Yksi

ortodokseille ja roomalais-katolilaisille onko teillä ehtoollisyhteyttä. Siis voiko esim. ortodoksi osallistua roomalais-katolilaisen kirkon ehtoolliseen?
12970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ortodoksi ei voi osallistua minkään muun kirkkokunnan ehtoolliseen, sillä meillä ei ole ehtoollisyhteyttä muiden kanssa.

Miksikö. Siksi, että pitää olla sama uskontunnustus, eikä sitä ole muiden kanssa. Juu, lut. ja kat., mutta lukekaapa tarkemmin se "Ja Pojasta", niin huomaatte, ettei ole.

Muutenkin ort. ja kat. kirkko eivät ole samoilla linjoilla kaikista asiosita. Sekin erottaa ehtoollisyhteydestä.

Ja nyt on kenenkään turha tulla urputtamaan että ollaankos sitä ort.kirkossa niin paljon parempia ettei voida olla muiden kanssa ehtoollispöydässä. - Ei olla parempia, mutta ehtoollisyhteyden edellytys on sama usko. Ja samaa uskoa ovat vain toiset ortodoksit. Nyt joku muu saa sitten viilata pilkkua ja selittää tarkemmin.

Äänestä

mutta antamalla merkin saa siunauksen.

Äänestä

sinä todella, että me voimme osallistua ortodoksien ehtoolliseen, me emme vajoa niin alas. Tai saati sitten ortodoksit osallistuvat meidän ehtoolliseen, eivät hekään vajoa niin alas.

Äänestä
  • niin aivan varmasti toivot, että ekumenia etenee ja idän ja lännen katolinen kirkko lähentyvät niin paljon, että ehtoollisyhteys voidaan palauttaa. Ainakin minä toivon niin. Eihän siihen tarvita paljon muuta kuin luopumista mm. 1800-1900-luvulla lisätyistä dogmeista paavin erehtymättömyydestä jne., luulisin, sillä nehän eivät ole kristikunnan yhteistä perua vaan katolisen kirkon omia päätöksiä.

    Äänestä

  • tähän hätään ei ole saatavilla "Katolisen kirkon katekismusta" niin kerropa Sinä mitä tuo kirkkosi virallinen uskonoppikirja neuvoo menettelemään tämän asian suhteen.

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    tähän hätään ei ole saatavilla "Katolisen kirkon katekismusta" niin kerropa Sinä mitä tuo kirkkosi virallinen uskonoppikirja neuvoo menettelemään tämän asian suhteen.

    Vastaanpa kysymykseen, jota ei ole minulta kysytty. Katolisen kirkon käsityksen mukaan:

    1) Katolilainen voi vastaanottaa eukaristian sakramentin missä vain katolisessa kirkossa (myös idän katolilainen roomalaiskatolisessa ja roomalaiskatolilainen idän katolisessa kirkossa), kun normaalit edellytykset täyttyvät.

    2) Ne idän kristityt, jotka eivät kuulu katoliseen kirkkoon (sekä muutkin niihin kirkkoihin kuuluvat kristityt, joilla nämä sakramentit ovat todellisia sakramentteja) voivat vastaanottaa katolisen kirkon edustajalta eukaristian (ja myös katumuksen sekä sairaiden voitelun) sakramentin, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

    -he eivät voi lähestyä asiassa oman kirkkonsa edustajaa
    -he pyytävät sitä omasta tahdostaan
    -heidän käsityksensä eukaristiasta on katolisen uskon kanssa yhteensopiva
    -katolisen hiippakunnan piispa tai paikallinen piispainkokous hyväksyy sen keskusteltuaan asiasta heidän kirkkonsa (ainakin paikallisen) hallinnon kanssa
    -normaalit katolilaisiakin koskevat edellytykset täyttyvät

    3) Kuolemanvaaran tai muun vakavan pakottavan syyn vuoksi voi samaa soveltaa muihinkin kristittyihin.

    4) Muille kuin kristityille ei eukaristiaa voi antaa.

    5) Katolilaiset voivat osallistua eukaristiaan (ja rippiin ja sairaiden voiteluun) ei-katolisessa kirkossa, jos:

    -katolisen kirkon edustaja ei ole lähestyttävissä
    -hengellinen hyvinvointi tai muu välttämättömyys edellyttää sitä
    -kyseisessä kirkossa nämä sakramentit ovat todellisia sakramentteja
    -virheet ja välinpitämättömyys vältetään

    Tällainen tilanne oli esim. Oulussa silloin kun siellä ei ollut katolista kirkkoa. Katolilaiset kävivät ortodoksien toimittamalla ehtoollisella.

    Tästäkin asiasta katolisen hiippakuntapiispan tai piispainkokouksen tulisi keskustella toisen kirkon (ainakin paikallisen) hallinnon kanssa ennen kuin asettaa käytännölle yleisiä normeja.

    Äänestä

  • ex-rousku kirjoitti:

    Hyvä kun vastasit. Sinulta saa asiallisia vastauksia ja kommentteja. Ei mitää tyyliin: Niin alas emme vajoa...

    Äänestä

  • T. Ollo kirjoitti:

    Hyvä kun vastasit. Sinulta saa asiallisia vastauksia ja kommentteja. Ei mitää tyyliin: Niin alas emme vajoa...

    Kristus nousi kuolleista!

    Äänestä

  • anteeksi taas, joskus innostun vähän liian paljon. Minä lupaan että yritän seuraavilla kerroilla parantaa tapojani keskustelun suhteen.

    Äänestä

  • ex-rousku kirjoitti:

    Kristus nousi kuolleista!

    Totisesti nousi

    Äänestä

  • Totisesti kirjoitti:

    Totisesti nousi

    XA - AA!

    Äänestä

tuli perille, ei enempää kysyttävää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysymys.. kirjoitti:

ortodokseille ja roomalais-katolilaisille onko teillä ehtoollisyhteyttä. Siis voiko esim. ortodoksi osallistua roomalais-katolilaisen kirkon ehtoolliseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu