Siitä, voitaisiinko kastaa myös sylilapset, kiisteltiin seurakuntien yhteisessä kokouksessa vuonna 253. Todisteet imeväisikäisten lasten kastamisesta jo apostolisena aikana perustuvat olettamuksiin, samoin kuin kirkkoisien kirjoitusten tulkinnat siitä, että se olisi yleisesti käytössä ollut tapa.
Sylilapsia eli imeväisikäisiä lapsia on kastettu todennäköisesti jo vähän ennen v. 253, jolloin siitä kiisteltiin. Tällaiset lasten kastamiset perustuivat harhaoppeihin, joita esiintyi toisella ja kolmannella vuosisadalla sangen runsaasti. Jo apostoli Paavalinkin aikana esiintyi sellaistakin harhaoppia, että ihmiset kastattivat itsensä jopa kuolleitten puolesta, 1. Kor. 15:29. Harhaoppien varaan ei voida rakentaa oppia raamatullisesta kasteesta, eikä niiden perusteella voida sivuuttaa Raamatun varmaa ilmoitusta ja siellä mainittua kastekäytäntöä.
Käytettävissä olevien asiatietojen perusteella, joita on apostolisen ajan jälkeiseltä ajalta peräisin, näyttää siltä, ettei sylilasten kastaminen ollut yleinen tapa ennen 300- lukua. Lapsikaste siinä muodossa, jossa se monissa kirkoissa esiintyy, tuli kirkkoon vähitellen. Uskovien kaste oli yhä sen rinnalla vielä pitkään.
Tätä osoittaa sekin, että monet katolisen kirkon johtomiehetkin kastettiin vasta aikuisena, vaikka he olivat syntyisin kristityistä perheistä. Esimerkkeinä tästä ovat Gregorius Nyssalainen, Basilius, Gerogorius Nazianzalainen ja Augustinus. Vaikka Augustinuksen äiti oli hurskas kristitty, kastatti Augustinuskin itsensä uskoon tultuaan vasta 30-vuotiaana, vuonna 387. Augustinus kuoli v. 430.
Uskovien kastekäytäntöön viittaa myös ennen kastetta annettu katekumenaattiopetus (opetus kasteoppilaille), jota annettiin vielä 300- luvulla. Tähän alkoi tulla mukaan tällöin myös maagisia seremonioita sekä opetukseen pääsemisessä että itse kasteeseenkin, samalla myös pakanalliset mysteerikäsitykset alkoivat saada niissä valtaa.
"Luterilaiset pitävät jyrkästi kiinni lapsikasteesta. Heidän oppinsa johtaa tässä asiassa vaikeuteen siinä, että sakramenttien siunaus riippuu uskosta, eikä imeväisillä voi olla vielä mitään uskoa", (Kristilliset kirkot ja muut yhteisöt, Osmo Tiililä, sivu 259).
Koska raamatusta ei löydy tukea lapsikasteopille, on tämän opin tueksi haettu tukea mm. kirkkoisien lausunnoista, proselyyttikasteista, hautakirjoituksista ym. On pyritty esittämään arvioita joidenkin henkilöiden kuolinajoista ja arvioimaan, koska heidät olisi mahdollisesti kastettu. Lapsikasteen esiintymistä ennen sen yleistymistä on perusteltu sanoilla: luultavasti, mahdollisesti, lienee, todennäköisesti jne.
Yksinkertaisempaa olisi toimia sen mukaan, mitä tästä asiasta on Raamatussa selvästi sanottu.
Pentti Lempiäinen toteaa kirjassaan Pyhät toimitukset, sivulla 22: "Pikkulasten kasteen alkuhistoria jää siis epäselväksi, mutta varmaa on, että jo toisen vuosisadan lopussa se oli yleinen käytäntö".
Miten yleinen käytäntö se oli tällöin, on samalla myös arvaillun varassa, kuten seuraavastakin lainauksestakin ilmenee. "Kirkko oli näkyväinen, sikäli kuin kaikki otettiin siihen kristillisen kasteen kautta (aikuisten kasteen; lapsikaste lienee alusta saakka käytetty myöskin lapsikastetta; lapsikaste on yleinen kolmannen vuosisadan alussa)", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 49).
Kastetapa
Raamatun esimerkkien mukaan kaste toimitettiin upottamalla, ja tätä merkitsee kreikankielinen kastetta tarkoittava sana baptidzö. Upotuskaste oli käytössä myös sylilapsiakin kastettaessa aina 1400-luvulle saakka, jolloin se oli virallisena kastetapana myös Rooman kirkossa. Vihmonnat ja valelukasteet ovat tulleet varsinaisesti käyttöön vasta sen jälkeen.
Kreikkalaiskatolinen kirkko ja eräät itämaiset kirkot ovat käyttäneet aivan viime aikoihin saakka virallisesti upotuskastetta. "...kristillinen kaste perustavana tekijänä kristittyjen yhteydelle... se toimitettiin tavallisesti upottamalla kastettava kolme kertaa juoksevaan veteen...", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 75).
Katolisen kirkon syntyminen
Katolisen kirkon muodostuminen valtiokirkoksi oli ennen kaikkea historiallisen kehityksen tulosta. Rooman keisarivalta ei ollut voinut tukahduttaa seurakuntien kasvua, ja seurakunnat olivat levittäytyneet laajasti Rooman valtion alueelle.
Rooman keisari Konstantinus näki tämän tilanteen ja päätti käyttää asian hyödykseen. Hän antoi uskonnonvapauden kristityille vuonna 313, jonka seurauksena syntyi katolinen kirkko.
Tämä merkitsi asteittain katoliseksi kirkoksi muuttuneiden seurakuntien itsenäisyyden päättymistä ja niiden tulemista valtiovallan päätöksistä riippuvaisiksi.
Katolinen kirkko muodostui valtionkirkoksi vuonna 380, jolloin Rooman keisari Theodosius Suuri teki kristinuskosta valtionuskonnon. Vuonna 381 hän julisti Rooman kirkon ainoaksi ja hyväksytyksi uskonnoksi. Tämä antoi perusteet jälleen kristittyjen vainoille, niitä kohtaan, jotka eivät hyväksyneet Rooman kirkon oppeja. Keisari Theodosius Suuren kuoltua v. 395 hajosi roomalainen maailmanvalta länsiroomalaiseen ja itäroomalaiseen valtakuntaan. Uskovien kaste kiellettiin v. 413 kuolemanrangaistuksen uhalla.
Kirkkolaitoksen syntyminen merkitsi samalla raamatullisten seurakuntien lakkaamista. Kaikki hengellinen toiminta tuli kirkkolaitoksen yksinoikeudeksi, ja kirkko alkoi vainota kerettiläisinä sen ulkopuolella olevia uskovia. Raamattu oli latinankielinen, Vulgatan, jota tavallinen kansa ei ymmärtänyt. Tämä käännös, jonka Hieronymos teki, antoi pohjan katolisen kirkon kehittymiselle.
Kansalle messuttiin latinaksi ja opetettiin oppeja, jotka olivat Raamatun vastaisia. Kansan omalla kielellä kirjoitetut Raamatun osat, mikäli niitä löydettiin, poltettiin kirkon toimesta. Papit eivät saaneet rangaistuksen uhalla paljastaa Raamatun sisältöä tavalliselle kansalle.
Kirkko otti käyttöön monia pakanakulttuurissa olleita tapoja, seremonioita, muotomenoja ja kaapuja. Kirkkolaitoksen kehittymisen myötä syntyivät myöhemmin munkki- ja nunnaluostarit, ritarikunnat, inkvisitiolaitos ja jesuiittaveljeskunta.
Paavinvalta kirkossa
Paavinvalta Roomassa sai alkunsa keisari Innocentius I (402-417) vaatimuksesta, että Rooman piispalle tulee antaa ylin valta kirkossa. Ensimmäinen paavi oli Leo Suuri (440-461). Häntä voidaan pitää perustellusti ensimmäisenä paavina, vaikka katolisen kirkon mukaan ensimmäinen paavi olisi apostoli Pietari. Paavien ja kirkon valta kasvoi valtakunnan rappeutumisen myötä. Toisten piispojen tyytymättömyys Rooman piispan ylivaltaan johti valtakunnankirkon jakaantumiseen.
Rooman syrjäyttäminen johdosta Paavi Felix III katkaisi kirkkoyhteyden Kontantinopolin patriarkka Akaciuksen kanssa, jolloin alkoi ensimmäinen avoin riita Rooman ja Kontantinnopolin välillä (484-519). Tämä oli myös alku kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kirkon muodostumiselle, jonka pääpaikka oli Konstantinopoli. Akacius otti vuonna 518 arvonimekseen ekumeeninen patriarkka. Lopullisesti kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kirkko muodostui myöhemmin v. 1054.
Rooman kirkon hajaannus ja Islamin opin synty
Katolisessa kirkossa käynnissä ollut hajaannustila johti Islamin opin syntymiseen. Vuonna 499 Suuressa synodissa Seleukia-Ktesifonissa itäsyyrialainen ja persialainen kirkko erosivat Rooman kirkosta ja myöhemmin Egyptin ja sen jälkeen Abessinian kirkko. Nämä antoivat vauhtia Islamin kehitykselle.
Arabialainen valtiomies ja Islamin opin profeetta, Muhammed (571-632) oli tutustunut matkoillaan juutalaisuuteen ja Rooman kirkon oppeihin, joista hän sai vaikutteita, erikoisesti juutalaiskristillisestä ebionilaisesta lahkosta (juutalais-kristillisen lahkon jyrkempi muoto). He korostivat lakia eivätkä hyväksyneet mm. Jeesuksen neitseestä syntymistä tai apostoli Paavalin opetuksia.
Muhammedin opetuksien pohjalta kirjoitettiin myöhemmin Koraani. Muhammedin liikkeellepanema arabialainen kansainvaellus teki vähitellen samalla lopun roomalaisesta maailmanvallasta.
Kasteesta ja ehtoollisesta mysteerioppi
Kaste ja ehtoollinen muodostuivat mysteeriopeiksi, joiden mukaan ne puhdistivat ihmiset ilman parannusta ja mielenmuutosta kaikista synneistä, synnyttivät uudesti ja tekivät ihmiset kuolemattomiksi.
"Kun näin muodoin ei kukaan voinut tulla autuaaksi ilman kastetta, niin tuli lapsikasteen välttämättömyys toisen vuosisadan lopulta lähtien selväksi", (Kirkkohistoria - Hjalmar Holmquist, suomentanut A.E.Jokipii, sivu 106.)
Lapsikasteella oli kirkon kannalta suuri merkitys, ihmiset saatiin sen avulla kaikki kirkon jäseniksi ja ylläpitäjiksi. Toiminnan ja virkavallan lisääntyminen lisäsivät samalla menoja. Tämä johti lopulta siihen, että alettiin myydä syntejä rahalla anteeksi. Syntyi anekauppa: "Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa."
U
Sylilapsia eli imeväisikäisiä lapsia on kastettu todennäköisesti jo vähän ennen v. 253, jolloin siitä kiisteltiin. Tällaiset lasten kastamiset perustuivat harhaoppeihin, joita esiintyi toisella ja kolmannella vuosisadalla sangen runsaasti. Jo apostoli Paavalinkin aikana esiintyi sellaistakin harhaoppia, että ihmiset kastattivat itsensä jopa kuolleitten puolesta, 1. Kor. 15:29. Harhaoppien varaan ei voida rakentaa oppia raamatullisesta kasteesta, eikä niiden perusteella voida sivuuttaa Raamatun varmaa ilmoitusta ja siellä mainittua kastekäytäntöä.
Käytettävissä olevien asiatietojen perusteella, joita on apostolisen ajan jälkeiseltä ajalta peräisin, näyttää siltä, ettei sylilasten kastaminen ollut yleinen tapa ennen 300- lukua. Lapsikaste siinä muodossa, jossa se monissa kirkoissa esiintyy, tuli kirkkoon vähitellen. Uskovien kaste oli yhä sen rinnalla vielä pitkään.
Tätä osoittaa sekin, että monet katolisen kirkon johtomiehetkin kastettiin vasta aikuisena, vaikka he olivat syntyisin kristityistä perheistä. Esimerkkeinä tästä ovat Gregorius Nyssalainen, Basilius, Gerogorius Nazianzalainen ja Augustinus. Vaikka Augustinuksen äiti oli hurskas kristitty, kastatti Augustinuskin itsensä uskoon tultuaan vasta 30-vuotiaana, vuonna 387. Augustinus kuoli v. 430.
Uskovien kastekäytäntöön viittaa myös ennen kastetta annettu katekumenaattiopetus (opetus kasteoppilaille), jota annettiin vielä 300- luvulla. Tähän alkoi tulla mukaan tällöin myös maagisia seremonioita sekä opetukseen pääsemisessä että itse kasteeseenkin, samalla myös pakanalliset mysteerikäsitykset alkoivat saada niissä valtaa.
"Luterilaiset pitävät jyrkästi kiinni lapsikasteesta. Heidän oppinsa johtaa tässä asiassa vaikeuteen siinä, että sakramenttien siunaus riippuu uskosta, eikä imeväisillä voi olla vielä mitään uskoa", (Kristilliset kirkot ja muut yhteisöt, Osmo Tiililä, sivu 259).
Koska raamatusta ei löydy tukea lapsikasteopille, on tämän opin tueksi haettu tukea mm. kirkkoisien lausunnoista, proselyyttikasteista, hautakirjoituksista ym. On pyritty esittämään arvioita joidenkin henkilöiden kuolinajoista ja arvioimaan, koska heidät olisi mahdollisesti kastettu. Lapsikasteen esiintymistä ennen sen yleistymistä on perusteltu sanoilla: luultavasti, mahdollisesti, lienee, todennäköisesti jne.
Yksinkertaisempaa olisi toimia sen mukaan, mitä tästä asiasta on Raamatussa selvästi sanottu.
Pentti Lempiäinen toteaa kirjassaan Pyhät toimitukset, sivulla 22: "Pikkulasten kasteen alkuhistoria jää siis epäselväksi, mutta varmaa on, että jo toisen vuosisadan lopussa se oli yleinen käytäntö".
Miten yleinen käytäntö se oli tällöin, on samalla myös arvaillun varassa, kuten seuraavastakin lainauksestakin ilmenee. "Kirkko oli näkyväinen, sikäli kuin kaikki otettiin siihen kristillisen kasteen kautta (aikuisten kasteen; lapsikaste lienee alusta saakka käytetty myöskin lapsikastetta; lapsikaste on yleinen kolmannen vuosisadan alussa)", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 49).
Kastetapa
Raamatun esimerkkien mukaan kaste toimitettiin upottamalla, ja tätä merkitsee kreikankielinen kastetta tarkoittava sana baptidzö. Upotuskaste oli käytössä myös sylilapsiakin kastettaessa aina 1400-luvulle saakka, jolloin se oli virallisena kastetapana myös Rooman kirkossa. Vihmonnat ja valelukasteet ovat tulleet varsinaisesti käyttöön vasta sen jälkeen.
Kreikkalaiskatolinen kirkko ja eräät itämaiset kirkot ovat käyttäneet aivan viime aikoihin saakka virallisesti upotuskastetta. "...kristillinen kaste perustavana tekijänä kristittyjen yhteydelle... se toimitettiin tavallisesti upottamalla kastettava kolme kertaa juoksevaan veteen...", (Kirkkohistoria 1. Hjalmar Holmquist:, suom. A.E.Jokipii, sivu 75).
Katolisen kirkon syntyminen
Katolisen kirkon muodostuminen valtiokirkoksi oli ennen kaikkea historiallisen kehityksen tulosta. Rooman keisarivalta ei ollut voinut tukahduttaa seurakuntien kasvua, ja seurakunnat olivat levittäytyneet laajasti Rooman valtion alueelle.
Rooman keisari Konstantinus näki tämän tilanteen ja päätti käyttää asian hyödykseen. Hän antoi uskonnonvapauden kristityille vuonna 313, jonka seurauksena syntyi katolinen kirkko.
Tämä merkitsi asteittain katoliseksi kirkoksi muuttuneiden seurakuntien itsenäisyyden päättymistä ja niiden tulemista valtiovallan päätöksistä riippuvaisiksi.
Katolinen kirkko muodostui valtionkirkoksi vuonna 380, jolloin Rooman keisari Theodosius Suuri teki kristinuskosta valtionuskonnon. Vuonna 381 hän julisti Rooman kirkon ainoaksi ja hyväksytyksi uskonnoksi. Tämä antoi perusteet jälleen kristittyjen vainoille, niitä kohtaan, jotka eivät hyväksyneet Rooman kirkon oppeja. Keisari Theodosius Suuren kuoltua v. 395 hajosi roomalainen maailmanvalta länsiroomalaiseen ja itäroomalaiseen valtakuntaan. Uskovien kaste kiellettiin v. 413 kuolemanrangaistuksen uhalla.
Kirkkolaitoksen syntyminen merkitsi samalla raamatullisten seurakuntien lakkaamista. Kaikki hengellinen toiminta tuli kirkkolaitoksen yksinoikeudeksi, ja kirkko alkoi vainota kerettiläisinä sen ulkopuolella olevia uskovia. Raamattu oli latinankielinen, Vulgatan, jota tavallinen kansa ei ymmärtänyt. Tämä käännös, jonka Hieronymos teki, antoi pohjan katolisen kirkon kehittymiselle.
Kansalle messuttiin latinaksi ja opetettiin oppeja, jotka olivat Raamatun vastaisia. Kansan omalla kielellä kirjoitetut Raamatun osat, mikäli niitä löydettiin, poltettiin kirkon toimesta. Papit eivät saaneet rangaistuksen uhalla paljastaa Raamatun sisältöä tavalliselle kansalle.
Kirkko otti käyttöön monia pakanakulttuurissa olleita tapoja, seremonioita, muotomenoja ja kaapuja. Kirkkolaitoksen kehittymisen myötä syntyivät myöhemmin munkki- ja nunnaluostarit, ritarikunnat, inkvisitiolaitos ja jesuiittaveljeskunta.
Paavinvalta kirkossa
Paavinvalta Roomassa sai alkunsa keisari Innocentius I (402-417) vaatimuksesta, että Rooman piispalle tulee antaa ylin valta kirkossa. Ensimmäinen paavi oli Leo Suuri (440-461). Häntä voidaan pitää perustellusti ensimmäisenä paavina, vaikka katolisen kirkon mukaan ensimmäinen paavi olisi apostoli Pietari. Paavien ja kirkon valta kasvoi valtakunnan rappeutumisen myötä. Toisten piispojen tyytymättömyys Rooman piispan ylivaltaan johti valtakunnankirkon jakaantumiseen.
Rooman syrjäyttäminen johdosta Paavi Felix III katkaisi kirkkoyhteyden Kontantinopolin patriarkka Akaciuksen kanssa, jolloin alkoi ensimmäinen avoin riita Rooman ja Kontantinnopolin välillä (484-519). Tämä oli myös alku kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kirkon muodostumiselle, jonka pääpaikka oli Konstantinopoli. Akacius otti vuonna 518 arvonimekseen ekumeeninen patriarkka. Lopullisesti kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kirkko muodostui myöhemmin v. 1054.
Rooman kirkon hajaannus ja Islamin opin synty
Katolisessa kirkossa käynnissä ollut hajaannustila johti Islamin opin syntymiseen. Vuonna 499 Suuressa synodissa Seleukia-Ktesifonissa itäsyyrialainen ja persialainen kirkko erosivat Rooman kirkosta ja myöhemmin Egyptin ja sen jälkeen Abessinian kirkko. Nämä antoivat vauhtia Islamin kehitykselle.
Arabialainen valtiomies ja Islamin opin profeetta, Muhammed (571-632) oli tutustunut matkoillaan juutalaisuuteen ja Rooman kirkon oppeihin, joista hän sai vaikutteita, erikoisesti juutalaiskristillisestä ebionilaisesta lahkosta (juutalais-kristillisen lahkon jyrkempi muoto). He korostivat lakia eivätkä hyväksyneet mm. Jeesuksen neitseestä syntymistä tai apostoli Paavalin opetuksia.
Muhammedin opetuksien pohjalta kirjoitettiin myöhemmin Koraani. Muhammedin liikkeellepanema arabialainen kansainvaellus teki vähitellen samalla lopun roomalaisesta maailmanvallasta.
Kasteesta ja ehtoollisesta mysteerioppi
Kaste ja ehtoollinen muodostuivat mysteeriopeiksi, joiden mukaan ne puhdistivat ihmiset ilman parannusta ja mielenmuutosta kaikista synneistä, synnyttivät uudesti ja tekivät ihmiset kuolemattomiksi.
"Kun näin muodoin ei kukaan voinut tulla autuaaksi ilman kastetta, niin tuli lapsikasteen välttämättömyys toisen vuosisadan lopulta lähtien selväksi", (Kirkkohistoria - Hjalmar Holmquist, suomentanut A.E.Jokipii, sivu 106.)
Lapsikasteella oli kirkon kannalta suuri merkitys, ihmiset saatiin sen avulla kaikki kirkon jäseniksi ja ylläpitäjiksi. Toiminnan ja virkavallan lisääntyminen lisäsivät samalla menoja. Tämä johti lopulta siihen, että alettiin myydä syntejä rahalla anteeksi. Syntyi anekauppa: "Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa."
U
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jo Jeesuksen seurassa kulkenet apostolit kastoivat ensimmäisten kirkkoisien vanhempia ja isovanhempia heidän ollessaan lapsia (Origenes).
Pietari käski kastaa heti sen sukupolven lapset välittömästi."Teille ja teidän lapsille kaste kuuluu". Apt.2. Miehiä veljiä kehotettiin parannukseen (jae 37), mutta kotona olevat lapset heti kasteelle. Kukaan Raamatun henkilö ei vaadi lapsilta parannusta kasten ehtona. Kastaminen yleistyi hyvin nopeasti perhekunnittain (Apt.16-mainintoja perheiden kasteista) tehtäväksi perheenpäämiehen uskon ja tahdon mukaisesti. Yhteiskunta oli oli hyvin patriarkaalinen. Perheenpäämies määräsi käytännössä kaikista tärkeistä perheen asioista, kuten kasteesta kirkkokuntaan kuulumisesta. Kristillinen kaste on perhekaste, kuten sitä edeltänyt juutalaisuuteen kastaminen eli proselyyttikaste. Samoin kasteen esikuva Israelin kansan kaste Punaisessa Meressä oli myös sylilapselle "saivat kaikki saman kasteen".
Eihän siellä keskellä yöllä vanginvartijankaan perheessä kukaan ehtinyt parannusta tehdä, kun koko perhekunta palvelijoineen ja orjineen ja heidän lapsineen välittömästi kastettiin. Koko perheen ristiäisissä/kastetilaisuudessa tietenkin luettiin Jumalan uudeksi luovaa sanaa.
"Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti"
ollut iso palju upotuskastetta varten valmiina odottamassa, epäilen.
raamattu, kun sepität tuollaista satua.
Meidän Raamatussamme vanginvartija uskoi Paavalin
julistusta, samoinkuin hänen perhekuntansa. Sitten
heidät kastettiin.
Kovin oli kiire, kun eivät ehtineet tehdä edes parannusta ennen kastettaan. Herätettiinkö vauvat unestaan keskellä yötä vai saivatko he nukkua rau-
hassa?
Mistä heille löydettiin kummit tuossa kiireessä?
Kyllä minun Raamattuni mukaan vanginvartijaa eli perheen päämiestä ainoastaan kehotettiin uskomaan ennen kastetta. Sitten kastejuhlassa luettiin Jumalan sanaa ja kaikki perhekuntalaiset kastettiin heti.
Kasteen jälkeen todetaan vanginvartijan uskoneen "kun nyt uskoi", siis kasteen jälkeen, kun oli kasteessa saanut luvatun Pyhän Hengen lahjan.
31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." [Luuk. 19:9]
32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.
33 Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.
34 Hän vei heidät kotiinsa ja kattoi heille ruokapöydän, ja yhdessä koko talonväkensä kanssa hän riemuitsi, "KUN NYT USKOI" Jumalaan. [Luuk. 5:29]
vitsikkääksi.
Tuo mainitsemasi Luuk 19:9 kuuluu:
"Niin Jeesus sanoi hänestä: tänään on pelastus
tullut tälle huoneelle."
Kysymys oli Sakkeuksesta.
Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, se joka USKOO ja kastetaan, se PELASTUU, joka EI USKO , se on jo tuomittu.
Ja vanginvartija oli kysynyt Paavalilta ja Siilaalta:Herrat mitä minun pitää tekemän että PELASTUISIN ja he vastasivat:USKO HERRAAN JEESUKSEEN NIIN SINÄ PELASTUT JA SINUN PERHEKUNTASI.
Siis näin.USKO jo että ensin USKO ja sitten kaste.
ja-sana suomenkielessä on rinnastuskonjunktio, joka ilmaisee luettelointia ja rinnastusta, ei asioiden järjestystä. pelastuvalla on sekä kaste että usko. siinä mark.16 ei sanota, että ensin usko, ei niin.
Mark.16 jakeesta 8 jälkeen on myöhemmin lisättyä tulkintaa ja perimätietoa. Alkuperäinen Jeesuksen itsensä sanoma kastekäsky on aina Matteuksessa. Matt.28:16-20
Mark.16:9 kohdalla v.92 Raamatussa on asiasta maininta.
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.] [16:9-20: Matt. 28:16-20; Luuk. 23:36-53; Joh. 20:19-31; Ap. t. 1:6-14 : Luuk. 8:2]
...väännät asiaa kirkolliseen korvasyyhyyn sopivaksi???
Oli tuo Markuksen 16:16 kirjoittamisen tilanne mikä tahansa, on varmaa kuitenkin se ettei kirkollista kasteen muotoa mainita missään kohdin UT,ssa, ja varmaa on myöskin se ettei missään mainita vauvoja tulleen kastetuksi!!!
Jokaikisessä kohdassa missä kasteita suoritetaan UT,ssa, mainitaan ensin tapahtuneen evankeliumin sanan julistaminen jonka jälkiseurauksena kuulijat tulivat kastetuiksi!!! Kuten esim, apostoli Pietarin saarnan kuulijat,- (Apt 2:40-44) sekä myös Apostoli Filippuksen julistuksen kuulijat,- (Apt 8:12) ja samoin myös Paavalin julistuksen seurauksena Krispuksen perhekunta!- (Apt 18:8)!
Jos sanojen ja ilmaisun järjestyksellä ei olisi mitään merkitystä, niin millä sitten on mitään merkitystä??? Kun sanotaan, että, "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu", niin minulle se kyllä merkitsee jotain, sinulle kai ei sitten mitään!? Tahallasiko vain haluat vääntää asiat päälaelleen jotta kirkollinen korvasyyhy lapsikasteesta tulisi hyväksytyksi, eli nurinpäin kuin mitä sanassa on ilmoitettu!? Mikä sinulle sitten ylipäätään merkitsee mitään jos ei kirjoituksessa ilmoitettu sanan järjestysmuoto???
Mikäli todellinen tarkoitus olisi ollut toisinpäin kuin tuo Mark 16:16, niin kyllähän sanojen järjestyskin olisi silloin ollut toisinpäin jotta olisi ymmärretty, että kaste olisi suoritettava ensin, mutta kun se vaan nyt on niin, että ensin sanan julistuksen seurauksena pitää syntyä usko, (Room 10:17) ja sen seurauksena tulee sitten vasta tuo Raamatullinen =(baptizoo/upotuskaste), ei siis tuo kirkollinen valelukaste, Kreik,-(ranoo) jota UT,tti ei sanansa ilmoituksessa laisinkaan tunne!
Sanaa siis luetaan ja totellaan niinkuin sana itse ilmoittaa, ei siis lainkaan siten niinkuin omat tunteet ilmoittaa! Kasteen suorittaminen ja tapa, sekä järjestys ei ole yhden jakeen varassa, vaan saamme sen lukea monesta muustakin jakeesta kuin tuosta kiistellystä Markuksen jakeesta!
Siunausta!
kIRJOITAT TUOLLAISTA SOOPAA:
Oli tuo Markuksen 16:16 kirjoittamisen tilanne mikä tahansa, on varmaa kuitenkin se ettei kirkollista kasteen muotoa mainita missään kohdin UT,ssa, ja varmaa on myöskin se ettei missään mainita vauvoja tulleen kastetuksi!!!
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
tuon logiikan mukaan vanhuksiakaan ei kastettu, kun heitä ei erikseen MAINITA?
Eipä mainita lapsia erikseen, kun koko miljoonakansa Israel kulki halki punaisen meren ja saivat kaikki saman kasteen "bapditzoon" pilvessä ja meressä. Sinun logiikkasi mukaan kansaan ei kuulunut yhtään vauvaa, KOSKA HEITÄ EI MAINITA.
Kyllä ne lapset kastettiin perhekuntaan kuuluvina aivan samoin kuin kristillistä kastetta edeltäneessä proselyyttikasteessa, mikä oli kanssa perhekaste.
Kasteen lupaukset on teille ja teidän lapsille. Perhekunnittain. Pietarin sukupolven lapsiperheistä kastaminen alkoi.
"ja"-sana on asioiden luokitusta ja rinastusta ilmaisena konjunktio. rinnastuskonjunktio suomen kielessä. ei asioiden järjestystä ilmaiseva sana ollenkaan.
Vai meinaatko, että ensin pitää olla suun tunnustus ja sitten vasta sen jälkeen sydämen usko?
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
Kirjoitat...
**tuon logiikan mukaan vanhuksiakaan ei kastettu,**
Vastaus...
Raamatun logiikan mukaan vain evankeliumin sanan kautta uskoontulleet kastettiin!
Kirjoitat...
**Eipä mainita lapsia erikseen, kun koko miljoonakansa Israel kulki halki punaisen meren ja saivat kaikki saman kasteen "bapditzoon" pilvessä ja meressä.**
Vastaus...
Pysytään nyt ihan vain tässä uudenliiton tilanteessa, koska elämme nyt uskon kautta Kristuksessa uudenliiton aikaa! Tai siis kuka elää, kuka ei!
Kirjoitat...
**Kyllä ne lapset kastettiin perhekuntaan kuuluvina aivan samoin kuin kristillistä kastetta edeltäneessä proselyyttikasteessa, mikä oli kanssa perhekaste.**
Vastaus...
Puhut omiasi! Raamatusta et löydä lapsikasteelle minkäänlaista tukea! Se on ystäväiseni ihan varma asia se! Vain ne jotka ottivat evankeliumin sanan uskossa vastaan, vain heidät kastettiin, ja vain sellainen ilmoitus löytyy Raamatun sanasta!
Kuten olen maininnut kirjoituksessani, kirkollista valelukastetta ei löydy uudentestamentin sanan ilmoituksesta mistään kohdin, jotenka se on vain kirkollista korvasyyhyä luoda kansaan sellainen kuva, että kirkolla on taivasten valtakunnan avaimet! Näinhän asia ei ole, vaan jokainen joka uskoo Jeesukseen (Joh 3:16-18) on Jeesuksen veren lunastuksen voimasta uskon kautta saanut itselleen taivasten valtakunnan "avaimet" Kristuksessa! (1Joh 1:7-9) ja syntinsä anteeksi.
Kirjoitat...
**Kasteen lupaukset on teille ja teidän lapsille. Perhekunnittain. Pietarin sukupolven lapsiperheistä kastaminen alkoi.**
Vastaus...
Et ole ilmeisesti oikein sisäistänyt tuota asiaa itsellesi! Kyseessähän oli "ensin parannuksen teko" kehoitus!!! Tuo suomennos vain ei ole aivan sanatarkka, eli tuo "tehkää parannus", on Kreikaksi,- "metanoesate", joka merkitsee kehoitusta "muuttua mieleltään"! Eli kehoitus Pietarilta oli kuulijoilleen, evankeliumin julistamisensa yhteydessä, että nyt siis evankeliumin sanoman kuultuanne "muuttukaa mieleltänne" ja ottakoon teistä kukin kasteen syntiensä enteeksisaamiseksi!!! Elikä kun uskon kautta on mieli muuttunut Jumalaan ja Jeesukseen uskovaksi, niin Kristuksen lunastuksen ansiosta olemme saaneet syntimme anteeksi sanan lupausten mukaan hänen verensä ansiosta ja nyt vesikasteessa uskova hautaa vanhan syntielämänsä ja kuolee kuvaannollisesti samalla synnille, joka haudataan yhdessä Kristuksen kanssa kasteen hautaan syntien anteeksisaamiseksi! Ymmärsitkö!?
Kun ihminen kuulee evankeliumin sanan joka saa hänet tekemään parannusta syntielästään, niin se tarkoittaa, että hänen on silloin "kuoltava synnille" joka häntä on vallinnut aiemmin, muuten hän ei voi syntyä uudeksi hengelliseksi ihmiseksi.
Kaste on siis ulkoinen kuva siitä mitä ihminen uskon kautta on jo sisäisesti uskoontultaessa kokenut Kristuksessa! Uskossa hän siis on kuollut synnille ja uskossa hän Kristuksen kanssa on kasteessaan haudannut syntinsä- (Room 6:3-4) ja uskossa hän nousee kasteenhaudasta uuteen hengelliseen ylösnousemuselämään jonka on jo uskon kautta ennen kastettaan saanut itselleen omistaaJeesuksessa Kristuksessa.
Samat lupaukset koskevat siis lapsiakin, eli "jälkipolviamme", että hekin uskon kautta voivat muuttua mieleltään ja saada syntinsä anteeksi ja saada lahjana itselleen omistaa Pyhän Hengen ja kaikki muutkin lahjat joita Jumala sanassaan on uskovilleen luvannut!
Tämän jälkeenhän nuo Pietarin saarnan kuulijat jakeessa- (Apt 2:41) ottavat hänen kehoituksestaan vaarin, eli uskossa he ottavat kuulemansa evankeliumin sanoman vastaan ja samalla myös kasteen itselleen!
Siunausta! :)
Sanot, että Pietarin kastekehotus miehille ja lapsille koski jälkipolvien lapsia. Ei pidä paikkaansa.
Kyllä Pietari puhui oman sukupolvensa lapsiperheistä, jotka piti heti kastaa. Lapsen ei tarvi ensin tehdä syntiä että voisis tehdä parannusta.Lapsi heti valmis kasteelle ottamaan vastaan sanaa.
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
Kehoitus parannuksen tekoon Pietarin kuulijoille, merkitsi siis oikeasti "mielenmuutos kehoitusta" kuten jo selvitin asiaa, josta myös Paavali sanassaan mainitsee -(Room 12:2), sekä Pietari myös kehoittaa kasteenottamiseen jotka tuon pelastusssanoman vastaanottavat! Nuo saman asiat ja kehoitukset kuuluvat siis myös "lapsillemmekin" kun he tekevät parannusta elämässään!
Elikä "Teidän lapsillenne" merkitsee siis noiden Pietarin saarnan kuulijoiden, että myöskin tänään meidän lapsiamme, eli jälkipolviamme! Ymmärsitkö?
Jotka siis uskovat, he saavat lahjaksi Pyhän Hengen, mielensä muutoksen, eli uskon vastaanottamisen perusteella Kristuksessa Jeesuksessa! Ja näin tapahtui Pietarin saarnan kuulijoille tuossa -(Apt 2:40-41) jakeissa kun he vastaanottivat tuon uskon lahjan Jumalan sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta!- (Room 10:17)(1Kor 12:9).
Tuota katolista "valelemalla", Kreik, =(ranoo) tapahtuvaa kastetoimitusta ei löydy mistään kohdin UT,n sanomassa! Ei mistään! Eli ulkoisena toimitusmuotonakin tuo valelukaste on ohi Raamatun opetuksen! Saat olla vapaasti mitä mieltä haluat, mutta niin se asiaa vaan on!
Siunausta!
Erittäin johdonmukainen.Kävin pari viikkoa sitten Roomassa ja siellä "törmäsin" moneen kirjoituksessasi olleeseen asiakohtaan.
Maksajia aina tarvitaan.....
kirjoitit:
"Siitä, voitaisiinko kastaa myös sylilapset, kiisteltiin seurakuntien yhteisessä kokouksessa vuonna 253. Todisteet imeväisikäisten lasten kastamisesta jo apostolisena aikana perustuvat olettamuksiin, samoin kuin kirkkoisien kirjoitusten tulkinnat siitä, että se olisi yleisesti käytössä ollut tapa. "
Unohdit varmaan kirjoittaa että raamatussakin on paljon tekstiä mitkä puhuu lapsikastetta vastaan.
esim:
"... joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm. 22.17).
Tietääkseni yksikään syli vauva kastetta tahtonut!
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Käskikö Jeesus kastaa lapsia???
jne jne...
Luojan, Jumalallinen kaste:
Ainoa Jumalallinen kaste on äidin lapsivesikaste. Ensimmäinen ja ainoa Jumalallinen kaste.
Eri uskonnoilla ja eri uskonsuunnilla; raamattuakin lukevilla; on uskovaisten jne kasteita mutta ne eivät ole Jumala ja Jeesuksen tahdon mukaisia, vaan ainakin osa niistä on saatanaa jumalanaan palvelevien rituaaleja.
Esimerkiksi kristinusko on omalla murhaajan ja murhauttajan historiallaan osoittanut herrakseen herra saatanan jota jumalanaan palvelevat. Jopa omia uskovaisia, pieniä syyttömiä lapsia kiduttaen ja sitten noitina elävinä noitarovioilla polttaen osoittaakseen saatanan helvetin ja saatanan herrakseen.
Mielestäni vahvin todiste raamatussa lapsikasteita vastaan on Jeesuksen opetukset ja Jeesuksen esimerkilliset teot, Jeesus siunasi lapsia.
On jotenkin kummallista, että kristinuskon uskovaiset kiistelee tällaisista asiasta kuin lapsikasteesta mutta eivät juuri koskaa raamatun yhdeksästä (9) älä tapa käskystä ja sen merkityksestä ja ennenkaikkea sen mitä se käytännössä merkitsee? ja kuinka kristinusko on olemassa olonsa aikana onnistunut sitä käskyä toteuttamalla osoittamaan herrakseen herra saatanan jota jumalanaan palvelee!