Surkeaa möngerrystä Arin englanninkieli ja laulaminen on myös surkeeta.
Karaoke tasoa, ei osaa edes heviä laulaa, liikaa hehkutettu hänen osaamistaan.
Levy-yhtiö saa taas teinit sekaisin, ei Ari olisi muuten päässyt noin pitkälle, tarkoitan että noilla laulutaidoilla ei pääse pitkälle muuten kuin levy-yhtiön avuilla.
Minä osaan laulaa paremmin ja silti en ole päässyt levyttämään.
Osaan muuten laulaa englanniksi joitakin lauluja.
Arilla on ärsyttävä ego.
Se tarvitsee logon tai legon.
Hei vaan rakkaat ystävät, HERRAN siunausta teille ja rukoilkaa Arin puolesta että hän jaksaa.
Arilla on hyvä lauluääni ja hän on aivan ihana kun laulaa englanniksi.
Rakastan heviä ja Aria.
Soittivat että kaasua ei saada loppumaan, otanpa tuosta naamarit päähän.
Miksi ihmiset vainoaa kaasuttamalla toisia, ei voi edes mennä ulos kun autotkin kaasuttaa tahallaan ihmisiä.
On se Arin englannin kieli surkeeta ja laulutaito heikkoa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Annan kohusta huolimatta olisin kyllä itse toivonut Annan voittavan kilpailun. Siis tuota Aria ei yksinkertaisesti jaksa ees kuunnella.
1. laulaa aivan liian korkealta
2. heviä, kokoajan pelkkää heviä
Anna sentään osas laulaa.. vaikkakaan eipä Annankaan laulu mitenkään erikoisesti säväyttänyt. Parempi kuitenkin kuin Ari..
Kristiina Brask taas lauloi muutaman suomalaisen biisin todella upeasti.. sai myös allekirjoittaneella kyyneleet silmiit Kristiinan laulu..
Radiosta ku nyt olen kuunnellut, niin en tykkää.
En ymmärrä, mikä siinä tökkii, muttei kuullosta hyvältä.
Oli pettymys.
Odotin parempaa Arilta.
NO ei todellakaan kuulosta hyvältä :D
Ei Arin äänellä sellaisia biisejä pitäisi laulaa, eikä monia muitakaan.