Itsemurha

Mua kiinnostaisi suuresti tietää kristinuskoon tutustuneilta, mikä teidän käsityksenne on itsemurhasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä. Onko itsemurhan tehnyt aina poikkeuksetta tuomittu "kadotukseen"? Kaiken maailman kallonkutistajat toistavat itseään ja hoitavat ihmisten masennuksia ja muita henkisiä sairauksia lääkkeillä ja yrittävät puhumalla selvittää asioita joita ei voi korjata. Jos on fyysisesti parantumattomasti sairas ja elää maanpäällisessä helvetissä joka päivä ja päättää itse lopettaa tämän helvetin, niin onko Jumala tai raamattu sitä mieltä, että ihmisen on pakko kärsiä kunnes viikatemies vihdoin osaa työnsä ilman apua?
281059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Oman elämän lopettaminen on teko, johon meillä ei ole oikeutta, koska Jumala päättää meidän päiviemme määrän. Se on siis synti, eikä uskova voi ajatella sitä vaihtoehtona, jos vain tahtoo "päästä vähällä" vaikeista kriiseistä. Kuitenkaan Raamatusta ei nouse sellaista ajatusta, että itsemurhaajat olisivat automaattisesti kadotettuja. Se ajatus perustuu siihen, että ihmisellä ei luonnollisesti olisi enää mahdollisuutta katua sitä tekoa ja sitten pyytää ja saada anteeksi. Kuitenkin, kun me tulemme uskoon ja turvaamme Jeesukseen sovittajana, me olemme sen jälkeen täydellisesti pelastettuja, eivätkä lankeemukset horjuta sitä, kunhan vain tuomme ne Jeesukselle. Ei ole mitään sellaista syntiä, johon Jeesuksen sovituskuolema ei auttaisi. Kuitenkin meidän on kartettava sitä niin kuin kaikkia muitakin syntejä. Tuo kadotusperustelu horjuu senkin takia, että eihän meillä muutenkaan ole mitään varmuutta, että me voisimme ripittäytyä ennen kuolemaamme. Teoriassahan me voimme kuolla minä hetkenä hyvänsä, minkä vuoksi uskovien olisi elettävä jatkuvassa pelossa sen suhteen, onko heillä mitään syntejä tunnollaan. Mikään, siis todellakaan ei mikään, oikeuta lyhentämään omaa elämää, vaikka elämä olisikin kärsimystä, sillä se on Jumalan uhmaamista ja Hänen arvostelukykynsä kyseenalaistamista. Job sanoi piinansa keskellä: Kyllähän meidän on otettava Jumalan kädestä niin huono kuin hyväkin."

Kuoleman jälkeinen elämä onkin sitten melko mielenkiintoinen aihe. Käsittääkseni kirkon käsitys kuoleman jälkeisestä on seuraava; Uskovien sielut siirtyvät paratiisiin, jossa on hyvä olla ja uskosta osattomat päätyvät tuonelaan, jossa on kauhea olla. Tuomiopäivänä kaikki ihmiset ylösnousevat ruumiillisesti. Uskovien ruumiit muuttuvat ylösnousemusruumiiksi ja he pääsevät Jumalan luomaan uuteen maailmaan. Uskosta osattomat joutuvat helvettiin Saatanan ja pahojen henkien kanssa. Siellä on vain kärsimystä, eikä mikään voi suoda tyydytystä. Täällä uni poistaa väsymyksen, ruoka nälän ja juoma janon, koska Jumala sallii sen, mutta koska helvetissä ollaan täydellisesti erossa Jumalasta, niin siellä ei ole mitään mistä nauttia. Helvetissä olo ei lopu koskaan niin kuin ei uudessa maailmassa olokaan. Eniten ehkä mietit, mitä siellä paremmalla puolella tehdään. Raamattu puhuu siitä melko vähän, mutta siellä meillä opn suora yhteys Jumalaan, mikä luo siitä paikasta varsinaisesti ihanan. Siellä on kuitenkin materiaa eli me emme ole siellä henkiolentoja, koska Paavali sanoo meillä olevan ylösnousemusruumiin. Itse toivon, että siellä on kylmät talvet ja kuumat saunat ja mahdollisuus järjestää massiiviset tietsikkapelimaratoonit oikein isolla porukalla. Itsellä on mielessä ainakin Heroes of Might and Magic 5, jota en ole saanut pelattua pitkään aikaan.

Kysy ihmeessä lisää, jos kaipaat vastauksia.

Äänestä
  • "Teoriassahan me voimme kuolla minä hetkenä hyvänsä, minkä vuoksi uskovien olisi elettävä jatkuvassa pelossa sen suhteen, onko heillä mitään syntejä tunnollaan. "

    Ah ihanaa uskon iloa ja vapautta - jatkuvassa pelossa... :D

    Äänestä

  • vapautta pelossa? kirjoitti:

    "Teoriassahan me voimme kuolla minä hetkenä hyvänsä, minkä vuoksi uskovien olisi elettävä jatkuvassa pelossa sen suhteen, onko heillä mitään syntejä tunnollaan. "

    Ah ihanaa uskon iloa ja vapautta - jatkuvassa pelossa... :D

    Tarkoitan siis, että jos tuo jatkuva syntien nimeltä tunnustaminen olisi välttämätöntä, niin me eläisimme pelossa. Ottamissasi sanoissa siis nimen omaan kritisoin edellä sanomaani ajatusta, eli ollaan vaan reilusti iloisia.

    Äänestä

juttuja. Jotenkin tuntuisi niIn helpolta pistää nappi otsaan. Mutta, pitäisi ehkä ajatella niin, että tämä elämä on kuitenkin Jumalan lahja meille. Syntisen elämämme tähden emme ehkä sitä huomaa.Kaverit sanoo , että elämä on mahdollisuuksia täynnä, minä vaan en niitä huomaa.

Äänestä
  • Tony Soprano sanoi kallonkutistajalleen toivuttuaan ampumisestaan, että ymmärtää että jokainen päivä on lahja, mutta miksi hitossa sen pitää aina olla villasukat...

    Ja valitettavasti toisilla on enemmän mahdollisuuksia kuin toisilla. Mutta eipä kukaan ole sanonutkaan, että elämä olisi reilua.

    Böggille myös kiitoksia mielipiteistään. Tosin olen kyseenalaistainut Jumalan arvostelukyvyn jo kauan sitten. Tai olemassaolon. Toisaalta ajattelen myös niin, että nykylääketiede on kehittynyt ehkä liian pitkälle. Sairaudet ja heikkous on aina ollut osa luonnollista karsintaa ja on sitä edelleen eläinten keskuudessa. Nykyään lääketiede pidentää ihmisten elämää ja / tai pelastaa ihmisen, jonka olisi kuulunut jo kuolla. Eihän sekään ole Jumalan tahto. Ei voi olla, koska muuten esim. sairaudet joita ei ole voitu hoitaa 100 vuotta sitten, olisivat edelleen tappavia. Ja toisaalta luonnollista karsintaa tarvitaan liikakansoitusta, ilmaston lämpenemistä yms. vastaan. Omalla sairaalla tavallaa Hitler, Stalin ja muut joukkomurhaajat ovat tehneet osansa tähän, kuten myös musta surma aikanaan. Ilman näitä tapahtumia maapallolla olisi jo nyt liikaa ihmisiä, energiatuotanto pitäisi olla moninkertainen nykyiseen nähden ja ilmaston muutos olisi vuosisadan pidemmällä. Kuulostta karulta, mutta jos mietitte asiaa, niin on siinä pieni hiven järkeä...

    Äänestä

  • Jeesuksesta, älä siis tee itsellesi mitään pahaa koskaan. Samoin muillekin, sillä Jeesus on teidän ja meidän kaikkien kanssamme, vaikkei siltä tuntuisikaan. Odottakaamme: Jeesus auttaa välillä nopeasti ja joskus joutuu odottamaan jonkun aikaa. Apu tulee kuitenkin aina. Kannattaa katsoa sivut: www.nokiamissio.fi Siunausta sinulle ja toisillekin lukijoille. Jeesus kanssanne!

    Äänestä

Kyllä se noutaja tulee ihan varmasti, joten parempi odottaa.

Bögille vielä, käsityksesi on oikea muutoin, mutta jos kyseessä on ns. roolipelit ,et sinä konetta niiden pelaamiseen tarvitse. Niitä "koetaan/ pelataan" aidoissa maailmoissa. Tarkennus: siis siinä tapauksessa, että Luoja katsoo sen sielullesi haitattomaksi.

Äänestä

Ei ole itsemurhan tehnyt tuomittu vielä yhtikäs mihinkään, ei siis ennen kuin muutkaan ihmiset. Ja ei itsemurha ole sinänsä kelvollinen syy tuomita ihmistä kadotukseen, voipi jopa olla jotta moni itsemurhan tehnyt onkin etusijalla paratiisin porteilla. Ihmisen kärsimys on monasti vain pelkkä päänsisäinen asia/tuntemus, jolle itse kunkin kanattaa tehdä jotakin, esim. puhtosilla mielin ja oikealla asenteella sekä sydämellisyydellä suoritettu rukous osoitettuna taivaan Isälle saattaa muuttaa ihmismielen toisiin suuntiin, pois kaikesta kärsimisestä ja tuskaisista sekä ahdistavista tapahtumista.

Äänestä

Saarn. 12:7
Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

1. Moos. 25:8
Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.

Ap. t. 16:28
Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä".

Mark. 10:19
Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'."

1. Joh. 3:15
Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

Matt. 27:5
Ja hän viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi.

Joh. 17:12
Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.

Äänestä
  • masennus on valtavan yleinen sairaus tänä päivänä, myös uskovaisilla. Ja totta on myös se, että se hoitamattomana voi olla hengenvaarallinen. syvästi masentunut ihminen ei jaksa edes rukoilla eikä lukea Raamattua. Mutta uskon, siihen että Jeesuksen uhri Golgatalla on sovittanut kaikki syntimme, myös itsemurhan, jos ihminen masennuksen takia siihen päätyy. Apua pitäisi hakea ajoissa, kun huomaa, että voimat ovat lopussa. Jumala on antanut meille myös lääkärit ja lääkkeet!

    Äänestä

  • Vain yksi on tuomari kirjoitti:

    masennus on valtavan yleinen sairaus tänä päivänä, myös uskovaisilla. Ja totta on myös se, että se hoitamattomana voi olla hengenvaarallinen. syvästi masentunut ihminen ei jaksa edes rukoilla eikä lukea Raamattua. Mutta uskon, siihen että Jeesuksen uhri Golgatalla on sovittanut kaikki syntimme, myös itsemurhan, jos ihminen masennuksen takia siihen päätyy. Apua pitäisi hakea ajoissa, kun huomaa, että voimat ovat lopussa. Jumala on antanut meille myös lääkärit ja lääkkeet!

    Miksi uskossa Jeesuksen oma surmaisi itsensä? Asia ei voi niin olla!

    2. Kor. 4:
    7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
    8 Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat,
    9 vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.
    10 Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.
    11 Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.
    12 Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.
    13 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
    14 tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.
    15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.
    16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
    17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
    18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Koska myös uskossa Jeesukseen voi sairastua mihin tahansa sairauteen, myös psyykkiseen sairauteen. Jostkain syystä usko ja rukous eivät kaikkia paranna, vaikka niin monet väittävätkin.

    Äänestä

  • realisimia kirjoitti:

    Itsemurha ei ole synti, vaan ihmisen murtumista liian suurten taakkojen alla. Jumalakaan ei voi olla Kaikkivaltias, koska ei tullut näiden ihmisten apuun. Itsemurha on kuin kaatuminen yleisurheilun 100 metrillä. Matkateko jää kesken. Toivon, ettei kenenkään tarvitisi joutua sellaiseen tilanteeseen, mutta ongelmat, häviö ja häpeä ovat joskus liian suuria haamuja elämässä.

    Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

    13 artikla

    Ikuisuudesta

    Nousemalla ylös kuolleista Jeesus todisti voittoa kuolemasta. Ikuisuus on Jumalan palkinto ihmiselle rakkaudesta Jumalaan ja hänen sanomaansa. Ateistit pääsevät ikuisuuteen kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä. Ylösnousemus on kuoleman jälkeen persoonallinen nykyisen ruumiin hajotessa biologisesti.

    Viimeinen tuomio on Jumalan päätös ihmisen asemasta kuoleman jälkeen. Jumala toimii lempeänä ja oikeudenmukaisena tuomarina arvioidessaan kuoleman jälkeen ihmisen uskoa. Arvioinnin tuloksena Jumala tuomitsee ihmisen uskon perusteella ikuiseen elämään. Ikuisen elämän vaihtoehtona on kadotus. Kadotus merkitsee kuolleena pysymistä. Kiirastulta ja helvettiä ei ole olemassa.

    Usko on Jumalan tahdon mukaista hyvää elämää. Vaikka hyvät teot ovat osa uskoa, niiden lukumäärä ei ole tärkeintä elämässä eikä viimeisellä tuomiolla. Tärkeintä on rakkaus Jumalaan ja hänen sanomaansa: luottamus Jumalaan, syntien katuminen ja tunnustaminen, kaipaus ikuisuuteen sekä hyvyyden rakastaminen elämässä. Ihminen voi tulla uskoon vasta kuolinvuoteellakin.

    Kirkon ei pidä tuomita ketään kadotukseen. Viimeinen tuomio on yksin Jumalan tehtävä. Kirkko voi ainoastaan yleisesti esittää oman myönteisen opetuksensa tuomion perusteista: Jokainen, joka uskoo Jumalaan ja rakastaa hänen sanomaansa, pääsee ikuisuuteen.

    Jumala hyväksyy rakkaudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan ikuisuuteen myös ateisteja. Ihmisen uskoa ja vakaumusta arvioidessaan Jumala ymmärtää ihmisen vaikeuksia löytää luottamus Jumalaan moniarvoisessa yhteiskunnassa. Ateistien kohdalla Jumala pitää arviointiperusteena viimeisellä tuomiolla omantunnon kuuntelemista uskonnollisissa asioissa ja pyrkimystä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä. Epäusko on Jumalan silmissä parempi kuin epärehellinen usko.

    Ikuisuus ei ole kiinni oikeasta uskosta. Jumala hyväksyy rakkaudessaan erilaisia uskonnollisia tulkintoja, kunhan niissä ei loukata rakkautta. Rakkaudesta Jumalan totuus aina tunnetaan.

    Ateistien hyväksyminen yhdessä uskovien kanssa ikuisuuteen kuuluttaa kirkon totuutta Jumalan rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta kaikkina aikoina ihmiskunnassa ja maailmankaikkeudessa. Jumalan rakkaus hyvään pyrkivää ihmistä kohtaan viimeisellä tuomiolla tekee myös tarpeeettomaksi vaatimukset oikeassaolemisesta uskossa ja lujittaa ihmisten kohtalonyhteyttä sekä edistää rauhan, rakkauden ja suvaitsevaisuuden leviämistä maailmassa. Ihmisen ei tarvitse eikä hän saa käydä väkivaltaisia sotia Jumalan puolesta. Ateistien hyväksyminen yhdessä uskovien kanssa ikuisuuteen ei kumoa Vanhan Testamentin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan sanomaa totuutena. Jumala paljastaa lopullisen totuuden kuoleman jälkeen.

    Äänestä

  • Pasi Toivonen kirjoitti:

    Kyllä Jumala on kaikkivaltias. Mutta Hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatuksiamme, eivätkä Hänen tiensä meidän teitämme. Sen, miksi Hän sallii asioita tapahtuvan, ymmärrämme ehkä vasta sitten, kun olemme iankaikkisuudessa. Kyllä minä uskon helvetin olemassaoloon, eikä sinne joudu kukaan, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen.Ei ihminen katoa kuolemansa jälkeen,vaan viimeisen tuomion jälkeen selviää, ketkä joutuvat kadotukseen ja ketkä saavat olla taivaan kirkkaudessa , iankaikkisesti.Näin minä uskon, mutta ymmärrän, että sinulla on erilainen mielipide.Hyvää kevään jatkoa sinulle!

    Äänestä

  • realisimia kirjoitti:

    Koska myös uskossa Jeesukseen voi sairastua mihin tahansa sairauteen, myös psyykkiseen sairauteen. Jostkain syystä usko ja rukous eivät kaikkia paranna, vaikka niin monet väittävätkin.

    Eivätkö siis kaikki sairasta ja kuole. En ole kuullut, että joku olisi täällä iankaikkisesti elävä, vaan kaikki ajallaan kuolevat.

    Synnin tähden on tullut sairaus, kärsimys, ahdinko ja kuolema. Sanaan sarjaan kuuluvat katastrofit. Kukaan ei synny Paratiisin tilaan tähän aikaan - siis tämä on elämän realismia.

    Meistä jokainen on murhaaja; jokainen on varmasti joskus vihannut veljeään; jokainen on rikkonut käskyn: "älä tapa". Jos siis itsemurha olisi automaattisesti syy joutua kadotukseen, niin me kaikki joutuisimme sinne suinpäin.

    Pelastuminen riippuukin siitä, USKOMMEKO me - ei siitä, mitä olemme tehneet. Minä uskon, että myös itsemurhan tehnyt voi uskoa. Kuten aiemmin olikin kirjoitettu, myös uskova voi sairastua ja jos sairautta ei hoideta, se voi johtaa itsemurhaan. Minusta sitä voisi verrata vaikkapa syöpään kuolemiseen.

    Mikään yksittäinen teko ei määrää sitä, pelastummeko me vai emme, vaan ainoastaan usko Jeesukseen.

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    Job 1:21
    Ja hän sanoi: "Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi."

    Saarn. 12:7
    Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    MITENKÄÄN EN VOI VÄÄNTÄÄ RAAMATUN TODISTUSTA SIIHEN MUOTOON, ETTÄ JUMALAN EDESSÄ ON ITSEMURHA OIKEA MENETTELY. Se kertoo täydellisestä luopumuksesta ja epäuskosta. Itsemurha on omalta osalta sellaisen teon teko, että päättää itse armoaikansa. Ainoastaan Jumalalla on oikeus meidän päiviemme päättämiseen. HERRA ANTOI HERRA OTTI. Ei siis niin, että HERRA ANTOI JA MINÄ OTIN.

    No hyvä on. Sovitaan niin, että itsemurha on synti, jonka jotkut tekevät. Mutta KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET, jokaisen synnit eivät vain tule niin selvästi ilmi. Juuri sitä vartenhan Jumala lähetti Jeesuksen, että Hän sovittaisi kaikki synnit. Niinpä uskovan ihmisen synnit on Jeesus sovittanut ristinkuolemallaan. Mihin Jesusta ja armoa tarvittaisiin, jos me olisimme synnittömiä???

    Äänestä

  • Eri mieltä kirjoitti:

    Kyllä Jumala on kaikkivaltias. Mutta Hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatuksiamme, eivätkä Hänen tiensä meidän teitämme. Sen, miksi Hän sallii asioita tapahtuvan, ymmärrämme ehkä vasta sitten, kun olemme iankaikkisuudessa. Kyllä minä uskon helvetin olemassaoloon, eikä sinne joudu kukaan, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen.Ei ihminen katoa kuolemansa jälkeen,vaan viimeisen tuomion jälkeen selviää, ketkä joutuvat kadotukseen ja ketkä saavat olla taivaan kirkkaudessa , iankaikkisesti.Näin minä uskon, mutta ymmärrän, että sinulla on erilainen mielipide.Hyvää kevään jatkoa sinulle!

    Kiitos henkilökohtaisesta vastauksesta!

    Pidä omasta uskostasi kiinni. On hienoa, että olet löytänyt itsellesi riittävän näkemyksen. Niin minäkin teen! Kristillisestä sanomasta on niin monta erilaista tulkintaa, että ne mahtuvat kyllä Jumalan rakkauteen.

    Äänestä

  • Minä täältä vierestä kirjoitti:

    No hyvä on. Sovitaan niin, että itsemurha on synti, jonka jotkut tekevät. Mutta KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET, jokaisen synnit eivät vain tule niin selvästi ilmi. Juuri sitä vartenhan Jumala lähetti Jeesuksen, että Hän sovittaisi kaikki synnit. Niinpä uskovan ihmisen synnit on Jeesus sovittanut ristinkuolemallaan. Mihin Jesusta ja armoa tarvittaisiin, jos me olisimme synnittömiä???

    Juuri tätä minäkin ajoin takaa, mitä edellä kirjoittanut sanoi.

    En siis ole väittänyt, etteikö itsemurha olisi synti! Syntihän se on, mutta kuka meistä on synnitön? Eikö Jeesus tullut juuri syntisten vuoksi? Eikö hän itse sanonut, että eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

    Myös toisesta pahan puhuminen on syntiä - ja kuitenkin joudun siihen syntiin usein. Jos olisin juuri haukkunut ystävääni ja sen jälkeen kuolisin, niin enkö pelastuisi? Minä uskon, että kyllä pelastuisin, koska Jeesus on sovittanut syntini - menneet ja tulevat.

    Enkä tällä nyt tarkoita sitä, että ehdoin tahdoin tekisin syntiä, koska saan kuitenkin anteeksi.

    Room. 3:9-20
    9 Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. [Room. 1:18]
    10 Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta, [3:10-12: Ps. 14:1,3, 53:2,4]
    11 ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.
    12 Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.
    13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä, [Ps. 5:10, 140:4]
    14 heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia. [Ps. 10:7]
    15 Nopein jaloin he rientävät vuodattamaan verta, [3:15-17: Jes. 59:7,8 : Sananl. 1:16]
    16 tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä.
    17 Rauhan tietä he eivät tunne, [Luuk. 1:79]
    18 jumalanpelko on heille vieras. [1. Moos. 20:11; Ps. 36:2]
    19 Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi. [Hes. 16:63]
    20 Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Job 1:21
    Ja hän sanoi: "Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi."

    Saarn. 12:7
    Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    MITENKÄÄN EN VOI VÄÄNTÄÄ RAAMATUN TODISTUSTA SIIHEN MUOTOON, ETTÄ JUMALAN EDESSÄ ON ITSEMURHA OIKEA MENETTELY. Se kertoo täydellisestä luopumuksesta ja epäuskosta. Itsemurha on omalta osalta sellaisen teon teko, että päättää itse armoaikansa. Ainoastaan Jumalalla on oikeus meidän päiviemme päättämiseen. HERRA ANTOI HERRA OTTI. Ei siis niin, että HERRA ANTOI JA MINÄ OTIN.

    Alpo, sinä luet näitä kirjoituksia kuin piru Raamattua. Kukaan ei ole tässä ketjussa sanonut, että itsemurha on oikein. Sen sijaan täältä on löytynyt ymmärrystä sille, että siihen sinänsä väärään tekoon voi olla syitä - kuten sairaus - ihan uskosta riipumatta. Minä ainakin uskon, että Jumala näkee ja tuntee ihmisen tilanteen ja toimii oikeudenmukaisesti ja rakkaudella. Mitä se sitten tarkoittaa itsemurhan tehneen kohdalla - sen tietää Jumala.

    Ei minulla ainakaan ole sellaista tuomiovaltaa, että voisin lähteä sanomaan, että itsemurhan tehnyt automaattisesti joutuu kadotukseen - yhtä vähän kuin voin sanoa kenenkään muunkaan kuoltua varmasti, minne hän päätyy.

    Äänestä

  • ei ihmisen kirjoitti:

    Täällähän on oltu kovasti tietoisia siitä, että itsemurhan tehneet perivät iankaikkisen elämän. Siis mistä siihen löytyy varmuus. Sanokaapa se raamatunkohta, joka antaa ymmärtää, että itsemurhan tehnyt perii iankaikkisen elämän.

    Epäilen, että tässäkin asiassa ollaan menossa raamatun ulkopuolisiin käsityksiin.

    en ole ollut tietoinen kenenkään pelastumisesta tai pelastamattomuudesta :) Sanoin vain, että mikään yksittäinen teko ei automaattisesti kadota. Pelastumisen määrää se, uskooko ihminen Jeesukseen vai ei. Se sitten, voiko itsemurhan tehnyt uskoa Jeesukseen, onkin ihan toinen kysymys. Itse uskon, että vaikka ihminen olisikin sairauden tai muun ihnimillisen heikkouden takia ajautunut tällaiseen tekoon, hän saattaa silti uskoa. Usein tällaisessa tilanteessa ihminen ei pysty itse hallitsemaan itseään, eikä välttämättä edes ymmärrä, mitä tekee.

    On eri asia, jos ihminen tieten tahtoen ja täydellä ymmärryksellä tekee itsemurhan Jumalaa uhmatakseen.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Täällähän on oltu kovasti tietoisia siitä, että itsemurhan tehneet perivät iankaikkisen elämän. Siis mistä siihen löytyy varmuus. Sanokaapa se raamatunkohta, joka antaa ymmärtää, että itsemurhan tehnyt perii iankaikkisen elämän.

    Epäilen, että tässäkin asiassa ollaan menossa raamatun ulkopuolisiin käsityksiin.

    Kirjoitit: "Täällähän on oltu kovasti tietoisia siitä, että itsemurhan tehneet perivät iankaikkisen elämän. Siis mistä siihen löytyy varmuus. Sanokaapa se raamatunkohta, joka antaa ymmärtää, että itsemurhan tehnyt perii iankaikkisen elämän."

    Minusta kukaan ei voi olla tieoinen kenenkään pelastumisesta, koska tuomari on Jumala. Ei edes kaikkein hurskaimmin eläneen kristityn pelastumisen takia voi olla varma. Luther on jossain kirjoittanut, että taivaassa me ensimmäiseksi hämmästymme sitä, miksi tuo niin ja näin elänyt on täällä. Sitten hämmästelemme, miksi joku hurskaasti elänyt ei ole siellä ja viimeiseksi hämmästelemme sitä, miten itse olemme siellä. Meistä jokainen on murhaaja, varas, huoraaja jne. Jos meidät kaikki tuomittaisiin Jumalan lain mukaan, olisimme jokainen kadotettuja. Pelastus onkin kiinni siitä, olemmeko ottaneet Jeesuksen turvaksemme. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?

    Äänestä

  • Uskova kirjoitti:

    "Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?"

    Kyllä ymmärrän armosta pelastumisen, että ilman Jeesuksen lunastusta ei kukaan pelastu. Uskossa se Jeesuksen työ edestämme omistetaan. Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen.

    Olen samaa mieltä kanssasi. Minusta kuitenkaan kukaan ihminen ei voi määritellä, kenellä on usko ja kenellä ei - sen määrittelee Jumala. Itse uskon,että myös mieleltään sairas voi uskoa.

    Äänestä

Me emme ole tuomareita ja se on ihan ensimmäinen ja tärkein asia sanottavaksi.

Toinen asia on käsky jossa sanotaan että ÄLÄ TAPA.
Ihminen toimii Jumalan tahdon( myös käskyn) vastaisesti itsemurhassa.

Me ihmiset voimme vaan puhua mikä on Raamatun valossa oikein ja mikä väärin.
Lopullisen tuomion siis jakaa Jumala.

Äänestä
  • Yhtä hyödytöntä ja yhtä järjetöntä on miettiä yhden ainoa teon vaikutusta taivaaseen pääsemiseksi. Niin pikkusieluinen Jumala ei ole, vaikka ihminen ehkä haluaisi. Jumala on rakkaus, on aina ollut, vaikka ihminen on pannutkin jumalat tappamaan milloin ketäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

.... kirjoitti:

Mua kiinnostaisi suuresti tietää kristinuskoon tutustuneilta, mikä teidän käsityksenne on itsemurhasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä. Onko itsemurhan tehnyt aina poikkeuksetta tuomittu "kadotukseen"? Kaiken maailman kallonkutistajat toistavat itseään ja hoitavat ihmisten masennuksia ja muita henkisiä sairauksia lääkkeillä ja yrittävät puhumalla selvittää asioita joita ei voi korjata. Jos on fyysisesti parantumattomasti sairas ja elää maanpäällisessä helvetissä joka päivä ja päättää itse lopettaa tämän helvetin, niin onko Jumala tai raamattu sitä mieltä, että ihmisen on pakko kärsiä kunnes viikatemies vihdoin osaa työnsä ilman apua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu