Seurasin TV 1:n dokumenttia Irakin öljykaupan kehittymisestä 1950-luvulta nykypäivän tapahtumiin asti.
Irakin valtion ja samalla myös kansan hyvinvoinnin huippuvuosikymmen oli 1970-luku, jolloin Irak kansallisti öljyvaransa.
Elintason, koulutuksen ja kansallisen itsetunnon nousu oli lähes päätähuimaava, ja tulevaisuus näytti ruusuiselta.
Sitten kaiken pystyi pilaamaan yksi mies: Saddam Hussein.
Hän aloitti satoja miljardeja dollareita nielevän asevarustelun ja siinä ohessa joukkotuhoaseiden, varsinkin ydinaseen hankkimistoimet.Tämän kaiken olisi Irakin senhetkinen vauraus kestänytkin, mutta sitten puuttui kohtalo Iranin islamilaisen vallankumouksen muodossa peliin.
Sisäisen terrorin Saddam oli jo viennyt samoihin aikoihin haluamaansa päätökseen siirtämällä kaiken vallan Baath-puolueelleen ja itselleen.
Kilpailijoille oli siinä pelissä käynyt huonosti.
Tuhon alku oli Irakin hyökkäys Iranin kimppuun.
Saddam oli haaveillut koko lähi-Idän herruudesta, mutta nyt kaikki kaatui kymmenen vuotta kestäneeseen sotaan Irania vastaan.
Lisää varoja saadakseen hän teki vielä toisen kohtalokkaan virheen hyökkäämällä Kuwaitin kimppuun, ja sai länsimaailman suuttumaan.
Alkoi Persianlahden sota.
YK:n asettamien sanktioiden aikana Saddam sai edelleen öljytuloja salakuljettamalla öljyä naapurimaihinsa.
Hänellä olisi kuluneiden 20 vuoden aikana ollut aivan riittävästi varoja säästääkseen nälkään ja sairauksiin nääntyvät pikkulapset kuolemalta, mutta oli tehokkaampaa näyttää maailmalle riutuvia lapsia kuin auttaa heitä itse.
Nyt, kun tämä häikäilemätön diktaattori vihdoin saataisiin poistetuksi vallasta, löytyy tämänkin palstan kirjoittajista Saddamin puolustajia!
En ole missään muodossa sotapolitiikan kannattaja,
mutta en ole nähnyt yhtään järkevää vaihtoehtoa tavasta saada Saddam pois vallasta.
Miksi maailma nyt pauhaa?

Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta et nähnyt siitä - niin kuin et näet tämänkään palstan viesteitä - muuta kuin sen minkä haluat nähdä. Osoita että olen väärässä ja näytä minulle, mistä tältä palstalta löytyy Saddamin puolustajia. Älä viittaa tähän viestiin, vaikka totean, että ohjelmassa esitettiin selvästi sekä SADDAMIN "keppi" (puhdistukset ja muut hirmutyöt) että hänen "porkkanansa": eli kansan vaurastuminen ja varojen sijoittaminen mm. koulutukseen ja terveydenhoitoon siten, että ne kohosivat muita arabimaita selvästi korkeamalle tasolle.
Mikä sitten olisi ollut vaihtoehtona sodalle jolla asiat oltaisiin saatu kuntoon? Et puolusta Saddamia "inhoat" Bushia...
YK:n valvomat vaalit olleet mitään?
Ehdotettiinkohan sitä edes?
Et kai tosissasi kuvittele,että S.Hussein olisi suostunut vapaisiin, tarkkailijoiden hyväksymiin vaaleihin?
Tiedät kai, että diktaattoreilla on tapana saada 99,9 % tai sitä parempi kannatus ns.vaaleissa.
Erinäisten Bush-tuomitsijoiden rivien välistä löytyvien Saddamin ymmärtäjien joukossa mallina Saddamin puolustajista tältä palstalta pikahaun tuloksena mm. nimim.Liisan kirjoitus "Saddamin vastoinkäymiset" 1.4.2003.
Miten sinä tulkitsisit em. kirjoituksen?
heittohan se oli, mutta olisi voinut olla YK:n puolelta ihan varteenotettava ehdotus Saddamille ja olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten Saddam olisi siihen suhtautunut.
ja minä monikossa puolustajista - jatka siis etsintöjä (tuon yksittäisen kaistapään minäkin muistan)
Saddam oli mukana tässä kansallistamisessa, USA ja Englanti vei aikaisemmin riistämällä miltei kaikki tulot. Länsimaat usuttivat Irakin ja Iranin sotaan, myi Husseinille aseet ja toivoi Irakin voittoa, että amerikkalaismielinen Reza Pahlevi (tyranni, kiduttaja ja murhamies) olisi saatu takaisin valtaan. Irak hyökkäsi Kuwaitiin ko se pumppasi yli kiintiöiden öljyä, osin etelä-Irakin kentiltä, mikä johti öljyn hinnan putoamiseen ja Irakin kurjistumiseen. Irak ei itse pystynyt pumppamaan tarpeeksi öljyä, 8v. sota oli tehnyt selvää Irakin öljyteollisuudesta.
YK ei kelpaa sodan jälkeen varainhaltijaksi, koska se käyttää öljytulot epäamerikkalaisesti Irakilaiseen sosiaalihuoltoon.
Onko Saddam liian hyvä syy koko Irakin valtaamiseen, antimarttyyri, ettei sitä ole voinut yksinkertaisesti vain tappaa?