hervanta ennen

Tampereen hervannassa ei ollut 90 luvulla juurikaan häiriöitä.

Nyt lehdistä ja keskustelepalstoilta voi lukea, että kylässä on raiskureita, itsensäpaljastajia, koirien nussijoita, narkkareita ym ym.

Arvaatteko syyn tähän muutokseen?

Vastaus. 90.luvulla Seppo Lehto asui hervannassa ja piti joukkoineen kadut rauhallisina ja ns. roskaväen kurissa.

Sepon muutettua sieltä pois on meno vallan sietämätöntä. Etelähervannassa, joka on pahinta aluetta, on kortteleita, joihin valkoihoisilla ei ole asiaa kuin päivällä. Poliisilla tietysti muulloinkin.
Muuta Seppo takaisin hervantaan. Heti.
2455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse etelähervannassa vuosina 1986- 2006 asuneena olen kyllä hieman eri mieltä.
Lehto asusteli arkkitehdin kadulla ja siinä kaikki.
Ei ollut mitään Lehdon joukkoja paitsi ehkä hänen päässään.
Tietääkseni Lehdon naapuritkaan eivät olleet kyrpiintyneitä hänen toimiinsa.
Suolijärven maisemiin kaiverretut hakaristit eli nk. hakaristimetsä oli Lehdon saavutus. Ymmärtäjiä sille oli ehkä jo mainituissa joukoissa.

Äänestä

...niin. Miljoonat Seppo Lehdon soturit marssivat aina Hervannan kaduilla ja komeasti lauloivat "Hervanta über alles"!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja nyt kirjoitti:

Tampereen hervannassa ei ollut 90 luvulla juurikaan häiriöitä.

Nyt lehdistä ja keskustelepalstoilta voi lukea, että kylässä on raiskureita, itsensäpaljastajia, koirien nussijoita, narkkareita ym ym.

Arvaatteko syyn tähän muutokseen?

Vastaus. 90.luvulla Seppo Lehto asui hervannassa ja piti joukkoineen kadut rauhallisina ja ns. roskaväen kurissa.

Sepon muutettua sieltä pois on meno vallan sietämätöntä. Etelähervannassa, joka on pahinta aluetta, on kortteleita, joihin valkoihoisilla ei ole asiaa kuin päivällä. Poliisilla tietysti muulloinkin.
Muuta Seppo takaisin hervantaan. Heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu