Viime keväänä viellä

Vietimme aikaa kaiken kivan merkeissä.
Kevät ja kesä tuntui niin hyvältä.
Olin luonasi usein vaikka en fyysisesti.
Senkin aika olisi kai tullut.
Annoit minun kiintyä sinuun kuin lapsi vanhempaansa.
Sitten vain hylkäsit kylmästi.
Minulla on nyt olo, kuin hyljätyllä orvolla lapsella.
Joka ei voi ymmärtää miksi isän t. äidin rakkaus
yhtäkkiä loppuu, miten rakastanut muuttuu kylmäksi ja torjuvaksi.
Miksi niin hellästi rakastanut ja huolehtinut sanoo:
Mene pois, jätä minut rauhaan!
Minä kysyn:Minne minä menen, ilman sinua, yksin?
Rakastin sinua ja luotin sinuun.
Olit niin turvallinen ja luotettava.
En tiennyt sen sattuvan näin kovasti jälkeenpäin.
3850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...tällainen, joka ainakin itseensä päin on sokea.Huutaa kurkku suorana: "sääli, sääli edes." Ja vielä orpokin, sillä muutenhan ei voi tietää miltä orpolapsesta tuntuu.

Äänestä

Aina kun ihmissuhde kariutuu. Niistä pitää oppia ja nousta entistä ehompana. Ehompana on vasta sitten kun on myöntänyt itselleenkin että vikoja oli omassa toiminnassakin.Sillä eihän ole yhden syy jos kaksi tappelee. Siihen tarvitaan aina kumpikin osapuoli.Enkä tarkoita tätä tappelua nyt kirjaimellisesti. Olen jo 54-v mies, avioelämää tulee täyteen kesällä 30 vuotta. Vaimoni on empaattinen, innostava ja yleensäkin positiivinen ilmestys. Itse olin tuhota suhteemme, kun vain jäin kaiken vastaanottajaksi. Ja koko ajan otin vain lisää itselleni, antamatta vastinetta.Kenelläkään ei ole oikeutta odottaa toiselta pyyteetöntä rakkautta kohtuuttomasti.Parisuhteen eteen on paiskittava lujasti töitä, oltava joskus yllätyksellinen, kekseliäs,roiskittava sateenkaaren värejä.Silloin kumppaneista löytyy uusia asioita, jotka saavat rakastumaan aina uudestaan ja uudestaan. Eihän sitä määräänsä enempää velkaakaan saa, jos takaisin maksu ei pelaa.

Äänestä

Olit kevät ja kesäkissa sille. Sitten sut jätettiin heittelle. Mutta se on elämää. Kohta sulla on jo uusi kolli kainalossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyynelsilmin kohti kevättä kirjoitti:

Vietimme aikaa kaiken kivan merkeissä.
Kevät ja kesä tuntui niin hyvältä.
Olin luonasi usein vaikka en fyysisesti.
Senkin aika olisi kai tullut.
Annoit minun kiintyä sinuun kuin lapsi vanhempaansa.
Sitten vain hylkäsit kylmästi.
Minulla on nyt olo, kuin hyljätyllä orvolla lapsella.
Joka ei voi ymmärtää miksi isän t. äidin rakkaus
yhtäkkiä loppuu, miten rakastanut muuttuu kylmäksi ja torjuvaksi.
Miksi niin hellästi rakastanut ja huolehtinut sanoo:
Mene pois, jätä minut rauhaan!
Minä kysyn:Minne minä menen, ilman sinua, yksin?
Rakastin sinua ja luotin sinuun.
Olit niin turvallinen ja luotettava.
En tiennyt sen sattuvan näin kovasti jälkeenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu