seurustelen ortodoksin kanssa. Itse olen luterilainen, jonka elämään kirkko on liittynyt lähinnä juhlien kautta. En ole juurikaan pohtinut uskon asioita, vaan tunnen olevani merkillisessä hailuvaisuuden tilassa. En tiedä miten ajatella tai uskoa. Jotenkin tahtoisin uskoa, mutta sitten kun ajattelen historiaa ja kaikkea mitä siellä tapahtuu, ihmisten erehtyväisyyttä jne, minusta tuntuu, että kirkko on enemmän ihmisten luoma järjestelmä. Siis en tiedä mihin uskoa.
Nyt seurustelun myötä uskon asiat ovat tulleet ajankohtaisiksi pohdintaan. Olen vielä nuori. Kumppanini rukoilee aamuin illoin rukoussääntönsä (oikea termi?) ja paastoaa ja käy säännöllisesti kirkossa. Asiat ovat kaikki uusia ja kummallisia ja jopa vaikeita ymmärtää, koska ero aiempaan elämääni on niin iso.
Mietin vain, onko tällä palstalla samassa tilanteessa olevia. Esimerkiksi niin, että puoliso käy kirkossa, mutta itse ei, tai toisinpäin. Käyvätkö teidän ahkerien palstalaisten puolisot kirkossa tai ovat muuten aktiivia. voiko yhteiselo toimia, jos toinen ei usko (tässä tapauksessa ei tiedä mihin uskoa) ja toinen uskoo? Miten esimerkiksi lasten kasvatus jos toinen on ortodoksi ja toinen luterilainen. Olen siis tosissani tämän ihmisen kanssa ja pohdin näitä asioita tosissani, joten pyydän ystävällistä ja asiallista palautetta. Asiat eivät ole mustavalkoisia.
Nyt seurustelun myötä uskon asiat ovat tulleet ajankohtaisiksi pohdintaan. Olen vielä nuori. Kumppanini rukoilee aamuin illoin rukoussääntönsä (oikea termi?) ja paastoaa ja käy säännöllisesti kirkossa. Asiat ovat kaikki uusia ja kummallisia ja jopa vaikeita ymmärtää, koska ero aiempaan elämääni on niin iso.
Mietin vain, onko tällä palstalla samassa tilanteessa olevia. Esimerkiksi niin, että puoliso käy kirkossa, mutta itse ei, tai toisinpäin. Käyvätkö teidän ahkerien palstalaisten puolisot kirkossa tai ovat muuten aktiivia. voiko yhteiselo toimia, jos toinen ei usko (tässä tapauksessa ei tiedä mihin uskoa) ja toinen uskoo? Miten esimerkiksi lasten kasvatus jos toinen on ortodoksi ja toinen luterilainen. Olen siis tosissani tämän ihmisen kanssa ja pohdin näitä asioita tosissani, joten pyydän ystävällistä ja asiallista palautetta. Asiat eivät ole mustavalkoisia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos rakastatte toisianne, kaikki muu järjestyy. Isäni oli ortodoksi, äitini luterilainen, silti heidän kaltaistaan avioliittoa kunnioitan. Kiitollinen olen toki 50-luvulle, jolloin lapset kastettiin vielä pääsääntöisesti isän uskon mukaan. Muutoin kirjoittelisin protestanttien sivustoilla. Ohjeeni: Kunnioittakaa toinen toistanne, kunnioittakaa toistenne uskoa, älkää väkisin käännyttäkö niin hyvä tulee.
Olen ortodoksi ja seurustellut, krhm, muutamia kertoja - aina johonkin toiseen kirkkokuntaan kuuluvan kanssa. (Ihan sattumalta tosin: et uskokaan, miten vaikeaa ortodoksityttöihin on tietyin paikoin Suomea tutustua, heh.)
Oleellisinta on, että kunnioitatte toistenne vakaumuksia. Asiasta on hyvä keskustella, mutta jyrkkiä ilmaisuja on syytä välttää puolin ja toisin :) Usko ja uskonto ovat jokaisen yksityisiä asioita, eikä niihin voi kukaan toinen varmoja tai 'oikeita' vastauksia antaa.
Elämänkatsomuksena siis Sinun pohtiva ja epävarma asenteesi on yhtä arvokas kuin kumppanisi vahva usko tai osallistuminen seurakunnan toimintaan.
Lasten kasvatuksen suhteen voitte tehdä juuri sellaisia ratkaisuja, jotka teidän perheellenne parhaiten sopivat. Uskonto ei sitä määrää tai sanele. Kahden uskontokunnan kodissa lapsista toki varmaankin kehittyy tasapainoisimpia aikuisia, mikäli he saavat tutustua kummankin kirkkokunnan perinteeseen.
Parisuhteenne ei ole kummankaan kirkkokunnan omaisuutta, vaan teidän: kahden yksilön. Keskustelkaa ja sopikaa asiasta rakentavassa hengessä. Onnistumisen ratkaisevat keskinäiset tunteenne ja teidän persoonanne.
Suomalaisessa kulttuuripiirissä luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat riittävän lähellä toisiaan, ja yhteiselo on täysin mahdollista :) Valtaosa ortodoksien avioliitoista on avioliittoja luterilaisen kanssa, joten et ole asian kanssa mitenkään yksin.
Omista seurusteluistani vain yksi on kohdannut ongelmia uskonnon vuoksi. Silloin luterilaistyttö - muiden yhteisten pikkuvikojemme ohella - häpesi poikakaverinsa ortodoksisuutta hyvin luterilaisen sukunsa piirissä siinä määrin, että se oli rikkana rokassa vaikuttamassa eroomme. Tätä lukuun ottamatta seurustelukokemukset kaikkien uskontokuntien nuorten naisten kanssa ovat olleet pelkästään positiivisia :D
Tehokkaaseen lenkkeilyyn ja seurusteluun pätee sama sääntö: pitää pystyä puhumaan. Keskinäinen kunnioitus on kaiken A ja O.
Onnea seurusteluusi ortodoksin kanssa! Tuo, että asiaa pohdit, on jo mielestäni hyvä merkki siitä, että teillä on hyvän suhteen edellytykset ihan kohdallaan :)
Kiitos viestistäsi. Tuo vertaus lenkkeilyyn osui aiheen ytimeen niin hyvin :) Ja onneksi olen jo muutaman kerran pystynyt toteamaan, ettei vielä ole ollut asiaa josta ei olisi voinut puhua, tai ylipäätänsä en ole tainnut vielä kohdata aiemmin tällaista ihmistä, jonka kanssa on niin helppo puhua aiheesta kuin aiheesta. keskustelua syntyy varmasti myös myöhemminkin.
Pidän tästä ihmisestä suurelta osin juuri hänen humaaniutensa ja ihmisläheisyytensä vuoksi. Ystävällisyys ja "hyvin ja oikein" tekemiseen pyrkiminen ovat harvinaisia tässä maailmassa ja itse tällaisena herkkänä persoonana arvostan tätä todella paljon.
ja onpahan puheissa tullut esille myös se, että molempien erilaisuus tässä uskonto-asiassa pakottaa pohtimaan omia arvoja ja elämää aivan uudelta näkökannalta, mitä aiemmin on pitänyt itselle itsestäänselvyytenä tai tavallisena, niin se ei todellakaan toiselle sitä välttämättä ole. Tämä antaa mahdollisuuden kummallekin kehittyä ja vahvistua.
Mutta olen päättänyt pitää avoimen mielen, kuunnella ja paljon olen jo oppinutkin ja nyt on jo muutama kirja kirjastosta varauksessa. On aika alkaa ottamaan asioista selvää ja tutustumaan :)
Mukava, jos kelpasi :)
Olen elättänyt mielikuvaa ja toivetta siitä, että ortodoksinen elämänasenne merkitsisi juuri mainitsemiasi piirteitä: valmis keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta, humaani, ihmisläheinen, ystävällinen ja hyvään pyrkivä...
(Oikeastaan vasta osa tämän palstan muista keskusteluista sai minut epäilemään koko ajatusta, heh.) :D
Ajatuksesi uusista näkökulmista on hieno ja arvokas: opittavaa riittää jokaisella, uskontokunnasta riippumatta.
Käytännön tasolla olen havainnut näkökulmaeroja esim. hautajaisissa. Luterilaisissa hautajaisissa tunnelma on usein apea, koska surraan sitä, että läheinen ihminen on kuollut. Ortodoksisissa hautajaisissa taas liikutaan riehakkuuden rajamailla, kun iloitaan, että kyseinen ihminen on joukossamme elänyt :)
Toisaalta olen myös saanut luterilaiselta puolelta paljon - esimerkkinä vaikkapa sotilaspappien huipputason palvelut: ortodoksiset sotilaspadret kun ovat melko harvassa.
Tsemppiä kirjallisuuden tutkimiseen! Osa voi olla vaikeaselkoista, mutta älä lannistu :) Toivon, että kantamaasi asennetta löytyy valtaväestöstä laajemminkin - ehkä joku samoin ajatteleva osuu joskus miunkin kohallein :D
ortodoksinuoria (tai miksei vanhempiakin), joille uskonto on muodostunut ongelmaksi tai "dissaamisen" aiheeksi seurustelusuhteessa tahi sellaisen syntyessä?
Ois ihan mielenkiinnosta kiva kuulla, minkä verran tämmönen vähemmistöuskonto on ollut tuolla saralla haitaksi...
Nyt kun olen ortodoksi, on ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta tulleet jutuille ja kiinnostuneina kyselevät ortodoksisuudesta.
myös minäkin vastaan. Olin ennen luterilainen, mutta kolme vuotta sitten käännyin ortodoksisuuteen. Ja monet ovat sen jälkeen kysyneet minkälainen on ortodoksinen uskonto, kuinka meidän kirkossa käyttäydytään jne...
Joskus vähän tympiikin vastata näihin kysymyksiin joita minulle esitetään, sillä jotkut niistä on aika tyhmiä, esim. ollaanko me venäläisiä?
Ja olen ollut jo viidelle nuorelle aikuiselle ortodoksi kummi ja nyt joudun taas toimimaan kummina kuudennelle käänynnäiselle.
Kyllä meitäkin on, jotka olemmme joutuneet kärsimään seuran puutteesta tultuamme ortodokseiksi. Itse olen jo yli kolmekymppinen sinkkunainen ja koen oman ortodoksisuuteni uhrauksena, jonka olen tehnyt Jumalalleni kuunneltuani enemmän Häntä kuin muita ihmisiä. Yritettyänikään en ole löytänyt sellaista kumppania, edes toista ortodoksia, joka haluaisi seuraani ja ymmärtäisi, miksi on ravattava kirkossa koko ajan ja osallistuttava kirkon rientoihin tai elettävä jonkun elämäntavan mukaan.. Mieluummin siis yksin kuin huonossa seurassa.