pesevät toistensa jalat ennen ehtoolliselle asettumistaan?
Toimitetaanko se pelkästään Raamattuun kirjoitetun kirjoituksen vuoksi, vai onko sillä samankaltainen merkitys, jonka Jeesus Itse kertoi siitä, ettei esim. hän, Herrana ja opettajana, ole seurakuntalaistaan suurempi, vaikka onkin Herra ja opettaja?
Eivätkä siis näin ollen myöskään pastori ja vanhemmiston jäsenet sekä puheenjohtaja ole srk:n rivijäsentä suurempi, vaikka onkin viranhaltija seurakunnassaan, kun tulee halontekeminen tai lattianlakaisu tai wc:n siivous, yms. kyseeseen..
Toimitetaanko se pelkästään Raamattuun kirjoitetun kirjoituksen vuoksi, vai onko sillä samankaltainen merkitys, jonka Jeesus Itse kertoi siitä, ettei esim. hän, Herrana ja opettajana, ole seurakuntalaistaan suurempi, vaikka onkin Herra ja opettaja?
Eivätkä siis näin ollen myöskään pastori ja vanhemmiston jäsenet sekä puheenjohtaja ole srk:n rivijäsentä suurempi, vaikka onkin viranhaltija seurakunnassaan, kun tulee halontekeminen tai lattianlakaisu tai wc:n siivous, yms. kyseeseen..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Joh.13:1 Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.
2 Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen,
3 niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö,
4 nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt.
6 Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät".
8 Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani".
9 Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää".
10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki".
11 Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat".
12 Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.
14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
16 Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.
17 Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette.
Jeesus antoi esimerkin jota tulee seurata. Herra itse pesi opetuslasten jalat. Tämän tulee muistuttaa jatkuvasti että kukaan ei ole toista ylempänä.
(kuolleen) kirjaimen noudattamiseen. Jeesuksen aikaan Palestiinan pölyisillä teillä paljaisiin jalkoihin asetuissa sandaaleissa jalat olivat likaiset ja todella kaipasivat virkistävää pesua. Tilanne ja adventistienkin jalat ovat nykyisissä länsimaissa suihkunraikkaana kirkkoon tullessa muutoinkin, joten samaa pesun tarvtta niille ei ole kuin oli muinoin Palestiinassa. Nöyryyden osoitus voisi olla joku muukin: sellainen, josta ihminen oikeasti hyötyisi tai virkistyisi enemmän kuin turhasta jalanpesusta. Mutta ei! Adventistit takertuvat tässäkin kuten sapatinvietossaankin kirjaimeen mieluummin kuin siihen mikä on esimerkin tai käskyn merkitys ja tarkoite.
Jalkojen pesun tarkoitus on nimenomaan muistuttaa siitä minkä esimerkin Jeesus meille antoi.Hän tuli palvelemaan eikä palveltavaksi.Tämän palvelijan asenteen tulisi olla kristityn mielessä aina kanssaihmisiään kohdatessa.Missään muussa seurakunnassa en ole tavannut niin selkeäsanaista muistutusta tästä asiasta kuin adventtikirkossa.Eli kyse ei ole pelkästään tavasta,vaan sillä on kouriintuntuva opetus asenteesta,jolla Kristuksen seuraajan tulee elää.
Toinen asia mitä tämä opetus muistuttaa on se että meidän tulee päivittäin tulla Kristuksen luokse hänen anteeksiantamuksensa puhdistettavaksi.Jeesus sanoi että joka on kylpenyt on puhdas ja vain jalkojen pesu riittää.Olen käsittänyt asian niin että ihminen joka on uudestisyntynyt on kylpenyt Jeesuksen anteeksiannon armon meressä.Hänen syntinsä on pesty pois.Mutta joka päivä meidän jalkamme likaantuvat,vaikka kulkisimmekin kaitaa tietä.Tulee lankeemuksia,epäuskoa,virheitä...Ja meidän on päivittäin tultava Kristuksen puhdistettavaksi,pyydettävä anteeksi virheitämme.Ja jalkojen pesu muistuttaa meitä myöskin tästä asiasta.Ei riitä että kerran olemme antaneet elämämme Herralle.On kuljettava hänen yhteydessään hänen omanaan,parannuksessa pantava pois se mikä on hänen tahtonsa vastaista.Näin siis lyhyesti mitä tavan seurakuntalainen ajattelee jalkojen pesusta ennen ehtoollista.
tuo sinun selityksesi oli.
kuolleen kirjaimen noudattamista, sillä kun ajatellen lukee tuon luvun niin minulle se puhu paljon.
Tuo kohta erikoisemmin jossa Pietari sanoo Jeesukselle.
Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani ja Jeesus vastaa hänelle.
ELLEN MINÄ SINUA PESE, EI SINULLA OLE OSUUTTA MINUN KANSSANI.
Tuo kohta selvittää ettei siinä ole kyseessä polyiset jalat, vaan se että meillä olisi osuus Jeesukseen.
etkö sinä usko?
Onko adventistien jalkojenpesusussa vertaukuvaa Jeesuksen tekoon? Ei missään tapauksessa. JEESUS oli korkealla muiden yläpuolella pestessään opetuslasdtensa jalat. Jeesus oli liittonsa päämies. Adventistien tapaan liitettynä tämähän olisi kuvausta siitä, että adventisti olisi kuin Jeesus,muita korkeampi asemaltaan. Tuossa tilaisuudessahan ei opetuslapset pesseet toistensa jalkoja. Jeesus osoitti, että HÄNEN PESULLAAN tullaan puhtahaksi jota ei koskaan tule adventistin pesemänä, päinvastoin käy, jos antaa adventistille tuon tunnustuksen olla Jeesukseen verrattava.
kirjoitus tuosta jalkojen pesusta. Jeesushan alensi itsensä eikä koroittanut, ja antoi esimerkin meille ihmisille että me rakastaisimme niin paljon lähimmäistämme, että alentuisimme pesemään toistemme jalat
Kuulin kerran erään tapauksen kun yksi tuomarin rouva meni ehtoollis tilaisuuteen jossa oli ennen ehtoollista jalkojen pesu, niin hän sanoi minäkö tuomarin rouva pesisin kenenkään jalkoja ja käveli ulos. Tämmöinen on ihmismieli hän ei alistu Jumalan tahtoon, niinkuin Raamattu sen sanookin että, uudesti syntymätön sydän ei alistu,Jumalan määräyksiin eikä se voikkaan.
JEESUS oli OIKEASTI YLHÄINEN. Ja Hän oikeasti alensi itsensä. ADVENTISTI ON alhaine JA HÄN YLENTÄÄ ITSENSÄ PESTESSÄÄN jalkoja muka vertauskuvalisena Jeesuksen tekona. Etkö huomaa? Jokainen joka matkii ylhäisen tekemisiä, jotta heitä pidettäisiin samaan ryhmään kuuluvina ylhäisen kanssa, korottaa itsensä. Eihän opetuslapsetkaan pesseet tuossa tilanteessa toistensa jalkoja. Mieti nyt vähän itsekin asioita.
Jeesus on ylhäinen mutta Hän alentui pesemään opetuslastensa jalat. HÄN SANOI VIELLÄ YMMÄRSITTEKÖ MITÄ MINÄ TEIN, HÄN ANTOI MEILLE ESIMERKIN ETTÄ ME IHMISET JOTKA OLEMME NIIN SANOISINKO YLPEITÄ, ALISTUISIMME MYÖS TEKEMÄÄN SEN LÄHIMÄISILLEMME.
Ja Hän sanoi. Jos siis minä teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne,olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat
Sillä minä annoin teille ESIKUVAN, ETTÄ MYÖS TE NIIN TEKISITTE, NIINKUIN MINÄ OLEN TEILLE TEHNYT.
Jos te tämän tiedätte,niin olette AUTUAAT, JOS TE TÄMÄN TEETTE.
Vieläkö selvemmin pitää se ilmoittaa, jos sinä et usko tätä, niin pitää vain todeta että et usko sitten Raamattuun, muuta kuin omilla ehdoillasi.
että olette autuaita, jos niin teette! On paljon kaikkea muitakin rituaaleja, niin miksi ei sitten tätäkin Jeesuksen omalla esimerkillään antamaa ehtoollis ohjetta voitaisi noudattaa? Se tekee hyvää ylpeydelle kun lääkäri pesee siivoojan jalat, tai opettaja jonkun oppilaansa jalat. Hyvä ihmisen välillä asettaa nämäkin asiat kohdalleen.
Tämäkö esimerkki ei teille kelpaa, miksi?
2:21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli YMPÄRILEIKATTAVA, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
noudattaa enää. Ympärileikkaus ei ole nöyryyden osoitus, vaan sen tarkoitus oli estää sen aikaisen hygienian puutteesta johtuvat tulehdukset. Sen voi tehdä nytkin jos joku niin tahtoo, mutta et voi verrata tätä asiaa mitenkään Jeesuksen asettamaan jalkojen pesuun, joka tuli käyttöön vasta uuden lliton aikana.
Huomaan sinut mitätöimässä Raamatussa kerrottua totuutta." Kerroit nimittäin ympärileikkauksen muka perustuvan tähän --->>Ympärileikkaus ei ole nöyryyden osoitus, vaan sen tarkoitus oli estää sen aikaisen hygienian puutteesta johtuvat tulehdukset.###### ----Raamattu opettaa asiasta aivan toisella tavalla, jota sinä adventistina et tietenkään uskokaan. Nimittäin näin:"9. Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.
10. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne.
11. Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.
12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
13. Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
14. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni." (1.Moos.17-luvusta) Kiistät tuon kirjoituksen, sekä siinä kerrotun ympärileikkauksen olevan Jumalan määräämä liittomerkki? Etkö uskokaan Raamatun sanaan?
pastori, vanhin ja kuka tahansa on tasan samanarvoinen.