Kohtaamisia Kokemäen kiukkuisten

Vietin toistakymmentä vuotta sitten talven Kokemäellä.

Ainoat lähiyhteydet kokemäkeläisiin olivat kiimaiset ja agressiiviset poikamiehet, naiset sieltä lähtivät kai kaikki pois mitkä kykenivät.

Poikamiesten kiima kohdistui tietysti muualta tulleisiin nuoriin naisiin.

Aggressio taas kohdistui muualta tulleisiin nuoriin miehiin.

Aivan erityisesti jäi mieleen yksi pienehkö nuorten miesten porukka, jotka mm. hyökkäsivät koulumme pihalle eräänä yönä ja vaativat yhtä oppilasta ulos hakattavaksi. Toisen kerran nulikoilla täytetty japanilaisromu pysähtyi viereeni, kun olin nakkikioskilla syömässä. Porukan pomo, tai yksi jäsen, tai mikälie oli joku paikallinen karatemestari tai jotain sinne päin. Edes tyyppien nimiä emme oppineet, mikä kertonee kanssakäynnin laadusta.

Seuraavana keväänä, muutamien pahoinpitelyoikeudenkäyntien lomassa, ainakin yksi poika pisti itsensä hirttokiikkuun.

Vieläkös tämä sakki siellä mellastaa, vai ovatko kaikki jo tehneet ns. lopullisen ratkaisun?
61535
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei heistä yhteikunnalle mitään hyötyä ole kuitenkaan.

Äänestä
  • Mistä tiesit aggressiiviset miehet juuri kokemäkeläisiksi?
    Eräät vuokratalot ovat houkuttaneet löysää väkeä ympäri maata tänne. Ja olipa helvetin enkelien majapaikkakin jonkin aikaa Peipohjassa, sittemmin Harjavallassa. Mistä ne miehet tulivat autoineen ja moottoripyörineen? En minä ainakaan tuntenut.

    Äänestä

  • minä kans kirjoitti:

    Mistä tiesit aggressiiviset miehet juuri kokemäkeläisiksi?

    Tuo moottoripyöräkerho muuten ole ollut helvetin enkeleiden vaan bandidoksen jäsenjärjestö, ja koostui kyllä aluksi lähes kaikkinensa kokemäkiläisistä hemmoista, jotka itsekin tiesin melkein kaikki jo entuudestaan. Eli se oli kyllä paikallisten oma "tsydeemi".

    Äänestä

  • minä kans kirjoitti:

    Mistä tiesit aggressiiviset miehet juuri kokemäkeläisiksi?
    Eräät vuokratalot ovat houkuttaneet löysää väkeä ympäri maata tänne. Ja olipa helvetin enkelien majapaikkakin jonkin aikaa Peipohjassa, sittemmin Harjavallassa. Mistä ne miehet tulivat autoineen ja moottoripyörineen? En minä ainakaan tuntenut.

    Yleistähän juuri on se, että nämä ns. kovemmanluokan "mopopojat" kiusaavat pieniä opiskelioita nakkikioskeilla...HALOO!
    Huomaa helposti, että olet nimenomaan kokemäeltä, etkä seuraa edes valtakunnallista mediaa, koska kokemäensanomista löytää lassentorin alennuskupongit!

    Jokainen, joka on nuoruuttaan viettänyt kokemäellä tietää, että riiuureissuilla pojat käyvät räisälässä ja lantalyseolla, ja mitähän siitä seuraakaan, jos joku ulkopaikkakuntalainen paneekin muijaa, johon itse olet iskenyt silmäsi?

    Äänestä

  • EX-2 kirjoitti:

    .. täällä kaukana kokemäjest.(n.15-vuotta jo)Onkos siellä edelleen tuo sama vanha meininki?Miespuoliset käy lanttiksella,vieraspaikkakuntalaisia kiksauttelemassa,ja likat on raivon vallassa,nyrkit pystyssä?
    Ja vieläkös ne Kokemäen kirkon mailla nuoret notkuu?
    Tuo tappelu-jupakka nakkikiskalla kuulosti tutulta,siitä puhuttiin paljon joskus aikoinaan..Ensin vikistiin,kun aina on samat vanhat naamat kylillä,ja kun uusia tuli,turpaan vaan ja takas ei ole tulemist.Joopa Joo!

    Äänestä

Ainahan Kokemäellä on ollut lähinnä aggressiivista sisäsiittoista porukkaa. Minkäs he geeneilleen voivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alkuasukkaitten kanssa: kirjoitti:

Vietin toistakymmentä vuotta sitten talven Kokemäellä.

Ainoat lähiyhteydet kokemäkeläisiin olivat kiimaiset ja agressiiviset poikamiehet, naiset sieltä lähtivät kai kaikki pois mitkä kykenivät.

Poikamiesten kiima kohdistui tietysti muualta tulleisiin nuoriin naisiin.

Aggressio taas kohdistui muualta tulleisiin nuoriin miehiin.

Aivan erityisesti jäi mieleen yksi pienehkö nuorten miesten porukka, jotka mm. hyökkäsivät koulumme pihalle eräänä yönä ja vaativat yhtä oppilasta ulos hakattavaksi. Toisen kerran nulikoilla täytetty japanilaisromu pysähtyi viereeni, kun olin nakkikioskilla syömässä. Porukan pomo, tai yksi jäsen, tai mikälie oli joku paikallinen karatemestari tai jotain sinne päin. Edes tyyppien nimiä emme oppineet, mikä kertonee kanssakäynnin laadusta.

Seuraavana keväänä, muutamien pahoinpitelyoikeudenkäyntien lomassa, ainakin yksi poika pisti itsensä hirttokiikkuun.

Vieläkös tämä sakki siellä mellastaa, vai ovatko kaikki jo tehneet ns. lopullisen ratkaisun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu