Keskisuomalaisen Laatikainen kritisoi

Kepun vahva mies Keskisuomalainen-lehden päätoimittaja Laatikainen kommentoi tänään lehden pääkirjoituksessa Vanhasen ministerivalintoja:

"Keskusta tuskaili kouristuksissaan. Prosessi ei ollut kenenkään otteessa. Paavo Väyrysen pääseminen ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi on hämmästyttävää. Ehkä tämän jälkeen Väyrynen jättää kansanedustajan valtakirjansa eduskunnalle tarkastettavaksi. Hänen kuulumisensa jälleen keskustan raskaaseen sarjaan rasittaa pahoin puoleen kuvaa ja rakentaa siitä vanhakantaisen pelaajarykmentin ilmettä.

Keskusta on kylvänyt eloonsa tappion siemenen.
Sirkka-Liisa Anttilan menestyminen maa- ja metsätalousministerinä on epävarmaa. Tehtävä on perin vaativa ja kansainvälisen verkottumisen edellyttävä.

Mari Kiviniemen astuminen alue- ja kuntaministeriksi on samoin kyseenalaista, sillä hän huolehtii kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta. Se on äärimmäisen rankka ja monimutkainen urakka. Alan todellisen ammattilaisen ja taitajan Hannes Mannisen sivuuttaminen on uhkarohkeaa.

Mauri Pekkarisen salkku elinkeinoministerinä lukeutuu parhaimmistoon. Pekkarisen ministeriys oli koko ajan varmaa, mikä on suuri tunnustus hänen kansalliselle vaikuttavuudelleen. Keski-Suomessa iloitaan, kun maakunnalla on suora yhteys tasavallan elämänmenoa ohjastavaan hallitukseen.

Matti Vanhasen toiseen kabinettiin sisältyy jännitteitä ja arvaamattomuuksia paljon runsaammin kuin juuri työnsä päättävään ministeristöön. Lukuisat tulevat ministerit tarjoavat hyviä mutta aivan varmasti kosolti myös hämmentäviä uutisia niin teoillaan kuin kommelluksillaan. "

Eipä ole hyvät lähtökohdat hallituksella kun Kepun omatkin vahvat miehet eivät usko menestykseen.
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

keskustalainen, hänhän on usein vanhasen kimpussa hän alkaa olla jo liian vanha ajatusmaailmaltaan.

Äänestä
  • Laatikaiselle on myönnetty Kepun ansiomerkkikin. Sitä ei koskaan myönnetä ei-kepulaiselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kepun ministerivalintoja kirjoitti:

Kepun vahva mies Keskisuomalainen-lehden päätoimittaja Laatikainen kommentoi tänään lehden pääkirjoituksessa Vanhasen ministerivalintoja:

"Keskusta tuskaili kouristuksissaan. Prosessi ei ollut kenenkään otteessa. Paavo Väyrysen pääseminen ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi on hämmästyttävää. Ehkä tämän jälkeen Väyrynen jättää kansanedustajan valtakirjansa eduskunnalle tarkastettavaksi. Hänen kuulumisensa jälleen keskustan raskaaseen sarjaan rasittaa pahoin puoleen kuvaa ja rakentaa siitä vanhakantaisen pelaajarykmentin ilmettä.

Keskusta on kylvänyt eloonsa tappion siemenen.
Sirkka-Liisa Anttilan menestyminen maa- ja metsätalousministerinä on epävarmaa. Tehtävä on perin vaativa ja kansainvälisen verkottumisen edellyttävä.

Mari Kiviniemen astuminen alue- ja kuntaministeriksi on samoin kyseenalaista, sillä hän huolehtii kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta. Se on äärimmäisen rankka ja monimutkainen urakka. Alan todellisen ammattilaisen ja taitajan Hannes Mannisen sivuuttaminen on uhkarohkeaa.

Mauri Pekkarisen salkku elinkeinoministerinä lukeutuu parhaimmistoon. Pekkarisen ministeriys oli koko ajan varmaa, mikä on suuri tunnustus hänen kansalliselle vaikuttavuudelleen. Keski-Suomessa iloitaan, kun maakunnalla on suora yhteys tasavallan elämänmenoa ohjastavaan hallitukseen.

Matti Vanhasen toiseen kabinettiin sisältyy jännitteitä ja arvaamattomuuksia paljon runsaammin kuin juuri työnsä päättävään ministeristöön. Lukuisat tulevat ministerit tarjoavat hyviä mutta aivan varmasti kosolti myös hämmentäviä uutisia niin teoillaan kuin kommelluksillaan. "

Eipä ole hyvät lähtökohdat hallituksella kun Kepun omatkin vahvat miehet eivät usko menestykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu