NENÄLEIKKAUS->HANNU LEHTONEN/KOKEMUKSIA!!

julianna84

eli pitäs mennä nenäleikkaukseen kesään mennessä. Olen lukenut netistä kaiken mahdollisen tiedon,asian olen jo päättänyt siinä ei mitään harkinnan varaa mutta isompi kysymys onkin että kenelle menen leikattavaksi. olen soittanut Eiran sairaalaan ja sain ensikuulle konsultiin ajan Hannu lehtoselle jota kehuivat siellä ett on suomen ehdottomasti paras juuri nenäleikkauksissa,soitin myös nordströmin sairaalaan ja siellä kehuivat että eiku rolfi on alansa huippu jne. olen lukenut paljon juttuja että rolf ei oikeen osaa neniä leikata,ja sit taas että lehtonen leikkaa liian varovasti. Hintaeroahan noilla on mielettämästi,eirassa sanottiin että pelkällä rustonmuovauksella saa paljon jo aikaseksi ja hinta olisi n. 2000e.
nordströmillä taas sanottiin että lähes aina joudutaan leikkaan luutakin ja yleensä sit nukutetaan,hinnat alkaen 6000e. ja ku kerta tod. näkösesti joudutaan nukuttaan ja kaikkea ni hinta on 9000-14 000e välillä,meinasin tipua tuolilta =0
tuohon esim. 14 000 e käy jo 7 kertaa hannulla jos ei ekalla onnistu,eli taidan ottaa riskin ja mennä sinne..phempaahan se on että tulee liian leikatun näkoinen.mitä täs nyt pitäs tehdä?? kaikilla kun tuntuu olevan eri mielipiteet näistä...
jos jollain kokemusta ni voi mailata mulle [email protected] otan kiitollisena kaiken tiedon ja kokemukset vastaan :)

14

5995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palstalle

      kokemuksia hyvistä ja huonoista kokemuksista eri kirurgeista.

    • myööööööööös

      Itse olen myös menossa nenäleikkaukseen ennen kesää..Olen käynyt konsultaatiossa Hannulla, Rolfilla ja Laatukirurgiassa. Minun mielestäni sain asiantuntevinta palvelua Hannulta, hän suunnitteli operaatiota kanssani useammalla käynnillä. Rolf oli kamalin ja maksoin 200€ siitä että näin itse herraa n.2 minuuttia (oikeasti). Laatukirurgian vastaanotolla taas oli kuvia jotka oli otettu netistä erään jenkkiläisen kirurgin sivuilta. Kyllähän minuakin pelottaa että Hannu leikkaa liian varovasti mutta toivon parasta. Olisihan se inhottavaa joutua tekemään monta leikkausta, jotta saisi haluamansa lopputuloksen.

      • A. Kuutti

        "Laatukirurgian vastaanotolla taas oli kuvia jotka oli otettu netistä erään jenkkiläisen kirurgin sivuilta." ?

        Tiedätkö tuon varmasti??

      • seuraaja vaan

      • A. Kuutti
        seuraaja vaan kirjoitti:

        http://www.bodyprofile.info/kauneuskirurgia_nenaleikkaus.html

        http://www.facialsurgery.com/BAPgnt01xhm.html

        Mutta eiväthän nuo ole Laatukirurgian sivut!?

      • tiedustelija8
        A. Kuutti kirjoitti:

        Mutta eiväthän nuo ole Laatukirurgian sivut!?

        leikkaa oli sitten kysymys Fertitilas,Laatukirurgia tai Tiina Jylhän kautta suoritettavat toimenpiteet virossa

      • Jokasella vastaanotolla käynyt
        tiedustelija8 kirjoitti:

        leikkaa oli sitten kysymys Fertitilas,Laatukirurgia tai Tiina Jylhän kautta suoritettavat toimenpiteet virossa

        Kullamaa ei leikkaa muille kuin Laatukirurgialle rintaleikkauksia. Hän on ainoa joka käyttää laadukkaimpia Mentorin proteeseita. Muut Viron kirurgit käyttävät halpoja Eurosiliconeja, joita ei saa käyttää USA:ssa.

    • nenästä leikattu

      Kannattaa käydä konsultaatiossa useammalla kuin yhdellä lääkärillä ennen kuin päättää kenet valitsee. Ja vaatia lääkäriltä tarkka selvitys miten aikoo nenäsi korjata, mielellään suunnittelu tietokoneella. Tämä on tärkeää! Väärinkäsitykset puolin ja toisin ovat mahdollisia.

    • tyytyväinen#

      kokemusta löytyy. lehtonen operoi nenäni kaksi päivää sitten. Turvotuksen ja lastan vuoksi on vaikea lopullista tulosta vielä sanoa, mutta sen tiedän ettei kaduta ja valitsin oikean kirurgin. Myös minulla oli pelko ettei muutos ole tarpeeksi iso ja sanoin tästä joka kerta kun lääkärin tapasin ( kaksi kertaa ennen leikkausta ) Minulle tehtiin rustoleikkaus puudutuksessa ja luuta hieman viilailtiin. huomaan kyllä kipsin läpikin että nenäni on madaltunut huomattavasti! Hannu Lehtonen on mielestäni ehdottomasti alansa ammattilainen ja suosittelen!!

      • Enni

        Minulla ei ole kokemuksia nenäleikkauksesta, mutta Hannu Lehtonen on tehnyt minulle vuosia sitten hyvin vaativan kasvoleikkauksen kasvaimen poiston takia. Tuolloin hän toimi vielä HYKS:n korvaklinikan yhtenä ylilääkärinä. Monet hänen kolleegansa ovat myöhemmin ihastelleet työn jälkeä kasvoillani ja muutenkin kehuneet hänen taitojaan. Ennen leikkausta käytiin huolella läpi tilanne ja turvallisin mielin meninkin operoitavaksi.

      • Mimmu
        Enni kirjoitti:

        Hei!!!

        Sinä joka olit käynyt Lehtosella nenäleikkaiksessa ja sulta myös viilattiin luuta samalla, niin mikäköhän sinulle tuli lopulliseksi hinnaksi?

        Olen itse säästänyt nyt vuoden rahaa leikkaukseen ja on jo €5000 kasassa ja toivonkin että se ehkäpä riittäisi! En ole harkinnut Tallinnaa kokisin sen liian suurena riskinä henkilökohtaisesti.

        Itselläni on kyömynenä joten luuta kyllä pitäisi viilata.

        Kiitos hirmuisesti vastauksista :)

      • Shery Lee

        Olen päätymässä Lehtosen potilaaksi (ei vielä konsultaatiota) ja ilmeisesti Keskuskadulle, mutta asia mikä arveluttaa on se, että siellä ei käytetä tietokonekuvia leikkaustuloksen hahmottamiseen..mitä mieltä olette?onko niin, ettei tällä pystytä luotettavasti tuomaan esiin haluttua lopputulosta niin kuin sairaanhoitoja selitti, kun hänen luonaan olin?Mistä tietää sitten, että leikkaavalla kirurgilla ja minulla on samansuuntainen visio..konsultaatioaikakin on 20 min. ellei sitten halua maksaa toisesta samanlaisesta?Keskuskadulla pelkän nenänpään muotoilu on edullisempaa kuin muualla siksi päätymässä sen kannalle (opiskelija kun olen).

      • Jasse.
        Enni kirjoitti:

        Minulla ei ole kokemuksia nenäleikkauksesta, mutta Hannu Lehtonen on tehnyt minulle vuosia sitten hyvin vaativan kasvoleikkauksen kasvaimen poiston takia. Tuolloin hän toimi vielä HYKS:n korvaklinikan yhtenä ylilääkärinä. Monet hänen kolleegansa ovat myöhemmin ihastelleet työn jälkeä kasvoillani ja muutenkin kehuneet hänen taitojaan. Ennen leikkausta käytiin huolella läpi tilanne ja turvallisin mielin meninkin operoitavaksi.

        Millaisen kasvoleikkauksen Hannu sinulle teki? Olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin. Mailaappa [email protected] osoitteeseen

      • Anonyymi
        Enni kirjoitti:

        Minulla ei ole kokemuksia nenäleikkauksesta, mutta Hannu Lehtonen on tehnyt minulle vuosia sitten hyvin vaativan kasvoleikkauksen kasvaimen poiston takia. Tuolloin hän toimi vielä HYKS:n korvaklinikan yhtenä ylilääkärinä. Monet hänen kolleegansa ovat myöhemmin ihastelleet työn jälkeä kasvoillani ja muutenkin kehuneet hänen taitojaan. Ennen leikkausta käytiin huolella läpi tilanne ja turvallisin mielin meninkin operoitavaksi.

        Mutta ei hän mikään nenäleikkaaja ole mulla pilasi ulkonäön täysin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2478
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2240
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2072
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1873
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe