Naispappi&kumppanit

Ähkyvä ja hermoileva ja äksyilevä naispappi vaikuttaa oudolta.
ja kun muka viellä terapiaakin tarjoaa.
Onneksi huomasi muka itse myös sitä tarvitsevansa.
Ihminen se on vain pappikin, mutta jotenkin vain
tuollainen räväkän puoleinen tuntuu kummalta.
Luotolaskaa kun katsoo, siinä hengästyy jo katsojakin.
Joutuukohan Karin lataamoon rauhoittumaan?
Ja onkohan olemassa oikeasti niin yksoikoisia ihmisiä kuin Onni Partanen?
Olisikohan jotkut roolit hieman liian karrikoituja?
Maurin Tuijan mielistely myös hiukan ällöttää.
Tuuli on söpö, mutta puhuu kummalla nuotilla,
kuin runoa lausuisi.
Myös Laura (Pertin ja Eevan tytär) puhuu kummasti,
kuin peruna suussa.
Onko Jarkko alkanut käymään salaa solariumissa,
yhdessä jaksossa sellainen päivetys että!
Sopi hyvin pojalle, muttei yhtäkkiä sarjaan ja
keskellä talvea.
5970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Melkein toivoisinkin että Karinin hössöroolilla olis joku lataamon tarve selityksenä, sillä jos nykyinen rooli on tehty vaan että saatais säpinää sarjaan, se tuntuu huonolta käsikirjoitukselta ja katsojan aliarvioimiselta.

Saapi näkyä mikä Tuijasta oikein kehitellään. Olen pitänyt positiivisena että sarjassa on uskallettu pitää mukana kirkko ja suomalainen kristillinen kulttuuri. (Suomessa pakataan olemaan sillai rähmällään muun uskoisten edessä, että hylätään oma kulttuuri, ettei vaan muut tykkää pahaa - ei kai sitä omaansa tarvi hävetä, vaikka toisia kunnioittaa. Ei mulle ainakaan vaihto-oppilaana jenkeissää tullut mieleen vaatia niitä lopettamaan joka aamuinen kunnianteko lipun edessä vaikken mä niin ajattele).
Mutta kokonaisuutena mä kyllä tykkään, että Kotikadun juoni on mennyt viime aikoina huonommaksi.

Äänestä
  • vietiin psykiatriseen sairaalaan. Ajeli vain ympäri liikenneympyrää!

    Äänestä

  • Ihan samaa mielt, "yövuoroon menossa". Ja hienoa, kun tämä antaa kirkosta sellaisen arkipäivän turvapaikan kuvan. Ja ne ketkä ei tykkää tästä sarjasta, voi vaihtaa kanavaa.
    Pidän Kotikadusta, mutta pienenä miinuksena olen havainnut käsikirjoittajien vimman tehdä Ninnistä liian pikkutyttö, oli aikuisempi ennen. Siitä huolimatta pidän hänestä... ja Jannestakin...

    Äänestä

Tämä kröhivä pappia esittävä näyttelijä on laitettava pois että edes alkeellisesti viitsisi katsoa koko sarjaa. Liian paljon sitä paitsi venytään siinä seurakuntamiljöössä. Siis kuinka monella on jatkuvasti tekemistä jonkun papin ja suntion kanssa??? Kysyn vaan. Uskottavuusongelma on Kotikadun suurin ongelma.

Äänestä
  • lopetuksen tarpeessa. Niin ohueksi sen anti on mennyt. Tekemällä tehty paistaa läpi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terveisii yövuorosta kirjoitti:

Ähkyvä ja hermoileva ja äksyilevä naispappi vaikuttaa oudolta.
ja kun muka viellä terapiaakin tarjoaa.
Onneksi huomasi muka itse myös sitä tarvitsevansa.
Ihminen se on vain pappikin, mutta jotenkin vain
tuollainen räväkän puoleinen tuntuu kummalta.
Luotolaskaa kun katsoo, siinä hengästyy jo katsojakin.
Joutuukohan Karin lataamoon rauhoittumaan?
Ja onkohan olemassa oikeasti niin yksoikoisia ihmisiä kuin Onni Partanen?
Olisikohan jotkut roolit hieman liian karrikoituja?
Maurin Tuijan mielistely myös hiukan ällöttää.
Tuuli on söpö, mutta puhuu kummalla nuotilla,
kuin runoa lausuisi.
Myös Laura (Pertin ja Eevan tytär) puhuu kummasti,
kuin peruna suussa.
Onko Jarkko alkanut käymään salaa solariumissa,
yhdessä jaksossa sellainen päivetys että!
Sopi hyvin pojalle, muttei yhtäkkiä sarjaan ja
keskellä talvea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu