luomakunnan nousu ja tuho

paikanetsijä

kun Jumala loi taivaan ja maan ym.kaikki oli sangen hyvää kuten Raamatussa mainitaan
"Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää."
silloin ei vielä ollut petoja..sen paremmin ihmispetoja kuin eläimiäkään

kun sitten ihminen lankesi syntiin,hänet ajettiin pois paratiisista
"Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu." sittenkö alkoi lihan syönti?
eläimistä tuli saaliita ja saalistajia-ihmisen ja toistensa vihollisia

aikoinaan kuitenkin tämä tilanne muuttuu..
"19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,
21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;"
(Room. 8:20-22)

me ihmiset olemme todella arvokkaita..koska meidän tähtemme on tämä kaikki ´vaiva`,näin ihmisjärjellä -- olisi luullut että olisi ollut helpompi tuhota koko epeli(ihminen) ja luoda tilalle uusi
mutta koska Jumala on RAKKAUS eikä voi itseään kieltää, ei Hän ole voinut luomistyötään tuhotakaan

mielestäni todella mielenkiintoista

2

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaihtoehto

      on se, että Jumala vain tarvitsi jonkin rodun jota kiusata ja kiduttaa. Sadisti kun on.

    • Lihansyönti alkoi Raamatun mukaan vedenpaisumuksen jälkeen Nooasta ja häne pojistaan:

      "Jumala siunasi Nooaa ja hänen poikiaan sanoen heille: "Olkaa hedelmällisiä, lisääntykää ja täyttäkää maa. Pelätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä, kaikki taivaan linnut, kaikki maassa matelevat ja kaikki meren kalat. Ne olkoot teidän valtaanne annettuja. Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi. Kuten olen antanut teille vihreät kasvit, niin minä annan teille myös kaiken tämän.! 1 Moos 9:1-3

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe