Huhtiniemi case
is closed
421771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Huhtiniemen luurangot eivät kuulu teloitetuille,
ne kuuluvat - KUOLLEILLE!!!
Mitähän toimittaja Antti Arponen nyt tuumaa? Sääliksi käy tosiaan miestä, tutkinut tätä mysteeriä ja uskonut vakaasti omaan näkemykseensä ja nyt totuus olikin tämä. Eipä sillä, ei hän ainoa tietysti ollut mutta julkisuudessa eniten.
Mahtaa ahdistaa; hyväksyneekö edes tätä totuutta?
Mutta kaikkihan erehtyvät ja erilaiset tulkinnat ja teoriat ovat vain mielenkiintoisia.
Totuus?
Tämä oli totuus tästä kuopasta. Vaillinaiseksi sekin jäi, kun edes luurankojen kansallisuus ei selvinnyt.
Vielä on kuoppia kaivamatta. Ja lisää totuuksia löytymättä.
Antti O. Arponen on toimittajauransa aikana julkaissut yksinään ja yhdessä muiden tutkijoiden kanssa lukuisia uusia uria aukaisseita ja kansalaisten kiinnostusta ja tiedonhaluja kiihottavia kirjoja:
Yksi ensimmäisistä hänen tutkimuksistaan oli yhdessä Helsingin yliopiston historian laitoksen yliassistentin ja filosofian tohtori Marko Tikan .. http://www.uta.fi/laitokset/historia/sivut/esittelyt/tikka.htm .. kanssa kirjoittama autenttinen kuvaus Kansalaissodastamme:
- Antti O. Arponen ja Marko Tikka: KOSTON KEVÄT. Lappeenrannan teloitukset 1918
"Etelä-Karjalassa sotaa oli käyty Savitaipaleen ja Joutsenon rintamilla. Rintamien keskus Lappeenrannan kaupunki oli ollut koko sodan ajan punaisten hallussa. Punaiset olivat juuri lähtemässä sekä Joutsenosta että Savitaipaleelta. Valkoiset etenivät kohti Lappeenrantaa. Nuijamaan Kansolan kylässä..."
http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/kostonkevat9905.html
- Antti O. Arponen – Matti Meuronen, Teloitetut. Viimeinen jatkosodan kesä 1944.
Kadonneet rintamakarkurit. Huhtiniemen mysteeri.
Sanomalehti Etelä-Saimaa uutisoi 30. lokakuuta 1971: "Teloitettujen hauta löytyi Huhtiniemestä.
Todennäköisesti viime sotien aikainen kuolemaantuomittujen hautapaikka paljastui Lappeenrannan
kaupungin viemäröintitöiden yhteydessä Huhtiniemestä. Lappeenrannan rikospoliisin mukaan löytö
ei ollut mikään yllätys".
Joukkohaudan löytymisen jälkeen alkoi erikoinen tapahtumasarja, jota mysteeriä journalistit Martti
Meuronen ja Antti O. Arponen tutkivat. Teloitettiinko viimeisenä sotakesänä 1944 suomalaisia
rintamakarkureita Lappeenrannassa? Asiakirjoja kenttäoikeudesta ei ole.
Onko Huhtiniemen
mysteeri siksi aktiivisesti vaiettu ja tarkoin varjeltu sotasalaisuus?
Teos on kattava selvitys tapahtuneista ja sisältää mm. kartat hautapaikoista. Aluetta aletaan viimein
tutkia kesällä 2006.
- Antti O Arponen ja 100-vuotias Karjala-lehti: http://kareliaklubi.com/web-2/s10.pdf
- Antti O. Arponen on päätoimittaja ja tietokirjailija. Hän on yksin tai yhdessä muiden kanssa kirjoittanut
ja toimittanut yli 40 urheilukirjaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_O._Arponen
Ovat kyllä kiihottavia kirjoja, mutta eivät tiedonhalua vaan jotain ihan muuta...
" Ovat kyllä kiihottavia kirjoja.."
Tärppäsipä koukkuun yksi runkkari!
Heti lensi ...
"
Sanomalehti Etelä-Saimaa uutisoi 30. lokakuuta 1971: "Teloitettujen hauta löytyi Huhtiniemestä.
Todennäköisesti viime sotien aikainen kuolemaantuomittujen hautapaikka paljastui Lappeenrannan
kaupungin viemäröintitöiden yhteydessä Huhtiniemestä. "
Näin väitettiin ilman niin minkäänlaisia todisteita, ja jotkut jopa uskoivat Arposta ja "tutkija" Tasihinia.
Oliko kyseessä osa demareiden poskelleenmennyttä vaalipropagandaa?
Onhan niillä Turussa joku taistolaisämmä, joka väittää löytäneensä "todisteen" että Suomi muka suunnitteli hyökkäystä Neuvostoliittoon... Hohhoijaa.
Täälläkin sekakuoro veisasi "Sotahistoria uusix!! Blaablaa älämölö BubbaBubba historian valkoiset lehdet..."
Muuta "valkoista" eivät liene nähneet, kuin mitä on hoitsujen takeissa?
Täällä totuus Huhticaust-hypetyksestä:
http://tappis.0catch.com/huhticaust.htm
.. heh heh heh heh heh heh hee-e!
.. ho hooh ho hoo-h hoh hoh hoo-o!
.. ha ha ha haa-h haa-a ha haa-aa!
... HÖ HÖ HÖH HÖÖ-Ö HÖ HÖ HÖÖ-ÖH!
Tappishan se vasta tiedonjulkistuspalkintoa onkin kärkkymässä.
Kun vain tietäisi minkä "tiedon" julkistamisesta kun pikemmin Tappis pyrkii vain siihen ettei mitään tutkittaisi tai julkistettaisi.
Pulitzer-laatua, Tappis...
HAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAA..
8-)
Kuka tappoi? Satoja luurankoja suonsilmässä! Dount vorry, Tappis kertoo:
"Ovatten kuolleet jo n. 1000 vuotta sitten, mutta argeologi Alahelma tarvitsee vielä lopullista todistetta, etteivät sittenkin ole salaa teloitettuja Munsalan soutajia?!"
..Hihii Hahaa... Hihii Hahaa... Hihii... Hahaa...
..Hihii Hahaa... Hihii Hahaa... Hihii... Hahaa...
..Hihii Hahaa... Hihii Hahaa... Hihii... Hahaa...
Harmi vaan kun menin Ilta-Sanomille paljastamaan tiedot niistä 419:sta 20.Pr:n sotilaasta, jotka ei sitten kadonneetkaan juostuaan Viipurista 20.6.1944. Tavallisesti luotettavat lähteet kyllä väitti heitä kadonneiksi, mutta minäpä hoksasin Tarkimmat :=) lähteet!
Meni pohja Arpostelulta, ehkä lopullisesti.
Luitkos Ilta-Sanomien jutun muutaman kuukauden takaa. Tuolloinhan laitoin toimittajalle suoran vinkin tietoineen ja niin sekin 419 Viipurissa kadonneen myytti oikaistiin ihan valtakunnantasolla!
Kadonneita oli Uuno Tarkin kirjan mukaan muistaakseni 72 ja UUSIMMAN Sotahistorianlaitoksen ilmoittaman luvun mukaan noin 80!
Siinä kyllä Juutilaisen EpäTieto-Finlandia Jatkosodan Pikkujättiläinen ja Norbackin Jatkosodan historia 1-6 ja akateemikko Haavikon sepustukset kalpeni saman tien. Samaten Jäntin kirja Kannaksen suurtaisteluissa 1944, siinä oli tuo sama 419 kadonnutta. Sieltähän se luultavasti oli alunperinkin tuo lukema otettu eri teoksiin.
Tarkki oli oikeassa ja tietohan oli vuodelta 1990 ja 1996 tehdyitä kirjoista.
Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".
Tuo 419 kadonnutta oli heti Viipurin menettämisen jälkeen lasketttu kadonneitten määrä, mutta kukaan muu ei ollut älynnyt käyttää pari päivää myöhemmin tehtyä uutta vahvuustilastoa, jolloin hiipparit oli palanneet ruotuun.
Tarkki oli siis TARKIN ja on vieläkin sen aikaisista kirjoista.
"Meni pohja Arpostelulta, ehkä lopullisesti."
Arponen tai kukaan muukaan ei ole koskaan esittänyt, että Huhtiniemessä
mahdollisesti (!) teloitetut olisivat olleet eversti Kempin 20. prikaatin
ja majuri Bäckmanin miehiä.
Ja jos Huhtiniemessä onkin kesä- heinäkuun vaihteessa 1944 rikollisesti
teloitettu suomalaisia sotilaita täytyy näillä tapahtumilla olla aivan toisenlaiset
taustatekijät kuin Viipurin menetys!
Ketään ei ole teloitettu paikassa josta ei ole vainajia löytynyt.
Arps arps!
Jooo-o kyllää täällä Lappeenrannan seudulla löytyy paljonkin kuoppia ja metsäaukeita arpostelioiden kaivettavaksi. Jos ne loppuu Lappeerannasta niin he varmaan siirtyvät Savitaipaleelle....
Eihän nämä teoriat lopu ikinä. Arpostelioilla on tapana kumota esiin "kaivettu" fakta uusilla "kuopilla" ja tarinoilla. Näin sadaan hukattua vielä monta miljonaa euroa....
Sinulle, "Jari Perwo" ilmeisesti sana "kiihottava" voi merkitä vain runkkausta. Kertoo sinusta ja elämästäsi paljon...
Pulmiisi.Palstalla esiintyy tollanen nimimerkki,käännyppä hänen puoleensa.
Psykopatologia
"Pulmiisi.Palstalla esiintyy tollanen
nimimerkki,käännyppä hänen puoleensa."
Tällainen ilmeinen varhainen luku- ja
kirjoitushäiriö kyllä kertoisi sinulla olevan
jonkinasteisen neuroendokrinologisen, so.
neurohormonaalisen toimintahäiriön, joka on
kyllä hoidettavissa helposti - jopa ilman
lääkitystä!
Hormonaalisella disbalansilla on arvaamattomia
kielteisiä vaikutuksia myös ihmisen normaaliin
seksuaaliseen käyttäymiseen - itsetyydytys ja
erilaiset perversiot voivat muodostua elämää
hallitseviksi tekijöiksi.
Sairautesi taustalla on tänä päivänä
kansalaistemme keskuudessa tuo niin valitettavan
yleinen metabolinen oireyhtymä, joka lienee yleisin
taustatekijä sairastavuuteen maassamme;
liikalihavuus, diabetes, sydän- ja verenkiertosairaudet;
psyykkiset sairaudet; eristäytyneisyys, ahdistuneisuus
ja niin edelleen.
Ongelma on hoidettavissa oikealla ja terveellisellä
ruokavaliolla sekä liikkunnalla - yksinkertaisesti ja
helposti!
- Käänny lähimmän psykopatologin puoleen!
Iso on ego,jota kannat.
Ittelles apua,ei se ole koskaan liian myöhäistä.
Korjasin nuo kirjoitusvirheesi, mutta uskon,
että opit vielä suomen kieltäkin jos vaan oikein
yrität ja haet itsellesi ammattiauttajan apua!
Koittakaa kestää.
... koetetaan, koetetaan... kestää,
eihän teitä niin paljon ole!
He,he.Oletpa todellinen pervo.
"Kaivauksia Huhtiniemessä ja muualla Lappeenrannassa jatketaan tänä keväänä."
Ei se silloin ole closetissa jos kaivaminen jatkuu, peelo :)
ammuttuja ei löydy.
...vuodesta 91 kun neukkula hajosi.
Harmittaapa hieman, että en kirjoittanut tuota artikkelia suoraan omissa nimissäni johonkin lehteen tai tehnyt siitä suoraan KIRJAA!
Onneksi ei tuokaan toimittaja, Pasi Jaakkonen, ei pääse ottamaan sulkaa hattuunsa, kun sai minulta suoran jutun ja valmiit lukemat! Ja hän tietää, että minä se olin, joka sen sähköpostin hänelle laittoi!
Harvoin tulee sotahistoriassa näin herkullista juttua vastaan ja näin suurta virhettä oikaistavaksi.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1294750
Suomi - Uutiset - Ilta-Sanomat Historiankirjat uusiksi ISn paljastuksen vuoksi
Historiankirjat uusiksi IS:n paljastuksen vuoksi
30.12.2006 06:53
Jatkosodan Pikkujättiläisen uuteen painokseen tulee sisältömuutos Viipurin taistelujen tappiolukuja kertovaan kohtaan. Tärkein kimmoke tietokorjaukseen on Ilta-Sanomien 25. marraskuuta julkaisema uusi tieto todellisista kadonneiden lukumääristä kesällä 1944.
- Edellisessä painoksessa mainittu luku 419 kadonneesta muuttuu 70-74:ksi, kertoo Viipurin menetyksestä luvun kirjaan kirjoittanut sotahistorian dosentti Eero Elfvengren maanpuolustuskorkeakoululta.
Korjattu luku on sama, johon Ilta-Sanomien . Virheellinen 419 kadonnutta taas on elänyt virallisena tietona vuosikymmeniä ja kopioitu aina suoraan uusiin historiateoksiin ilman tarkistuksia.
Viipurin taisteluiden tappiolukemista on vuosikymmenten mittaan esitetty useita eri lukuja.
