Suomi=kehitysmaa

Olen tullut siihen tulokseen että Suomi on kehitysmaa.
Lienee syytä hiukan perustella tätä ajatusta.
Palataanpa ajassa taaksepäin noin kymmenisen vuotta.
Silloin äitini sai ensimmäisen massiivisen sydänkohtauksensa vain 42-vuotiaana,olin silloin itse paikalla ja soitin ambulanssin.
Ja kyllä se ambulanssi paikalle saapuikin.Ja ambulanssi henkilökunta teki diagnoosin: ei noin nuori voi sydäriä saada.Ja he käskivät äitini kävellä omin avuin auton kyytiin.
Sairaalassa kävi kuitenkin ilmi kohtauksen laajuus ja tuon törkeän mokan takia äitini sydän halvaantui puoliksi.
Ja tämä teki äidistäni niin huonokuntoisen ,että hän joutui luopumaan työstään.
Seuraavat vuodet äitini joutui taistelemaan hyvän hoidon puolesta.
Seuraava juttu kertoo eräästä vantaalaisesta sairaalasta jonne äitini hakeutui sydänoireiden takia.Siellä henkilökunta oli ylimielistä ja täysin kyvyttömiä suhtautumaan potilaaseen kuin ihmiseen.Äitini halusi kunnon tutkimuksia olonsa takia ja sairaalan lääkäri vain vastasi: Tiedätkö sinä mitä tälläiset suuren luokan turhat kuvaukset oikein yhteiskunnalle maksavat?.
Onneksi isäni oli sentään sairaalassa mukana ja äitini sai kun saikin lähetteen Helsinkiläiseen sairaalaan ,jossa tämä ns.turha kuvaus tehtiin.Kuvauksessa kävi ilmi että äitini sydämmessä olevat verisuonet olivat 90-97% tukossa ja äitini operoitiin välittömästi.
Että sellainen turha kuvaus.
Äitini ei edelleenkään ole täysin kunnossa ,mutta elossa.
Toinen tarina kertoo minusta.Olin juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiini ja sairastuin.Kävin 4 eri lääkärillä joista jokaisella oli oma näkemyksensä tilanteestani.Oireinani oli uupumus,jatkuva 40 asteen kuume ja paineen tunne kurkussa.
Ensimmäinen lääkäri antoi antibiottia koska hänestä se oli angiina ,toinen sanoi sen olevan sikotautia(vaikka olen sen jo muksuna sairastanut,3 lääkäri ei sanonut mitään ,antoi vain repsun vahvaa buranaa kipuun ja 4 lääkäri sanoi sen olevan korvien välissä.
Ihmeellistä kyllä äitini näki ihan hyvin kurkussani olevan lähes puolikkaan luumunkokoisen patin.
Olin potenut jo melkein 2 kk kun menin ja linnottauduin Meilahden kurkku-ja korvapolille.
Jossa minut sitten sellainen ylimielisen oloinen parrakas mies minut tutkikin.Ja voitte kuvitella hänen ilmettään kun avasin leipä luukkuni.Minut operoitiin heti.Mutta kuten sanottua se on vain sikotautia,angiinaa,korvien välissä.
Minulta leikattiin massiivinen määrä mädäntynyttä kudosta nielusta,nielurisat,kitarisat ja kysta,joka oli täynnä mätää.
Kiitoksia vaan niille muille muropakettista lupansa saaneille lääkäreille hyvästä hoidosta.
Kolmas tarina on itseasiassa 4 vuoden takaa kun meidän 10 kk vanha esikoisemme sairastui.
Hänelle nousi sitkeä 40 asteen kuume.Koska lapsi oli pieni soitin välittömästi terveysasemalle josta sanottiin vain ,että lapsella on varmasti vauvarokko ,ei se mitään lääkäriä tarvitse.Soitin myös sinne erääseen vantaalaiseen sairaalaan jossa sama juttu.
3 päivänä en kuitenkaan enää jaksanut uskoa vauvarokko teoriaan vaan vein sinnikkäästi lapsen terv.asemalle jossa sainkin suht ok palvelua.
Ei mennyt kuin muutama hetki kuin soitto tuli,lapsemme tulehdus arvo oli 321 ja vietimmekin sitten viikon Jorvissa,teholla.
Se minkä piti olla vauvarokkoa olikin munuaisaltaan tulehdus ja ihmeen kaupalla lapsemme selvisi.
Lapsemme on edelleen sairas ja yhä joudun taistelemaan hyvän hoidon puolesta.Joka vuosi lääkärit vaihtuvat ,joka vuosi hoito ,lapsemme sairauteen vaihtelee.
Esimerkiksi ,me joudumme joka 3 kk antamaan lapsen
virtsa näytteen omalle terv.asemalle.Viimeeksi kun kävimme siellä oli aulassa iso kyltti:Meillä ei ole lääkäreitä eikä hoitajia,älkää purkako turhautuneisuuttanne jäljellä olevaan henkilökuntaan.
Kyltissä luki myös että paikkoja olisi avoinna mutta töihin tulijoita ei.
Ei kai kukaan haluakaan terveysalalle kun optio porhot saa käsittämättömiä bonuksia verottomana tililleen ja muilla aloilla palkkaus nousee sentin ellei kaksikin ja terveysala polkee paikallaan.Terveysala jonne alati kaivattaisiin uutta tietämystä ja uusia tekijöitä.
Jollain ihmeen kaupalla saimme kuitenkin annettua näytteen ja minun piti soitella tuloksia muutaman päivän päästä.
Mutta se ei ollutkaan niin helppoa ,sillä jokainen terv.aseman numero johon soitin kertoi minulle saman:Henkilökunnan puuttumisen vuoksi emme voi ottaa vastaan puheluita.
Mitä siinä pitäisi tehdä?Kun on lapsi joka on kroonisesti sairas ja jolla voi olla oireeton tulehdus päällä ,etkä saa edes tuloksia ulos.
Soitin sitten neuvolaan,ei vastaa,soitin valtakunnalliseen terveysinfoon ,ei apua ,soitin sinne erääseen vantaalaiseen sairaalaan josta ei myöskään vastattu.
Kyllä siinä alkoi pikku hiljaa pinna kiristyä.Kun en muuta keksinyt ,soitin sitten vain summa mutikassa jonnekin vantaalaiseen terv.asemaan ja sain kuin sainkin tuloksen 40 minuutin soittorumban jälkeen.Koskaan ennen näiden vuosien aikana kun lapsemme on ollut sairas en ole moista kokenut.
Mutta aivan kun tämä ei riittäisi.
Jo ennen pääsiäspyhiä lapsemme sairastui ,ensin ihan tavis flunssaan ja sitten vatsa lakkasi toimimasta(toisin sanoen lapsi oli ummella).Ja lankalauantaina tilanne repesi ja lapsi ulosti "kiviä"ja oksensi samaan aikaan.
Mieheni sieppasi lapsen autoon ja ajoi sinne erääseen vantaalaiseen sairaalaan,päivystykseen.
Jossa heidät jonottamisen jälkeen otti vastaan ulkomaalainen lääkäri.Ja tässä välissä tahdon sanoa,minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan kunhan esimerkiksi kommunikaatio lääkärissä toimii.
Noh mieheni kertoi lapsen taustaa että vauvasta saakka ollut kipeä ja pissakokeet otettu ja nyt kuumetta ja ummetusta ja oksentelua.
Tämä lääkäri vihaisena tiuskaisi miehelleni ettei tuo ollut päivystys asia ,että miksei lasta viedä omalle terveysasemalle.
Meillä ei muutenkaan ole siellä henkilökuntaa ,saatikaan sitten että se olisi auki lankalauantaina!
No mies tämän tietysti kertoi.Tämä ulkomaalainen lääkäri sitten mumisi jotain osaksi suomea,osaksi omaa kieltään ja osaksi jotain latinankielisiä termejä .Ja lopuksi ja ellei kaiken huipuksi minusta ,hän oli ojennellut miehelleni farmasia fennicaa ja kysynyt:mita sina halua minu tekevan?
Siinä vaiheessa mieheni oli revennyt ja sanonut ,että en minä tiedä ,minulla on tässä sairas lapsi ja sinä olet se lääkäri!
Kuin ihmeen kaupalla saimme kuitenkin lapselle lääkettä joka helpotti ummetukseen.

Sivistynyt yhteiskunta tunnetaan siitä miten se hoitaa heikkojen,sairaiden,vammaisten ja vanhuksien ynnä muiden asioita.
Tässä ollaan nyt minusta menossa pikku hiljaa perse edellä puuhun,kun ei edes perusterveyden huoltoa voida asianmukaisesti järjestää.

Mutta mitäpä minäkin tiedän duunari parka.

Tuntuu vaan siltä ettei noilla kansanedustajilla ja päättäjillä ole mitään hajua meidän "tavallisten " ihmisten elämästä.

Tekisi mieli mennä jonnekin torille ja huutaa joka iikaalle että mennään s#!*a lakkoon kaikki.
Olisi siinä porhoilla ihmettelemistä kun ei enää taksikuskia näkyisikään,tai kaupankassa olisi poissa , eikä mersuun saisikaan enää bensaa kun bensa-aseman myyjäkin olisi lakossa.
Kuinkas se suu sitten pantaisiin.
Tajuasivat nekin ketkä tätä maata todella pitää pystyssä.

Koska sitä rahaa ei nyt sitten ilmeisesti riitä terveyspalvelujen tuottamiseen tässä maassa ,niin pitäisiköhän Suomenkin anoa jotain kehitysmaa rahaa ,että saataisiin palvelut niille jotka niitä tarvitsee.

Jokaiselle päättäjälle sellainen viesti: Että tervetuloa viikoksi minun elämääni,ette varmaan kestäisi edes ensimmäistä päivää loppuun saakka.

Terveisin: helvetin kypsynyt duunari äiti
31176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jokaisella varmaan on noita tarinoita lääkäreistä. Ilmeisesti asutte pääkaupunkiseudulla sillä muualla taitaa olla asiat paremmin.

Meidän jutu lyhyesti on nämä: miehelläni kerran antibiootti kuuri olisi pelastanut yli kolmen viikon sairastelulta joka loppui kahteen viikkoon sairaalasssa. Tutkittu vatsavaiva olisi pelastanut viikon sairaalareissulta, leikaus olisi pitänyt tehdä joka tapauksessa eli umppari puhkesi. Pelästyksestä aiheutunut tila päätyi neljän kuukauden sairaslomaan ja tilaan jossa ei koskaan pysty toimimaan normaalisti vaan loppuelämän on rajoituksia mm nostoissa niin ja tapahtumahetkellä juuri mies oli täyttänyt kolkyt. Hengenlähtökin oli lähellä ja koko leikkaussaliin joutuminen tuuria, elämää oli jäljellä arvion mukaan minuutteja kun kirurgi avasi.. Niin ja sairaalassa meni kolme viikkoa!

Anopilla hoidettin etäpesäkettä varsinaisen kasvaimen sijaan. Omalla isälläni diagnoosi viipyi liki kolme vuotta samoin hoidot. Mummoni on oma lukunsa kokonaan!

Avainsanoja kaikissa noissa on se, että ihmiset kuolevat ennen aikojaan iässä jolloin heidän tulisi tehdä työtä ja nauttia elämästään ja ihan turhaan sen takia, että joku ei hoida hommaansa kunnolla. Lääkärin sana kun on laki ja vaikka hoitajat paikan päällä esittää että kyse olisi jostakin muusta niin eihän se itse pääjehua käännä mihinkään kun diagnoosi on tehty.

Hoitovirhe on kaunis asia, mutta mokan pitää olla vatava ja tilanteen todella selvä ennen kuin se on virhe siihen asti se on normaalia suhteessa lääkärin kokemukseen jne. Ei paljoa olisi lohduttanut kolmen pienen lapsen äitinä yksin se että isän olisi vienyt erittäin harvinainen vika jota ei noin nuorilla tavata käytännössä lainkaan. Vika kun oli nähtävissä kuvissa jotka oli otettu heti sairaalaan mennessä.. Niistä vain etsittiin muuta eikä katsottu koko kuvia!

Lasten kanssa on jo selvää että arvalla mennään jos ensiapuun on mentävä. Omalla lääkärillä homma toimii ja se takaakin meidän perheen hyvinvoinnin monessa suhteessa kunhan ei ole lomalla. Noin monta kertaa on ollut lomalla..

Ambulanssi on aika alipallkattu homma ja kunnianhimoisimmat lähtee myös jatkamaan opintojaan. Nykyisin tilanne on paranemassa, mutta aikanaan on ollut tilanne jossa ensihoitaja tiesi hoidon, mutta ei saanut sitä antaa, turhauttavaa. Ambulanssin miehitykseenkin tuli vasta aika myöhään vaatimuksia ja taitaa nykyisinkin olla aika villiä toimintaa monella syrjäkylällä kun taksikuski ajaa sitä ambulanssia sivutoimenaan..

Pakko sanoa, että monasti asiat on hyvin ja usein asiat hoituu, mutta missä menee se raja jossa yksikin moka on liikaa? Ja virheitä sattuu se on selvää sekin, mutta jos kyse on siitä että virhe on huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttä niin se on anteeksiantamatonta. Ja kokemuksesta voin kertoa, että ei se lääkärin anteeksipyyntö helpolla tule, mutta tulee se kun tarpeeksi kärvee!

Äänestä
  • Onhan se surkeeta. Voin kertoa, että itse sain kolmannen lapsen synnytyksen yhteydessä virtsaputkenrepeämän. Kipu oli kauhea ja tottakai tulehduskin tuli. Seurasi leikkaus, joka epäonnistui. Kirurgi oli vahingossa leikannut jotenkin väärin. Minulta kysyttiin, haluanko tehdä potilasasiamiehelle valituksen ja nostaa kanteen. Kieltäydyin, koska en hetkeäkään usko ihmisten tahallaan tekevän huonosti tällaisessa asiassa, jossa on kunnia asia menestyä ja pyrkiä tekemään työnsä hyvin. En syyttänyt ketään ja virheitähän sattuu joka paikassa missä ihmiset työskentelee. Häpeä haitasta oli suuri ja maksoi melkein parisuhteeni. Tänä päivänä kaikki on kuitenkin hyvin.
    Nykypäivänä kiireen lisäännyttyä näkee härskejäkin laiminlyöntejä, mikä on todella sääli. Periaatteessa kuitenkin haluan edelleen uskoa terveydenhuoltohenkilöstön tekevän parhaansa. Kukaan ei tieten tahtoen halua toiselle pahaa ja tilanteet muuttuvat nopeastikin - mikä oli eilen normaalin rajoissa, onkin parin päivän päästä katastroofi.

    Voimia sinulle! Toivon, että uskot terveydenhoitoon ja saat paremmin apua jatkossa. Usko kuitenkin aina myös intuitioon. Mehän ei olla klooneja, vaan uniikkitapauksia kaikki.

    Äänestä

Isäni kuoli "hoitovirheen"takia kuukausi sitten.Hän oli täysin terve muuten ja vasta 62 vuotta.Hänelle oli tullut aivoverenvuoto jota hoidettiin vatsatautina,suoni oli vuotanut monta päivää,eikä hoitajat käyneet edes katsomassa...Ja ton takia mulla ei oo enää faijaa.Viha on todella suuri tällä hetkellä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


duunari on nolla? kirjoitti:

Olen tullut siihen tulokseen että Suomi on kehitysmaa.
Lienee syytä hiukan perustella tätä ajatusta.
Palataanpa ajassa taaksepäin noin kymmenisen vuotta.
Silloin äitini sai ensimmäisen massiivisen sydänkohtauksensa vain 42-vuotiaana,olin silloin itse paikalla ja soitin ambulanssin.
Ja kyllä se ambulanssi paikalle saapuikin.Ja ambulanssi henkilökunta teki diagnoosin: ei noin nuori voi sydäriä saada.Ja he käskivät äitini kävellä omin avuin auton kyytiin.
Sairaalassa kävi kuitenkin ilmi kohtauksen laajuus ja tuon törkeän mokan takia äitini sydän halvaantui puoliksi.
Ja tämä teki äidistäni niin huonokuntoisen ,että hän joutui luopumaan työstään.
Seuraavat vuodet äitini joutui taistelemaan hyvän hoidon puolesta.
Seuraava juttu kertoo eräästä vantaalaisesta sairaalasta jonne äitini hakeutui sydänoireiden takia.Siellä henkilökunta oli ylimielistä ja täysin kyvyttömiä suhtautumaan potilaaseen kuin ihmiseen.Äitini halusi kunnon tutkimuksia olonsa takia ja sairaalan lääkäri vain vastasi: Tiedätkö sinä mitä tälläiset suuren luokan turhat kuvaukset oikein yhteiskunnalle maksavat?.
Onneksi isäni oli sentään sairaalassa mukana ja äitini sai kun saikin lähetteen Helsinkiläiseen sairaalaan ,jossa tämä ns.turha kuvaus tehtiin.Kuvauksessa kävi ilmi että äitini sydämmessä olevat verisuonet olivat 90-97% tukossa ja äitini operoitiin välittömästi.
Että sellainen turha kuvaus.
Äitini ei edelleenkään ole täysin kunnossa ,mutta elossa.
Toinen tarina kertoo minusta.Olin juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiini ja sairastuin.Kävin 4 eri lääkärillä joista jokaisella oli oma näkemyksensä tilanteestani.Oireinani oli uupumus,jatkuva 40 asteen kuume ja paineen tunne kurkussa.
Ensimmäinen lääkäri antoi antibiottia koska hänestä se oli angiina ,toinen sanoi sen olevan sikotautia(vaikka olen sen jo muksuna sairastanut,3 lääkäri ei sanonut mitään ,antoi vain repsun vahvaa buranaa kipuun ja 4 lääkäri sanoi sen olevan korvien välissä.
Ihmeellistä kyllä äitini näki ihan hyvin kurkussani olevan lähes puolikkaan luumunkokoisen patin.
Olin potenut jo melkein 2 kk kun menin ja linnottauduin Meilahden kurkku-ja korvapolille.
Jossa minut sitten sellainen ylimielisen oloinen parrakas mies minut tutkikin.Ja voitte kuvitella hänen ilmettään kun avasin leipä luukkuni.Minut operoitiin heti.Mutta kuten sanottua se on vain sikotautia,angiinaa,korvien välissä.
Minulta leikattiin massiivinen määrä mädäntynyttä kudosta nielusta,nielurisat,kitarisat ja kysta,joka oli täynnä mätää.
Kiitoksia vaan niille muille muropakettista lupansa saaneille lääkäreille hyvästä hoidosta.
Kolmas tarina on itseasiassa 4 vuoden takaa kun meidän 10 kk vanha esikoisemme sairastui.
Hänelle nousi sitkeä 40 asteen kuume.Koska lapsi oli pieni soitin välittömästi terveysasemalle josta sanottiin vain ,että lapsella on varmasti vauvarokko ,ei se mitään lääkäriä tarvitse.Soitin myös sinne erääseen vantaalaiseen sairaalaan jossa sama juttu.
3 päivänä en kuitenkaan enää jaksanut uskoa vauvarokko teoriaan vaan vein sinnikkäästi lapsen terv.asemalle jossa sainkin suht ok palvelua.
Ei mennyt kuin muutama hetki kuin soitto tuli,lapsemme tulehdus arvo oli 321 ja vietimmekin sitten viikon Jorvissa,teholla.
Se minkä piti olla vauvarokkoa olikin munuaisaltaan tulehdus ja ihmeen kaupalla lapsemme selvisi.
Lapsemme on edelleen sairas ja yhä joudun taistelemaan hyvän hoidon puolesta.Joka vuosi lääkärit vaihtuvat ,joka vuosi hoito ,lapsemme sairauteen vaihtelee.
Esimerkiksi ,me joudumme joka 3 kk antamaan lapsen
virtsa näytteen omalle terv.asemalle.Viimeeksi kun kävimme siellä oli aulassa iso kyltti:Meillä ei ole lääkäreitä eikä hoitajia,älkää purkako turhautuneisuuttanne jäljellä olevaan henkilökuntaan.
Kyltissä luki myös että paikkoja olisi avoinna mutta töihin tulijoita ei.
Ei kai kukaan haluakaan terveysalalle kun optio porhot saa käsittämättömiä bonuksia verottomana tililleen ja muilla aloilla palkkaus nousee sentin ellei kaksikin ja terveysala polkee paikallaan.Terveysala jonne alati kaivattaisiin uutta tietämystä ja uusia tekijöitä.
Jollain ihmeen kaupalla saimme kuitenkin annettua näytteen ja minun piti soitella tuloksia muutaman päivän päästä.
Mutta se ei ollutkaan niin helppoa ,sillä jokainen terv.aseman numero johon soitin kertoi minulle saman:Henkilökunnan puuttumisen vuoksi emme voi ottaa vastaan puheluita.
Mitä siinä pitäisi tehdä?Kun on lapsi joka on kroonisesti sairas ja jolla voi olla oireeton tulehdus päällä ,etkä saa edes tuloksia ulos.
Soitin sitten neuvolaan,ei vastaa,soitin valtakunnalliseen terveysinfoon ,ei apua ,soitin sinne erääseen vantaalaiseen sairaalaan josta ei myöskään vastattu.
Kyllä siinä alkoi pikku hiljaa pinna kiristyä.Kun en muuta keksinyt ,soitin sitten vain summa mutikassa jonnekin vantaalaiseen terv.asemaan ja sain kuin sainkin tuloksen 40 minuutin soittorumban jälkeen.Koskaan ennen näiden vuosien aikana kun lapsemme on ollut sairas en ole moista kokenut.
Mutta aivan kun tämä ei riittäisi.
Jo ennen pääsiäspyhiä lapsemme sairastui ,ensin ihan tavis flunssaan ja sitten vatsa lakkasi toimimasta(toisin sanoen lapsi oli ummella).Ja lankalauantaina tilanne repesi ja lapsi ulosti "kiviä"ja oksensi samaan aikaan.
Mieheni sieppasi lapsen autoon ja ajoi sinne erääseen vantaalaiseen sairaalaan,päivystykseen.
Jossa heidät jonottamisen jälkeen otti vastaan ulkomaalainen lääkäri.Ja tässä välissä tahdon sanoa,minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan kunhan esimerkiksi kommunikaatio lääkärissä toimii.
Noh mieheni kertoi lapsen taustaa että vauvasta saakka ollut kipeä ja pissakokeet otettu ja nyt kuumetta ja ummetusta ja oksentelua.
Tämä lääkäri vihaisena tiuskaisi miehelleni ettei tuo ollut päivystys asia ,että miksei lasta viedä omalle terveysasemalle.
Meillä ei muutenkaan ole siellä henkilökuntaa ,saatikaan sitten että se olisi auki lankalauantaina!
No mies tämän tietysti kertoi.Tämä ulkomaalainen lääkäri sitten mumisi jotain osaksi suomea,osaksi omaa kieltään ja osaksi jotain latinankielisiä termejä .Ja lopuksi ja ellei kaiken huipuksi minusta ,hän oli ojennellut miehelleni farmasia fennicaa ja kysynyt:mita sina halua minu tekevan?
Siinä vaiheessa mieheni oli revennyt ja sanonut ,että en minä tiedä ,minulla on tässä sairas lapsi ja sinä olet se lääkäri!
Kuin ihmeen kaupalla saimme kuitenkin lapselle lääkettä joka helpotti ummetukseen.

Sivistynyt yhteiskunta tunnetaan siitä miten se hoitaa heikkojen,sairaiden,vammaisten ja vanhuksien ynnä muiden asioita.
Tässä ollaan nyt minusta menossa pikku hiljaa perse edellä puuhun,kun ei edes perusterveyden huoltoa voida asianmukaisesti järjestää.

Mutta mitäpä minäkin tiedän duunari parka.

Tuntuu vaan siltä ettei noilla kansanedustajilla ja päättäjillä ole mitään hajua meidän "tavallisten " ihmisten elämästä.

Tekisi mieli mennä jonnekin torille ja huutaa joka iikaalle että mennään s#!*a lakkoon kaikki.
Olisi siinä porhoilla ihmettelemistä kun ei enää taksikuskia näkyisikään,tai kaupankassa olisi poissa , eikä mersuun saisikaan enää bensaa kun bensa-aseman myyjäkin olisi lakossa.
Kuinkas se suu sitten pantaisiin.
Tajuasivat nekin ketkä tätä maata todella pitää pystyssä.

Koska sitä rahaa ei nyt sitten ilmeisesti riitä terveyspalvelujen tuottamiseen tässä maassa ,niin pitäisiköhän Suomenkin anoa jotain kehitysmaa rahaa ,että saataisiin palvelut niille jotka niitä tarvitsee.

Jokaiselle päättäjälle sellainen viesti: Että tervetuloa viikoksi minun elämääni,ette varmaan kestäisi edes ensimmäistä päivää loppuun saakka.

Terveisin: helvetin kypsynyt duunari äiti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu