että sotien aikana ja jälkeen karjalaiset asutettiin Suomeen.
Ihmiset ripoteltiin laajoille alueille pitkin maata.
Pyrittiin asuttamaan karjalaiset valtaväestön keskuuteen. Sulauttaa heidät suomalaisiin. Ei edes yritetty pitää karjalaisia keskenään samoilla asuinseuduilla.
Ainoastaan ruotsinkielisille alueille karjalaisia ei asutettu.
Nyt tönöt Savossa ja Pohjois-Karjalassa ovat tyhjillään. Kieli ja kulttuuri ovat kadonneet. Karjalan kulttuuria ja kieltä tapaan enää Karjalan Tasavallassa. En Suomessa.
Veikko Vennamo asetti karjalaiset "turpeen ikeeseen", sitä heille en olisi toivonut. Vennamoa kiitellään, mutta hän ei ollut oikea karjalaisten ystävä. Vennamo käytti "kikkakolmosta". "Tehkää tuottamatonta työtä turpeen kanssa", kyllä valtio maksaa.
Näen näitä samoja tönöjä päivittäin, yritän saada ne karjalaisten rippeet vanhainkotiin, kun heillä ei ole muuhun varaa. Tosin ensin kunnostaa heidän asuntonsa, jotta he voisivat edes muutaman vuoden olla kotonaan ennen hourulaan menoa.
Minua kiukuttaa jumalattomasti karjalaisten kohtalo Suomessa.
Karjalainen kulttuuri
17
911
Vastaukset
- karjalan kieli
"Nyt tönöt Savossa ja Pohjois-Karjalassa ovat tyhjillään. Kieli ja kulttuuri ovat kadonneet. Karjalan kulttuuria ja kieltä tapaan enää Karjalan Tasavallassa. En Suomessa."
Niin, siis suomenkarjalaiset evakot eivät puhuneet karjalankieltä, vaan karjalanmurretta, joka on vastaava murre suomen kielessä, kuten esim. hämeen, savon ja pohjanmaa nmurre.- Lain lukeminen
Karjalan ongelmaan ovat syyllisiä neuvostobolshevikit jotka varastivat alueet suomalaisilta.
Venäjä jatkaa edelleen Neuvostoliiton aloittamaa rosvousta.
Rikolliset neuvostobolshevikit eivät ole korvanneet aiheuttamistaan vahingoista mitään.
Vai onko kukaan kuullut että olisivat korvanneet. - nyt ja aina
Lain lukeminen kirjoitti:
Karjalan ongelmaan ovat syyllisiä neuvostobolshevikit jotka varastivat alueet suomalaisilta.
Venäjä jatkaa edelleen Neuvostoliiton aloittamaa rosvousta.
Rikolliset neuvostobolshevikit eivät ole korvanneet aiheuttamistaan vahingoista mitään.
Vai onko kukaan kuullut että olisivat korvanneet.jeesus masturboi puolestasi
- Suomessa
Lain lukeminen kirjoitti:
Karjalan ongelmaan ovat syyllisiä neuvostobolshevikit jotka varastivat alueet suomalaisilta.
Venäjä jatkaa edelleen Neuvostoliiton aloittamaa rosvousta.
Rikolliset neuvostobolshevikit eivät ole korvanneet aiheuttamistaan vahingoista mitään.
Vai onko kukaan kuullut että olisivat korvanneet.Karjalan ongelmien oikeat syylliset Suomessa oli suojeluskuntalaiset Aunuksen retkineen ja Suursuomi hankkeineen. Suojeluskuntaan kuuluneet jotka kannattivat noita asioita siihen aikaan olisi pantava vastuuseen ja maksamaan karjalaisille jotka menettivät maansa.
- karjalankielizet
"Niin, siis suomenkarjalaiset evakot eivät puhuneet karjalankieltä, vaan karjalanmurretta, joka on vastaava murre suomen kielessä, kuten esim. hämeen, savon ja pohjanmaa nmurre."
Kielastelet, kehnon mošenniekku! Etgo ni oman kodimuan histouriedu tiijä?
Enne tostu muailmanvoinua läs kaikin Suomen Raja-Karjalas eläjät, pravoslaunoih prihodah kuulujat ristikanzat paistih karjalua, omua muamankieldy.
Viiburis da muijal Kannaksen alovehel luterskoi rahvas taratettih suomekse (liidehsuomen murrehtu, samua midä suuri vuitti suomelazis nimittäy suomen karjalan murdehekse).
Muga, selvy enimistö evakkolois paistih suomie, se on praudu - ga ei tottu toven kaikin evakot suomekse paistu!
- Agia Triada
Voidaan Ruotsinvaltaa ja luterilaista kirkkoa syyttää nykyisen Pohjois-Karjalan väestön pakkokäännyttämisestä, jolloin se kaikkein syvin karjalaisuus kitkettiin ihmisistä ja ne, jotka eivät suostuneet kääntymään ja muuttumaan, pakenivat Venäjälle.
Sitäpaitsi muualtahan sitä väestöä tuli aikoinaan Viipurinkin alueelle, joten oliko sielläkään nyt sitten karjalaisista noin niinkuin todellisuudessa kyse sen enempää kuin esimerkiksi 2000-luvun joensuulaiset? Ja luuletteko tosiaan, että jos menetetty Karjala olisi aina kuulunut Suomeen, niin vielä tänäpäivänäkin siellä ihmiset pukeutuisivat kansallispukuihin ja harrastaisivat piiritansseja?- syytetä Venäjää
Syytetään vaan Ruotsia kaikesta, ettei vaan suututeta Suurta ja Mahtavaa. Kuulemma on Putinkin aina oikeassa. Eikun syvemmälle kyykkyyn. "Myö ei olla mittää..." "Ollaan niinku ei oltaiskaa".
Syy on Ruotsissa, ilman muuta. Eikun ilmiantamaan venäläisvastaiset suomalaiset Tehtaankadulle ja rakennetaan me suomalaiset ekokonversion hengessä lisää viemäreitä Pietarin, niin samalla Venäjän velka vähenee.
Kyykkyyn, tsuhna! - Agia Triada
syytetä Venäjää kirjoitti:
Syytetään vaan Ruotsia kaikesta, ettei vaan suututeta Suurta ja Mahtavaa. Kuulemma on Putinkin aina oikeassa. Eikun syvemmälle kyykkyyn. "Myö ei olla mittää..." "Ollaan niinku ei oltaiskaa".
Syy on Ruotsissa, ilman muuta. Eikun ilmiantamaan venäläisvastaiset suomalaiset Tehtaankadulle ja rakennetaan me suomalaiset ekokonversion hengessä lisää viemäreitä Pietarin, niin samalla Venäjän velka vähenee.
Kyykkyyn, tsuhna!Oletko ihan idiootti? Se, että nostaa esiin muitakin syitä ja syyllisiä ei mielestäni tarkoita muiden vääryyksien väheksymistä. Fakta vaan on, että Ruotsin valta 1600-luvulla aiheutti Pohjois-Karjalan karjalaisuudelle korvaamatonta vahinkoa.
Nyt jäi kyllä semmoinen maku tuosta viestistäsi, että sinulle se Ruotsi on nimenomaan suuri ja mahtava, jossa ei ole koskaan ollut mitään vikaa? - aikaisissa asioissa.
Agia Triada kirjoitti:
Oletko ihan idiootti? Se, että nostaa esiin muitakin syitä ja syyllisiä ei mielestäni tarkoita muiden vääryyksien väheksymistä. Fakta vaan on, että Ruotsin valta 1600-luvulla aiheutti Pohjois-Karjalan karjalaisuudelle korvaamatonta vahinkoa.
Nyt jäi kyllä semmoinen maku tuosta viestistäsi, että sinulle se Ruotsi on nimenomaan suuri ja mahtava, jossa ei ole koskaan ollut mitään vikaa?Eiköhän nyt Karjalan palautuksesta puhuttaessa ole kysymys NL:n karjalaisiin kohdistuneesta vääryydestä ja yleensä Karjalan alueen väestöön.
Turha se on Ruotsia vetää tähän mukaan. - Karjalais kukoisti Suomessa
aikaisissa asioissa. kirjoitti:
Eiköhän nyt Karjalan palautuksesta puhuttaessa ole kysymys NL:n karjalaisiin kohdistuneesta vääryydestä ja yleensä Karjalan alueen väestöön.
Turha se on Ruotsia vetää tähän mukaan.Ennen vuoden 1939 Stalinin rikoksia, Suomessa kunnioitettiin silloisen "Itä-Karjalan" (Suojärvi, Salmi) karjalaista kulttuuria.
Kalevala oli nimenomaan karjalainen ilmiö, ja se oli erittäin arvostettu ilmiö.
Sen sijaan Venäjä on nimenomaan pyrkinyt venäläistämään karjalaisia. Karjalaisia pakkokäännytettiin ortodoksisuuteen ja samalla venäläistettiin. Aiheesta on ilmestynyt kirjoja ennen kuin ne 1944 jälkeen kiellettiin.
Nykyään Venäjän KArjalassa vähennetään karjalaisten oikeuksia omaan kulttuuriinsa. Etenkin kostamukseen on tuotu kaikenlaisia ihmisiä siten, että karjalaiset ovat ylenkatsottuja, halveksittuja ja ehdottomassa vähemmistössä.
Ei Venäjä ole mikään vähemmistöjen suojelija. Venäjä on imperialistinen valtio, joka venäläistää kaiken mikä liikkuu. - SeAvarakatseinen
Minkähänlainen mielipide on useaan kertaan poistettu? Tässä linkki yhteen Petroskoilaiseen mielipiteeseen, mikä on oikein Karjalan Sanomissa:
http://karjalansanomat.ru/mielipide/kansojen-edut-huomioon
Tekstistä poimittua ristiriitaa tai epätarkkuutta:
"Asiantuntijanlausunnosta tulee pakollinen niillä alueilla, jotka ovat maan vähälukuisten alkuperäiskansojen perinteisesti asuttamia alueita."
Omituista tekstiä, ei senpuoleen, etteikö Venäjänmaalla näitä "pakollisia asioita" ole runsain mitoin, mutta entäpä nuo tekstissä mainitut: "....maan vähälukuisten alkuperäiskansojen perinteisesti asuttamia alueita."
Väitetäänkö tekstissä, että Venäjänmaalla on vähälukuisa määrä .....
(yli 100) alkuperäiskansoja. Vai tarkoitus on ilmeisesti kirjoittaa, että suuren alkuperäiskansojen määrä sisältää vain vähälukuisen joukon elossa olevia kansalaisia!
(kaikk`tapettiih´) ... paitsi Suomen karjalaiset karkasivat turvaan rajan taakse.
- kokonaisuus_huomioon
Olisiko meidän pitänyt keskittyä pelkästään Karjalaisiin ja heidän hyvinvointiinsa, kun koko suomen kansa oli rikki. Oma Isäni oli 100% sotainvaliidi, ja näitä ihmisiä oli ihan liikaa. Minuakin vituttaa joskus, ettei heidän asioitaan hoidettu paremmin. Koko suomi oli rikki ja hajalla, meillä oli raskas taakka vedettävänä. Näin jälkikäteen ajateltuna, Suomi hoiti asiansa aika hienosti.
- viisumi
Onhan vielä Karjalaa,kun on Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala.Ei kai sen karjalampaa enää voi Suomessa ollakaan. Kiva vaihtaa valuuttaa :(
:(( kuitenkin itänaapurilla on vielä kuolemantuomio omassa isossa kirjassaan tiedoksi kaikille sinne haluaville ja sieltä pois tunkeville.Ikävä totuus. - Kaikkiolirikki
Nim. "kokonaisuus_huomioon", mainiosti kirjoitit, harvinaista näillä sivuilla!
- Osaako-kukaan-sanoa
Palstan mutanteille, itkuvirsimiehille ja nuorisoevakoille kysymys:
Mikä on "karjalanpiirakan" oma karjalankielinen nimi?- rievä
Karjalanpiirakka on kuollut ja nuori tuote - ketä kiinnostaa Aasian riisipellot ja siellä kykkiminen ?
..uskon, että Tulemme näkemään päivän , kun karjala palautetaan suomelle. Venäjän kehitys on menossa kohti katastrofia.
On mahdollista, että maa pilkotaan useisiin pikkuvaltioihin ja siinä yhteydessä kansat saavat omansa.
On selvää, että rikollinen johto ei kykene pitämään valhetta yllä seuraavaa sataa vuotta, kuten edellinen hallinto, puuttuu länsimaitten tuki.
Venäjällä on tuhottu kansoja ja kulttuureita koko ajan.
Tsetseenejä pakko siirrettiin Siperiaan 1950-luvulla ja nyt tuhottiin ja murhattiin , mutta tsetseenit yhä ovat olemassa ja heidän kulttuurinsa. On selvää, että myös heitä ei nujerreta. Suomensukuiset kansat ovat karjalalasta tuhottu, suomeen Koivisto salli muuttoa sen perusteella, mutta heidät on kaikki venäläistetty.
Kehitysmaa Venäjä on totta. Johdolle kelpaa kiiltävät tavarat, mutta asiat pitää pitää väkivallalla koossa..
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956707Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531047Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972