Kristinusko

Bushin mukaan Jumala kehotti hyökkäämään Irakiin
ilma
Presidentti George W. Bush on kertonut Jumalan kehottaneen häntä miehittämään Irakin ja Afganistanin, paljastaa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n kolmiosainen dokumenttisarja. Sarjan yksityiskohtia annettiin julkisuuteen torstaina.

Bush kertoi tehtävästään palestiinalaisten johtajalle Mahmud Abbasille ja silloiselle ulkoministerille Nabil Shaathille kesäkuussa 2003. Bush sanoi myös Jumalan kehottaneen häntä perustamaan Palestiinan valtion, palestiinalaisjohtajat kertovat dokumentissa.

-- Presidentti Bush sanoi kaikille meille: Minua ohjaa missio Jumalalta. Jumala sanoo minulle: George mene ja taistele terroristeja vastaan Afganistanissa.
5158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt pitäisi vielä sitten selvittää se, että kuka on todella mister Bush:in jumala. Taivaallinen Isä, Luoja se ei ainakaan ole, sillä kun ihminen tarttuu aseeseen tappaakseen toisen ihmisen, heittää Isä hänet ulos, oksentaa ulos, seurakunnastaan. Sama pätee kaikkiin heihin jotka tappamiseen yllyttää tai siihen määrääyksensä antaa tai sitten vaan jollakin keinoin tappaa jonkun ihmisen.
Lohduksi voin sanoa: Maailmassa on monenmonta jumalaa ja vielä enemmän ihmisiä, jotka luulevat olevansa jumalia. Liekö tuo ko. vinoon kasvanut henkilö juuri sellainen, mene ja tiedä tuotakaan, mutta arvailla vielä tällä ainakin saa. Älkää nyt kuitenkaan ottako esimerkkiä hänestä!
Koska taivaallisen Isä tahto on: "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toisiaan kohtaan"

Äänestä

Kun olemme tässä syntiin-langenneessa maailmassa on meidän hyväksyttävä esivallan aseenkanto, rikollisten aisoissa pitämiseen. Tätä ei Raamattu mitenkään kiellä:

"sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee." Room.13:4

Yhtä hyvin voimme tuomita presidentti Halosen ja Suomen eduskunnan, kun lähetämme aseellisia rauhanturvaajia ympäri maailmaa ja pidämme armeijaa. Tiedämme homma ei muuten toimi.

Ja kun tiedämme, että kuinka mitä terroristit saavat aikaan ympäri maailmaa viattomien siviiliehin suunnatuilla pommeillaan. Järjestyksen ja turvallisuuden takia on pakko aseellinen toiminta esivallan toimesta,

Raamattu sanoo:

"Se sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta JOS PAHAA teet, niin pelkää; sillä se EI miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee" Room. 13:4

Jos tutkisit islamin n. 1350 vuoden veristä historiaa... ja edelleen lähes kaikkien sotien toisena osapuolena on edelleen islamin uskonto, mikä tapattaa omansa ja vieraat "allahin" nimessä, valitettavasti islamin terroristi sodat ovat sotaa.. ei pahan rankaisemiseksi vaan islamin uskonsotia kaikkien muiden tappamiseksi tai islamille alistamiselle. Tätä ei Jumala hyväksy!

Todellista Jumalan evankeliumia Jeesuksesta ei viedä aseiden voimalla. Mutta kuten tiedämme Irakissakin on kristillinen väestö ja heillä on oikeus myöskin harjoittaa uskontoaan sekä koko Irakin kansa tarvitsee turvallisuutta. Sääli, että Euroopan maat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ovat jättäneet rauhanturvaamisen Irakissa vain Usan tehtäväksi. Mielestäni he ovat tehneet suuren rauhanturvaamistyön maailman turvallisuuden eteen. Kun muistamme Saddamin lukuisat sodat naapurimaitaan kohtaan ja joukkomurhat omaa väestöään kohtaan.

Ihmetyttää vaan tämä valtava propaganda Usa:ta kohtaan!

Äänestä
  • vastaus--- kiitos

    Äänestä

Siinä teille rauhan jumalaa. Ääliöt.

Äänestä

Raha sanoi Georgelle, mene ja varasta Irakin öljykentät. Raha on Georgen jumala.

ps. George ajoi aikoinaan omistamansa öljy-yhtiöt konkurssiin, jopa Bin Ladenien perheen rahoituksen turvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juoppuhulluPappi kirjoitti:

Bushin mukaan Jumala kehotti hyökkäämään Irakiin
ilma
Presidentti George W. Bush on kertonut Jumalan kehottaneen häntä miehittämään Irakin ja Afganistanin, paljastaa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n kolmiosainen dokumenttisarja. Sarjan yksityiskohtia annettiin julkisuuteen torstaina.

Bush kertoi tehtävästään palestiinalaisten johtajalle Mahmud Abbasille ja silloiselle ulkoministerille Nabil Shaathille kesäkuussa 2003. Bush sanoi myös Jumalan kehottaneen häntä perustamaan Palestiinan valtion, palestiinalaisjohtajat kertovat dokumentissa.

-- Presidentti Bush sanoi kaikille meille: Minua ohjaa missio Jumalalta. Jumala sanoo minulle: George mene ja taistele terroristeja vastaan Afganistanissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu