Kultti.

Adventismi on kultti. Senhän ovat kaikki itsekin täällä havainneet. Täällä esiintyvä adventismi täyttää kultille ominaiset piirteet, joissakin kohdin jopa ylittäen ylivoimaisen reilusti ne kriteerit.
6129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Länsimaissa on häiriintyneitä kultteja

Äänestä

jonka nimi on "pilkkaa adventisteja, hankit sillä taivaspaikan"

Äänestä

että et voi olle ainakaan näiden pastojen toimittaja. Syystä, että heidän on pysyteltävä puolueetomina, vai kuis on?

Äänestä
  • Mutta miksi sinä sitten käytät nimmarina "Tiedän" vaikka et sinäkään kuitenkaan "tiedä"?

    Äänestä

Kultti (lat. cultus), yhteisnimitys jumalanpalvelusmenoille, palvonta, jumalanpalvelus, kultillinen, k:a koskeva, palvonnallinen (Seppo A. Teinonen: Teologinen sanakirja). Siis halusit sanoa, että adventismiin liittyy jumalanpalvelusmenot eli virsilaulanta, Raamatun tekstien lukeminen, rukoukset ja saarna. Kiitos, kun toit asian esille.

Äänestä
  • * Johtaja/johtajat ovat aina oikeassa. Hän on arvostelun yläpuolella, koska hän on henkisesti kehittyneempi/Jumalan edustaja. Hänet on pidettävä tyytyväisenä ja käskyjä on aina toteltava.
    * Mustavalkoinen maailmankuva: liikkeen opit ovat täydellisiä ja virheettömiä, niitä ei saa arvostella eikä tulkita. Toisenlaiset opit ja ajatukset ovat rappeutuneita ja pahoja. Oma yhteisö edustaa puhtautta, ulkomaailma pahuutta.
    * Ota tai jätä -mentaliteetti: jos haluaa kehittyä henkisesti, on hyväksyttävä kaikki, mitä liike tarjoaa.
    * Syyllistäminen ja ajattelun kontrollointi: kriittiset ajatukset ovat syntiä ja osoittavat jäsenen olevan hengellisesti kehittymätön. Sama pätee seksuaalisuuteen, tunne-elämään ja yksilöllisiin toiveisiin, mikäli ne poikkeavat ryhmän normeista. Puhdas oppilas ei ajattele omaa etuaan, vain ryhmän tai yhteisön etua.
    * Jäsen eristetään ulkomaailmasta: entinen elämä ja ystävyyssuhteet ovat arvottomia. Jos sukulaiset tai vanhat kaverit arvostelevat yhteisöä tai sen oppeja, on parempi välttää heidän seuraansa. Jäsen painostetaan muuttamaan yhteisöön.
    * Koskaan ei ehdi olla yksin. Osallistuminen ryhmän toimintoihin on pakollista. Jäsen joutuu alistumaan jatkuviin opin sisäistämiseen tähtääviin keskusteluihin ja luentotilaisuuksiin.
    * Käännytystyö on velvollisuus.
    * Omaisuus on luovutettava tai testamentattava liikkeelle. Sen toimintaa on tuettava kymmenyksin tms, vaikka ei olisi muita tuloja kuin opintoraha, työttömyyskorvaus tai kansaneläke. Liikkeen hyväksi on tehtävä jatkuvasti työtä ilman palkkaa ja lomapäiviä. Varoja hankitaan laittomasti tai eettisesti arveluttavin keinoin. Kalliita kursseja varten on otettava velkaa.
    * Pelottelu: liikkeen hylännyt luopio kohtaa vastoinkäymisiä ja onnettomuuksia, kuoleman jälkeen hän joutuu helvettiin, jälleensyntyy eläimeksi tms. Vain liikkeen sisällä voi pelastua.
    --------------------------------------------------

    * käyttää psykologisia pakkokeinoja jäsenien värväämiseen, opettamiseen ja säilyttämiseen
    * muodostaa elitistisen totalitaarisen yhteisön, kultin ylimystö ohjaa kulttia kovalla kurilla, ja kerää kultin jäsenten jäsenmaksut ja työn tuottaman taloudellisen hyödyn
    * Kultissa jäsenhierarkia, eli eri arvoasteita
    * ei mahdollisuutta olla yksin, osallistuminen toimintoihin pakollista
    * perustaja-johtaja on karismaattinen, dogmaattinen, messiaaninen ja kaiken arvostelun yläpuolella
    * uskoo, että päämäärä pyhittää keinot uusia jäseniä värvätessä ja varallisuutta kerätessä
    * kerätty varallisuus ei hyödytä jäseniä eikä yhteisöä
    * yhteisö edustaa puhtautta ja täydellisyyttä, ulkomaailma edustaa pahuutta
    * maailmanlopun, messiaan, avaruusaluksen tai jonkin muun tulevaisuudessa tapahtuvan odottaminen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


(toim. huom.) kirjoitti:

Adventismi on kultti. Senhän ovat kaikki itsekin täällä havainneet. Täällä esiintyvä adventismi täyttää kultille ominaiset piirteet, joissakin kohdin jopa ylittäen ylivoimaisen reilusti ne kriteerit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu