Onkohan aihetta huoleen? Verenpaineeni on ollut nyt kovin alhainen, olen sitä reilun viikon ajan seurannut mutta nämä oireet siis jatkuneet jo pitempään. Verenpaine on n. 105/68 tasoa, pulssi mitatessa yleensä ihan normaali, 70 tienoilla.
Välillä (yleensä iltaisin) pulssi kuitenkin kiihtyy, tykyttää niin että tunnen sen ranteissa ja kaulalla, kestää jonkin aikaa ja menee ohi. Tykytys tuntuu myös sydämessä. Pulssi on epäsäännöllinen ja joitakin kertoja on ollut myös rintakipua, pistää sydämenlyöntien tahtiin.
Olen 18-vuotias, tupakoin ennen mutta nykyään vain juhliessa, e-pillereitä söin useita vuosia mutta nyt käytössä nuvaring. Ei muita vakituisia lääkityksiä.
Tuo rintakipu eniten huolestuttaa, eniten siis ajoittuu ilta-aikaan nämä kivut ja sykkeen nousu. Päivisinkin kuitenkin välillä "epätodellinen" olo, en tiedä miten sitä kuvailisi. Heikottaa, ja joskus tulee ihan yhtäkkiä sellainen pyörtymisen tunne mikä menee nopeasti ohi, ei kuitenkaan muistuta sellaista huimausta mikä tulee kun nousee nopeasti ylös. Huimauksesta kärsin nuorempana, mutta en enää.
Pitäisikö mennä lääkäriin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
oireista en osaa sanoa, mutta tuo verenpainehan on ihan normaali! Ei se ole mikään liian alhainen, -88 syntyneellä kuuluukin olla paineet tuota luokkaa. Lisäksi kotona mitattuihin arvoihin pitäis aina lisätä 5 mmHg sekä ylä- että alapaineeseen, koska kotona on aina matalampi paine kun lääkärissä kun kotona ei jännitä. Muuten lukemat ei ole keskenään vertailukelpoisia.
on siis että kotonako mitattu verenpaine ei pidä paikkansa huh huuuuh
pitää paikkansa eli näyttää senhetkiset verenpainelukemat. Mutta verenpaineen tavoitelukemat, eli alle 140/85, on määritetty mittaamalla verenpaineita lääkärin tai hoitajan vastaanotolla. Ja on huomattu, että keskimäärin kotimittauksissa paineet ovat tuon 5 mmHg alhaisemmat kuin vastaanotolla mitatut, johtuen siitä että ihmiset ovat kotona rentoutuneempia. Jos siis kotona mittaa paineet 135/80, se vastaa verenpainetaudin hoitotasapainossa keskimäärin vastaanottolukemia 140/85. Eli jos pyrkii hyvään hoitotasapainoon, pitää kotona mitattujen lukemien olla korkeintaan 135/80. Tätä tarkoitin, se lukee verenpaineen käypä hoito -suosituksessakin.
Kyllä se mun sydämeni antaa rytmihäiriöt päälle kun verenpainelukemat laskevat riittävän alas.
Olin sitten lääkärillä tai omassa sängyssä.
Niin se sydän päättelee, että lisää potkua peliin että happi kulkee eteenpäin verenkiertoon.