Kolmoskausi

sedrftgyhuj

Tulee muuten takuulla olemaan sama kuin kakkoskausi, eli kumpikin veljeksitä menee sinne sun tänne miten sattuu, meinaa jäädä kiinni, ja samalla rahasalkku kulkee henkilötä toiselle

10

3009

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turhautunut..

      En odota suuria kolmos kaudelta. kakkosen loppu oli mielestäni tylsä. Muutenkin liikaa michaelia ja saraa.. Jostain syystä niiden kahden suhde on mennyt tylsäksi. Kuitenkin 1kausi ja 2kauden alkupuolisko olivat loistavia. Toivottavasti keksivät jotain uutta kolmoseen. En kestä jos sama pako teema tai melkein kiinni jääminen jatkuu. -_-

    • Raha se puhuu, niin..

      Prison Break on loistava esimerkki sarjasta joka olisi jäänyt tv-historiaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista sarjaluomuksista JOS tuotantoyhtiö olisi kerrankin ollut piittaamatta rahasta ja sarja olisi lopetettu yhteen kauteen.

      Prison Breakin eka kausi on fantastisen hienoa katseltavaa, intensiivistä ja jännittävää.

      Kakkoskausi oli yhtä paskaa, joka jo parin jakson jälkeen alkoi mennä niin hölmöksi ettei siitä voinut enää nauttia kun typeryys ketutti niin kovasti. Hyvänä esimerkkinä ns. taikahattu -ilmiö, eli tyypit joiden kuvat olivat olleet jatkuvasti TV:ssä ja jotka olivat koko kansan tietoisuudessa, kuljeskelivat tuosta vain ihmisten ilmoilla, muuten ilman mitään naamioitumista, mutta päässään lippalakit - jotka kai sitten estivät ettei kukaan tunnistanut?

      Oikeassa elämässä tyypit olisivat jääneet kiinni ekan viiden minuutin aikana, jos olisivat kadulle uskaltautuneet.

      Taidan silti katsoa kolmoskautta, ainakin alun. Ehkä se tästä vielä paranee, nyt kun ollaan taas kiven sisässä?

      • Kiki  

        Ollaan varmaan puolet ekasta jakosta, onhan ne jo neljä kertaa jäänyt kiinni, ja aina päässyt "sattumalta" pakoon, joten kyllä tuollakin on taas sattumalta ovet auki, ja avaimet esillä...


      • johosdasF
        Kiki   kirjoitti:

        Ollaan varmaan puolet ekasta jakosta, onhan ne jo neljä kertaa jäänyt kiinni, ja aina päässyt "sattumalta" pakoon, joten kyllä tuollakin on taas sattumalta ovet auki, ja avaimet esillä...

        Ne avaimet ja ovethan oli tarkoituksella jätetty noin, eli sattumasta ei ollut kyse.


      • turnipsieioleruokaa

        nopeisiin vaiheisiin eli kun ongelma tulee se myös ratkaistaan yleensä alle viiden minuutin, typerää, mutta toimi ykköskaudella loistavasti, kakkoskausi olikin jo aivan paska, toivottavasti saavat kolmoskauden taas toimivaksi kun ei tarvitse tätä pakkosontaa pakoonpääsystä pyöritellä tyyliin pääsee/ei pääse, jää juonenkehittelylle taas enemmän mahdollisuuksia.


    • dahfha

      "Tulee muuten takuulla olemaan sama kuin kakkoskausi, eli kumpikin veljeksitä menee sinne sun tänne miten sattuu, meinaa jäädä kiinni, ja samalla rahasalkku kulkee henkilötä toiselle"

      Rahat oli siellä repussa ja muistaakseni se Bill Kim potkas siinä lauturilla ne sinne mereen tai järveen, miten vaan eli eipä ole enään rahat käytettäviä.

      • anzkubanzku

        Jep! Ne rahathan putos sinne vetee ja tuskin niitä kukaan kalastelemaan lähtee...


      • oletteko ajatelleet
        anzkubanzku kirjoitti:

        Jep! Ne rahathan putos sinne vetee ja tuskin niitä kukaan kalastelemaan lähtee...

        jospa ne rahat eivät olleetkaan siinä repussa, repun sisäänhän me emme nähneet missään vaiheessa. Kyllähän rahat säilyvät myös kastuneina, olen kuullut että joillakin on olleet pesukoneessa pyörimässä mutta kuivuessaan kelvanneet.


      • ...nyt...
        oletteko ajatelleet kirjoitti:

        jospa ne rahat eivät olleetkaan siinä repussa, repun sisäänhän me emme nähneet missään vaiheessa. Kyllähän rahat säilyvät myös kastuneina, olen kuullut että joillakin on olleet pesukoneessa pyörimässä mutta kuivuessaan kelvanneet.

        taas mietitä liian vaikeesti tätä asiaa...sarja se vaan on missä kaikki näköjään mahdollsita


    • 00sora00

      olen kattonu koko 2 tuotantokauden.siinä michael ja lincoln jäävät kiinni mutta pääsevät karkuun.3 kausi tulee se on vissi ja varma!muuten siitä rahasalkusta,T-bag ottaa viis miljoonaa itelleen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe