Voisitteko kertoa, missä kohtaa Raamatussa puhutaan profeetta Muhammadista, mainitaanko hänen nimensä vai onko se symbolista?
Vastaus :
Ylistys Jumalalle.
Jumala sanoo Kirjassaan (suomennos merkityksestä):
“Ja (muistakaa) kun Jeesus, Marian poika, sanoi: »Israelin lapset, totisesti olen sananjulistaja, jonka Jumala on lähettänyt teille vahvistamaan Toorasta sen, mikä annettiin ennen minua, ja ilmoittamaan ilosanoman sananjulistajasta, joka on tuleva minun jälkeeni ja jonka nimi on oleva Ahmad.» Mutta kun hän (Ahmad, eli Muhammad) tuli heidän luokseen selvin todistein, he sanoivat: ‘Tämä on ilmeistä noituutta’” [as-Saff 61:6]
“Niille, jotka seuraavat tätä lähettilästä, profeettaa, joka ei osa lukea eikä kirjoittaa (eli Muhammadia), josta he löytävät kuvauksen Toorasta ja Injiilistä (Evankeliumissa). Hän tulee vaatimaan heiltä Al-Ma’ruuf (hyvät teot, kuten islamilainen Ykseys) ja kieltämään Al-Munkar (epäusko, monijumalaisuus), sallimaan heille mikä on At-Tayyibaat (kaikki hyvä ja sallittu koskien uskoa, tekoja, henkilöitä ja ruokaa) ja kieltämään Al-Khabaa’ith (kaikki paha ja kielletty koskien uskoa, tekoja, henkilöitä ja ruokaa); hän on vapauttava heidät kuormasta ja kahleista, joihin heidät on kytketty. Jotka uskovat häneen (Muhammadiin), kunnioittavat ja auttavat häntä sekä seuraavat sitä valoa (Koraani), joka on lähetetty hänen mukanaan, ne ovat onnellisia. [al-A’raaf 7:157]
Nämä kaksi jaetta osoittavat, että profeetta Muhammadista (olkoon rauha ja Jumalan siunaus hänen yllään) on maininta Toorassa ja Evankeliumissa. Sillä ei ole väliä, kuinka paljon juutalaiset ja kristityt väittävät, ettei mainintaa ole, sillä Jumalan sanat ovat parhaimmat ja totuudellisimmat sanoista.
Seuraavassa ovat osa kohdista, jotka löytyvät aiemmista Kirjoista:
1 – Toorassa, Viidennessä Mooseksen Kirjassa (18:18-19) sanotaan:
“Profeetan Minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua. Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.”
(Vuoden 1938 kirkolliskokouksen käyttöön ottama suomennos)
Heillä on edelleen olemassa tämä teksti. Fraasissa “veljiensä keskuudesta”- olisi sanottu: “Profeetan minä olen herättävä heille heidän keskuudestaan”, jos tämä profeetta olisi tuleva Israelin lasten joukosta. Mutta siinä sanotaan: “veljiensä keskuudesta” – eli Ismaaiilin (Ismael) poikien keskuudesta.
2 - Johanneksen evankeliumissa sanotaan 16:7-8, 12-13:
“Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:”
“Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.”
(Vuoden 1938 kirkolliskokouksen käyttöön ottama suomennos)
Tämä ei voi sopia kehenkään muuhun kuin profeetta Muhammadiin (olkoon rauha ja Jumalan siunaus hänen yllään).
3 - Ibn al-Qayyim (olkoon Jumala hänelle armollinen) sanoi: Toorassa, viidennessä kirjassa sanotaan [Viiden Mooseksen kirja 33:2]:
“hän sanoi: “Herra tuli Siinailta, Seiristä hän nousi loistaen heille; hän ilmestyi kirkkaudessa Paaranin vuoristosta, hän tuli kymmentuhantisesta pyhien joukosta; hänen oikealla puolellansa liekitsi lain tuli.”
(Vuoden 1938 kirkolliskokouksen käyttöön ottama suomennos)
Tämä viittaa kolmeen profeetiuteen: Mooseksen profeetiuteen, Jeesuksen profeetiuteen ja Muhammadin profeetiuteen (olkoon rauha ja Jumalan siunaus hänen yllään). “Tuli Siinailta” viittaa vuoreen, missä Jumala puhui Mooseksella ja kutsui häntä ja kertoi tämän olevan profeetta. “Seiristä hän nousi loistaen heille” viittaa Messiaan ilmestymiseen Bayt al-Maqdis’issa (Jerusalem). Seir on kylä, jonka tiedetään olevan siellä tänäkin päivänä. Joten tämä oli ennustus Messiaan profeetiudesta.
“Paran” viittaa Makkaan. Jumala vertaa Mooseksen profeetiutta sarastukseen, Messiaan profeetiutta hänen jälkeensä auringon nousuun ja profeettojen Sinettiä nousevaan aurinkoon ylhäällä taivaalla sen valon yltäessä joka puolelle maahan. Näin tapahtui juuri, kuten oli kerrottu, sillä Jumala hälvensi kufr’in yötä Mooseksen profeetiudella, Messiaan profeetius lisäsi valoa ja oli täydellinen ja ulottui kaikkialle täällä maassa Muhammadin (olkoon rauha ja Jumalan siunaus hänen yllään) profeetiuden myötä. Nämä kolme profeettaa mainitaan myös Suurat at-Tiin’in alussa: (suomennos merkityksestä):
“Kautta viikunapuun ja oliivin, kautta Siinain vuoren ja tämän pyhitetyn kaupungin (Makkah).” [at-Tiin 95:1-3]
Katso Hidaayat al-Hayaara, s. 110; ja Ibn al-Qayyim’in Vanhan testamentin kommentit, Viides Mooseksen kirja 33:1.
Monet oppineet ovat maininneet Raamatun kohdat, joissa profeetta Muhammadin (olkoon rauha ja Jumalan siunaus hänen yllään)nimi on mainittu. Joskus hänen nimensä on mainittu selvästi ja joskus häntä on kuvailtu tavoin, jotka voivat sopia vain häneen (olkoon rauha ja Jumalan siunaus hänen yllään).
Täytyy huomata, että nykymuodossaan olevat Raamatun kirjat ovat alkuperäisestä muuttuneita ja muutettuja. Tämän ovat todenneet ei-muslimi historioitsijat, mutta siitä huolimatta voimme löytää Raamatusta ennustuksen Jumalan Lähettilään (olkoon rauha ja Jumalan siunaus hänen yllään) tulemisesta. Shaikh Rahmat-Allaah al-Hindi totesi, että kaikkina aikoina kristityt ovat onnistuneet muuttamaan jotakin, joten vanhojen oppineiden teksteistä voi löytää viittauksia, joita ei enää löydy. Silti vieläkin on kappaleita, jotka kertovat Muhammadin (olkoon rauha ja Jumalan siunaus hänen yllään) profeetiudesta ja hänen tulemisestaan.
On mainittava, että meidän täytyy varustaa itsemme riittävällä luotettavalla tiedolla, jotta voimme keskustella kristittyjen kanssa. Vaikka heillä ei ole todisteita, he tulevat silti yrittämään epäilyksen siementen kylvämistä ihmisten sydämiin, jotta uskoisimme heidän vääriin ajatuksiinsa, ja jotta totuus olisi peitelty. “He tahtovat suullaan puhaltaa sammuksiin Jumalan kynttilän, mutta Jumala tekee valonsa täydelliseksi, vaikka uskottomat vihaavat (sitä).” [as-Saff 61:8 – suomennos merkityksestä].
Joitakin hyödyllisiä kirjoja aiheesta ovat: Izhaar al-Haqq, Shaykh Rahmat-Allaah al-Hindi; Kitaab Hidaayat al-Hayaara, Ibn Al-Qayyim; ja al-Jawaab al-Saheeh, Ibn Taymiyyah. Ja Jumala tietää parhaiten.
Islam Q&A (www.islam-qa.com)
http://www.islamqa.com/index.php?ref=44018&ln=eng

Vastaukset 9
Vanhimmat
Eksyit nyt vallan väärälle palstalle.
Kun viittaat Jeesuksen sanoihin Puolustajasta niin Pietari kyllä totesi 50 päivää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, että Herra oli lähettänyt tuon Puolustajan. Hän on Pyhä Henki eikä suinkaan Muhammed. Muhammed vaikutti paljon myöhemmin ja sai sanomansa enkeli-ilmestyksen kautta.
Muhammed oli Aabrahamin ensimmäisen pojan Ismaelin jälkeläinen. Jeesus syntyi Aabrahamin toisen pojan Iisakin jälkeläisistä ja oli se luvattu siemen (jälkeläinen) jossa tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat.
Eikä ole pelastusta yhdessäkään muussa nimessä, kuin tässä Jeesuksessa Kristuksessa, joka on Jumalan Poika.
Toivotan Sinulle etsimisen ja löytämisen iloa ja Jumalan armoa kaikille musmimeille. Jeesus itse sanoi, että "anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan".
Joh.14:16: ”Minä käännyn Isän puoleen, ja Hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti”.
Emme tiedä mitä arameankielistä sanaa Jeesus käytti ”puolustajasta”. Muissa Raamatuissa käytetään termejä lohduttaja, apulainen, auttaja ja kreikkalaisissa Raamatuissa on termi parakleetti. Sanalle on monia selityksiä: Pyhä Henki, Sana, ihminen jne.
Pyhässä Koraanissa, suurassa 61:6 sanotaan, että Jeesus nimenomaan mainitsi Ahmadin nimen: ”Ja kun Jeesus, Marian poika, sanoi "Israelin lapset, totisesti olen sanan julistaja, jonka Jumala on lähettänyt teille vahvistamaan Toorasta sen, mikä annettiin ennen minua, ja ilmoittamaan ilosanoman sananjulistajasta, joka on tuleva minun jälkeeni ja jonka nimi on oleva Ahmad (eli profeetta Muhammedin toinen nimi, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”se, joka ylistää Jumalaa enemmän kuin muut”)"”.
Olipa selitys termille puolustaja mikä hyvänsä, johtopäätöksemme on että Jeesukseen työ jäi kesken ja että joku oli tuleva täydentämään hänen työnsä. Tutkikaamme Raamatun esimerkkien valossa, sopiiko kuvaus puolustajasta profeetta Muhammedein (ROHK) luonteeseen:
1..”…toisen puolustajan” :Puolustajia oli siis ollut useita ja vielä yksi oli tulossa.
2. ”…joka on kanssanne ikuisesti”: hänen jälkeensä ei enää tarvittu lisää, sillä hän oli kaikkien profeettojen sinetti. Opetus säilyy aina, pysyy ennallaan. Pyhä Koraani ja kaikki Muhammedin opetukset ovat pysyneet samanlaisena, kuin mitä ne olivat 1400 vuotta sitten.
3. !..hän tulee paljastaa, että maailma on väärässä” (Joh.16:8): kaikki muut profeetat, Aabraham, Mooses, Daavid ja Salomon rankaisivat naapureitaan ja kansansa näiden syntien takia, mutta Muhammed (ROHK) rankaisi koko maailmaa. Hän ei vain hävettänyt epäjumalia Arabiasta 23 vuodessa, mutta lähetti myös lähettiläät Herakliuksen luokse, Persian ja Rooman keisarikuntien hallitsijoiden luokse, Etiopian kuningas Najasjhin luokse ja Egyptin kuvernööri Muqauqisin luokse.
Hän nuhteli kristittyjä siitä, että nämä olivat jakaneet Jumalan ykseyden kolminaisuudeksi ja nostaneet Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja Jumalaksi. Hän tuomitsi juutalaiset ja kristityt siitä, että nämä olivat turmelleet pyhät kirjoituksensa; hän osoitti Ismaelin (ROHK) syntyperän ja puhdisti profeettojen maineen aviorikos-, insesti-, raiskaus- ja epäjumalanpalvontasyytteistä.
4. ”…tämän maailman ruhtinas on tuomittu” (Joh.16:11). Kyseessä on Satana, kuten selitetään kohdissa Joh.12:31 ja 14:30. Profeetta Muhammed (ROHK) tuli siis rankaisemaan maailmaa tuomion johdosta.
5. ”Totuuden Henki” (Joh.16:13). Jo lapsesta saakka profeetta Muhammedia (ROHK) kutsuttiin Al-Aminiksi eli
rehelliseksi, totuudelliseksi ja ”…hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden” (Joh.16:13).
6. ”Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee” (Joh.16:13).
Pyhä Koraani on Jumalan sanaa. Yhtään profeetta Muhammedin (ROHK) tai hänen seuraajiensa sanaa ei sisälly Koraaniin. Enkeli Gabriel luki Koraanin hänelle, hän painoi sen mieleensä ja sen kirjoittivat hänen kirjurinsa. Hänen omat sanansa ja opetuksensa on tallennettu Hadithiin eli perimätietoon.
Vertaa kohtaan 5.Moos. 18:18: ”..minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan”. Tämä vastaa suuraa 53:2-4: ”Suojelijanne (Muhammed) ei erehdy eikä johdu harhaan; ei hän myöskään puhu omasta tahdostaan. Tämä on totisesti Jumalan ilmoitus, joka on hänelle ilmaistu”.
7. ”Hän …Ilmoittaa teille, mitä on tuleva” (Joh.16:13). Kaikki profeetta Muhammedin ennustukset toteutuivat.
8. ”Hän kirkastaa minut” (Joh.16:14). Pyhä Koraani ja profeetta Muhammed itse asiassa kunnioittavat Jeesusta (ROHK) enemmän kuin Raamattu ja kristityt itse. Seuraavat seikat selventävät tätä väitettä:
a. Ristinkuolemaan uskominen halventaa Jeesusta profeettana, kuten käy ilmi kohdasta 5.Moos. 13:6: ”Mutta teitä yllyttänyt profeetta tai unennäkijä on surmattava…”. Kohdan 5.Moos. 21:22-23 mukaan ristinkuolemaan uskominen myös langettaa kirouksen hänen päälleen (Jumala varjelkoon!): ”…sillä puuhun ripustettu on Jumalan kiroama”.
b. Matt.27:46: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Eikö tämän täydy olla peräisin joltain muulta kuin Jeesukselta? Jopa ei-profeetta hymyilisi kärsimyksensä keskellä tietäessään, että hänen kuolemansa tekisi hänestä marttyyrin. Eikö ollut loukkaus Jeesusta kohtaan esittää, että hän ei uskonut Jumalaan?
c. Me muslimit emme voi uskoa, että Jeesus nimittäisi pakanoita ”koiriksi” ja ”sioiksi” ja puhuttelisi äitiään ”naiseksi”. Pyhä Koraanin suurassa 19:32 sanotaankin:”(hän on luonut minut hyväksi äitiäni (Maria) kohtaan, eikä Hän ole tehnyt minua kapinalliseksi, onnettomaksi”. Matt.7:6: ”älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen..” Joh.2:4: ”Mutta Jeesus vastasi (MVerdanale): "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut"”.
Juutalaiset lähettivät pappeja ja leeviläisiä Johannes Kastajan luokse tiedustelemaan tältä, kuka hän todella oli (Joh.1:20-21): ”Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: "En minä ole Messias". "Mikä sitten", he kysyivät. "Oletko Elia?" "En ole", Johannes vastasi. "Oletko se luvattu profeetta?" Hän vastasi "En"”.
Keskeinen kysymys kuului: oletko se luvattu profeetta`? Kuka sitten oli kauan odotettu profeetta Jeesuksen ja Johannes Kastajan syntymän jälkeen? Eikö tämä ollut tuo Mooseksen kaltainen (5.Moos. 18:18), joka on Muhammed (ROHK)?
Kastaminen Pyhällä Hengellä ja tulella
Matt.3:11: ”Minä (Johannes Kastaja) kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja Tulella”.
Jos tässä tarkoitettiin Jeesusta, Johannes Kastaja ei olisi palannut viidakkoon vaan olisi ryhtynyt opetuslapseksi, mitä hän ei tehnyt. Tarkoitettiin siis jotakuta toista voimakasta profeettaa, ei Jeesusta. Johannes Kastajan jälkeinen profeetta ei voinut olla Jeesus, koska he elivät samaan aikaan. Eikö siis tarkoitettu profeetta Muhammedia (ROHK)?
Kaikkien vähäisin taivasten valtakunnassa
Jeesuksen kerrotaan sanoneen (Matt.11:11): ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkien vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän”.
Voidaanko uskoa, että Johannes Kastaja olisi suurempi kuin Aatami, Abraham, Mooses, Daavid ja monet muut profeetat? Kuinka monta pakanaa Johannes Kastaja käännytti ja kuinka monta seuraajaa hänellä oli? Mutta tämä ei ole olennaista. Kysymys kuuluu: kuka oli vähäisin taivasten valtakunnassa, suurempi kuin Johannes Kastaja? Ei varmastikaan Jeesus, sillä taivasten valtakuntaa ei vielä oltu muodostettu, eikä hän koskaan väittänyt olevansa vähäisin eli nuorin. Taivasten valtakunta koostuu Jumalasta ylimpänä olentona ja kaikista profeetoista. Vähäisin eli nuorin on profeetta Muhammed (ROHK).
Siunattuja ovat rauhantekijät
Vuorisaarnassa Jeesuksen kerrotaan sanoneen (Matt.5:9): ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen”.
Islam tarkoittaa myös rauhaa: rauhaa Jumalan ja Hänen palvelijansa välillä. Jeesus ei voinut tarkoittaa lähetystehtävässä olevan rauhan tekemistä, sillä hän ei tullut rauhan takia (Matt.10:34-36): ”älkää luulko että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä”. Katso myös Luuk.12:49-53.
Muhamed ei ole profeetta. (En osaa sanoa, mitä profeettaa juutalaiset odottivat/odottavat.)
"Jos tässä tarkoitettiin Jeesusta, Johannes Kastaja ei olisi palannut viidakkoon vaan olisi ryhtynyt opetuslapseksi, mitä hän ei tehnyt."
Tarkoitetaan Jeesusta. Muu tulkintasi on aika kaukaa haettua.
"Taivasten valtakunta koostuu Jumalasta ylimpänä olentona ja kaikista profeetoista"
Tuollaista oppia ei ole kristinuskossa.
”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen”.
"Islam tarkoittaa myös rauhaa"
Ei kai Jeesus voinut tarkoittaa islamia, kun sen perustajakin syntyi vasta vuosiasatoja myöhemmin.
Raamatun kirjoitukset on kirjoitettu vuosisatoja ennen Muhamedin syntymää, joten ei niissä voi olla hänestä mainintoja.
Muhamed ei ole juutalaisuuden tai kristinuskon profeetta, joten mahdollinen symboliikka on varmasti keksittyä.
Kun olette aikanne sekoilleet uskon viidakossa, huomaatte miten rentouttavaa on heittää usko sikseen ja keskittyä reaalimaailman asioihin. Tulee vaimo ja lapset sekä leipätyö paremmin hoideltua, kun ei tarvitse palvoa satuolentoja. Mitä nyt Joulun aikaan vähän Joulupukkia.
Suosittelen...
MUHAMMED RAAMATUSSA
Sekä Ismael että Iisak olivat siunattuja.
M. Miksi Ismael ja hänen äitinsä Hagar jättivät Saaran?
m: Kun Iisak oli vieroitettu, hänen äitinsä Saara näki Ismaelin pilkkaavan häntä ja Sara ei halunnut, että Ismael olisi perillinen kuten Iisak (1.Moos. 21:8-210). ”Iisak kasvoi, ja hänet vieroitettiin ja Abraham järjesti Iisakin vieroituspäivänä suuret pidot. Sara huomasi, että Abraham ja egyptiläisen Hagarin poika Ismael ilvehti, ja silloin hän sanoi Abrahamille: "Aja pois tuo orjatar ja hänen poikansa. Orjattaren poika ei saa periä yhdessä minun poikani Iisakin kanssa"”.
M: Iisak oli vieroitettaessa noin kaksivuotias. Ismael oli silloin kuusitoistavuotias, sillä Abraham oli 86- vuotias, kun Hagar synnytti Ismaelin ja satavuotias kun Iisak syntyi, kuten kerrotaan jakeessa 1.Moos. 16:16: ”Abraham oli kahdeksankymmentäkuusivuotias, kun Hagar synnytti hänelle Ismaelin”; sekä jakeessa1.Moos. 21:5: ”Abraham oli satavuotias, kun hänen poikansa Iisak syntyi”. Jakeet 1.Moos.21:8-10 ovat siis ristiriidassa jakeiden 1.Moos. 21:14-21 kanssa, joissa Ismael kuvataan vauvaikäiseksi lapseksi, jota äiti piti olkapäällään ja jota kutsutaan pojaksi ja lapseksi, kun he jättivät Saaran: ”Abraham nousi aamulla varhain, otti leipää ja vesileilin, pani ne Hagarin selkään ja lähetti hänet ja Ismaelin matkaan…"Nouse, nosta poika maasta ja pidä hänestä hyvää huolta…"”
Näin kuvataan lasta eikä teini-ikäistä. Ismael ja hänen äitinsä Hagar jättivät siis Saaran kauan ennen kuin Iisak syntyi. Islamilaisen version mukaan Abraham otti Ismaelin ja Hagarin ja teki uuden sopimuksen Mekassa, jota kutsutaan Raamatussa Paraniksi (1.Moos. 21:21), Abrahamin saatua Jumalallista johdatusta osana Jumalan suunnitelmaa. Hagar juoksi seitsemän kertaa kahden kukkulan, Sofan ja Marwan välillä vettä etsien; tästä tuli myöhemmin Islamilainen tapa miljoonille muslimi pyhiinvaeltajille kaikkialta maailmasta. Jakessa 1.Moos. 21:19 mainittu kaivo on yhä olemassa, ja sen nykyinen nimi on Zamzam. Abraham ja Ismael rakensivat molemmat myöhemmin Kaaban pyhän kiven Mekkaan. Paikka, jossa Abrahamilla oli tapana rukoilla, on yhä olemassa, ja sen nykyinen nimi on Maqam Ibrahim eli Abrahamin asemapaikka. Pyhiinvaelluspäivinä mekan pyhiinvaeltajat ja muslimit kaikkialla maailmassa muistavat Abrahamin ja Ismaelin uhria teurastamalla karjaa.
m. Mutta Raamatun mukaan Iisak uhrattiin.
M: Ei, Islamilaisen version mukaan Jumalan, Abrahamin ja tämän ainoan pojan Ismaelin välinen sopimus solmittiin ja sinetöitiin, kun Ismael piti uhrata. Ja samana päivänä Abraham, Ismael ja kaikki talon miehet ympärileikattiin, kun taas Iisak ei ollut vielä edes syntynyt (1.Moos. 17:24-27): ”Abraham oli yhdeksänkymmentäyhdeksän vuotias, kun hänen poikansa Ismael oli kolmetoistavuotias, kun hänen esinahkansa leikattiin. Tuona samana päivänä ympärileikattiin Abraham, hänen poikansa Ismael ja heidän kanssaan kaikki palvelijat, sekä talossa syntyneet että muukalaisten joukosta ostetut”.
Vuotta myöhemmin Iisak syntyi ja ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä. (1.Moos. 21:4-5): ”Kahdeksantena päivänä Iisakin syntymästä Abraham ympärileikkasi hänet, kuten Jumala oli käskenyt. Abraham oli satavuotias, kun hänen poikansa Iisak syntyi”.
Eli kun liitto solmittiin ja sinetöitiin (ympärileikkaus ja uhri) Abraham oli 99-vuotias ja Ismael kolmentoista. Iisak syntyi vuotta myöhemmin, kun Abraham oli satavuotias.
Ismaelin jälkeläiset, profeetta Muhammed (ROHK), kaikki muslimit mukaan lukien pysyvät uskollisina tähän päivään saakka tälle liitolle. Vähintään viisi kertaa päivässä tapahtuviin rukouksiinsa muslimit sisällyttävät Abrahamin ja tämän jälkeläisten ylistyksen sekä Muhammedin (ROHK) ja tämän jälkeläisten ylistyksen.
m: Mutta 1. Mooseksen kirjan 22. luvussahan sanotaan, että Iisak oli määrä uhrata!
M: Tiedän, mutta tulet näkemään, että siihen sisältyy ristiriitaisuus. Luvussa sanotaan ”ainoa poikasi Ismael”, kun Ismael oli kolmetoista eikä Iisak ollut vielä syntynyt? Kun Iisak syntyi, Abrahamilla oli kaksi poikaa. Kansalliskiihkon takia nimi Ismael muutettiin Iisakiksi koko 1. Mooseksen kirjan 22. luvussa, mutta Jumala säilytti sanan ainoa, jotta näkisimme miten asian olisi pitänyt olla.
Sanat ”annan jälkeläisiä sinulle niin paljon” kohdassa 1.Moos. 22:17 kohdistettiin Ismaeliin kohdassa 1.Moos. 16:10. Eikö koko 1. Mooseksen kirjan 22. luku siis koske Ismaelia? ”Annan hänestä polveutua suuren kansan”, toistettiin kaksi kertaa Ismaeliin viitaten jakeissa 1.Moos. 17:20 ja 1.Moos. 21:18, eikä näin koskaan sanottu Iisakista.
m: Juutalaiset ja Kristityt ovat sitä mieltä, että Iisak oli Ismaelia parempi.
M: Niin he sanovat, mutta Raamatussa ei sanota niin (1.Moos. 15:4): ”Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: "Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi"”. Ismael oli siis perillinen.
1.Moos.17:20: ”Ja minä toteutan myös sen, mitä pyysit Ismaelin puolesta. Minä siunaan häntä, teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänelle suuren joukon jälkeläisiä. Hänestä tulee kahdentoista ruhtinaan isä, ja minä teen hänestä suuren kansan".
1.Moos. 21:13: Mutta myös orjattaren pojasta minä annan kasvaa suuren kansan, sillä hänkin on sinun jälkeläisesi"”.
1.Moos. 21:18: ”Nouse, nosta poika maasta ja pidä hänestä hyvää huolta. Minä annan hänestä polveutua suuren
kansan"”.
5.Moos. 21:15-17: ”Jos miehen kaksi vaimoa, joista toinen on hänelle rakkaampi kuin toinen, synnyttävät kumpikin pojan ja jos esikoispoika on sen vaimon synnyttämä, jota mies rakastaa vähemmän, hän ei perinnönjaosta määrätessään saa suosia lempivaimonsa poikaa ensin syntyneen kustannuksella. Hänen on tunnustettava ensin syntynyt poikaesikoisekseen ja annettava hänelle kaksinkertainen osuus omaisuudestaan, sillä poika on hänen miehuutensa ensimmäinen hedelmä ja esikoisoikeus kuuluu hänelle”. Islam ei kiistä etteivätkö Iisak ja hänen jälkeläisensä olisi saaneet Jumalan siunausta, mutta poika, jota lupaus koski, oli Ismael ja Muhammed, (ROHK) kaikkien profeettojen sinetti, oli hänen jälkeläisensä.
m: Mutta Kristityt ja juutalaiset sanovat, että Ismael oli avioton lapsi.
M: Niin he väittävät, mutta niin ei sanota Raamatussa. Kuinka Abrahamin kaltaisella suurella profeetalla olisi voinut olla laiton vaimo ja avioton lapsi!
1.Moos. ”..kun hänen vaimonsa Sarai antoi egyptiläisen orjattarensa Hagarin miehelleen Abrahamille sivuvaimoksi”. Jos avioliitto oli laillinen, niin kuinka heidän jälkeläisensä olisi voinut olla laiton! Eikö avioliitto naisen kanssa, joka on miehen isän tytär? Abrahamin koskevaa valhetta tai ei, joka tapauksessa kohdassa 1.Moos.20:12 sanotaan ”Sitä paitsi hän on todella minun sisareni, isäni tytär, vaikka meillä onkin eri äiti. Niin olen saattanut ottaa hänet vaimokseni”.
Myös nimen Ismael valitsi itse Jumala (1.Mos. 16:11): ”Sitten Herran enkeli sanoi hänelle: "Sinä olet raskaana, ja kun synnytät pojan, anna hänelle nimeksi Ismael, sillä Herra kuuli, kun valitit hätääsi"”. Ismael tarkoittaa ”Jumala kuulee”. Ja missä kohdassa Raamattua sanotaan, että Ismael oli avioton lapsi?
m: Ei missään.
M: Kauan ennen Ismaelin ja Iisakin syntymää Jumala solmi liiton Abrahamin kanssa (1.Moos. 15:18): ”Herra… lupasi hänelle: " Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan Egyptin rajapurosta Eufratin suureen virtaan saakka"”. Eikö suurin osa Arabiaa sijainnut Niilin ja Eufrat-virran välissä, jonne kaikki Ismaelin jälkeläiset myöhemmin asettuivat?
m: Tarkoitatko, ettei Iisakille ja hänen jälkeläisilleen luvattu mitään maata?
M: Me muslimit emme koskaan kiistä, etteikö Iisak olisi myös ollut siunattu. Katso kohtaa 1.Moos. 17:8: ”Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala”. Huomaatko myös eron siinä, että Abrahamia sanottiin ”muukalaiseksi” Kanaanissa, muttei maassa joka sijaitsi Niilin ja Eufrat-virran välissä. Kaldealaisena hän oli enemmän arabi kuin juutalainen.
m: Mutta kohdan 1.Moos. 17:21 mukaan liitto solmittiin Iisakin kanssa: ”Mutta minun liittoni jatkuu Iisakin kanssa, jonka Saara synnyttää ensi vuonna tähän aikaan”.
M: Tarkoittaako tämä sitä, että Ismael jäi ulkopuolelle? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, ettei Jumala solmisi liittoa Ismaelin kanssa?
m: Ei missään.
Jeremiaan määritelmä profeetalle
Jer.28:9: ”Jos siis joku profeetta julistaa rauhaa, on syytä katsoa, käykö hänen sanansa toteen. Vasta sitten nähdään, onko hän todella Herran lähettämä profeetta”.
Sana Islam tarkoittaa myös hiljaisuutta, rauhaa. Rauhan Luojan ja luotujen välillä. Tämä Jeremiaan ennustus ei koske Jeesusta, sillä hän itse sanoi ettei hän tullut tekemään rauhaa (Luuk. 12:51-53): ”luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta: viidestä on kolme kahta, kaksi kolmea vastaan. Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa, poika isänsä, äiti tyttärensä ja tytär äitinsä, anoppi miniänsä ja miniä anoppinsa kanssa”. Katso myös Matt.10:34-36.
Kunnes Siilo tulee
Seuraavassa on Jaakobin sanat lapsilleen ennen kuolemaansa (1.Moos. 49:1): ”Jaakob kutsui poikansa luokseen ja sanoi: " Tulkaa tänne, niin ilmoitan teille, mitä teille tapahtuu tulevina aikoina".
1.Moos. 49:10: ”Ei siirry valtikka pois Juudalta, eikä hallitsijan sauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän (Siilo), jonka se on ja jota kansat tottelevat (1933)”.
Siilo on kaupungin nimi, mutta sen todellinen merkitys on rauha, hiljaisuus, lepo eli Islam- Tässä kohdassa se ei voi tarkoittaa kaupunkia. Jos se viittaisi henkilöön se olisi Shalua (Elohim) eli (Jumalan) sanansaattaja vääristyneessä muodossa.
Iisakin sukuhaaran israelilaiset profeetat päättyisivät siis heti, kun Siilo tulee. Tämä vastaa suuraa 2:133: ”Tai olitteko läsnä todistajina, kun Jaakobin kuolema lähestyi ja hän sanoi pojilleen: "Ketä te aiotte palvella kuolemani jälkeen?" He vastasivat: "Me palvelemme sinun ja isiesi Abrahamin, Ismaelin ja Iisakin Jumalaa, yhtä ainoata Jumalaa, ja olemme Hänelle alamaisia"”.
Profeetallisuuden siirtymistä toiselle kansakunnalle koskeva uhkaus on jakeessa Jer.31:36: ”Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan (1933)”. Jeesus antoi myös vihjauksen jakeessa Matt.21:45: Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä”.
Bach on Mekka
Abrahamin ja hänen poikansa Ismaelin rakentama Pyhä Kaaba sijaitsee Mekassa. Mekka (Makka) mainitaan kerran Pyhässä Koraanissa, suurassa 48:24. Mekan toinen nimi on Bakka, riippuen heimon käyttämästä murteesta. Myös Bakka mainitaan Koraanissa, suurassa 3:95: ”Ensimmäinen rukoushuone, joka perustettiin ihmisille, oli totisesti se, joka on Bekassa (Mekassa) siunauksena ja opetuksena koko maailmalle”. Hämmästyttävää kyllä, sanan Bakka mainitsee myös profeetta Daavid (ROHK) psalmissa 84:6: ”Kun he kulkevat vedettömässä (Bakan) laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa”. Kaivo on tunnettu Zamzam, joka on yhä olemassa lähellä Kaabaa.
Asumukseni loisto
Jesajan kirja 60:
1 .”nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi”. Vertaa suuraan 74:1-3: ”Sinä (Muhammed), joka olet viittaan kiedottu, nouse ja varoita, ylistä Herrasi…”
2 ”Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi”. Profeetta Muhammed (ROHK) syntyi pimeänä aikana, kun maailma oli unohtanut Jumalan ykseyden, niin kuin Abraham ja kaikki muut profeetat Jeesus mukaan lukien olivat opettaneet.
3 ”Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi”.
4 ”Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat…” Kesti alle 23 vuotta, ja koko Arabia oli yhdistynyt.
5 ”…kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus”. Kesti alle sata vuotta ja Islam levisi Arabiasta muihin maihin.
6 ”Kun sinut peittää kamelien paljous, Midianinja Efan kamelintammojen vyöry. Koko Saban väki saapuu, kultaa ja suitsuketta kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa”.
7 ”Kedarin laumat kerätään sinun luoksesi, Nebajotin pässit ovat sinun, niitä uhrataan otollisina uhreina minun alttarillani. Niin minä kirkastan asumukseni loiston”. Kedarin (Arabia) jakaantuneet heimot yhdistyvät. ”Asumukseni loisto” tarkoitti tässä Jumalan taloa Mekassa eikä kristillistä kirkkoa, kuten kristityt huomioitsijat luulevat. Tosiasia on se, että Kedarin kylät (eli ainakin koko Saudi-Arabian alue) ovat ainoa seutu koko maailmassa, johon kristillisellä kirkolla ei ole ollut mitään vaikutusta.
8. ”Sinun porttisi ovat aina avoinna, niitä ei suljeta päivällä eikä yöllä. Niiden kautta sinulle tuodaan kansojen rikkaudet, niistä saatetaan kuninkaat sinun luoksesi”. On tosiasia, että Pyhän Kaaban ympärillä sijaitseva moskeija on ollut avoinna läpi vuorokauden aina siitä saakka, kun profeetta Muhammed (ROHK) poisti epäjumalat 1400 vuotta sitten. Hallitsijat ja alamaiset ovat saapuneet pyhiinvaellukselle.
Aasien jonot ja kamelijonot
Jesajan näky (21:7) aasi- ja kamelijonoista: ”Jos näkee sotavaunuja, parivaljakkoja, aasien jonoja, kamelijonoja…”Kuka ratsasti aasilla? Jokainen pyhäkoulun oppilas tuntee hänet. Kyseessä oli Jeesus (Joh.12:14): ”Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu”.
Kuka sitten ratsasti kamelilla? Raamatun lukijat ovat sivuuttaneet tämän mahtavan profeetan. Kyseessä oli profeetta Muhammed (ROHK). Ellei kyseessä ollut hän, profetia ei vielä ole täyttynyt. Tämän takia Jesaja sanoi myöhemmin samassa kirjassa (21:13): ”Ennussana Arabiasta…”, joka tarkoittaa arabimuslimien tehtävää, ja nykyään luonnollisesti kaikkien muslimien tehtävä levittää Islamin sanomaa.
Jes.21:14: ”Tulkaa janoisia vastaan vettä tuoden, te Teman keitaan asukkaat! Tulkaa pakolaisia vastaan, tuokaa heille leipää”. Tema on todennäköisesti Medina, jonne profeetta Muhammed (ROHK) ja hänen seuralaisensa pakenivat. Kutakin pakenijaa auttoi yksi Medinan asukas tarjoten ruokaa ja yösijan.
Jes.21:15: ”…sillä he pakenevat miekkoja, paljastettua miekkaa ja jännitettyä jousta, sodan ankaruutta”. Tämä tapahtui, kun profeetta Muhammedia (ROHK) ja hänen seuraajiansa vainottiin ja he pakenivat Mekasta Medinaan.
Jes.21:16: ”Kuulkaa, mitä Herra on minulle sanonut: "Vuoden kuluttua – laskettuna tarkalleen kuin palkkasoturin päivät – Kedarin mahti on lopussa”. Juuri kaksi vuotta Hijran (maastamuuton) jälkeen pakanat voitettiin Badrin taistelussa.
Ja lopuksi Jesaja 21:17 päättyy sanoihin: ”…sen uljaista jousimiehistä on enää rippeet jäljellä. Herra, Israelin Jumala, on tämän ilmoittanut”. Kedar on Ismaelin toinen poika (1.Moos. 25:13), josta profeetta Muhammed polveutui. Aluksi Kedarin lapset hyökkäsivät Muhammedia ja hänen seuraajiaan vastaan. Mutta monien ottaessa vastaan Islamin sitä vastustavien Kedarin lasten määrä pieneni. Jossain Raamatun jakeissa Kedar tarkoittaa arabia yleensä, kuten jakeessa Hes.27:21: ”Myös Arabia ja kedarin ruhtinaat…”.
http://www.islamtampere.com/vuoropuhelu.htm
Minulla ei ole mahdollisuutta tänään paneutua kirjoitustenne sisältöön enkä paneuduttuanikaan osaisi ehkä tyydyttävästi vastata, koska en tunne muhamettilaisten pyhää kirjaa Koraania kuin pieniltä osin.
Mitä tuolla ylempänä lausuin, niin minä uskon. Te näette asian toisella tavalla. On mahdollista, että tällä palstalla ei ole henkilöitä, jotka tuntisivat uskontonne ja Koraanin. Toisaalta tällä palstalla keskustellaan helluntailaisuudesta, jonka perustus on Raamatussa, joten lienee viisainta jättää asioiden käsittely uskostanne täällä.
Jos minulle tulee kysyttävää Koraanista niin tulen kohtelijaasti tekemään sen teidän palstallanne.
Todettakoon tähän lopuksi, että olen sekä työni puolesta että vapaa-ajallani tavannut muutamia muslimeja ja saanut kokea, että he ovat osoittaneet minulle ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta.
Haluan toivottaa teille Jumalan armoa ja rauhaa. Jos palstalla käy joku Koraania tunteva kristitty niin hän ehkä vastanee vielä teille.
5.Mooseksen kirja:
18:18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
Johanneksen evankeliumi:
5:46 Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.