tappaa kaikki viimaistä sorkkaa myöten, mitään ei saanut jättää, koska jos niitä jätettiin, ne yleensä tuli Israelille lankeemukseski, ja siitä seurasi Israelille luonnollisesti rangaistus, ensiksi tottelamattomuudesta, sitten lankeemuksesta syntiin kun veljeiltiin pakanoiden kanssa jotka olisi tullut tappaa joka ikinen, eläimet ja ihmiset, usein myös omaisuus piti tuhota ,kaupungit maan tasalle.
Näin se vaan oli, pakanat ei olleet Jumalalle muuta kuin vastuksena ja israelin kasvattajina kuuliaisuuteen ja tottelevaisuuteen, siihen Jumala käytti israelia ympäröiviä pakana kansoja siksi siellä on tälläisiä pöyristyttäviä kertomuksia , niikuin nyt tämäkin avauksessa siteerattu Psalmin kohta!
-Ja nyt tämä uudenliiton aikana, kun seurakunta on HEGELLINEN Israel, ja sitäkin ympäröi vihollinen, aivan niikuin pakanat israelia, aikanaan.
- Vihollinen vaan ei ole ihminen, eikä mitkään kansat, vaan vihollinen on ensikädessä uudestisynytyneellä, seurakuntalaisella oma liha, vanha luonto, siksi on tärkeää, että uskovainen hylkää kaiken mikä häntä voisi johtaa takaisin syntiin ja maailmaan, kaikki sinnillisyys on hylättävä, "sorkkaakaan" ei saa jäädä muhimaan sydämen sopukoihin, joka voisi siellä kasvaa ja lopuksi se tuottaisi synnin teon tasolla, ajatus ei ole vielä synti, mutta sitten kun se johtaa tekoihin, tulee lankeemus.
-Siksi on tärkeää, että uskovainen luopuu maailmasta kertakaikkiaan, ja tämä on mahdollista ainoastaan Jeesuksen urinkautta, Hänen haavainsa kautta me olemme paratut, omin voimin ei syntiä voita kukaan, koska se asuu lihassa, synnynin ruumiissa, se vain tulee kuolettaa ristin veren kautta, elää Hengellistä elämää ja Hengellä kuolettaa lihan teot.
-Daavid oli voittanut ympärillä olevat viholliset, ja pääsi muuttamaan linnaansa Jerusalemissa, mutta se jätti jotain, sinne jäi "Jebusilaiset", niitä ei Daavid heti voittanut,, vaan ne olivat kiusallinen riesa muuten kaiken voittaneen "lihassa" jebusilaiset olivat sitkeitä ja taitavia vuoristossa, siksi Daavivkaan ei voinut niille mitään vaan pääsivät kiusaamaan ja häitsemään muuten rauhallista elämää kuninkaan palatsissa.
-Tämä on esikuvallista siitä, että uskoontulon jälkeen voi jäädä "jebusilaisia" joita ei haluta luovuttaa pois, on vaikka kateus, viha, rakkaudettomuus, uskottomuus, tupakka, alakoholi, ylensyönti, ja monia mukaavuutta rakastavia alueita, eli juuri noita Daavidin kiusaajia "jebusilaisia"!
-Näin se menee kun vanhaa liittoa sovelletaan Jeesuksen opetuslapsiin, toivottavsti tuli senverran edes kerrottua oikein, ettäs joku voisi tästä ymmärtää, mistä on kyse, uudessaliitossa, ja miten siihen soveltuu vanhaliitto.
tässä nyt on?
Sanot:
"Ja kaikki jotka vastustivat, tai olivat vihamielisiä juutalaisille, olivat myös Jumalan vihollisia, ja laki vaati viholliset surmattavaksi, olivat he sitten ketä hyvänsä, eläimet, lapset omaisuus, kaikki oli useimmiten vihittävä tuhonomaksi."
Palvot siis Jumalaa, joka käskee tappamaan lapsia. Ei se sen vaikeampi asia ole.
tavoiltaan eetillisyydessä muiden saman ajan kansojen jumalista. Yhtä raaka ja kostonhimoinen ajan tavan ja käytännön mukaan kuin muidenkin kansojen jumalat. Kaksivuosituhantinen, sukupolvien sisäistämä juutalais-ristillinen "kulttuurihapatuksemme" luo vaan mieleemme illuusion Jahvesta jotenkin oikeudenmukaisempana ja armahtavampana jumalana kuin muut samanaikaiset jumalat.
Jahve oli muinais-Israelin kansallisjumala ja totta kai "sodassa ja rakkaudessa" kaikki keinot olivat sallittuja - eihän tuo ole vierasta vielä tänäkään päivänä. Ei tarvitse kuin avata uutiskanava niin huomaa kuinka entinen meno jatkuu. Pronssimiekat ovat vain vaihtuneet rypälepommeiksi.
ettet ymmärtäisi!?
monikaan tuota ymmärtäisi -Tässä se nähdään, kun olen toitttotanut, että Raamattua ei voi ymmrtää, ennenkuin uudestisyntyy, ja saa siäsisen voitelun, jossa Pyhä Henki avaa kirjoituksia, myös vanhan liiton puolelta, uskovan opiksi, ohjeeksi ja kasvatuksesksi, sekä hengellisen ihmisen rakennusainneeksi.
Olet oikein ymmärtänyt. Me palvomme ja kunnioitamme Jumalaa joka on antanut nuo tappokäskyt. Eikä tässä vielä kaikki ... Hän tappoi KAIKKI ihmiset paitsi Nooan perhekunnan vedenpaisumuksessa. Eikä tässä vielä kaikki ... Hän tulee tappamaan KAIKKI ihmiset lähitulevaisuudessa maanpäältä paitsi he jotka Häntä kunnioittavat.
Ymmärrän ihmisenä moraalisen närkästyksesi ja moraalisen ylemmyyden tunteesi Jumalan edessä, mutta tästä huolimatta näin tulee käymään - hyväksyt taikka et.
Jos et hyväksy, niin onhan sulla mahdollisuus haastaa Jumala oikeuteen jossain oikeusasteessa, jos sellaisen keksit.
Mutta ennenkuin haastat Jumalan oikeuteen, niin muista että Hän on Jumala - kaikkivaltias joka voi heitättää sinut kadotukseen ilman mitään syytä ja muista sekin että Hän haluaa käydä oikeutta ihmisen kanssa ja toteaa, että ... Tulkaa käykää oikeuttani kanssani - jos teidän syntinne on veriruskeat, niin minä teen ne lumivalkeaksi ...
Voi sinua ihminen - mikä olet riiteleen kaikkivaltiaan kanssa.
Pyhä henki kävi kuiskaamassa korvaani että 'pakana' lasten murskaaminen on Jumalalle mieluisaa, eikä suinkaan tavallisten lasten.
kuitenkin ymmärrän kirjoitettua tekstiä kohtalaisesti. Asia erikseen on, jos te uskovaiset haluatte vääristellä sanojen merkityksiä mielivaltaisesti ja raiskata kieltä. Kun esimerkiksi sinun käyttämäsi sana "todistaa" tarkoittaakin itse asiassa valehtelua, voi joku lukija ymmärtää väärin. Minä olen jo jonkin verran harjaantunut ymmärtämään hihhulienkin kieltä. "Kielet" ovat sitten asia erikseen.
Oot kyllä tullu ottaneeks joskus sitä "sisäistä voitelua" liikaa, kun aivosolusi ovat tuhoutuneet noinkin pahoin. Siis SINÄ se "ymmärrät", me muut taas emme...
Voi helluntailainen!!
jopa Raamattuakin enemmän kuin luulet ja vielä kaiken lisäksi myös sinua sekä sitäkin miksi ajattelet niinkuin ajattelet. Siitä huolimatta tämä joku ei ole samaa mieltä läheskään kaikista asioista kanssasi.
menee, vaikka se joku ei sitten olisikaan samaa mieltä, olisi vaan kiva tietää, miten se joku sitten asiat ymmärttä, koska niitä ei paljon toisin voi "oikeasti" ymmärtää, se just se!
-Koska Raamattu vaan menee niin, ei se minun tietämisestä ole siten, vaan sen takia, koska se ON niin, ei se voi muuten olla!, Koska se ei voi olla monella eritavalla!
jos et saa mieleistäsi vastausta, niin se valhetta, tai muuten käsittämätöntä, vaikka asia on tässäkin tapauksessa justiinsa noin, ei se voi muuten olla, eikä se ole minun tietämisestäni sillätavalla, vaan koska se On sillätavalla, ei se voi muuten olla, toistan tässä nyt samaa, kuin tuossa toisessakin kommentissani!
suuresti siitä minkä uskonnollisen yhteisön hengestä kukakin on "uudestisyntynyt" - mikäli on - ja minkä uskonnolisen yhteisön saarnamiehet ovat olleet tuossa syntymässä lapsenpäästäjinä eli kätilöinä.
aloituksia,tosin liikun täällä harvoin.
Viimeiset kansanmurhat olivat Kambozassa ja Ruandassa, kalloja murskattiin.
VT :n Jahve sanoo myös : Älä tapa, älä rupia tappohommihin, älä nirhaa ketään.
Jaan kanssasi suuren mielenkiinnon VT;hen.
mitä tämänkin avauksen Raamatun sittaatti on pohjimmiltaan uudenliiton uudestisynytyneelle Jeesuksen opetuslapselle, muuten ette voi koskaan saada selkoa Jumalan tarkoitusperistä, aivan turhaa puuhaa yrittää selitellä ja järkiperäisesti selittä Sanaa, varsinkaan juuri vanhanliiton tapahtumista, jotka ovat luonnollisele ajattelulle melko raakojakin, joita ei voi ymmärtää Rakkauden Jumalan tekemäksi.
-Tuossa edellä oleassa kommentissani hieman raotin miten sitä tulee käsittää ja ymmärtää, yrittäkää edes, älkkä heti tuomitko, että haastelen jotain kummallisia, sillä tuokin kirjoitukseni on juuri sitä, miten vahanliiton kirjoituksia tulee lukea ja ymmärtää.
Se olikin taas JUMALA,kun puhui... Ritari pitää itseään jumalana. Milloin hänet passitetaan paikkaan, jossa on muitakin jeesuksia, napoleoneita yms.?????
olet aivan väärällä palstalla, vikoilemassa, kun olet asioista ulkona kuin lumiukko, änget vaan nokkasi asioihin, joista et käsitä yhtään enempää kuin sika pohjantähdestä!
Ai jaa... No, sinun miestäsi asioista saavat puhua vain ne, jotka ovat sinun kanssasi samaa mieltä. SEN olen oppinut kyllä. Mutta kun et ole jumala etkä diktaattori, et minua onnistu vaientamaan valheillasi, joita kyllä kylvät taattuun hellaritapaasi.
Sinun kannattaisi eheytyä. Nyt olet rikki noine luuloinesi.
:-o
Mitähän muita kivoja nimiä te vielä keksittekään toisillenne?