48 kiloa tienä terveyteen?

Siis mitä ihmettä!
Miksi sanotaan, että 48 kiloa on rajana kuukautisten pyörimiselle?! Ihmisethän ovat eri pituisia?
Ja toiseksi, onko osteoporoosi väistämättä edessä, jos kuukautiset eivät pyöri normaalisti (valkovuotoa kyllä tulee),vaikka syön maitotuotteita 1300-1500 mg:n edestä päivittäin ja liikun runsaasti?
111585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itse painan juuri ja juuri tuon.. niukkaa on k vuoto.

Äänestä

ja myös sitä kuulee, että pitää painaa 45 kg, ennen kuin kuukautiset voi alkaa.
Eihän se pidä paikkaansa.
Voi alkaa (tai tulla takaisin jos ne on jo kerran pois jääneet) alhaisemmallakin painolla, tai olla tulematta myös hieman suuremmallakin painolla. Sehän on kai aivan yksilöllistä, ja myös tuo pituus kai vaikuttaa.

Äänestä
  • >Voi alkaa (tai tulla takaisin jos ne on jo kerran
    >pois jääneet) alhaisemmallakin painolla, tai olla
    >tulematta myös hieman suuremmallakin painolla.
    >Sehän on kai aivan yksilöllistä, ja myös tuo
    >pituus kai vaikuttaa.

    Kaikki on yksilöllistä, henki saattaa mennä joiltain (sydänpysähdys) noissa painoissa.

    - onko kivaa leikkiä hengellä. Jep, 'suattaapihan tuo olla tai olla olemati'. Herää.

    Äänestä

  • Kaikki on yksilöllistä ja jollain todella voi mennä henki tässä painossa. En usko, että koskee minua, sillä ennen sairastumistani painoin 49 kiloa (alimmillani olen painanut 35 kiloa), mutta jostain kumman syystä kuukautisia ei vielä kuulu... Johtuneeko runsaasta liikunnasta, en tiedä!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kaikki on yksilöllistä ja jollain todella voi mennä henki tässä painossa. En usko, että koskee minua, sillä ennen sairastumistani painoin 49 kiloa (alimmillani olen painanut 35 kiloa), mutta jostain kumman syystä kuukautisia ei vielä kuulu... Johtuneeko runsaasta liikunnasta, en tiedä!

    kuullu, että sillon ku murrosikä tulee, ja alkaa painoa tulla... on se raja 40, että on mahdollista niiden alkamiseen. mutta todellakin, yksilöllistä...

    Äänestä

Minulla itselläni on pituutta 161 ja painoin joskus 42 kiloa ja kuukautiset tuli normaalisti. Toki olin laiha, mutta ei menkat loppuneet. kroppa ehkä muuten oli vain ihan sekaisin..joten on yksilöllistä.

Äänestä
  • ite painan 52 ja pituutta on alle 170 eikä oo menkkoja. Oon joskus painanu 58kin kg eikä sillonkaan oo ollu menkkoja. Ne vaa loppu yhes vaihees. Ihme juttu en kyl kaipaiskaan niit takas ettei sillä mut outoo. syön jonku 2000kcal/vrk. Eli ihan tavallisesti ja BMI:kin on yli 18.

    Äänestä

Eipä oo kuulunu menkkoja sen jälkeen ku paino putos viiteenkymmeneen ja siit alaspäin.. Nyt painan 47kg, ja pituutta on 169cm. Ja se osteoporoosin riski on aikas suuri, suosittelen kalkkitabletteja ja D-vitamiinia!

Äänestä

pyörii menkat ihan normaalisti ja painoa löytyy 41kg ja pituutta 156cm.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mirka kirjoitti:

Siis mitä ihmettä!
Miksi sanotaan, että 48 kiloa on rajana kuukautisten pyörimiselle?! Ihmisethän ovat eri pituisia?
Ja toiseksi, onko osteoporoosi väistämättä edessä, jos kuukautiset eivät pyöri normaalisti (valkovuotoa kyllä tulee),vaikka syön maitotuotteita 1300-1500 mg:n edestä päivittäin ja liikun runsaasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu