Jos unohdetaan hetkeksi "tuonpuoleinen" motiivina, (vaikka ihmisen kannalta ikuisuuskysymys onkin tärkein.)?
Tässä 20 lupausta ja mahdollisuutta Kristukseen uskovan elämässä:
1. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.(Fil.4:13)
2. Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette.(Fil.4:19)
3. Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.(2. Tim.1:7)
4. Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.(Room.12:3)
5. Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?(Ps.27:1)
Liiton rikkojat hän houkuttelee luopioiksi juonillaan, mutta ne, jotka tuntevat Jumalan, pysyvät lujina ja täyttävät tehtävänsä.(Dan. 11:32)
6. Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.(1. Joh.4:4)
7. Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!(2.Kor.2:14)
8. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.(1.Kor.1:30)
9. Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. (Val.3:21-23)
10. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.(1.Piet.5:7)
11. Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.(Gal.5:1)
12. Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. (Room.8:1)
13. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:20)
Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.(Hepr. 13:5)
14. Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun."
Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. (Gal.3:13-14)
16. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. (2. Kor. 5:21)
17. Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?(Room.8:31)
18. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille.(1. Kor. 2:12)
19. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.(Room. 8:37)
20. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (Joh. 16:33)
Tämän kaiken ihminen saa elämäänsä, kun tulee uskoon ja kaiken tämän lisäksi, iankaikkinen elämä alkaa siitä hetkestä, eikä vasta kuoleman jälkeen.
Tylsää elämää, eikö?
Tässä 20 lupausta ja mahdollisuutta Kristukseen uskovan elämässä:
1. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.(Fil.4:13)
2. Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette.(Fil.4:19)
3. Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.(2. Tim.1:7)
4. Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.(Room.12:3)
5. Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?(Ps.27:1)
Liiton rikkojat hän houkuttelee luopioiksi juonillaan, mutta ne, jotka tuntevat Jumalan, pysyvät lujina ja täyttävät tehtävänsä.(Dan. 11:32)
6. Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.(1. Joh.4:4)
7. Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!(2.Kor.2:14)
8. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.(1.Kor.1:30)
9. Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. (Val.3:21-23)
10. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.(1.Piet.5:7)
11. Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.(Gal.5:1)
12. Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. (Room.8:1)
13. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:20)
Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.(Hepr. 13:5)
14. Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun."
Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. (Gal.3:13-14)
16. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. (2. Kor. 5:21)
17. Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?(Room.8:31)
18. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille.(1. Kor. 2:12)
19. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.(Room. 8:37)
20. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (Joh. 16:33)
Tämän kaiken ihminen saa elämäänsä, kun tulee uskoon ja kaiken tämän lisäksi, iankaikkinen elämä alkaa siitä hetkestä, eikä vasta kuoleman jälkeen.
Tylsää elämää, eikö?
Vastaukset 184
Vanhimmat
Tietämättömyydelle alistuminen ja kutsua tätä jumalaksi, on aina ollut keskenkasvuista, ja se säilyy keskenkasvuisena tänäkin päivänä.
- Isaac Asimov
Uskonto estää köyhiä murhaamasta rikkaita.
- Napoleon Bonaparte
Uskonto joka pelkää tiedettä epäpyhittää Jumalan ja tekee itsemurhan.
-Ralph Waldo Emerson
Kristitty on henkilö joka seuraa Kristuksen opetuksia kunhan ne eivät ole yhtyeensopimattomia hänen syntisen elämän kanssa.
- Ambrose Bierce
Joka kerta, jokaisena vuosisatana, jokaisena aikana, on ollut ilmiselvä yhteys despotismin ja uskonnon välillä ja tämä on todistettu tuhansia kertoja, jos tuhoaa toisen, toisen on alistuttava, siitä yksinkertaisesta syystä että ensimmäinen asettaa lain aina toisen palvelukseen.
- Saden markiisi
Kristinuskolla on sisäänrakennettu puolustusjärjestelmä; mikä tahansa joka kyseenalaistaa jonkun uskomuksen, kuinka looginen väite tahansa, on Saatanan työtä siitä yksinkertaisesta syystä että se saa sinut kyseenalaistamaan uskosi. Se on puolustusmekanismina hyvin mielenkiintoinen, ja ainut tapa jolla sen voi kiertää, ja uskokaa minua kasvoin baptistina, on ottaa sankarillinen annos sieniä, istahtaa kedolle ja antaa ajatuksen lentää...
- Bill Hicks
Kristinusko on vain pakanuutta jolla on tehokkaampi mainostuskampanja.
- Skip Church
Fundamentalismi tarkoittaa, ettei tarvitse koskaan sanoa 'olin väärässä'.
- Tuntematon
Jumala sanoo, tee mitä tahdot, mutta jos teet väärän valinnan, sinua kidutetaan ikuisesti helvetissä. Tämä hyvä herra ei ole vapaata tahtoa. Se on sukua miehelle joka kertoo tyttöystävälleen, "Tee mitä tahdot, mutta jos jätät minut, etsin sinut käsiini ja ammun aivosi pihalle". Kun mies sanoo tämän, kutsumme häntä psykopaatiksi vaadimme hänen vangitsemista/teloittamista. Kun jumala sanoo saman, annamme hänelle rakkautemme ja rakennamme kirkkoja hänen kunniakseen.
- William C. Easttom II
Kristinuskon moraali taikka sen uskomukset eivät koskaan kohtaa todellista maailmaa missään pisteessä.
- Friedrich Nietzsche
Eikö olekin ironista että kristityt toistavat, 'sivilisaatio tuhoutuu ilman kristinuskoa' tietokoneilla jotka japanilaiset buddhistit ovat rakentaneet?
- Tuntematon
On yleisesti väitetty uskonnon olevan arvokas, koska se saa ihmiset toimimaan oikein, mutta vaikka tämä pitäisikin paikkaansa, se ei olisi todistus siitä että uskonto olisi oikeassa. Tämä olisi ainoastaan sietokyvyn ylittävä pragmaattinen laajennus. Joulupukki saa lapset käyttäytymään kiltisti samalla tavalla, ja silti kukaan ei vakavasti argumentoi tämän olevan todiste hänen olemassaolostaan. Uskontojen puolustus on täynnä vastaavia loogisia idiotismeja.
Monet humaltuneet kristityt myöntäisivät kirjeleimasimen ennemmin olevan Jumala, kuin sen että heidän Jumalansa on julma ja arvaamaton tyranni.
- Edward Gibbon
Oli aika jolloin kaikki ihmiset uskoivat Jumalaan ja kirkot hallitsivat. Tätä aikaa kutsuttiin Pimeäksi Ajaksi (= keskiaika).
- Richard Lederer
Niin pitkälle kuin minä voin muistaa, evankeliumissa ei ole ainuttakaan sanaa joka ylistäisi järjen käyttöä.
- Bertrand Russell
Uskova mieli on ulkoisesti läpäisemätön järjellisille todisteille. Se mitä tällaiselle mielelle enemmillään saa aikaan on heikentää sitä korvaamalla illuusio toisella, toinen toisensa jälkeen. Se kieltä kaikki suorat todisteet kieroina...
- H. L. Mencken
Kristillinen kirkko sen asenteella tiedettä kohtaan, näyttäytyy vähemmän valistuneena kuin keskiverto ihmismieli kolmanneltatoista vuosisadalta. Enää se ei usko maan olevan litteä, mutta se on silti vakuuttunut siitä että rukous voi parantaa sairauden, sen jälkeen kun lääketiede on epäonnistunut.
- H. L. Mencken
Kristinuskon ratkaisu nähdä maailma rumana ja pahana on tehnyt maailmasta ruman ja pahan.
- Friedrich Nietzsche
Julmuus hyvällä omatunnolla on moralistien mieleen -- siksi he keksivät helvetin.
- Bertrand Russell
Teologia on yritys selittää tietämätön sellaisena mikä ei ole tietämisen arvoista.
- H. L. Mencken
Aina kun minä annan anteeksi, se on melko helppoa. Mutta jumalalta se vaatii verisen ihmeen.
- Skip Church
Jumala on anteeksiannettava ainoastaan koska häntä ei ole.
- Manuel de Castro
Ongelma käytännöllisissä argumenteissa uskonnon puolesta, on siinä että totuudet eivät aina "toimi" ja uskomukset jotka "toimivat" eivät aina ole totta.
- John Warwick Montgomery
Usko on verrattavissa lapsuuden neuroosiin...
- Sigmund Freud
Uskonto on ihmisen vastaus elossa olemiselle ja sille että täytyy kuolla.
- F. Forrester Church
Jos me aiomme opettaa kreationismia vaihtoehtona evoluutiolla, silloin meidän pitää myös opettaa haikara teoriaa vaihtoehtona biologiselle lisääntymiselle.
- Judith Hayes
Uskonnollisen fanaatikon vastakohta ei ole fanaattinen ateisti, vaan laupias kyynikko, joka ei voisi vähempää välittää, onko jumalaa olemassa vai ei.
- Eric Hoffer
Kun ihminen jää koukkuun teologiaan, on hän menettänyt järkensä lopullisesti. Enemmän ihmisiä on tapettu Jeesuksen nimessä kuin kenenkään toisen koko maailman historiassa.
- Gore Vidal
Suurin osa ihmisistä tappaisi Totuuden, mikäli totuus tappaisi heidän uskontonsa.
- Lemuel K. Washburn
Lähes jokainen joka on lukenut historiaa hieman tavallista enemmän, tietää että silloin kuin hahmo nimeltä Jumala sotkeutuu kiistaan, ampuminen ei voi olla kaukana.
- Stewart H. Holbrook
Jos absoluuttinen valta korruptoi, mihin tilaan se jättää Jumalan?
- George Deacon.
Myytti on uskonto mihin ketään ei enää usko.
- James Feibleman
Niin pahoja tekoja voi uskonto aikaansaada.
- Lucretius (96 BC - 55 BC), De Rerum Natura
Maailman todellinen mysteeri on näkyvä, ei näkymätön.
- Oscar Wilde (1854 - 1900)
Mitä enemmän olen tutkinut uskontoja, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut, ettei ihminen ole koskaan palvonut muuta kuin itseään.
- Sir Richard Francis Burton (1821 - 1890)
Uskonnolla tai ilman sitä, meillä olisi hyvä ihmisiä tekemässä hyviä asioita ja pahoja ihmisiä tekemässä pahoja asioita. Mutta jotta hyvät ihmiset tekevät pahoja asioita, siihen tarvitaan uskontoa.
- Steven Weinberg (1933 - ), quoted in The New York Times, April 20, 1999
Se oli, tietysti, valhe jonka luet minun uskonnollisista vakaumuksistani, valhe joka systemaattisesti toistetaan. Minä en usko persoonalliseen Jumalaan, enkä ole koskaan sanonut toisin, vaan ilmaissut sen selkeästi. Jos jokin löytyy minusta mitä voisi kutsua uskonnollisuudeksi, silloin se olisi sitoutumaton ihailu maailman rakenteita kohtaan, niin pitkälle kuin tiede voi ne paljastaa.
- Albert Einstein
En voi ymmärtää Jumalaa joka palkitsee ja rankaisee omia luomuksiaan, tai jonka mieli on samankaltainen kuin omamme. Henkilö joka selviää hengissä, omalta fyysiseltä kuolemalta on myös ymmärrykseni yläpuolella, tällaiset turhamaisuudet ovat pelokkaille tai absurdin egoismin voimattomille sieluille.
- Albert Einstein
Jumalat ovat helposti särkyviä; ne voivat kuolla yhdestä tieteen pyyhkäisystä tai annoksesta tervettä järkeä.
- Chapman Cohen
>> Uskonto joka pelkää tiedettä epäpyhittää Jumalan ja tekee itsemurhan.
-Ralph Waldo Emerson > Huomattava ateisti ja humanisti, Carl Sagan, kirjoitti:
Uskonto, vanha tai uusi, joka korostaisi modernin tieteen paljastamaa universumin suurenmoisuutta, saattaisi kyetä valjastamaan sen suuren ihailun ja kunnioituksen, jota perinteiset uskot eivät juuri ole hyödyntäneet. Ennemmin tai myöhemmin sellainen uskonto tulee syntymään.
[Pale Blue Dot, 1994]
Tuo uskonto on jo olemassa. Se on moderni, tieteellinen panteismi.
uskontoa, eikä varsinkaan uskoa!
Tieteen kautta kyllä Raamatun asiat pikkuhiljaa todistellaan!
"Tieteen kautta kyllä Raamatun asiat pikkuhiljaa todistellaan!"
Tämäkin on asia, joka tulee vähän väliä vastaan tällä palstalla, mutta esimerkkejä sen puolesta ei tunnu löytyvän. Yhden toistaiseksi olen saanut, ja se oli niin onneton, ettei se menisi läpi edes 4 vuotiaalle.
Vastaan löytyy sitäkin enemmän: maaPALLO, aurinkokeskeisyys ja lepakkohan ei ihan ole lintu. Listaa voisi jatkaa aika pitkään.
...varsinkaan uskonnollista uskoa, ja hyvä niin. Olisihan se typerää takertua vanhentuneeseen tietoon ja kieltää uusien löytöjen todenperäisyys, vai kuinka? :D
"Niin pitkälle kuin minä voin muistaa, evankeliumissa ei ole ainuttakaan sanaa joka ylistäisi järjen käyttöä.
- Bertrand Russell"
Tarkoittaako Russell jotakin neljästä evankeliumista vai sisällyttääkö hän tähän väitteeseen myös Apostolien teot ja Paavalin kirjeet? Jos sisällyttää, niin hän on väärässä tai tosiaankin vain huonomuistinen;).
Myös Raamatusta löytyy järjen käytön ylistystä. Minkähän takia niin moni uskovainen skippaa koko homman, korostaa sitä miten sokea usko tulisi nostaa järjen yli ja uskotella itselleen että oman järjen tuotokset tulevat oikeastaan pahoilta hengiltä?
Jumalakuvasta. Joillakin ihmisillä saattaa olla lakihenkisen uskonnollisuuden takia Jumalakuva sellainen, että Jumala rankaisee uskovaa ajattelusta ja järjen käytöstä arkielämässä ja uskon asioissakin. Jumala nähdään pikkumaisena kyttääjänä ja rankaisevana tyrannina, eikä rakastavana Isänä, joka on vääryyden kohdalla ankara, muttei epäoikeudenmukainen. Tämä kuva voi juontaa juurensa omasta isäsuhteesta tai seurakunnan lakihenkisyydestä.
Lakihenkisyyshän kieltää epäonnistumisen ja painottaa oikeaa oppia, tietyllä tavalla pukeutumista, tiettyjen ruokien kieltämistä ja moralisoi. Tuomion julistamista voi myös pitää lakihenkisenä, vaikka kristillisessä sanomassa on sekä synti että armo, eli siis kadotus ja Taivas.
Eräs saarnamies kertoi mielestäni hyvän tarinan:"Mies kulki metsässä ja kyseli Jumalalta, että mitä nyt, mitä sinä tällä tarkoitat jne. Hän katseli kokoajan ylöspäin ja lopulta kompastui juureen ja kaatui nenälleen. Hän kysyi tietenkin heti, että mitä sinä Jumala tällä tarkoitat, mitä haluat sanoa minulle? Jumala vastasi siihen, että katso välillä myös eteenpäin ja kävele omilla jaloillasi..."
Toinen kertomus Jumalasuhteesta on seuraava: "Uskova mies kertoi oman isäsuhteen olleen sellainen, että hän koki kelpaavansa isälleen vain suorittamalla ja etenemällä elämässä. Niinpä hän suoritti ja päätyi lopulta laivaston ylempiin, arvostettuihin virkoihin. Tämäkään ei häntä tyydyttänyt, vaan hän paloi lopulta loppuun suorittamisessaan, eikä isä hyväksymistään juuri osoittanut, edes etenemisen johdosta. Kun tämä mies tuli uskoon, hän päätteli samalla lailla, että Isää pitää miellyttää ja hän päätti opiskella kaikki mahdolliset teologiset opinnot ja lähteä lähetyskentälle, jotta kelpaisi.
Hän väsyi ja alkoi kyselemään Jumalalta, että missä on vika ja huomasi, että Jumalaa ei kiinnosta hänen suorituksensa tai pätemisensä vaan usko. Hän kelpaisi sellaisenaan, vähemmälläkin suorittamisella. Jumala ei ollutkaan kuten hänen isänsä, jolle hän ei ollut kokenut kelpaavansa ilman suorituksia. Isänkin kanssa välit korjaantuivat myöhemmin."
Mukaeltuna Neil.T.Anderssonin kirjasta "Vapauttava totuus". Suosittelen!
Jeesus muuten kyseenalaisti sokean uskon paholaisen kehoittaessa häntä hyppäämään temppelin harjalta, muistatko? "Älä kiusaa Herraa sinun Jumalaasi."
Sokean uskon ja luottavaisen uskon ero on ehkä hiuksenhieno, mutta oikeasti olemassa.
"ja uskotella itselleen että oman järjen tuotokset tulevat oikeastaan pahoilta hengiltä? "
Joskus näinkin voi käydä. Daavidille kävi näin, kun hän Jumalan sijasta kuuntelikin paholaista ja lasketutti miestensä määrän, Jumalan kiellosta huolimatta.
Tässäkin pitää olla viisas, sillä ei kaikki oman järjen tuotos ole paholaisen työtä, mutta sitten saattaa olla asioita, joita luulee omiksi ajatuksikseen, mutta eivät olekaan sitä, vaan supattelua korvaan...
Juudakselle kävi näin, samoin Pietarille, kun hän moitti Jeesusta tämän puhuessa ristinkuolemastaan. Jeesushan sanoi aika jyrkästi:"Vaikene Saatana. Sinun puheesi ei ole Jumalasta vaan ihmisestä." Ei Jeesus tarkoittanut, että Pietari olisi ollut Saatana, vaan hän näki, kuka Pietarin sanojen takana oli ja yritti saada Jeesusta luopumaan ristille menemisestä.
Mieti, miksi järki olisi kielletty, jos Jumala on kerran kaiken luonut? Jos näin on, mikä on Jumalan suhde järkeen, jos on saanut tämän kaiken toimimaan kuten se toimii?
Meidän järkemme tosin voi todeta, että osa Jumalan suunnitelmista on typeriä (Luciferin lankeaminen, ihmisen lankeaminen, Jeesuksen ristintyö, kadotus jne.).
Tässä on ehkä kaksi vaihtoehtoa. Joko Jumalan suunnitelmat ovat typeriä tai sitten ne ovat niin nerokkaita, ettei meidän järkemme kykene niitä ymmärtämään, eikä edes uskovana pysty tyhjentävästi selittämään mikä tarkoitus Jumalalla on?
Tästä maallinen esimerkki. Toimiessani seikkailuohjaajana eräässä yrityksessä teetin kaikenlaisia ongelmanratkaisutehtäviä asiakkailla. Minähän tiesin lopputuloksen ja usein myös ratkaisutavan.
Joissakin tehtävissä oli myös mahdollista päästä erilaisella tyylillä lopputulokseen, mutta useimmiten lopputulokseen pääseminen edellytti ainakin yhtä tai kahta rajattua oivallusta tai tekniikkaa, jotta suoritus oli turvallinen ja mahdollinen.
Hyvin usein minulta kysyttiin, "että mikä tän jutun pointti on?"" Eihän tässä ole mitään järkeä" tai että "tämä on mahdoton tehtävä." "Kerro sinä, miten homma tehdään." Kun olin hiljaa, joskus asiakkaat hermostuivat ja pitivät sitä epäreiluna. Jotkut se sai pohtimaan entistä enemmän, etsimään ratkaisua. Jotkut luovuttivat kesken.
Minä kuitenkin tiesin kokoajan lopputuloksen, saatoin antaa joskus pienen vinkin, pysäyttää toiminnan ja kerrata sääntöjä, heittää kysymyksiä jne.
Kun ryhmä oli saanut homman tehtyä, harjoitteen tarkoitus kirkastui heille, vaikka se olikin epäselvä matkan varrella. Joskus harjoite saattoi tuntua jopa typerälle. Mutta ei enää sen ratkaisemisen jälkeen.
Voisiko olla niin, että me olemme ikäänkuin noita ryhmäläisiä, joita Jumala luotsaa kohti ongelman ratkaisua, mutta me emme pysty täysin ymmärtämään mikä on homman tarkoitus, useista vihjeistä huolimatta? Kun Jumala viheltää pelin poikki, harjoite loppuu (td. osittain onnistumatta), sen jälkeen tajuamme vasta, että ahaa..... Niinpä tietysti, olimmepa hölmöjä....
Joku tietysti repii tässä kohtaa kehiin kadotuksen, eihän noissa harjoitteissa tuomittu ketään kadotukseen. Ei niin, mutta tiukimmissa väännöissä ryhmä sai hylätyn tuomion tarpeeksi yritettyään tai jos eivät noudattaneet ohjaajan ohjeita. Tuomio ei tietenkään ollut ikuinen, mutta ehkä lainalaisuus on hiukan kuitenkin sama.
se loistaa pimeässä. -A.S.
Aika hyvä vertaus. Valo pimeydessä, mutta valoksi se tunnistetaan vasta todellisen pimeyden keskellä.....
Schopenhauerin tuntien voidaan sanoa, että sinun tulkintasi anekdootista on todennäköisesti väärä.
Mutta mitäs omituista on seuraavassa Jeesuksen sanomaksi kirjoitetussa?
"Kun he olivat keskenään, opetuslapset kysyivät uudestaan tätä asiaa. 11 Jeesus sanoi heille: "Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan. 12 Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen." "
Jumala ei siedä hylkäämistä.
Jos väkivalta on eron syynä, silloin lähtijä syyllisyy aviorikokseen, mutta näkisin, että syyllinen ei ole lähtijä, vaan tuo eron aiheuttaja. Hylkäämistä kun on muutakin kuin lähteminen... Väkivalta on toisen oikeuksien hylkäämistä, joten tässäkin asiassa pitää olla armollinen ja rakkaudellinen lähtijää kohtaan.
Niin, mitä ajoit takaa?
että tämä olisi ollut melko outoa puhetta juutalaisille ja heidän vaimoilleen.
http://www.vexen.co.uk/religion/mark.html
Mark 10:12 forbids women to divorce their husbands and remarry. But Jewish law already forbade that! The teaching would have seemed outlandish to a Jew of Palestine, but was an appropriate expansion for those of pagan background.
Mitä Mooseksen laissa sanotaan? Laki muistaakseni kielsi eron, mutta erokirja oli mahdollista saada.
"2 Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka häntä koetellakseen kysyivät, saako mies hylätä vaimonsa.
3 Hän vastasi heille: "Mitä Mooses on siitä säätänyt?"
4 He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon."
5 Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen.
6 Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
7 Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa,
8 niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.
9 Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
10 Kun he olivat keskenään, opetuslapset kysyivät uudestaan tätä asiaa.
11 Jeesus sanoi heille: "Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan.
12 Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen."
Tässä tuo tapahtuma kokonaisuudessaan.
Ja Mooseksen kirjoissa:
""Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan. "(5.Moos.24:1)
Mihinköhän juutalaisten lakiin lähteesi viittaa?
Tämän lisäksi, muslimeilla on myös sääntö tuosta erosta ja mies voi häätää vaimonsa käskemällä kolmesti tätä lähtemään. Se on siinä....
kyse oli tästä:
"Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen."
Mitä laki sanoo siitä, että vaimo hylkää ja menee uusiin naimisiin?
Ymmärrän pointtisi. Naisellahan ei tainnut moista oikeutta olla? Toisaalta, Jeesus esitti myös sellaisia näkökantoja muitakin, jotka kyllä mainittiin laissa, mutta fariseukset eivät itse niitä noudattaneet, mutta olivat valmiita silti tuomitsemaan Jeesuksen teot mm. sapattina.
Ehkä Jeesus myös osoitti tuolla kommentilla naisen aseman muuttumisen olevan lähellä?
Matteuksen evankeliumissa:
31 "On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja.
32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen. "
Ei puhuta mitään naisen lähtemisestä.
Kts. myös Matt. 19:1-9, Luuk.16:18. Sama homma. Hmm.
Markus (kuka lie ollut), oli itse pakana, ja laittoi Jeesuksen suuhun sanoja omasta päästään tms.
eikä kukaan kommentoinut vastaan, kun Markuksen evankeliumia pidetään kaiken lisäksi vanhimpana?
Ainahan spekuloida voi, kuten kaikkien n. 2000 vuotta vanhojen tekstien kohdalla, että sanoiko kirjoituksen ihminen todella niinkuin kirjoituksessa lukee.
Mehän emme sitä enää pysty tarkistamaan, vaan valinta on lukijalla, uskooko hän niin sanotun, vai ei.
kyllä sanoja ja sanojia maailmassa on aina ollut ja tulee olemaan. Vähemmätkin sitaattisi riittäisivät. Minä löytäisin monelta filosofilta sinun lainauksiisi kumouksia, vaan en viitsi niitä hakea. Mainitsit joitakin nykyaikaan sopivia sanontoja, kuten mainoskampanja. Se on totta, Raamattu kehoittaakin mainostamaan niin, että "sen voi juostessakin lukea" ja "jos te (kristityt) ette kerro, niin kivet huutavat".
Eräs asia, johon sanon, ei pidä paikkaansa on tämä: Kristinusko näkee maailman kauniina, sehän ei ole ihmisten luoma paikka. Kristitty näkee kaikessa, myös pahassa suunnitelman, jota voi sanoa Jumalan suunnitelmaksi.
Väität, ettei Raamattu puhu ainoatakaan sanaa järjestä. Nyt kyllä valehtelet. Ärsyttää panna tähän viitteitä, mutta koska tarvitset todisteita, niin pakko kait se on tehdä. Vanhassa Testamentissa puhutaan järjestä kohdissa: Job18:2,/Psalmi 2:10,/ Jes.44:19,/ Hosea 4:11.
Uudessa Testamentissa ei todellakaan ole ainoaakaan pelkkää "järki"-sanaa. Siellä on sana "järjellinen" Ro:12.1.
Vain tämän yhden kohdan siis halusin järkeesi tai mieleesi korjata.
Sano vielä jokin muu seikka, josta Raamattu ei puhu sanallakaan. En väitä, että muut uskonnot olisivat harhaa, ne eivät voi olla, koska ne ovat paljon vanhempia kuin yksikään ihmisikä on.
Voisin ruveta arvostelemaan kristittyjen elämää itsestäni käsin. "Minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää " jne.
Tämän tietää jokainen kristitty, joka ihmiseksi itseään mainitsee. Onneksi kesällä on muitakin suuria tapahtumia kuin rock-konsertit, runo-kesät ja monenlaiset ihmisten luovuuteen ja järkeen perustuvat tapahtumat. On myös Herättäjäyhdistyksen kesäjuhlat, Lestadiolaisten juhlat, Kansan Raamattuseuran kesäpäivät, Evankelisten kesäjuhlat, on suuntia sinne ja tänne ja kaikki kukat saavat kukkia. Ainakin minun mielessäni. Hyvää jatkoa meille.
ja etsi vastauksia. Ei sinun tarvitse uskoa kaikkea, mitä ihminen sanoo, sen , minkä Jumala sinulle paljastaa, sen saat ja sitten voitkin olla jo hiljaa.
Elämme aikaa, (luuloni), jolloin meille ei anneta niin paljoa TIETOA, koksa elämme TIETOyhteiskunnassa. Lahjaa, (paitsi lahjuksia), on vaikeaa ottaa vastaan. . .
ja pahasti. Mietihän sanojasi. Mistä löydät järjen käytön ylistämisestä sanoja? Korkeintaan löydät kehoituksen ylistää Jumalaa, joka on antanut "järjen ja kaikki aistit ja että Hän nämä myös voimassa pitää" Katekismus (silloin, kun olin nuori).
siihen olet tarttunut ja hyvää elämää elät. (katsoin profiiliasi, sama koulutus mullakkin)
Haluatko uskoa paimentolaiskansan vanhoihin taruihin kaikkivaltiaasta jumalasta, joka ei sitten millään kyennyt estämään itse luomansa enkelin lankeamista?
Haluatko uskoa 6000 vuotta vanhaan litteään maankiekkoon ja dinosauruksella ratsastaneeseen Jeesukseen ja johonkin ukkoon, joka lastasi 20 miljoonaa eläintä yhteen pieneen laivaan?
Vai haluatko käyttää normaalia tervettä järkeä?
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, niin että jokainen joka häneen uskoo, uskoo todennäköisesti ihan mitä tahansa."
- tuntematon
"Jeesus oli ihan niin kuin kuka tahansa mies — aina ne lupaavat palaavansa pian, mutta ei heitä sitten enää koskaan tapaa."
- nainen
"Tämä maailma olisi kaikista mahdollisista maailmoista paras, ellei siinä olisi uskontoja."
- John Adams kirjeessään Thomas Jeffersonille
"On matalan ja alhaisen mielen merkki, jos joku tahtoo olla samaa mieltä massojen tai enemmistön kanssa vain siksi, että enemmistö on enemmistö. Totuus ei näet muutu sen perusteella, uskooko ihmisten enemmistö siihen vai ei."
- Giordano Bruno
(jonka katolisen kirkon inkvisiittorit polttivat elävältä roviolla vuonna 1600.)
"Jos usko Jumalaan olisi ihmiselle luonnollista, ei olisi mitään tarvetta opettaa sitä"
- jokaiseen ihmiseen on jumalalkaipuu asetettu, toiset vain koettaa täyttä tuon tyhjiön, esim. urheilulla, (hyvä on kuntoilla) ateismilla, ryyppäämällä, ym, ym..
- samaa mieltä, uskonnot vain sekoittaa pääasian, uskon Elävään Jumalaan!
Kyllä uskovaiset käyttä järkeeän, sanoisinko, enemmän, kuin ateistit!
- kyllä uskovat tapaa Jeesuksen useinkin, jos kokonaisuus otetaaan huomioon, Hän näyttäytyy ympäri maailman!
- ei uskovat elä massojen mukaan, eikä usko massojen mukaan! Jokainen aito Jumalasuhde on yksilöllinen!
Jumalan hullu
>> - jokaiseen ihmiseen on jumalalkaipuu asetettu, toiset vain koettaa täyttä tuon tyhjiön, esim. urheilulla, (hyvä on kuntoilla) ateismilla, ryyppäämällä, ym, ym.. > - samaa mieltä, uskonnot vain sekoittaa pääasian, uskon Elävään Jumalaan! > - kyllä uskovat tapaa Jeesuksen useinkin, jos kokonaisuus otetaaan huomioon, Hän näyttäytyy ympäri maailman! > - ei uskovat elä massojen mukaan, eikä usko massojen mukaan! Jokainen aito Jumalasuhde on yksilöllinen!
rakennellut, olen nähnyt Sanan ja lupausten toimivan, jos turvaan niihin. Piste!
Ei ole skitsofreenikoisista ilmiöistä kysymys Jeesuksen nähneitten keskuudessa, koska esim. sairaaloissa jeesuksen ilmestyksen ovat kokeneet hoitohenkilökunnat ja muut potilaat!! JA PISTE
"jokaiseen ihmiseen on jumalalkaipuu asetettu, toiset vain koettaa täyttä tuon tyhjiön..."
Höpönlöpön. Minulla ei ole mitään kaipuuta mielikuvitusolentoja kohtaan.
"samaa mieltä, uskonnot vain sekoittaa pääasian"
Uskonnot vain sekoittavat pään, kuten sinunkin umpipimeistä kirjoituksistasi niin surulllisen
selvästi näkyy.
Vai haluatko käyttää normaalia tervettä järkeä?
Kyllä uskovaiset käyttä järkeeän, sanoisinko, enemmän, kuin ateistit!
No niinpä tietenkin. Ja maapallohan on tietenkin 6000 vuotta vanha ja Jeesus ratsasti dinosauruksilla jotka elivät vielä muutama tuhat vuotta sitten, eikö niin? Todella järkevää...
"kyllä uskovat tapaa Jeesuksen useinkin, jos kokonaisuus otetaaan huomioon, Hän näyttäytyy ympäri maailman!"
No harmi ettei kellään noista Jessen näkijöistä ole kertaakaan ollut kameraa mukana (mikä on vähän kumma, kun joka toisella on nykyään kamera kännykässäkin).
Ja harmi ettei se Jesse ole koskaan näyttäytynyt tiedotusvälineissä ja televisiossa, kun kerran kuitenkin näyttäytyy jatkuvasti ympäri maailman? Omituisen näkymätöntä näyttäytymistä...
tietoa. Mitä tuolla kaikella teet, kun koko ajan pitää puolustaa omaa uskomustaan. Moni eläin on viisaampi kuin yksikään filosofi. Muurahainen, tuo asuntomme alkuperäisasukki, sen filosofiaa on mukava tutkailla. Enpäpä muut selkärankaiset, jokaisella on oma kykynsä tulla toimeen, vain ihmisen tarvitsee niin paljon nähdä turhaa vaivaa...todistaakseen olevansa itse itselleen jumala.
mietittävää. Enkelin lankeemus johtui siitä, että ihmisellä on vapaa tahto toimia. Tätä tapahtuu jatkuvasti, valintoja elää haluamallaan tavalla. Jumalan ilmoitus ei polje paikoillaan, kuten meidän, jotka yritämme tehdä kaikesta monimutkaista, ihmisen ajatuksille sopivaa. Normaali terve järki näkee, ettei luominen ole vieläkään päättynyt. Kevät, mikä ilo ihmiselle taas kokea jotain meistä riippumatonta. Koko ajan ihmisen järjen ja luovuudenkin kautta Jumala luo uutta. Mielestäni Nokian kännykän etusivulla ollut suuri käsi, jota pienempi hamuaa siihen tarttuakseen, on hyvä kuva nykyajasta. Täällä me teemme työtämme ja Jumalan teot tapahtuvat siinä keskellämme. Viisaus on lahja, tekniikka samoin, emme voi mitenkään ajatella elävämme jossain tuhansien vuosien päässä, josta omakin ajanlaskumme on toki viitteensä saanut.
Eiköhän uskontojen syntyminen ja ihmisen palvonnanhalu ole lähtöisin jokaisen ihmisen jumala-kaipuusta. Se on meidän kuolemattomaan sieluumme istutettu ikävä. Massojen liikkuminen ja liikuttaminenkin voi olla Jumalasta lähtöisin, kunhan niissä ihminen pysyy ihmisenä, eikä pyri itse Jumalaksi.
Turvallista vappumatkaa kaikille, jotka tämän lukivat.
"Tämän kaiken ihminen saa elämäänsä, kun tulee uskoon ja kaiken tämän lisäksi, iankaikkinen elämä alkaa siitä hetkestä, eikä vasta kuoleman jälkeen."
Ikävä vain, että nuo eivät olleet päteviä syitä uskoa, koska ne eivät anna tiedollista oikeustusta Jumalan olemassaololle. Vaikka olemattomasta pitäisi kuinka hienoja mainospuheita, niin se ei silti muutu olevaikseksi.
"12. Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. (Room.8:1)"
Helvettiin, kadotukseen olet menevä ellet Jeesukseen kaikkimahtavaan ja kaikkihyvään täydelliseen Jumalaan. HALLELUJAA.
Jos nyt ei kuitenkaan unohdettaisi sitä tuonpuoleista; eilen illalla ennen nukahtamista aloin miettiä sitä maailmankatsomusta joka mulle pienenä opetettiin. Siihen liittyi vahvoja mielikuvia siitä, minkälainen palkinto elämästä on odotettavissa kun uskoo tarpeeksi: paratiisi, jossa kaikki kipu ja kärsimys ovat pois pyyhityt, kukaan ei kuole vaan kaikki saavat tavata rakkansa jälleen. Kaikki eläimet ovat muuttuneet kasvissyöjiksi, jotta ne eivät söisi toisiaan. Jeesuksen kanssa pääsee juttelemaan ihan henkilökohtaisesti. Kadut on päällystetty kullalla ja muutenkin paikka on kauneinta mitä ihminen pystyy koskaan kokemaan.
Tajusin, että tuo mielikuva on niin vahva, että pystyn edelleen helposti siirtämään ajatukset takaisin uskis-raiteelle vaikken pystykään uskomaan ihan oikeasti, että tuollainen paikka odottaisi tuonpuoleisessa. Kuitenkin se halu päästä tuollaiseen paratiisiin on niin äärettömän voimakas, että siihen uskova ei halua päästää irti toivostaan päästä paratiisiin. Siinä ei auta järkipuhe, ei vaikka kyseenalaistaisi koko paratiisi-ajatuksen siihen sisältyvien ristiriitaisuuksien vuoksi. Ei auta yhtään mikään.
Joskus ala-asteen lopulla faija kertoi aikovansa erota (adventti)kirkosta, ja selitti ettei usko taivaan olevan fyysinen paikka vaan mielentila. Vaikka tuolloin lapsen viattomuudella kuvittelin että isi tietää kaiken, en voinut hyväksyä sitä ettei konkreettista paratiisia ollutkaan. Lähdin hakemaan vahvistusta uskolleni, ja löysinkin koulussa rinnakkaisluokalta yhden tytön jonka kanssa haaveilimme yhdessä taivaasta ja kesustelimme hartaasti Jumalasta. Neljätoistavuotiaana menin kasteelle, tosin ainakin puoliksi henkisen painostuksen vuoksi ("ajattele nyt, maailmanloppu voi tulla vaikka huomenna ja sitten sä et pääse taivaaseen kun et ole käynyt kasteella") mutta myös siksi, että todella halusin edelleen uskoa. Häpesin omaa epäuskoisuuttani ja pyytelin Jumalalta anteeksi etten osaa olla vahva uskossani. Etsin sille jatkuvasti vahvistusta, hakemalla hain syitä uskoa edelleen.
Kerran sitten eräänä kesäyönä, keskellä pimeää (pelottavaa) metsää huussia etsiessä sammutin taskulampun, joka oikeastaan vain häiritsi polun näkemistä. Jollakin käsittämättömällä tavalla koin aivan uudenlaisen rauhan, sellaisen hiljaisen tajuamisen siitä että olen erottamaton osa tätä maailmaa. Vaikka kuolisin, en voi kadota; tämä materiaalinen maailma on todellinen kotini, eikä elämä ole mikään Jumalan asettama testi jonka perusteella valitaan ne jotka pääsevät sinne todelliseen kotiin. Tuo hetki oli käännekohta, vaikka sen jälkeen palasin vielä uskovaiseksi ja vähintään yhtä tärkeitä tajuamisia on tullut lisää roppakaupalla. Silloin kuitenkin päätin antaa itselleni luvan epäillä - toisinsanoen, annoin itselleni anteeksi etten ole toisenlainen.
Tällä hetkellä tuntuu että olen kulkenut täyden ympyrän. Se minkä hylkäsin täysin ja halusin jättää taakseni, onkin löytynyt uudestaan, mutta olen kulkenut pitkän matkan ja tullut samaan pisteeseen täysin muuttuneena, täysin uudesta suunnasta. En enää pelkää Raamattua tai pidä sitä pahana, vaan se tukee täysin mun nykyistä maailmankatsomustani (itseasiassa paremmin kuin sitä uskoa jonka hylkäsin). Näen sen vaan aivan uusin silmin...
Tässä vaiheessa olen myös joutunut toteamaan useamman kerran, että perhana, isi oli sittenkin oikeassa. Taivas on todellakin mielentila, ja täysin mahdollinen löytää. Maallisen vaelluksen ei sittenkään tarvitse olla kärsimystä ja levottomuutta. En koskaan uskonut mitä hän sanoi, vaan löysin saman asian itse. Eikä muuten ole ollut ainut asia jossa isi on sittenkin ollut oikeassa. Isi on viisas mies vaikkei varmasti kaikkea tiedäkään 8)
"Matka helvetistä taivaaseen kestää yhtä kauan kuin kestää antaa anteeksi itselleen."
Joku täällä suurin piirtein noin sanoi. En muista kuka, enkä tiedä oliko joltain lainannut, mutta siinä se suurin piirtein on.
Ja kun tuon yhdistää tunnettuun viisauteen "elämä on ihmisen parasta aikaa", ei juuri paljon muuta oppia enää tarvitsekaan.
..huussia etsiessä oli kyllä hupaisa tarina :D
moniin mukaviin asioihin. Jollei niitä mukavia asioita sitten ole ikinä nähty eikä kuultu, kun ne ovat ilmiselvästi ihmisten keksimiä juttuja, niiden motiivi paistaa läpi vähänkin historiaa tuntevalle, ne ovat ristiriitaisia alusta loppuun, kehittyvät ihmisten mielen mukaan ja vaativat järjen hylkäämistä, ei uskomiseen ole mitään mahdollisuutta. Ei, vaikka kuinka luvattaisi kymmenen hyvää ja ykstoista kaunista.
Entäpä jos ei ahdistakaan, pelota tai kadotus uhkaa? Noissahan oli motiivina se, että saa jotain apuja pelkoihinsa, murheisiin ja ahdinkoihinsa eikä tarvitse pelätä kadotustuomioita. Toisin sanoen keppinä kauhea kadotustuomio ja porkkanana mielenrauha.
Sanoit, että unohdetaan tuonpuoleinen motiivina, mutta selvästihän se oli toisena motiivina noissa raamattulainauksissa.
Mutta jos ja kun tuollaisiin kadotustuomioihin ei usko, putoaa motiiveistä toinen heti pois. Ja mielenrauhan voi saavuttaa ihan rationaalisin keinoin ilman uskoa myytteihin ja yliluonnollisiin tapahtumiin.
Eli, kyllä. Tylsää, tai ainakin tylsämielistä elämää. Suoranaista itsepetosta.
"Tämän kaiken ihminen saa elämäänsä, kun tulee uskoon ja kaiken tämän lisäksi, iankaikkinen elämä alkaa siitä hetkestä, eikä vasta kuoleman jälkeen."
- Viisauden hitunen on kuitenkin tuossa loppulauseessa. "Iankaikkinen elämä alkaa siitä hetkestä, eikä vasta kuoleman jälkeen". Siis iänkaikkinen elämä / taivas on mielentila tässä ja nyt, eikä elämän jälkeen. Ja se alkaa heti kun on oikean mielentilan ja mielenrauhan saavuttanut. Jotkut kutsuvat tuota tilaa "uskoksi" ja pyrkivät siihen mielikuvitusystävä-Jeesuksen tai jonkin muun vastaavan kuvitellun hahmon avulla, jotkut rukoilemalla jumalia, jotkut muuten meditoimalla. Mutta samasta levollisuuden tilan tavoittelusta on kysymys.
Mutta lakiuskoon ja vanhoihin myytteihin takertuneet ja kangistuneet "oikeat uskovaiset" eivät tuota sinänsä yksinkertaista asiaa ole tajunneet, ei Jeesuksen aikoina eikä myöhemminkään. He odottavat että apu tulee jostain ylhäältä, kaipaavat johtajakseen jumalhamoa ja uskovat, että autuus alkaa joskus elämän jälkeen jossain "taivaassa", kun kaikki on oikeasti tässä ja nyt.
Ei sanoma mennyt oikein perille apostoleille ennen eikä nyt.
Elämähän ON ikuista. Mihinkäs se katoaisi? Vaikka se loppuisi maapallolta, ei se kaikkeudesta mihinkään katoa. Yksittäinen persoona ei elä ikuisesti mutta elämä itsessään on pysyvä.
Todellakin - yksilön kohdalla ikuinen elämä alkaa siitä hetkestä, kun yksinkertaisesti tajuaa elämän olevan ikuista. Samalla voi hylätä turhat kuolema- ja helvettipelot, mitä sitä suotta pelkäämään kun pakoon emme pääse. Emme yksilön kuolemaa emmekä olemassaolon iankaikkisuutta.
>> Ei sanoma mennyt oikein perille apostoleille ennen eikä nyt.
"Mutta lakiuskoon ja vanhoihin myytteihin takertuneet ja kangistuneet "oikeat uskovaiset" eivät tuota sinänsä yksinkertaista asiaa ole tajunneet, ei Jeesuksen aikoina eikä myöhemminkään. "
Tästä olen samaa mieltä. Paitsi, että Paavali ymmärsi. Jos luet Galatalaiskirjeen, niin huomaat mitä mieltä hän oli lakihenkisyydestä.
"Sanoit, että unohdetaan tuonpuoleinen motiivina, mutta selvästihän se oli toisena motiivina noissa raamattulainauksissa."
Totta, mutta ne eivät enää uhkaa jo uskossa olevaa, koska on jo siirtynyt "toiselle puolelle". Tässä elämässä elää jo ikuisuudessa Kristus sydämessä.
"He odottavat että apu tulee jostain ylhäältä, kaipaavat johtajakseen jumalhamoa ja uskovat,"
Vaikka eläisi tässä ja nyt, se ei poista avun pyytämistä Ylhäältä. Eivät ne ole toisensa poissulkevia. Uskova, joka elää jo nyt ikuisuudessa, on yhteydessä Jumalaan ja ymmärtää, että Jeesus on lupauksensa mukaisesti kanssamme kaikkina päivinä, joka hetki.
"Entäpä jos ei ahdistakaan, pelota tai kadotus uhkaa?"
No sitten ihminen on varmaan onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä?
>> "Mutta lakiuskoon ja vanhoihin myytteihin takertuneet ja kangistuneet "oikeat uskovaiset" eivät tuota sinänsä yksinkertaista asiaa ole tajunneet, ei Jeesuksen aikoina eikä myöhemminkään. "
Tästä olen samaa mieltä. Paitsi, että Paavali ymmärsi. Jos luet Galatalaiskirjeen, niin huomaat mitä mieltä hän oli lakihenkisyydestä. > "Sanoit, että unohdetaan tuonpuoleinen motiivina, mutta selvästihän se oli toisena motiivina noissa raamattulainauksissa."
Totta, mutta ne eivät enää uhkaa jo uskossa olevaa, koska on jo siirtynyt "toiselle puolelle". Tässä elämässä elää jo ikuisuudessa Kristus sydämessä. > "Entäpä jos ei ahdistakaan, pelota tai kadotus uhkaa?"
No sitten ihminen on varmaan onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä?
tässä ja nyt että tulevaisuudessa.
Kun luin sinun kertomuksesi, ymmärrän vahvan adventistien lopunaikojen, sapattiopetuksen jne. vaikuttaneen myös haluun löytää jo tässä elämässä se rauha, sen sijaan, että odottaa uuttaa maailmaa. Voin olla väärässäkin, mutta adventistien julistus perustuu hyvin vahvasti Jeesuksen toiseen tulemiseen, ehkä jopa enemmän kuin Jeesuksen sovitustyöhön ja uskon vastaanottamiseen jo tässä ajassa.
Kastekokemuksesi oli karu ja se piti ainakin näin helluntai-ja luterilaistaustasta vähintään yhden virheen. Kaste ei pelasta ketään, eikä siis myöskään estä kadotukseen menemistä. Sinua peloteltiin turhaan sillä, että mitä jos et ole käynyt kasteella ja maailmanloppu tulee.
Osalle adventisteista ja jehovia antaisin kolme Raamatun paikkaa pähkäiltäksi:
"8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä."(Ef.2:8-9)
"1 Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!
2 Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? 3 Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin?
4 Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain.
5 Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?
6 Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."
7 Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko."(Gal.3:1-7)
"2 Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä -- ei kuitenkaan Jumalan edessä.
3 Mitä sanovat kirjoitukset? "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi." 4 Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. 5 Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi."(Room.4:2-4)
Olet muutaman kerran sanonut, että Taivas on vain mielentila, tässä elämässä. Jos uskomme koskisi vain tätä aikaa, ei Jeesuksen ylösnousemuksella olisi mitään merkitystä. Paavali kirjoittaa tästä:
"12 Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole?
13 Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista.
14 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.
15 Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen -- mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
16 Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. 17 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa.
18 Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. 19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.(1.Kor.15:12-19)
Kun kerran olet "löytänyt" Raamatun uudestaan, sinun pitää myös määritellä suhteesi sekä Paavalin opetuksiin iankaikkisuudesta, mutta myös Jeesuksen opetuksiin Jumalan valtakunnasta ja Ihmisen Pojan toisesta tulemisesta. Jos pidät niitä vain vertauskuvallisina asioina, sekin on ymmärrettävää. Mutta antaako Jeesus tai Paavali siihen aihetta? Pitää niitä vain vertauskuvallisina vai tarkoittivatko he sitä mitä sanoivat, konkreettisesti?
Evankeliumi on "Jo Nyt-ei vielä" akseliin sijoittuvaa. Löydät Paavalin opetuksista paljon viitteitä siitä, mitä kristityillä on jo NYT, mutta myös viitteitä tulevasta. Sama koskee Johanneksen kirjeitä.
Kristityt ovat painotuksesta riippuen sortuneet joko odottelemaan vain taivaspaikkkaa tai lopunaikoja tai sitten keskittyneet vain tähän aikaan. Kumpikaan ääripää ei ole Jeesuksen opetuksen mukaista, eikä myöskään Paavalin kirjeiden mukaan tarkoitus.
Näin olen kuullut (niinkuin eräs filosofinen kirja sanoo.).
***"Sanoit, että unohdetaan tuonpuoleinen motiivina, mutta selvästihän se oli toisena motiivina noissa raamattulainauksissa."
Totta, mutta ne eivät enää uhkaa jo uskossa olevaa, koska on jo siirtynyt "toiselle puolelle". Tässä elämässä elää jo ikuisuudessa Kristus sydämessä.****
- Mielestään oikeassa uskossa olevaa ei siis kadotus uhkaa? Paitsi jos uskosta luopuu... Kadotuksen pelko pitää tuossa uskossa, vaikka järki toista sanoisikin. Kysehän ei ole mistään muusta kuin syvään juurtuneesta taikauskosta, josta ei uskalla luopua kauhean rangaistuksen pelossa. Järjen pyrkiessä esiin se tungetaan takaisin piiloon selittämälle itselleen miten hyvä tässä uskossa onkaan olla.
***"Entäpä jos ei ahdistakaan, pelota tai kadotus uhkaa?"
No sitten ihminen on varmaan onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä?***
- Niinpä. Miltä siinä sitten tarvitsee pelastua tai miksi pitäisi uskoa näkymättömiin voimiin?
"Tästäkin olen samaa mieltä, kunhan "kristus" käsitetään vertauskuvaksi joka tarkoittaa samaa kuin "meditaatio" tai "psykedelia"."
Nimeomaan tähän. Ilman Kristuksen sovitus- ja lunastustyötä kaikki on nimeomaan lakihenkistä, ihmisen omiin ponnisteluihin perustuvaa, oli sitten kyse tiettyjen rituaalien, rukouksien tai meditaation harjoittamisesta. Ymmärrän kyllä mitä sinä ja juutas tarkoitatte samankaltaisuudella, sillä olen ollut aikaisemmin buddhalaisuudesta, taolaisuudesta ja nimeomaan zen-buddhismista kiinnostunut ja harjoittanutkin niiden mietiskelyjuttuja.
Mielenkiintoista on se, että ajattelin hyvin samalla lailla taivaasta ja Kristuksesta kuin sinä juuri nyt. Lähes samoilla argumenteilla "väittelin" nykyisen vaimoni kanssa, joka oli jo seurusteluaikana uskossa, minä en.
Ehkä siksi en halua väitellä jatkuvasti, vaan mieluummin nähdä mitä yhteistä näkemyksissä voi olla, erojen sijaan.
Yksi syy saattaa olla se, että olin myös aikoinaan kiinnostunut Oshosta, en tosin lukenut kaikkia hänen kirjojaan. Sinun näkemyksissäsi on paljon hänen ajatuksiaan.
"Kadotuksen pelko pitää tuossa uskossa, vaikka järki toista sanoisikin."
Ei pidä. Vaan Jumalan rakkaus ja armo. Miellytätkö sinä vaimoasi vain yksinäisyyden pelon takia? Tuskin.
" Kysehän ei ole mistään muusta kuin syvään juurtuneesta taikauskosta, josta ei uskalla luopua kauhean rangaistuksen pelossa."
Jälleen virhe. Jorma Niemelä tutki kääntymistä ja kristillistä päihdehoitoa ja hänen tutkimuksensa mukaan suurimmalla osalla haastateltavista syynä raittiina pysymiseen ei ollut uskonyhteisön normit, vaan muutos oli syvemmällä sisimmässä. Hän mainitsee myös muita vastaavia havaintoja. He eivät siis pysyneet raittiina rangaistuksen pelosta, vaan syyt olivat syvällä sisimmässä. Vain 1-2 haastateltavaa 34:stä sanoi pysyvänsä uskossa nimenomaan kadotuksen pelon takia. Tämä sama koski entisestä elämästä erossa pysymisen motiiveja.
"Järjen pyrkiessä esiin se tungetaan takaisin piiloon selittämälle itselleen miten hyvä tässä uskossa onkaan olla."
Tai vertaamalla nykyistä elämää siihen elämään, kun ei ollut uskossa.
"- Niinpä. Miltä siinä sitten tarvitsee pelastua tai miksi pitäisi uskoa näkymättömiin voimiin? "
Omin voimin yrittämiseltä, syntiin lankeamiselta. Ihmisen mahdollisuudet ovat rajalliset, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Kun näkee elämässään Jumalan työtä, asioita, jotka eivät olisi itselle ollut mahdollista, niin miksei uskoisi? Silloin ne eivät ole enää näkymättömiä voimia, vaan Jumalan konkreettista toimintaa ihmisen elämässä.
En minä ainakaan halua luopua siitä, etten ole enää omien voimavarojeni rajojen sitoma, muiden ihmisten kohtelun varassa, vaan että voin luottaa tahoon, joka on Sanallaan kaiken luonut.
Joku voi olla iloinen siitä, että tuntee henk.koht. vaikka Tarja Halosen tai Mr.Lordin tai jonkun Idolseista ja pitää sitä huippujuttuna. Jokainen uskova tuntee henkilökohtaisesti tahon, joka asetti auringon antamaan elämää ylläpitävää säteilyä maapallolle....
Plus, että Hänen Poikansa on jokaisen uskovan veli....Me olemme Jumalan työtovereita, ystäviä, kuten Paavali kirjoittaa ja Jeesus totesi opetuslapsistaan. Tätä ystävyyttä Hän tarjoaa jokaiselle, mutta suuri osa ihmisistä haluaa olla maailman silmissä suurien tai mahtavien ihmisten ystäviä mieluummin.
Minun puolestani ihan vapaasti.
***"Kadotuksen pelko pitää tuossa uskossa, vaikka järki toista sanoisikin."
Ei pidä. Vaan Jumalan rakkaus ja armo. Miellytätkö sinä vaimoasi vain yksinäisyyden pelon takia? Tuskin. ***
- En suinkaan. Vaan ei yksinäisyyden pelko kuitenkaan estäisi suhdetta lopettamasta, jos järkisyyt sen vaihtoehdon puolella olisi.
****" Kysehän ei ole mistään muusta kuin syvään juurtuneesta taikauskosta, josta ei uskalla luopua kauhean rangaistuksen pelossa."
Jälleen virhe. Jorma Niemelä tutki kääntymistä ja kristillistä päihdehoitoa ja hänen tutkimuksensa mukaan suurimmalla osalla haastateltavista syynä raittiina pysymiseen ei ollut uskonyhteisön normit, vaan muutos oli syvemmällä sisimmässä. Hän mainitsee myös muita vastaavia havaintoja. He eivät siis pysyneet raittiina rangaistuksen pelosta, vaan syyt olivat syvällä sisimmässä. Vain 1-2 haastateltavaa 34:stä sanoi pysyvänsä uskossa nimenomaan kadotuksen pelon takia. Tämä sama koski entisestä elämästä erossa pysymisen motiiveja. ****
- Eihän tässä päihderiippuvuudesta puhuttu, vaan uskosta. Vai onko sinun maailmassasi uskovaisuuden vaihtoehto päihderiippuvuus?! Tuo tutkimus käsitteli kai sitä, miksi joku pysyy raittiina, eikä sitä miksi joku pysyy uskossa. Oletatko että jos uskosta luopuu, ryhtyy päihteiden käyttäjäksi? Vai oletatko ei-uskovien olevan päihderiippuvaisia? Mitä ihmettä koko raittius/päihde-asia tähän liittyy?
***Tai vertaamalla nykyistä elämää siihen elämään, kun ei ollut uskossa.
- Toimii ehkä kohdallasi. En tiedä millaista sinun elämäsi on ollut, mutta ehkä se on selitys tässä tapauksessa.
Itse en ymmärrä mitä hyvää järjen vastaisella taikauskolla elämääni saisin.
Jeesukselle tarjoan mielihyvin vaikka kahvit, jos tulee ovelle. Mutta mihinkään mielikuvitusystäviin en tunne tarvetta muodostaa riippuvuutta.
***"12 Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole?
13 Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista.
14 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.
15 Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen -- mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
16 Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. 17 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa.
18 Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. 19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.(1.Kor.15:12-19)***
- Yhdyn täysin tuohon kohtaan.
Minusta kristinuskossa ja sen lahkoissa pörrätään tuon myyttisen ylösnousemushomman ympärillä niin että pää sumenee ja kaikki muu Raamatun yleisinhimillinen viisaus katoaa ja menettää merkityksensä.
Minulle ylösnousemus on vedenpaisumuksen kaltainen sepitetty myytti, jolla ei ole todellisuuspohjaa eikä todisteita.
Mutta tyypilliseen laki/ihme/uhri-uskovaisten tyyliin tuollainen ihmeiden ihme tarvitaan lopulliseksi todisteeksi. Ja jos sellaista ei ole, se tehdään.
Yliluonnollisen ja ihmeiden sijaan kannattaisi aluksi keskittyä siihen mitä Jeshua ben Josef Nasaretista ihan tavallisena pulliaisena teki. Vaikka tulikin kahnausta vallanpitäjien kanssa ja ura päättyikin jo nuorella iällä teloitukseen, ei sen tarvitse hyvien opetusten arvoa vähentää.
Mihin siinä tarvitaan ihmekuorrutusta todisteeksi? Ei kai muita, kuin laki/uhri/ihme-uskovaisia varten.
"- En suinkaan. Vaan ei yksinäisyyden pelko kuitenkaan estäisi suhdetta lopettamasta, jos järkisyyt sen vaihtoehdon puolella olisi."
Miksi siis kadotuksen pelko estäisi uskovaa luopumasta uskosta, jos järkisyyt sen vaihtoehdon kannalla olisivat?
Tällä hetkellä niitä järkisyitä ei vain ole niin paljon, että haluaisin lähteä pois suhteesta...;). Itseasiassa päinvastoin.
Mitkä muuten olisivat järkisyyt jättää vaimosi?
"Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."(Matt.5:32)
"- Eihän tässä päihderiippuvuudesta puhuttu, vaan uskosta. Vai onko sinun maailmassasi uskovaisuuden vaihtoehto päihderiippuvuus?! Tuo tutkimus käsitteli kai sitä, miksi joku pysyy raittiina, eikä sitä miksi joku pysyy uskossa. Oletatko että jos uskosta luopuu, ryhtyy päihteiden käyttäjäksi? Vai oletatko ei-uskovien olevan päihderiippuvaisia? Mitä ihmettä koko raittius/päihde-asia tähän liittyy?"
Eih, halusin toisen esimerkin kautta valaista uskon syvempää, sisimmässä olevaa motiivia. Eli sitä, ettei uskova ole uskossa rangaistuksen pelosta, kuten eivät nuo ex-alkoholistitkaan raittiina. Ihminen on uskossa, koska hänen on hyvä olla uskossa, eikä sen takia, että siitä luopumisesta olisi rangaistus seurauksena. Ajatko sinä nopeusrajoitusten mukaan vain rangaistuksen pelossa vai sen takia, koska se on hyväksi kaikkien tiellä liikkujien (myös sinun) turvallisuutesi takia? Käsityksesi uskossa pysymisestä perustuu behavioristiseen ja autoritääriseen ihmiskuvaan, ainakin minun mielestäni.
En tietenkään ole sitä mieltä, että ei-uskovat olisivat päihderiippuvaisia.
"Itse en ymmärrä mitä hyvää järjen vastaisella taikauskolla elämääni saisin."
En minäkään. Usko Jeesukseen ei ole järjenvastaista ja vielä vähemmän taikauskoa. Siitä ei tee totta se, että siihen uskoo, vaan minä uskon siihen sen takia, koska se on totta.
En minä muuten siihen uskoisi, sen verran jääräpää olen aina ollut.
"- Toimii ehkä kohdallasi. En tiedä millaista sinun elämäsi on ollut, mutta ehkä se on selitys tässä tapauksessa."
Tavallista suomalaisen elämää. Keskiluokkaista, periaatteessa kaikki hyvin, hyvä duuni, koulutus, ihmissuhteissa yleiset kuprut, hyvä fysiinen kunto, mielekkäät harrastukset, keskiverto viihde-elämä baareissa jne.
Miinus olikin se, että elämä perustui kaikkien noiden varaan. Kuten useimmilla elämä perustuukin. Olet sitä mitä teet ja sinua arvostetaan sen mukaan miten menestyt.
Oikeasti asia on niin, että se mitä olet, saa aikaan sitä mitä teet.
"Ei hullu ole se, joka ei tavoittele sitä, mitä ei pysty pitämään, vaan tavoittelee sitä mikä ei koskaan katoa."
"31 "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?'
32 Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.
33 Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin."(Matt.6:31-33)
Tämän olen todeksi kokenut, miksi siitä luopuisin?
Ilman ristinkuolemaa ja ylösnousemusta ihmisen itse pitäisi omilla ansioillaan ja hyvyydellään ansaita Jumalan arvostus ja armo.
"Minulle ylösnousemus on vedenpaisumuksen kaltainen sepitetty myytti, jolla ei ole todellisuuspohjaa eikä todisteita. "
Tst, tst. Kaikissa neljässä evankeliumissa ylösnousemus mainitaan, samoin Apostolien teoissa ja sama jatkuu Paavalin kirjeissä. Usko Jeesuksen ylösnousemukseen oli syntynyt jopa ennen evankeliumien kirjoittamista, koska pidetään mahdollisena, että 1.Kor.15:ssa mainittu uskontunnustus on vanhempi kuin yksikään evankeliumi ja Apostolien tekojakin pidetään hyvin varhain kirjoitettuna.
Tyhjän haudan tapahtumien kuvaukset eivät täytä yleisesti myyttisten tarinoiden tunnuspiirteitä, niissä ei ole uskoa puolustavia tai vakuuttelevia piirteitä, joten suuri osa liberaaliteologeistakin on sitä mieltä, että tapahtumia ei ole paisuteltu (kuten esim. myöhemmissä evankeliumeissa), vaan ne on kirjoitettu kuten ne ovat tapahtuneet. Kuvaukset pitävät itseasiassa epäedullisia piirteitä sisällään, jos kirjoitukset siirretään niiden kirjoitusaikaan. Naisten rooli korostuu, opetuslapsien epäusko ja pelko tulee niistä ilmi jne.
Jeesuksen veljien ja muiden sukulaisten muutos epäilijöistä ja kiistäjistä Jeesuksen ylösnousemuksen julistajiksi on myös merkittävä asia. Pietari kiisti tuntevansa Jeesuksen, mutta hänestä tuli voimakas julistaja. Paavali vainosi kristittyjä, mutta hänestä tulikin yllättäen hyvin keskeinen henkilö uskon leviämiselle Välimeren alueelle.
"Yliluonnollisen ja ihmeiden sijaan kannattaisi aluksi keskittyä siihen mitä Jeshua ben Josef Nasaretista ihan tavallisena pulliaisena teki. Vaikka tulikin kahnausta vallanpitäjien kanssa ja ura päättyikin jo nuorella iällä teloitukseen, ei sen tarvitse hyvien opetusten arvoa vähentää."
Tee testi. Yritä noudattaa Jeesuksen Vuorisaarnaa kirjaimellisesti, lue sitä ja pohdi, oliko kyseessä vain HYVÄ opetus.
Jos pidät Jeesuksen opetuksia hyvinä, niin lue myös hänen väitteensä itsestään ja pohdi, antavatko ne tilaa sille, että hän oli vain viisas ihminen ja opettaja.
Tämän lisäksi jos avoimesti pohdit Jeesuksen kuoleman ajankohtaa ja tapahtumia, luet kaikista evankeliumeista opetuslapsien tilannetta, niin antaako näiden miesten käytös aihetta sille, että olisi ollut syntymässä uusi, koko maailmaan leviävä uskonto?
Pietarikin päätti mieluummin lähteä kalaan....
"Mihin siinä tarvitaan ihmekuorrutusta todisteeksi? Ei kai muita, kuin laki/uhri/ihme-uskovaisia varten. "
Tähän:
"17 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa."
Ilman ristinsovitusta Jumalan työnä kristinusko olisi kuten kaikki muutkin lakiin perustuvat uskonnot. Pelastus ja anteeksianto perustuisi ihmisen omiin ansioihin. Nyt se on Jumalan teko, kokonaan.
***"17 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa."
Ilman ristinsovitusta Jumalan työnä kristinusko olisi kuten kaikki muutkin lakiin perustuvat uskonnot. Pelastus ja anteeksianto perustuisi ihmisen omiin ansioihin. Nyt se on Jumalan teko, kokonaan.***
- Ollaan syntiemme vallassa? Mikä on syntiä, tarkalleen?
Ja miksi pitäisi pelastua ja miltä? Synniltäkö? Jumalan kadotustuomiolta? Raamatun mukaanhan aluksi ei ollut syntiä, mutta omppovarkauden takia ihmiset julistettiin syntisiksi tuomittiin kadotukseen. Eli Jumala keksi viisaudessaan ensin synnin ja sitten keksi (aika paljon myöhemmin) pelastaa ihmiset keksimältään synniltä menemällä omana poikanaan teloitettavaksi ja kuolemaan leikisti.
Eh, kyllä minusta tuossa hommassa on vähän outo juoni.
Ei kai pelastumista ole ilman syntiä tai kadotusta. Pitää siis keksiä ensin synti ja kadotus jotta voidaan keksiä sille vastalääkkeeksi pelastus.
Mitäs jos ei olekaan syntiä? On vain epäsosiaalisia tekoja. Tartteeko teloittaa joku asian korjaamiseksi?
modernin termin synnille.
"On vain epäsosiaalisia tekoja. "
Moderni psykiatria muistaakseni Freudista lähtien alkoi kiistämään ihmisen syntisyyttä ja lopputulos on ollut, että syyllisyys siirretääänkin ihmisen ulkopuolelle, silloinkin kun ihmisen olisi terveellisempää kohdata syyllisyytensä ja myöntää se, jotta sen voi saada anteeksi. Syyllisestä onkin tehty uhri ja on kielletty tuntemasta syyllisyyttä sellaisistakin asioista, jotka oikeasti ovat syyllisyyttä aiheuttavia ja pitäisi tunnustaa.
"Raamatun mukaanhan aluksi ei ollut syntiä, mutta omppovarkauden takia ihmiset julistettiin syntisiksi tuomittiin kadotukseen."
Mielenkiintoisia nämä tulkinnat. Ihmiset julistettiin sen takia syntisiksi, koska he rikkoivat AINOAA kieltoa, jonka Jumala ihmiselle antoi. He myös valitsivat mieluummin paholaisen valheen ja uskoivat siihen, jotta tietäisivät saman kuin Jumala. He söivät hyvan ja pahan tiedon puusta, eli ihminen oppi tuntemaan sekä hyvän että pahan. Ihminen päätti tulla toimeen ilman Jumalaa ja rikkoa Jumalan tahtoa vastaan. Sitä on synti, tarkalleen. Jumalan tahdon vastainen teko, elämä tai ajatus.
"Eli Jumala keksi viisaudessaan ensin synnin ja sitten keksi (aika paljon myöhemmin) pelastaa ihmiset keksimältään synniltä menemällä omana poikanaan teloitettavaksi ja kuolemaan leikisti."
Eikä keksinyt paljon myöhemmin, vaan Jeesus oli olemassa jo ennen luomista. Samoin myös pelastussuunnitelma. Jumala tiesi jo ennenkuin loi ihmisen, että tämä kaikki tulisi tapahtumaan. Eikä Jeesus kuollut ristillä leikisti. Hän oli syntynyt fyysisesti, oli täysin ihminen ja kuoli oikeasti kokien kaikki ne kivut mitä tapahtumaan liittyi. Vaihtaisitko sinä osaa hänen kanssaan, menisit "leikisti" ristille kuolemaan?
Jos ihmiskunta tajuaisi, ettei ole vain epäsosiaalisia tekoja, joiden korjaamiseen käytetään miljardeja euroja Suomessakin, vaan että on todellista pahuutta, syväää syntiä ja että ainoa pelastus on Jeesus Kristus, niin paljon rahaa säästettäisiin sen sijaan, että toimitaan kuten juutalainen kansa autiomaassa ja kierretään loputtomasti ympyrää, kun ei nähdä, että vastaus on yhden pyynnön tai rukouksen päässä.
Noh, tähän ei voi muuta sanoa, kuin että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
Onneksi Kristus on seurakunnan pää.
"Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi."(1.Kor.1:30)
Maailma vaan on niin sokea, ettei tätä tajua, ei ennenkuin on myöhäistä. Pian antikristus nousee valtaan ja sitten alkaa sellainen aika, ettei sitä haluaisi kokea, ellei olisi uskossa.
Puut ovat jo silmulla... Vielä on aikaa.
>> Yksi syy saattaa olla se, että olin myös aikoinaan kiinnostunut Oshosta, en tosin lukenut kaikkia hänen kirjojaan. Sinun näkemyksissäsi on paljon hänen ajatuksiaan. > meditaation harjoittamisesta
Osho luulee, että totuus on meditaatio, mutta itseasiassa se mitä Osho etsii ja puhuu, löytyykin Kristuksessa?
Muistaakseni yksi Oshon kirja on "Zen-perimmäinen totuus."
"Kaikki menetelmät meditaatioon pyrkimiseksi ovat vain menetelmiä, eivät itse pääpointti. "
Juu, näinhän valaistuksestakin sanotaan. Ettei siihen voi pyrkiä.... Tyypillinen zen-ajatus, jossa on hipaus taolaisuutta:"Jos taon pystyy määrittelemään, se ei enää ole taota, vaan se pakenee." Vai miten se menee. Kuulostaa ihan seikkailu-käsitteen kuvaukselta....
Laotsea on tullut joskus luettua. Kuten zenin ilosanomaa (sellainen kirjakin taitaa olla?) ja suomalaisen zenin kirjankin joskus ostin.
Kiteytit ajatukseni tulla ekalla kappaleella. Uskovaiset tuntuvat aina saavan jotain jumalalta. Taivaan, apua, mielenrauhan, hyvä elämän yms.. Minä en tarvitse mitään muuta kuin totuutta&hyvyyttä maailmankatsomukselta.
"Et itseasiassa voikaan uskoa, ellei Isä sinua Jeesuksen luokse vedä. " sanoi apostoli. Miksi Jeesus ei sitten vedä kaikkia? Pöh.
>> Osho luulee, että totuus on meditaatio, mutta itseasiassa se mitä Osho etsii ja puhuu, löytyykin Kristuksessa?
"Kristus ja meditaatio ovat täsmälleen sama asia - ja sama kuin psykedelia."
Tämä on yksi näkökulma, joka tosin kuulostaa hieman New Age-jutuilta.
"Olen kerran kokenut olotilan jossa hengitin rakkautta, hetken aikaa olin meditaatiossa ja tiedän että se on mahdollista saavuttaa pysyvästi."
Alat olla jäljillä.... Kun ymmärrät syvällisesti syntiinlankeemuksen ja Jeesuksen ristintyön merkityksen, Hänen sanansa "Se on täytetty!", niin alkaa tapahtumaan.
Muista kuitenkin, ettei kyse ole tunteesta.
"Koska Kristus (isolla) on henkilöhahmo, sillä ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. Se olotila tulee ihmisen sisältä eikä mistään ulkopuolisesta."
Kyllä sillä nimeomaan on. Mutta en nyt ala väittelemään tästä, Hellsten pohdiskeli asiaa hieman samalla lailla kirjassaan Tietäjä, joka oli ihan hyvä kirjasarja, mutta sovitus ja lunastus ristillä ovat tie sisäiseen onnellisuuteen.
Väittäisin, että adventismin tarjoama lakihenkisyys vei sinut pois evankeliumin ääreltä ja lähdit etsimään rauhaa sydämeesi muilta tarjoajilta. Voin olla aivan väärässä, mutta näin monille lakihenkisessä seurakunnissa kasvaneille valitettavasti käy, eivätkä he pääse kokemaan Jumalan armotekoa Kristuksessa, ennekuin löytävät ristin juurelle uudestaan ihmettelemään, että missä ovat olleet kaikki vuodet?
Lakihenkisyys on evankeliumin pahin vihollinen, pahempi kuin mikää muu uskonto tai ateismi.
Niin mikä se synti sitten on?
Ilmeisesti kuitenkin jotain muuta kuin epäsosiaalinen teko?
Ajattelepas, että jos ei olekaan yliluonnollisia pahoja voimia, vaan ainoastaan pahoja ihmisiä ja pahoja tekoja. Yliluonnollisille voimillehan ei ihminen mitään voi, mutta toisten ihmisten pahuudelle voi.
Ja Antikristus? Kuka ihme se sitten on? Onko sekin Luojan luoma olento?
"Ajattelepas, että jos ei olekaan yliluonnollisia pahoja voimia, vaan ainoastaan pahoja ihmisiä ja pahoja tekoja."
Ahaa.... Mikä pahuutta näissä ihmisissä (jotka muuten usein on todettu aivan syyntakeellisiksi tekohetkellä) sitten aiheuttaa?
"Yliluonnollisille voimillehan ei ihminen mitään voi, mutta toisten ihmisten pahuudelle voi. "
Tässäpä se Kristuksen rooli tuleekin vastaan. Muistatko, miten pahat henget suhtautuivat Kristuksen auktoriteetin kohdatessaan?
Mutta kysynkin sinulta, että jos kerran toisten ihmisten pahuudelle voidaan jotain, miksei tämä maailma yhtään näytä siltä? Edes Suomessa? Vankilat ovat pullollaan, ihmiset edelleen tappavat toisiaan, ajavat kännissä, pahoinpitelevät satunnaisia ohikulkijoita, käyvät pelastushenkilökunnan päälle (mitä ei muuten ole aikaisemmin tapahtunut, lääkäriä on arvostettu), hakkaavat mummoja, hylkäävät eläimiä kitumaan.
Kyllä minun uskoni ihmisen hyvyyteen ja kykyyn poistaa pahuutta on mennyt jo vuosia sitten.
"Ja Antikristus? Kuka ihme se sitten on? "
Henkilö, joka nostaa itsensä Jumalaksi Jumalan paikalle. Hän kieltää Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan. Islamissa on piirteitä tästä. En silti tuomitsisi vilpittömiä muslimeita pahoiksi, sillä suurin osa heistä etsii Jumalaa vilpittömästi, kuten Paavalikin teki vainotessaan kristittyjä. Hän luuli sillä palvelevansa Jumalaa (jonka muuten Jeesus totesi aikaisemmin, ennen kuolemaansa).
Raamatussa sanotaan, että antikristuksia on jo tullut ja tällä ilmeisesti viitataan muutamiin hallitsijoihin, jotka kutsuivat itseään lähes jumalaksi ja vaativat vastaavaa kohtelua. Nämä kaikki ovat vain esikuvia (Stalin, Hitler, ym. Bush, Saddam.) aikojen lopussa todellisesta antikristuksesta, joka perustaa maailmanvaltion, solmii näennäisen rauhan Isralin kanssa ja saa kaikki kansat palvomaan itseään.
Odotellaan, odotellaan.... Israelin ja lähimaiden suhteet ovat mielenkiintoista seurattavaa.
Vasemmistoliiton nuorilla muuten oli haaveena maailmanvaltio, osui kerran silmiini.
Jos muuten pääset Google-earthiin, etsi kaupunki Pergamon Turkista. Siellä on aika mielenkiintoinen kuvio maastossa, joka näkyy sateliittikuvassa. Kannattaa lukea myös Ilmestyskirjasta Pergamonia koskeva Jeesuksen viesti.
Ei löydy ainakaan minun lataamastani versiosta Turkista Pergamon nimistä kaupunkia.
Kokeile seuraavilla hakusanoilla
Bergama (Tuerkische Flagge)
Täältä löytyy myös tietoa
http://bbs.keyhole.com/ubb/showthreaded.php/Number/457868
Kyseessä on Pergamon kaupunki, jossa sijaitsi samanniminen seurakunta Uuden testamentin aikoihin.
nimellä Bergamon. Mutta mitä maantieteellisesti jännää sieltä pitäisi löytyä?! En minä näe mitään erikoista.
>> Alat olla jäljillä.... Kun ymmärrät syvällisesti syntiinlankeemuksen ja Jeesuksen ristintyön merkityksen, Hänen sanansa "Se on täytetty!", niin alkaa tapahtumaan.
Muista kuitenkin, ettei kyse ole tunteesta.
Turkin lipussa olevat kuunsirppi ja tähti löytyvät "mäeltä" eli lähemmin tuijotettuna katsoisin, että paikka on puisto.
Niin mitä ihmeellistä siinä siis on?
Mistään en löytänyt mitään uskonnollisia selityksiä asialle, itseasiassa en löytänyt yhtään mitään tietoa koko merkistä..
LÖytyykö uskovaisten keksuudesta jälleen jotain salattua tietoa?
"Ahaa.... Mikä pahuutta näissä ihmisissä (jotka muuten usein on todettu aivan syyntakeellisiksi tekohetkellä) sitten aiheuttaa? "
- Ihanko tosissasi uskot riivaajahenkiin tai vastaaviin? Erilaisten luonnevikojen, mielisairauksien tms. sijaan diagnoosiksi pitäisi laittaa "synnin vallassa" tai "paholaisen riivaama", niinkö?
Ja sinä olet vielä jokin sosiaalialan ammattilainen? Hohhoijaa.
Kyllä ne syyt löytyvät ihan reaalimaailmasta. Ei meidän tarvitse hakea syitä jostain olevaisen ulkopuolelta, vaan alkajaisiksi jokainen voi katsoa peiliin. Ja kuvitteletko, että maailmassa ei ole ollut pahuutta ja kärsimyksiä ennen, ja paljon. Kannattaa perehtyä historiaan paremmin.
Ja antikristus. Että mahdollisesti tulee muslimimaailmasta ja tuhoaa maailman? Vaiko peräti vasemmistoliitosta?
Ja kätkettyjä viestejä maastonmuodossa?
Kuussakin näkyy kasvot. Kukahan se siellä kurkistelee? Ettei vain antikristus.
On, on. Maailmanlopun merkit on ilmassa.
Huhheijaa.
Niin kuin sanoin aikaisemmin, kristinuskon ongelma lahkoineen ja suuntauksineen on se, että pörrätään ylösnousemuksen ja maailmanlopun ympärillä niin että pää sumenee. Yksinkertaiset opit, joilla taivas löytyy maan päältä, unohtuvat ja ollaankin takaisin samassa jamassa pahan maailman keskellä palvontarituaaleineen odottamassa noutoa pois jonnekin parempaan paikkaan.
Lapsi meni pesuveden mukana eikä metsä näy puilta.
Yritä muistaa kääntää toinenkin poski, äläkä haeskele antikristuksia naapurin porukasta.
"Syntiinlankeemus- tai Jeesus-kertomuksella ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä koko homman kanssa, "
Minä olen päinvastaista mieltä. Ne ovat koko homman perusta. Luomisen lisäksi.
"En tarvitse ketään muuta sovittamaan mitään mun puolesta, pyydän itse anteeksi kun siihen on tarvetta ja osaan antaa itselleni anteeksi."
Niin minäkin pyydän, mutta tämä käsitys kääntyy ihmiseen päin ja tekee hänestä ITSESTÄÄN kaiken mitan. MINÄ pystyn, MINÄ en tarvitse ketään sovittamaan puolestani. Kaiken kunnian siis voi antaa itselle. Niinpä niin...
"Armahda itsesi, olet itsellesi tärkein."
Ohhoh, jos täss ei MINÄ ole kaiken keskipisteenä niin ei missään. Itsensä näkeminen kaikkein tärkeimpänä nimeomaan asettaa kaikki muut ihmiset vähemmän tärkeään asemaan. Pääasia, että ITSE on onnellinen.
"Se minkä ympärilläsi näet on itsessään ihme, se että elät ja hengität on ihme. Sinä olet kiinteä osa jumalaa. Etsi sitä itsestäsi, älä kirjoista tai tarinoista. Anna itsesi olla taivaassa juuri tässä ja nyt."
Tuon ihmeen allekirjoitan. Totuuden löytäminen itsestä kuulostaa minusta kyllä aika itsekeskeiseltä, koska silloin jokainen voisi muodostaa sellaisen totuuden kuin itse parhaaksi näkee.
En niele teoriaasi, kiitos vain. Luin noita persoonattoman jumalan juttuja ennen uskoontuloani aika riittävästi, eivätkä ne enää Kristuksen tuntemisen jälkeen mene läpi.
"Kuitenkin: taivaassa oleskelun pointti on ikuinen onnellisuus. Onnellisuus on itsetarkoitus, eikä taivas. "
Miten määrittelet onnellisuuden?
Minä olen saanut anteeksi, olen antanut myös itselleni anteeksi, Jumalan armossa on hyvä elää.
Noh, me emme tässä asiassa pääse samanmielisyyteen, mutta ei se keskustelua estä.
"- Ihanko tosissasi uskot riivaajahenkiin tai vastaaviin? Erilaisten luonnevikojen, mielisairauksien tms. sijaan diagnoosiksi pitäisi laittaa "synnin vallassa" tai "paholaisen riivaama", niinkö?"
Kuten sanoin, osa raakojen rikosten tekijöistä saa diagnoosina TERVE. Jos heille annettaisiin luonnevikaisen, mielisairauden tms. diagnoosi, heidät ohjattaisiin suoraan hoitoon, eikö? Kumma, ettet tätä tajunnut?
Btw, olen nähnyt kuinka riivaaja lähtee ihmisestä ja tämä on sen jälkeen ollut terve.
Ihmiskunnan kaksi suurinta virhettä C.S Lewiksen ajatusta mukaellakseni ovat, että paholaisen olemassaolo kielletään kokonaan tai sitten hänestä ollaan äärimmäisen kiinnostuneita. Kumpikin ääripää saa hänet taputtamaan innoissaan käsiään.
Tunnen henkilökohtaisest saatananpaljojia, sekä nykyisiä että entisiä. Pidä vaan huuhaana, mutta sen asian kanssa ei ole leikkimistä. Seurakunnan yökahvilaamme heitä tupsahtaa aina silloin tällöin ja voin kertoa, että välillä on niskavillat pörhöllään.
"Ja kuvitteletko, että maailmassa ei ole ollut pahuutta ja kärsimyksiä ennen, ja paljon. Kannattaa perehtyä historiaan paremmin. "
Kyllä minä historiani olen lukenut. Ihmiskunnalla on ollut aika pitkä aika poistaa pahuus, mutta koskaan se ei ole poistunut kokonaan. Aina tulee uusi sukupolvi tai kansa, joka toistaa pahuuden kehää.
"Yksinkertaiset opit, joilla taivas löytyy maan päältä, unohtuvat ja ollaankin takaisin samassa jamassa pahan maailman keskellä palvontarituaaleineen odottamassa noutoa pois jonnekin parempaan paikkaan."
Näytä minulle se taivas maan päällä. Kuka sanoo, että me odotamme rukoillen noutoa pois jonnekin parempaan paikkaan? Minä lähden tänäkin iltana kadulle ja kahvilaan, narkomaanien ja saatananpalvojien sekaan. On totta, että on myös kristillisiä suuntauksia, jotka ovat pistäneet ovet kiinni maailmaan ja odottavat omissa kirkoissaan Jeesuksen tulemista, näin hieman karrikoiden sanottuna, mutta se ei ole tarkoitus, vaan mennä sinne missä ihmiset ovat ja nimeomaan sinne, minne kukaan ns. "hyvä" ihminen ei illalla pimeässä ehkä lähtisi tai maihin, minne kukaan henkeään tärkeimpänä pitävä ei myöskään menisi. Mukavempihan se on istua oluella kaverien kanssa baarissa tai katsella telkkarista ja päivitellä maailman menoa.
"Yritä muistaa kääntää toinenkin poski, äläkä haeskele antikristuksia naapurin porukasta. "
Ei niitä tarvitse hakemalla hakea. Muslimimaailma.... Veljeni on tällä hetkellä Kuwaitissa töissä (ei ole uskova) ja voisin kertoa monia mielenkiintoisia tarinoita ihanuudesta mikä siellä vallitsee. Itse olen asunut Saudi-Arabiassa ja seurannut tiukimman muslimimaan touhua noin vuoden. Viimeiset teot Turkissa osoittavat, että Turkki on ihan valmis EU-maa... Tekoja en hyväksy, mutta tilanne on se mikä on.
Poskenkääntämisestä. Ei antikristuksen veikkaaminen jostain tietyltä suunnalta ole syyttelyä, koska se ei ole sen tahon syy tai niiden ihmisten.
Sillä alueella (Pergamo) kristittyjä vainottiin ensimmäisillä vuosisadoilla erittäin rankasti ja Jeesus sanoo Ilmestyskirjassa, että he asuivat saatanan valtaistuimen juurella. Kaikki Ilmestyskirjan alussa olleet seurakunnat on pystytty osoittamaan oikeasti olleiksi ja niissä esiintyvät erityispiirteet ovat pitäneet paikkansa.
Että sellaista. Mukavaa viikonloppua.
>> Niin minäkin pyydän, mutta tämä käsitys kääntyy ihmiseen päin ja tekee hänestä ITSESTÄÄN kaiken mitan. MINÄ pystyn, MINÄ en tarvitse ketään sovittamaan puolestani. Kaiken kunnian siis voi antaa itselle. Niinpä niin... > "Armahda itsesi, olet itsellesi tärkein."
Ohhoh, jos täss ei MINÄ ole kaiken keskipisteenä niin ei missään. Itsensä näkeminen kaikkein tärkeimpänä nimeomaan asettaa kaikki muut ihmiset vähemmän tärkeään asemaan. Pääasia, että ITSE on onnellinen. > Totuuden löytäminen itsestä kuulostaa minusta kyllä aika itsekeskeiseltä, koska silloin jokainen voisi muodostaa sellaisen totuuden kuin itse parhaaksi näkee. > Miten määrittelet onnellisuuden? > Minä olen saanut anteeksi, olen antanut myös itselleni anteeksi, Jumalan armossa on hyvä elää.
"Kuten sanoin, osa raakojen rikosten tekijöistä saa diagnoosina TERVE. Jos heille annettaisiin luonnevikaisen, mielisairauden tms. diagnoosi, heidät ohjattaisiin suoraan hoitoon, eikö? Kumma, ettet tätä tajunnut?
Btw, olen nähnyt kuinka riivaaja lähtee ihmisestä ja tämä on sen jälkeen ollut terve. "
- Rikostapauksissa kai lähinnä tutkitaan, onko joku ollut alentuneesti syyntakeinen, eli onko ymmärtänyt tekonsa seuraukset. Vaikkei tautiluokituksen kriteerit täyttyisikään, voiko murhaajaa koskaan ihan sataprosettisena pitää?
Sinä ilmeisesti diagnosoisit tällaiset tapaukset riivaajien vallassa oleviksi, ja hoitona olisi henkien manaus tai muu käännytys, vai?
Riivaajathan ovat sinulle ihan totisinta totta edelleen, eikö? Kyseessähän ei suinkaan ole psykoosi tms. vaan riivaaja tai paholainen se siinä ihmistä rääkkää...Ja taitaa olla muutkin taudit henkivoimien tekosia?
"Kyllä minä historiani olen lukenut. Ihmiskunnalla on ollut aika pitkä aika poistaa pahuus, mutta koskaan se ei ole poistunut kokonaan. Aina tulee uusi sukupolvi tai kansa, joka toistaa pahuuden kehää. "
- Mitäs muuta voi odottaa. Eihän ihmiset ole mihinkään muuttuneet. Samanlaisia ollaan kuin 10000 vuotta sitten, joten ei kai se "pahuuskaan" mihinkään katoa. Ja katsopas eläimiä. Kyllä ne apinat tappelee siellä metsissä niin kuin ennenkin, ja leijonat syö gaselleja ja välillä omia poikasiaankin. Ja purkautuu tulivuoret, tulee tulvia ja sairauksia. Tietysti.
Eikä asiaa auta se että kyräillään toista uskonlahkoa ja povataan sieltä antikristuksia. Siitä se pahuus ja väkivalta itää.
Että hyvin olet sisäistänyt ajatusrakennelmat, joita Osho, Dalai Lama ja muut idän uskontojen edustajat ovat esittäneet.
Pari kulmakarvoja kohouttavaa löytyi:
"Et voi koskaan saavuttaa täyttä, ehdotonta varmuutta siitä, että muut ihmiset ovat edes olemassa. On hyviä syitä olettaa että he ovat, mutta et voi todella _tietää_. "
Ahaa... Et siis voi olla ehdottoman varma siitä, että miehesi ja lapsesi ovat olemassa, joten varmuuden vuoksi varmistat, että olet itse onnellinen ja että nautintoa riittää ainakin itsellesi?
"Joka tapauksessa oma hyvinvointi on yksilölle olennaisin asia, vaikkei se millään tavoin sulje pois muista ihmisistä välittämistä"
Jeesuksen malli oli erilainen. Hänelle muiden hyvinvointi oli olennaisin asia, omankin hyvinvoinnin ja lopulta hengen kustannuksella.
"Sitä tulee kunnioittaa, ei ole mitään syytä väheksyä toista itselleen yhtä tärkeää persoonaa - ennemmin kannattaa tajuta että hän on pohjimmiltaan aivan samanlainen kuin oma itse. Molemmat tuntevat aivan samanlaista surun, ilon, vihan ja pelon tunnetta, mutta kumpikaan ei pysty suoraan tuntemaan toisen tunteita. Niitä voi silti ymmärtää ja arvostaa."
Totta.
"Onnellisuus = hyvä olo. Sisäinen rauha. Onnellisuus on kärsimyksen vastakohta.
Jotenkin sairasta että monissa uskonnoissa, myös useimmissa kristinuskon muodoissa, kärsimystä pidetään hyveenä ja nautintoa syntinä. Kuitenkin ihminen pyrkii nimenomaan nautintoon, eli sellaiseen tilaan jossa ei ole ahdistunutta oloa. Miten koko juttu on voinut kääntyä niin päälaelleen?"
Niin... Tämähän näkyy nyky-yhteiskunnassa. Ahdistusta paetaan päihteisiin, seksiin, työnarkomaniaan, ihan mihin vain, jottei kärsimystä tuntisi. Nautinnonhalusta on tullut uusi uskonto, väitetään ettei ihmisellä saisi olla kurjaa ja jos on, jotain on vialla. Sitten hinnalla millä hyvänsä ajetaan ahdistusta pois, koska eihän ihmisen elämään SAA KUULUA kärsimystä.
"Toivon vain että sen minkä teetkään elämässäsi, teet tietoisesti. Sokea usko on tietoisena elämisen vastakohta - älä usko, vaan tiedä 8) "
Kiitos samoin! Nautinto ei ehkä olekaan elämän päätarkoitus, eikä jatkuva onnen tunne...;)
"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
ei osittain lukemani tekstisi perusteella tunnu sinua kiinnostavan vaan "tämän kaiken ihminen saa elämäänsä, kun tulee uskoon".
On vaikea käännyttää ihmisiä, joita ei kiinnosta itsepetos todellisten tai kuviteltujen etujen vuoksi.
>> Totuus sinänsä ei osittain lukemani tekstisi perusteella tunnu sinua kiinnostavan vaan "tämän kaiken ihminen saa elämäänsä, kun tulee uskoon".
Tätähän Pilatus kysyi Jeesukselta....
"Minä olen tie, totuus ja elämä."(Joh.14:6)
Ketä (ei mitä) ihminen siis syvimmillään etsii, kun hän etsii totuutta? Miksi hän etsii totuutta? Totuutta mistä? Olemassaolon tarkoituksesta, maailmankaikkeudesta vai mistä?
Jeesus sanoi myös, että Hänen lähettjänsä, joka itse on totuus..... Raksuttaako? Jeesus sanoi itseään totuudeksi ja samaa ominaisuutta hän käytti Isästään. Eli?
"joita ei kiinnosta itsepetos todellisten tai kuviteltujen etujen vuoksi. "
Eli myönnät ko. etujen voivan olla todellisia?
Tottakai minua kiinnostaa totuus.
Jeesus sanoi olevansa totuus.
Mistä muuten tiedät, ettet itse elä itsepetoksessa? Tai usko valheita?
voi olla todellista etua. Lapsi saattaa pidättäytyä kielletyistä tulitikkuleikeistä ja säästyä palovammoilta, jos hän pelkää vakoilijoiden kielivän Joulupukille.
Luultavasti minullakin on erheellisiä käsityksiä joistakin asioista, mutta tuskin sen jumalan olemassaolosta, jonka edesottamuksia kuvataan raamatussa.
joulupukin toiminnan ja Jumalan toiminnan, kertoo virheellisestä Jumalakuvasta.
Joululahjojen saamisen ehtonahan yleisesti ottaen on se, että on kiltisti?
Jumalan armon ja rakkauden ehtona ei ole kilttinä oleminen, vaan Jeesuksen sovitustyö. Jumalan lahjaa ei tarvitse ansaita. Jos sinä et ole tätä ymmärtänyt, sinulla on virheellinen Jumalakuva, väitit mitä tahansa.
Tästä Jumalakuvasta sinä myös tulkitset Raamatun Jumalan edesottamuksia.
ei jumalauskosta sitten taida ollakaan sellaista selvää etua kuin mitä joulupukkiuskosta parhaimmillaan on.
että kristinuskossa lahjat saadaan ensin.... Niitä ei tarvitse ansaita.
Olet oikeassa, et voi osoittaa kiltteytäsi lahjojen määrällä, koska niitä ei anneta kiltteyden mukaan, vaan sen mukaan mitä antaja haluaa antaa.
Voi harmi.... Ilmankos moni ei halua uskoakaan, koska ei voi itse millään tavalla ansaita ja sitten ylpeillä omilla saavutuksillaan ja kiltteydellään muille....
keskusteluyhteys, niin sanopa, mikä siinä on niin vaikeata tajuta, ettei meillä ole mitään erillistä sielua tai henkeä saamassa kuoleman jälkeen vaikutelmia ympäristöstään, ja ettei ihan oikeasti kuolleet ihmiset myöskään lähde enää kuoltuaan fyysisesti hiippailemaan minnekään?
"Jeesus sanoi myös, että Hänen lähettjänsä, joka itse on totuus..... Raksuttaako? Jeesus sanoi itseään totuudeksi ja samaa ominaisuutta hän käytti Isästään. Eli?"
Noh, jos Jeesus sen sanoi, ne on PAKKO oltava totta. Eihän ihmiset koskaan ole puhuneet paskaa, eivät he ole kykeneväisiä siihen.
Ok, sarkasmi sikseen. Apostoli, vain koska joku joskus väitti olevansa totuus ei tee siitä totta. Tiedän, tiedän, sinä imet Jeesuksesi persettä kuin viimeistä päivää, mutta revi pääsi pois sieltä.
"ja ettei ihan oikeasti kuolleet ihmiset myöskään lähde enää kuoltuaan fyysisesti hiippailemaan minnekään? "
Miksi se on niin vaikeata tajuta, että Jeesus nousi kuolleista, hauta oli tyhjä ja Hän ilmestyi kaikille opetuslapsille, mutta myös muille ihmisille, ei henkenä tai haamuna, vaan fyysisessä ruumiissa.
Jos Jeesus näin teki, niin silloin ylösnousemus on totta.
Toki sinä saat pysyä uskossasi, ettei ylösnousemusta ole, ettei Jeesus kuollut ristillä tai ei ainakaan noussut kuolleista, koska sinusta se on niin vaikeata tajuta mahdolliseksi. Minusta se on ihan simppeli juttu. Jumalalle kaikki on mahdollista, myös kuolleitten herättäminen henkiin.
"ettei meillä ole mitään erillistä sielua tai henkeä saamassa kuoleman jälkeen vaikutelmia ympäristöstään,"
Ja mikäs tieto tämän osoittaa, ettei ole? On vain joukko spekulaatioita ja selitysyrityksiä ns. kuolemanrajakokemuksille, siitäkin huolimatta, että on ihmisiä, jotka on todettu kuolleiksi ja ovat uudestaan heränneet ja kertoneet kokemuksistaan.
Tässäkin kohtaa muuten Jeesuksen opetus pitää paikkansa. Kertomus Lasaruksesta ja rikkaan miehen kuolemasta toteutuu näissä kertomuksissa. Rikas mieshän pyysi Aabrahamilta, että lähettäkää joku maan päälle takaisin kertomaan, jotta hänen sukulaisensa parantaisivat elämäänsä, mutta Aabraham vastasi, etteivät he uskoisi vaikka kuolleet heräisivät, jos eivät usko kirjoituksiin. Lasaruksen ja rikkaan miehen kertomusta ei yleisesti ottaen pidetä vertauskuvana (toisin kuin adventistit ja jehovat väittävät sen olevan), koska Jeesuksen esittäessä vertauksen, se kävi ilmi kerronnasta tai sitten sanottiin suoraan kyseessä olleen vertaus.
Jeesus siis kuvasi todellista keskustelua Tuonelassa olleen rikkaan miehen ja Aabrahamin välillä. Jeesushan sanoi, että "jo ennenkuin Aabraham eli, MINÄ OLEN." Alkukielessä Jeesuksen sanat ovat preesensissä, hän siis viittasi Jumaluuteensa. Tämähän sai juutalaiset keräämään kiviä....
Juutalaiset eivät muuten jostain kumman syystä ole koskaan pyrkineet kiistämään Jeesuksen kuolemaa tai tyhjää hautaa, mutta ovat kautta aikojen pyrkineet löytämään selityksen, miksi hauta oli tyhjä....
Kaikkia muita selityksiä kyllä on vuosituhansien aikana kuultu, mutta vieläkään tyhjää hautaa ja Jeesuksen ylösnousemusta ei ole kyetty kiistämään aukottomasti, lukuisista teorioista huolimatta.
valehtelijaksi?
Toki sekin vaihtoehto on otettava huomioon.
"16 Jeesus sanoi heille: "Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. 17 Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.
18 Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä."(Joh.7:16-18)
Näkemyksesi siitä, että Jeesus valehteli on kannanotto ja hyvä niin.
Edelleenkin kysymys: Miksi Jeesus väitti olevansa Totuus, jos ei sitä ollut?
1) Hän valehteli
2) Hän oli hullu
3) Hän tarkoitti, että hän tietää totuuden
4) Hänen väitetään sanoneen niin.
5) Tai sitten hän oli ja on sitä mitä väitti olevansa.
Miksi ajattelet hänen valehdelleen? Nuo "valeethan" hänet veivät ristille. Hän olisi voinut milloin tahansa perua puheensa, sanoa, ettei olekaan Messias, Jumalan Poika, Ihmisen Poika, eikä ainakaan Totuus.
"Tiedän, tiedän, sinä imet Jeesuksesi persettä kuin viimeistä päivää, mutta revi pääsi pois sieltä. "
Loukkaavaa puhetta tahosta, joka antoi henkensä sinunkin puolestasi.
"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät."
Jeesus tiesi sinunkin sanovan ja tekevän häntä loukkaavia asioita, sinun halveksuntasi uskovia kohtaan, epäuskosi, pilkkasi jne. ja silti Hän menisi ristille, vaikka olisit maailman ainoa ihminen.
Otsikkoosi vastatakseni. Kyllä, olen yhtä vakavissani kuin olivat Jeesuksen opetuslapset, Paavali ja kaikki uskovat heidän jälkeensä ovat olleet.
Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Jolla ei ole Poikaa, ei ole Isääkään, ja jolla ei ole Poikaa ei ole elämää.
Joka on Kristuksessa Jeesuksessa on siirtynyt paholaisen ja kuoleman valtakunnasta Jumalan Pojan valtakuntaan ja ikuiseen elämään, tässä ja nyt.
onko siinä kysymys samanlaisesta ihmeestä kuin niissä Raamatun ennustuksissa, missä sivulla xx ennustetut ihmeet toteutuvat myöhemmin sivulla yy?
Ei kovin vaikuttava todistus.
että opetuslasten kuvaus tilateesta Jeesuksen kuoleman aikoihin ja muutos myöhemmin olisi keksittyä?
Olen nähnyt nykypäivänäkin vastaavia muutoksia ihmisissä, jotka ovat tulleet uskoon, eli tavalla tai toisella ovat
1) Kohdanneet ylösnousseen Kristuksen
2) Ovat täyttyneet Pyhällä Hengellä, kuten apostolit Apt.2:ssa.
Heissä on toteutunut Jeesuksen lupaus siitä, että saatuaan Pyhän Hengen, he ovat saaneet voiman todistaa Jeesuksesta väkijoukon edessä, suurille saleille ja osa on lähtenyt lähetystyöhön ulkomaille, vaikka ovat lapsuudessaan ehkä olleet jopa niin arkoja, etteivät ole uskaltaneet sanaakaan koulussa inahtaa.
Kaikki ne muutokset, jotka Uudessa testamentissa ja osittain myös Vanhassa kuvataan Pyhän Hengen täyteyden seuraksina toteutuvat tänäkin päivänä.
Mielestäni se on aika vakuuttava todistus.
yksi lause joka on todistettavissa oikeaksi vaikka ei edes uskoisi Jeesuksen koskaan eläneen todellisuudessa.
tässä on se lause:
4) Hänen väitetään sanoneen niin.
Jeesus ei osallistu tähän keskustelun vaan sinä. Häntä on siksi turhaa yrittää väittää valahtelijaksi eikä sitä kukaan ole ymmärtääkseni väittänytkään.
Sinä täällä väität ja keskustelet.
vaan monet Raamatun tutkijat. Minä voin tutkimattakin sanoa, että kukaan ei nouse haudasta omin avuin.
Sokeakin löysi sen! Halleluuja!
Ymmärrätkös nyt hyvä Apostoli-Setä, kun sanon,
että minä olen tie, totuus ja elämä? Mikä siinä on niin helvetin vaikeeta tajuta, ettet sinä ole minun tieni, totuuteni tms. Eikä Jesse myöskään maininnut, että se olisi esim. Jahve. Ei, vaan minä itse se olen itselleni.
6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. (Joh.14:6)
Itseasiassa Jeesus osallistuu tähän keskusteluun, kahdestakin syystä:
"20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani."(Gal.2:20)
"9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. "(Room.8:9)
Että simmottis, sanoisi turkulainen;)
Mainitse muutama Raamatun tutkija, joka noin sanoo.
"Minä voin tutkimattakin sanoa, että kukaan ei nouse haudasta omin avuin. "
Kuka on väittänyt, että Jeesus nousi haudasta omina avuin?
"niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista,"(Room.8:11)
Tuo näkemyksesi on muuten Jeesus-seminaarilaisten kaiken tutkimuksen lähtötaso:"Ihmeitä ei tapahdu, eli Jeesuskaan ei noussut kuolleista."
He tarkastelevat Raamattua jo ennalta päätetyn naturalistisen maailmankuvan kautta.
Silloin lopputulos on jo päätetty etukäteen.
muistavinani, että sinä olet Jeesus.
Plus muut Jeesuksen opetukset itsestään porttina Taivaaseen?
Tulkintasi tosin sopisi loistavasti nykyiseen individualistiseen ajatteluun, Fran Sinatran laulmana, Paul Ankan kirjoittaman biisin sanoin:"I did it my way."
En allekirjoita tulkintaasi. Jeesus ei ollut totuus itselleen, vaan kaikille ihmisille. Toiveajattelustasi huolimatta. Sorry.
"6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."(Joh.14:6)
Lue varsinkin Jeesuksen jälkimmäinen lause. Sinäkin pääset Isän luokse vain Jeesuksen kautta, et itsesi.
väittänyt, enkä väitä nytkään. Ihme tulkinta!
Kristus elää jokaisessa uskovassa ja toimii hänen kauttaan. Se ei tee uskovasta silti Jeesusta, koska on vain yksi Jeesus Kristus ja hän on tällä hetkellä Isän oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleitakin.... Älä siis vääristele sanojani!
niinkuin se Jaakob, vai kuka se oli, jolla oli Eesaun ääni ja Eesaun kädet.
Ajattelin vain kun Jeesus keskustelee ja toimii sinun kauttasi.
Ymmärsinkö taas ihan väärin?
löydy muutama tutkija, joiden mukaan esim. koko Johanneksen evankeliumi on fiktiota.
Myllykoski oli muistaakseni sitä mieltä, että Jeesus pantiin todennäköisesti joukkohautaan. Enempää nyt en pelkällä yleistiedolla pysty avittamaan. Ymmärrettävistä syistä en ole juuri kuluttanut aikaani Raamatun parissa.
Mitä lähtökohtaan tulee, niin on järkevä lähteä mahdollisimman itsestään selvistä ja vähäisistä ennakko-oletuksista. Ei kai olisi järkevää lähteä siitä, että maailmaan vaikuttaa miljoonia jumalia, ja ruveta tekemään johtopäätöksiä sen mukaisesti.
Lähtökohdaksi oletetaan se, mikä voidaan todeta omin aistein ja itsestään selvin loogisin aksioomin. Sen jälkeen voidaan ruveta tutkimaan, mitä muuta maailmasta löytyy ja voidaan päätellä.
Mitä vikaa on siinä, että maailmaan ei oleteta sellaisia asioita, joita sieltä ei voida suoraan eikä epäsuoraan havaita tai päätellä?
uskovien kautta.
"17 Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet,
18 ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa
19 ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima,
20 jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa,
21 ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. 22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi."(Ef.1:17-21)
Ei se ole mikään ääni tai sellasta, kuten joku oraakkelitouhu tms.
"20 "Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.
21 Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
22 "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
23 Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua."(Joh.18:20-23)
Jos sinä todella haluat ymmärtää, pyydä Jeesus elämääsi, anna elämäsi Hänelle, niin saat Pyhän Hengen ja ymmärryksen ymmärtää hengellisiä asioita Hengellä.
Ei maailma voi ymmärtää Henkeä, sillä liha ei asetu Jumalan tahtoon, vaan sotii sitä vastaan. Hengelliset asiat voi ymmärtää vain Hengellä, eikä tämä ole minun mielipiteeni, vaan niin Raamatussa sanotaan.
"Miksi ajattelet hänen valehdelleen? Nuo "valeethan" hänet veivät ristille. Hän olisi voinut milloin tahansa perua puheensa, sanoa, ettei olekaan Messias, Jumalan Poika, Ihmisen Poika, eikä ainakaan Totuus."
Niin, mistä tietää ettei Jesse niin tehnytkään? Etenkin sen jälkeen kun epäonnistui tekemään ihmeitä ilman valmisteluja tai apureita. Eihän omat opetuslapset ikinä kertoisi, että heidän messiaansa perui puheensa.
Eikä sillä ole mitään väliä olisiko Jesse perunut puheensa vai ei, olisi hänet kumminkin tuomittu kansankiihotuksesta.
"Loukkaavaa puhetta tahosta, joka antoi henkensä sinunkin puolestasi."
Jeesus ei kuollut minun puolestani, koska ei ollut lainkaan tietoinen minun olemassaolosta eläessään.
"Jeesus tiesi sinunkin sanovan ja tekevän häntä loukkaavia asioita, sinun halveksuntasi uskovia kohtaan, epäuskosi, pilkkasi jne. ja silti Hän menisi ristille, vaikka olisit maailman ainoa ihminen."
Niinhän sinä väität ja sinun uskottavuutesi on jo ennättänyt pakkasenpuolelle.
viittasin seuraavilla sanoillani
"Häntä on siksi turhaa yrittää väittää valahtelijaksi eikä sitä kukaan ole ymmärtääkseni väittänytkään."
viittasin oman viestisi (vastaus jason dax:ille) otsikkoon: Väität siis Jeesusta.
....valehtelijaksi?
Ilmeisesti en osannut sitä ilmaista tarpeeksi selvästi.
Mitä tulee toiseen väitteeseeni niin näin 'ei uskovan' silmin ja ymmärryksen mukaan sinä tässä keskustelet olkoonkin että lainaat tekstejä ja väitteitä Raamatusta.
Valitettavasti et ainakaan kohdallani ole pystynyt vakuuttamaan minua uskon tarpeellisuudesta.
4. Jumalalta ei ole mitään salattua maan päällä eikä taivaassa.
5. Hän muovaa teidät äidin kohdussa tahtonsa mukaan. Ei ole muuta jumalaa kuin Hän, kaikkivaltias, viisas.
6. Hän on sinulle, Muhammed, antanut Pyhän kirjan; se sisältää selviä ilmoituksia, joilla on vain yksi merkitys - ne muodostavat Kirjan perustan - ja toisia, jotka ovat vertauskuvallisia. Ne, jotka sydämessänsä pyrkivät harhaan, kiinnittävät huomionsa kaikkeen vertauskuvalliseen aiheuttaakseen erimielisyyksiä ja sepittääkseen selityksiä. Mutta selityksen tuntee ainoastaan Jumala. Ja ne, joilla on varma tieto, sanovat: »Me uskomme siihen,kaikki on tullut Herraltamme», sillä todella sen tajuavat vain ymmärtäväiset.
7. Herra, älä salli sydämemme eksyä totuudesta, senjälkeen kuin olet antanut meille Opastuksesi, vaan suo meille laupeutesi! Sinä yksin olet totisesti kaiken Antaja.
8. Sinä, Herramme, olet totisesti kokoava ihmiset päivänä, josta ei ole epäilystäkään; katso, Jumala ei petä lupaustansa.
9. (Sinä päivänä) eivät hyödytä vähääkään uskottomia heidän rikkautensa eivätkä heidän lapsensa Jumalan edessä; he joutuvat Tulen omiksi.
10. Niinpä oli faraon kansankin laita ja niiden, jotka ennen heitä pitivät Meidän tunnusmerkkejämme vaiheena. Jumala tuhosi heidät heidän syntiensä tähden. Jumala on ankara rangaistessaan.
11. Sano niille, jotka ovat uskottomia: »Te joudutte tappiolle ja teidät karkoitetaan Helvettiin». Mikä surkea olinpaikka!
12. Olihan teille jo tunnusmerkkinä kaksi sotajoukkoa, jotka kohtasivat toisensa , toinen taisteli Jumalan asian puolesta, toinen oli uskoton. Toiset arvioivat silmämäärin vihollisensa kaksi kertaa lukuisammiksi, kuin he olivat, sillä Jumala tukee voimallaan ketä tahtoo. Tässä on totisesti esimerkki niille, joilla on silmät nähdä.
13. Ihmiset etsivät nautintoa naisista, lapsista, kootuista kulta ja hopea-aarteista, parhaina pidetyistä hevosista, karjasta ja pelloista; nämä ovat vain maallisen elämän nautintoja, mutta Jumalan luona tulee olemaan ihanin asunto.
14. Sano: »Onko minun ilmoitettava teille jotakin parempaa kuin tämä?» Ne jotka pelkäävät Jumalaa, löytävät Herransa luona ikiviihtyisät puutarhat, joissa virrat vyöryvät, heitä odot~ tavat siellä puhtaat puolisot ja Jumalan mielisuosio. Jumala näkee palvelijansa,
15. jotka sanovat: » Herra, me uskomme totisesti; anna anteeksi meille syntimme ja varjele meitä Tulen tuskilta», .
16. jotka ovat kärsivällisiä, totuudellisia, hurskaita, vieraanvaraisia, jotka aamuhämärissä rukoilevat syntejään anteeksi.
17. Jumala todistaa, ettei ole muuta jumalaa kuin Hän. Samoin enkelitkin ja ihmiset, joilla on tieto ja jotka pysyvät totuudessa, todistavat: »Ei ole muuta jumalaa kuin Hän, mahtava, viisas».
18. Oikea uskonto Jumalan edessä on Islaam. Ne, jotka ovat saaneet Pyhän kirjan, eivät kiistelleet aikaisemmin kuin vasta sen jälkeen, kun heidän osakseen oli tullut tieto; silloin he alkoivat kiistellä keskenään kadehtien toisiaan. Kuka ikinä kieltää Jumalan tunnusmerkit, kokee, miten nopea Jumala on vaatiessaan tilille.
Jeesus-seminaarin argumentit eivät saaneet tyrmäystä vain evankelikaalisilta kristityiltä tai tutkijoilta, vaan myös kriittisemmiltä raamatuntutkijoilta. Jeesus-seminaarin näkemykset perustuivat lähinnä Johanneksen evankeliumin kirjoitushetkeen, jota he väittivät paljon myöhemmäksi kuin se oikeasti on. Minäkään en nyt tarkasti muista niitä vasta-argumentteja, joilla seminaarilaisten näkemykset ammuttiin alas, mutta mediakohun ym. takia ne elävät edelleen tästä huolimatta.
"Myllykoski oli muistaakseni sitä mieltä, että Jeesus pantiin todennäköisesti joukkohautaan."
Juu, tämäkin teoria on tuttu, kuten se, ettei Jeesusta olisi ollenkaan haudattu. Näistä mitkään eivät poista sitä seikkaa, ettei Jeesuksen hautaamista ole pyritty kiistämään juutalaisissa kirjoituksissa tai kannanotoissa. Korinttolaiskirjeen uskontunnustus, jossa hautaaminen mainitaan, on oletettavasti vanhempi kuin Markuksen evankeliumi, joten olisi ollut todennäköistä, että joku taho olisi kiistänyt hautaamisen. Nyt hautaaminen kuitenkin mainitaan kaikissa evankeliumeissa, sopivasti eritavalla, jopa niin, että osassa on piirteitä siitä, että kaikki ei ole vain kopioitu aikaisemmista kirjoituksista, vaan on omakohtainen tai kuultu näkemys tapahtuneesta.
"Mitä vikaa on siinä, että maailmaan ei oleteta sellaisia asioita, joita sieltä ei voida suoraan eikä epäsuoraan havaita tai päätellä? "
Ei kai mitään, jos kuitenkin jätetään mahdollisuus sille, että on olemassa muutakin kuin voimme tavanomaisin aistein tai mittalaittein havaita, koska kummankin kyvyt ovat rajalliset.
Kumpi sinusta on rajallisempaa:
1) Materialistinen tai naturalistinen näkemys, jonka mukaan ei ole muuta kuin se, mitä voimme aistein havaita tai ihmisen tekemin mittalaittein todentaa
vai
2) Näkemys, joka pitää edellämainitun näkemyksen siinä mielessä, että havaitsee ja havainnoi samat asiat aisteillaan ja mittalaitteilla, elää näiden havaintojen todellisuudessa, mutta pitää mahdollisena ja totena (kokemuksen pohjalta), että maailmankaikkeudessa on myös osa-alue, jota ei tavanomaisin keinoin voi havaita?
Jeesushan sanoi, että uskovat elävät maailmassa, mutteivät maailmasta. Jeesuskin eli maailmassa ihmisenä, muttei ollut sen lainalaisuuksien rajoituksien varassa, vaan rikkoi niitä teoilla, joita materialistinen ihminen kutsuu ihmeeksi (myös uskovatkin...), mutta jotka ovat Jumalan valtakunnassa aivan normaalia, eivätkä suinkaan ihmeitä.
>> Edelleenkin kysymys: Miksi Jeesus väitti olevansa Totuus, jos ei sitä ollut?
vain sen, että se mistä ei ole mitään tietoa, niin siitä ei ole mitään tietoa, ei sitä että ei ole olemassa mitään muuta.
Naturalismi selittää kohtuullisesti myös jumalien synnyn ilman yliluonnollisia ennakko-oletuksia.
sanasi. Kiitos. Ihan mielenkiintoista lukea Koraania.
Raamatun ja Koraanin eroa, mutta Raamatussa ei puhuta uskonnosta nimeltä kristinuskonto tai juutalaisuus. Koraani näköjään ilmoittaa Islamin olevan ainoa oikea uskonto.
"6. Hän on sinulle, Muhammed, antanut Pyhän kirjan; se sisältää selviä ilmoituksia, joilla on vain yksi merkitys - ne muodostavat Kirjan perustan - ja toisia, jotka ovat vertauskuvallisia. "
Raamatun ei sanota olevan Yksi Kirja, jonka Jumala olisi antanut jollekin tietylle ihmiselle.
Voi Nasse.... Koraani perustuu yhden ihmisen saamaan ilmoitukseen, se ei kerro Muhammedin elämästä yhtään mitään. Se on kuin yksi iso Ilmestyskirja, jos jokin osa Raamatussa sitä voisi muistuttaa.
Koraanissa mainitaan muistaaksen vain yhden kerran Jumalan olevan rakkaus. Koraanin Allah on etäinen, kylmä ja persoonaton.
"Kuka ikinä kieltää Jumalan tunnusmerkit, kokee, miten nopea Jumala on vaatiessaan tilille."
Hehheh, osui muslimia omaan nilkkaan. Jeesus täytti Jumalan tunnusmerkit ja muslimi kiistää Jeesuksen olleen Jumalan Poika, Jumalasta puhumattakaan. Voi heitä...
Koraani myös väittää Ismaelin olleen Aabrahamin laillinen jälkeläinen, vaikka Mooseksen kirjassa selvästi sanotaan Isaakin olevan Abrahamin laillinen perillinen. Ismaelista kyllä sanottiin tulevan suuri kansa ja Ismaelin sanottiin myös olevan kaikkien kanssa riidoissa ja kaikken olevan hänen kanssaan riidoissa.
Tämä onkin islamin kohdalla aika hyvin toteutunut, hmh?
Laittele vaan lisää Koraania, niin säästyn vaivalta etsiä netistä.
Kiitos vaivannäöstäsi. Meinaatko kääntyä islamiin? Lue atte ateistin aloitus, oletko hänen kanssaan samaa mieltä? Näkemyksesi islamin rauhanomaisuudesta ei saa hirveästi kannatuspisteitä tällä palstalla...
vakuuttamaan sinua. Enkä ketään muutakaan. Se on Jumalan vastuulla.
"Mitä tulee toiseen väitteeseeni niin näin 'ei uskovan' silmin ja ymmärryksen mukaan sinä tässä keskustelet olkoonkin että lainaat tekstejä ja väitteitä Raamatusta."
Okei, olet oikeassa.
Mutta kyllähän Jason vihjaisi, että kenties Jeesus puhui höpöjä? Vai ymmärsinkö väärin?
"Eihän omat opetuslapset ikinä kertoisi, että heidän messiaansa perui puheensa. "
Jos luet tarkemmin evankeliumeja, joissa kuvataan yhden opetuslapsen kieltäneen tuntevansa Jeesuksen, toinen ei uskonut Jeesuksen nousseen kuolleista, ennenkuin näkisi ja monia muita kohtia, joissa he esiintyivät kaikkea muuta kuin opettajalleen täysin lojaaleina, tajuaisit, että he nimittäin olisivat sen kertoneet, jos Jeesus niin olisi tehnyt.
Loppuosa vastauksestasi perustuukin omaan mielipiteeseesi, joten en lähde sitä kiistämään.
"En minä pystykään vakuuttamaan sinua. Enkä ketään muutakaan. Se on Jumalan vastuulla."
Ei, väärin. Olet täysin väärässä. Se on sinun vastuullasi eikä kenenkään muun. Sinä, Apostoli, olet täällä esittämässä omia väitteitäsi ja sinä, Apostoli, olet vastuussa saada meidät vakuuttuneiksi niiden todenperäisyydestä. Jos sinä et onnistu vakuuttamaan ketään, se on sinun vastuullasi ja siten sinun häpeäsi.
"Mutta kyllähän Jason vihjaisi, että kenties Jeesus puhui höpöjä? Vai ymmärsinkö väärin?"
Selvennetään hiukan: Minusta on monia eri mahdollisia syitä ja vaihtoehtoja Raamatusta löytyville Jeesuksen sanoille. Ne voivat olla keksittyjä, muuteltuja,leikeltyjä jne... Jopa Jeesuksen oletetut teot menevät samojen syiden alle. Minusta Raamattu on yksittäisen ihmisen sanojen ja tekojen kohdalta äärimmäisen epäluotettava lähde.
"Jos luet tarkemmin evankeliumeja, joissa kuvataan yhden opetuslapsen kieltäneen tuntevansa Jeesuksen, toinen ei uskonut Jeesuksen nousseen kuolleista, ennenkuin näkisi ja monia muita kohtia, joissa he esiintyivät kaikkea muuta kuin opettajalleen täysin lojaaleina, tajuaisit, että he nimittäin olisivat sen kertoneet, jos Jeesus niin olisi tehnyt."
Jos yksi kieltää tuntevansa ja toinen ei uskonut nousseen kuolleista, niin silloin on kyse opetuslasten rajallisuudesta tai ihmisyydestä. Messiaan rajallisuus tai ihmisyys olisi ollut paljon suurempi kolaus oppia kohtaan kuin parin opetuslapsen epätäydellisyys.
"Loppuosa vastauksestasi perustuukin omaan mielipiteeseesi, joten en lähde sitä kiistämään."
Jos kukaan ei vastaisi sinun omiin mielipiteisiisi, niin kukaan ei koskaan vastaisi sinulle koskaan yhtikäs mitään.
Tutustu
Uskonkirjat.net-
kirjakauppaan
Hakusana (esim. pelastus):
Hakualue:
Hakuohjeet
Raamatunpaikka (esim. Joh. 3:16):
Asiayhteys:
Raamatun teksti
Vertailuteksti 1
Vertailuteksti 2
Löytyi 26 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.
3. Moos. 11:7
Saastainen on myös sika, jolla tosin on kaksijakoiset sorkat mutta joka ei märehdi. [Jes. 66:3; 2. Makk. 6:18, 7:1]
3. Moos. 11:33
Mutta saviastia, johon saastainen eläin on pudonnut, on rikottava. Myös kaikki, mitä astiassa on, tulee epäpuhtaaksi.
3. Moos. 11:35
Leivinuuni tai liesi, jonka päälle saastaisen eläimen raato joutuu, täytyy purkaa, sillä siitä on tullut pysyvästi saastainen.
3. Moos. 13:11
sairaan ihossa on pitkälle edennyt spitaali. Häntä ei enää tarvitse eristää tarkkailtavaksi, sillä hän on selvästi saastainen, ja papin on julistettava hänet saastaiseksi.
3. Moos. 13:14
Mutta jos ihoon ilmaantuu vereslihalla olevia kyhmyjä, hän on heti saastainen.
3. Moos. 13:36
pappi tarkastakoon hänet. Jos rupi on levinnyt, papin ei enää tarvitse etsiä kellertäviä karvoja; sairas on saastainen.
3. Moos. 13:44
mies on spitaalitautinen ja saastainen. Pappi julistakoon hänet saastaiseksi. Sairas on saanut taudin päänahkaansa.
3. Moos. 13:45
"Spitaalitautia sairastavan tulee käyttää repaleisia vaatteita, pitää hiuksensa hajallaan ja kasvojensa alaosa peitettynä sekä huutaa: 'Saastainen, saastainen!'
3. Moos. 13:51
Seitsemäntenä päivänä hän tarkastakoon sen uudelleen, ja jos läiskä on levinnyt vaatekappaleessa, loimessa tai kuteessa, nahassa tai missä tahansa nahkaesineessä, se on pahanlaatuista spitaalia, ja esine on saastainen.
3. Moos. 13:55
Sitten pappi tarkastakoon vioittuneen kohdan uudelleen, ja jos hän toteaa, ettei taudin saastuttama kohta ole millään tavalla muuttunut, esine on saastainen, vaikka läiskä ei olekaan levinnyt laajemmalle. Esine on poltettava, olipa viallinen kohta sen ulko- tai sisäpinnassa.
3. Moos. 14:44
pappi menköön tarkastamaan talon uudelleen. Jos tauti on levinnyt, se on pahanlaatuista spitaalia, ja siksi talo on saastainen.
4. Moos. 5:28
Mutta jos nainen ei ole saastainen vaan syytön, vesi ei vahingoita häntä, ja hän voi vastedeskin saada lapsia."
5. Moos. 14:8
Saastainen on myös sika, jolla tosin on kaksijakoiset sorkat mutta joka ei märehdi. Näiden eläinten lihaa älkää syökö älkääkä koskeko niiden raatoihin.
Esra 9:11
jotka olet antanut palvelijoidesi, profeettojen, julistaa meille: 'Maa, jota olette menossa ottamaan haltuunne, on saastainen. Muut kansat ovat kauhistuttavilla tavoillaan saastuttaneet sen äärestä ääreen. [3. Moos. 18:25, 20:23]
Jer. 2:23
Miten voit väittää: "En ole saastainen, en ole juossut baalien perässä"? Ajattele toki, mitä tapahtui laaksossa, muista, mitä olet tehnyt, sinä nuori, kiihkeä kamelintamma, joka laukkaat sinne ja tänne,
Valit. 4:15
"Pois tieltä! Saastainen tulee!" huudetaan heidän edellään. "Pois tieltä! Väistykää! Älkää koskeko heihin!" He pakenevat, harhailevat vieraissa maissa, ja sielläkin sanotaan: "Tänne he eivät saa jäädä."
Hes. 24:13
Sinä, yltä päältä saastainen, et liastasi puhdistunut, vaikka minä sinua puhdistin. Puhdas ja saastaton sinusta tulee vasta sitten, kun puran vihani sinuun.
Hes. 44:23
"Pappien tulee opettaa kansalle, mikä on pyhää, mikä ei, ja opastaa sitä erottamaan saastainen ja puhdas. [3. Moos. 10:10; Hes. 22:26]
Matt. 12:43
"Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. [12:43-45: Luuk. 11:24-26]
Mark. 1:26
Silloin saastainen henki kouristi miestä ja lähti hänestä huutaen kovalla äänellä. [Mark. 9:26]
Mark. 3:30
He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki.
Mark. 5:2
Heti kun Jeesus nousi veneestä, häntä vastaan tuli hautaluolista mies, jossa oli saastainen henki.
Mark. 7:25
Hänestä kuuli muuan nainen, jonka tytärtä vaivasi saastainen henki, ja nainen tuli heti hänen luokseen ja lankesi hänen jalkoihinsa.
Luuk. 4:33
Synagogassa oli mies, jossa oli saastainen henki. Se huusi kovalla äänellä:
Luuk. 11:24
"Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' [11:24-26: Matt. 12:43-45]
Ilm. 22:11
Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä. [Hes. 3:27; Dan. 12:10; 2. Tim. 3:13]
"Ei, väärin. Olet täysin väärässä. Se on sinun vastuullasi eikä kenenkään muun. Sinä, Apostoli, olet täällä esittämässä omia väitteitäsi ja sinä, Apostoli, olet vastuussa saada meidät vakuuttuneiksi niiden todenperäisyydestä. Jos sinä et onnistu vakuuttamaan ketään, se on sinun vastuullasi ja siten sinun häpeäsi. "
Entä jos en suostu tarttumaan tähän syytökseesi?
Vaikka joku vakuuttuisikin, se ei olisi minun tekoani, vaan Jumala silloin on häntä vetänyt puoleensa ja vakuuttanut, en minä. Itselleni en tule ottamaan kenenkään uskoontulosta koskaan mitään kunniaa. Enkä siis myöskään häpeää siitä, ettei joku vakuutu. Kylväjä kylvää, mutta kasvun antaa joku muu. Tämä on varmaan ihan käsittämätön ajatus sinusta. Häpeän tunteminen kuitenkin tässä asiassa olisi vähän sama kuin se, että maanviljelijä alkaisi itseään syyttelemään siitä, että säät ovat niin huonot, ettei vilja kasva hänen toimistaan huolimatta....
"Selvennetään hiukan: Minusta on monia eri mahdollisia syitä ja vaihtoehtoja Raamatusta löytyville Jeesuksen sanoille. Ne voivat olla keksittyjä, muuteltuja,leikeltyjä jne... "
Niin..... Ne voivat olla....
Voisiko kuitenkin yksi mahdollinen syy Jeesuksen sanoille olla se, että hän takoitti mitä hän sanoi? Otatko sitä vaihtohdoksi muiden lukuisien joukkoon, vai suljetko kokonaan pois?
kääkän pata ei jumita yksin taikauskojen suhteen LOL
kopioinut, mutta hienoa, kun osaat käyttää uskonkirjat.net sivustoa. Toki niitä kaikkia kirjakauppa ym. ei olisi tarvinnut maalata ja kopioida?
Jos oikein tarkkaan luet sekä Vanhaa testamenttia, Uutta testamenttia että Koraania, ehkä huomaat niissä eron, varsinkin Raamatussa ja Koraanissa. Koraani on vain yksi kirja, Raamatussa on useita eri kirjoja, jotka ovat myös tyyliltään erilaisia.
Suosittelen tutustumaan, ehkä se siitä vielä...
Hait varmaan jakeita hakusanalla "saastainen"?
Muistatko kuinka Jeesus kohteli mm. seuraavia tyyppejä?:
""Spitaalitautia sairastavan tulee käyttää repaleisia vaatteita, pitää hiuksensa hajallaan ja kasvojensa alaosa peitettynä sekä huutaa: 'Saastainen, saastainen!' "
Kyseinen tauti on muuten edelleenkin erittäin vaarallinen ja tarttuva. Sitä esiintyy mm. Intiassa ja Indonesiassa ja kristityt ovat lähes ainoa taho, joka suostuu sitä sairastavien parissa toimimaan, koska mm. Intiassa sitä pidetään seurauksena menneestä elämästä....
Mutta niin, mitä Jeesus teki kohdatessaan lepratautisen?
ja ihan avauksessa pysyen:
1. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.(Fil.4:13)
2. Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette.(Fil.4:19)
3. Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.(2. Tim.1:7)
4. Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.(Room.12:3)
5. Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?(Ps.27:1)
Liiton rikkojat hän houkuttelee luopioiksi juonillaan, mutta ne, jotka tuntevat Jumalan, pysyvät lujina ja täyttävät tehtävänsä.(Dan. 11:32)
6. Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.(1. Joh.4:4)
7. Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!(2.Kor.2:14)
8. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.(1.Kor.1:30)
9. Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. (Val.3:21-23)
10. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.(1.Piet.5:7)
11. Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.(Gal.5:1)
12. Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. (Room.8:1)
13. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:20)
Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.(Hepr. 13:5)
14. Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun."
Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. (Gal.3:13-14)
16. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. (2. Kor. 5:21)
17. Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?(Room.8:31)
18. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille.(1. Kor. 2:12)
19. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.(Room. 8:37)
20. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (Joh. 16:33)
yrität niittailla? Varo, niittipyssy voi olla vaarallinen.
Ei vaan, taidan ymmärtää pointtisi. Pidät sekä Koraania, VT:a että Uutta testamenttia satuina, niin niitä voi sitten postailla ihan miten sattuu.
Niittisi ei oikein osunut. Jos tarkoituksesi on saada minut hermostumaan tai loukkaantumaan, saat yrittää aika pitkään.
"Messiaan rajallisuus tai ihmisyys olisi ollut paljon suurempi kolaus oppia kohtaan kuin parin opetuslapsen epätäydellisyys. "
Jeesuksen rajallisuus ihmisenä ja itseasiassa ihmisyyskin tuodaan evankeliumeissa esille. Väitteesi ei siis mene läpi. Eivät kirjoittajat yrittäneet nostaa Jeesusta jalustalle, kuten ei Jeesus itsekään. Hän väistyi aina, kun häntä yritettiin laittaa kuninkaan paikalle tms.
Jeesus kuvataan väsyneenä, nälkäisenä, pelokkaana, jopa epätoivoisena evankeliumeissa.
Unohdit Jeesuksen rajallisuudesta ja ihmisyydestä kaikkein tärkeimmän. Hän kuoli ristillä, oli tuskissaan jne. Kirjoittajat siis kuvasivat messiaansa rajallisena ja inhimmillisenä.
Eli missä se kolaus nyt on? Jeesus oli 100%:sti ihminen, mutta samalla Jumala, Jumalan Poika, Ihmisen Poika (messiaaninen arvonimi, perustuu Danielin kirjaan.)
"Jos kukaan ei vastaisi sinun omiin mielipiteisiisi, niin kukaan ei koskaan vastaisi sinulle koskaan yhtikäs mitään."
Missä on ymmärryksesi mies? Minä sanoin, etten lähde kiistämään mielipiteitäsi asiasta, eli se oli vastaus sinun mielipiteisiisi.
Itseasiassa väitteesi ei pidä paikkaansa. Minuahan syytetään Raamatun lainaamisesta, eivätkä ne ole vain minun mielipiteitäni. Logiikkasi mukaan minä jaan vain omia mielipiteitäni, koska jos kukaan ei niihin vastaisi, niin minulle ei kukaan vastaisi koskaan yhtikäs mitään. Tässä on nyt ristiriita.
Esitänkö vain omia mielipiteitäni, vai copypastaanko Raamattua?
"Mitä sanaa Jeesus tarkalleen käytti? Missä kontekstissa, ihan tarkasti? Mikä oli termin sisältö tuon ajan juutalaisessa yhteiskunnassa? Onko se ymmärrettävissä vertauskuvallisesti? Onko tuon lauseen ylös kirjoittanut kuullut tai ymmärtänyt väärin? Onko katolinen kirkko lisännyt omiaan tai muutellut sanoja?"
Kysymyksesi vaatisi alkukreikan tuntemista, laajempaa juutalaisen kulttuurin tuntemista jne.
Kuitenkin:
Jeesuksen muut opetukset itsestään, Pietarin puhe Apostolien teoissa jne. vahvistavat Jeesuksen väitteen itsestään.
Katolinen kirkko toki olisi voinut lisätä tai muutella, mutta ensimmäisten käsikirjoituskopioiden aikana sitä ei vielä ollut olemassa.....
"Onko se ymmärrettävissä vertauskuvallisesti?"
Raamatun muu ilmoitus Jeesuksesta ei anna tähän aihetta. Jos luet Apostolien tekoja, Paavalin kirjeitä ja jopa Ilmestyskirjaa, niissä vahvistetaan Jeesuksen näkemys itsestään. Ilmestyskirjassa Jeesus kutsuus itseään nimillä Alku ja Loppu. Alfa ja Omega. Hän sanoo myös antavansa Elämän Vetta, kuten Johanneksen evankeliumissa pariinkiin otteseen.
"Älä tulkitse sanatarkasti tekstiä, jonka sanatarkasta muodosta ei voi päätellä mitään itse alkuperäisestä ajatuksesta."
Kyllä sitä voi tulkita, jos tarkastelee Jeesuksen opetuksia itsestään myös synoptisissa evankeliumeissa, muualla Johanneksen evankeliumissa ja Apostolien teoissa opetuslasten käsitystä hänestä. Ne vahvistavat Jeesuksen väitteen Joh.14:6:ssa. Sen voi ottaa niinkuin siinä lukee.
"..testamenttia satuina, niin niitä voi sitten postailla ihan miten sattuu. "
jonain päivänä ymmärrät että testamenttia ei kannata eikä voi postailla mihin sattuu vain siksi että pidät sitä totena...
Tein sulle oman vauksen, huomasitko, rakas kääkkä?
"Juutalaiset eivät muuten jostain kumman syystä ole koskaan pyrkineet kiistämään Jeesuksen kuolemaa tai tyhjää hautaa, mutta ovat kautta aikojen pyrkineet löytämään selityksen, miksi hauta oli tyhjä....". Kautta aikain ? Milloin? Onko jo kyetty selittämään muiden uskontojen väittämät ihmeet, niitähän riittää.Kristinuskon jumala syntyi ihmiseksi neitseestä, oli puolitoista vuorokautta kuolleena ja ampaisi tarinan lopussa yläilmoihin, jossa kai sijaitsee niin kutsuttu taivas, jossa hän ja isä asustavat enkelien kera. Muissa uskonnoissa on omat ihmeensä joita kukaan ei myöskään ole pystynyt selittämään vaikka arvatenkin kovasti yrittävät. Vai?
kristityssä maassa voisimme käyttää vähemmän sanoja Raamatusta, enemmän tekoja, rukousta ja luottamusta Jumalan voimaan. Kyselijä on aina aralla tunnolla, samoin jopa pilkkaajakin. Lahjaa on vaikeaa ottaa vastaan, kun sen saa ilmaiseksi. On hyvä kuunnella/lukea nuoren miehen sinnikkyydellä annettuja vastauksia, joista kuvastuu rohkeus.
En löytänyt lupauksista ja mahdollisuuksista kuin neljä. Missä loput? Vai saadaanko ne sitten kuoleman jälkeen.
Voisitko sanoa numerot, jotka sinä koit lupauksiksi ja mahdollisuuksiksi? On nimittäin totta, että osa on sellaisia lupauksia, jotka liittyvät jos uskossa olevien elämään tässä ajassa. Ne seuraavat uskoontuloa ja Pyhän Hengen saamista. Jos et ole uskossa, sinulla ei ole Pyhän Hengen sinettiä, eli suurin osa luettelon lupauksista EI VIELÄ koske sinua. Mutta ei niitä loppuja saada vasta kuoleman jälkeen vaan hengellisen uudestisyntymisen myötä.
2, 10, 12, 13 (hepr.13:5)
Ja hei, mä arvaan: juuri nuo ovat juuri niitä asiankohtia jotka huomataan kun EI VIELÄ olla uskossa.
"Jos et ole uskossa, sinulla ei ole Pyhän Hengen sinettiä,"
- Millainen tuo sinetti mahtaa olla? Onko tuollaisia jossain nähtävissä? Miten sen saa ja missä sitä pidetään?
Mutta on siellä muitakin mahdollisuuksia.
1, 6, 20, 3, 8 jne....
"20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. "(Ilm.3.20)
"3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. 6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.
7 Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.'"(Joh.3:3-7)
"13 Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne."(Ef.1:13)
Saat sen vain ja ainoastaan syntymällä uudesti ylhäältä, Jumalan lapseksi (Joh.1:12). Tämän jälkeen vasta voit asian ymmärtää. Ai miten niin?
"10 Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet.
11 Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille.
13 Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla."(1.Kor.2:10-13)
Ei mainittu tuossa sanallakaan Pyhän Hengen sinettiä.
Voisitko selittää ihan omin sanoin?
Eikun mainittiinhan siellä se sinetti, mutta ei kerrottu mikä se on.
Onko sinulla se? Saisiko kuvan?
Olen uskossa. Vertaa tätä ajatusta siihen Efesolaiskirjeen kohtaan.
Yksinkertaista. Jokaisella uskovalla on se. Vain Jumala näkee sen, eli sen perusteella myös viimeisellä tuomiolla asia ratkeaa. Se on sinetti, joka todistaa ihmisen olevan Jeesuksen Kristuksen oma, perillinen samasta kirkkaudesta kuin Kristus ja Jumala näkee tämän sinetin ihmisessä, syntien sovituksen ja syyttömyyden Jeesuksen veren kautta. Tämä sinetti on todistus Jumalan edessä siitä, että ihminen on ottanut sovituksen vastaan ja hänet on lunastettu vapaaksi kadotustuomiosta.
Jos haluat vain irvailla asiasta, en voi sille mitään. Raamatun sanassa se luvataan ihmiselle, joka on uskossa ja minä uskon sen. Pyhän Hengen työ toki näkyy ihmisen elämässä, sillä Pyhän Hengen täyteyden kokeneen ihmisen elämä muuttuu kokonaan uudeksi, kuten Raamatussakin kuvataan.
Jos taas olet tosissasi, etkä irvaile, niin sinunkin kohdalla pätee tämä sama vanha totuus:"Etsikää niin löydätte. Kolkuttakaan niin teille avataan. Pyytäkää niin teille annetaan."
Voit siis olla varma, että Jumala vastaa sinulle, jos tarkoituksesi ei ole vain irvailla.
Neljäs Mooseksen kirja:
5. Niin israelilaiset lähtivät Ramseksesta ja leiriytyivät Sukkotiin.
6. Sitten he lähtivät Sukkotista ja leiriytyivät Eetamiin, joka on erämaan reunassa.
7. Ja he lähtivät Eetamista ja kääntyivät takaisin Pii-Hahirotiin päin, joka on vastapäätä Baal-Sefonia, ja leiriytyivät Migdolin kohdalle.
8. Ja he lähtivät Pii-Hahirotista ja kulkivat meren keskitse erämaahan ja vaelsivat kolmen päivän matkan Eetamin erämaassa ja leiriytyivät Maaraan.
9. Sitten he lähtivät Maarasta ja tulivat Eelimiin. Eelimissä oli kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä palmupuuta, ja he leiriytyivät sinne.
10. Ja he lähtivät Eelimistä ja leiriytyivät Kaislameren rannalle.
11. Ja he lähtivät Kaislameren rannalta ja leiriytyivät Siinin erämaahan.
12. Ja he lähtivät Siinin erämaasta ja leiriytyivät Dofkaan.
13. Ja he lähtivät Dofkasta ja leiriytyivät Aalukseen.
14. Ja he lähtivät Aaluksesta ja leiriytyivät Refidimiin; siellä ei ollut vettä kansan juoda.
15. Ja he lähtivät Refidimistä ja leiriytyivät Siinain erämaahan.
16. Ja he lähtivät Siinain erämaasta ja leiriytyivät Kibrot-Hattaavaan.
17. Ja he lähtivät Kibrot-Hattaavasta ja leiriytyivät Haserotiin.
18. Ja he lähtivät Haserotista ja leiriytyivät Ritmaan.
19. Ja he lähtivät Ritmasta ja leiriytyivät Rimmon-Perekseen.
20. Ja he lähtivät Rimmon-Pereksestä ja leiriytyivät Libnaan.
21. Ja he lähtivät Libnasta ja leiriytyivät Rissaan.
22. Ja he lähtivät Rissasta ja leiriytyivät Kehelataan.
23. Ja he lähtivät Kehelatasta ja leiriytyivät Seferin vuoren juurelle.
24. Ja he lähtivät Seferin vuoren juurelta ja leiriytyivät Haradaan.
25. Ja he lähtivät Haradasta ja leiriytyivät Makhelotiin.
26. Ja he lähtivät Makhelotista ja leiriytyivät Tahatiin.
27. Ja he lähtivät Tahatista ja leiriytyivät Tarahiin.
28. Ja he lähtivät Tarahista ja leiriytyivät Mitkaan.
29. Ja he lähtivät Mitkasta ja leiriytyivät Hasmonaan.
30. Ja he lähtivät Hasmonasta ja leiriytyivät Mooserotiin.
31. Ja he lähtivät Mooserotista ja leiriytyivät Bene-Jaakaniin.
32. Ja he lähtivät Bene-Jaakanista ja leiriytyivät Hoor-Gidgadiin.
33. Ja he lähtivät Hoor-Gidgadista ja leiriytyivät Jotbataan.
34. Ja he lähtivät Jotbatasta ja leiriytyivät Abronaan.
35. Ja he lähtivät Abronasta ja leiriytyivät Esjon-Geberiin.
36. Ja he lähtivät Esjon-Geberistä ja leiriytyivät Siinin erämaahan, se on Kaadekseen.
37. Ja he lähtivät Kaadeksesta ja leiriytyivät Hoorin vuoren juurelle, Edomin maan rajalle.
Tuossa listassa ei ole yhtikäs mitään, mitä minä haluaisin tai tarvitsisin. Sori, en vieläkään näe mitään hyvää syytä uskoa.
uskokaan, ennenkuin koet hyvän syyn uskoa.
Et itseasiassa voikaan uskoa, ellei Isä sinua Jeesuksen luokse vedä.
"37 Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois."(Joh.6:37)
"44 Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä."(Joh.6:44)
"28 Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.
29 Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa. 30 Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa."(Room.8:29-30)
Jos sinulla on esittää jokin hyvä uskoa jumalaan, niin älä saastuta keskustelua turhilla Raamatun jakeila, vaan esitä ne syyt. Saunankivistäkin saa helpommin pari litraa vettä, kuin kunnon vastausta sinulta.
"18 Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen."
Miksi siis alkaisin esittämään omina ajatuksia syylle uskoa?
Ei minulla ole antaa sinulle vastauksia. Kaikki syyt uskoa löytyvät Raamatusta.
satukirjassa kerrotut tarinat ovat mitä ovat.
että ne lakkaavat olemasta satuja, kun ne toteutuvat konkreettisina asioina.
On upeaa ja armollista, että Jeesus menisi sinunkin edestäsi ristille, vaikka sinä olisit maailman ainoa ihminen. Hän tiesi, ettet uskoisi, piiloutuisit naisen nikin taakse, herjaisit häntä ja uskovia. Silti, hän meni ristille ja kuoli sinunkin puolestasi.
Niin paljon hän sinuakin rakastaa.
Hän tuntee sinun elämäsi läpikotaisin, sinun sydämesi. Vaikka ajattelet, että voit piiloutua valheellisen profiilin taakse, olla kertomatta mitään itsestäsi, niin Jumala näkee sinun menneisyytesi, nykyisyytesi ja sydämesi tilan joka hetki. Muilta ihmisiltä voit salata todellisen minäsi (mikä se ikinä onkin), mutta Jumala tuntee sinut ja rakastaa sinua juuri sellaisena kuin sinä olet.
Tämän takia pyydänkin sinulta anteeksi sitä, että olen sinulta tivannut asioita elämästäsi. Sinulla on oikeus olla kertomatta mitään itsestäsi. Olen ollut siinä väärässä ja kohdellut sinua väärin. Olen kohdellut sinua myös väärin kinaamalla, piikittelemällä ja syyttelemällä monillakin asioilla.
Anteeksi.
ja metafora
Wikipediasta varmaan löytyy kansantajuinen määritelmä näille.
Muuten, sivustaseuraajalle tuo alkeellinen manipulointi tuoksuu vähän eltaantuneelle. Säästä meidät setäikäisen suolistovaivoilta, pliis.
Nasse on todellisempi kuin Jeesus
ettei kyse ole manipulaatiosta, vaan siitä, että niin asia on?
On systeemin hyväksikäyttöä (tai oikeammin sen väärinkäyttöä) oman julkituomattoman agendan toteuttamiseksi. Tässä tapauksessa salainen agenda on saada lisää maksavia jäseniä Helluntain Kulpossukerhoon, eikä meiltä myöskään jää huomaamatta sekin seikkä, että viesti välittyy myös muille lukijoille, kuin palsta-ateisteille tai nimenomaan nimim. Nasselle.
Myöskin epämääräisten väittämien julistaminen totuudeksi ilman pitäviä perusteita on manipulaatiota.
on. Nimittäin se, etten pysty millään tavalla vaikuttamaan siihen, että mihin seurakuntaan ihmiset mahdollisesti liittyvät...
"Tässä tapauksessa salainen agenda on saada lisää maksavia jäseniä Helluntain Kulpossukerhoon"
Tämä ei siis pidä paikkaansa.
"Myöskin epämääräisten väittämien julistaminen totuudeksi ilman pitäviä perusteita on manipulaatiota. "
Jep, näitä väittämiä meillekin tulee mainosten muodossa joka päivä ja mainosteeveessä samoiten. Useimmat mainokset täyttävät juuri ja juuri sen kriteerin, ettei mainos ole harhaanjohtavaa...
Mikä on totuus? Kyllähän moni teikäläinen väittää tietävänsä, että Jumalan olemattomuus on totuus tai että totuus on se, ettei Jeesus kuollut ristillä kuten evanekeliumeissa kuvataan, vaan syyt olivat toiset. Jotkut jopa sanovat tietävänsä, ettei Jeesus edes koskaan elänyt.
Miksi tällaisia väitteitä kutsuisit?
Totuus on aina kontekstisidonnainen ja persekohtainen asia. Totuus on kokemus siitä, miten asiat noin todellisuudessa ovat. Myös noin todellisuus on persekohtainen ja kontseksisidonnainen asia.
Totuuden vaihtelevat, häilyvät ja muuttavat muotoaan. Ongelmaksi tämän kujeilevasti flirttailevan totuus -käsitteen tekee krisselismin staattinen käsitys ihmisestä ja ihmisen identiteetistä: kuvitellaan, että on olemassa joku muuttumaton perusitse. Muttei sitä ole.
Aah, menikin jo jokunen tovi kun näitä listoja on tullut... Kiitos, parahin Apostolimme.
Tässä on 20 vastausta Sinulle.
1. Tunnen elämäni mukavaksi ja elämisen arvoiseksi, koska toimin aktiivisesti elämässäni; kieltäydyn ehdottomasti olemasta passiivinen lammas, jota pitää johdattaa kuin pässiä narussa. Tiedän olevani rajallinen voimavaroiltani, mutta pyrin silti edistämään ympäristössäni hyvinvointia ja onnellisuutta parhaani mukaan. Tämä on arkea ja todellisuutta, ei hurskas lupaus.
2. Minä ostan kaupasta itse oman leipäni, maksan omat asuntovelkani ja laskuni. Hengenravintoa saan kirjakaupoista ja kirjastosta. Sosiaaliset suhteeni olen luonut ja ylläpidän niitä itse.
3. Jaksamista, välittämistä ja etenkin tervettä järkeä minulla on uskisvuosieni jälkeenkin, koko ajan enenevässä määrin. Nyt mukana on myös rauha, koska en enää joudu jatkuvasti murehtimaan "jumalan tahdon vastaisuuksiani" tai ahdistu helvetinpeloistani. Nykyään elämä vasta hymyileekin.
4. En ajattele itsestäni toivon mukaan liikoja, vaikken perisuomalaista vaatimattomuutta kauheasti harrastakaan. Älkääkä vaan hyvät ihmiset rajoittako ajatuksianne, antakaa niiden lentää vapaasti. Ei kukaan ajatuksista loukkaannu tai kärsi, vaan niiden seurauksista. Tekoja ja sanomisia kannattaa harkita.
5. Miksi pitäisi pelätä mitään jatkuvasti? Järkeni valo on elämäni turva, se minut on elämässä eteenpäin kantanut, vaikka Jumala-hullutukset olivatkin ajamassa minua jo satimeen.
6. Me, ihmiset, olemme erikoislaatuisia apinoita, jotka tekevät taidetta, käyvät kauppaa ja leikkivät koko elämänsä. Elämä on arvokasta itsessään, "Miksi minun pitäisi uskoa keijukaisiin lumoutuakseni puutarhan kauneudesta?" -Douglas Adams
7. Niinpä, kun täytätte lähetyskäskyä, muistakaa tämä: JOS Jumala on olemassa, tuomitsette ison kasan ihmisiä Helvettiin. Kaikki Jeesuksesta kuulleet eivät käänny, nimittäin.
8. Jeesuksella oli ihan päteviä ajatuksia lähimmäisenrakkaudesta ja väkivallattomuudesta, mutta ne eivät olleet uutuus edes tuohon aikaan. Jeesus on kyllä mielenkiintoinen hahmo, mutta miksei hän itse kirjoittanut mitään?
9. Luonnon oikusta ja vanhempien ansiosta (tai syystä, riippuu ihmisestä) olemme täällä tänään. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Joka aamu on maailmalle uusi. Ei siinäkään mitään ihmeellistä ole.
10. Jos on huolia/murheita/turhia toiveita, avautukaa. Läheltänne löytyy apua, lähes poikkeuksetta. Jopa ammattiapua, jos on tarve.
11. Vapautukaa orjuudesta, luopukaa Jumalasta. Uskontojen dogmat ihmiskuntaa kahlitsevat ja orjuuttavat.
12. Kadotustuomioilla uhkaileminen on eräs suosituimmista uskontojen markkinointikikoista. Varjelkaa mahdollisia lapsianne niiltä.
13. Toiset ihmiset eivät halua illuusioistaan ja harhoistaan luopua, koska maailma ilman niitä on pelottavan kirkas, selkeä ja avara.
14. Näin ne väittää. Mutta on se ihme juttu, että 1500 vuotta juutalaiset olivat eläneet sen mukaan hurskaasti. Jeesus selitti sen vain niin tiukaksi, että hänet olisi sen jälkeen helppo ihmisten peloissaan niellä.
15. Näin on kirjoitettu, jotta eräs kiertävä moraalifilosofi/matkasaarnaaja vuodelta 25 näyttäisi tayttävän joitakin VT:n profetioita. Todellisuudessa ristiinnaulitsemisen syy lienee ollut kapinointi Roomaa vastaan; ristiinnaulitseminen oli varattu nimenomaan kapinoitsijoille ja maanpettureille, ei saarnamiehille.
16. Miksi Jumala vaati ihmisuhrin? Tai miksi "hyvä ja rakastava Taivaan Isä" olisi vaatinut oman poikansa päätä vadille hänen itsensä huonosti suunnitteleman ihmisen tekojen tähden? Epäilyttävää.
17. Miksi monet "tosikristityt" sitten itkevät omissa porukoissaan ensin sitä, että maailma on heitä vastaan ja seuraavassa hetkessä toteavat, että vastavirtaan uiminen on nimenomaan kristityn jaloin päämäärä? Mitä ihmettä tämä vastustuksen kokeminen todistaa mistään? Tämä "Jumalakysymys" kun nyt on niin henkilökohtainen kuin olla ja taitaa niin ei ihme, etteivät ihmiset oikein innostu. Jos minä menen ihmisille kertomaan, että Jumala asuu yhdessä viskipullossa, niin voinko kokemani vastustuksen perusteella todeta, että Jumalan nimi onkin Johnnie Walker Blue Label?
18. Äitisi ja isäsi ansiosta olet hengissä, osittain myös terveydenhuoltoa voidaan siitä kiittä. Ei siihen Jumalaa tarvita.
19. Kun tuohon maailman aikaan jumalattomat ja moraalittomat barbaarit muuttivat kullaksi suunnilleen kaiken mihin koskivat, niin kyllähän sitä hurkas toiveajattelu nostaa kummasti päätään. Sama homma edelleen. Tuo Raamatun kohta nousee suoraan perusinhimillisestä kateudesta. Sama muuten vaivaa arabimaailmaa tänä päivänä, Rooma vaan tunnetaan nimellä USA...
20. Tämä maailma on toistaiseksi ainoa konkreettinen. Elä elämäsi, voi hyvin, pyri hyvään, ole hyvä ihminen muille ihmisille ja muista jättää asumiskelpoinen planeetta jälkipolville. Ai niin: muista nauttia kyydistä.
Tämän kaiken ihminen saa aikaan, kun viitsii kasvaa ja kehittää itseään. Ei se helppoa kuin hengittäminen ole, mutta aivan varmasti tyydyttävämpää kuin helvetinpelossa ja/tai hurskaan toivon varassa eläminen.
Jännittävää, antoisaa, mukavaa ja HYVÄÄ elämää.
Ensinnäkin luettuani luettelosi, herää ajatus. Kaikki kunnia kääntyy MINÄÄN ja ITSEEN. Yleensäkin IHMISEEN.
Toiseksi. Ihmettelen jatkuvaa muistutusta helvetin pelosta vapautumisesta. Minä en ole koskaan pelännyt helvettiä ja nyt uskovana vielä vähemmän. Olet saanut aika outoa opetusta uskovana ollessasi.
"7. Niinpä, kun täytätte lähetyskäskyä, muistakaa tämä: JOS Jumala on olemassa, tuomitsette ison kasan ihmisiä Helvettiin. Kaikki Jeesuksesta kuulleet eivät käänny, nimittäin. "
So? Ei heidän sinne menonsa johdu lähetyskäskyn noudattamisesta. Jeesus puhui ahtaasta portista, kyllä tuo on tiedossa.
"Jeesus on kyllä mielenkiintoinen hahmo, mutta miksei hän itse kirjoittanut mitään? "
Miksi olisi pitänyt?
"Vapautukaa orjuudesta, luopukaa Jumalasta. Uskontojen dogmat ihmiskuntaa kahlitsevat ja orjuuttavat. "
Jumalasta luopumisen seuraukset on historian saatossa nähty, joko poliittisena ilmiönä tai sitten materialististen arvojen noustua Jumalan ohi. Vapaus, jota kuvittelet vapaudeksi, onkin yhtäkkiä orjuutta.
"Todellisuudessa ristiinnaulitsemisen syy lienee ollut kapinointi Roomaa vastaan; ristiinnaulitseminen oli varattu nimenomaan kapinoitsijoille ja maanpettureille, ei saarnamiehille. "
Lienee? Jeesus ei ollut kumpaakaan. Häntä syytettin kapinoinnista Raamatussakin ja myös varmasti maanpetturuudesta, koska kohteli pakanoita tasaveroisina, jopa kehui heidän uskoaan.
Kuinka monta tuon ajan kapinoitsijaa ja maanpetturia tänä päivänä muistetaan?
"Miksi Jumala vaati ihmisuhrin? Tai miksi "hyvä ja rakastava Taivaan Isä" olisi vaatinut oman poikansa päätä vadille hänen itsensä huonosti suunnitteleman ihmisen tekojen tähden? Epäilyttävää. "
Etkö tätä ehtinyt ymmärtää, vai joko olet unohtanut? Olisit käynyt Alfa-kurssin.
1) Ihminen oli se joka oli rikkonut Jumalaa vastaan.
2) Ihmisen tuli siis kärsiä rangaistus.
3) Rangaistukseen tuli sisältyä sovitus, jotta se olisi kertakaikkinen.
4) Vain Jumala pystyi lunastamaan ihmisen ja pelastamaan ihmiskunnan.
5) Vain Jumala pystyi kantamaan kaikki ihmiskunnan synnit.
Jumala ratkaisi nämä ehdot syntymällä ihmiseksi, Jeesuksessa. Jumala kärsi itse meidän puolestamme meille kuuluvan rangaistuksen. Hän teki sen, jotta kenellekkään ei jäisi epäilyksen sijaa anteeksiannon suhteen. Armo oli täydellinen, velka oli maksettu, se oli täytetty.
"Äitisi ja isäsi ansiosta olet hengissä, osittain myös terveydenhuoltoa voidaan siitä kiittä. Ei siihen Jumalaa tarvita. "
Harhaa. En nimittäin ole. Isäni ja äitini eivät ole kanssani joka hetki, eikä myöskään terveydenhuoltoa voi kaikesta kiittää.... Jopa päinvastoin, heidän toimistaan huolimatta olen edelleen hengissä....
"Kun tuohon maailman aikaan jumalattomat ja moraalittomat barbaarit muuttivat kullaksi suunnilleen kaiken mihin koskivat, niin kyllähän sitä hurkas toiveajattelu nostaa kummasti päätään. Sama homma edelleen. Tuo Raamatun kohta nousee suoraan perusinhimillisestä kateudesta. Sama muuten vaivaa arabimaailmaa tänä päivänä, Rooma vaan tunnetaan nimellä USA... "
Voi näitä tulkintoja. Paavalin kuvaama riemuvoitto ei ole maallinen. Jeesuksen opetus oli maallisen omaisuuden arvostamista kyseenalaistava, jopa torjuva. Paavalin kuvaama voitto oli voittoa ristillä, voittoa areenalla leijonien edessä, kun kansa hiljeni kristittyjen polvistuessa rukoilemaan Jeesusta Kristusta ja anteeksiantoa heidän vainoajilleen, koston sijasta. Kuule, se voitto oli myös Martin Luther Kingin kohtalossa jne.
"20. Tämä maailma on toistaiseksi ainoa konkreettinen. Elä elämäsi, voi hyvin, pyri hyvään, ole hyvä ihminen muille ihmisille ja muista jättää asumiskelpoinen planeetta jälkipolville. Ai niin: muista nauttia kyydistä. "
Tähän viitasin alussa. Ikäänkuin tämä aiheuttaisi sen, että elämä sujuu....Ikäänkuin kaikki olisi VAIN ITSESTÄ KIINNI.
Voi sinua, oletpa hyvin väärässä. Maailma voi jyrätä sinut minä hetkenä hyvänsä, yritit sinä elää kuinka hyvää elämää tai tehdä hyvää muille. Hienoja ajatuksia, mutta eivät kestä elämän realismia.
Maailma ei ole paikka, jossa oikeudenmukaisuus tapahtuu, halusit sinä usko niin tai et.
"Maailma ei ole paikka, jossa oikeudenmukaisuus tapahtuu"
Varsinkaan kun ajattelee kuinka "kristinusko" opettaa ;)
että jotkut ihmiset ihan vaan hölmöyttää itseään ruotivat sekä ystäviään moittivat :)
Kiitoksia palautteesta, ihan asiallista kommentointia. Juu, tuli vähäsen ehkä turhan egosentrinen näkemys läpi, yritän sitä välttää...
Se, että kaikki kunnia kääntyy takaisin ihmiseen, on suoraa seurausta ilmiöstä nimeltä VASTUU. Sinä teet, sinä vastaat. Jos teet oikein ja hyvää, voit kiittää itseäsi ja ottaa siitä hiljaa itseksesi kunnian. Moraalisesti kestävät ratkaisut tuovat hyvän mielen pitkäksi aikaa.
Ei se kadotuksella muistuttaminen Sinultakaan jäänyt huomiotta. Se on aina se optio olemassa.
Paavali sanoo (galatalaisille?), että he, jotka eivät ole Kristuksesta kuulleet, tuomitaan omantunnon mukaan. Mitäpä luulet, onko rauhanomaisesti ja luonnon kanssa sopusoinnussa elävä alkuperäiskansa nyt niin tuomittava ilmiö, että heillekin on väkisin, vaikka konkistadorien miekalla, se evankeliumi sinne vietävä?
Jos Jeesus olisi itse kirjoittanut jotain, se olisi monta kertaluokkaa uskottavampaa kuin toisen käden tieto, jota evankeliumit ja Paavalin myllykirjeet esittävät. Ei se olisi ollut "vapaan tahdon" turmelemista, vaan väkevä ja ennenkaikkea todistusvoimaisempi opinkappale. Miksi muuten kukaan ei löydä Kristusta ilman opetusta? Kristinuskoon ei ole kukaan tullut omin, ensi käden elämyksillään. Kyseessä on "kulttuurinen oletusjumala" niminen ilmiö, jolla leimataan ihmisen luonnolliset elämykset vallitsevan (tai parhaiten markkinoidun) uskonnon leimalla. Ja katso: ihminen on valaistunut, tullut uskoon, ylistää Allahia jne.
Eikö alati valvovan silmän palvonta ole orjuutta? Katsopa Japania tai Kiinaa. Hyvin menee ilman Jumalaakin. Intiassa menee hinduilla lujaa.
Jos yksi ihminen tekee väärin, niin koko maailmaa rangaistaan? Mikä tolkku siinä on? Eskatologiasta saamme esimerkin, että Jumalan olisi ollut mahdollista luoda maailma kokonaan ilman pahuutta. Miksei hän niin tehnyt? Siihen kaikki palautuu: jos Jumala suunnitteli ihmisen, niin hän saletisti tiesi kuinka siinä tulee käymään.
Ja Jeesuksen uhri: mikä se oli? Jos Jumala on ääretön, ajaton ja kaikkivoipa, mikä oli Jeesuksen uhri? Ei se nyt oikeastaan näytä miltään. Parikymmentä vuotta on hyttysen ininää ikuisuuteen verrattuna ja eihän Jeesus kuollut, heitti pois ihmiselämänsä, jonka päivät olivat luetut syntymästä lähtien ja sen jälkeen siirtyi taas toisiin sfääreihin elävänä kuin mikä. Olen pahoillani, mutta tuntuu siltä, kuin muurahaispesän päälle olisi tiputettu pari tippaa verta. Ei se ole uhraus eikä mikään.
Armoa tarvitaan miksi? "Koska ihminen on syntinen ja joutuu Helvettiin jos ei usko Jeesukseen". Noin se palautuu näppärästi taas pelotteluun.
Isäsi ja äitisi laittoivat sinut alulle, mutta et ole näköjään vieläkään kasvanut itsenäisyyteen, jos tarvitset kaitsijaa jatkuvasti?
Niinpä, kun kristityt kieltävät maallisen hyvän siinä hurskaassa toivossa, että joskus jumalattomat barbaarit, jotka keskittyvät tähän ainoaan varmaan elämään, niin pitäähän silloin jotain lohtua olla. Mikäs sen vahvempi mielikuva kuin illuusio IKUISESTA voitosta, onnesta ja hyvästä. Kompensointia ja uskomisen helpottamista toiveajattelulla.
Kansa hiljeni, koska kyllästyi...
Kaikki ei ole todellakaan ihmisestä itsestään kiinni, mitä tahansa voi sattua. Toisaalta, mitään ei tapahdu jos ihminen ei toimi elämässään ja edes yritä ottaa elämäänsä haltuun. Kristityt tässä elämässä ovat niitä passiivisia myötävirtaan kellujia, jotka kieltäytyvät systemaattisesti kehittymästä.
Miten voit ensin saarnata jostain, mitä ei voida konkreettisesti ja reaalimaailmassa havaita ja sen jälkeen syyttää minua epärealistisuudesta?
Maailmassa ei oikeus aina todellakaan tapahdu, mutta asia ei parane voivottelemalla ja rukoilemalla. Eikä asia korjaannu, ei ainakaan toivomalla kovasti viimeistä tuomiota jolloin kaikki paha saa palkkansa. Ei vaikka kuinka uskot. Sen sijaan Sinulla on avaimet kädessäsi; toimi, älä vain toivo!
Sekoitat ihmisen tarkoittamaan hänen egoaan.
Yleensä ihminen ymmärretään myös ympäristössään olevana ja vaikuttavana olentona, paitsi milloin ideologia tieten tahtoen propagoi muuta (esim. krisselismi).
On myös hengellisiä/henkisiä järjestelmiä, jotka varta vasten opettavat, käsitteiden minuus tai itse tai ihminen olevan eri asioita. Käsitteen itse -nähdään usein tarkoittavan identiteettiä, joka vaihtele ympäristön mukaan. Sen saatetaan erotella egosta. Olen myös tavannut määritelmän, jonka mukaan käsite minä on ainoa, joka voi olla yhteydessä jumaluuteen, toisiin ihmisiin ja ympäristöön.
Lisäksi esiintyy myös hengellisiä käsityksiä siitä, kuinka ei ole ollenkaan tarkoituskenmukaista yrittää tunkea omaa itseään jumaluuteen, pyhyyteen tms. kuten sinä tässä teet, vaan päinvastoin: antaa jumaluuden pyhyyden tms. vaikuttaa elävässä elämässä, luonnonlakien puitteissa. Käsityksesi, että pitäisi arkielämän sijaan keskittyä jumaluuteen, pyhyyteen on ensinnäkin hyvin narsistinen: se sisältää taustaoletuksen, että sinä tiedät kaikkeudesta kaiken ja että sinä voisit omnipotenttisesti siitä jotakin tulkita. Terveellinen tapa kohdata pyhyys, jumaluuus tms. on ajatella tulkittavan sitä, mikä omassa elämässä, omissa tunnoissa on havaittavissa. Toisekseen, tapasi kieltää keskittymästä minuuteen tuottaa tunteettomia ihmisiä, jotka kieltävät tarpeensa. Krisselismin kielellä he turruttavat omantuntonsa. Tämä taas mahdollistaa kaikenlaista hirmuista, kuten kirkkohistoriaa tarkastelemalla voit itsekin havaita.
"1) Ihminen oli se joka oli rikkonut Jumalaa vastaan. "
- Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen. Ihminen on sellainen kuin miksi luotiin, ei kyennyt parempi olemaan. Mitä muuta Jumala olisi voinut odottaa. Onko taulun vika jos siitä ei tullut sellainen kuin taiteilija olisi halunnut.
"2) Ihmisen tuli siis kärsiä rangaistus."
- Aha. Ks. edellinen kohta. Eikös luojan olisi pitänyt itseään syyttää?
3) Rangaistukseen tuli sisältyä sovitus, jotta se olisi kertakaikkinen.
- Täh. Sovitus? Kuten ihmisuhri?
"4) Vain Jumala pystyi lunastamaan ihmisen ja pelastamaan ihmiskunnan."
- Niin kai jos ihmiset loi ja antoi itse niille tuomion. Keneltä ihmiset oikein piti lunastaa? Itseltäänkö / omalta tuomioltaan Jumalan ne piti lunastaa?
"5) Vain Jumala pystyi kantamaan kaikki ihmiskunnan synnit. "
- Eh. Itsehän Jumala ihmiset syntisiksi oli määritellyt. Itsensä leikisti tapattamallako Jumala pystyi kumoamaan oman kadotustuomionsa. Outo farssi.
"Maailma voi jyrätä sinut minä hetkenä hyvänsä, yritit sinä elää kuinka hyvää elämää tai tehdä hyvää muille. Hienoja ajatuksia, mutta eivät kestä elämän realismia."
- Noin taisi käydä entiselle puusepän pojallekin Juudeassa.
"Maailma ei ole paikka, jossa oikeudenmukaisuus tapahtuu, halusit sinä usko niin tai et. "
- Näin nimenomaan on. Tiedän ja hyväksyn tuon täysin. Hyväksytkö sinä?
Ihmisille (ja muille eliöille) kärsimyksiä aiheuttavia asioita vain tapahtuu erilaisista syistä. Se on vain tosiasia joka on hyväksyttävä.
Ahdistaako tuo totuus sinua jotenkin? Siksi ehkä ajattelet, että vääryydet korjataan ja oikeudenmukaisuus tapahtuu sitten elämän jälkeen.
Mutta oikeudenmukaisuus on vain ihmisen keksimä käsite ja periaate, jonka tarkoituksena on edistää ihmisyksilöiden hvyinvointia yhteisössä.
Toisinaan käy yksilöille kuitenkin huonosti, eikä sille mitään voi, eikä sitä kukaan korvaa.
Se mitä itse tekee, on kuitenkin itsestä kiinni, ei hyvistä eikä pahoista voimista tai henkiolennoista. Lopputulos on sitten sattumien summa.
Minä hetkenä hyvänsä voimme liukastua banaaninkuoreen, mutta ei sitä kuorta siihen ole jumala tai saatana laittanut, vaan kyllä se on jonkun toisen kädestä pudonnut.
Erään humanistitieteilijän (en muista nimeä) mukaan uhraamisen idea on yhteisöjen sisäisen väkivallan hillitseminen oloissa, joissa ei ollut kunnollista oikeusjärjestelmää.
Verikostokierteet ja muu hallitsematon väkivalta olisi hänen mukaansa helposti tuhonnut yhteisöjä sisältä päin, ja verenjanoa opittiin tyydyttämään uhraamalla silloin tällöin uhreja, mielellään aika viattomia ihmisiä ja eläimiä.
Teorian mukaan uhrit olisivat rauhoittaneet osallistujia, jotka kokivat jonkinlaista puhdistumista ja vapautumista uhkaavasta pahasta.
En tiedä, ovatko nämä ajatukset saaneet suurtakaan suosiota uhrauskäytäntöjen tutkijoiden keskuudessa, enkä itse julistaudu sen paremmin kannattajaksi kuin vastustajaksikaan.
"Paavali sanoo (galatalaisille?), että he, jotka eivät ole Kristuksesta kuulleet, tuomitaan omantunnon mukaan. "
Roomalaisille.
"Mitäpä luulet, onko rauhanomaisesti ja luonnon kanssa sopusoinnussa elävä alkuperäiskansa nyt niin tuomittava ilmiö, että heillekin on väkisin, vaikka konkistadorien miekalla, se evankeliumi sinne vietävä?"
Muutama virhekäsitys:
Katsoin juuri pääsiäisen jälkeen dokumentin Papuan kannibaaliheimoista. He olivat sotineet ja syöneet toisiaan vuosituhansien ajan, kunnen kristityt lähetystyöntekijät (ensimmäiset taidettiin syödä) tulivat paikalle ja perustivat sinne keskuksia. Saarille rakennettiin sairaaloita, kouluja ja tieverkosto. Ohjelmassa käytiin heimojen luona, jotka edelleenkin elävät alkukantaisesti ja siinä kerrottiin mm. sellainen tarina, että miehen veli oli sairastunut toisen miehen pahan ajattelun takia. Sairastunut mies kuoli, joten tämän veli meni ja tappoi sen, jota epäiltiin pahoista ajatuksista. Hän söi tämän aivot.
Miekkalähetystä en minäkään hyväksy, mutta monissa Afrikan maissa on kristillisellä sanomalla saatu ihmiset tajuamaan olevansa samanarvoisia, kaksoset eivät ole pahojen henkien tulosta ym. Ennen lähetystyöntekijöitä kaksosista toinen saatettiin jättää kylmästi kuolemaan henkien lepyttämiseksi.
Illuusiosi rauhamomaisesti luonnon kanssa ja keskenään elävistä alkuasukasheimoista vaatisi hieman päivitystä.
"Miksi muuten kukaan ei löydä Kristusta ilman opetusta?"
Kyllä muuten löytää. Muslimimaissa on tullut ihmisiä uskoon Kristuksen ilmestyttyä heille unessa, eivätkä he ole olleet sitä ennen minkään kristillisen opetuksen parissa. Tiedän tapauksen, jossa mies rukoili Mekassa (olen muuten käynyt Medinassa) Allahia ilmestymään, koska hän koki tämän olevan niin kaukainen. Mies oli turkkilainen ja lähti pyhiinvaellusmatkalle korjatakseen elämänsä ja alkaakseen elämään hyvän muslimin tavoin. Yöllä Jeesus ilmestyi hänelle ja käski lähteä pois Mekasta, takaisin Turkkiin ja mies kääntyi kristityksi, samoin koko suku. Hän esiintyy nykyään henkensä uhalla arabiankielisissä telkkariohjelmissa.
"Katsopa Japania tai Kiinaa. Hyvin menee ilman Jumalaakin. Intiassa menee hinduilla lujaa."
Japanissa vallitsee valtava henkinen tyhjyys, itsemurhaluvut ovat suuret ja kaikenlainen taikausko, henkien palvonta ja lepyttäminen ahdistavat ihmisiä. Japanissa vastoin luuloasi palvotaan useitakin jumalia, buddhalaiseksi ja shintolaiseksi tunnustautuu suurin osa maan asukkaista. Vanha uskomus siitä, että Japani on jumalten saari, elää shintolaisuudessa edelleen vahvasti. Buddhalaiset luostarit saavat firmoilta isojakin lahjoituksia ja munkit käyvät siunaamassa liiketoimintaa jne. Lohikäärmettä palvotaan myös hyvin yleisesti, muistatkos mikä se on kristillisessä perinteessä?
Kiinassa joka kolmas ihminen tunnustautuu jollakin asteella uskonnolliseksi ja kristinusko on tällä hetkellä maan toiseksi suurin uskonto. Buddhalaisuus on silti edelleen maan valtauskonto.
Intiassa hindut kieltävät kastittomilta edelleenkin ihmisioikeuksia, naisten kouluun menoa ja köyhien auttamista, koska köyhyyden uskotaan johtuvan entisen elämän virheistä, eikä siihen siis saa puuttua. Puhumattakaan hindujen sadoista jumalista jne.
"Parikymmentä vuotta on hyttysen ininää ikuisuuteen verrattuna ja eihän Jeesus kuollut, heitti pois ihmiselämänsä, jonka päivät olivat luetut syntymästä lähtien ja sen jälkeen siirtyi taas toisiin sfääreihin elävänä kuin mikä."
Jeesus kuoli. Jeesuksen teko on merkittävä Jumalan silmissä, se on pääasia. Jeesuksen veren arvo ei ole siitä kiinni, miten me sen näemme, vaan miten Jumala sovituksen näkee. Täydellisenä jokaisen ihmisen kohdalla. Miksi? Koska Jumala itse omalla verellään lunasti jokaisen ihmisen synnin ja paholaisen vallasta, mutta myös vapaaksi tulevalta tuomiolta.
"Isäsi ja äitisi laittoivat sinut alulle, mutta et ole näköjään vieläkään kasvanut itsenäisyyteen, jos tarvitset kaitsijaa jatkuvasti?"
Taidat olla ylpeä siitä, ettet tarvitse Jumalaa? Tuohon samaan asiaan paholainen vetosi eevan ja aatamin kohdalla:"Mihin te Jumalaa tarvitsette? Syökää tuosta puusta, niin tiedätte kaiken sen minkä Jumalakin ja sitten tulette toimeen omillanne..."
No, ei minun egoni siitä kärsi, vaikka myöntäisinkin tarvitsevani Jumalan apua elämässäni. Ehkä en edes kaipaa sellaista "itsenäisyyttä", jota tarkoitat, koska sellaista ei todellisuudessa ole. Et päätä elämäsi alkamisesta, etkä sen loppumisesta, sinä vain kuvittelet, että voit hallita elämääsi.
"Kristityt tässä elämässä ovat niitä passiivisia myötävirtaan kellujia, jotka kieltäytyvät systemaattisesti kehittymästä. "
Kehittymästä minne?
"Maailmassa ei oikeus aina todellakaan tapahdu, mutta asia ei parane voivottelemalla ja rukoilemalla. Eikä asia korjaannu, ei ainakaan toivomalla kovasti viimeistä tuomiota jolloin kaikki paha saa palkkansa. Ei vaikka kuinka uskot. Sen sijaan Sinulla on avaimet kädessäsi; toimi, älä vain toivo! "
Tervetuloa tänään kanssani kadulle tai yökahvilaan. Ihme kuva sinulla on kristityistä. Suosittelen käymään Fidan, Kannin tai jonkun muun kristillisen järjestön sivuilla.
Istuiko Jeesus paikallaan voivottelemassa ja rukoilemassa?
Jep, nyt pitää lähteä noudattamaan sinun neuvoasi, tuleekin taas pitkä ilta, yöhön asti.
joo...
"Käsityksesi, että pitäisi arkielämän sijaan keskittyä jumaluuteen, pyhyyteen on ensinnäkin hyvin narsistinen: se sisältää taustaoletuksen, että sinä tiedät kaikkeudesta kaiken ja että sinä voisit omnipotenttisesti siitä jotakin tulkita. "
Ei muuten pidä, narsismia käsittelevän teoksen mukaan nimeomaan Jumalan auktoriteetin hylkääminen on johtanut siihen, että ihminen on alkanut kehittelemään minä-keskeisiä filosofioita, joissa sanotaan jopa meidän olevan jumalia... Tästä nyt esimerkkin mm. New Age jne.
Kyseinen teos on nimeltään "Miksi aina sinä-Narsismin seitsemän syntiä". Kirjoittaja ei tietääksen ole kristitty.
"Toisekseen, tapasi kieltää keskittymästä minuuteen tuottaa tunteettomia ihmisiä, jotka kieltävät tarpeensa. Krisselismin kielellä he turruttavat omantuntonsa. "
Tunteettomia ihmsiä?
Älä viitsi jauhaa soopaa. Ensinnäkin, kuka tarpeiden kieltämisestä mitään on puhunut? Toisekseen, alkoholisteja ja kääntymystä tutkineen Niemälän tutkimuksen mukaan moni alkoholisti löysi omantuntonsa VASTA uskoontultuaan.
Suosittelen lukemaan.
"- Näin nimenomaan on. Tiedän ja hyväksyn tuon täysin. Hyväksytkö sinä? "
En hyväksy, koska silloin se estäisi pyrkimästä muutokseen sen poistamiseksi. Epäoikeudenmukaisuutta ei pidä hyväksyä, vaan taistella sitä vastaan.
"Mutta oikeudenmukaisuus on vain ihmisen keksimä käsite ja periaate, jonka tarkoituksena on edistää ihmisyksilöiden hvyinvointia yhteisössä."
Ja tästä syystä voit pestä kätesi, todeta, että maailma vain on epäoikeudenmukainen ja jos osuu jonkun kohdalle, niin se pitää vain hyväksyä?
"Lopputulos on sitten sattumien summa."
Tulihan se sieltä. Minä en usko sattumaan. Niin vahvaa uskoa minulla ei sentään ole....
"Minä hetkenä hyvänsä voimme liukastua banaaninkuoreen, mutta ei sitä kuorta siihen ole jumala tai saatana laittanut, vaan kyllä se on jonkun toisen kädestä pudonnut. "
Etkö vieläkään ymmärrä, etteivät kumpikaan toimi muuta kuin hyvin harvoissa tapauksissa ilman ihmistä?
Vaikka ihminen sen siihen pudotti, niin miksi juuri sinä siihen likastuit eikä juuri edelläsi kävellyt tai jälkeesi tullut? Mikä sai ihmisen pudottamaan kuoren juuri silloin, kun sinä kävelit?
No, et sinä kuitenkaan usko, joten se siitä.
Jos oletetaan, kuten krisselismi olettaa, että jumaluus on jotakin yliluonnollista (vaikuttaa elämän, luonnon ulkoupuolella ja voi viitata kintaalla luonnonlaeille) niin käsitys siitä, että ihminen olisi jumala on todellakin narsistinen. Krisselistinen käsitys narsismista juontaa juurensa siihen, että mies, valkoihoinen, vapaa, hetero, samaistaa itsensä Jahveen ja kokee omnipotenttisena ilosanomanaan alistaa kaikki muut, koko luomakunnan jopa.
Jos taas oletetaan, että jumaluus on luonnollista, kaikkialla läsnäolevaa noin energiaa tms. on loogista nähdä jumaluus myös vaikkapa krokotiilipäisenä tai lentävänä spagettiateriana tai lähimmäisenä tai kokea hänet omassa itsessään. Näihin käsityksiin sisältyy jumaluuden monimuotoisuus: hän ei ole yksi ja ainoa, vaan monta ja muunteleväista, tai veiläpä, että he ovat moninaisia muuntelevaisia. Tästä näkövinkkelistä ei olekaan enää narsistista, eikä omnipotenttistä väittää itseään jumalaksi sillä myös ohipörräävä mopopoika on jumala tai osa jumaluutta tai lähikaupan ovenkahva.
Krisselismin individualistinen kuva miesjumaluudesta synnyttää narsismia ja kyvyttömyyttä kohdata mitään kunnioitettavaa elävässä elämässä, alempiarvoisiksi koetuissa tahi ympäristössä. Narsismi edellyttä jonkinlaista kyvyttömyyttä kytkeytyä todellisuuteen: toisiin ihmisiin, ympäristöön ja enennkaikkea: omiin tunteisiin.
Krisselismi opettaa tätä nimenomaista kytkeytymättömyyttä omiin tunteisiin, omaan itseen ja ympäristöön perimmäisenä totuutena. Lisäksi krisselismi sisältää aimo annoksen alistumisen teologiaa, jopa niin, että perusteesit perustuvat pelkästään vallankäytölle ja sen legitimoimiselle.
"En hyväksy, koska silloin se estäisi pyrkimästä muutokseen sen poistamiseksi. Epäoikeudenmukaisuutta ei pidä hyväksyä, vaan taistella sitä vastaan. "
- En tuota tarkoittanut, vaan sitä, että hyväksyn sen että onnettomasti voi vaan käydä. Eikä sille mitään voi. Epäoikeudenmukaisuutta vastaan sen sijaan tietysti voi ja pitääkin taistella. Itsehän sen sijaan olit tuostakin sitä mieltä, että ihminen ei mahda mitään vaan tarvitsee henkivoimat avuksi.
"Etkö vieläkään ymmärrä, etteivät kumpikaan toimi muuta kuin hyvin harvoissa tapauksissa ilman ihmistä? "
- Joo. Nimenomaan tuntuvat aina tarvitsevan ihmisen välikappaleeksi...Muutenhan niitä ei näy, ei kuulu.
sijainnista sen verran, että miksi ihmeessä
pitäisi olettaa sen sijaitsevan jossain
tietyssä sijainnissa tai olla olevaisuutta
itseään, siitä lähtien kun neitsyt-maria
oppeja ei hyväksyttäisikään millään muotoa
tunnetussa kristillisyyden-opissa,niin veikkaan
että ihmiskunta on menossa kohti viimeistä
"turmion" tietä. Siten on hyvä että meille
"körmy-örmyille" naisvalta enemmistö osaa
ja pystyy johdattamaan "oikeaa" polkua niin
halutessaan. nim. ei-koskaan "tossun " alla.
on, että uhrauksen alku on halussa lepyttää jumalia sillä mikä ihmiselle on tärkeintä: ruualla ja juomalla. Koska jumalat ovat ihmisten luomuksia heillä oli aluksi ihmisten perustarpeet vaikka nykyään ovat ehkä hieman hienostuneempia. Jerusaleminkin temppelin repertuaariin kuului paitsi lihauhrit myös vilja-ja tuoksu-uhrit joista Jahven sanottiin nauttineen
että jumalat kannatti pitää kylläisinä ja tyytyväisinä uhraamalla heille. Muutenhan he voivat järjestää vakavia harmeja ihmisille.
Täkäläisten uskisten jumala on hyvin kiinnostunut tuomioiden jakelusta. Kertonee jotain tuon jumalan luojista ja ylläpitäjistä, jotka itselleen löytävät armahduksen.
niin vaikeata ole ymmärtää kun tuomarina toimiikin syytetty.
Ihan muutama juttu, parahin fari… apostoli, ihan kommentaarina.
Japanin itsemurhatilastot ovat korkeat, koska se on perinteistään tarkkojen japanilaisten näkemyksen mukaan käypä tapa kuolla ja sosiaalisesti hyväksyttyä. Inhimillisesti katsoen jokainen itsemurha on valtava tragedia, mutta kuka minä olen tuomitsemaan toisten kulttuurin erityispiirteitä? Suomi on maailman luterilaisin maa ja meilläkin tehdään erikoisen paljon itsemurhia ILMAN kulttuurista hyväksyntää. Eli tästä voisi hätäisempi vetää johtopäätöksen, että luterilainen kristillisyys ajaisi poikkeuksellisen paljon ihmisiä itsemurhiin…
Totta, hinduilla on valtavasti jumalia, mutta oletko koskaan pysähtynyt miettimään, josko he olisivatkin oikeassa? Entäpä, jos kuoltuasi vastaan tuleekin Shiva, Kali tms., ja kristinusko osoittautuukin megaluokan valheeksi? Entäs jos paratiisin portilla seisookin Muhammed? Tai todennäköisemmin, kun kuolet, niin olemassaolosi kaikilla ”tasoilla” lakkaa. Olet tuhrannut ison osan elämästäsi ja voimavaroistasi kuvitteellisen silmän palvontaan. Pascal’in veto on ohut lohduke, mutta saat puolestani pitää sen, jos et välttämättä halua, että kerron sinulle miten asia on.
Kiinalaisista siis 2/3 EI ole uskonnollisia, ja niistä 1/3:kaan ei ole kuin 10% kristittyjä. Toisaalta, mitä siitä, jättää se edelleen äkkiä laskettuna suunnilleen miljardi käännytettävää… Suunta saattaa olla ylöspäin, mutta ennen kuin käännytys etenee edes tuohon kolmasosaan, maailma lienee taas hieman erinäköinen.
Eikö väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä ollutkaan kiellettyä? Miksi siis syytät minua vaalilupauksista? Sinun ja Raamattusi antamia lupauksia ”ikuisuudesta” ei voida osoittaa miksikään, ei todeksi eikä vääräksi, eli ne vasta todellisia väyryslupauksia ovatkin. Miten voin kuulostaa ylpeältä, jos perään ihmisiltä (ja ennen kaikkea itseltäni) järjenkäyttöä, todisteita ajattelun tueksi ja vastuunottoa tässä elämässä? Nyt se malka pois omasta silmästäsi, pyydän.
Toinen asia, mitä sinun tulisi pikkuhiljaa alkaa varomaan, on uskollasi ylpeily. Teet itsestäsi säännöllisin väliajoin jonkun sortin uskonsankaria kertomalla siitä, kuinka arvokasta työtä ja kuinka paljon sitä teet. Ei käynyt mielessä, että muutkin voivat olla töissä, jopa raskaammissa kuin sinä, tekemättä siitä sen suurempaa hurskastelunumeroa? Ad hominem-argumentti, tiedän, mutta pidätän itselläni oikeuden nuhdella takaisin.
Toisaalta, olen huolissani sinusta. Useimmat ulkoaohjautuvat ihmiset eivät edes tajua olevansa robotteja, jotka todella kokevat tarvitsevansa ulkopuolista ohjaajaa elämäänsä. Sanoit itsekin, ettet kaipaa ”itsenäisyyttä”; mikä silloin olet, jos et ole reilusti itsesi ohjaksissa? Aivan, Jumalan pikku palvontarobotti, jonka on kyseltävä kaikki tehtävänsä manuaalistaan ja joka pystyy itsenäisesti lähinnä päättämään maitopurkkinsa koon ja äänensä voimakkuuden. Koska niinhän se on, että uskolla on pikku ”reunaehtonsa”, joiden perusteella muut ihmiset (ja ennen kaikkea Jumala) voivat tehdä arvionsa uskon määrästä.
Jumala on kaikkivoipa, joten hän on tekosineen kaiken arvostelun yläpuolella? Tajuatko mitä hallintomallia hän noudattaa? Aivan oikein, barbariaa; Might is right? Miten siis voit arvostella kastilaitosta (joka on huutava vääryys, ja Intialla on ihmisoikeuksiin pitkä matka) kirjakokoelman perusteella, joka ei selkeästi tuomitse edes orjuutta? Ja edes kannibalismia, koska Raamatussakin siitä puhutaan (Jumala uhkailee sillä, mm. 2. Kun.).
Ja entä Saharan eteläpuolinen Afrikka aids-epidemioineen, kun paavi kieltää kondomit syntinä. Miten luulet, että käy? Jumala parantaa ison kasan ihmisiä aidsista? Kun nyt hehkutat Papuan tilannetta, miten sinnekin on ”sivistys” viety, niin muista, että Afrikka oli kutakuinkin paratiisi ennen valkoista miestä ja hänen Raamattuaan. Monokulttuuri, orjuus, sodat, taudit, Raamattu ja luonnonvarojen ryöstö; tässä valkoisen miehen lahjat Afrikalle. Yksi kyseenalainen ”hyöty” ei oikeuta noin montaa vääryyttä. Nyt tietenkin väität näiden kolonialisti-/ imperialisti-ihmisten olleen jotenkin ”epäaitoja” kristittyjä, mutta mikä oikeuttaa puoleltasi moiset syytökset? Aivan, eri tavalla tulkittu Jumalan Erehtymätön Sana(™), mikä osoittaa sen (ja samalla jumalan) olevan iloisen ambivalentti, epäyhtenäinen ja epälooginen. Allegoriana ehkä toimiva, erehtymättömänä ”totuutena” ei.
Aivan sama, mitä tähän vastaat, koska minun puolestani tämä keskustelu ja samalla muutkin keskustelut kanssasi ovat täysin turhia. Minun aikani ei yksinkertaisesti riitä cranus ferrosuksesta kärsivän ja itselleen täysin sokean ihmisen kanssa löpisemiseen. Toivottavasti joskus kasvat itsenäiseksi ihmiseksi.
olin aistivinani?
"että luterilainen kristillisyys ajaisi poikkeuksellisen paljon ihmisiä itsemurhiin… "
Miten määrittelet luterilaisen kristillisyyden?
"Entäpä, jos kuoltuasi vastaan tuleekin Shiva, Kali tms., ja kristinusko osoittautuukin megaluokan valheeksi? Entäs jos paratiisin portilla seisookin Muhammed? "
Muhammed, Kali, eikä Shiva ole tehnyt puolestani mitään, mutta Jeesus Kristus on. Hän on kuollut syntieni tähden ristillä ja sovittanut ne verellään. Kaikki muut uskonnot edellyttävät ihmisen lakihenkisyyden sanomalla noudattamaan yksityiskohtaisia menoja ja riittejä, eikä ihminen KOSKAAN senkään jälkeen voi olla varma pelastumisestaan. Kyllähän se tietysti pännii, jos joku väittää olevansa varma pelastuksestaan, mutta varmuuteni ei perustu omiin tekoihini, työhöni tai edes uskooni, vaan siihen, mitä Jeesus on tehnyt ristillä ja ylösnousemuksellaan.
"Miksi siis syytät minua vaalilupauksista? "
Syytän? Minä totesin niiden kuulostavan sellaisilta.
"Sinun ja Raamattusi antamia lupauksia ”ikuisuudesta” ei voida osoittaa miksikään, ei todeksi eikä vääräksi, eli ne vasta todellisia väyryslupauksia ovatkin."
Ikuisuudesta ei ehkä, mutta Jumalan toiminnasta kylläkin. Jos pysähtyisit hetkeksi katsomaan ja kuuntelemaan. Tiedän, mitä Jumala on minun ja vaimoni elämässä jo tehnyt, mutta myös muiden uskovien ystävieni elämissä. Viimeksi tänään kuulin pikkupojalta, että hänen isoisänsä kurkkusyöpä on parantunut. Rukoilimme sen puolesta tammikuussa. Ystäväni syöpäkasvain poistui henkitorvesta, kun hän tuli uskoon. Lääkärien tarvitsi vain putsata jäänteet ja varmistaa tilanne. Viikko sitten KAN-kodilla saatananpalvoja tuli uskoon ja hänellä oli kaksi kasvainta mahassa. Leikkausta valmistelevassa tarkastuksessa todettiin, ettei mitään leikattavaa ole.
"Nyt se malka pois omasta silmästäsi, pyydän."
Tässä olet oikeassa, siihen on välillä ihan aihetta.
"Teet itsestäsi säännöllisin väliajoin jonkun sortin uskonsankaria kertomalla siitä, kuinka arvokasta työtä ja kuinka paljon sitä teet. "
Hetkinen? En kyllä muista arvottaneeni työtäni millään tavalla, vaan ainoastaan kertonut mitä teen. En koe olevani mikään uskonsankari, Joona enemmänkin.....
"Sanoit itsekin, ettet kaipaa ”itsenäisyyttä”; mikä silloin olet, jos et ole reilusti itsesi ohjaksissa?"
Suurin osa ihmistä kuvittelee olevansa itsensä herroja, mutta eihän tämä pidä paikkaansa. Heidän toimintaansa ohjaavat yhteiskunnan säännöt, muiden mielipiteet, markkinat, muoti, työlainsäädäntö, yhteiskunnan arvostukset, kulttuuri jne. Mikä osa sinusta siis todellakin on sitä osaa, jota sinä itse ohjailet, ilman ulkopuolista vaikutusta?
Uskoni mukaan en ole iteasiassa ulkoa ohjautuva, vaan nimeomaan sisältäpäin, koska en koe Jumalan olevan joku avaruuden takana ihmistä ulkoa ohjaava taho, vaan Pyhän Henkensä kautta hän on uskovassa (minussakin) ja koko Jumalan kolminaisuus vaikuttaa uskovassa ylösnousemusvoimalla. Ohjaus siis tapahtuu sisältäpäin.
"Miten siis voit arvostella kastilaitosta (joka on huutava vääryys, ja Intialla on ihmisoikeuksiin pitkä matka) kirjakokoelman perusteella, joka ei selkeästi tuomitse edes orjuutta? Ja edes kannibalismia, koska Raamatussakin siitä puhutaan (Jumala uhkailee sillä, mm. 2. Kun.). "
Koska kastijärjestelmä määrittelee ihmisen olevan eriarvoinen syntymän perusteella. Uusi testamentti ja Kristus määritteli ihmisen tasa-arvoiseksi. Paavali palasi tähän teemaan sanomalla, että Kristuksessa kaikki ovat yhtä. Otappa muuten selvää ihan huvikseen ketkä olivat ensimmäisiä tahoja, jotka menivät Amerikkaan menevien orjakuljetusten väliin ja estivät niitä. Brittiläiset uskoontulleet ihmiset.
Samoin kävi myös niiden kuljetusten kanssa, joissa vietiin Afrikasta orjia arabimaihin. Kristittyjen laivat olivat pysäyttämässä niitä.
Ihmissyönnistä. Jumala antoi tämän kohdata ihmisiä näiden luopuessa Hänestä. Tämä myös saattoi olla suora seuraus. Onko kyseessä Jumalan aktiivinen toimi, vaan seuraus, jonka Jumala salli?
Maailmassa on selkeitä esimerkkejä siitä, kun ihminen nostetaan Jumalan asemaan ja hylätään Jumala kokonaan. Tästä esimerkkinä ovat tietysti kommunistiset valtiot, mutta Albania oli ensimmäinen maa, joka luopui kokonaan Jumalasta ja julistautui ateistiseksi valtioksi. Seuraukset nähtiin myöhemmin...
"Ja entä Saharan eteläpuolinen Afrikka aids-epidemioineen, kun paavi kieltää kondomit syntinä."
Paavi ja katolisuus eivät ole suosikkejani. Muutenkin moralistinen saarnaaminen on tyhjää sanahelinää, ellei julisteta evankeliumia. Olen siis sitä mieltä, että mieluummin jakaa tietoa ehkäisystä, kuin antaa ihmisten sairastua tms. Ihminen, joka ei ole uskossa, tuskin pidättäytyy esiaviollisesta seksistä, joka kuitenkin on oikeasti kaikkein varmin tapa välttää sukupuolitaudit ja ei-toivotut raskaudet. Kortsukaan ei (Agneistin väitteestä huolimatta) ole 100% varma.
"Nyt tietenkin väität näiden kolonialisti-/ imperialisti-ihmisten olleen jotenkin ”epäaitoja” kristittyjä, mutta mikä oikeuttaa puoleltasi moiset syytökset? "
Jeesuksen esimerkki. Paavalin esimerkki. Ei Raamattua kovin kummoisesti tarvitse tulkita tajutakseen, ettei Jeesus eikä Paavali olisi hyväksyneet kolonialistien toimia ja kristinuskon levittämismetodeja. Jos totean, etteivät he toimineet Jeesuksen opetuksien mukaan, ei se ole syytös, vaan toteamus. Jos olet kanssani Jeesuksen esimerkin suhteen eri mieltä, niin osoita, että olen väärässä. Osoita, että Jeesus opetti riistämään, tuhoamaan, tappamaan, käännyttämään väkisin, kastamaan väkisin ja alistamaan toisia ihmisiä. Osoita, että evankeliumi levisi 300 luvulle asti miekalla. Osoita, että se on Jeesuksen ja alkuseurakunnan malli.
"Minun aikani ei yksinkertaisesti riitä cranus ferrosuksesta kärsivän ja itselleen täysin sokean ihmisen kanssa löpisemiseen. Toivottavasti joskus kasvat itsenäiseksi ihmiseksi."
Kyllä minä identiteettini tiedän ja se on hyvin pysyvästi Kristuksessa. Olen armahdettu syntinen ja Jeesuksen Kristuksen ristintyön kautta sovitettu ja syntini on annettu anteeksi.
Olen pahoillani, että olet joutunut tuhlaamaan kallista aikaasi minun kanssani keskusteluun.
on tehnyt puolestasi sen että on välittänyt tiedon yhdestä Jumalasta Allahista joka antaa anteeksi ilman showtemppuja,hindulaisuuteen ei kuulu "pelastus" joka on pelkästään kristinuskoon kuuluva käsite, elämähän siinä jatkuu uudessa muodossa, missä, siihen voi itse vaikuttaa. Kristinusko tarjoaa "pelastusta" jostain pahasta jota ei muissa uskonnoissa edes ole.Jos tarkkoja ollaan niin Paavalin mukaan tämä "pelastuskin" kuuluu vain ennalta määrätyille.
Jeesus ei muuten pitänyt ihmisiä tasa-arvoisina: kaananilainen vaimo oli koiranpenikkaan verrattava eikä Jeesuksella liioin ollut mitään sanottavaa orjuuteen tai oman aikansa naisten asemaan joka ei ollut täyden ihmisen.
"on tehnyt puolestasi sen että on välittänyt tiedon yhdestä Jumalasta Allahista joka antaa anteeksi ilman showtemppuja"
Ei muuten anna. Ihmisen pitää rakastaa Allahia, elää hyvä muslimin elämä ja suorittaa islamiin kuuluvat viisi peruspilaria, jotta Allah EHKÄ armahtaa ja päästää paratiisiin. Lopputulos selviää vasta kun sitä hyvien ja pahojen tekoja tarkastellaan ja jos hyviä on enemmän, Allah saattaa antaa pahat teot anteeksi...
"elämähän siinä jatkuu uudessa muodossa, missä, siihen voi itse vaikuttaa."
Mutta ei voi olla varma lopputuloksesta.
"Jos tarkkoja ollaan niin Paavalin mukaan tämä "pelastuskin" kuuluu vain ennalta määrätyille."
Virhetulkinta ennaltamäärämisopista ja Paavalin näkemyksestä. Paavali tarkoitti Roomalaiskirjeessä olevalla näkemyksellään sitä, että Jumala on ennalta nähnyt, ketkä ottavat pelastuksen vastaan ja ketkä eivät. Jumala ei ole ennalta määrännyt ketään Taivaaseen tai helvettiin, tätä mieltä asiasta on mm. Kalevi Lehtinen.
"Jeesus ei muuten pitänyt ihmisiä tasa-arvoisina: kaananilainen vaimo oli koiranpenikkaan verrattava eikä Jeesuksella liioin ollut mitään sanottavaa orjuuteen tai oman aikansa naisten asemaan joka ei ollut täyden ihmisen. "
Jeesus tiesi opetuslastensa suhtautumisen kaananilaiseen naiseen ja koetteli heitä. Hän halusi osoittaa, että tuolla juutalaisten mielestä pakananaisella olikin jopa vahvempi usko, kuin monilla israelilaisilla. Jeesuksen ja kaananilaisen naisen keskustelussa oli huumori mukana, Jeesus myös halusi vähän kiusoitella naista:"Mitä, etkös sinä tiedä, että hän on tullut vain juutalaisia varten;)"
Jeesus oli oikeasti iloinen naisen uskosta ja hänhän ylisti sitä lopuksi. Tulkintasi on kohtaamisesta väärä, Jeesus ei halveksinut naista tämän pakanuuden takia, vaan halusi osoittaa, että pakanatkin ovat pelastuksen ja siunauksen saava. Tällä hän vahvisti Jumalan lupauksen Abrahamille.
Naisten asemasta sen verran, että Jeesuksen suhtautuminen naisiin oli aivan erilainen kuin muilla sen ajan miehillä. Katso sitä, miten Jeesus kohteli heitä, äläkä sitä, mitä hän jätti sanomatta. Omalla esimerkillä on itseasiassa useimmiten eniten vaikutusta kuin sanoilla.
Myös hautakuvaukset nostivat naiset uuteen asemaan. Naiset olivatkin heitä, jotka olivat viimeisinä Jeesuksen luona ja myö ensimmäisiä haudalla, samaan aikaan miesten pelätessä suljettujen ja lukittujen ovien takana.
"Kristinusko tarjoaa "pelastusta" jostain pahasta jota ei muissa uskonnoissa edes ole"
Islamissa on, juutalaisuudessa puhutaan tuonelasta, helvetti on mainittu Vanhassa testamentissa, kuten Saatanakin.
Buddhalaisuudessa on tavoitteena vapautua jälleensyntymiskierteestä, mutta ihminen ei koskaan tiedä, milloin on viimeinen rundi menossa. Hindut taas eivät voi koskaan olla varmoja, ovatko eläneet niin hyvän elämän, etteivät synny seuraavassa elämässä rangaistuksena esim. koppakuoriaisena tai kerjäläisenä tms. Hindu ei voi koskaan olla täysin varma, eikä myöskään muslimi.
mielipide voittaa sen mitä Paavali sanoo:"Jumala ei ole ennalta määrännyt ketään Taivaaseen tai helvettiin, tätä mieltä asiasta on mm. Kalevi Lehtinen."
Aha, Jeesus vain kiusoitteli kaananilaista naisparkaa jolla oli kova hätä, tarina kuitenkin meni näin "Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." 24 Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." Koiranpenikkanimitystä käytetään lähi-idässä yhä, sillä osoitetaan suurta halveksuntaa eikä ilmaus ole vähemmässäkään määrin humoristinen.
En ole sanonut että naista halveksittaisin "pakanuuden" takia, käsitys on juutalaisuudelle tuntematon se kun ei oletakaan että kaikilla pitäisi olla jokin sama tai tietty uskonto pelastuakseen jostain johonkin.Jeesus halveksi naista hänen kansallisuutensa takia.
Miten Jeesus kohteli naisia muita miehiä paremmin? Jos Jeesus olisi todella halunnut tehdä jotain naisten aseman parantamiseksi hän olisi voinut ottaa jonkun heistä opetuslapseksi, mutta tätähän hän ei tehnyt. Pois se.
Helvettiä VT ei tunne eikä muutakaan tuonpuoleista rangaistusta, satan oli yksi YHWH:n taivaallisesta tsavasta, väestä, mutta ei sama kuin kristinuskon paholainen.
Allah armahtaa kenet tahtoo, aivan kuten Jeesuksen isä, hindujen ja buddhalaisten vaellus päättyy lopulta, ei helvettiin vaan olemattomuuteen. Kristinusko ja islam ovat ainoat joiden jumala on varannut ikuisen rangaistuksen väärinuskoneille. Pikkumaisia tyyppejä: jollei tule kiitosta ja hymistystä ottavat tosi pahasti nokkiinsa.
sitä miksi Jeesus vastasi kuten vastasi. Otat yhden Jeesuksen kommentin ja maalaat siitä kokonaiskuvan. Jeesuksen suhtautuminen muunmaalaisiin ei ollut halveksiva, tästä esimerkkeinä esim. samarialainen nainen.
Opetus lasten "tee hänelle jotain" tarkoitti, että "lähetä nainen pois". He suhtautuivat lapsiin ynseästi jne.
Jeesus ei osoittanut halveksuntaansa tai ynseyttä keitään muita kohtaan, kuin tekopyhiä fariseuksia, jotka kuvittelivat olevansa jotain, mutta olivat sisältä mätiä.
"Jeesus halveksi naista hänen kansallisuutensa takia."
Jeesus ei halveksinut naista. Usko jo.
"Jeesus olisi todella halunnut tehdä jotain naisten aseman parantamiseksi hän olisi voinut ottaa jonkun heistä opetuslapseksi, mutta tätähän hän ei tehnyt. Pois se."
Jep, ja se olisi varmaan toiminut yhteiskunnassa, jossa naisen asema oli erittäin huono? Voit kokeilla esim. Saudi-Arabiassa ottaa naisen autokuskiksesi osoittaaksesi, että arvostat naisia. Jeesuksen kohdalla vaikutus olisi ollut sama ja Jeesus tiesi tämän. Jeesus hyväksyi naisia seuraamaan häntä. Hänen mukanaan kulki jatkuvasti naisia, opetuslasten vaimoja, hänen sukulaisiaan, eikä hän häätänyt heitä pois. Martta ja Maria olivat hänen ystäviään.
"Allah armahtaa kenet tahtoo, aivan kuten Jeesuksen isä,"
Väärin. Jumala armahtaa jokaisen joka uskoo tämän Poikaan. Allah armahtaa mielivaltaisesti.
"Pikkumaisia tyyppejä: jollei tule kiitosta ja hymistystä ottavat tosi pahasti nokkiinsa. "
Et ole ymmärtänyt kristinuskon pelastusnäkemyksestä ilmeisesti yhtään mitään? Se ei perustu hymistelyyn, eikä kiitoksen määrään, vaan siihen mitä Jumala teki ihmisen puolesta, toisin kuin islamissa, mitä ihmisen pitää tehdä, jotta ansaitsee Allahin armon, ehkä.
"Helvettiä VT ei tunne eikä muutakaan tuonpuoleista rangaistusta, satan oli yksi YHWH:n taivaallisesta tsavasta, väestä, mutta ei sama kuin kristinuskon paholainen."
Kyllä tuntee, mutta riippuu siitä minkä sinä näet olevan VT. Jos Mooseksen kirja on osa myös sinun tuntemaasi VT:tä, niin paholainen ei ollut Jumalan taivaalista väkeä. Hänen kohtalonsa on myös osoitettu Jesaja 14:12-23:ssa. Hänet mainitaan 1. Aik.21:1:ssä.
Tuonela mainitaan 11 jakeessa 1992 VT:ssa, muodossa Tuonelaan se löytyy 34 jakeesta.
"Jos he tunkeutuvat tuonelaan, sieltäkin minun käteni tavoittaa heidät. Jos he nousevat taivaisiin, sieltäkin minä noudan heidät"(Aam.9:2)
"Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan."(Ps.16:10)
Tämä on muuten Messias-profetia... Jos VT:ssa ei uskottu tuonpuoleiseen, niin miten selität siellä usein käytetyn sanan "sielu"?
Tuonelahan ei ole helvetti. Se on viimeisen tuomion odotushuone...
"mielipide voittaa sen mitä Paavali sanoo:"Jumala ei ole ennalta määrännyt ketään Taivaaseen tai helvettiin, tätä mieltä asiasta on mm. Kalevi Lehtinen."
En minä sitä tarkoittanut. En jaksa alkaa selittämään koko asiaa, miten Lehtinen ja muut ovat tuon Paavalin "ennaltamäärämisopin" tulkinneet. Lue hänen kirjojaan, niin näet. Jumala ei ole ennalta määrännyt ketään helvettiin tai Taivaaseen, vaikka tietää ketkä niihin menevät.
Tuo Paavalin näkemys on ongelma ja kynnyskysymys vain niille, jotka eivät VIELÄ ole uskossa.
että Jeesus oli jumalinkarnaatio joka arvosti naisia, mutta ei kuitenkaan uskaltanut tehdä mitään näiden aseman parantamiseksi.Onneksi rabbit myöhemmin uskalsivat.
Fariseukset (perushim) olivat ryhmä johon kuului monenlaisia ihmisiä joita yhdisti vain tietty lain tulkinta, ei mikään muu. Arveletko että jokainen tähän ryhmään kuuluva oli "läpimätä ja tekopyhä"? Yrität antaa alibin Jeesuksen käyttäytymiselle, hänhän kirosi jokaisen joka oli hänen kanssaan eri mieltä. Varsinainen opettaja!
"Jumala armahtaa jokaisen joka uskoo tämän Poikaan. Allah armahtaa mielivaltaisesti." Paavalin mukaan Jeesuksen isäjumala armahtaa myös mielivaltaisesti ja joka tapauksessa ehdollisesti kuten itsekin sanot.
Olen ymmärtänyt kristinuskoa ihan hyvin: se asettaa ehtoja, joko uskot näin tai jumala kiduttaa sinua ikuisesti, ajallisesta ikuisrangaistus. Raakaa peliä mutta jumalilleen ihmiset sallivat mitä vain.
Helvettiä ei VT:ssä ole, tuonela ei ollut rangaistuspaikka. Satan on se tyyppi jonka kanssa YHWH löi vetoa Jobin käyttäytymisestä ja joka sai osallistua jumalneuvoston kokouksiin (ainakin ulkojäsenenä) ja joka oli YHWH:n alainen, ei hänen alibinsa.
Jesaja: "pilkkalaulu Babylonian kuninkaasta", hallitsijasta joka syöstiin valtaistuimelta ja surmattiin vaikka oli hetken ollut koko Lähi-idän valtias ja Israelin tuhooja.Kristityt jostain käsittämättömästä syystä tekivät hänestäkin osan paholaistaan. VT:n mukaan sekä hyvä että paha tulevat YHWH:lta, ei keneltäkään muulta.
Israelin uskonnossa ei ollut ajatusta tuonpuoleisesta palkkiosta tai rangaistuksesta,
palkkio oli, jos sen sai,hyvä elämä maanpäällä:jotta kauan eläisit maanpäällä,
ei jotta pääsit taivaaseen tai välttyisit helvetiltä.
Heprean sanat jotka on käännetty sieluksi tulevat molemmat hengittää verbistä ja tarkoittavat hengittävää, mitä selittämistä tässä on?
"Viimeksi tänään kuulin pikkupojalta, että hänen isoisänsä kurkkusyöpä on parantunut. Rukoilimme sen puolesta tammikuussa."
Minua on jo kauan ihmetyttänyt rukoilun periaate. Jos jotain 'ei-haluttua' tapahtuu niin se on jumalan suunnitelmaa. Mutta jos jotain hyvää tapahtuu niin se on rukouksen voimaa.
Eikös kaiken kuulunut olla jumalan suunnitelmaa? Eikö tällöin rukoilulla pyritä muuttamaan tätä suunnitelmaa? Eikö tällöin väitetä että tiedetään parempi suunnitelma kuin jumalan suunnitelma?
Jos taas rukouksella vain toivotaan että jumalan suunnitelma vastaa sitä mitä rukoillaan...niin miksi edes rukoilla? Se mitä tapahtuu tapahtuu joka tapauksessa koska se on jumalan täydellistä suunnitelmaa.
Vai eikö jumalan suunnitelma ole täydellinen? Vai eikö jumalalla ole suunnitelmaa? Silloinhan hän ei olisi kaikkitietävä.
ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Uskoisin mielelläni jos näkisin mitään syitä uskoa. Todisteita.
Miksi muuten te uskovaiset aina tuputatte uskoanne pelottelemalla?
Tämähän on vähän niiku pokeria. Ensimmäinen heittää all innin ja sit ruvetaan katsomaan ketkä lähtee messiin.
Itse lähden aina mukaan. Tosin eihän se nyt ole kovinkaan tuottava pelisysteemi, mutta pääasia että saa säksättää :)
elinaika?
Olisko 40 vuotta riittävä, kun alkaa olla toinen pankki toinen avioero toinen...
Saman vanhan toisto alkaa olla puuduttavaa, mutta voidaanhan taivaassa järjestää asiat niin, että formatoidaan kovalevy aina parin tuhannen vuoden välein. Taas voidaan pyörittää samaa levyä pari tuhatta vuotta lisää. Tosin luulisi Jumalan luomisvoiman olevan niin ehtymätön, että tämä keksii lapsilleen alati uusia viihdykkeitä ja uusia elämyksiä.
Itse asiassa mistä tiedetään, ettemme me jo tee sitä parhaillaan. Sielu käy vain jossain puhdistettavana ja palaa taas takaisin tabula rasa.
Tiivistän tähän kaikkien luettavaksi kaiken sen olennaisen mitä Apostolilla on ollut esittää:
Kas noin, siinä se kaikki oli. Eikö ollutkin hienoa? Ai ei ollut? No älkää syyttäkö minua. Syyttäkää apostolia, jolla ei koskaan ole ollut esittää yhtään mitään. Tyhjästä ja olemattomasta kun on aika hemmetin vaikeaa esittää mitään.
Esitit:
Apostolin jumala ei kykene edes tuon vertaa koodaamaan html:a, joten vahvaa liioittelua oli tekstisi.
Ei siinä ollut 11 kpl rivinvaihtoja, kuten väitit!
Sinänsä olit kyllä oikeassa siinä, että pelkkä rivinvaihtokin sisältää huomattavasti enemmän informaatiota, kuin mihin se Apostolin tarjoama näkymätön mutta olematon jumala on ikinä kyennyt.
nuo braket.
Toisekseen, vaikka se apostolin jumala on näkymätön, niin ei se ole olematon, kuten kirjoitat.
Se elää apostolin mielikuvituksessa joka on, kuten tiedämme, melkoisen elävä ja oleva.
rivienvälijumala.
Kappaleiden välissä on aina kaksi välilyöntiä, joten varsinainen asia eli info on tuossa vain 9 välilyöntiä! Sinä laskit mukaan myös ne, jotka olisivat olleet siinä joka tapauksessa...
Mutta ymmärrän toki virheellisen tulkintasi, ihmisten välisessä kommunikaatiossa kun virhetulkinnat astuvat aina vääjäämättä kuvaan (vrt. raamatun tuhannet eri "oikeaoppiset" tulkinnat). Mutta siitä huolimatta minun on todettava, että jos vielä jatkat harhaoppista rienausta, niin minun on raskain sydämin suositeltava Oikean Välilyöntimäärän Pyhässä Neuvostossa sinun polttamistasi kerettiläisenä roviolla!
Kaikellaaystävyydellä tietenkin.
no nyt se vihdoin selvisi missä se jumala piileskelee ja miksi kummassa siitä ei millään saada mitään suoraa havaintoa. Se onkin rivienvälijumala, havaittavissa vain rivien välistä luettuna...
"Kappaleiden välissä on aina kaksi välilyöntiä, joten varsinainen asia eli info on tuossa vain 9 välilyöntiä! Sinä laskit mukaan myös ne, jotka olisivat olleet siinä joka tapauksessa... "
Kappale, eli paragraph merkitään ei . Tässä oli kyse br:stä.
Välilyöntisi on silkkaa harhaoppia, space on täysin eri asia kuin rivinvaihto, senhän ymmärtää jokainen vihkiytynyt.
Liekit nuolevat sinun persettä, ystäväni!
Nuo sinun paragraphisi ja br:si koskevat vain niitä tekstejä, jotka on kirjoitettu virallisilla tekstinkäsittelyohjelmilla.
Koska tämä Suomi 24:n keskustelupalsta ei ole millään tavoin sidoksissa mihinkään tekstinkäsittelyohjelmaan, eivät myöskään mainitsemasi kerettiläiset tulkinnat päde tässä millään tavoin!
Tykkäätkö puolikypästä vai grillataanko ihan rapeaksi?
kerro meille Jumalan tahto ja ratkaisu tähän asiaan.
lihat grilliin ja korkatkaa oluet.
Usko itsessään perustuu kaiken itse-
oppineisuuteen tiedonlähteeseen maasta
oivaan, ilman opin kappaleita oivia:)
Uskomisen syvimmäinen olemushan on
juuri sitä sytyjä syviä ihmisessä
itsessään löytyviä, jos hän itse
sallii itsensä alttiiksi sille uskomiselle...
lukea kaikkea, koska oletin noiden Raamatusta otettujen kohteitten olevan kaukana alkuperäistarkoituksestaan.
Ilman suuria tunteita ja vouhotusta tiedän kokemuksesta, että Jumalaan uskovalla on sisäinen rauha. Sitä kaikki maailman ihmiset tarvitsevat.
Minä taasen tiedän kokemuksesta että sisäisen rauhan voi saavuttaa myös ilman uskoa.
Siksi turha kinastella asiasta jos tulos koetaan samanlaiseksi. Hyvää kevättä.
tästä en ala väitellä. Haluan tietää, mikä on sisäisen rauhasi sisältö? Perhe? Raha? Omat intuitiosi? Ilosi ja mistä se kumpuaa? Kerro, olen kiinnostunut kokemuksestasi.
Kinaamaan en aijo alkaa. Hyvää kevättä myös sinulle.
olikin oivallus että rauhan esteenä olikin 'itse luomani mielikuvat' siitä miten asioiden tulisi olla kun taas lähtökohtana pitää olla se miten asiat todellisuudessa ovat. Ainoastaan olevan voi muuttaa.
Sen 'mikä on' ja sen mikä 'tulisi olla' välinen ristiriita päättyy.
Käytännössähän se tarkoittaa sitä että otetaan asiat sellaisina vastaan kun ne eteen tulevat hermoilematta miten siitä eteenpäin. Ennemmin tai myöhemmin niihin löytyy ratkaisu jos ne koetaan ongelmallisiksi.