liikenteen kukkoillessaan pitkin katuja. Olen kyllä kuullut että metso voi reviiriänsä puolustaessaan tulla vaikka ihmisten päälle, mutta että fasaani pysäyttää autoilijat. :)
Fasaani pysäytti
animattiN
161514
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
fasaaniksi naamioitunut liikkuva poliisi jonka tehtäviin kuuluukin pysäyttää autoilijat.
fasaanit puhalluttaakin?
Fasaaniksi pukeutuneen liikkuvan poliisin konstaapelin saa puhalluttaa kuka hyvänsä jos fasaanilla ei ole näyttää virkamerkkiä.
Hei majja, tänään ei jaksa valvoa myöhään koska huomenna on tosi pitkä päivä, herätys samaan järkyttävään aikaan mutta päivä päättyy tavanomaista myöhempään, eli tavanomaista aiempaan toivottelen hyvät yöt ja asialliset unet.
Palailemisiin.
Väyrysen Pate, joka innostui kukkoilemaan lainahöyhenissä saatuaan tahtonsa läpi kiukkukohtauksellaan.
puskaili? :D *arvaa kuka*
Nyt tasapuolisesti teille molemmille puskailijoille :D
Ja kaikille muille myös!
En jaksanu itekään valvoa, 9.5 tuntia työtä, 1 tunti toista työtä ja 2 tuntia kokousta vaati unensa.
Lupaan puhalluttaa fasaanipoliisit ;)
ja minä kun olisin siltä niskat vielä naksauttanut poikki. Siitähän olisi saanut murhasyytteen.
Vege joku tyhmä vai?
- Ei välttämättä.
- Miten niin?
- Ei sen tartte.
olikin jäänyt vastaamatta, mutta vastauksesi olikin erittäin hyvä.
niin se on mun tontin fasaaneja. Pistin kaikille niile vihreän hatun jotta erottaisin ne vieraista fasaaneista. Todennäköisesti ko. fasaani tuntee nimen Kummukku koska sitä ei ole tänään näkynyt. Se tulee kutsuttaessa luokse. Anna sille kaurapuuroa ja puhu sille pehmeällä ystävällisellä äänellä niin saat sen tekemään temppuja.
tuosta hatusta, mutta temppuja tää kyllä osas tehä. Vai kaurapuuroa...hih pistänpä mieleen. *lipoo huuliaan*
kesänä jouduimme pysähtymään, kun fasaaniemo pikkufasaanit jäljessään lähti ylittämään tietä. Jostain syystä kaikki pikkuruiset eivät kuitenkaan uskaltaneet ylittää tietä ja jäivät joutuivat eroon emostaan. Voi sitä ääntä, kun toisiaan kutsuivat, emo ja eksyneet! Emo parka oli ihan paniikissa, kun poikue oli hajaantuneena molemmin puolin tietä!
tuollaiset, mutta minkäs sille mahtaa. Tämä fasaanikukko vaan päätti ettei ykskään auto liiku ennenkuin se antaa luvan. Kukko oli ylpeänä menossa jo tienpenkalle ja kun autoa kaasutti se saamari ryntäs takas tielle eteen.
Pysäytti liikenteen pyöri jalkapallokentillä sotkemassa miesten treenejä?
http://elisa.net/ruokajaviini/reseptit/?id=V002944
linkkiä, mutta luulisin ettei täällä taajamassa saa metsästää fasaaneita ja tehdä niistä ruokaa.
Niin jos tuo linkkisi nyt oli joku ruoka ohje fasaanille.