Kyllä minua vähän hämmentää kun Kanervan Neuvostoliiton mielistelyä YLE-uutisissa alleviivaamalla alleviivattiin. Samaa emme ole kuitenkaan saaneet kuulla tai lukea Halosesta, Tuomiojasta, Erkosta ja muista SDPn Kremlin kätyreistä, joiden menneisyydestä löytyy vielä enemmän tongittavaa (mappikaupalla), Halonen oli DDRn tunnustamiskomitean puheenjohtajakin ja haluaa kaikin tavoin salata ja pimittää Stasi-listatkin. Missä viipyy ohjelmat Halosen rähmälläänolosta DDRn/Neuvostoliiton edessä. Sitä kuuluisaa puhettakaan Suomen liittämisestä Neuvostoliittoon ei ole vielä esitetty, vaikka se kuulemma arkistoista löytyy.
Kanervan puolesta puhuu se, että hän yhä on Kokoomuksen kansanedustaja, keskeisessä asemassa ja ilmeisesti häneen luotetaan, koska Ben Z. ja Kimmo Sasi toivoivat hänestä uutta puheenjohtajaakin aikoinaan Kataisen sijaan. Niin ja sekin, että Halonen on toistuvasti torpannut Kanervan nimittämisen Suomen Pankkiin, suhteet eivät kuitenkaan ole ehkä kaikkein lämpimimmät.
Ihminen voi tehdä virheitä ja muuttua. Ehkä näin on tapahtunut Kanervankin kohdalla. Kovin innokkaana sosialistisen totalitarismin kannattajana kun en häntä näe. Tuskin hänen maailmankuvaansa sopii kommunistien harjoittama terrori ja ihmisten alistaminen, leppoisa, positiivinen, sosiaalinen luonne kun on.
En silti ole Kanervan kannattaja. Yritän vain nähdä Kanervan nimittämisessä jotakin hyvääkin. En ole kuitenkaan sinisilmäinen Kanervan suhteen. Toivoa sopii, että hän lähtee nyt kehittämään Yhdysvaltojen suhteita, kun kerran lupasikin niin, edellinen ulkoministeri (nollaksikin kutsuttu) kun lähinnä kunnostautui USA-suhteiden jäädyttämisessä nollapisteeseen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vilkaisin just hetki sitten galleriasivuasi ja näköjään ilmoitat olevasi nainen. Uskottava kai se on, kun ei ole muutakaan tietoa.
Hengenheimolaisesi Hitman-1 kirjoittaa Ilkka Kanervasta mm.seuraavaa: "...kankeasti kieliä puhuva Ilkka Kanerva, joka on suuren yleisön muistissa lähinnä lähes kiusallisesta kiinnostuksestaan vastakkaista sukupuolta kohtaan".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000025506904
Kysyinkin: " Mitä kiusallista siinä mielestäsi on, jos mies on kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta?"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000025511741
Hitman-1 ei ole vielä vastannut, mutta mitä mieltä sinä olet, jos jostain maailman kolkasta löytyisi sellainenkin mies, joka olisi kiinnostunut sinusta, niin olisiko hän mielestäsi kiusallisessa tilanteessa kiinnostuttuaan sinusta? (Oletetaan edelleen, että olet nainen).
kiinnostuksella Hitman tarkoittanee Kanervan pakonomaista kiinnostusta naisiin, joka ilmenee mm. 30 vuotta nuorempien missien (Jasmin Mäntylä) jahtaamisena ja ehdottelevien tekstiviestien näpyttelyä työaikana. Oletettavaa on, että Kanervan kiinnostus naisia kohtaan on addiktinomaista, joten sikäli se ei poikkea mistään muusta addiktiosta. Addiktiosta kielii myös kyvyttömyys sitoutua. Tasapainoisuudesta ei myöskään kerro se, että käyttää valta-asemaansa hyväkseen naisvalloituksiinsa. Mutta sinällään toki vastakkaisesta sukupuolesta kiinnostuminen on terveen, viriilin ihmisen merkki, jos ihminen on sitoutumaton, kun tästä maailmasta löytyy niitäkin, jotka kiinnostuvat samasta sukupuolesta tai jostakin vielä kieroutuneemmasta.
Terve, tasapainoinen ihminen kykenee pitkään parisuhteeseen ja pyrkii kehittymään siinä eikä anna himojensa lennättää sinne tänne. Se on myös Jumalan tahto.
melko hyvän arvion Kanervasta, jota Niinistö ja Halonenkin ovat hyljeksineet. Kanerva on rehti Suomalainen mies ja erittäin kokenut politiikassa.
Mitä väliä ikäerolla? Jasminista muuten puhuttiin aikoinaan, että se olikin hän, joka oli ollut tekstiviestein ym. kiinnostunut Kanervasta. Eikös poliisit olleet kerrankin hänet poistaneet Ilen oveen kolkuttelemasta?
Sitoutuminen taas riippuu siitä, haluaako ihminen sellaista, joillekin se sopii, joillekin ei.
Valta-aseman väärinkäytöstä ei liene mitään näyttöä, liekö sinullakaan?
Parisuhde sopii joillekin, kaikille ei ja esimerkkejä löytyy eläinkunnastakin. Joutsenet ovat yksiavioisia ja jotkut toiset eläimet naivat kuin kanit, eikä kukaan sano miten ihmisen kuuluisi käyttäytyä.
"Jumalan" tahdosta ei kenelläkään pitäisi olla mitään faktatietoja ja jos on, niin näkisin ne mielelläni.