Kertoisitteko,

että missä on sellainen raamatun paikka, jossa käsketää/kehotetaan karttamaan kehitysvammaisia?? Jossain olen kuullut tuon, mutta onko sellainen paikka tosiaan raamatussa? Olisin todella kiitollinen, jos joku voisi vähän valaista olenko kuullut oikein vai väärin.
3152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muistaakseni tuo kehitysvammaisten karttelu liittyi siihen etteivät he saa mennä sinne sisään. Eli kehitysvammaisilta pääsy temppeliin kielletty.

Äänestä

Varmaan Vanhassa Testamentissa.
Mutta tuo, että kehitysvammaisia pitäisi karttaa on TÄYSIN VÄÄRÄÄ TULKINTAA.

VT:n aikoihin esim. tuotiin eläimiä uhrattaviksi ja Jumalalle piti valita uhrieläin karjan parhaimmista, eikä "uhrata" vaikka jotain sairasta, silmäpuolta ja jalkapuolta... Kyse on oikeanlaisesta Jumalan kunnioittamisesta. Jumala haluaa vilpittömyyttä ja kokosydämisyyttä.

Taisi olla jotain rajoituksia, ettei VT:n Israelissa päässyt papiksi vammaisia tai jotain. En muista tarkemmin. Pitänee tutkia VT:ia.

Äänestä
  • 3. Mooseksen kirjan 21. luvussa on (vain pyhäkössä palvelevia pappeja koskevia) rajoituksia, ettei Temppelissä voinut esim. osallistua joihinkin rituaaleihin sellainen, jolla oli joku ruumiinvamma:

    16 Herra sanoi Moosekselle: 17 "Sano Aaronille: Kukaan jälkeläisesi, jolla on jokin ruumiinvamma, ei saa milloinkaan tulla uhraamaan ruokaa Jumalalle. 18 Uhraamaan ei saa tulla kukaan, joka on sokea, rampa tai kasvoiltaan tai ruumiiltaan epämuodostunut, 19 kukaan, jolta on katkennut jalka tai käsi, 20 joka on kyttyräselkäinen tai kitukasvuinen, jonka silmäterä on samentunut tai jolla on ihottuma, rupitauti tai vialliset kivekset. 21 Kukaan pappi Aaronin suvun jäsen, jolla on jokin vamma, ei saa astua uhraamaan Herralle kuuluvia tuliuhreja; vammansa takia hän on kelpaamaton uhraamaan ruokaa Jumalalle. 22 Hän saa silti syödä Jumalan ruokaa, sekä erityisen pyhää että pyhää, 23 mutta väliverhon luo tai alttarin ääreen hän ei saa vammansa vuoksi astua, ettei hän häpäisisi mitään, minkä minä, Herra, olen julistanut pyhäksi."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyseliä kirjoitti:

että missä on sellainen raamatun paikka, jossa käsketää/kehotetaan karttamaan kehitysvammaisia?? Jossain olen kuullut tuon, mutta onko sellainen paikka tosiaan raamatussa? Olisin todella kiitollinen, jos joku voisi vähän valaista olenko kuullut oikein vai väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu