mitä on rasismi

Mitä on rasismi ?
9696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se on haukkumasana, jolla saadaan tavalliset isänmaalliset kansalaiset vaikuttamaan epäilyttäviltä kiihottajilta.

Äänestä

kun kuopiolaista kallea syytetään siitä mitä vaasalainen ville on tehnyt

Äänestä

perustuvaa syrjintää. Virheellisesti esimerkiksi eri uskontokuntien edustajiin kohdistuvaa vihaa tai syrjintää kutsutaan rasismiksi.

Sanan 'rasismi' kantasana englannin kielessä on 'race', rotu. Yhtä väärin on siis puhua esimerkiksi ikärasismista tai sukupuolirasismista, sillä iällä tai sukupuolella ei ole mitään tekemistä rodun kanssa.

Äänestä

Ben Jellounin kirjasta Isä, mitä on rasismi: "Rasismi on laajalle levinnyttä kielteistä käyttäytymistä, jota esiintyy kaikissa yhteiskunnissa. Siitä on valitettavasti tullut arkipäivää eräissä maissa, sillä sitä ei aina edes huomaa. Rasismi tarkoittaa, että suhtaudutaan epäluuloisesti ja jopa halveksivasti ihmisiin, joilla on erilainen ulkonäkö ja kulttuuri." Varsin tyhjentävä määritelmä, vai mitä?

Äänestä
  • ( Syö sinun pöydässäsi)

    Äänestä

Käytännön tapa puolustaa omaa väkeään. Niinhän mustatkin tekevät.

Äänestä

Rasismi on sitä, että valkoista rotua syytetään kaikesta siitä, mikä muissa roduissa on itsessään vikana.

Se koira älähtää, johon kalikka kalah... lentää päästä läpi.


Black pride world wide!!!


Korvatkaapa ylläolevasta lauseesta sana black sanlla white, niin kirjoituksenne sensuroidaan valoakin nopeammin.

Äänestä

Rasismia on se, kun ei halua osallistua muualta maailmasta, kuten afrikasta tänne rahdattujen symäkoneiden elättämiseen. Pitäis sekin saada itse valita antaako verorahojansa tuollaiseen käyttää. Monikohan kieltäytyis?
Ja ne jotka niitä haluaa, niin vois myös maksaa ja olla vastuussa niistä muutenkin kaikinpuolin. Mutta eihän se niin mee. Jos jotain rikollisuutta tai muuta ne tekee niin kyllä silloin ei puhuta mitään, ollaan vaan piilossa.

Äänestä

rasismi on sitä että joku vaikka syrjii toista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kuka voisi kertoa kirjoitti:

Mitä on rasismi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu