Ei noin hienoon suoritukseen olisi pure jenkki pystynyt. Ei donitsilla kasvanut aito asia pääse kahdella käsiaseella moiseen lahtimäärään. Ihan päällikkötason suoritus.
Aasialaista
antaumuksellisuutta
2105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ettei jenkit pärjännyt edes Vietnamissa, kun yksi korealainenkin vastaa 32 jenkkiä ja satoja jenkkipoliiseja.
Mäkkärimönjällä täyteen ahdetut kermaperseet eivät pärjää edes joukolla lähietäisyydeltä yhdelle ainoalle ammuskelijalle. Luulisin että vastaavassa tilanteessa joukko korealaisia saisi paljain käsin kiinni yhden jenkkiammuskelijan, vaikka muutama siinä saisikin luodin nahkaansa. Mutta se vaatiikin sitä sisua jota amerikkalaisilla ei kertakaikkiaan ole. Viime sodissakin USA on pärjännyt ainoastaan tilanteissa joissa riittää että pitsaa mässyttävä ihraperse painaa nappulaa satojen kilometrien päässä ja kohteeseen sataa ohjuksia tai palavaa fosforia. Kun jenkkisoltut joutuvat jalkautumaan ampumaetäisyydelle vihollisesta, niin sinkkiarkuille tuleekin sitten massamenekkiä.