Miksi hullua?

Kiistättekö virkkarit, että USA:n hallinnolla oli suurin motiivi 9/11 iskuihin? Kiistättekö, että 9/11-iskut oli varsin onnekas tapahtuma USA:n hyvinvoinnille, ja että ilman iskuja USA:n tulevaisuus olisi näyttänyt erittäin synkältä? Mikä todistaa että 9/11-iskujen takana ei voinut olla joukko USA:n eliitistä? Ei mikään. Miksi on siis hullua ajatella, että iskujen takana oli joukko sisäpiiriläisiä, varsinkin kun:

-tuona kohtalokkaana päivänä New Yorkin keskustassa räjäytettiin pilvenpiirtäjä, mihin ei kukaan ulkopuolinen olisi kyennyt

-Cheney ja NORAD on antanut valheellisia lausuntoja tuon päivän tapahtumista(miksi "syyttömät" valehtelevat?)

-Bush kertoi nähneensä televisiosta ensimmäisen koneen iskeytyvän torniin, vaikka videokuvaa ensimmäisestä iskusta saatiin eetteriin vasta tuntien päästä, ja toinen kone ei ollut vielä iskenyt. Bush joko muisti väärin tekemisensä USA:n historian katastrofaalisimpana päivänä, tai paljasti vahingossa nähneensä enimmäisen koneen iskeytymisen, mikä todistaa vähintäänkin ennakkotiedon iskuista

-neljän matkustajakoneen yhtäaikainen kaappaminen USA:n ilmatilassa, ilman että lennonjohto reagoisi välittömästi on mahdottomuus, tai vähintäänkin suuren luokan ihmeteko

-Osama kirjoitti tunnustusvideolla oikealla kädellä, vaikka hän on vasuri

-Irakin sotaa suunniteltiin jo ennen iskuja, ja oikeutus hyökkäykseen tuli varsin sopivasti kuin tilauksesta

Tässä nyt vain muutamia. Miksi on hullua ajatella että USA itse järjesti tapahtuman, jota se suuresti tarvitsi? Siksikö kun USA on elokuvista tuttuun tapaan aina hyvis, ja natsit, arabiterroristit tai kommarit aina pahiksia? Siksikö kun salaliittoteoreetikko on stereotyyppisesti aina paranoiasta kärsivä foliohattupäinen sekopää?

Niin kuin eräällä toisella sivustolla kirjoitellut USA:lainen salkkari sanoi:"Informaation määrä, jonka ihminen kykenee maailmankuvaansa suojellakseen sulkemaan mielestään, on tosiaankin mielettömän suuri"
16921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No esimerkiksi tämä.
On eri keskutelu foorumeilla tullut esille tämä. että kukaan pieni ryhmä ei voi salassa suunnitella ja toteuttaa näin isoa operaatiota. Sehän vaatisi satoja ellei tuhansia ihmisiä työskentelemään ja vielä panostamaan WTC tornit. Siitä olisi heti jäännyt kiinni.

Aivan!

Yhdyn kyllä Virkkarien kanssa tuossa, mutta on yksi pieni ongelma.

Näiden Virkkareiden jutut on aika ristiriitaisa väitteissään, että Osama ja 19 zombie terroistia onnistui salassa operoimaan ja huijaamaan maailman tehokkaimman ja kalleimman tiedustelupalvelun/ sotilasmahdin.

Ajatelkaa!! Nyt yhtäkkiä siihen ei tarvitsekkaan kuin 20 henkeä. :))

Äänestä
  • Erittäin hyvä pointti. Otetaan vielä huomioon, että al Qaidaa on sentään vakoiltu vuosia, mutta USA:n eliittiä luonnollisesti ei. Silti virkkarin mielestä 19 maailman ehkä vahdituimman terroristijärjestön jäsentä, kykeni toteuttamaan maailmahistorian tuhoisamman terroriteon, mutta USA:n, maailman suurimman talousmahdin eliitti ei olisi kyennyt. Tähän virkkari vastaa, että al Qaida on niin hajainen järjestö, ettei sen vahtiminen kokonaisuudessaan ollut mahdollista. Silti tämä hajainainen, toisinsanoen huonosti organisoitu järjestö onnistui noin monimutkaisissa ja suurta järjestelmällisyyttä vaativissa iskuissa. Luulisi että sellaiseen ei hajanainen järjestö kykene.

    Ihmisten tyhmyys on rajaton.

    Äänestä

  • Vattu kirjoitti:

    Erittäin hyvä pointti. Otetaan vielä huomioon, että al Qaidaa on sentään vakoiltu vuosia, mutta USA:n eliittiä luonnollisesti ei. Silti virkkarin mielestä 19 maailman ehkä vahdituimman terroristijärjestön jäsentä, kykeni toteuttamaan maailmahistorian tuhoisamman terroriteon, mutta USA:n, maailman suurimman talousmahdin eliitti ei olisi kyennyt. Tähän virkkari vastaa, että al Qaida on niin hajainen järjestö, ettei sen vahtiminen kokonaisuudessaan ollut mahdollista. Silti tämä hajainainen, toisinsanoen huonosti organisoitu järjestö onnistui noin monimutkaisissa ja suurta järjestelmällisyyttä vaativissa iskuissa. Luulisi että sellaiseen ei hajanainen järjestö kykene.

    Ihmisten tyhmyys on rajaton.

    Eipä tuo nyt niin vaikeaa ollut. Terroristeillehan riitti se, että saivat salakuljetettua muutaman linkkarin matkustajakoneisiin. Siihen aikaan niiden ohjaamotkaan eivät olleet lukittuja.

    Silloin terrorismi ei ollut läheskään niin tapetilla kuin nykyään, eikä kukaan ollut kunnolla edes ajatellut tuollaisen teon olevan mahdollista. USA:n hallitus ei tarkkaillut kansalaisia läheskään niin tarkasti kuin nykyään. Jokaisen mustapartaisen miehen tekemisiä, lentokoulussa käymisiä ja lentolipun ostamisia ei voitu mitenkään valvoa.

    Lentokonekaappauksia on tehty koko lentoliikenteen historian ajan, eikä kenellekään tullut aikaisemmin mieleen ampua jokaista kaapattua matkustajalentokonetta alas, jotta sillä ei voitaisi lentää päin jotain rakennusta.

    Älkääkä salkkarit turhaan alkako typerää ivaamiskampanjaanne tämän viestini takia. Minunkin mielestäni totuus voi olla hieman erilainen kuin meille on kerrottu. Mutta halusin vain tuoda esille sen, ettei tuon homman toteuttaminen ollut terroristeillekaan niin mahdotonta kuin väititte. Eli yrittäkää pysyä kinatessanne realiteeteissa.

    Äänestä

  • adfdgfasdfgsd kirjoitti:

    Hauskaa että puhut järjettömyyksiä, ja sen jälkeen kehotat pysymään realiteeteissa.

    "Lentokonekaappauksia on tehty koko lentoliikenteen historian ajan, eikä kenellekään tullut aikaisemmin mieleen ampua jokaista kaapattua matkustajalentokonetta alas, jotta sillä ei voitaisi lentää päin jotain rakennusta."

    Tämä on kuultu tuhanteen kertaan. Kannattaa muistaa, että ensimmäisen ja toisen WTC-koneen välillä oli 20 minuuttia. Ensimmäisen koneen törmättyä oli selvää, ettei kyseessä ollut tavallinen kaappaus, ja toiset radoiltaan poikenneet koneet olisi ammuttu epäröimättä alas.

    Neljän koneen kaappaminen samanaikaisesti, ilman että asiaan puututaan, on mahdottomuus; oli mahdottomuus jopa ennen 9/11-iskuja. Voihan sitä tietenkin itselleen uskotella toisin, jos niin tahtoo tehdä.

    itsensä aivopesseen logiikkaa.

    Kun lentokone törmäsi WTC-torniin, ei ensin edes tiedetty mistä on kyse, oliko se mahdollisesti onnettomuus jne. Kenellekään tuskin tuli mieleen, että toinen kone voisi olla matkalla toiseen torniin. Puolustusvoimat pantiin hälytysvalmiuteen vasta toisen törmäyksen jälkeen, kun tuli ilmeiseksi, että kyseessä oli terrosristihyökkäys. Aivan sama kuin eilisissä ammuskeluissa; ensimmäisen ammuskelun jälkeen kukaan ei voinut tietää eikä mistään itsestään selvästi päätellä, että parin tunnin päästä ammuskeltaisiin vielä lisää ja paljon enemmän.

    Yhden koneen kaappaaminen silloin oli helppoa. Joka ei tee myöskään neljän koneen kaappaamisesta mitenkään mahdotonta.

    Äänestä

  • hfsdghdfg kirjoitti:

    Ei tähän mielestäni mitään niin dramaattista aivopestyjen logiikkaa tarvita.

    Tuntuu epätodelliselle, etteikö Usan viranomaisilla ja tietyillä hallinnon edustajilla ollut tietoa tulevasta iskusta. Ja varsinkin suurin osa armerikkalaisista ovat äänekkäästi tuoneet julki, että miten maailman kallein, edistyksellisin ja tehokkain tiedustelu/puolustus järjestelmät voivat pettää näin dramaattisesti.

    Äänestä

  • riku2345 kirjoitti:

    80 -luvulla Matias Rust lensi pienkoneella Helsingistä Moskovaan ja laskeutui punaiselle torille. Miten se oli mahdollista? Oliko kyseessä Neuvostoliiton sisäpiirin juttu?

    Silloin oli sentään kylmä sota vielä käynnissä.
    Rust lensi tunteja Neuvostoliiton ilmatilassa ilman lupaa.

    Äänestä

  • vielä, kun kirjoitti:

    ja tuskin matalalla...Ei matkustajakone ja normaali lentokorkeus.

    Usa:ssa ilmatilaa seurataan jatkuvasti,että on turha väittää ettei ensimmäisen koneen iskeytyessä tiedetty mikä oli kyseessä,varsinkaan ilmailuviranomaistenpuolella...Vieläpä kun muitakin koneita "katosi".
    Hehän eivät saa harjoitusta tämmöisiin tilanteisiin eihän?

    Äänestä

  • vielä, kun kirjoitti:

    80 -luvulla Matias Rust lensi pienkoneella Helsingistä Moskovaan ja laskeutui punaiselle torille. Miten se oli mahdollista? Oliko kyseessä Neuvostoliiton sisäpiirin juttu?

    Silloin oli sentään kylmä sota vielä käynnissä.
    Rust lensi tunteja Neuvostoliiton ilmatilassa ilman lupaa.

    lentokoulu touhuista USAssa.

    Jos on tarkoitus kaapata matkustajakone ja syöksyä pilvenpiirtäjiin, niin miksi pitää mennä ensin vihollismaahan opettelemaan pikkukoneella lentämistä. Osamalla varmasti varaa ostaa oma jumbo, jolla kouluttaa kaapparit omassa ilmatilassa.

    sitä lentoa seurattiin KOKO ajan.

    Äänestä

  • adfdgfasdfgsd kirjoitti:

    Eipä tuo nyt niin vaikeaa ollut. Terroristeillehan riitti se, että saivat salakuljetettua muutaman linkkarin matkustajakoneisiin. Siihen aikaan niiden ohjaamotkaan eivät olleet lukittuja.

    Silloin terrorismi ei ollut läheskään niin tapetilla kuin nykyään, eikä kukaan ollut kunnolla edes ajatellut tuollaisen teon olevan mahdollista. USA:n hallitus ei tarkkaillut kansalaisia läheskään niin tarkasti kuin nykyään. Jokaisen mustapartaisen miehen tekemisiä, lentokoulussa käymisiä ja lentolipun ostamisia ei voitu mitenkään valvoa.

    Lentokonekaappauksia on tehty koko lentoliikenteen historian ajan, eikä kenellekään tullut aikaisemmin mieleen ampua jokaista kaapattua matkustajalentokonetta alas, jotta sillä ei voitaisi lentää päin jotain rakennusta.

    Älkääkä salkkarit turhaan alkako typerää ivaamiskampanjaanne tämän viestini takia. Minunkin mielestäni totuus voi olla hieman erilainen kuin meille on kerrottu. Mutta halusin vain tuoda esille sen, ettei tuon homman toteuttaminen ollut terroristeillekaan niin mahdotonta kuin väititte. Eli yrittäkää pysyä kinatessanne realiteeteissa.

    hop!

    15 Sota/muuta isoa harjoitusta (myös) samana päivänä. Harjoiteltiin lentokonekaappauksia ja iskuja pentagoniin / wtc:hen. Sattumaa?

    http://www.cooperativeresearch.org/timeline.jsp?before_9/11=militaryExercises&timeline=complete_911_timeline

    Äänestä

  • hfsdghdfg kirjoitti:

    itsensä aivopesseen logiikkaa.

    Kun lentokone törmäsi WTC-torniin, ei ensin edes tiedetty mistä on kyse, oliko se mahdollisesti onnettomuus jne. Kenellekään tuskin tuli mieleen, että toinen kone voisi olla matkalla toiseen torniin. Puolustusvoimat pantiin hälytysvalmiuteen vasta toisen törmäyksen jälkeen, kun tuli ilmeiseksi, että kyseessä oli terrosristihyökkäys. Aivan sama kuin eilisissä ammuskeluissa; ensimmäisen ammuskelun jälkeen kukaan ei voinut tietää eikä mistään itsestään selvästi päätellä, että parin tunnin päästä ammuskeltaisiin vielä lisää ja paljon enemmän.

    Yhden koneen kaappaaminen silloin oli helppoa. Joka ei tee myöskään neljän koneen kaappaamisesta mitenkään mahdotonta.

    Jos NORAD ja ilmavoimat olisivat noudattaneet aivan tavanomaista menettelytapaansa 11.9.01, niin satavarmasti ei ainakaan toinen kone olisi ehtinyt törmätä kakkostorniin. Kun lentokone poikkeaa reitiltään missä tahansa Amerikan ilmatilassa, hävittäjät on muutamassa minuutissa koneen vierellä ohjaamassa sen oikeaan suuntaan. 9/2000-6/2001 näin kävi 67 kertaa.

    http://www.wanttoknow.info/020812ap

    Näin kertoo NORAD:issakin palvellut upseeri Daniel Davis:

    "Additionally, in my experience as an officer in NORAD as a Tactical Director for the Chicago-Milwaukee Air Defense and as a current private pilot, there is no way that an aircraft on instrument flight plans (all commercial flights are IFR) would not be intercepted when they deviate from their flight plan, turn off their transponders, or stop communication with Air Traffic Control. No way! With very bad luck, perhaps one could slip by, but no there's no way all four of them could!"

    Ja tässä hänen arvio siitä, miten "helppoa" olisi suorittaa Pentagonin isku.

    "Finally, going over the hill and highway and crashing into the Pentagon right at the wall/ground interface is nearly impossible for even a small slow single engine airplane and no way for a 757. Maybe the best pilot in the world could accomplish that but not these unskilled "terrorists"."

    Äänestä

  • jutut terroristien kirjoitti:

    lentokoulu touhuista USAssa.

    Jos on tarkoitus kaapata matkustajakone ja syöksyä pilvenpiirtäjiin, niin miksi pitää mennä ensin vihollismaahan opettelemaan pikkukoneella lentämistä. Osamalla varmasti varaa ostaa oma jumbo, jolla kouluttaa kaapparit omassa ilmatilassa.

    Osama bin Ladenin "oma ilmatila"? Afganistanissa sotivat keskenään Talibanit ja Pohjoisen liiton sotaherrat. Kentät eivät olleet jumboja varten ja sellainen kone olisi ollut muutenkin suunnattoman ällistyksen aihe. Saudi-Arabiassa oli bin Ladeneita, mutta saudit ovat erittäin tarkkoja ilmatilastaan ja lentokentistään, varsinkin Persianlahden sodan jälkeen. Sudan oli karkottanut bin Ladenin. Pakistanin rajaseudun heimoalueilla, jossa hän nykyään ilmeisesti piileskelee, ei ole edes lentokenttiä. Eikä jumboja niin vain ostella kuin lenkkimakkaraa nurkkakaupasta. Vähän järkeä sentään väitteisiin?

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Lentokoneen ohjaus on tunnetusti helppoa, mitä suurempi sen helpompaa, ja on aivan yksinkertaista osua käsivaralle 200m/s nopeudella 60m levään torniin, ei se mitään harjoittelua vaadi, suunnistuskin 9ooo metrissä on aivan naurettavan helppoa, kuka tahansa sen osaa.

    Äänestä

  • adfdgfasdfgsd kirjoitti:

    Eipä tuo nyt niin vaikeaa ollut. Terroristeillehan riitti se, että saivat salakuljetettua muutaman linkkarin matkustajakoneisiin. Siihen aikaan niiden ohjaamotkaan eivät olleet lukittuja.

    Silloin terrorismi ei ollut läheskään niin tapetilla kuin nykyään, eikä kukaan ollut kunnolla edes ajatellut tuollaisen teon olevan mahdollista. USA:n hallitus ei tarkkaillut kansalaisia läheskään niin tarkasti kuin nykyään. Jokaisen mustapartaisen miehen tekemisiä, lentokoulussa käymisiä ja lentolipun ostamisia ei voitu mitenkään valvoa.

    Lentokonekaappauksia on tehty koko lentoliikenteen historian ajan, eikä kenellekään tullut aikaisemmin mieleen ampua jokaista kaapattua matkustajalentokonetta alas, jotta sillä ei voitaisi lentää päin jotain rakennusta.

    Älkääkä salkkarit turhaan alkako typerää ivaamiskampanjaanne tämän viestini takia. Minunkin mielestäni totuus voi olla hieman erilainen kuin meille on kerrottu. Mutta halusin vain tuoda esille sen, ettei tuon homman toteuttaminen ollut terroristeillekaan niin mahdotonta kuin väititte. Eli yrittäkää pysyä kinatessanne realiteeteissa.

    Ymmärrän hyvin näkökantasi, että koneita on kaapattu kautta historian. Mutta 11.09.2001 niitä kaapattiin neljä kappaletta ja aika epätodellista, että mitään ei osattu tehdä.

    On hyvin mahdollista, että koneiden annettiin huseerata Usa.n ilmatilassa miten tahtoivat ja tästä on aika merkittävä todistajan lausunto olemassa.

    Kyllä terrorismiä on ollut ennen iskuja, myös ollut tapetilla koko ajan Usan valtaapitävien huulilla.
    Mutta George Bushin valtaan päästyään siitä tuli yhtäkkiä muoti-ilmiö maailmalla ja sitä ajettiin sisään valtamedioissa.

    Konekaappauksia, ihmissieppauksia ja pommeja esiintyi runsaasti 70-luvulla, jolloin niitä tehtaili sekä radikaali vasemmisto että äärioikeisto. Ensimmäiset itsemurhapommit puhtaasti siviilejä vastaan tapahtuivat Palestiina-Israel yhteenotoissa. WTC yritettiin tuhota pommi-iskulla jo 1993. Al Qaeda pommitti Khobar-torneja Saudi Arabiassa 1993, Yhdysvaltojen lähetystöjä Tansaniassa ja Keniassa 1998 ja USS Colea 2000.

    Sota Afganistanissa on lisännyt pommi-iskuja, mutta Afganistanissa on sodittu siitä asti, kun Neuvostoliitto hyökkäsi maahan 1979. Kun Afganistanin sota päättyi 1989, maassa alkoi sisällissodan kaltainen valtataistelu, jonka Taliban-liike voitti (suurin piirtein). Irakissa aseellinen vastarinta alkoi vuoden sisällä Irakin sodan loppumisesta. Israel-Palestiina-konflikti alkoi heti toisen maailmansodan loputtua ja on vastuussa mielipiteiden kärjistymisestä koko islamilaisessa maailmassa. Ei pidä myöskään unohtaa Israelin ja ympäristövaltioiden sotia, Iran-Irak-sotaa, Libanonin sisällissotaa ja viimeisintä Israelin hyökkäystä Libanoniin.

    Bushin niskoille näitä ei voida kaikkia kaataa, ei myöskään Kuuban kriisiä (joka poiki lentokonekaappausten aallon) eikä Guatemalan ja Chilen vallankaappauksia, muutamia mainitakseni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vattu kirjoitti:

Kiistättekö virkkarit, että USA:n hallinnolla oli suurin motiivi 9/11 iskuihin? Kiistättekö, että 9/11-iskut oli varsin onnekas tapahtuma USA:n hyvinvoinnille, ja että ilman iskuja USA:n tulevaisuus olisi näyttänyt erittäin synkältä? Mikä todistaa että 9/11-iskujen takana ei voinut olla joukko USA:n eliitistä? Ei mikään. Miksi on siis hullua ajatella, että iskujen takana oli joukko sisäpiiriläisiä, varsinkin kun:

-tuona kohtalokkaana päivänä New Yorkin keskustassa räjäytettiin pilvenpiirtäjä, mihin ei kukaan ulkopuolinen olisi kyennyt

-Cheney ja NORAD on antanut valheellisia lausuntoja tuon päivän tapahtumista(miksi "syyttömät" valehtelevat?)

-Bush kertoi nähneensä televisiosta ensimmäisen koneen iskeytyvän torniin, vaikka videokuvaa ensimmäisestä iskusta saatiin eetteriin vasta tuntien päästä, ja toinen kone ei ollut vielä iskenyt. Bush joko muisti väärin tekemisensä USA:n historian katastrofaalisimpana päivänä, tai paljasti vahingossa nähneensä enimmäisen koneen iskeytymisen, mikä todistaa vähintäänkin ennakkotiedon iskuista

-neljän matkustajakoneen yhtäaikainen kaappaminen USA:n ilmatilassa, ilman että lennonjohto reagoisi välittömästi on mahdottomuus, tai vähintäänkin suuren luokan ihmeteko

-Osama kirjoitti tunnustusvideolla oikealla kädellä, vaikka hän on vasuri

-Irakin sotaa suunniteltiin jo ennen iskuja, ja oikeutus hyökkäykseen tuli varsin sopivasti kuin tilauksesta

Tässä nyt vain muutamia. Miksi on hullua ajatella että USA itse järjesti tapahtuman, jota se suuresti tarvitsi? Siksikö kun USA on elokuvista tuttuun tapaan aina hyvis, ja natsit, arabiterroristit tai kommarit aina pahiksia? Siksikö kun salaliittoteoreetikko on stereotyyppisesti aina paranoiasta kärsivä foliohattupäinen sekopää?

Niin kuin eräällä toisella sivustolla kirjoitellut USA:lainen salkkari sanoi:"Informaation määrä, jonka ihminen kykenee maailmankuvaansa suojellakseen sulkemaan mielestään, on tosiaankin mielettömän suuri"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu