Demoneista

Kuinka monella jehovantodistajaksi liittyneellä on kokemuksia spriritismistä ennen vt-seuraan liittymistään? Onko kenellekään sattumalta tapahtunut niin, että katsottuaan demoneista kertovaa elokuvaa tai kiinnostuttuaan demoneista jehoventodistajat olisivat tulleet yllättäen käymään ovella?
Onko jollain nykyisellä jehovantodistajalla ollut jotain yhteyttä ruusuristiläisiin, shamanismiin taikka satanismiin?
6554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen ollut lapsesta saakka JT. Enää en ole. Yhdessä vaiheessa, kun puhuttiin ja aivopestiin demonijutuilla JT:a niin sitä alkoi yksi sun toinen kuvittelemaan kaikenlaisia näkyjä. Itsekin olen nähnyt sitä sun tätä. Mutta täytyy sanoa, kun ei käy tuolla hourukokouksissa, ei näe enää mitään tavallisesta poikkeavaa. Useat näyt ym. kuvitelmat ovat aivojen tuotetta, jossa ihminen saadaan uskomaan jotain olematonta ja kuvittelemaan kaikkea. MM. verhojen heiluminen voidaan selittää demoneilla ja rapinat kotona demonien askeleiksi. Tämä on yksi pelottelukeino, jolla saadaan JT pysymään ns. uskossa. Minullekin sanottiin, että demonit hyökkää, kun tulee jotain vaikeuksia elämässä ja viimeistään sitten, kun et ole totuudessa.

Äänestä
  • Tarkoitin että ennen jehovantodistajaksi rupeamista. Onko ollut mielenkiintoa kokeilla spiritismiä tai tykätty ja katsottu Manaajan tyyppisiä leffoja? Miksi juuri jehovantodistajat näkevät demoneja kun normaalisti kristityt saavat näkyjä enkeleistä? Ja miksi demoneita pelätään? Jeesushan on jo voittanut paholaisen. Eikö se merkitse jehovantodistajalle mitään?

    Äänestä

  • Murmur murmeli kirjoitti:

    Tarkoitin että ennen jehovantodistajaksi rupeamista. Onko ollut mielenkiintoa kokeilla spiritismiä tai tykätty ja katsottu Manaajan tyyppisiä leffoja? Miksi juuri jehovantodistajat näkevät demoneja kun normaalisti kristityt saavat näkyjä enkeleistä? Ja miksi demoneita pelätään? Jeesushan on jo voittanut paholaisen. Eikö se merkitse jehovantodistajalle mitään?

    ..Ohjelmaa "Mister Bean." Siinä Rowan esittää Paholaista, joka järjestää tervetuliaspartyn uusille asiakkaille; siinä sarvipää herrasmies saapuu tiedotustilaisuuteen asianmukainen kansio kädessä, ja liikemiesmäisen ystävällinen hymy huulilla;"
    - No niin, on aina niin ilo, rakkaat tulijat, nähdä teidät niin runsaslukuisina saapuneen paikalle: Kuten ehkä jo saatoitte arvatakin, nimeni on Herra Paholainen.. olen teidän uusi työnantajanne, jos niin voi sanoa. Ehkäpä alkuun tutustumme paremmin. Pyydän ryöstömurhaajia siirtymään tuonne, varkaat ja lakimiehet tuonne...
    ..-Kannattaa katsoa Mister Beania, jos tulee niinku Demonit mieleeen .

    Äänestä

  • Jesajassa kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000025337393

    Messiata piisaa niin hyvälle kuin pahalle.

    Mr bean on yksi rakkauden luomus, ihana viestikuriiri josta voi tykätä vauvasta vaariin. Semmoista ei pidä oppina pitää joka ei kosketa lapsia tai vanhuksia.
    Onhan sitä kaikemlaailman "aikuis" viihdettä mutta etupäässä se on pelkkää pornoa. Raamattukin on aika pornahtava.
    Sosiaalipornoa siitä väännetään paljon.
    Hyhhytihyh.

    Äänestä

  • Pönni kirjoitti:

    Demoni on mielestäni sama kuin joulupukki.
    On vaan pahempi. Kaikki aikuiset ymmärtävät joulupukin satuolentona, mutta kaikki jt:t luulevat demonia oikeaksi, siinä ero.

    Äänestä

  • kalmarai234 kirjoitti:

    Demoni on mielestäni sama kuin joulupukki.
    On vaan pahempi. Kaikki aikuiset ymmärtävät joulupukin satuolentona, mutta kaikki jt:t luulevat demonia oikeaksi, siinä ero.

    On pujahtanut VT- seuran oppeihin. Keskiaikaisen taikauskon tiedän, Kabbalan ja muun magian, mutta JT- oppihan sanoo matkivansa raamatun opetuksia. Todellisuudessa kai Katolisen kirkon taikausko kummittelee taustalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Murmur murmeli kirjoitti:

Kuinka monella jehovantodistajaksi liittyneellä on kokemuksia spriritismistä ennen vt-seuraan liittymistään? Onko kenellekään sattumalta tapahtunut niin, että katsottuaan demoneista kertovaa elokuvaa tai kiinnostuttuaan demoneista jehoventodistajat olisivat tulleet yllättäen käymään ovella?
Onko jollain nykyisellä jehovantodistajalla ollut jotain yhteyttä ruusuristiläisiin, shamanismiin taikka satanismiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu