Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni.
Kun elämä on aivan sekaisin siihen kuuluu monesti niin taloudellinen rompsis kuin perheen rompsis, johtuen näistä on vielä terveydentilan rompsis jatkuen joskus myös työpaikkarompsiksena. Mitä silloin ihmisen sisältä löytyykään? Ainakin kirjoittajan sisäisestä maailmasta ei löydy mitään upeaa. Elämä on … ja olo myös. Jos ihminen ei ole aikaisemmin ajatellutkaan niin Jumalaa ja Jumalan olemusta, aika usein näissä ympyröissä omien voimien ja ymmärryksen hellittäessä aletaan etsiä apua voimakkaimmista lähteistä.
Onneksi, vaiko onnettomuudeksi, suomalaiset ovat saaneet jonkinmoisen kirkollisen ilmoituksen ja riitit siitä kuka luomakunnassa on suurin ja mistä apua olisi viimekädessä haettava. Vaan jospa tämä nyt ei sitten toimisikaan? Toivorikkaana Henri Harseelius ristii kätensä iltarukouksessa ja taitaapa vielä polvistuakin vuoteensa ääreen, kunnioittavin sanoin lähestyy Jumalaa ja kertoo lopuksi miten huonosti menee ja missä apua tarvittaisi ja aika piankin vielä. Jo monena iltana tämä toimitus on käyty läpi, luulisi Jumalan nyt jo ymmärtävän, että hätä on. Jospa Jumalalle olisi luvattava jotakin, niin tietysti, ei kai nyt Jumala ilman palkkaa mitään tee, palkkaahan minäkin tässä….tuota jos sinä Jumala autat, nyt niin lupaan että tästälähin jokainen sunnuntai käyn kirkossa. No niin, pohtii Henri Harseelius, rankka lupaus, mutta nyt luulisi alkavan rattaiden jo alkavan pyöriä.
Entäpä sitten kun käy niin, ettei mitään apua tunnukaan tulevan elämään. Kun ihminen, ehkä vuosikausia jotain asiaa rukoilleena tai sitten vähemmän, katsoo itseensä ja on sellainen olo että yksin ollaan. Luonnollinen reaktio on että ei se auttanut, ei se rukous kuitenkaan auta, ei Jumala kuule minua, ei Jumalaa ehkä olekaan??? Sen jälkeen riippuen siitä mihin päätelmään ollaan tultu alkaa Jumalan syyttely. Tuollainen Jumala, antaa ihmiselle tapahtua ihan mitä vaan ja kuule se ei, kuuro se on niin ja vähäpäinenkin. Niinpä tämä on se kaavio jossa pyöritään, kirjoittaja mukaan lukien.
Vuosien mittaan kattilasta toiseen keitettynä ja paistettuna olen jotenkin kuitenkin tullut siihen tuumaan, että ei se mitä minä ajattelen, teen tai mitä minulle maailman lakien alla sattuu olekaan itse asiassa Jumalan syytä ja tuotetta, vaan tämä on minun juttuni ja hommani. Itse asiassa tämä maanpäällinen elämä on vain koulukeikka, jonka jälkeen alkaa se varsinainen elämä ja aikuisuus joka onkin jo toisessa ulottuvuudessa eli elämä Jumalan luona, jotkut sanovat taivaassa, mutta epäilen hieman kyllä ilmakehää tai avaruutta sijaintipaikkana. Luulen että kyse on nimenomaan toisesta ulottuvuudesta, johon meidän pikkuaistimme eivät riitä. Me ollaan keskenkasvuisia ja täysin ymmärtämättömiä mukeloita. Me nähdään vain se mitä meidän kuuluukin, maanpäällinen elämä se on meidän kaikkeus, muuta me ei nähdä eikä tiedetä. Tässä on se meidän kasvunpaikkamme. Olisi helpompaa jos olisimme saaneet, ja jos nyt tarkkoja ollaan niin taidamme kyllä ollakin, jonkinlaisen sielullisen lain ja tietoisuuden, että `munassa ollaan´ ja kuoriudutaan ulos kun ollaan valmiita syntymään tähän oikeaan elämään, jota varten meidät on valmistettu. Tämä maapallo ja kaikki mikä meitä täällä rasittaa, on kuin olisimme sikiöinä valtavan suuressa Tellus-nimisessä kohdussa, josta synnyttyämme olemme valmiita `Taivaan kansalaisia´.
Onhan totta, että kun pipi tulee niin se sattuu. Meille on luotu itsesuojeluvaisto, joka on niin fyysistä kuin sielullistakin ihmistä koskeva. Jos joku kohtelee meitä ala-arvoisesti me pahastumme, se on tietoisuutta siitä, että ihmisyys ja arvokkuus on oikeutemme ja meillä on se. Sanojalle kasvatuksen paikka. Sama koskee fyysistä- ja taloudellista puolta.
Toisen ihmisen tuskan ja kärsimysten edessä me ollaan täysin voimattomia ja toisen ihmisen kärsimys koskettaa. Me emme kuitenkaan mahda mitään sille kohdalle hänen kasvussaan aikuisuuteen muutakuin, että kuuntelemme, jos meillä on antaa lohdutuksen sana niin sitten sellainen. Hänen on kuitenkin henkilökohtaisesti käytävä se läpi. Miksi, ei jummarrus riitä, mutta olen varma siitä, että kun kerran pääsen syntymään täältä ulos, minulle yllättäen valkenee miksi näin on ollut juuri minun kohdallani.
Minun tehtäväni on olla yhteydessä Jumalaan. Minun tehtäväni ei lietsoa itsessäni Jumala-vihaa, heh joka sekin on sielullinen kyky, vaan kun tuntuu että Jumala on minut vanginnut, minun tehtäväni on kääntyä ongelmissani aina Jumalan puoleen, sinne toiseen ulottuvuuteen tulee myös tämä seikka kirjattuksi. "Treija kääntyi puoleeni".
Minut on Jumala ottanut kiinni ylimielisistä ajatuksistakin, joilla olen itseäni vuosien mittaan korottanut ja joilla luuloilla olen itseäni ruokkinut, vienyt minut sisäisen maailmani näyttämön aitioon. Siellä kuin totuuden hetkenä kuin `Taivasportilla´, olen kyynelin tuntenut miten suuri ja ymmärtäväinen sinä olet Isä. Ei pysty ylistyslaulut ei ihmisen mikään antaminen mitään olemaan sinun kaikkitietoisuutesi rinnalla. Silti sinä käännyt pienen ihmisen puoleen ja nostat kukan maasta hänen käteensä se hänelle ilon sen hetkisen antaa.
Niin piti vain sanomani, että kyllä se Jumala kuulee se vaan antaa meille tilaa joskus enemmän kuin me haluaisimmekaan saadakaan.
Kun elämä on aivan sekaisin siihen kuuluu monesti niin taloudellinen rompsis kuin perheen rompsis, johtuen näistä on vielä terveydentilan rompsis jatkuen joskus myös työpaikkarompsiksena. Mitä silloin ihmisen sisältä löytyykään? Ainakin kirjoittajan sisäisestä maailmasta ei löydy mitään upeaa. Elämä on … ja olo myös. Jos ihminen ei ole aikaisemmin ajatellutkaan niin Jumalaa ja Jumalan olemusta, aika usein näissä ympyröissä omien voimien ja ymmärryksen hellittäessä aletaan etsiä apua voimakkaimmista lähteistä.
Onneksi, vaiko onnettomuudeksi, suomalaiset ovat saaneet jonkinmoisen kirkollisen ilmoituksen ja riitit siitä kuka luomakunnassa on suurin ja mistä apua olisi viimekädessä haettava. Vaan jospa tämä nyt ei sitten toimisikaan? Toivorikkaana Henri Harseelius ristii kätensä iltarukouksessa ja taitaapa vielä polvistuakin vuoteensa ääreen, kunnioittavin sanoin lähestyy Jumalaa ja kertoo lopuksi miten huonosti menee ja missä apua tarvittaisi ja aika piankin vielä. Jo monena iltana tämä toimitus on käyty läpi, luulisi Jumalan nyt jo ymmärtävän, että hätä on. Jospa Jumalalle olisi luvattava jotakin, niin tietysti, ei kai nyt Jumala ilman palkkaa mitään tee, palkkaahan minäkin tässä….tuota jos sinä Jumala autat, nyt niin lupaan että tästälähin jokainen sunnuntai käyn kirkossa. No niin, pohtii Henri Harseelius, rankka lupaus, mutta nyt luulisi alkavan rattaiden jo alkavan pyöriä.
Entäpä sitten kun käy niin, ettei mitään apua tunnukaan tulevan elämään. Kun ihminen, ehkä vuosikausia jotain asiaa rukoilleena tai sitten vähemmän, katsoo itseensä ja on sellainen olo että yksin ollaan. Luonnollinen reaktio on että ei se auttanut, ei se rukous kuitenkaan auta, ei Jumala kuule minua, ei Jumalaa ehkä olekaan??? Sen jälkeen riippuen siitä mihin päätelmään ollaan tultu alkaa Jumalan syyttely. Tuollainen Jumala, antaa ihmiselle tapahtua ihan mitä vaan ja kuule se ei, kuuro se on niin ja vähäpäinenkin. Niinpä tämä on se kaavio jossa pyöritään, kirjoittaja mukaan lukien.
Vuosien mittaan kattilasta toiseen keitettynä ja paistettuna olen jotenkin kuitenkin tullut siihen tuumaan, että ei se mitä minä ajattelen, teen tai mitä minulle maailman lakien alla sattuu olekaan itse asiassa Jumalan syytä ja tuotetta, vaan tämä on minun juttuni ja hommani. Itse asiassa tämä maanpäällinen elämä on vain koulukeikka, jonka jälkeen alkaa se varsinainen elämä ja aikuisuus joka onkin jo toisessa ulottuvuudessa eli elämä Jumalan luona, jotkut sanovat taivaassa, mutta epäilen hieman kyllä ilmakehää tai avaruutta sijaintipaikkana. Luulen että kyse on nimenomaan toisesta ulottuvuudesta, johon meidän pikkuaistimme eivät riitä. Me ollaan keskenkasvuisia ja täysin ymmärtämättömiä mukeloita. Me nähdään vain se mitä meidän kuuluukin, maanpäällinen elämä se on meidän kaikkeus, muuta me ei nähdä eikä tiedetä. Tässä on se meidän kasvunpaikkamme. Olisi helpompaa jos olisimme saaneet, ja jos nyt tarkkoja ollaan niin taidamme kyllä ollakin, jonkinlaisen sielullisen lain ja tietoisuuden, että `munassa ollaan´ ja kuoriudutaan ulos kun ollaan valmiita syntymään tähän oikeaan elämään, jota varten meidät on valmistettu. Tämä maapallo ja kaikki mikä meitä täällä rasittaa, on kuin olisimme sikiöinä valtavan suuressa Tellus-nimisessä kohdussa, josta synnyttyämme olemme valmiita `Taivaan kansalaisia´.
Onhan totta, että kun pipi tulee niin se sattuu. Meille on luotu itsesuojeluvaisto, joka on niin fyysistä kuin sielullistakin ihmistä koskeva. Jos joku kohtelee meitä ala-arvoisesti me pahastumme, se on tietoisuutta siitä, että ihmisyys ja arvokkuus on oikeutemme ja meillä on se. Sanojalle kasvatuksen paikka. Sama koskee fyysistä- ja taloudellista puolta.
Toisen ihmisen tuskan ja kärsimysten edessä me ollaan täysin voimattomia ja toisen ihmisen kärsimys koskettaa. Me emme kuitenkaan mahda mitään sille kohdalle hänen kasvussaan aikuisuuteen muutakuin, että kuuntelemme, jos meillä on antaa lohdutuksen sana niin sitten sellainen. Hänen on kuitenkin henkilökohtaisesti käytävä se läpi. Miksi, ei jummarrus riitä, mutta olen varma siitä, että kun kerran pääsen syntymään täältä ulos, minulle yllättäen valkenee miksi näin on ollut juuri minun kohdallani.
Minun tehtäväni on olla yhteydessä Jumalaan. Minun tehtäväni ei lietsoa itsessäni Jumala-vihaa, heh joka sekin on sielullinen kyky, vaan kun tuntuu että Jumala on minut vanginnut, minun tehtäväni on kääntyä ongelmissani aina Jumalan puoleen, sinne toiseen ulottuvuuteen tulee myös tämä seikka kirjattuksi. "Treija kääntyi puoleeni".
Minut on Jumala ottanut kiinni ylimielisistä ajatuksistakin, joilla olen itseäni vuosien mittaan korottanut ja joilla luuloilla olen itseäni ruokkinut, vienyt minut sisäisen maailmani näyttämön aitioon. Siellä kuin totuuden hetkenä kuin `Taivasportilla´, olen kyynelin tuntenut miten suuri ja ymmärtäväinen sinä olet Isä. Ei pysty ylistyslaulut ei ihmisen mikään antaminen mitään olemaan sinun kaikkitietoisuutesi rinnalla. Silti sinä käännyt pienen ihmisen puoleen ja nostat kukan maasta hänen käteensä se hänelle ilon sen hetkisen antaa.
Niin piti vain sanomani, että kyllä se Jumala kuulee se vaan antaa meille tilaa joskus enemmän kuin me haluaisimmekaan saadakaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
voi sinua parkaa :(