Ilta-Sanomien uutisen keskeinen merkitys on siinä, että se osoitti, että kaikissa virallisissa historiankirjoissa toistuva luku Viipurin taisteluiden kaatuneista ja kadonneista ei missään tapauksessa voi olla oikea tieto. Jatkossa luku pitää muuttaa kaikkiin Viipurin taistelua käsitteleviin teoksiin.
Ja olisihan se ollutkin äärettömän raukkamaista Päämajalta jos olisi
tapahtunut niin, että nuo 419 ns. virallisen sotahistoriamme ilmoittamaa
20. prikaatin "kadonnutta" olisivat olleetkin noiden Huhtiniemessä
mahdollisesti (!) teloitettujen joukossa.
Jo eversti Kempin ja 2. pataljoonan komentajan tuomitseminen neukkutyyliin
järjestetyssä näytösoikeudenkäynnissä on tarpeeksi vastenmielistä ja kuvottavaa
tämän päivän sotahistoriallisen tietomme valossa!
Prikaatin Kunnian Miehet ja Suomalaisen Upseerin perikuva majuri Bäckman
taistelivat Viipurin Ristimäen hautausmaalla yksin ylivoimaista vihollista vastaan...
kun tsaarin armeijan hevosmies ja Himmleriä pokkuroivat natsimme ryypiskelivät
Imatran Valtionhotellin terassilla – ja naureskelivat!
"Suomalaisen Upseerin perikuva majuri Bäckman"
Jos viinan juonti oli mittana, niin kyllä 3 pulloa kirkasta kippurahäntää vuorokaudessa kuukauden ajan, eli siis 100 pulloa, on varmasti melkoinen saavutus!
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q=kumuri
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q=b%E4ckman
Ilmari Turja työskenteli sotien aikana propagandatehtävissä Päämajan laskuun yhdessä mm. Kustaa Vilkunan, Paavolaisen, Waltarin ja monien muiden kirjailijoiden kanssa.
Sota on sotaa, ja sotaan kuuluu aina ja luonnollisesti myös sotapropaganda.
http://www.kirjasto.sci.fi/iturja.htm
Ja se, että entinen juristi ja juoppo toimittaja Ilmari Turja antautuu erilaiseen huoritteluun Eestin Weeran kanssa ja kapakkaelämään pääkaupungissa sotiemme jälkeen on tietysti varsin tavallistakin.
Mutta se, että tämä samainen huoripukki ja entinen juristi ja toimittaja Ilmari Turja ryhtyy väsäilemään suomalaisia sotilaita ja ennen kaikkea suomalaista upseeria herjaavia häväistyskirjoituksia kymmeniä vuosia sotiemme jälkeen on tietysti sairasta, halpamaista ja ankarasti tuomittavaa.
Ilmari Turja tulisikin postuumisti haastaa näistä suomalaista sotilaskunniaa häpäisevistä kyhäelmistään TOTUUSKOMISSION eteen vastaamaan teoistaan!
KUMURI, KAHDEN EVERSTIN TAISTELU, 1989
Tuon viimeisen kirjansa Turja kirjoitti vanhoilla päivillään! Laurilan maineen palauttaminen oli hänelle kunnia-asia ja hän oli luvannut asian julkaista. Toki Kumurista hän oli jo aiemmmin kirjoittanut lehtijutun.
On selvää, että juristin koulutuksen saaneena tai paremminkin käyneenä, hän kyllä kirjoitti asiasta vain varmojen todisteiden pohjalta! Oikeudessa Turja oli monestikin kirjoitustensa takia, mutta koskaan ei tiettävästi hävinnyt juttuja siellä.
Turja EI muuten ollut koskaan juristin ammatissa. Harjoittelujaksoa eli opntoihin kuuluvaa käräjien istumista lukuun ottamatta.
Sen jakson hän suoritti Kajaanissa.
Nyt kun hallituksessa ei ole enää punatähtisiä ministereitä niin uusi hallitus voisi ensi töikseen lopettaa nämä turhat kaivaukset. Aivan järjetöntä verovarojen tuhlausta, eikö näillekkin rahoille löytyisi parempia kohteita, esim veteraanit?
"Nyt kun hallituksessa ei ole enää punatähtisiä ministereitä"
Eihän siellä kommunisteja ole ollut aikoihin.
Sosdemit ja keskusta siellä jylläsivät aiemmin, ja tietysti RKP jolla lienee automaattinen paikka hallituksessa aina. Lähinnä entistä kommunistien poppoota siellä lienevät vihreät, ei tarvitse kuin raapia vähän väriä pois päältä jotta pohjaväri näkyy... ja Kokoomushan varmaan sinun ajatusmaailmasi mukaan on sitten sukua IKL:lle?
Minulle SDP on sama kuin pahimman luokan punikki! Samaa sakkia ovat SAK:n pamput.
Sdp:llä oli enne vaaleja kyllä ylivalta suomessa! Kyllähän he päättivät mitä hallitus tekee.
Onneksi suomalaisten oikudentaju sentää hiukan heräsi ja me äänestettiin ne omaneduntavoittelijat pois hallituksesta. Vielä kun saataisiin toi pressa vaihdettuu kesken kauden, stasi listat julki ehkä?
Noihin ikl kommenteihin en edes viitsi vastata.
Joo,kyllä Lipposen hallitukset olivatkin helvetin punaisia.
Täytyy muistaa ketkä silloin oli hallitus partnereina hillitsemässä menoa! Lipponenhan oli punaisista punaisin kun hän nousi SDP:n johtoon. Muutama vuosi Kokoomuksen kanssa opetti miten asioida oikeasti hoidetaan, Lipponen ei ollut tyhmä! Toista voidaan sanoa ed hallituksesta... Luhtanen (pimeän työn kannattaja), Tuomioja (peace merkki ukko punikkien punikki), Heinäluoma (hra muutama piiru vasemalle), Rajamäki (huh huh), Filtov (jekkukeppos työllistäjä).... siinä on sellainen sakki että alta pois!
Populistisella vaalikampanjalla äänivyöryn saanut Sauli Niinistö onneksi sentään jää hallituksen ja siten päivänpolitiikan ulkopuolelle. Luulenpa, että Niinistön olisikin ollut mahdotonta lunastaa sinun kaltaisille Pikku Toneille vaalilupauksiaan!
Ei siihen pystynyt, ei alkuunkaan, täyskusipää Toni Halmekaan, miksipä Niinistökään?
Todellisuudessa lehtitietojen mukaan ’republikaani’ Niinistö ajaa kiivaasti mm. valtionvelkamme vähentämistä myymällä erittäin hyvin tuottavien yritystemme, TeliaSoneran, Outokummun, Rautaruukin, Metson valtionosuuksia ulkomaisille sijoittajille, jolloin kysymykseen tulevat ennen kaikkea amerikkalaiset eläkerahastot, rahastot jotka koluavat kaikki maailman ääret etsiäkseen tuottoja mielettömille omaisuuksilleen ja valtoimenaan kuin tsunami peittävät alleen kaikki - luonnonkin esteet.
Minähän en – päinvastoin kuin kusipää Sauli - Suomen metalliteollisuutta myy: Saksan talous on jo vuoden porskuttanut ja porskuttaa vaan; Saksa on maailman suurin kauppamahti ja selvästi USA:n ja Japanin edelle, vain liian arvokas euro (= $1,38) harmittaa Saksan teollisuutta.
Eiköhän jätetä tuo Sauli höpöttelemään anglosaksien ja mummojen kanssa, hölöttelemään populismia näille pikku Toni Halmeille; mennään me muut Saksan ja muun Euroopan kyytiin.
Valtionvelkamme on kuitenkin Luxemburgin, Sveitsin ja Monacon jälkeen pienin koko Euroopassa; ja kun esim. Berlusconin Italia kasvatti valtionvelan yli 150 % ja Ranskankin on yli 100% niin Suomen valtionvelka on laskenut 2000-luvulla Punamultahallituksen aikana reippaasti - alle 40 %!!!
http://www.labour.fi/english/tilastotgb/pictures/image018.gif
Kun demokraattien Carterin ja Clintonin aikana USA:n valtionvelan kasvu leikkautui merkittävästi, niin Niinistön republikaanitoverien Bushien ja Reaganin aikana USA:n vaihtotaseen vaje ja valtionvelan kasvu kiihdyttivät lentoaan kuin NASA:n laukaisema avaruusraketti - asevarustelun ja käytyjen sotien myötä:
http://web.whittier.edu/jmiller/United%20States%20National%20Debt_files/usdebt1.gif
Yhtään.Se ei kertakaikkiaan sovi sinulle.
Häiriintyneet kirjoittelijat,menkää muualle mellastamaan.Ottakaa kantaa niihin alapään ongelmiinne,ja lääketieteellisiin pulmiinne muilla svääreillä.Tämä on historian palsta.Kommunismin romahdus on tuonut varmaan näitä lieveilmiöitä.Kannanottoni koskee muutamaa häirikkö kirjoittelijaa,tällä käy nuoria ja lapsia
Täältähän tätä löytyi,vääntäkääpä tuosta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000022223865
taas tulevana kesänä. Se on jo päätetty asia.