Ellen White välitti Jeesuksen todistuksen seurakunnalleen.
Profetoimisen lahja ja Raamattu
Varhaiset adventistit uskoivat Raamatun opettavan, että hengelliset lahjat, mukaan lukien profetoimisen lahja, toimisivat seurakunnassa Kristuksen takaisintuloon asti (1.Kor.12:8-10 ja Ef.4:11-13). Mutta erityisesti heihin vaikutti Joelin kirjan kohta (3:1-5; 2:28-32, VKR), jossa ennustetaan, että viimeisinä päivinä Jumala vuodattaa Henkensä kaikkiin ihmisiin, ja ”teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat”.
Tärkeä raamatunkohta on myös 1.Tess.5:19-21, jossa neuvotaan uskovaisia olemaan väheksymättä profetoimisen lahjaa. Heidän tuli koetella kaikkea ja pitää ”se mikä on hyvää”. Tämän vuoksi adventistit alkoivat opettaa, että kristittyjen ei tullut suoralta kädeltä torjua niitä, jotka väittivät omistavansa profetoimisen lahjan. Sen sijaan heidän tuli koetella näitä henkilöitä nähdäkseen, oliko heidän opetuksensa sopusoinnussa Raamatun kanssa ja osoittiko heidän ”hedelmänsä”, että he olivat oikeita eivätkä vääriä profeettoja (Matt:7:15-20).
Näiden tekstien lisäksi varhaiset sapattia pyhittävät adventistit totesivat, että lopunajan seurakunta (”jäännös”) opettaisi Jumalan käskyjä ja omistaisi Jeesuksen todistuksen (Ilm.2:17); viimeksi mainittu tarkoitti heidän uskonsa mukaa profetoimisen lahjaa (Ilm.19:10).
Varhaisen adventismin pohtiessa Ellen Whiten suhdetta Raamattuun, yksi tärkeä näkökohta oli se, että Raamattu itse puhui profetoimisen lahjan puolesta ja ennusti sen toimivan aitona myös lopunajan seurakunnassa. Toinen näkökulma aiheeseen oli se, että Raamatulla oli ehdoton arvovalta hengellisissä asioissa uskovien etsiessä valoa. Niinpä James White kirjoittaa, että ”minkään lahjan elpyminen ei koskaan poista välttämättömyyttä tutkia Raamattua totuuden selville saamiseksi” (RH 28.2.1856).
Eräässä toisessa yhteydessä JW ilmaisi hyvin selvästi kantansa Raamatun ensiarvoisesta asemasta vaimonsa lahjaan nähden. Marraskuussa 1855 johtavat sapatinpyhittäjät päätyivät Raamattua perusteellisesti tutkittuaan yksimielisyyteen teologisesta kysymyksestä (sapatin alkamisajasta), joka pitkää oli vaivannut heitä. Kuitenkin Joseph Bates ja Ellen White olivat erimieltä asiasta. Tässä vaiheessa EW sai näyn, joka vahvisti sen tuloksen, johan Raamattua tutkimalla oli päädytty.
Sitten heräsi kysymys, miksi Jumala ei ollut selvittänyt kysymystä alunperin näyn avulla. JW:n vastaus on valaiseva. ”Näyttää siltä”, hän sanoi, ”että Herra ei halua opettaa kansansa jäseniä raamatullisissa kysymyksissä hengellisten lahjojen kautta, ennen kuin hänen palvelijansa ovat ahkerasti tutkineet hänen sanaansa.”
Yhteenvetona: varhaiset adventistit olivat Raamatun kansaa. Koska he uskoivat Raamattua, he olivat avoimia myös profetoimisen lahjalle omana aikanaan. Mutta tuo lahja ei korvannut Raamattua eikä sen tutkimista. Tuon lahjan tehtävänä oli johtaa ihmisiä takaisin Raamattuun, joka on Jumalan arvovaltainen sana.
Lähdeteos: George R. Knight, Ellen Whiten elämä ja teokset
Profetoimisen lahja ja Raamattu
Varhaiset adventistit uskoivat Raamatun opettavan, että hengelliset lahjat, mukaan lukien profetoimisen lahja, toimisivat seurakunnassa Kristuksen takaisintuloon asti (1.Kor.12:8-10 ja Ef.4:11-13). Mutta erityisesti heihin vaikutti Joelin kirjan kohta (3:1-5; 2:28-32, VKR), jossa ennustetaan, että viimeisinä päivinä Jumala vuodattaa Henkensä kaikkiin ihmisiin, ja ”teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat”.
Tärkeä raamatunkohta on myös 1.Tess.5:19-21, jossa neuvotaan uskovaisia olemaan väheksymättä profetoimisen lahjaa. Heidän tuli koetella kaikkea ja pitää ”se mikä on hyvää”. Tämän vuoksi adventistit alkoivat opettaa, että kristittyjen ei tullut suoralta kädeltä torjua niitä, jotka väittivät omistavansa profetoimisen lahjan. Sen sijaan heidän tuli koetella näitä henkilöitä nähdäkseen, oliko heidän opetuksensa sopusoinnussa Raamatun kanssa ja osoittiko heidän ”hedelmänsä”, että he olivat oikeita eivätkä vääriä profeettoja (Matt:7:15-20).
Näiden tekstien lisäksi varhaiset sapattia pyhittävät adventistit totesivat, että lopunajan seurakunta (”jäännös”) opettaisi Jumalan käskyjä ja omistaisi Jeesuksen todistuksen (Ilm.2:17); viimeksi mainittu tarkoitti heidän uskonsa mukaa profetoimisen lahjaa (Ilm.19:10).
Varhaisen adventismin pohtiessa Ellen Whiten suhdetta Raamattuun, yksi tärkeä näkökohta oli se, että Raamattu itse puhui profetoimisen lahjan puolesta ja ennusti sen toimivan aitona myös lopunajan seurakunnassa. Toinen näkökulma aiheeseen oli se, että Raamatulla oli ehdoton arvovalta hengellisissä asioissa uskovien etsiessä valoa. Niinpä James White kirjoittaa, että ”minkään lahjan elpyminen ei koskaan poista välttämättömyyttä tutkia Raamattua totuuden selville saamiseksi” (RH 28.2.1856).
Eräässä toisessa yhteydessä JW ilmaisi hyvin selvästi kantansa Raamatun ensiarvoisesta asemasta vaimonsa lahjaan nähden. Marraskuussa 1855 johtavat sapatinpyhittäjät päätyivät Raamattua perusteellisesti tutkittuaan yksimielisyyteen teologisesta kysymyksestä (sapatin alkamisajasta), joka pitkää oli vaivannut heitä. Kuitenkin Joseph Bates ja Ellen White olivat erimieltä asiasta. Tässä vaiheessa EW sai näyn, joka vahvisti sen tuloksen, johan Raamattua tutkimalla oli päädytty.
Sitten heräsi kysymys, miksi Jumala ei ollut selvittänyt kysymystä alunperin näyn avulla. JW:n vastaus on valaiseva. ”Näyttää siltä”, hän sanoi, ”että Herra ei halua opettaa kansansa jäseniä raamatullisissa kysymyksissä hengellisten lahjojen kautta, ennen kuin hänen palvelijansa ovat ahkerasti tutkineet hänen sanaansa.”
Yhteenvetona: varhaiset adventistit olivat Raamatun kansaa. Koska he uskoivat Raamattua, he olivat avoimia myös profetoimisen lahjalle omana aikanaan. Mutta tuo lahja ei korvannut Raamattua eikä sen tutkimista. Tuon lahjan tehtävänä oli johtaa ihmisiä takaisin Raamattuun, joka on Jumalan arvovaltainen sana.
Lähdeteos: George R. Knight, Ellen Whiten elämä ja teokset
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koetellaan: Esitä Raaamatusta ne kohdat, missä Jumala antaa luvan rikkoa kaikkia IO Käskyä koskien esi-vanhempiamme, jotta nykyiset suomalaiset uskovaiset, uskoisivat sen oppeja jotka tappoi heidän esi-vanhempiaan, sen sijaan että tietäisivät.
Kiitos.
Esitä Jumalan nimeen ja IO Käskyyn viitaten todisteet kristinuskon väittämistä, että esi-vanhempamme ovat noitia, pakanoita, alempiarvoinen rotu, puhuvat pirun kieltä.
Kiitos.
Minä kun katson ulos ikkunastani, näen todisteet Luojasta ja Jumalan työstä; Näen luonnon sen kaikessa kauneudessaan, näen leikkivät, hymyilevät lapset ja pari rupattelevaa vanhusta.
Samalla tavalla ja samoilla ehdoin, täytyy Sinun todistaa kaikille, jotka saman näkevät kuin minä, Saatanan ja Helvetin olemassaolo. Jos et sitä pysty tekemään, mutta väität sellaisen olevan olemassa, Sinä olet syövyttämässä Saatanaa ihmisiin ja tuomassa Helvettiä ihmisille.
Kiitos.
Todistaja on jäävi.
Varhaiset adventistit uskoivat......
Tämän vuoksi adventistit alkoivat opettaa,.....
Näiden tekstien lisäksi varhaiset sapattia pyhittävät adventistit totesivat,......
Varhaisen adventismin pohtiessa.......
Yhteenvetona: varhaiset adventistit olivat Raamatun kansaa. .........
Jos pitäisi tuomarina olla tuossa, niin kovin yksipuoliselta taholta tulee näkemys.
Missä muut todistajat? Nyt kuunnellaan vain yhtä tahoa ja muut jätetään ulos.
Ei vakuuta.