Koska vain 50-60% kansasta vastustaa maahanmuuttoa, anarkokapitalistisessa Suomessa vähintään 40-50% Suomen yksityisesti omistetusta pinta-alasta täyttyisi muslimeilla.
Lopputulos ei poikkeaisi mitenkään nykyisen sossuhyysäripolitiikan tuloksista. Nykyinen sossuhyysäripolitiikkakaan ei johda siihen, että koko maa täyttyy tasaisesti muslimeilla, vaan siihen, että sinne tänne syntyy islamilaisia alueita, jotka pikku hiljaa kasvavat ja voimistuvat ja häiriköivät kantaväestöä, kunnes lopulta koko valtio on libanonisoitunut ja kantaväestö piileskelee turvavyöhykkeillä.
Anarkokapitalismi tuhoaisi Suomen lopullisesti. On hyvä olla olemassa valtio, joka laittaa kaikille muslimeille koko valtion aluetta koskevan pääsykiellon.
Anarkokapitalismi ja maahanmuutto
6
1779
Vastaukset 6
- Finlanistan
Tärkeintä on varmistaa, että kansa ja kulttuuri säilyvät. Se on mahdollista vain syrjimällä ulkopuolisia. Yksikään kansalainen ei saa vapaaehtoisesti, omilla rahoillaankaan elättää ulkopuolisia.
Maahanmuutto voi olla sallittua pienissä määrin vain sellaisille roduille, uskonnoille ja kansoille, jotka sulautuvat automaattisesti. Esimerkiksi mustia ja muslimeja ei saa päästää valtion alueelle, ellei ole etukäteen varmistettu, että he myös poistuvat nopeasti.
Kun kansan ja kulttuurin säilyminen on varmistettu päättämällä valtion etnisestä koostumuksesta, voidaan alkaa vapauttaa markkinoita rajojen sisäpuolella ja pyrkiä jonkinlaiseen eksklusiiviseen laissez-faire-kapitalismiin, minarkiaan tms.- antifasismi
et edes tiedä mitä "anarkia" tarkoittaa.
sinulle sopii diktatuuri, fuhrerin kapitalismi ja tyhmä rasismi, sitten sinäkin käyt "jonossa" - Finlanistan
antifasismi kirjoitti:
et edes tiedä mitä "anarkia" tarkoittaa.
sinulle sopii diktatuuri, fuhrerin kapitalismi ja tyhmä rasismi, sitten sinäkin käyt "jonossa"Kyse oli anarkokapitalismista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anarkokapitalismi
- vähän rajaa
Suuri osa noista maahanmuuton hyväksyjistä ei kuitenkaan haluaisi niitä omalle tontilleen tai edes naapuriin, saatika olisi valmis rahoittamaan niitä suoraan omasta pussista.
Suuri osa noista hyväksyjistä ei edes omista kiinteistöä, johon niitä omalla kustannuksellaan majoittaisi.
Suurin osa noista hyväksyjistä ei edes maksa veroja.
On helppo esittää mamun ystävää, kun niiden paapominen ei ole omista pois. - liberte
liberalismia on nationalistista. vain maltillinen nationalismi voi pitkällä aikavälillä turvata kansalaisten oikeudet ja vapaudet
liberalismi on rakkautta
liberalismi on vapautta!
ELÄKÖÖN LIBERALISMI!- "arbeit macht frei...
arbeit macht frei on rakkautta ja vapautta.
rahan valta on vapautta.
sotia on rakkautta.
xenophobia rasismi fuck off scheisse
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561