Ennen istuimme torstaisin mummi, minä äiti ja perheen tytöt nautiskelemaan ja rentoutumaan Kotikadun äärelle. Siinä oli hyvä tunnelma ja siitä jäi lämmin kodikas mieli, kuin olisi ystäviä käynyt tapaamassa. Mutta nyt ensin lopetti katsomisen mummi "miulle tulee siitä paha mieli, en mie halua". Sitten lopettivat tytöt "se yrittää matkia jotain salkkareita tai kauniita ja rohkeita, ei sille sovi" ja nyt lopetin minä. Sarjasta on tehty jotenkin sairas, se ei ole enää aito,lämpö on kadonnut, siinä sekoillaan ihme rooleissa, vakioporukan luonteet, selkärangat on nyrjäytetty kerralla.
Mikä kotikatua vaivaa
8
1931
Vastaukset
- Ennen katsonut
Kotikatu alkaa toistaa itseään. Käsikirjoittajilta ovat ideat loppu, ja niitä lainataan muista sarjoista. Valitettavasti kaikissa sarjoissa on ennen pitkää sama ongelma edessä.
- Pettynyt
Ihan samalla tavalla kuin teillä, eli meillä katsottiin joka ikinen jakso aluksi ja sarjan ihmiset jaksoivat todella kiinnostaa. Mutta mutta... nykyään en voi seurata edes kymmentä minuuttia. Uskottavuus on mennyt jo aikoja sitten patsastelevien näyttelijäsuoritusten ja typerien juonenkäänteiden vuoksi. Kökköä kökköä. Ja se pappi saisi jo lähteä ikiajoiksi jonnekin pois.
- mielialat
minullakin. Ennen oli pakko aina katsoa, nyt katson, jos muistan silloin tällöin.
Ihme uusia tyyppejä, jotka eivät ollenkaan istu sarjaan.
Myös pikkupojan ongelmista tehdään määrättömäksi aikaa pääasia. Ei kiinnosta pätkääkään.
Kun joskus tallennan, tulee nopeutettua suurin osa jaksoja. - olen
mielialat kirjoitti:
minullakin. Ennen oli pakko aina katsoa, nyt katson, jos muistan silloin tällöin.
Ihme uusia tyyppejä, jotka eivät ollenkaan istu sarjaan.
Myös pikkupojan ongelmista tehdään määrättömäksi aikaa pääasia. Ei kiinnosta pätkääkään.
Kun joskus tallennan, tulee nopeutettua suurin osa jaksoja.Olen seurannut Kotikatua aivan alusta saakka, ja todella ohjelman taso on muuttunut. Nykyään ei kovin harmita jos jää joku osa näkemättä, enkälaita ohjelmaa nauhalle jos tiedän olevani muualla torstaina.
Sarjasta yritetään kovasti tehdä modernia tämän päivän trendejä mukaavaa, mutta kun ihmiset haluavat perinteistä ja kilttiä koko perheen ohjelmaa.
Äärimmäisen ärsyttävää on se kun samoja ärsyttäviä roolihahmoja pyöritellään ruudussa vuodesta toiseen ja jokainen osaa arvata kaikki seuraavat kieroilut. On mukavaa kun näyttelijät eivät vaihdu,mutta kai ihmiset normaalisti ainakin kehittyy ja fiksuuntuu iän myötä? - vaihtuneet...
olen kirjoitti:
Olen seurannut Kotikatua aivan alusta saakka, ja todella ohjelman taso on muuttunut. Nykyään ei kovin harmita jos jää joku osa näkemättä, enkälaita ohjelmaa nauhalle jos tiedän olevani muualla torstaina.
Sarjasta yritetään kovasti tehdä modernia tämän päivän trendejä mukaavaa, mutta kun ihmiset haluavat perinteistä ja kilttiä koko perheen ohjelmaa.
Äärimmäisen ärsyttävää on se kun samoja ärsyttäviä roolihahmoja pyöritellään ruudussa vuodesta toiseen ja jokainen osaa arvata kaikki seuraavat kieroilut. On mukavaa kun näyttelijät eivät vaihdu,mutta kai ihmiset normaalisti ainakin kehittyy ja fiksuuntuu iän myötä?katsokaapa tekstejä ohjelman lopussa, ei ole enää Katri Mannista, ei Risto Autiota eikä Elina Halttusta käsikirjoittajien joukossa. Harmi, he osasivat kirjoittaa elämänmakuista, mukavaa, kodikasta, lämminhenkistä Kotikatua! Ei sen puoleen, kyllä minä nytkin katson Kotikatua, joskus vaan ärsyttää tietyt hahmot...grrr
- ärsyttääkin.
vaihtuneet... kirjoitti:
katsokaapa tekstejä ohjelman lopussa, ei ole enää Katri Mannista, ei Risto Autiota eikä Elina Halttusta käsikirjoittajien joukossa. Harmi, he osasivat kirjoittaa elämänmakuista, mukavaa, kodikasta, lämminhenkistä Kotikatua! Ei sen puoleen, kyllä minä nytkin katson Kotikatua, joskus vaan ärsyttää tietyt hahmot...grrr
Kun katselen nauhoituksen, se menee läpi hujauksessa, kun eräitä ei halua nähdäkään.
- katselijainen
vaihtuneet... kirjoitti:
katsokaapa tekstejä ohjelman lopussa, ei ole enää Katri Mannista, ei Risto Autiota eikä Elina Halttusta käsikirjoittajien joukossa. Harmi, he osasivat kirjoittaa elämänmakuista, mukavaa, kodikasta, lämminhenkistä Kotikatua! Ei sen puoleen, kyllä minä nytkin katson Kotikatua, joskus vaan ärsyttää tietyt hahmot...grrr
Kyseessä oli äiti-Kirsti, ei Katri Manninen. Ja minun mielestäni sarjan taso alkoi laskea juuri silloin, kun Risto Autio astui remmiin. Sittemmin sarjan taso on laskenut edelleen. Eipä paljoa enää jaksa seurata.
- mallia Englannista
Emmerdalet ja monet muut engl. sarjat pysyvät vuosikymmenestä toiseen tuoreina, kun niissä vaihtuu henkilöt säännöllisesti. Joku on vakituinen, perushenkilö, mutta sitten ne ympärillä elävät ihmiset tulevat ja menevät.
Niinhän se on tavallisessakin elämässä.
Kotikadun ihmisillä ei ole ketään muita tuttavuuksia kuin ne perheet, joiden elämää seurataan.
Vaikka on se Wanha Bensiskin siinä, niin sielläkään ei käy kuin ne muutamat ihmiset. Miksi ei sinne parkkeerata joitakin jokapäiväisiä kävijöitä, joiden kanssa voisi joskus vaihtaa sanan, pari?
vaikka Emmerdale alkaa nyt olla tosi hankala seurattava, kun siinä on liikaa salarakkaiita ja salaisuuksia, niin joskus se on on ollut ihan hauska. Riippuu varmaankin käsikirjoittajista.
Myöskin vaikuttaa siltä, että esiintyjät ovat lomilla tai muissa töissä, sillä joskus he lähtevät matkoille, tai vain katoavat tapahtumista viikoiksi, ja ilmestyvät sitten taas kuin ei mitään.
Osa näyttelijöistähän onkin pelkästään Emmerdalen palkkalistoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979